Part 3
Nämä jäähyväissanat olivat kuin tulikirjaimin kaiverrettuina painuneet Elisabetin sydämeen. Olivatko ne vilpittömät? Oliko Yrjö Vahtera vakaumuksesta liittynyt kapinallisiin, uskoiko hän asiansa oikeuteen? Vai oliko hän vaan seikkailunhalusta, katkeruudesta väärään suuntaan suistuneen elämänsä tähden liittynyt maankavaltajiin? Turhia kysymyksiä, jotka jäivät vastausta vaille. Mutta yksi seikka oli Elisabetille varma: hänessä oli taas leimahtanut ilmiliekkiin rakkaus tuohon voimakkaaseen ja kauniiseen mieheen, joka uhmaili kaikkea. Mutta tämä rakkaus oli katkera, sillä olihan Yrjö Vahtera sillä puolella, jonka teot Elisabetin täytyi tuomita, se oli epätoivoinen, sillä hän ei ollut Yrjö Vahterasta kapinan jälkeen kuullut mitään. Oliko hän kaatunut taistelussa, oliko hän joutunut vangiksi ja ammuttu, vai oliko hän paennut Venäjälle?...
Kirvelevä haava oli taas auennut hänen rinnassaan. Joskus sen kipu vaimeni. Iltapäivän kohtaus Eversenin ja hänen välillään oli taas ollut uusi veitsenväännös arpeutumattomassa haavassa...
Missä viipyi Hannes Borg? Aurinko kallistui jo laskuunsa, eikä häntä vielä kuulunut. Elisabet oli kahdenvaiheilla, pitikö hänen kertoa Hannes Borgille mitä hänen atelieessaan oli tapahtunut vai ei. Se varmaankin suuresti olisi pahoittanut hänen enoaan, niin hän ajatteli. Ja mitä oikeastaan hyödytti tuon ikävän tapauksen mainitseminen? Luultavaa oli, ettei Eversen sitä itse kertoisi. Olihan hänen osansa siinä ollut siksi epäedullinen. Mutta tokko tämä tapaus saattoi pysyä salassa? Eikö maalaamisen keskeytys vaatinut selitystä?
Elisabet ei jaksanut sillä hetkellä ajatella sen pitemmälle.
VIII
Oli jo auringonlaskun aika, eikä Hannes Borgia vielä kuulunut kotiin Kuuselasta.
Elisabetin hermot olivat kiihoittuneet, hän oli alkanut soittaa pianoa tyyntyäkseen, mutta sulki jälleen soittokoneen yhden kappaleen soitettuaan. Hän päätti nyt lähteä kävelemään raittiiseen iltailmaan. Poiketessaan metsäpolulle hän muisti, ettei moneen päivään ollut saanut tietoa Vapun tilasta. Hän palasi sentähden kotia ja otti mukaansa muutaman vanhan vaatekappaleen, viedäkseen ne Vapulle.
Ei kestänyt kauan, ennenkuin Elisabet saapui kävelynsä päämäärään, Vapun kurjalle mökille. Vappu istui portailla kuorien perunoita. Hän kuivasi esiliinallaan märät kätensä, tarttuakseen Elisabetin ojennettuun käteen. Mutta Elisabet huomasi, että hän teki sen vastenmielisesti, epäluuloisena.
-- Tulin katsomaan, miten Vappu voi, sanoi Elisabet niin ystävällisesti kuin suinkin.
-- Niin se vanha elää, kuin märkä palaa, vastasi Vappu äreästi. -- Olenhan tässä jo pari päivää laahustellut kotiaskareissa. Kukapa sitä köyhää hoitaisi, jos ei itse hoida itseään, saa nähdä nälkää ja kuolla kuin koira.
-- Näkeehän Vapun terveydentilassa sentään edistystä, huomautti Elisabet. -- Ilmatkin ovat käyneet lämpimämmiksi. Kenties Vappu pian kokonaan paranee, ja silloin tämä maailma ehkä Vapunkin mielestä näyttää vähän valoisammalta.
-- Mikäpä tätä minun elämääni tekisi valoisammaksi. Kun se Junukin on lähtenyt kiertämään maita mantereita. Eikä siitä täällä kotonakaan olisi ollut suurta apua, se kun on ruvennut ryyppäämään. Se oli toista maata se nuorempi poikani Risto. Mutta sen herrat ampuivat kapinan aikana.
-- Vappu tekee väärin, kun aina vetää köyhälistön kärsimykset sivistyneen säädyn syyksi. Kapina vaati suuret uhrinsa niin hyvin valkoisilta kuin punaisiltakin. Eivätkä herrat olleet punakapinan alkuunpanijoita, vaan sydämettömät yllyttäjät ja kansan pettäjät. -- Mutta en ole tullut tänne väittelemään Vapun kanssa asioista, joita Vappu ei ymmärrä, vaan tuomaan Vapulle vähän vaatteita.
Hän ojensi Vapulle tuomansa vaatekappaleet, hameen, villapuseron ja huivin.
Vappu loi niihin tutkivan katseen, sieppasi ne käsiinsä ja sanoi:
-- Tässä alkaakin tämä vaatteen puoli olla hyvin huonoa.
Ja Elisabetin äskeisestä huomautuksesta huolimatta hän jatkoi:
-- Täällä kävi eilen eräs pitäjän mies, Taavi Keto, ja hän kertoi, että nyt herrat aikovat laskea meidän köyhien niskoille mahdottomat verotaakat, että me saamme maksaa koko sen sodan kulut. Ja se Taavi kehoitti vaan tekemään vastarintaa ja olemaan maksamatta, sillä olemme jo muutenkin liiaksi saaneet kärsiä.
-- Se oli ilmeisesti noita ilkeämielisiä kiihoittajia, jotka pettävät kansaa. Vapun ei pidä niitä kuunnella. Veroja tietysti korotetaan, mutta kaikille, ei vaan köyhille. Ja tämä korotus tapahtuu jokaisen varojen mukaan. Siltä, jolla ei mitään ole, ei voida mitään ottaa. Muuten on ikävää, että Vappu aina on näin katkera. Eikö Vappu käsitä, että esimerkiksi minäkin elän työlläni. Minä vaan teen toisenlaista työtä, taidetyötä. Paraikaa minulla on tekeillä alttaritaulu pitäjän kirkkoon.
-- Se sama Taavi Keto sanoi, ettei pitäisi ollenkaan olla kirkkoja, eikä pappeja. Ja se sanoi, että ei tarvitse uskoa taivaaseen eikä helvettiin.
-- Jos emme usko, että ulkopuolella meitä on taivas ja helvetti, tulee meidän kuitenkin uskoa siihen taivaaseen ja helvettiin, joka on omassa sydämessämme. Tarkoitan hyvään ja pahaan, joka on jokaisen sydämessä.
Vappu tuijotti tylsänä eteensä, ja Elisabet huomasi, ettei hän kyennyt käsittämään tällaista puhetta, ja hän sanoi lähtiessään:
-- Kun Vappu täydelleen paranee, olisi meillä työtä vihannespuutarhassa. Ja sitten Vappu tulee ruualle ja kahville meidän keittiöömme...
Palatessaan Koivukosken pihalle tapasi Elisabet pojan polkupyörineen. Hän oli tuomassa kirjettä Louhivaaran hovista Everseniltä. Poika sanoi siihen odotettavan vastausta.
Elisabet vetäytyi kuistikolle kirjettä lukemaan. Eversen kirjoitti:
'Kunnioitettava Rouva Borg!
Riennän ilmoittamaan suuren pahoitteluni tämänpäiväisen menettelyni johdosta. En tahdo sitä puolustaa, vaan koetan sitä selittää. Sain muutamia hyviä tovereita luokseni kaupungista. Heillä oli mukanaan juomatavaroita, ja näihin aikoihin, joina väkijuomien saanti on vaikeaa, tulin maistaneeksi liiaksi. Siitä johtui, etten tänään voinut hillitä tulista luontoani. En rohkene pyytää Teiltä anteeksi, sillä pelkään että paheksumisenne on siksi suuri. En myöskään oleta, että olisitte halukas jatkamaan muotokuvani maalaamista. Mutta olen jo tullut Teitä melkoisesti vaivanneeksi ja kysyn sentähden, millä saan korvata vaivanne ja ajanhukkanne. Uskokaa, että kaiken käytökseni alkusyynä on ollut ihailu Teitä kohtaan, vaikka se valitettavasti kehittyi väärään suuntaan.
Pyydän vastausta.
Syvästi valittaen ja kunnioittavimmin:
_Julius Eversen_.'
Elisabet istuutui kirjoituspöydän ääreen ja vastasi kapteeni Eversenille:
'Kiittäen kirjeestänne saan sen johdosta mainita, että se työ, jonka ehdin omistaa muotokuvanne maalaamiseen, oli niin vähäinen, etten katso voivani vastaanottaa siitä mitään korvausta. Puolestani valitan sitä tapaa, jolla hädissäni vastasin menettelyynne.
Kunnioittaen _E.B_.'
Hän sulki kirjeen kuoreen ja antoi sen polkupyöräilijälle.
IX
Vasta myöhemmin illalla Hannes Borg palasi Kuuselasta. Hän oli hilpeällä tuulella ja riensi heti kotiin saavuttuaan Elisabetin asuntoon. Hänen sisarentyttärensä alakuloisuus herätti hänen huomiotaan ja hän kysyi:
-- Oletko sairas? Kasvosi ovat niin kalpeat. Vältellen vastasi Elisabet:
-- Olen hiukan väsynyt, olen ehkä tänään tehnyt tavallista enemmän työtä. Ja illan suussa kävin Vapun mökillä. Hänen katkeruutensa ja kiittämättömyytensä saattaa minut aina alakuloiseksi.
Ja kääntääkseen huomion toisaalle hän kysyi, saiko näyttää alttaritaulu-luonnostaan.
Se miellytti Hannes Borgia sekä sommittelultaan, että henkilökuvien ilmeiltä. Ainoastaan Kristuksen kasvoja hän piti hieman sovinnaisina.
Elisabet kertoi, että kunnan asettama arvostelijalautakunta oli vaatinut häntä käyttämään apostolien kuvia varten toisia -- paikkakunnalla tuntemattomia malleja. Hannes Borg piti tätä vaatimusta kohtuuttomana ja sanoi, ettei taideteos ole samanlainen kuin pukukappale, joka tilauksesta tehdään. Tilattua hametta voi tilaajan vaatimuksesta koeteltaessa muuttaa, voi jälkeenpäin siihen lisätä kaistaleen, nauhan tai pitsin. Mutta tilattu maalaus on taideteos, jota ei voi ruveta muuttamaan.
-- Minä sinun sijassasi en suostuisi muuttamaan luonnosta. Jos tahdot, puhun asiasta kirkkoherran kanssa. Hän on ennakkoluuloton mies ja voi arvovallallaan vaikuttaa lautakuntaan.
Elisabetille tämä käänne oli tervetullut, sillä kernaasti hän tahtoi niin pian kuin suinkin ryhtyä alttaritaulua maalaamaan, luonnostaan muuttamatta. Ja sitten myöhemmin syksyllä, saatuaan palkkion taulusta hän aikoi pitkistä ajoista käydä ulkomailla virkistymässä ja saamassa uusia taiteellisia virikkeitä.
Hannes Borg teki lähtöä. Kun hän poistuessaan kulki maalausjalustan ohi, hän huomasi Eversenin tärveltyneen muotokuvan.
Se herätti hänen hämmästystään ja hän alkoi aavistaa pahaa. Elisabet huomasi sen, eikä tahtonut kauempaa salata päivän kohtausta.
Kuultuaan Elisabetin lyhyen kertomuksen tapahtumasta, Hannes Borg laski muotokuvan takaisin jalustan juurelle ja virkkoi:
-- Minua koko tuo muotokuvakysymys arvelutti, mutta en tahtonut siihen puuttua. Mutta annoitpa hänelle hyvän opetuksen. -- Ja se hyöty ottelustanne ehkä on, että pääsemme tiheään seurustelemasta Eversenin kanssa.
Sitten Hannes Borg kertoi käynnistään Kuuselassa ja sanoi yhä enemmän antavansa arvoa Forsgrénin puolisoille. Ja ohimennen hän huomautti saaneensa siellä oppilaan, Forsgrénien sukulaisen, neiti Vanajan, joka aikoi antautua näyttelijäuralle.
Palattuaan kotiin ei Hannes Borgia myöhäisestä iltahetkestä huolimatta haluttanut panna maata. Hän rupesi hakemaan esille kirjojaan, mikä ei ollut helppo tehtävä, kun punaiset olivat panneet ylösalaisin hänen kirjastonsa. Puolisen tuntia etsittyään hän oli saanut esille melkoisen kasan näyttämötaidetta käsitteleviä teoksia, jotka järjesti työpöydälleen.
Hän katsoi ulos ikkunasta. Järvelle oli laskeutunut syksypuoleen kallistuvan kesän hämärä. Vaalea keltainen juova läntisellä taivaanrannalla tiesi auringon jo aikoja sitten menneen mailleen.
Rauha oli laskeutunut yli hänen kotinsa. Tämä koti ei ollut säästynyt kapinan hävitykseltä, ja kaikki kestetyt kärsimykset, kaikki katkerat ja järkyttävät mielenliikutukset olivat tähänasti painaneet maahan hänen elämänilonsa. Mutta nyt se taas alkoi elpyä ja nousta, ja hänestä tuntui kuin olisivat uudet keväiset nesteet ruvenneet kiertelemään hänen suonissaan. Ja hänessä heräsi samanlainen suuri työnhalu kuin entisinä aikoina. Nyt hän aikoi jatkaa historiallisten erikoistutkielmiensa sarjaa, "Luonteen ja toiminnan sankareita". Näissä monografioissa hän yleistajuisessa muodossa kuvasi huomattavia henkilöitä eri aikakausilta, asettaen ne kulttuurihistoriallista taustaa vastaan. Vapaasti hän tulkitsi iltakouluoppilailleen näitä luonteita, toivoen siten edistävänsä heidän henkistä kehitystään. Vasta myöhemmin hän aikoi ne julkaista. Ja esteettistä tutkielmaansa "Kauneus" hän tahtoi ruveta jatkamaan. Hänessä monasti heränneet tutkijan epäilyt olivat saaneet hänet keskeyttämään tämän työn. -- Tokkohan saattoi tietoperäisesti eritellä kauneuden olemusta ja määritellä sitä yleispätevien käsitteiden avulla? -- Eikö kauneus olemukseltaan ole jotain _sui generis_ -- jotain niin omalaatuista kuin auringonvalo, rakkaus, hyvyys -- eikö kauneus ole luonnon salaisuus, jota se ei ihmisille ilmaise? Mutta joskin niin oli, saattoi sentään kiinnittää huomiota sen vaikutuksiin, niihin sielullisiin tapahtumiin, jotka heräävät kauneuden ihailijassa. Ainakin ne ovat avoinna tutkijan tarkastelulle ja erittelylle.
Hannes Borg katsoi kelloa. Se osoitti puoliyötä. Kuinka nopeasti tämä ilta oli kulunut, kuinka kevyt oli hänen mielensä. Hän viipyi vielä hetken kirjoituspöytänsä ääressä selaillen näyttämöhistoriallisia teoksia ja suunnitellen neuvoja, joita aikoi oppilaalleen antaa.
X
Hannes Borg oli ryhtynyt antamaan Aino Vanajalle "näyttämötunteja". Niitä oli kestänyt jo viikon päivät, ja sekä opettaja että oppilas olivat tehtävään innostuneet. Tunnit annettiin milloin Koivukoskella, milloin Kuuselassa. Hannes Borg saattoi todeta oppilaansa älyn pirteyden ja vastaanottavaisuuden.
Ensimäisellä kerralla Aino Vanaja kertoi kuinka hän edellisenä syksynä eräässä maaseutukaupungissa, jossa hänellä oli ollut konttoripaikka, oli seurannut sen teatterin ohjelmistoa. Ja kun kerran oli esitettävä "Elinan surma", oli nimiosan esittäjätär pari päivää ennen näytäntöä sairastunut. Teatterin johtaja tunsi Aino Vanajan ja tiesi hänen eräässä juhlassa maalla menestyksellä esiintyneen Elinana. Ja kun kappaleen oli määrä mennä helppohintaisena uusintana, uskoi hän tuon osan esittämisen Aino Vanajalle ja antoi hänelle pari kolme harjoitusta. Ja niin hän tuli ensi kerran esiintyneeksi suurehkolle yleisölle. Eräs näytännössä ollut arvostelija oli kiittävästi maininnut hänen näyttelemisestään, kuitenkin huomauttaen, että vasta-alkaja selvästi pilkisti esiin. Tämä esiintyminen ja sen johdosta annettu tunnustus oli häntä rohkaissut jatkamaan.
Hannes Borg selitti aluksi oppilaalleen näyttämötaiteen aseman muiden taiteiden piirissä. Sitten hän loi yleiskatsauksen suuriin näyttämökausiin antiikista alkaen. Aino Vanaja näytti koko sielullaan seuraavan tätä esitystä, ja hänen silloin tällöin tekemänsä kysymykset osottivat syventymishalua.
Näiden valmistavien tuntien jälkeen he päättivät ryhtyä osa-analyysiin, ja Hannes Borg ehdotti, että he ensiksi rupeaisivat tutkimaan Shakespearen "Othelloa".
-- Mutta eikö Desdemona, tuo enkelinviaton olento, ole dramaattisesti epäkiitollinen? kysyi Aino Vanaja.
-- Neiti hyvä, huomautti Hannes Borg hiukan ivallisesti, mutta samalla ystävällisen oikaisevasti, ei nyt vielä voi olla kysymys dramaattisen primadonnaosan valitsemisesta. Me tutkimme vasta näyttämötaiteen aakkosia, tai korkeintain harjoittelemme tavailemista. Roolitutkimisen tulee perustua koko kappaleen tutkimiseen. Ei yksityinen osa ole irrallaan kappaleesta. Ja "Othello" on Shakespearen täydellisimpiä luomuksia. Mikä psykologinen syvyys luonteiden erittelyssä, mikä suuremmoinen taito kasvavan intohimon kuvaamisessa. Joka sana on tärkeä, välttämättömänä kehittyy toiminta, ja tragiikka ulottuu äärimäisiin rajoihinsa...
Aino Vanaja häpesi hätäisyyttään ja virkkoi:
-- Kuinka typerä olenkaan!
* * * * *
Eräänä iltana elokuun alkupäivinä Aino Vanaja ja Hannes Borg istuivat Koivukosken päärakennuksen puutarhakuistikolla. He olivat syventyneet "Othellon" viimeiseen näytökseen ja joutuivat pelkästä lukemisesta sen järkyttävän vaikutuksen valtaan.
Henrika toi kuistikolle teetä ja loi salaa molempiin tutkivan katseen.
Teenjuonnin aikana Aino Vanaja, joka osaksi oli voittanut ujoutensa, kysyi:
-- Voisinkohan tohtorilta saada vähän ohjeita näyttämöplastiikassa?
-- Plastiikka, vastasi Hannes Borg, on hyvin tärkeä puoli näyttämötaidetta ja meillä melkoisesti laiminlyöty. Mitä minuun tulee, voin kyllä sanoa, mikä plastiikka on hyvä, mikä huono, mutta olen teoreetikko, en mikään käytännöllinen plastiikan opettaja. Tunnen Münchenissä erään erinomaisen plastiikan opettajan, Vincenzo Olivan. Hänen sukunsa on italiaista juurta, itse hän on täydelleen müncheniläistynyt. Jos kerran saatte tilaisuuden päästä Müncheniin, voin suosittaa teitä hänelle.
Aino Vanajan sinisiin silmiin tuli himmeä varjo ja hän huokasi:
-- Milloinkahan niin pitkälle pääsen?
Heidän keskustelunsa keskeytyi Elisabetin tulosta. Hänellä oli tärkeää asiaa Hannes Borgille, ja molemmat poistuivat sisälle.
Kapteeni Everseniltä oli saapunut Hannes Borgille ja hänen sisarentyttärelleen kutsu siirrettyyn ja nyt viimein sen viikon lauantaina toimeenpantavaksi aiottuun juhlaan.
Hannes Borg kävi vakavaksi, ja hän kysyi:
-- Mitä _sinä_ aiot tehdä?
-- Minua luonnollisesti ei haluta sinne lähteä. Mutta eikö näytä paremmalta, että sinä noudatat kutsua?
-- Hauskaa se kylläkään ei ole. Mietinpä tarkemmin asiaa.
Hannes Borg aikoi palata oppilaansa luo, mutta Elisabet pidätti häntä ja kertoi, että hän oikeastaan oli keskeyttänyt heidän tuntinsa toisen asian vuoksi. Kapteeni Eversen oli Elisabetille lähettänyt renesanssityylisen lippaan, joka oli koristettu taotusta kullasta tehdyillä vanteilla ja jalokivillä. Lipasta seurasi kirje:
'Kunnioitettava Rouva Borg.
Kun ette salli minun rahan muodossa korvata ajanhukkaanne, toivon, että ette kieltäydy vastaanottamasta tätä lipasta, joka on perhe-esine suvussamme, ja jonka tyyliasu ehkä Teitä taiteilijana miellyttää. Luulen tämän lahjan avulla osaksi voivani luoda hartioiltani sitä kiitollisuudentaakkaa, joka muuten jäisi ainaiseksi niitä painamaan.
Kunnioittavimmin: _Julius Eversen_.'
-- Neuvo minua, mitä minun pitää tehdä, pyysi Elisabet luettuaan ääneen tämän kirjeen.
-- Se on hyvin kaunis ja kallisarvoinen esine, sanoi Hannes Borg. En haluaisi vaikuttaa päätökseesi, mutta minun mielipiteeni on se, että vastaanottamalla tämän kalliin lahjan sinä jäisit niin sanoakseni taloudelliseen kiitollisuudenvelkaan Eversenille.
Elisabet mietti hetken ja Hannes Borgin palattua oppilaansa luo hän istuutui kirjoittamaan:
'Herra Kapteeni Julius Eversen,
En voi vastaanottaa lahjaa, jonka olette minulle lähettänyt, sillä se on liian suuriarvoinen korvaamaan minun muutaman tunnin kestänyttä työtäni. Onhan se sitäpaitsi perhekalleus, josta Teidän epäilemättä on vaikea luopua. Vakuutan, että ystävällinen aikomuksenne täydellisesti korvaa hyödyttömän työni, jonka pyydän Teidän unhoittamaan.
Kunnioittaen: _E.B._'
Hän asetti lippaan takaisin koteloon, jonka kirjeen mukana jätti odottavalle autonkuljettajalle.
Hannes Borg oli aikaisemmin käskenyt panna hevosen valjaihin, hänellä oli asiaa kirkonkylään ja hän tarjoutui samalla kyyditsemään oppilaansa Kuuselaan.
Kun hän oli istuutunut kääseihin Aino Vanajan viereen ja tarttunut ohjiin, kuiskasi Henrika Elisabetille:
-- Oikeinkohan se meidän tohtori nyt viimeinkin aikoo ottaa itselleen rouvan?
-- Mitä Henrika nyt sellaisia puhuu! soimasi Elisabet. -- Antaahan tohtori hänelle vaan opetusta.
-- Niin, se meidän tohtori on niin hirveän oppinut mies ja kaikille se vaan sitä suurta oppiansa ilmaiseksi jakelee.
XI
Louhivuori, Eversenin komea kartano, kohosi Louhijärven ylhäisellä rannalla. Mitä avarin näköala avautui siitä saaririkkaalle järvelle ja ympäröiville viljelysmaille.
Kapteeni Julius Eversenin isoisä, Adam Eversen, oli tullut Suomeen köyhänä, mutta ahkerana ja kyvykkäänä koneenkäyttäjänä. Hänen oli onnistunut koota itselleen pieni omaisuus, jonka jätti perinnöksi pojalleen, Sören Eversenille. Tämä, joka ei isältään perinyt ainoastaan varoja, vaan myös hänen tarmonsa ja yritteliäisyytensä, oli perustanut pienen paperitehtaan, jota myöhemmin laajensi ja jonka vuorostaan jätti perinnöksi pojalleen Juliukselle. Pääasiallisesti siitä johtuivat kapteeni Julius Eversenin tulot, joita hän ruhtinaallisen suurenmoisesti tuhlaili.
Eversenin odotettujen kemujen ilta oli viimeinkin tullut. Paljon oli niistä pitäjällä puhuttu, ja vallan mahdottomia oli kerrottu niitä varten tehdyistä valmistuksista.
Vieraita oli kutsuttu runsaasti, sekä pitäjäläisiä että helsinkiläisiä. Viimemainittujen joukossa oli vanha parooni von Stackelbom, Eversenin kaupunkilaisia juomatovereita, elähtäneisyydestään huolimatta ryhdikäs ja hännystakkiaan moitteettomasti kantava entinen upseeri. Pitäjän väestä olivat huomattavimmat kirkkoherran, kappalaisen, tohtorin, apteekkarin ja maanmittarin perheet, aviopuolisot Forsgrén ja neiti Vanaja. Hannes Borg oli niinikään saapunut, mutta Elisabet oli häntä myöten lähettänyt kiitoksensa ja pyytänyt sanoa saaneensa esteen. Keskellä juhlapukuisia vieraita pisti räikeästi silmään kauppias Herhilä. Hänellä oli yllään smoking-takki, tummansiniset sheviotti-housut, valkoiset liivit, vaaleanpunainen kravatti ja jalassa ruskeat kengät. Paroni von Stackelbom, joka vanhan tapansa mukaan kapteeni Eversenin kanssa puhui ranskaa, varsinkin silloin, kun ei tahtonut, että muut häntä ymmärtäisivät, rypisti nenäänsä nähdessään kauppias Herhilän ja sanoi Eversenille: "Comme il est drôle ce bonhomme-là!" Eversen selitti, että hän tehtaansa asioissa oli ollut vähän tekemisissä kauppias Herhilän kanssa, ja ettei hän valitettavasti ollut voinut jättää häntä kutsumatta.
Iso sali oli juhlaa varten erityisesti koristettu. Keskeltä kattoa riippuvasta vanhasta kristallikruunusta lähtien oli pingoitettu valkoisia silkkinauhoja säteittäin yli katon seiniin asti. Näihin nauhoihin oli kiinnitetty tummanpunaisia ruusuja. Ruusukoristusta oli muutenkin tuhlaillen käytetty. Olihan puutarhan terasseilla ruusuja loppumattomat varastot.
Alkoholikiellosta huolimatta oli taloon hankittu melkoiset määrät juomatavaroita, ja jo kemujen alussa vuoti laseihin runsaasti jaloja viinejä.
Kun tuliaismaljat oli juotu, ehdotti isäntä, että lähdettäisiin katsomaan Louhivaaran kartanon nähtävyyksiä, puistoa, ruusutarhaa, uutta hevostallia, kasvihuonetta, y.m. Jo matkan päästä tuntui ruusuterasseilta vahva tuoksu. Läheltä se oli huumaava. Talli, Eversenin hartaimman huolenpidon esine ja ylpeys, oli vieraiden mielestä suuremmoinen. Permanto oli sileä ja puhdas kuin salin lattia. Kiiltävät, hyvin syötetyt hevoset, joiden joukossa kalliita kilpajuoksijoita, seisoivat itsetietoisina kahden puolen pitkää keskikäytävää olevissa pilttuissaan, eivätkä ollenkaan näyttäneet hämmästyvän, kun talli vierasten sisään astuessa sähköllä valaistiin häikäisevän kirkkaaksi.
Kun lopuksi oli käyty kasvihuoneessa, jossa Eversen muun muassa englantilaisten ylimysten tavoin kasvatti harvinaisia kämmekkä-lajeja, palattiin sisälle. Useat vieraista imartelivat Everseniä sen johdosta, mitä oli nähty, ja joku mainitsi, että tästä uudenasuisesta Louhivaarasta sai käsityksen ruhtinaallisten hovien komeudesta.
Kapteeni Eversen oli säkenöivän henkevä ja kohtelias isäntä, hovimies kiireestä kantapäähän. Emännän tehtäviä hoiti talossa leskirouva Agathe Wigge, Eversenin "serkku", neljänkymmenen vaiheilla oleva nainen, hyvin hienosti puettu ja vielä hyvin kiehtova.
Eversen alotti hänen kanssaan juhlan tanssiosaston.
Hannes Borg oli liittynyt Forsgrénin perheen seuraan, ja hänen huomionsa kiintyi Aino Vanajan pukuun. Se oli tehty vaaleanpunaisesta harsokankaasta. Useimmat muut naiset olivat silkissä, mutta Aino Vanajan yksinkertaisen aistikas hame oli Hannes Borgin mielestä pukevampi kuin kaikki muut. Se päästi hänen solakan vartalonsa sopusuhtaiset viivat täysiin oikeuksiinsa. Ja Hannes Borg totesi, että vaikka Aino Vanaja ei ollutkaan mikään säännöllinen kaunotar, hänen kasvoissaan ja koko olemuksessaan oli vastustamatonta suloa ja nuorekasta viehätystä.
Kun Eversen "serkkunsa" kanssa oli avannut tanssikemut, hän riensi Aino Vanajan luo ja tanssi hänen kanssaan kauan. Hannes Borg seurasi heidän tanssiaan, ja hänen täytyi itsekseen tunnustaa, että he olivat komea pari. Mutta heti kun Eversen oli pyytänyt Aino Vanajaa tanssimaan, oli Hannes Borgissa herännyt epämääräisen tuskallinen tunne, jota hän ei voinut itselleen selvitellä. -- Aikookohan tuo Don Juan pyydystää tämänkin nuoren naisen pauloihinsa? näin hän sitten ajatteli.
Hannes Borg, joka ei osannut uudenaikaisia tansseja, vetäytyi herrain huoneeseen, missä juomingit olivat täydessä vauhdissa. Innokkain Bakkon palvelija oli kauppias Herhilä. Hän kaatoi ahkerasti viiniä lasiinsa, jonka viipymättä tyhjensi yhdellä siemauksella.