Part 4

Hänen heikkoutensa oli esiintyä herrasmaisesti ja pyrkiä "lähempään tuttavuuteen" herrassäätyisten henkilöiden kanssa. Hän ei kuitenkaan kehdannut itse suorastaan ehdottaa "arvonimien poisheittämistä". Mutta kautta rantain hän huomautti, että muut sen tekisivät ja että se hänelle olisi ollut mieluisaa. Ja tässä tarkotuksessa hän eri henkilöille kertoi, kuinka vanha kirkkoherra-vainaja oli ollut harvinaisen ystävällinen, oikein "kansan mies", ei yhtään ylpeä. Hän seurusteli hänen, kauppias Herhilän, kuin vertaisensa kanssa ja oli heti alussa pitäjään tultuaan ehdottanut lähempää tuttavuutta. Eikä hän pitänyt siitä, että häntä "karahteerattiin veljeksi"; _sinuksi_ häntä muitta mutkitta täytyi sanoa.

Huolimatta tästä viittailusta, ei kukaan näyttänyt olevan halukas seuraamaan kirkkoherra-vainajan esimerkkiä.

Herhilä teki nyt toisenlaisen hyökkäyksen, suunnaten sen Hannes Borgiin. Imarteleva hymy huulilla hän virkkoi:

-- Kirkkoherra puhui tässä eräänä päivänä arvostelulautakunnan kanssa, johon minäkin kuulun, ja hän arveli, että voisimme hyväksyä sen teidän sisarentyttärenne alttaritaulun. Ja kun niin valistunut mies kuin meidän kirkkoherramme on sitä mieltä -- Herhilä kohotti tässä ääntään ja katsoi merkitsevästi kirkkoherraan -- niin emme mekään pane vastaan. Niin että maalatkoon vaan sen taulun valmiiksi, kyllä rahat sitten heti maksetaan.

-- On hyvä, huomautti Hannes Borg, että arvostelulautakunta kirkkoherran vaikutuksesta on asettunut näin järkevälle kannalle.

-- Se on hauskaa, jatkoi Herhilä, että näin suuri taiteentuntija on samaa mieltä kuin kirkkoherra. Ja tämän asian päälle kannattaa kilistää laseja ja juoda maljat pohjaan, sillä olemmehan me jo sangen vanhoja tuttavia...

Hannes Borg ymmärsi yskän, mutta ei ollut halukas juomaan veljenmaljaa, kilisti lasiaan ja kasteli hiukan huuliaan.

Herhilä oli ilmeisesti hyvin pettynyt ja siirtyi maanmittari Haaviston luo paremman onnen toivossa.

Juomahuoneessa oli ilma ummehtunut ja läkähdyttävän tupakansavun täyttämä. Hannes Borg poistui sieltä ja palasi saliin. Siellä paraikaa taukosi tanssi, ja parit hajaantuivat eri tahoille, mitkä istumaan salin rococo-sohville ja nojatuoleihin, mitkä isolle kuistikolle ja puutarhaan. Aino Vanaja kulki käsi Eversenin kainalossa, ja molemmat istuutuivat kuistikolle, lähelle lasiovea.

Hannes Borg aikoi mennä puutarhaan, mutta kuistikon ovella pidätti häntä hetkeksi maanmittarin rouva Haavisto, hienosti puettu ja arvonsa tunteva nainen. Hän uhkui paheksumista ja sanoi puoliääneen Hannes Borgille:

-- Tietääkö tohtori, että minä ja moni muu tämän pitäjän rouvista olisimme odottaneet sellaiselta hovimieheltä kuin kapteeni Eversen hieman ritarillisempia seurustelutapoja. Sillä onhan täällä muitakin tanssitaitoisia neitosia kuin tuo neiti Vanaja. Vaan kerran tanssittuaan muutamien muiden kanssa, ei kapteeni Eversen suvaitse kunnioittaa heitä katseellakaan. Ja mikä on tuo neiti Vanaja? Tuntematon suuruus, konttorineiti jostain maaseutukaupungista...

Hannes Borg huomautti tähän ohimennen:

-- Kapteeni Eversenilla on tunnetusti kaikessa oma päänsä ja makunsa.

Ja hän siirtyi kuistikolle.

Eversen istui hyvin lähellä Aino Vanajaa, ja Hannes Borg, joka oli asettunut kuistikon sohvalle vilvoittelemaan, kuuli selvästi kapteenin soinnukkaan äänen.

-- Te tanssitte jumalaisesti, neiti Vanaja, hän huudahti. Liikkeenne ovat harvinaisen sulavat ja ruumiinne niin joustava, että se kykenee ilmaisemaan pienimmätkin tunneväreenne. Sanoitte, että aiotte ruveta näyttelijättäreksi. Minä puolestani kehoitan teitä antautumaan taidetanssin alalle. Tätä alaa varten teillä on kaikki edellytykset, ja kauniille ja etevälle tanssittajattarelle on tätä nykyä koko maailma avoinna. Onhan se kieli, jota hän esiintyessään puhuu, kansainvälinen.

Hannes Borgissa heräsi hänen kuullessaan tätä houkuttelevaa puhetta omituinen levottomuus, ja hänen teki mieli astua esiin ja vastustaa Everseniä. Mutta luontainen ujous ja vastenmielisyys sekaantua toisen puheeseen hänet siitä pidätti.

Eversen oli innostunut ehdotukseensa ja jatkoi hiukan hengästyneenä:

-- Näin kerran Wienissä esiintyvän tanssijatar Grit Hegesan. Te olette hänen näköisensä, tai hänen kasvonsa vivahtavat teihin, sillä te olette häntä paljon kauniimpi. Mutta tanssiessaan hänkin oli kaunis. Hän esiintyi silloin eräänlaisessa Pierrot-puvussa, joka päästi hänen vartalonsa edulliset puolet esille. Minulla on hänen kuvansa. Jos teitä huvittaa nähdä se, käyn sen noutamassa...

Eversen riensi sisälle.

Hannes Borg meni Aino Vanajan luo ja varoitti:

-- Älkää langetko viettelykseen. Tanssitaide -- mikäli sitä voi taiteeksi sanoa -- on näyttämötaidetta vähäarvoisempi.

-- Kapteeni Eversen on kohtelias hovimies, sanoi Aino Vanaja, hän näkee minun tanssitavassani etevyyttä, jota siinä luultavasti ei ole. Muuten ei teatteri-intoni niinkään helposti ole tukahutettavissa.

Kapteeni Eversenin palatessa tanssijatar Grit Hegesan kuva kädessään, ilmestyi hännystakkisia tarjoilijoita kutsumaan vieraita illalliselle Louhivaaran avaraan ruokasaliin.

XII

Juhlaillallinen oli ollut tuhlailevan ylellinen. Sitä oli kestänyt lähes kolme tuntia. Kauppias Herhilä, joka jo aikaisemmin nauttimistaan väkijuomista oli kohonnut intoilevaan mielentilaan, viljeli illallisen aikana samppanjalasinsa sisällystä niin uutterasti, että hän aterian lopulla muuttui suorastaan häiritseväksi. Lasi kädessä hän meni eri henkilöiden luo ja ehdotti muitta mutkitta lähempää tuttavuutta. Lopulta hän teki tällaisen ehdotuksen maanmittari Haaviston rouvalle. Tämä ylpeä nainen, joka omalta suvultaan oli aatelia ja joka jo muutenkin oli katkera siitä, että kapteeni Eversen tanssin aikana oli laiminlyönyt hänen tytärtään, tiuskaisi:

-- Näissä kemuissa on totisesti sietämättömän sekalainen seurakunta!

Hän sanoi tämän tahallaan niin kovaa, että Eversen, joka paraikaa keskusteli rouva Forsgrénin kanssa, sen kuuli.

Eversen meni Herhilän luo ja kuiskasi hänelle pari sanaa korvaan, kehoittaen häntä tulemaan viereiseen huoneeseen. Herhilä oli siksi juopunut, että Eversen toivoi saavansa hänet nukkumaan johonkin toisella puolella rakennusta olevaan huoneeseen. Mutta hän oli erehtynyt. Herhilässä oli vielä hereillä järjen kipinä, ja hän huusi kapteenin puoleksi väkisin vetäessä häntä pois ruokasalista:

-- Tämä voi käydä teille kalliiksi, herra kapteeni!

Vielä useiden huoneiden kautta pöytävieraat kuulivat hänen rähisevän, kunnes Eversen erään rotevan tarjoilijan avulla sai hänet nousemaan autoon, joka vei hänet kotia.

Ulkonaisesti tyynenä, mutta sisässään raivoten Eversen palasi vieraidensa luo ja sanoi:

-- Olen kauppias Herhilän kautta tilannut tavaroita hovin korjaustöihin. Sentähden kutsuin hänet tänne täksi illaksi. Kadun sitä nyt ja toivon, että vieraani unhoittavat tämän ikävän välikohtauksen.

Jälkiruuan syötyään vieraat kiittelivät isäntää ja hajaantuivat saliin ja sisähuoneisiin.

Jotenkin pian kahvin jälkeen alkoivat useimmat heittää hyvästiä, maanmittarin rouva ensimäisenä. Hän ojensi itsensä suoraryhtiseksi, nosti pään kenoon ja sanoi jäykästi:

-- Saan kiittää tästä illasta.

Eversen kehoitti vieraitaan vielä jäämään.

-- Näin aamuhämärässä pieni huviretki moottorissa ja veneissä lähimpään saareen saattaisi aterian jälkeen virkistää -- hän huomautti.

Mutta runsaan kestityksen saaneiden vierasten lähtöinto ei ollut hillittävissä. Toinen toisensa jälkeen hyvästeli isäntää ja poistui. Forsgrénien ja Aino Vanajan hyvästiä jättäessä sanoi Eversen:

-- Toivon, neiti Vanaja, että pian taas tapaamme. Kiitän teitä vielä kerran notkeasta tanssistanne.

Kun metsänhoitaja Forsgrén ja hänen vaimonsa istuutuivat ajoneuvoihinsa ja Aino Vanaja alkoi nousta kuskilaudalle, huomautti Eversen:

-- Neidillä on siinä epämukava istua. Jos maltatte odottaa hetken, kunnes autoni palaa, on minulla kunnia viedä teidät sillä kotia.

Hannes Borg, joka samalla teki lähtöä, kuuli tämän ja ehätti sanomaan:

-- Onhan se turha vaiva. Minun ajoneuvoissani on hyvä tila, ja tieni vie Kuuselan ohi, jos neiti Vanaja tyytyy näihin vaatimattomampiin ja hidaskulkuisempiin ajoneuvoihin.

-- Tohtori on kovin ystävällinen, virkkoi Aino Vanaja. Mutta voisin aivan hyvin istua tuossa kuskilaudalla.

Hannes Borg kehoitti: -- Olkaa hyvä vaan, neiti. Ja hän ojensi kätensä auttaakseen häntä nousemaan ajoneuvoihin.

Kapteeni Eversen loi Hannes Borgiin terävän katseen ja näytti loukkaantuneelta. Mutta hän ei sanonut mitään, kumarsi vaan ja palasi sisälle.

Viimeisten vieraiden lähdettyä riensi "leskirouva" Agathe Wigge kiihoittuneena Eversenin luo ja tiuskaisi:

-- Sinun pitäisi hiukan pitää vaaria hovimiesmaineestasi, eikä esiintyä niin poikamaisena kuin tänä iltana!

-- Anteeksi, rakkaani, virkkoi Eversen ivallisesti, ole hyvä ja motivoi tarkemmin tuo mainesanasi "poikamaisena".

-- Niinkuin se olisi tarpeellista! Niinkuin et itse tietäisi, kuinka tänä iltana olet suututtanut pitäjän "noblessin" rouvat ja neidit tanssimalla koko illan tuon tyttöletukan kanssa.

-- Hovimiesmaineestani en välitä rahtuakaan ja tämän pitäjän "noblessista" en maksa viittä penniä. Tuossa nuoressa naisessa, jota suvaitsit mainita tyttöletukaksi, on jotain teeskentelemätöntä ja luonnonraikasta. Minua huvitti seurustella etupäässä hänen kanssaan, se oli pikanttia, siinä kaikki...

-- Sinun "nonchalancesi" on suorastaan häikäilemätön.

-- Oletko mustasukkainen, Agathe? Se olisi lapsellista. Unhoitat, että molemmat olemme pidättäneet toisillemme täyden vapauden. Ainoastaan täydellinen vapaus voi sitoa. -- Miksi nyt otat näin mitättömän seikan niin traagillisesti?

Eversen lähestyi häntä ja tahtoi painaa suudelman hänen paljaalle kaulalleen. Mutta Agathe Wigge väisti häntä, riensi huoneeseensa ja lukitsi sen oven.

Tämä vastustus kiihoitti Everseniä, ja hän kolkutti ovelle sanoen:

-- Agathe, älä nyt ole vihainen, olkaamme ystäviä niinkuin ennenkin.

Agathe Wigge ei suvainnut vastata mitään. Samassa kuului auton jyskytys pihalta. Se palasi kyyditsemästä Herhilää.

-- No hyvä, huusi Eversen. Kyllä minä saan muualta seuraa. Lähden karjatalolle.

Hän riensi makuuhuoneeseensa, riisui juhlavaatteensa ja puki ylleen urheilupuvun. Tätä tehdessään hän avasi ikkunan ja käski kuljettajan pitää auton lähtövalmiina.

Kun hän muutettuaan vaatteet kulki Agathen oven ohi, oli se raollaan ja hänen "serkkunsa" sanoi:

-- Aiotko todella lähteä karjatalolle tähän vuorokauden aikaan? Sinäpä olet lapsellinen.

-- Olemme siis molemmat lapsellisia. Kaipaan muuten nyt hauskaa seuraa. Hyvää yötä, Agathe.

Hän alkoi astua pihalle, noustakseen autoon.

-- Jos nyt lähdet karjatalolle, tiedän _millaista_ seuraa haet itsellesi. Jos et muuta päätöstäsi, käännän minä huomenna selkäni Louhivaaralle.

-- Eläköön täydellinen vapaus.

-- Sen sanon vaan, että et koskaan ole antanut minulle tunnustusta siitä työstä, jonka olen uhrannut talosi hoitoon. Saammepa nähdä, kuinka pitkälle pääset tämän niskoittelevan ja epärehellisen väen kanssa, kun itse ryhdyt ohjiin. Epäkäytännöllisyytesi, välinpitämättömyytesi ja tuhlailusi ovat tunnetut. Minä...

-- Tuskallisinta, mitä tunnen, on kiitollisuuden taakka. En suinkaan tahdo jäädä sinulle liian suureen kiitollisuuden velkaan. Hyvästi, Agathe.

Hän nousi autoon ja käski kuljettajan ajaa karjatalolle.

XIII

Auringon nousuun ei enää ollut monta hetkeä. Linnut lauloivat riemukkaasti uuden päivän ylistystä, ja tienviereisellä niityllä liiteli ohuita sumukaistaleita. Kauempana, punaisen ladon kohdalla ne näyttivät keinuvalta keijujen utupiiriltä.

Hannes Borg palasi Kuuselasta saattamasta Aino Vanajaa.

Hän istui ajoneuvoissaan unelmiin vaipuneena. Höllästi hänen kätensä pitelivät ohjia, mutta tie oli tuttu Toverille, ja se juoksi omin päin vinhaan kotia kohti.

Hannes Borg tunsi, että hänen sisällään oli tapahtunut suuri ja ihmeellinen muutos: hän rakasti voimakkaasti ja syvästi. Aino Vanajan valoisa ja nuorekas kuva päilyi hänen mielessään: solakka, joustava varsi... kullankeltainen tukka, oikealle ohimolle valuva kiharatöyhtö... ruiskukansiniset silmät, joiden ilmeet ihmeellisesti vaihtuivat tunnevivahduksien mukana.

Hän tunsi samantapaista elämänriemua kuin ylioppilasvuosina, jolloin mieli aukeni kauneudelle ja elämä hymyili edessä suurena, koettelemattomana, mutta täynnä kiehtovia lupauksia ja suloista hymyä.

Hän saapui niityn laidassa olevan punaisen ladon kohdalle. Aurinko nousi paraikaa ja kultasi hänen kotinsa. Kuinka hän sitä nyt rakasti, hänestä tuntui, kuin olisi se käynyt hänelle entistään kalliimmaksi.

Kaikki nukkuivat vielä Koivukoskella. Ainoastaan Rob Roy oli valveilla ja riensi häntäänsä heiluttaen herraansa tervehtimään.

Hannes Borg riisui hevosen valjaista ja päästi sen niitylle syömään. Hän oli niin pirteä, ettei häntä haluttanut vielä lähteä levolle... niin, tokko hän yleensä panisi maata ollenkaan? Olihan yö jo ohi ja oli valjennut kultainen päivä täynnä ihanuutta ja uutta elämää.

Hän meni puutarhan kautta rannalle. Kukkalavojen kastepisarat kimmelsivät jalokivillä ja lennättivät hänen sieraimiinsa tuoksujaan. Rob Roy seurasi isäntäänsä ja meni hänen kanssaan veneeseen. Hannes Borg souti järven vastakkaiselle rannalle ja nousi näköalakalliolle. Kaukaa havumetsän takaa pisti esiin Kuuselan kartanon torni. Siellä asui hän, jonka valoisa kuva täytti Hannes Borgin mielen ja jonka muisteleminen sai hänen povensa rajusti sykähtelemään. Ja tämä uusi tunne oli puhjennut selvänä ja voimakkaana hänen tietoisuuteensa kuluneen yön kemuissa.

Sanomaton hellyys täytti hänen sydämensä, tuo yksinäinen mies tunsi onnentarvetta, elämäntoverin kaipuuta, hän, joka luuli aikoja sitten kuolleensa sellaisille tunteille. --

Hän tunnusti itselleen, että hän yksinomaan Aino Vanajan tähden oli lähtenyt noihin kemuihin, jotka hänelle olivat olleet vastenmieliset... nähdäkseen miten Eversen suhtautui tuohon nuoreen naiseen, niin, suorastaan peläten tuon häikäilemättömän miehen vaikutusta. Ja nyt hän sen tiesi: hänellä oli kilpailija, vaarallinen kilpailija, joka kaikkea uhmaillen ajoi takaa hetken nautintoa ja huumausta. Olihan Hannes Borg jo neljänkymmenen viiden vuoden ikäinen, mutta luuli olevansa hyvin säilynyt... ei vielä harmaata hiusta ohimoilla. Lisäksi hän oli nuori mieleltään ja elinvoimainen. Mutta Eversen oli seitsemän tai kahdeksan vuotta nuorempi, pitkä, pulska mies, ja täynnä niitä ominaisuuksia, jotka häikäisevät ja kiihoittavat naisia. Hän oli komea sotilasunivormussaan, rikas ja tuhlailevan antelias. Saattoiko Hannes Borg toivoa voittoa tämän miehen kilpailijana? Ainakin täytyi yrittää. Hän tiesi, että Eversenin pyyteet olivat rajuja, mutta ohimeneviä, että hän katkottuaan uuden kukkasen oli hakeva itselleen uutta aistien kiihoitusta. Hannes Borg taas tunsi, että hänen kiintymyksensä oli syvä ja luja, siihen näytti sisältyvän hänen loppuelämänsä onni tai onnettomuus, ja hänen täytyi ryhtyä taisteluun loitontaakseen Eversenin tuosta nuoresta naisesta. Mutta miten? Pyytääkö Aino Vanajan kättä? Hänen luontainen ujoutensa sai hänet heti hylkäämään tämän keinon. -- Kosia niin lyhyen tuttavuuden jälkeen -- ollenkaan tietämättä mitkä tuon nuoren neidon tunteet häntä kohtaan olivat.

Ja lisäksi sukelsi hänen mielensä syvyydestä esille muisto aikaisemmilta vuosilta -- hairahdus ja synkkä naiskohtalo, johon hän, joskin epätahallisesti, oli antanut ensi sysäyksen. Ja vaikka tuo syvälle vajonnut nainen, jonka hän kaikesta huolimatta oli tarjoutunut ottamaan vaimokseen, jo oli kuollut, itse tuon suhteen synkeys oli jäljellä, painaen hänen omaatuntoaan. Ja hänen ja tuon naisen poika, tuo rappiolle joutunut nuorukainen, missä hän nyt olikaan, mitä hänestä oli tullut senjälkeen kun Hannes Borg oli turhaan koettanut häntä kohottaa ja siveellisesti kasvattaa, ja sittenkuin hän oli kotoaan karannut? Saattoiko hän, Hannes Borg, tämän entisyytensä painamana astua tuon viattoman nuoren naisen eteen ja pyytää hänen kättänsä? Ei ainakaan tunnustamatta tuota entisyyttään. Miten tuo nuori nainen silloin oli suhtautuva häneen... ja saattoiko hän häntä rakastaa?

Nämä ristiriitaiset ajatukset olivat himmentäneet Hannes Borgin äskeisen riemun. Mutta olihan tuo riemun hetki, vaikkakin lyhyt, ollut kaunis ja kirkas.

Hän palasi kotiin, tunsi raukeutta, riisui hännystakkinsa, heittäytyi salin isolle mahonki-sohvalle ja vaipui unenhorrokseen.

XIV

Aino Vanaja ja Hannes Borg olivat palatessaan Eversenin kemuista sopineet, etteivät seuraavana päivänä pitäisi osa-analysituntia. Neiti Vanaja oli huomauttanut, ettei hän väliintulleen juhlan vuoksi ollut tarpeeksi ehtinyt valmistautua. Ja "osaamatta läksyään" hän ei kehdannut tulla tohtorin luo tunnille. Hannes Borg oli sanonut hyvin ymmärtävänsä sen, mutta että he silti seuraavana päivänä tapaisivat toisensa, sillä hänellä oli asiaa Forsgrénille.

Herättyään ja muutettuaan pukua Hannes Borg läksi tervehtimään sisarentytärtään. Elisabet oli ollut varhain ylhäällä. Hän näytti alakuloiselta ja sanoi ikävystyneensä Hannes Borgin poissaollessa.

-- Minulla on tunnonvaivoja siitä, että jätin sinut tänne yksiksesi, sanoi Hannes Borg, ja että läksin noihin ikäviin kemuihin. Mutta...

Hän keskeytti puheensa, epäröiden mitä sanoa. Oikean lähtönsä syyn hän hyvin tiesi, mutta vältti sitä koskettelemasta, jatkaen:

-- Olisi epäilemättä herättänyt huomiota, jos me molemmat olisimme loistaneet poissaolollamme. Se olisi antanut aihetta monenlaisiin arveluihin ja juoruihin...

Sitten hän kertoi, että kunnan arvostelulautakunta oli päättänyt suostua alttaritaulun maalauttamiseen alkuperäisen muuttamattoman luonnoksen mukaan, ja tämä tieto ilahutti Elisabetia. Hän sanoi ryhtyvänsä työhön ja saatuansa sen valmiiksi matkustavansa ulkomaille.

Hannes Borg ehdotti, että he yhdessä lähtisivät Kuuselaan, ja Elisabet suostui siihen kernaasti, hän kun kaipasi vaihtelua ja virkistystä. Ja hänen enonsa virkkoi hetken vaiettuaan:

-- Minulla olisi vielä toinenkin ehdotus, tai oikeastaan se onkin tilaus. Luuletko, että levätessäsi alttaritaulun maalaamisesta voisit tehdä muotokuvaluonnoksen. Tiedän, että et kernaasti tee kahta työtä samaan aikaan. Mutta ajattelin... että kun varsinainen taideaihelma on valmis, ei tällainen pieni sivutyö kenties häiritsisi.

-- Ei suinkaan. Sinun "tilauksesi" eivät minua yleensä häiritse. Mutta olenpa utelias kuulemaan mitä saan sinulle maalata.

Ujoudestaan huolimatta Hannes Borg rohkaisi itsensä ja virkkoi:

-- Tahtoisin maalauttaa Aino Vanajan kuvan. Ne tunnit, jotka olen hänelle antanut, ovat olleet mielenkiintoisemmat, kuin mitä alussa odotin. Oppilaani on hyvin lahjakas, ja jos hän vaan pääsee hyvään alkuun, luulen, että hänestä tulee jotain huomattavaa. Hänellä oli tutkiessamme Desdemonan osaa traagillinen ilme, joka minuun vaikutti syvästi. Hänen kasvolihaksensa ovat hyvin joustavat ja tottelevat hänen eri tunnelmiaan, joita silmät ihmeellisesti kuvastavat. Olisipa mielenkiintoista, jos saisit juuri tuon ilmeen kiinnitetyksi kankaalle.

-- Minusta on hauskaa maalata neiti Vanajan kuva. Hänen kasvonsa ovat todella mielenkiintoinen malli. -- --

Saapuessaan Kuuselaan he huomasivat, että oli tapahtunut jotakin, mikä oli painanut alas isäntäväen muuten tasaiset ja rauhalliset mielet.

Kun oli vaihdettu tervehdykset ja istuuduttu vanhanaikuisesti kalustettuun saliin, valitti Forsgrén, että hänellä arentimiehensä takia taas oli ollut ikävyyksiä, että tämä mies oli ruvennut juomaan ja että hänen perheensä asiat ja vuokralle ottamansa tilan hoito olivat joutuneet rappiolle:

-- Minun oli pakko sanoa hänet irti vuokrasopimusajan päättyessä. Enhän voi sallia, että viljelysmaani joutuvat hunningolle, ja etten maakamarastani saa irti edes puoltakaan siitä, mitä sen pitäisi tuottaa.

-- Tekisitpä nyt osaviljelyssopimuksen, johon niin usein olen sinua kehoittanut, huomautti Hannes Borg.

-- Mikä se oikein on tuo kuuluisa osaviljelyssopimuksesi? kysyi Forsgrén puoleksi epäilevänä, puoleksi ivallisena.

-- Siitä voisi paljonkin sanoa. Onhan olemassa runsas osaviljelystä käsittelevä kirjallisuus. Mutta lyhyesti sanoen on osaviljelyssopimus sellainen, että maanomistaja luovuttaa maansa viljeltäväksi niin sanotulle osaviljelijälle, samalla myöntäen hänelle vapaan asunnon ja työkalut. Osaviljelijä viljelee hänen maatansa ja korjaa sadon, jonka omistaja ja viljelijä keskenään jakavat tasan.

-- Ja siinäkö kaikki?

-- Siinä lyhyesti kaikki, mikä koskee sopimuksen aineellista puolta. Mutta sen siveellinen puoli on paljon laajempi ja painavampi. Se henkilö, jolle osaviljelyssopimuksen mukaan olet maasi viljeltäväksi antanut, ei ole työorjasi, ei ole palvelijasi, vaan on etutoverisi. Kuta suurempaa huolta hän omistaa viljelystyölleen, sitä suurempi on hänen osuutensa sadosta ja siis myös hänen työnsä palkka. Siinä paljon suurempi molemminpuolisen tyytyväisyyden lähde. Arentimies tekee pakollista työtä, ja kun tulee huono vuosi, on hänen kuitenkin suoritettava sinulle sovittu maksu. Tämä saattaa arentimiehen kyvyttömäksi maksamaan sinulle vaadittua vuokramaksua. Se taas aiheuttaa tyytymättömyyttä ja katkeruutta. Mutta osaviljelystä harjoittaessanne te molemmat huonon sadon tultua kärsitte vahingon. Tämä on omansa synnyttämään luottamusta ja tyytyväisyyttä.

-- Tuo kuulostaa lupaavalta. Jospa se vaan olisi meidän oloissamme toteutettavissa. Mutta tahdonpa joka tapauksessa punnita asiaa.

-- Se minua ilahuttaa. Osaviljelys on lempituumani, ja kun rupean viljelemään suotani, noudatan osaviljelysaatetta. Ja sinulta, joka olet suoviljelyksen erikoistuntija, tulen sitten pyytämään neuvoja.

Rouva Forsgrén, jota tämä keskustelu ilmeisesti ei ollut huvittanut, oli odottanut sen päättymistä ja puhkesi heidän vaiettuaan puhumaan:

-- Tietääkö tohtori, että meillä eilisten kemujen tähden on ollut ikävyyksiä. Kävin aamupäivällä kirkonkylän puodissa ja tapasin siellä maanmittari Haaviston rouvan. Hän oli huonolla tuulella ja tervehti minua jäykästi. Hän oli katkera Eversenin sukulaisellemme Aino Vanajalle osoittamasta huomaavaisuudesta. "Onhan tässä pitäjässä muitakin tanssitaitoisia nuoria naisia. Esimerkiksi meidän tyttäremme, joka on ollut vuoden Sveitsissä ja läpikäynyt uudenaikaisen salonkitanssikurssin"... näin hän selitti ja sitten hän kähisten jatkoi: "Mutta se kuuluu olevan hyvin lyhytaikainen se kapteeni Eversenin suosio. Näkeehän sen siitäkin, että rouva Agathe Wigge muuttaa pois Louhivaarasta, tänä aamuna hän soitti minulle ja sanoi tulevansa jäähyväisille..."

Rouva Forsgrénin ystävälliset lapsensilmät hohtivat surullisina ja hän huokasi syvään sanoen:

-- Mitä me sille voimme, että kapteeni Eversen tanssi enemmän Ainon kanssa kuin muiden.

Syntyi kiusallinen hiljaisuus, jonka Hannes Borg viimein keskeytti:

-- Kapteeni Eversenillä on päähänpistonsa ja oikkunsa, eikä hän huoli siitä, jos hän niillä loukkaa muita.

Aino Vanaja tuli nyt saliin vieraita tervehtimään. Hänen kasvoissaan oli jotain outoa ja uhmaavaa. Hän koetti kuitenkin esiintyä iloisena ja löi leikiksi pitäjän naisten suuttumuksen:

-- Minun tasapainoani tämä vähäpätöinen seikka ei saa horjumaan. Minua vaan pahoittaa, että tädillä sentähden on ollut ikävyyksiä.

Hannes Borgia ei miellyttänyt se, että Aino Vanaja otti asian niin kevyeltä kannalta. Tuo uhma ja toisten mielipiteen ylenkatsominen oli hänestä vastenmielinen. Ja sitten hän ajatteli: oliko neiti Vanaja sisimmässään iloinen Eversenin osoittamasta huomaavaisuudesta?

Hän olisi tahtonut sanoa jotakin, mutta selittämätön vaisto esti häntä sitä tekemästä.

Fredrika rouva tajusi, että tilanteessa oli jotain väkinäistä, ja haihduttaakseen ikävän tunnelman hän ehdotti, että kahvia odotettaessa naiset lähtisivät kävelylle puutarhaan, jotta Elisabet näkisi sen paikan, mistä rouva Forsgrén halusi saada heidän talonsa maalatuksi, ja että Forsgrén sillä aikaa näyttäisi tohtori Borgille mehiläisiään.

Ehdotukseen suostuttiin kernaasti. Mutta heidän astuessaan pihanpuoleiselle kuistikolle, ajoi Eversenin auto portaiden eteen. Siinä istui ainoastaan kuljettaja, joka toi neiti Vanajalle kapteeni Everseniltä ison ruusuvihon ja kirjeen.

Aino Vanaja siirtyi kuistikon kulmaan ja luki itsekseen kirjeen: