Part 6

Vuonna 1877, juuri ennen viimeistä kahtia jakaantumista, oli yhdyskunnan presidenttinä A. Sauva, joka Cheltenhamin yhdyskunnan oli lopettanut. Hän kirjoittaa yhdyskunnan silloisista periaatteista seuraavaa:

"Avioliitto on pakollinen täällä, se on, aviottomuutta pidetään luonnon vastaisena epäsäännöllisenä tilana, jota suvaitaan vain siinä tapauksessa että jäsenten luku on siksi rajoitettu että se estää aviottomia, miehiä ja naisia, löytämästä sopivia puolisoita."

"Yhdyskunnan periaatteiden, lakien ja säädöksien rikkominen rangaistaan julkisilla nuhteilla, kansalaisoikeuksien riistämisellä tai rikkojan erottamisella rikosten laadun mukaan."

"Jäsenten toimialan määräävät persoonalliset taipumukset ja työn vaatimukset."

"Naiset ottavat osaa kansankokouksen neuvotteluihin; heillä on oikeus tehdä ehdotuksia sekä keskustella toisten tekemistä esityksistä; he voivat esittää mielipiteensä ja neuvonsa, mutta he eivät saa äänestää."

"Me ylläpidämme kommunistisia periaatteita ja eritoten veljeyden periaateitta uskonnon tilalla; mutta kristillisyys alkuperäisessä puhtaudessaan on keskuudessamme suuressa arvossa; ja persoonallisten mielipiteiden suhteen uskonnollisissa asioissa Icariassa vallitsee mitä suurin suvaitsevaisuus, edellyttäen että sen ilmaukset eivät aiheuta hämminkiä ja epäjärjestystä yhdyskunnalle".

Icarialainen liike, joka niin tavattomalla innostuksella alkoi, on osottanut siis verraten vähän tuloksia. Sillä on vastuksia ollut pitkin matkan vartta voitettavissa ehkä enemmän kuin millään muulla samanlaisella liikkeellä, mutta sen kannattajat ovat myös osottaneet sitkeyttä ja uhraavaisuutta verrattomassa määrässä. Koskaan eivät he kuitenkaan, enemmän kuin muutkaan puhtaasti kommunistiset yritelmät, ole pystyneet edes käytännössä aatteitaan toteuttamaan muuta kuin mitättömäksi osaksi. Sitäpaitsi ei koko liikettä ole kannattamassa sellaiset edellytykset kuin Owenin ja Fourierin alkamilla liikkeillä oli, sillä Cabet ei luonnonlahjojensa enemmän kuin tietojensakaan puolesta ollut kummankaan veroinen. Hän esitti koko yhteiskuntajärjestelmänsä vain unelmana, jota hän ei aikonut toteuttaa, vasta toisten innostuksesta hänenkin innostuksensa heräsi. Kun Owen ja Fourier olivat varsinaisia yhteiskunnan parantajia, jotka täydellisesti järkiperäisen harkinnan mukaan esittivät ehdotuksensa, oli Cabet vain pintapuolinen haaveilija, joka ehkä enemmän uneksi omia kunnianhimoisia suunnitelmiaan kuin varsinaista lähimmäistensä tilan parantamista. Siksi icarialaisella liikkeellä aina on ollut vain pintapuolinen leimansa joka ei ole koskaan kyennyt tunkeutumaan yhteiskunnallisen ja taloudellisen kysymyksen ytimeen, vaan on ollut vain perheellistä yhteiselämää omain jäsenten keskuudessa.

* * * * *

Icarialaisen liikkeen mukana kommunistiset suuryritelmät sammuivat. Sen jälkeen ei ole kyetty enää sitä aatetta nostaa niin korkealle että se valosoihtuna olisi kyennyt mukanansa tempaamaan tuhansia ihmissieluja. Yhteiskunnan parantamisaatteet, etsittyään turhaan käytännöllistä ratkaisua ihmisen olemuksen parantamisen hämärältä ja ristiriitaiselta pohjalta, järjestyivät viime vuosisadalla suureksi sosiaalidemokraattiseksi liikkeeksi, jonka pohjana ei ole ihanteelliset valehaaveilut, vaan tieteellisten tosiasiain vankka pohja. Kun tämä pohja kerran oli löydetty, tappoi se ikipäiviksi yksityisiä mallionneloita tavoittelevan kommunismin, joka kilpailussa kapitalistisen suurtuotannon kanssa itsesäilymisestä oli joutunut surkeasti tappiolle.

Meidän päivinämme on suurista kommunisti liikkeistä jälellä vain vähäpätöisiä jätteitä, pääasiallisesti uskonnollisia joukkokuntia, joita yhteinen lahkolaisusko vain heikosti enää koossa pitää. Toiset ovat jonkinlaisia varakkaiden ihmisten ylläpitämiä siirtoloita, joissa koetetaan saarnata kommunistisia aatteita. Sellaisista mainittakoon: Altruistien yhdyskunta St. Louisissa, Mo., jolla on pieni farmi hallussaan Mississipin varrella ja julkaisee lehteä _The Altruist_; Israelin yhdyskunta Texasissa, joka tavoittelee ensimmäisten kristittyjen elintapoja; osuustoiminnallinen veljeskunta Burleyssa, Wash., joka on jälellä viime vuosikymmenellä Amerikassa perustetusta Social Democratic Partysta; yhdenvertaisuusyhdyskunta Washingtonissa j.n.e.

Mainittava vielä on muuan yritys, joka tunnetaan nimellä _American Co-operative Association_ ja joka ylpeästi on ilmoittanut aikovansa paisua kahdenkymmenennen vuosisadan suurliikkeeksi. Sen yhdistyksen aikomuksena ei ole kulkea "vastavirtaa kapitalistista lainlaadintaa vastustamaan, vaan pysytellä keskellä väylää ja kulkea täydellä vauhdilla myötävirtaa, käyttäen apunansa, ei esteinä, niitä lakeja, jotka monopooli on saanut aikaan." Tämä merkitsee että se aikoo trustiyhdistyksien keinoja käyttäen perustaa mahdottoman suuren tuotantoyhteyden, joka tuottamispiiriinsä kokoaa kaiken maailman tuotantohaarat, antaa työtä jokaiselle sitä haluavalle ja jakaa työntuotteet tasan kaikille jäsenilleen. "Maailmaa käsittävä osastokauppa" on siitä yrityksestä syntyvä, niin voimakas että nykyiset trustiyhteydet eivät sitä kykene nielemään, vaan se päinvastoin nielee ne, kuiviin juoksuttaen niiden markkinapaikat. Yritys on siis tavallinen tuotanto-osuuskunta, pöyhkeilevässä muodossa esitetty. Yrityksen etunenässä on suuria kauppapomoja, pappeja, porvarillisia "ihmisystäviä" y.m. ja sen pääasiallisena sisällyksenä lienee vain jonkinlainen vastapainon yritys yhäti nousevaa sosialistista mielialaa vastaan. Kommunistisen värityksensä saapi yritys sen kautta että se tarkoituksiinsa lukee suuremmoisten siirtolain perustamisenkin, joissa kommunistinen yhteiselämä olisi toteutettuna. Jotenkin selvää on että jos käytännössä yrityksellä voi sanoa olevan jotakin rehellistä tarkoitusta, on se vain uuden suuren komppanian luominen samoille perusteille kuin entisetkin ovat.

Huomautettava kaiketi kommunististen yritelmäin joukossa on myös suomalainen yritys. Malkosaaren yhteiskunta. Erityisemmin ei se eroa muista kommunistisista kokeiluista minkään puolesta; yksin sen lopullinen menehtyminenkin johtui samoista syistä kuin useampain muiden. Icarialaista liikettä se ulkonaisesti ehkä eniten muistuttaa, varsinkin viimeiset vaiheet ovat jotenkin samallaiset kuin Nauvoon yhdyskunnan kohtalot. Malkosaaren perustajan Matti Kurikan moninaisista aatoksista selvimpänä pistää esille tarkoitus että erikoisissa siirtoloissa, "Sointuloissa", voitaisiin kasvattaa valiojoukko valistunutta väkeä, samalla kuin siirtolat saatettaisiin taloudellisesti tukevalle pohjalle. Kun nämä kaksi tarkoitusperää olisi saavutettu, läksisi näistä "Sointuloista" valloitusjoukot maailmalle johtajiksi taloudellisiin työn ja kapitaalin välisiin taisteluihin; heillä olisi aina selkänojanansa "Sointulat" aineellisina kannattajina, eikä heidän sentakia tarvitsisi olla riippuvaisia kapitalisteista. Samoin kuin Fourierin Falanksien, piti "Sointuloidenkin" leviämän ympäri maailman ja siten muuttaman maailman sopusointuisaksi onnelaksi.

Malkosaaren siirtolan kukistumisen ulkonaiset syyt olivat eripuraisuus ja itsekäs johtohimo. Mutta tietysti varsinainen sisällinen syy, joka samallaiseen lopputulokseen olisi joka tapauksessa johtanut, oli itse ajatuksen mahdottomuus. Kapitalistisen suurtuotannon vaikuttimet ovat niin laajat ettei niitä voi korpeenkaan pakenemalla välttää, ja niin kauan kuin ne vaikuttimet sekä niiden synnyttäjä, itse järjestelmä, ovat olemassa, ei mitään valiojoukkoa ihmisistä voi luoda. "Sointulalta" puuttuu siis sen ensimmäiset edellytykset, samoinkuin kommunistisilta yhteiskunnilta yleensä.

Havaintoja ja mietelmiä.

Muinaisina aikoina, kun kulkuneuvot olivat huonot ja yleismaailmallisesta tuotannosta, enemmän kuin yleismaailmallisesta kaupastakaan ei mitään tiedetty, vaan jokainen pienempikin yhdyskunta, jopa perhekin itse tuotti omat elintarpeensa, olisi viime vuosisadalla esiintynyt kommunistinen liike saanut aivan toisen pohjan, kun sitä arvostellen olisi katseltu kuin nykyään. Vielä pikkutuotannon aikana, ennen suuria keksintöjä, olisi ollut mahdollista toteuttaa aatokset erikoisesta muusta maailmasta irrallaan olevasta yhteiskunnasta. Kauppatavarata ei siihen aikaan vielä ollut siinä merkityksessä kuin nykyään, sillä tuotanto yleensä perustui tilaukseen, ja tavara valmistettiin vain siinä määrässä kuin hetkellinen kysyntä vaati. Tällä tavalla pienikin yhteiskunta tuli omillaan toimeen, ja kommunistisen yhteiskunnan luominenkaan ei silloin olisi erikoisempaa vaikeutta kohdannut.

Mutta silloin taas ei ollut itse kommunistisella liikkeellä mitään edellytyksiä. Tavallisina aikoina, kun sota, rutto tai kato ei ollut ihmiskuntaa kiusaamassa, oli yleinen toimeentulo, sen ajan yksinkertaisten vaatimusten rajoissa, kutakuinkin kohtuullinen. Varsinainen köyhälistö, ja varsinkin sen alin kurjalisto, on vasta suurtuotannon synnyttämä, patriarkkaalisissa oloissa ei sitä luokkana tunnettu. Alituinen kärsimys ja kurjuustila ei sentakia myöskään ollut niin silmiinpistävä. Ja sitäpaitsi oli raja köyhän ja rikkaan välillä sangen himmeä, mahdottomia rikkauksia ei ollut yksilölle kasaantunut ja varakkaammatkin katsoivat velvollisuudekseen elää kättensä töistä ja otsansa hiessä leipää syödä. Kommunistinen liike, jos sitä olisi vaikka mitä pontevamminkin yritetty herättää, ei olisi asiain tällä kannalla ollen mitään vastakaikua saanut kansassa, vaan sen olisi ollut pakko tukehtua tarpeettomuuteensa.

Mutta kun suurtuotanto oli syntynyt, sorti se nopeasti pikku mestarit palkkalaisiksi, ajoi lukemattomat pikku tilalliset ja maalaistyöväestön tehtaisiin ja siten synnytti erikoisen kansanluokan jolla koskaan ei ollut toivoa palkkalaisasemasta kohota työnantajaksi, kuten laita oli ollut vielä pikkutuotannon vallitessa. Ja samalla se myös synnytti luokkasodan, jossa melkein säännöllisesti palkkalaisjoukko joutui tappiolle. Samalla hallitus laati lakeja työväestön kurissa pitämiseksi ja siten yhä enemmän painoi toiveita joita palkkalaisissa saattoi olla oman tilansa parantamisen suhteen. Ja samassa määrässä kuin ne toiveet huononivat, kohosi tiedon levitessä parempain olosuhteiden kaipuu synnyttäen usein vaistomaista epätoivoa koko yhteiskuntarakenteen parantamismahdollisuuksien suhteen. Työväestö näki kohtuullisimpiinkin toivomuksiinsa ja vaatimuksiinsa vastattavan vain pilkalla ja pakkosakoilla isäntien puolelta ja viattomimpienkin tekojen varalle oli olemassa hallitus ja laki joka sääti vankeutta ja julmia rangaistuksia sille joka vain oikeuttansa etsi.

Aivan luonnollista oli että tällainen asiain tila ensiksikin synnytti aatoksen kommunistisesta yhteiskunnasta ja että se aatos sitten niin mahtavan vastakaiun aikaansai sekä työväestön keskuudessa että senlaisissakin ihmisissä, joita isäntien eduskunnan ja hallituksen julkea puolueellisuus alkoi ällöttää. Kommunististen aatosten leviäminen synnytti jälleen yhtä kiihkeän halun niiden käytännölliseen toimeenpanemiseen. Olivathan ne aatteet niin helpot toteuttaa! Lupasivathan ne niin tavattoman paljon! Kaikki kurjuus, johon voitonhimo oli ihmiskunnan vaivuttanut, oli poistuva; kaikki vääryys, jota oli saatu kokea, oli väistyvä veljellisen yhteistoiminnan tieltä! Ja kun kerran yksikin veljeskunta oli perustettu, oli esimerkki uusia synnyttävä, maailma oli vähitellen pelastuva suurtuotannon tuottamasta pahasta ja vain sen hyvät puolet jäisivät vaikuttamaan!

Mutta maailmapa ei ollutkaan enää sama maailma kuin ennen pikkuteollisuuden vallitessa. Suurtuotanto oli ehtinyt hävittää yksityisten yhteiskuntien omintakeisuuden ja luonut maailmasta elimillisen tuotantokokonaisuuden, joka ei sietänyt mitään yksityisiä omistaan eläviä yhdyskuntia. Oli syntynyt maailmaan kauppatavara, jota ei valmistettu enää kysynnän ja kulutuksen mukaan, vaan alituisesti, sen kun koneisto ehti. Eikä tätä kauppatavaraa myyty enää vain oman tuvan pieluksilla, vaan yhä nouseva kilpailukiihko, joka muodostui varsinaiseksi kauppasodan käynniksi eri tuotantoyhteyksien ja eri kansojen välillä, sekä alati kasvava tuotannon suuruus pakotti etsimään markkinapaikkoja joka maailman kolkalta. Missä vain ihmisiä asusti, sinne myös kauppatavara tiensä löysi. Ja missä uusi tuotantoyhteys syntyi, siellä kilpailun vimma pakotti taisteluun elämästä ja kuolemasta.

Tällä mahdottoman suurella tuotantovoimalla joka eteenpäin kulki samallaisella möhkälepuristuksella kuin jäämassa koskessa keväällä kulkee, oli ja yhä on vastustamaton taipumus kasata yhteen suuret tuotantohaarat, aivan kuin se vaistomaisesti pelkäisi kiihkoisan kilpailun kokonaan hävittävän sen oman olemuksen. Sillä tämä tuotantohaarojen yhteen kasaantuminen merkitsee juuri kilpailun kukistamista, ja se on yhtä luonteenomainen suurtuotannolle sen edelleen kehityksessä kuin itse vapaa kilpailu on ehdoton edellytys suurtuotannon alkamiselle. Taipumus poistamaan kilpailua tuotannosta on jälleen se mahtava voima joka tekee mahdottomaksi kilpailevan tuotantojärjestelmän valtaan pääsemisen suurtuotannon sivulla. Sillä yhtä mahdotonta kuin on yksityisen tehtailijan tulla toimeen kilpailussa suurtrustin kanssa, yhtä mahdotonta on minkään uuden järjestelmän saada jalansijaa suurtuotantojärjestelmän rinnalla. Se nielee kokeilut ehdottomasti, sillä se tarvitsee toimeen tullakseen jokaisen kolkan maan pinnalta jotka se jo onkin itsellensä anastanut.

Tällaisessa yhteiskunnassa oli tietysti kommunististen aatteiden mahdoton toteutua. Tarkoituksena nyt oli luoda yhteiskunta tämän äärettömän tuotantovoiman ulkopuolelle katkasta sen yhteys ehdottomasti maailmasta, mutta toteuttaa kuitenkin pienoiskoossa kaikki ne suuret keksinnöt, edistykset, sivistyksen tulokset, mitä vuosituhansien kuluessa ihmiskunta oli voittanut. Aikomuksena oli katkaista yhteys toisten ihmisten kanssa aikana, jolloin jo jokainen lähimmäisestään riippui, jolloin koko maailma pysyi pystyssä sen nojalla että itse kukin — tai suurin osa, työväestö teki työtä kaivoksissa, tehtaissa, pelloilla, niityillä, rautateillä, valtamerillä, jolloin kaikkia näitä töitä ja kaikkia näitä työpaikkoja tarvittiin ehdottomasti ihmiskunnan toimeentulon tuotannossa. Kommunistien korviin täytyi joka aika kuulua kohina siitä mahdottomasta työstä ja toiminnasta mitä maailmassa suoritettiin ja heidän täytyi raskaissa ponnistuksissaan alituisesti huomata voimain ja ainesten puutteen, jota ulkopuolella taas oli yllin kyllin. Kokeilujen tuloksena täytyi olla vain köyhyyden tapaaminen kaikkialla ja lopulta selvä huomio siitä että jos yritys ja kokeilu onnistuisikin, jos heidän onnistuisi erottautua maailmasta itsenäiseksi yhdyskunnaksi, täytyisi heidän kehityksensä kulkea taaksepäin raakalaisuuden kannalle, koska ainesten ja edellytysten köyhyys pakotti luopumaan jo saavutettuja sivistyksen voittoja käyttämästä ja turvautumaan alkuperäisiin muinaiskeinoihin.

Kommunistisessa liikkeessä me tällä tavalla tapaamme kahdenkertaisen kehityksen huipun. Toisella tiellä kommunistit ehdottomasti pitivät kiinni alkuperäisistä aatteistaan tavattomilla ponnistuksilla pyrkien kohti unelmoitua ihanneyhteiskuntaa; tuloksena oli ehdoton häviö verraten lyhytaikaisen toiminnan jälkeen. Toisella tiellä jälleen näemme kommunistien esteitä, pettymyksistä ja tappioista oppivan tinkimään omien periaatteittensa ja unelmainsa kanssa ja menestyvän sitä paremmin mitä enemmän he tinkiessään saivat työnnettyä syrjään aatettansa. Mutta sillä tiellä he myös lopulta luisuvat pois koko polultansa ja pääsevät tavallisen osakeyhtiön rajoihin ja tuotantotoimintaansa ajavat aivan kapitalististen tuotantosääntöjen mukaan. Valittavana on vain kaksi ehtoa: joko kulkea vastarintaan ja väsyä tai kääntyä myötävirtaan — ihanteista todellisuuteen. Onnistumisen mahdollisuutta ei ole, voi vain hukkua tai palata.

Mutta kommunistisen liikkeen tuloksia ei silti saa vähäisiksi arvostella, sillä liikkeellä on ihmisluonteen ja taloudellisen elämän ymmärtämisessä sangen suuria ansioita. Yhä vieläkin kuullaan useasti väitettävän että ihmisten keskinäinen kilpailu toimeentulosta on muka ainoa nerokkuuden ja uutteruuden lähde. Jos todella tämä väite paikkansa pitäisi, olisi ihmiskunnan tulevaisuus sangen lohdutonta. Sillä kapitalistinen tuotantojärjestelmä, kuten jo ylempänä huomautettiin, pyrkii ehdottomasti kaiken kilpailun hävittämään ja muuttamaan tuotannon yhteiskunnalliseksi prosessiksi, joka riippuu kokonaan yksilöitten uutteruudesta. Sen yksilöllistä luonnetta osottaa enää yksityinen omistus, joka sekin jo siinä määrässä on hävinnyt ettei voida enää paljon puhua yksityisistä suurtuottajista, vaan suurtuottajain luokasta, osakkeen omistajista. Seuraava askel jo on se asiain tila jolloin koko kansa kuuluu näihin osakkeenomistajiin, eikä silloin tietysti voi puhetta olla kilpailusta. Kilpailu häviää siis tuotannosta aivan luonnollisessa järjestyksessä, ja jos se vain olisi uutteruuden ja nerokkuuden kannattajana tässä maailmassa, saisimme jo lähimmässä tulevaisuudessa valmistautua vastaan ottamaan näiden ominaisuuksien häviämistä maailmasta.

Onneksi ei sellaista epätoivoa tarvitse pelätä. Edistyminen ja kehitys, sen mukana uutteruus ja nerokkuuskin, ovat ihmisluonteen, samoinkuin koko luonnon syntyperäisiä ominaisuuksia, jotka eivät häviä minkään erikoisen järjestelmän mukana. Ja kommunistisen liikkeen kokemuksissa on meillä osittain käytännöllisiä todistuksia tästä seikasta. Vaikka nimittäin kommunistisissa yhteiskunnissa kellään yksilöllä ei ollut yksinomaista persoonallista etua uutteruudestaan ja toimekkuudestaan, osottavat kuitenkin kaikkien kertomukset että siellä ei ollut laiskoja vetelyksiä ollenkaan, vaan kaikki olivat uutteria. Vieläpä väittävät monet kokemuksista tietonsa saaneet että näissä yhteiskunnissa osottivat hämmästyttävässä määrässä erikoisominaisuuksia sellaisetkin henkilöt, joilta ei tavallisessa elämässä olisi saanut mitään puristetuksi. Eikä siinä ole mitään merkillistä. Kun asiat ovat sillä kannalla että mitkään ulkonaiset olosuhteet eivät ole ihmisen kehitystä ja vapaata valintaa estämässä, on varmaa että ketään sellaista ei ole, jolla ei taipumuksia olisi ja halua hyödylliseen toimeen. Sellaiset käsitteet kuin laiskuus ja ahkeruus ovat tuotantojärjestelmän hedelmiä, joka vapaan kehitysmahdollisuuden ja valintavallan yksilöiltä riistää.

Tunnettu amerikalainen kirjailija Charles Nordhoff on persoonalliset kokemuksensa kommunistiyhteiskunnista sovittanut seuraaviin ponsilauseisiin:

"Kommunistit eivät raada järjettömästi."

"Kommunistiyhteiskunnassa ei ole kukaan jäsen palvelija."

"Kommunistin elämä on täynnä mietelmiä persoonallisen helppouden ja mukavuuden edistämiseksi."

"Kommunistit eivät ole laiskoja."

"Kommunistit ovat rehellisiä."

"He ovat ihmisystävällisiä ja armeliaita."

"Kommunistit elävät hyvin ja paljon terveellisemmissä olosuhteissa kuin tavallinen maanviljelijä."

"Kommunistit ovat raittiita, ja juoppous on heidän kesken tuntematonta."

"Kommunisteja hoidetaan huolellisesti, kun ovat sairaina ja vanhoina päivinä heidän elämänsä muodostetaan kevyeksi ja miellyttäväksi."

"Kommunistit ovat pitkäikäisimmät kansamme seassa."

"Kukaan kommunisti ei tee omaisuuden kokoamisesta elämänsä päätehtävää; heillä ei ole mitään kiirettä rikkaaksi tulemisessa."

"Kommunismielämä varaa suurempia vaihtelevaisuuksia toiminnassa itse kullekin yksilölle ja siten lisää ihmisten taitoja ja laajentaa mahdollisuuksia."

"Se tarjoo laajemmassa asteikossa terveellisiä nautintoja ja myös vankempia rajoja turmelevia huvituksia vastaan."

"Se antaa itsenäisyyttä ja teroittaa mieliin järkevyyttä ja huolellisuutta; se vaatii itseuhrausta ja estää itsekkyyttä ja kateutta; ja siten lisääntyy onnellisuus joka johtuu ihmisluonteen moraalisesta puolesta."

"Se vapauttaa yksilön elämän suuresta tuskallisten huolien joukosta, ylityön välttämättömyydestä ja uuvuttavasta raadannasta ja onnettomuuden pelosta sekä vanhuuden päivien häpeällisestä armeliaisuudesta."

"Vertaillessani tyytyväisen ja varakkaan, se on onnistuneen kommunistin elämää tavallisen maanviljelijän tai mekaniikon elämään meidänkin varakkaassa maassamme, taikka etenkin työmiesten ja heidän perheittensä elämään etenkin suurkaupungeissamme, täytyy minun tunnustaa että kommunistin elämä on niin paljon vapaampaa huolista ja epäonnistumisen uhasta, niin paljon helpompaa, niin paljon parempaa monin tavoin ja kaikissa aineellisissa suhteissa, että minä vilpittömästi toivon sen edelleen kehittyvän Yhdysvalloissa."

Näissä huomioissa on epäilemättä paljon totta, vaikka ne ovatkin kirjoitetut aikana, jolloin kommunististen kokeilujen mahdollisuuksista saattoi vielä puhua, ja sivuuttaen asianhaarat joita kapitalistisen tuotantojärjestelmän kehitys ei vielä ollut selvinä esille loihtinut. W.A. Hinds, toinen Amerikan kommunismin historioitsija, löytää kommunismista m.m. seuraavia johtopäätöksiä:

"Että omaisuuden yksilöllinen omistaminen ei ole oleellista teollisuudessa eikä monimutkaisen liikkeen tehokkaassa ajamisessa."

"Että kurjuudella ja löysäläisyydellä, jotka ovat yksilöllisen omistus ja kilpailujärjestelmän välttämättömiä tuloksia, sen kautta kun toiset tulevat äärettömän rikkaiksi, toiset äärettömän köyhiksi, ei ole mitään tilaa kommunismissa."

"Että käräjöiminen ja muut kalliit pahat, jotka ovat yksityisomaisuuden välttämättömiä seuraajia, häviävät täysin kommunistisista yhteiskunnista."

"Että siveellisen, henkisen ja sielullisen sivistyksen välikappaleet voidaan kommunistisessa yhteiskunnassa saattaa jokaisen jäsenen ulottuville."

"Että kommunismi lisää tuottajain lukua ja vähentää samassa suhteessa ei-tuottajain lukua, ja on sillä tässä sekä muissa suhteissa suuria taloudellisia etuja yksilöllisyyden rinnalla."

Paitsi näitä ja muita kokemuksellisia tuloksia kommunismista, saattaisi vielä luetella koko jonon sellaisia jotka eivät ole seurauksia kommunismista, vaikka niitä itsepintaisesti tahdotaan kommunismin tiliin merkitä. Vaikeimpana syntinä kirkollisuuden puolelta on kommunistisen liikkeen niskoille sälytetty se erilainen uskonnollinen katsantokanta joka jokaisessa kommunistiliikkeessä on. Mikään niistä nimittäin ei ole taipunut vallitsevien kirkkojen puhdasoppisuuteen, vaan on muodostanut oman uskonnollisen käsityksensä joko jonkun lahkon oppisuunnan mukaan tai itsenäisesti koko kristillisen kirkon ajatuskannasta poikkeavaksi. Siitä johtuvat ne katkerat vihamieliset hyökkäykset joita kommunista liikettä vastaan on aikojen kuluessa tehty ja jotka ovat kristillisessä maailmassa saaneet jonkinlaisen kammon koko kommunismin nimeä vastaan.

Kaikesta tästä huolimatta itse kommunistisessa aatteessa on jotakin niin suurta ylevää, jaloa ja niin paljon ihmisten keskinäistä rakkautta sisältäviä piirteitä että kristillinen kirkko, lukemalla pois sen ensimmäiset olemassaoloajat, ei ole milloinkaan kyennyt sellaista tuskin osottamaan, vielä vähemmin toteuttamaan. Itse kommunismin perusajatus, joka sisältää sen että käsitteet "minun" ja "sinun" väistyvät pois "meidän" tieltä, on niin peräti luonnollinen ja se jokaisen ihmisen sydämmessä herättää suloista vastakaikua että on vaikeata syvemmin ajatellen käsittää, miten ollenkaan kommunismi nimelle on voinut tulla se ruma väritys, jota kirkko sille aina on tahtonut työntää. Jos mikään on sopivainen pohja tulevalle haaveksitulle "tuhatvuotiselle valtakunnalle". niin on se juuri kommunistinen aatos, sillä se on niin puhdas kaikesta siitä mikä huonoksi ihmisluonteessa tunnetaan. Ja jos milloinkaan inhimillinen yhteiskunta omaksuu veljeyden olemuksensa kannattajaksi, niin on kommunismilla ensimmäinen oikeus ja myös välttämättömyys toteutua.