Part 6
-- Asun toistaiseksi täällä Koivukoskella rouva Elisabet Borgin luona, joka maalaa muotokuvaani.
-- Minulla on siis kunnia lähettää nuo kuvat sinne.
Eversen nousi ja ojensi kätensä hyvästiksi. Hannes Borg huomasi, että kapteeni hyvästellessään Aino Vanajaa kauan -- liian kauan -- painoi hänen kättään. Koko heidän keskustelunsa aikana Hannes Borg oli syrjästä tarkannut Aino Vanajaa, nähdäkseen minkä vaikutuksen Eversen häneen teki. Mutta hän ei ollut voinut huomata mitään erikoista. Ja Hannes Borg ajatteli: -- Jos hän peittää mielenkiintonsa tai mieltymyksensä tunteet, hän näyttelee hyvin. Eversen sitävastoin ei ollut ilmeillään ja esiintymisellään salannut tunteitaan. Kiihkeä intohimo kiilui hänen silmistään ja hän virkkoi lopuksi, hellittäen neiti Vanajan käden:
-- Näkemiin, neiti Vanaja.
Hän hyvästeli jäykän kohteliaasti Hannes Borgia ja poistui.
Kapteenin lähdettyä Hannes Borg oli hyvin kiihoittunut. Eversenin menettely tuntui hänestä sovinnaisen seurustelutottumuksen verhoamalta julkeudelta. Hän selitti neiti Vanajalle, että nämä keskeytykset olivat vieneet häneltä siksi aamupäiväksi oikean työskentelytuulen, että hän nyt katsoi parhaaksi keskeyttää tunnin ja jatkaa vasta seuraavana päivänä.
Kapteeni Eversenin käynti Koivukoskella ei jättänyt Hannes Borgia vähääkään epätietoiseksi siitä, että Eversen aikoi jatkaa tuttavuuttaan Aino Vanajan kanssa. Hänen entinen rakastajattarensa, tuo tanskalainen "serkku" oli suuttunut ja poistunut. Eversen kaipasi uutta rakastajatarta. Häikäilemättä hän oli tunkeutunut tähän taloon, jossa aikaisemmin oli esiintynyt loukkaavasti, eikä Hannes Borg muuten olisi ottanut häntä vastaan, ellei olisi käynyt hänen kemuissaan. Eversen tahtoi mistä hinnasta tahansa päästä kosketuksiin neiti Vanajan kanssa, ja olihan hän taitavasti osannut perustella käyntinsä. Ja ulkonaisesti hän kyllä oli ollut "korekti". Mistä hän olikaan saanut tietää Aino Vanajan uuden olinpaikan? Palvelijoilta, postikonttorista -- vaiko itse neiti Vanajalta?
Kuta kauemmin Hannes Borg ajatteli tilannetta, sitä pulmallisemmalta se hänestä tuntui. Eversen oli luultavasti uudistava kutsunsa huviretkelle. Miten Aino Vanaja nyt oli suhtautuva näihin kutsuihin? Jos hän vielä olisi yhtä päättäväinen kuin Kuuselassa, voisivatko Elisabet ja Hannes Borg mahtisanoin pidättää häntä menemästä Eversenin luo? Ja saattoihan tuo ovela mies keksiä muitakin keinoja tavatakseen uuden intohimonsa esineen. Eihän Hannes Borg ollut viehättävän oppilaansa holhooja. Miten valvoa, miten suojella häntä?
XVIII
Hannes Borg ei ollut löytänyt mitään ratkaisua, kun hän myöhemmin samana päivänä läksi Elisabetin luo asiasta keskustelemaan.
Elisabet oli alakuloinen ja kertoi ottaneensa esille maalauksensa, "Atenalaisten laulun", tehdäkseen siitä Hannes Borgille pienen jäljennöksen. Silloin olivat kaikki hänen viehkeät ja haikeat muistonsa elpyneet. Yrjö Vahtera oli taas kuin ilmielävänä kohonnut hänen eteensä, ja hänet oli vallannut vastustamaton kaiho tietää, mikä kohtalo heidän eronsa jälkeen oli tullut tuon miehen osaksi, joka oli tuottanut hänelle hänen elämänsä suurimman riemun, mutta myös katkerimman surun.
Ainoastaan muutamin sanoin hän tähän viittasi, mutta Hannes Borg aavisti, että hänen sisarentyttärensä vanha sydänhaava jälleen oli auennut.
He vaikenivat hetken.
Sitten Elisabet kertoi Herhilän käynnistä ja että alttaritaulua vasta kevätpuoleen tarvittaisiin.
--Tämä uutinen onkin minulle oikeastaan tervetullut, jatkoi Elisabet. Pääsen aikaisemmin lähtemään ulkomaille, heti kun neiti Vanajan muotokuva on valmistunut. Tarvitsen vaihtelua ja virkistystä. Ja totta puhuen olen osaksi tyytymätön siihen alttaritaulu-luonnokseen. Ehkä ulkomailla löydän paremman Kristusmallin. En tahtoisi maalata pelkkää tilaustaulua, soisin, että siitä tulisi taideteos, joka itseäni tyydyttäisi. Enhän ole riippuvainen palkkiosta, voin kustantaa matkani säästöistäni.
Hannes Borg kertoi, että Eversen oli kunnioittanut häntä käynnillään. --
-- Tai oikeastaan tämä käynti ei tarkoittanut minua, sillä oli, niinkuin voit arvata, vallan toinen tarkoitus. Hän näyttää tahtovan, maksoi mitä maksoi, saada tuon nuoren naisen valtaansa. Ja mitkä seuraukset siitä olisivat, sen sinä hyvin tiedät. Tulin neuvottelemaan kanssasi, mitä olisi tehtävä.
-- Niin kauan kuin minä olen kotona, hän voi olla täällä, mutta minun lähdettyäni ulkomaille hänen luonnollisesti on mahdotonta jäädä tänne ihmisten puheiden tähden. Mutta mitä arvelet siitä, jos minä muotokuvan valmistuttua lähtisin saattamaan häntä hänen äitinsä luo? Voisin varsin hyvin tehdä sen sillä verukkeella, että lähden pienelle virkistysmatkalle.
-- Se ei luullakseni asiaa parantaisi. Eversenillä olisi kyllä keinonsa ottaa selville Aino Vanajan olinpaikka, ehkä hän jo tietääkin, missä hänen äitinsä asuu. Ja ennen pitkää Aino Vanaja ikävystyisi syrjäisellä sydänmaan seudulla, tuntisi pettymystä taidetuumiensa raukeamisesta ja voisi silloin olla altis lankeamaan Eversenin pauloihin.
Hetkeksi Hannes Borg vaipui mietteisiin ja sai äkkiä tuuman, joka loi ilonvälkkeen hänen kasvoihinsa.
-- Kuulehan, hän huudahti. Kun sinä tarjouduit saattamaan neiti Vanajaa, heräsi minussa ajatus, jonka ehkä voit hyväksyä. Etkö suostuisi siihen, että hän sinun seurassasi ja suojeluksesi alaisena lähtisi ulkomaille näyttämöopintojaan jatkamaan? Onhan minullakin säästöjä puutarhaviljelykseni tuottamista varoista. Voisin kustantaa hänen matkansa.
Elisabet karkoitti epäröimisensä ja vastasi:
-- Luonnollisesti, jos minä vaan olen oikea henkilö häntä saattamaan ja suojelemaan. Hän on ikäisekseen harvinaisen itsenäinen, kuuntelee tosin toisen mielipiteitä, mutta menettelee enimmäkseen oman päänsä mukaan. Mutta ehkä hänellä sentään saattaa olla jotain hyötyä minusta, ja sinä voit minulta saada tietoja hänen opintojensa kulusta.
Täynnä kiitollisuutta Hannes Borg puristi Elisabetin kättä ja sanoi:
-- Olen äärettömän iloinen siitä, että hän saa matkustaa juuri sinun kanssasi. Sen paremman oppaan huostaan en voisi häntä uskoa.
Hän kävi äkkiä vakavaksi ja jatkoi:
-- Kunhan hän vaan itse on halukas lähtemään. He kuulivat askeleita ullakkohuoneen portaista ja seuraavassa tuokiossa Aino Vanaja astui sisälle. Hänen tarkka silmänsä huomasi jotain erikoista opettajansa kasvoissa.
Hannes Borg päätti heti ilmaista hänelle ehdotuksensa. Elisabet vetäytyi hienotunteisesti viereiseen huoneeseen.
-- Sisarentyttäreni -- näin alkoi Hannes Borg -- on päättänyt siirtää alttaritaulun maalaamisen tuonnemmaksi ja heti teidän muotokuvanne valmistuttua lähteä ulkomaille. Tästä heräsi minussa se ajatus, että teillä nyt olisi hyvä tilaisuus matkoihin tottuneen sisarentyttäreni seurassa lähteä ulkomaille opiskelemaan. Olette epäilemättä huomannut, kuinka lämpimästi... harrastan... taidepyrkimyksiänne. Toivon siis, että ette pahastu, jos tarjoudun kustantamaan matkanne ja kuuden kuukauden kestävän oleskelunne ja opintonne Münchenissä.
Heleä riemu kuvastui Aino Vanajan sinisissä silmissä, jotka loistivat kuin kaksi tähteä.
-- Onko tämä totta, vai onko se unta! hän viimein huudahti. -- Mutta ei, se ei ole mahdollista, enhän ole ansainnut sellaista hyvyyttä.
-- Emme puhu sellaisista. Teette minut hyvin iloiseksi, jos suostutte ehdotukseeni. Kun palaatte ulkomailta, ei teidän liene vaikeata päästä työskentelemään jollakin huomatuista näyttämöistämme.
Aino Vanaja näytti hetken miettivän. Sitten hän virkkoi:
-- Ainoastaan yhdellä ehdolla saatan vastaanottaa jalomielisen tarjouksenne: että saan nuo rahat lainana ja että annan teille niistä takaajien nimillä varustetun velkakirjan.
-- Emme puhu lainoista ja velkakirjoista. Pääasia on, että nyt sopivan tilaisuuden tarjouduttua voitte tutustua ulkomaan näyttämötaiteeseen ja suurempiin oloihin. Münchenissä saa nähdä hyvin hyvää taidetta, ja toivon, että ystäväni Vincenzo Oliva ottaa teidät oppilaakseen. Silloin epäilemättä näette taiteen vallan uudessa valossa. Hän on itse ihmeellinen taiteilija ja erinomainen näyttämötekniikan opettaja.
Ensi kerran huomasi Hannes Borg Aino Vanajassa suurta, välitöntä mielenliikutusta. Hän riensi opettajansa luo ja painoi lämpimästi hänen kättään, voimatta saada lausutuksi ainoatakaan kiitollisuuden sanaa.
* * * * *
Kun Hannes Borg mieli täynnä tyydytystä poistui Elisabetin rakennuksesta, ajoi kapteeni Eversenin auto pihaan. Siinä istui ainoastaan kuljettaja, joka kysyi neiti Vanajaa. Hänellä oli paperiin kääritty iso kirjapinkka ja kirje, jotka hän pyysi jättämään neiti Vanajalle.
Hannes Borg lupasi toimittaa ne perille. Tuo kirje tuntui polttavan hänen kättänsä, ja hän olisi uhrannut paljon saadakseen tietää, mitä se sisälsi.
Aino Vanaja sanoi vastaanottaessaan tämän lähetyksen välinpitämättömänä:
-- Ne ovat kapteeni Eversenin lupaamat tanssikirjat. Enpä niitä nyt tarvitse, enkä edes ehdi katsella.
Hannes Borg poistui, ajatellen: Vieläkö Eversen ennen heidän lähtöään ehtii virittää ansojaan.
Tuota matkaa täytyi jouduttaa.
* * * * *
Vaikutusvaltaisten saksalaisten välityksellä, joihin Hannes Borg vapaussodan lopulla oli tutustunut, hän sai nopeasti hankituksi Aino Vanajalle ja Elisabetille ulkomaanpassit. Ja kun Aino Vanajan onnistunut muotokuva oli valmis ja molemmat naiset olivat suorittaneet matkavalmistuksensa, he pääsivät lähtemään. Hannes Borg saattoi heidät Helsinkiin. Ja syyskuun alussa he Turun ja Tukholman kautta matkustivat Saksaan.
Mieli kaihoavana, mutta samalla tyytyväisenä Hannes Borg palasi asemalta heitä saattamasta ja matkusti vielä samana iltana takaisin Koivukoskelle.
XIX
Kun Hannes Borg myöhään illalla palasi Helsingistä Koivukoskelle, tuntui hänen kotinsa autiolta ja kolkolta. Hän käveli edestakaisin salissa ja työhuoneessaan, unhoittaen illallisensa, jonka Henrika hänelle oli huolellisesti valmistanut. Tuontuostakin hän pysähtyi katselemaan seinällä riippuvaa Aino Vanajan muotokuvaa. Ja nuo silmät näyttivät seuraavan häntä minne hän asettuikin huoneessaan. Kuinka hän rakasti noita piirteitä, kullanhohteista tukkaa ja ihmeellisiä sinisilmiä. Nyt oli tullut hänen elämänsä suuri tunne, joka oli kietonut valtaansa koko hänen olemuksensa. Alussa se oli ollut melkein taidepalvontaan vivahtavaa harrasta ihailua. Nyt se oli kasvanut suureksi vastustamattomaksi intohimoksi, joka kaipasi vastakiintymystä ja vaati omistamista.
Hän tiesi, että Aino Vanaja ja Elisabet aikoivat viipyä pari päivää Berlinissä ja sieltä matkustaa suoraa päätä Müncheniin. Jos hän nyt kirjoittaisi heille, saisivat he perille tultuaan häneltä tervehdyksen. Hän päätti jo sinä iltana kirjoittaa molemmille. Hän istuutui työpöytänsä ääreen ja tarttui kynään. Kummalleko hän ensin kirjoittaisi? Mietittyään hetken hän päätti rauhoittaa tunteitaan kirjoittamalla ensin Elisabetille:
'Rakas Elisabet!
Vaikea on minun sanoin kuvailla kuinka hylätyksi tunnen itseni Teidän molempien lähdettyä. Koivukoski on vallan kuin autio. Helsingistä palattuani kuljin iltapimeässä pihalla ja tein kierroksen Sinun pienelle huvilallesi. Oli outoa, kun ikkunoista eivät pilkoittaneet tuttavalliset tulet. Ja nyt istun tässä, hiljaisessa työkammiossani, ja ajattelen, että kuusi kuukautta on pitkä aika -- ylen pitkä sille, joka odottaa. Mutta teen väärin, kun näin valitan, sillä tiedänhän, miten tärkeä tämä matka on Sinulle, sekä mielesi tasapainolle että taiteellesi. Ja toivottavasti jonkun ajan kuluttua totun ja opin mukautumaan yksinolooni. Olisipa hauska, jos Münchenissä pääsisitte asumaan Weilerin täysihoitolaan. Rouva ja herra Weiler ovat herttaisia ihmisiä. He osaavat täysihoitolaisissaan herättää viihdyttävän kodintunteen. Kirjoita minulle usein, en odota pitkiä kirjeitä, kirjekorttikin riittää, niin että näen, miten voitte ja viihdytte. Ja luonnollisesti olen kiitollinen, jos annat minun seurata neiti Vanajan opintoja, edistymistä ja hänen elämäänsä suurkaupungissa. Kuinka onnellinen olen tietäessäni, että Sinä olet siellä häntä tukemassa.
Levottomasti odottaen ja lämpimästi tervehtien
_Hannes_.'
Nyt hän oli siksi tyyntynyt, että saattoi ryhtyä kirjoittamaan Aino Vanajalle:
'Kunnioitettava Neiti!
Yksinäni työhuoneessani myöhäisenä iltahetkenä muistelen elävästi niitä draamallisia keskusteluja, joita minulla oli Teidän kanssanne tässä samassa huoneessa. Ne antoivat paljon uutta sisällystä elämääni ja saivat minut toivorikkaasti odottamaan niitä taiteellisia saavutuksia, joihin lahjanne selvästi viittaavat. Nämä "tunnit" kävivät minulle rakkaiksi, ja niiden keskeytys on luonut elämääni tyhjyyttä, jota en voi millään täyttää.
Toivotan Teille hartaasti kaikkea menestystä ja pitäisin erittäin onnellisena tapauksena sitä, että pääsisitte ystäväni Vincenzo Olivan oppilaaksi. Silloin saisitte varman pohjan tulevalle taidetoiminnallenne. Jos sattuisi niin ikävästi, ettei hän enää olisi Münchenissä, tai että sota olisi aiheuttanut mullistavia muutoksia hänen oloissaan, pyydän Teitä viipymättä sähköttämään minulle, niin että voin kääntyä toisten henkilöiden puoleen.
Suuresti kärsimättömänä jään odottamaan tietoja matkanne onnistumisesta ja siitä, miten olonne järjestyvät Münchenissä perille tultuanne. Toivon siis, ettei odotukseni ole liian pitkä.
Kunnioittavin terveisin: _Hannes Borg_.'
Matkansa varrelta olivat Elisabet ja Aino Vanaja lähettäneet postikortteja. Viimeiset olivat päivätyt Berlinissä. Sitten seurasi parin päivän pysähdys. Ilokseen sai Hannes Borg niiden kuluttua Elisabetilta seuraavan sähkösanoman: "Glückliche Ankunft München Pension Weiler". -- He olivat siis saavuttaneet matkansa päämäärän ja päässeet asumaan Weilerin täysihoitolaan. Se oli suuresti rauhoittavaa. Mutta nyt seurasi kirjeiden odottaminen, olihan sodanaikainen postinkulku hidas, ja odotus saattoi paisua viikkokausien pituiseksi. Mutta jo kymmenen päivää sähkösanoman saapumisen jälkeen Hannes Borg ihmetellen sai Elisabetilta ja Aino Vanajalta kirjeen.
Hän sulkeutui huoneeseensa niitä lukemaan.
Elisabet kirjoitti:
'Matkamme on käynyt kaikin puolin onnellisesti, ja olemme perillä tässä miellyttävässä taidekaupungissa. Hilpeät ja rehdit baierilaiset eivät sodan vaikutuksesta ole sanottavasti menettäneet hyvää tuultaan. Asumme siis Weilerin täysihoitolassa. Weilerin puolisot ovat todella herttaisia ja kohtelevat meitä melkein kuin omia lapsiaan. He lähettävät Sinulle sulimmat terveisensä.
Paljoa en vielä ole ehtinyt täällä kokea, sillä tahdoin viipymättä kirjoittaa. Sattui näet niin hyvin, että nuori maalari Teuvo Kaisla lähti täältä Berliniin ja lupasi toimittaa kirjeemme kuriiria myöten Suomeen.
Tunnen kuitenkin jo nyt, että olen päässyt virkeään taiteelliseen ilmakehään. Huomenna aion lähteä nuorten maalaajien klubiin. Älä silti pelkää, että eksyn futuristisiin ja ekspressionistisiin hullutuksiin. Mutta väritykseen nähden toivon heiltä oppivani jotain uutta.
Jotta elämämme täällä tulisi halvemmaksi, asumme Aino Vanajan kanssa samassa huoneessa. Minä saan sitäpaitsi käyttää pientä lasikattoista ullakkokamaria maalaushuoneenani. Samaan aikaan saapuvassa kirjeessään Aino Vanaja epäilemättä kertoo käynnistään herra Vincenzo Olivan luona.
Toivon, että et pahasti ikävysty yksinäsi Koivukoskella. Olen usein siellä ajatuksissani luonasi. Totta puhuen olen jo ehtinyt saada koti-ikävän. Kaipaan Sinun henkisesti avartavaa ja rikastuttavaa seuraasi. Nyt täällä kaukana osaan antaa sille oikean arvon.
Lämpimin terveisin _Elisabet_.'
Hannes Borg oli tahallaan säästänyt Aino Vanajan kirjeen viimeiseksi. Ja vieläkin hän viivähti, ennenkuin aukaisi sen. Hän teki sen sitten nopealla saksien leikkauksella, kuin teon ainakin, joka oli päättäväisesti ratkaistava. Hän luki:
'Kunnioitettava Tohtori!
Monet uudet ja voimakkaat vaikutelmat ovat täällä suuressa maailmassa täyttäneet mielen. Mutta olen huono kynäilijä niistä näin kirjeessä kertomaan. Tahdon kaikkein ensiksi mainita, että professori Vincenzo Oliva oli erittäin ystävällinen ja hyväksyi minut oppilaakseen. Hän haavoittui sodassa ja ontuu lievästi vasemmalla jalallaan. Mutta mikä oivallinen plastiikanopettaja hän silti yhä vielä on. Olen ihastunut hänen opetukseensa, ja hän on mairittelevasti puhunut näyttämöedellytyksistäni. Hänen oppilaansa ovat jaetut kahteen ryhmään, vasta-alkajiin ja edistyneihin. Olen saanut katsojana olla läsnä jälkimäisten harjoituksissa, ja nähdessäni kuinka paljon he jo osaavat, on kunnianhimoni paisunut entistään suuremmaksi. Tahdon taiteen alalla aikaansaada jotain etevää ja tunnustusta ansaitsevaa. Onhan kaikki toistaiseksi vaan alulla, mutta kun pääsen pitemmälle, toivon voivani siitä Tohtorille jotain kertoa.
Kaikesta tästä odottamattomasta ja mielenkiintoisesta, joka on tullut osakseni, saan yksinomaan kiittää Teitä, herra Tohtori. Enkä tiedä, miten koskaan saatan palkita luottamuksenne ja tarpeeksi osoittaa kiitollisuuttani.
Professori Oliva lähettää parhaat terveisensä ja lupaa pian kirjoittaa.
Kunnioittaen ja kiitollisena: _Aino Vanaja_.'
Tämä kirje, muuten niin ilahuttava sisällykseltään, herätti Hannes Borgissa jonkunlaista pettymystä. Aina vaan tuota ylenpalttista kunnioitusta ja kiitollisuutta! Hän olisi toivonut jotain hellää sanaa, jotain viittausta kaihoon, jommoista hän itse Müncheniin kirjoittamassaan kirjeessä oli ilmaissut. Mutta kun hän oli hetken asiaa ajatellut, johtui hänen mieleensä, ettei neiti Vanaja todennäköisesti tätä ensimäistä kirjettään kirjoittaessaan vielä ollut ehtinyt saada Hannes Borgin kirjettä, hän kun ei siitä maininnut mitään, ja ettei Hannes Borg suoranaisesti ollut ilmaissut hänelle tunteitaan, joten tällä nuorella naisella ei ollut aihetta hellien tunteiden esille tuomiseen.
XX
Saadakseen vastapainoa henkiselle työlleen ja ikävälleen Hannes Borg oli alkanut ottaa osaa suon ojittamiseen. Lisäksi hän köyhille ojankaivajille tahtoi siten todistaa, ettei hän ylenkatsonut sellaista työtä. Ojankaivajien joukossa oli pari hänen iltakoululaistaankin. Vapun Junulle, joka taas oli ilmestynyt paikkakunnalle, hän niinikään oli tarjonnut tätä työtä. Mutta Junu oli ylimielisesti vastannut, että muka metsätöissä oli ansainnut niin hyvin, ettei hänen pitkiin aikoihin tarvinnut olla työn orja. Hänellä oli uusi tummansininen sheviotti-puku, kiiltonahkaiset pitkävartiset saappaat, kaulassa räikeänpunainen silkkihuivi ja päässä harmaa Borsalino-hattu. Hän ei asunut äitinsä mökissä, vaan oli vuokrannut itselleen huoneen kirkonkylästä. Hän seurusteli kaiken ajan, joka jäi yli salaisesta pirtu-kaupasta, pahamaineisen torpantytön, Heti Vaaksan kanssa. Äitiään hän harvoin kävi tervehtimässä, ja Vappu, joka usein kävi töissä Koivukoskella, valitti tohtori Borgille, että hänen oma poikansa, joka nyt oli tullut hyviin varoihin, vaan silloin tällöin antoi köyhälle äidilleen rovon.
-- Enkä minä niitä hänen rahojaan rukoile, oli Vappu sanonut, pitäköön ne itse, kun on niin kitsas. Kyllä minä sentään, vaikka vähän vaivaisesti, itseni elätän, kun nyt taas kykenen työhön. --
Pitäjällä jo yleisesti kerrottiin, millaista salaista ammattia Junu harjoitti. Ja vaikka nämä huhut joutuivat viranomaistenkin korviin, he eivät puuttuneet asiaan, jopa kerrottiin, että moni heistäkin kuului Junun ostajapiiriin. Kauppias Herhilä, joka julkisen kauppaliikkeensä ohella harjoitti samallaista salaista sivuhommaa ja joka karsain silmin katseli tätä paikkakunnalle ilmestynyttä kilpailijaa, puhui Junusta ympäri pitäjää, tuomiten hänen "rikollisen ammattinsa". Hän toivoi täten kääntävänsä pois epäluulon ja huomion omasta laajalle levinneestä salakaupastaan ja mahdollisesti saavansa kilpailijansa syrjäytetyksi.
Pantuaan alulle suoviljelyksensä Hannes Borg päätti lähteä tervehtimään metsänhoitaja Forsgrénia, jota ei ollut pitkään aikaan tavannut. Kirkkaana syyspäivänä, hevosen ollessa ajossa, hän läksi jalan kulkemaan Kuuselaan. Metsä molemmin puolin tietä oli jo verhoutunut erivivahteisiin keltaisiin väreihin. Ilma oli kuulakka, aurinko paistoi iloisena. Hannes Borgin kaiho, joka raskaan ruumiillisen työn kestäessä oli hellittänyt, virisi taas kalvavaksi kivuksi. Vastattuaan Elisabetin ja Aino Vanajan kirjeisiin ei hän vielä ollut saanut heiltä tietoja, vaikka jo oli kulunut viikkoja hänen kirjeidensä lähettämisestä. Verhotuin sanoin hän oli tulkinnut hehkuvat tunteensa. Minkä vaikutuksen ne olivat tehneet? Mitä oli Aino Vanaja vastaava? Mutta eihän Elisabetiltakaan vielä ollut saapunut toista kirjettä. Sellaista tilaisuutta kuin viimeksi, lähettää kirjeet kuriirin mukana, ei tietysti joka päivä tarjoutunut.
Kun hän näitä miettien astui tietä edelleen, tuli metsänhoitaja Forsgrén ajaen häntä vastaan. Forsgrén oli matkalla Koivukoskelle, ja molemmat naurahtivat tälle yhteensattumalle.
-- Koivukoskelle on lyhyempi matka, huomautti Hannes Borg. Lähdemme sinne, eikö niin? Ehkä voimme käväistä suollanikin, niin saan sinulta lupaamasi neuvot.
Hannes Borg nousi rattaille ja he alkoivat yhdessä ajaa köröttää Koivukoskelle. Forsgrén kertoi nyt lopullisesti tehneensä osaviljelyskontrahdin erään nuoren pehtorin kanssa.
-- Olen tehnyt tämän välikirjan vaan vuodeksi -- varovaisuuden vuoksi. Tahdon kokeilla. Jos olen tehnyt tyhmyyden, syytän sinua.
-- Enpä luule, että osaviljelyksellä voit hävitä enempää kuin arentimiehesi kautta, joka ei suorittanut vuokraansa.
-- Tiedät, että olen vanha koiranhammas. Luonnollisesti otan tämän kokeilun kokonaan omalle vastuulleni. Minä kyllä olen etupäässä käytännön mies, ja niinkuin sinun veroisesi idealisti kai ajattelee: kuivasti erittelevä järjenmies. Mutta silti on minussakin pisara idealismia tai oikeammin mielikuvitusta.
-- Se pisara on melkoinen, veliseni. En koskaan ole pitänyt sinua kuivana järkeilijänä; luulen että tuo järkeilysi etupäässä koskee pintaa. Syvemmällä sinussakin käyvät tunne-elämän aallot, vaikka ne eivät ole niin herkät liikehtimään kuin minulla. Ja suorastaan kadehdin tuota luonteesi tasaisuutta ja tyyntä harkintaasi elämän eri tiloissa.
He olivat saapuneet asemalle kääntyvän tien haaraan. Asemalle päin sujahti siitä ohi kapteeni Eversenin auto. Kapteeni oli matkapuvussa ja hänellä oli mukanaan matkalaukku.
-- Eversenillä on ollut selkkauksia paperitehtaallaan, kertoi Forsgrén. Hänen tapansa kohdella väkeänsä on kursailematon, ja niinpä se eräänä päivänä, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, teki lakon. Kun tapahtuma oli ilmoitettu Eversenille ja hän saapui tehtaaseen, huomattiin, että yksi tärkeimmistä koneista oli pahasti vioitettu. Tehdas on nyt pysähdyksissä, ja kun kapteenia on kohdannut taloudellisia vaikeuksia, sanotaan hänen matkustavan Tanskaan koettamaan saada apua sukulaisilta.
-- Minua ei ihmetytä, sanoi Hannes Borg, että kapteenille lopulta tulee suuriakin vaikeuksia, kun tietää, miten tuhlailevasti hän elää.
Saapuessaan punaisen ladon kohdalle he näkivät pieneltä metsäpolulta poikkeavan ajotielle nuoren naisen ja miehen. He kulkivat käsi kädessä. Nuorella miehellä oli räikeänpunainen kaulahuivi. Hannes Borg tunsi nyt parin: Vapun Junun ja Heti Vaaksan. Heidän kasvonsa punoittivat ja saattoi selvästi huomata, että molemmat olivat ryypiskelleet.
Junu tuijotti uhmailevasti vastaantulijoihin, tervehtimättä.
Nyt Forsgrénkin tunsi Junun ja virkkoi heidän kuljettuaan ohi:
-- Siinä pitäjän uusi pirtu-trokari, Herhilän kilpailija.
-- Olen kuullut siitä, sanoi Hannes Borg. Tuo Junu on muuten paikkakunnan ikävimpiä punaisia. Hänessä on jotain häijyä ja taipumatonta. Häneen ei toistaiseksi mikään hyvä sana tehoa.
-- Yhäkö sinä haaveilet ihmisten parantamisesta ja jalostamisesta? Milloinka silmäsi aukeavat näkemään, että on turha vaiva koettaa kohottaa ihmisiä? He ovat mitä ovat. Ei heitä voi muuttaa.