Part 14

Suomalaisten joukkojen keräämisestä Tapaan harjoittelemaan ei niin ollen voinut tulla mitään. Ensimmäistä Suomalaista Vapaajoukkoa tarvittiin yhä Narvan valloituksen jälkeenkin tukemaan itäistä rintamaa, jossa bolshevikien vastahyökkäys oli odotettavissa. Kenraali _Wetzerin_ oli siirryttävä Tarttoon, johon eteläisen rintaman keskusjohto oli sijoitettu. Suomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta siirtyi luonnollisesti hänen mukanaan, joskin se suomalaisten joukkojen esikuntana olisi paremmin voitu sijoittaa molempien vapaajoukkojen toiminta-alueen keskipistettä lähempänä olevaan Tapaan. Pohjan Poikain rykmentti taas oli määrätty ottamaan osaa tulossa oleviin taisteluihin eteläisellä rintamalla.

Tammikuun 28 p:nä Suomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta saapui Tarttoon, jossa se sijoitettiin hotelli »Londoniin». Jo samana iltana suomalaiset oli kutsuttu »Wanemuine» teatteriin vierasvaraisten tarttolaisten järjestämiin vastaanottojuhlallisuuksiin. Tästä juhlasta, josta m.m. ilmeni tarttolaisten sydämellinen suomalaisystävyys, mainittakoon tässä muutama sana.

Suomalaisen Pääesikunnan korkeimpana edustajana oli kenraali _Wetzerin_ poissaollessa hänen esikuntapäällikkönsä, eversti _Lindberg_, Pohjan Poikain komentaja, eversti _Kalm_ oli myöskin saapuvilla lukuisten upseerien kera. Eräs mukana ollut esikunnan upseeri kertoo juhlasta m.m.:

»Joukko Tarton suloisia naisia otti meidät kukin vastaan. Kaupungin korkeimpia viranomaisia oli myöskin läsnä. Avarat tilat täyttyivät vähitellen suomalaisilla miehillä ja naisilla. Kukkasia sateli ehtimiseen lehteriltä — sinne ylös piiloon arimmat vastaanottajattaremme olivat kätkeytyneet. ‒ ‒ ‒ Hilpein mielin istuttiin sitten pitkän pöydän ääreen. Pidettiin muutamia lyhyempiä puheita, ja juotiin sekä Viron että Suomen maljoja. Sitten seurasi tanssia ja kahvia, taas tanssia ja likööriä. Välillä laulettiin ja soitettiin. Oli sekä hauskaa että juhlallista. Ilta ei milloinkaan häipyne siellä olleiden mielestä.»

Esikunnan lopullinen järjestäytyminen alkoi Tartossa. Se tuli henkilökunnaltaan olemaan sangen suuri. Tämä seikka riippui epäilemättä suureksi osaksi esikunnan vielä toistaiseksi hyvin epämääräisestä asemasta, eihän ollut vielä varmaa, tulisiko se olemaan koko etelärintaman, vai ainoastaanko suomalaisten rykmenttien esikuntana.

Kaiken kaikkiaan tuli esikuntaan kuulumaan: 1 kenraali, 1 eversti, 3 majuria, 1 sotatuomari, 4 kapteenia, 7 luutnanttia, 5 vänrikkiä, 4 kanslianeitosta, 36 vääpeliä, 1 etsivä, 4 kersanttia, 1 alikersantti ja 15 sotilasta; yhteensä 83 henkilöä. Näistä kuului sisäasiainosastoon 1 eversti, 1 luutnantti, 1 vänrikki, 1 konekirjoittajatar ja 3 vääpeliä, operatiiviosastoon 1 majuri, 1 kapteeni, 1 luutnantti ja 1 vääpeli, intendenttuuriin 1 majuri, 1 kapteeni, 1 luutnantti ja 6 vääpeliä, komendanttuuriosastoon 2 kapteenia, 2 luutnanttia, 1 vänrikki, 1 konekirjoittajatar, 5 vääpeliä, 3 kersanttia, 1 alikersantti ja 8 sotilasta, kenttälennätinosastoon, joka toimi sekä Tallinnassa että Tartossa, 3 vänrikkiä, 1 kanslianeitonen, 20 vääpeliä, 1 kersantti ja 5 sotilasta, saniteettiosastoon 1 majuri ja 1 kanslianeitonen sekä loput kenraali _Wetzerin_ välittömään käskynalaisuuteen.

Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnan suuruus kävi vielä silmäänpistävämmäksi, kun kenraali _Laidoner_ määräsi kenraali _Wetzerin_ apulaiseksi etelärintaman joukkojen johtoon eversti _Puskarin_, joka samalla kuitenkin oli pysyvä edelleen 2:sen divisioonan komentajana, ja 2:sen divisioonan esikunnan olemaan myöskin etelärintaman joukkojen esikuntana. Huomioon on vielä otettava, että Pohjan Poikain rykmenttiä lukuunottamatta kaikki muut etelärintaman joukko-osastot olivat aikaisemmin kuuluneet 2:sen divisioonan johdon alaisuuteen, joten olot siis suurimmaksi osaksi pysytettiin ennallaan.

Viro tarvitsi ehdottomasti suomalaisia apujoukkoja, joita varten Suomen valtionhoitaja oli katsonut välttämättömäksi oman ylipäällikön. Kenraali _Wetzer_ taas oli kokoonpannut esikuntansa paljon huomattavampaa asemaa ja toimintaa varten kuin se, mikä sille todellisuudessa sitten tuli.

Suomalaisten joukkojen ylipäällikön ja esikunnan asema kävi senkin kautta entistä kierommaksi ja puolinaisemmaksi, että Narvan rintamalla toimiva Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko oli rintamalla ollessaan 1:sen virolaisen divisioonan johdosta riippuvainen ja etelärintamalla taisteleva Pohjan Poikain rykmentti oli kosketuksissa myöskin 2:sen virolaisen divisioonan esikunnan kanssa saaden siitä käskyjä ja ohjeita. Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnalle ei jäänyt siis kokonaisuudessaan suomalaistenkaan rykmenttien komentoa.

Sen merkitys supistui siten jo alunpitäen sangen vähiin. Etupäässä vain intendenttuuri oli läheisemmässä yhteistyössä molempien suomalaisten rykmenttien kanssa. Sittenkuin apuretkikunnan pääintendentti, tohtori _Göös_ sai Pääintendenttuurin pystyyn Tallinnassa, siirtyi intendenttuuriasiainkin pääpaino pois Suomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnasta.

* * * * *

Kuten aikaisemmin jo on mainittu, ei ollut toistaiseksi Suomen etujen mukaista antaa suomalaisia vapaaehtoisia joukkoja käytettäviksi sotaliikkeihin Viron kansallisten rajojen ulkopuolelle. Sittenkuin Viron rajat saavutettaisiin, olivat suomalaiset täyttäneet omasta puolestaan Päätoimikunnan ja Viron väliaikaisen hallituksen välillä tehdyn sopimuksen ehdot.

Kun Narvan rintamalla Viron kansallinen raja oli saavutettu Narvan valloituksen kautta ja sen ylimeno saattoi tulla kysymykseen, kirjoitti tohtori _Louhivuori_ kenraali _Wetzerille_ tammikuun 26 p:nä m.m.:

»Pari päivää sitten olin valtionhoitajan luona, ja hän pani suurta painoa siihen, että vapaaehtoiset eivät kulkisi Viron rajojen ylitse, vaan pysyisivät Virossa siksi, kunnes mahdollisuuksia avautuu niiden käyttöä varten laajakantoisempien poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.»

Vastauksessaan tammikuun 28 p:ltä kenraali _Wetzer_ kirjoittaa samasta asiasta:

»Suomalaisten apujoukkojen kulkua Viron alueen ulkopuolelle koskevassa kysymyksessä olen jo viikko sitten ollut pakotettu tekemään päätökseni. Pyydettiin näet, että _Ekström_ Narvan valloituksen jälkeen valtaisi Jamburginkin. Onneksi minä olin tällöin Narvassa ja tuntien valtionhoitajan katsantokannan asiassa kielsin tämän operatsionin suorittamisen suomalaisilla joukoilla nojautuen tällön sopimukseen.»

Nämä kaksi kirjettä ovat tärkeitä todistuskappaleita. Eräällä taholla on näet tahdottu väittää, että Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko tällöin olisi osoittautunut tottelemattomaksi kieltäytymällä seuraamasta päällikköään Narovajoen ylitse. (Viron rajojen ylikulkemiskysymykseen tullaan palaamaan myöhemmin kummankin rykmentin toimintaa käsiteltäessä, se näet näytteli sangen huomattavaa osaa rykmenttien loppuaikoina.)

Tammikuun 28 p:nä kenraali _Wetzer_ julkaisi ensimmäisen vironkielisen päiväkäskynsä etelärintaman sotajoukoille. Se kuuluu suomennettuna:

»Virolaiset sotilaat!

Viron sotaväen ylipäällikön käskyn perusteella olen ottanut vastaan eteläisen rintaman johdon.

Suomalainen vapaaehtoinen rykmentti, Pohjan Pojat, saapui tänne minun kerallani virolaisille veljillemme avuksi.

Yhteiset vainolaisemme — bolshevikien ryövärijoukot — seisovat vielä nykyään pienellä osalla Viron tannerta, mutta minä uskon, että meidän yhteisin, toisiamme tukevin iskuin onnistuu heittää heidät maasta yli teidän kauniin Vironne rajojen.

Eläköön vapaa, kaunis Viro!»

Kuten jo aikaisemmin on mainittu, kenraali _Laidoner_ oli määrännyt etelärintaman lähimmäksi tehtäväksi Valkin ja Vörun kaupunkien valloittamisen. Tammikuun viimeisinä päivinä ratkaisevat ottelut tapahtuivat Valkin kaupungin ympäristöllä, kun taas muualla bolshevikien vastustus oli heikompaa. Pohjan Poikain rykmentti oli toiminnassa juuri Valkin tienoilla.

Suomalaisessa esikunnassa Tartossa elettiin tällöin jännittäviä hetkiä. Suomalaisten vapaajoukkojen päärykmenttihän oli nyt ensimmäistä kertaa tulessa. Luhde Grosshofin kuuluisa voitto, joka mursi toistaiseksi bolshevikien vastarinnan eteläisellä rintamalla, joten kaikkialla muualla Viron joukot voivat vain pienehköin taisteluin saavuttaa niille määrätyt asemat, herätti Tartossa, kuten muuallakin suomalaisten keskuudessa, suuren innostuksen.

Kenraali _Wetzer_ lausui helmikuun 1 p:nä julkaisemassaan »Päiväkäskyssä etelärintaman sotajoukoille N:o 2»:

»Tänään meidän urhoolliset eteläisen rintaman sotajoukkomme vapauttivat Valkin ja Vörun. Virolaiset kaupungit ovat vapaat vainolaisesta. Olen iloinen, että johtooni uskotut sotajoukot tekivät sen niin nopeasti, uljaasti ja rohkeasti.

Eteläisen rintaman sotilaat osoittivat viime operatsionin aikana, mitä pienikin kansa voi tehdä, kun se vapauttaa omaa kotiliettään ja suojelee saavutettua vapautta verellään hirveätä väkivaltaa vastaan.

Kiitän kaikkia sotilaita, virolaisia ja suomalaisia veljiä, suoritetusta raskaasta työstä. Meitä odottaa vielä työ, meitä odottaa vielä vaiva, mutta suuri työ on suoritettu, raskas vaiva on jo selän takana.

Suuri kiitos Valkin, Vörun ja Petserin sankareille, suuri kiitos kaikille etelärintaman sotilaille, etenkin eversti _Kalmin_ Pohjan Pojille, _Kuperjanovin_ sissipataljoonalle, joka menetti urhoollisen komentajansa, yliluutnantti _Kuperjanovin_, ja panssarijunien miehille.

Syvä kumarrus ja kunnia eläville sankareille ja iankaikkinen muisto kodin vapautuksen voitonkentillä kaatuneille! Vapaa Viro ei milloinkaan unohda heitä!»

* * * * *

Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnan jäseniä, etenkin upseereja pidettiin Tartossa hyvinä. Virolaiset ja baltilaiset perheet kilpailivat keskenään päivällisten ja kahvikekkereiden toimeenpanossa suomalaisille, joiden olo kaupungissa niin ollen muodostui sangen hupaisaksi.

Keskuudessaankin esikunnan upseerit järjestivät toverillisia illatsuja, joiden ruokalistalta väkijuomiakaan ei puuttunut. Kuitenkin on katsottava, että kertomukset esikunnan upseerien juomingeista ja mässäyksistä Tartossa ovat hyvin vahvasti liioiteltuja.

Mainitsemista ansainnee sekin seikka, että kaupungin naisyhdistykset ja -seurat panivat pari kertaa viikossa toimeen kahvikutsuja suomalaisten upseerien kunniaksi. Niissä soitettiin, laulettiin, seurusteltiin ja tanssittiin. M.m. Valkin valloituksen johdosta järjestettiin tällaiset kutsut, joissa kenraali _Wetzerkin_ oli läsnä.

Mutta myöskään »mitalin toista puolta» ei voida sivuuttaa. Osa upseereista joutui jo kielen vuoksi paljon lähemmäksi sikäläistä baltilaista asujamistoa. Rikkaat baltilaiset perheet koettivat kaikin tavoin kiinnittää esikunnan upseereja omaan piiriinsä, toivoen heistä itselleen jonkinlaista tukea virolaisia vastaan. Virolaiset puolestaan epäilivät jo tällöin baltilaisilla olleen tekeillä salahankkeita Viron tasavaltaa vastaan ja senvuoksi näkivät suurella harmilla suomalaisen esikunnan upseerien seurustelevan baltilaisten kanssa. Näin epäilyksen varjo lankesi näiden upseerienkin päälle. Kerrottiinpa Tartossa näihin aikoihin jo sellaisiakin juttuja, että jotkut upseereista muka olisivat olleet paronien lahjomia.

Kenraali _Wetzerin_ ja eversti _Kalmin_ välien kärjistyttyä äärimmilleen, mistä pian tulee puhe, kenraali _Laidoner_ lähetti helmikuun 7 p:nä Viron Avustamisen Päätoimikunnalle sähkösanoman, josta käy selville Viron ylimmän sotilasjohdon mielipide Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikuntaan kohdistuneista epäluuloista. Siinä mainitaan m.m.:

»Kenraali _Wetzeriä_ persoonallisesti ei kukaan pidä Baltin paronien kannattajana, ja olen vakuutettu, ettei kenraali _Wetzer_ itse asiassa hetkeäkään ole ajatellut ajaa paronien asiaa meitä vastaan. — — — Baltin paronit pitävät ruotsalaisia ystävinään virolaisia vastaan ja puhuvat siitä kursailematta. Siitä johtuu Viron sotilashenkilöiden kielteinen kanta _Wetzerin_ ruotsalaista päämajaa kohtaan.»

Ei ole luultavaa, että ainoallakaan Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnan upseerilla oli osuutta Viron baltilaisten salahankkeihin, vaikkapa heistä jotkut olisivat olleet niistä tietoisiakin, mikä viimemainittukaan ei ole todistettavissa. Luultavinta on, että virolaisten epäluuloisuus loihti esiin tällaisen olettamuksen, ja että esikunnan upseerien ja baltilaisten välinen suhde supistui vain sydämelliseen seurusteluun.

Eversti _Kalmin_ suhde kenraali _Wetzeriin_, jonka tuli olla hänen päällikkönsä, oli aivan luonnoton. Jo aikaisemmin, ennen Viron retkeä kireiksi käyneet persoonalliset suhteet lienevät näytelleet tärkeintä osaa tässä ikävässä asiassa. Kielikysymys ei liene huomattavammin vaikuttanut Pohjan Poikain rykmentin ja kenraali _Wetzerin_ esikunnan kireään väliin. Ristiriitaa kärjisti sekin seikka, että kenraali _Wetzer_ noudattaen Päätoimikunnalta saamiaan ohjeita ja Suomen valtionhoitajan antamia viittauksia ei tahtonut antaa eversti _Kalmille_ lupaa ryhtyä rykmentteineen Valkin valloituksen jälkeen uudelleen suureen yritykseen, niinkuin eversti _Kalm_ tahtoi.

Eräiden esikunnan upseerien kieltämätön kyvyttömyys antoi eversti _Kalmille_ aiheen katkaista kokonaan suhteensa kenraali _Wetzerin_ esikuntaan. Hän lähetti kyllä sille, kuten 2:sen divisioonankin esikunnalle, säännöllisesti tiedot rintama-osansa tilasta, mutta muuten hän pyrki kokonaan vapautumaan Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnan johdon alaisuudesta. Varsin tarkasti hän varoi antamasta sille ja Päätoimikunnalle tietoja rykmenttinsä vahvuudesta peläten, ettei hänen sallittaisi pitää niin suurta rykmenttiä, varsinkaan, kun eversti Ekströmillä oli vain 1/3 siitä. Vain jääkäriupseerien johtaman Tarton operatiiviosaston kanssa eversti _Kalm_ oli hyvissä suhteissa ottaen usein huomioon sen lausuntoja.

Tästä välien kärjistymisestä kenraali _Wetzer_ kirjoittaa maaliskuun 1 p:nä tohtori _Louhivuorelle_:

»Luotettavalta taholta olen saanut tietää, että _Kalm_, omien sanojensa mukaan, ei enää aio tunnustaa Viron avustustoimikunnan eikä minun auktoriteettiani, vaan on selittänyt niiden olevan 'quantités négligeables'. Tehtyään selkoa _Kalmin_ suunnitelmista hän jatkaa: »Koetan vielä viimeistä keinoa saadakseni asian järjestetyksi, ainakin väliaikaisesti, siirtämällä _Kalmin_ Narvan rintamalle ja _Ekströmin_ tänne. Kalmista minulla ei ole mitään hyötyä täällä, sillä hän ei tottele käskyjäni. Joka tapauksessa pyydän Herra Senaattoria hallituksen kautta ryhtymään toimenpiteihin, jotta ainoatakaan miestä ei enää lähetettäisi Suomesta _Kalmin_ käytettäväksi Hänen päällikkyytensä alaisina he, pelkään, tulisivat vain kulkemaan perikatoaan kohden ja pikemmin vahingoittamaan kuin hyödyttämään meitä. Sensijaan _Ekströmin_ joukkoa täytyy välttämättä täydentää, ja minä olen siinä tarkoituksessa tekevä valtionhoitajalle anomuksen.»

Päätoimikunta koetti turhaan aikaansaada jonkinlaista sovintoa. Eversti _Kalmia_ ei voitu vielä ajatellakaan vapautettavaksi Pohjan Poikain komentajan virasta, sillä hänen rykmenttinsä olisi seurannut häntä ja laajat virolaispiirit pitivät hänen puoltaan. Hänen kotiin kutsumisensa olisi, kuten tohtori _Louhivuori_ eräässä senaikaisessa kirjeessään mainitsee, aikaansaanut Suomen ja Viron välien täydellisen keskeytymisen. Sitäpaitsi, niin kiusallista kuin eversti _Kalmin_ käytös kenraali _Wetzerin_ esikuntaa kohtaan olikin, ei voitu olla näkemättä viimemainitun järjestelyssä epäkohtia, jotka antoivat tavallaan moraalista oikeutusta eversti _Kalmin_ menettelylle, päätoimikunta oli erittäin kiusallisessa asemassa.

Jo helmikuun 7 p:nä, siis ennen kenraali _Wetzerin_ ja eversti _Kalmin_ välien lopullista rikkoutumista, pääministeri _Päts_ sähkötti Helsinkiin Päätoimikunnan tietoon saatettavaksi m m.:

»Persoonallisesti meillä ei ole mitään _Wetzeriä_ vastaan. Hänen suhteensa on kireä _Kalmiin_, joka kieltäytyy tunnustamasta häntä käskijäkseen. _Laidonerin_ mielestä on riita tullut järjestelyn puutteiden seurauksena, sillä näin pienessä sotaväenosastossa ei tarvita komentavaa suomalaista kenraalia, vaan riittäisi, jos ylipäällikön luona olisi Suomesta lähetetty suomalainen kenraali, joka olisi ainoastaan välittäjänä ja järjestelijänä suomalaisia koskevissa asioissa. ‒ ‒ ‒ Ettekö voisi järjestää niin, että katsoisitte valmiiksi jonkun suomalaisen kenraalin? — — —»

Lähettäessään sähkösanoman tohtori _Louhivuorelle_ Viron sotilasedustaja, ministeri _Hanko_ kirjoitti oheen m.m.:

»‒ ‒ ‒ Nyt kun tilanne rintamalla venäläisten yhä voimakkaammaksi käyvän hyökkäyksen takia on muuttunut entistä raskaammaksi, olisi erittäin toivottavaa, että riita mitä pikimmin tulee selvitetyksi tavalla tai toisella. — — ‒»

Sittenkuin, kuten odotettavissa oli ollutkin, oli näyttäytynyt mahdottomaksi siirtää Pohjan Poikia Narvan rintamalle, kävi ratkaisun teko välttämättömäksi.

Maaliskuun 5 p:nä tohtori _Holma_ matkusti Tallinnaan Päätoimikunnan valtuutettuna selvittämään yhä sekavammaksi käynyttä tilannetta. Kenraali _Laidoner_ pysytteli neuvottelujen aikana kokonaan syrjässä tahtomatta vaikuttaa puoleen tai toiseen jättäen asian Päätoimikunnan ratkaistavaksi.

Tohtori _Holman_ koettaessa selvittää tilannetta kenraali _Wetzer_ ilmoitti palaavansa sairautensa takia kotimaahan ja tuskin enää tulevansa takaisin Viroon.

Maaliskuun 8 p:nä tohtori _Louhivuori_ ilmoitti Päätoimikunnalle kenraali _Wetzerin_ päättäneen kokonaan erota vapaajoukkojen ylipäällikkyydestä ja ehdottaneen esikuntansa lakkauttamista. Tämä selvitti lopullisesti tilanteen. Samalla kuin Päätoimikunta hyväksyi ehdotuksen, päätti se asettaa jonkun korkeamman suomalaisen yhdysupseerin Viron armeijan ylipäällikön esikuntaan, joksi maaliskuun 22 p:nä valittiin eversti _Renvald_. Virossa vielä olevat suomalaiset joukot alistettiin operatiivisessa suhteessa suorastaan Viron armeijan ylipäällystön alaisiksi. Vapaajoukkojen Pääintendenttuuri, sairaala, Etappi ja Tiedusteluosasto päätettiin sensijaan toistaiseksi edelleen säilyttää. Suomalaisen yhdysupseerin lähettämisestä ei lopuksi tullut kuitenkaan mitään vapaajoukoissa tähän aikaan tapahtuneen hajaannuksen takia.

Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta sai käskyn siirtyä Tallinnaan, josta tilityksen suorittamisen jälkeen matkaa jatkettiin Helsinkiin.

Helsingissä julkaistiin maaliskuun 14 p:nä viimeinen — järjestysnumeroltaan 22 — »Käsky Suomen Vapaajoukoille Virossa». Sen sisällöstä mainittakoon:

»1. §.

Kaikki esikunnan luetteloissa olevat vapautetaan palveluksesta t.k. 14 p:nä.

2. §.

Minun esityksestäni sekä Viron hallituksen, Viron Avustuskomitean ja minun yhteisen päätöksen mukaan lopetetaan Suomen Vapaaehtoisten joukkojen ylipäällikön toimi ja määrätään sentähden, että esikuntani tehtyään asiaan kuuluvan tilityksen hajoitetaan.

Vielä kerran tahdon lausua Suomen vapaaehtoisille, urhoollisille pojille sydämelliset kiitokseni niistä urhokkaista töistä, joiden seurauksena vapaa ja itsenäinen Viro on, ja joiden kautta he ovat saaneet ikuisiksi ajoiksi kunniaa Suomen nimelle. Urhoolliset miehet, teidän Ylipäällikkönne toivottaa teille menestystä ylpeässä taistelussa vapauden ja kulttuurin puolesta. Historia tulee mainitsemaan teidän tekonne.»

Kenraali _Wetzerin_ lähtiessä Virosta ja luopuessa siis etelärintaman joukkojen ylipäällikkyydestä kenraali _Laidoner_ sähkötti hänelle maalikuun 8 p:nä:

»— — — Puolestani pidän velvollisuutenani täydestä sydämestäni kiittää Teitä ystävällisestä myötävaikutuksestanne johtaessanne joukkoja etelärintamalla. Minulla on kunnia kaikkien Viron sotajoukkojen puolesta lausua Teille parhaat kiitokset Valkin ja Vörun operatsionien loistavasta suorittamisesta sekä rintaman turvallisesta puolustamisesta ylivoimaista vihollista vastaan. Toivon Teille kaikkea mitä parasta.

Tallinnassa 8.III.

Kenraalimajuri _Laidoner_.»

7. Pääintendenttuuri.

Suomalaisen apuretkikunnan pääintendentti, tohtori _Göös_, jolle Viron sotaministeri kenraali _Wetzerin_ esityksestä antoi helmikuun 1 p:nä päiväkäskyllään N:o 12 reservi-everstiluutnantin arvon, kertoo retkikunnan intendenttuurioloista ja ensi sijassa johtamastaan Pääintendenttuurista seuraavaa:

»Kun pääintendentin tehtävät minulle uskottiin tammikuun alussa 1919, oli vapaajoukoille tarvittavien varustusaineiden hankinta jo alulla. Kumpikin rykmentti toimi tässä suhteessa itsenäisesti. Koska tällainen järjestelmä oli mahdoton, kiellettiin kaikenlainen yksityishankinta, ja kaikki keskitettiin Pääintendenttuuriin, joka aluksi sai tyyssijan Ylioppilastalolla.

»Samassa huoneessa, jossa Pääintendenttuurilla oli työpöytänsä, työskentelivät sitäpaitsi operatiivinen osasto, teknillinen osasto, tiedonanto-osasto ja jokin muu osasto. Vain yksi puhelin oli kaikilla näillä osastoilla käytettävänään; ja kun ihmisiä kulki vuolaan virran tavoin alati ovessa, kun jokaisen pöydän ääressä toimitettiin asioita puhelimen alati soidessa, saattaa arvata, että tarvittiin jonkinverran hermoja, jotta esillä olevat asiat eivät aivan toisiinsa sekautuisi.

»Oli varsin mielenkiintoista tehdä työtä tällaisissa oudoissa oloissa. Samalla kuin hoiti omia hankintatöitään ja niiden yhteydessä olevia asioita, tuli ehdottomasti saaneeksi käsityksen myöskin toisten osastojen toiminnasta. Voitanee sanoa, että tässä yhdessä ainoassa huoneessamme luotiin sangen paljon sitä pohjaa, jolle sotaretken onnistuminen rakennettiin. Paitsi osastotöitä keskusteltiin siellä myös, milloin olosuhteet sallivat, eri johtohenkilöiden kanssa sangen laajasti sekä strategisista että poliittisista kysymyksistä.

»Ajanmittaan kumminkin tällainen eri osastojen työskentely samassa huoneessa kävi mahdottomaksi. Koska Pääintendenttuuri asiain luonnosta riippuen oli tekemisissä mitä erilaisimpien hankintatavaroiden kanssa, joita oli esitettävä näytteeksi, ja koska sen toiminta vaati sekä kirjanpidollista työtä että lisättyjä kansliatyövoimia, muutti se vuokrattuun 2 huoneen konttorihuoneistoon Unioninkadun N:oon 15, jossa sen käytettävissä oli myös puhelin.

»Järjestelmällisempi toiminta alkoi nyt. Liike oli suuri, ihmisiä kävi kaikenlaisissa asioissa. Tarjouksia punnittiin, kauppoja hierottiin, niitä päätettiin, leveranssien oikea-aikaista toimittamista valvottiin, laskuja, palkkoja, käyttövaroja y.m. maksettiin. Ei siinä touhussa saanut puhella rauhassa yhden asiakkaan kanssa, vaan samalla aikaa monen kanssa mitä erilaisimmista asioista aivan vuoropuhelun tapaan. Itse hoidin kassaa pitkät ajat, vasta Tallinnassa luovutin sen adjutantilleni sotaretken keskivaiheilla. Se lisäsi iltaisin työtäni, seuraavaan päivään tahdoin näet saada kaikki erät kirjoihin.

»Kaikkiaan 6 henkilöä oli vakinaisesti työssä kansliassa Pääintendenttuurin Helsingissä olon aikana. Sitäpaitsi 2 henkilöä oli kotonaan kirjanpitotyössä ja 4 henkilöä kasarmeissa Liisantorin varrella ja Katajanokalla sekä varastossa Uudenmaankadulla. Paitsi näitä vakinaisia voimia käytettiin tarvittaessa apulaisia erilaisia tehtäviä varten.

»Kun Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko oli lähtenyt kokonaisuudessaan taistelukentälle Viroon, jatkettiin kotimaassa täydellä vauhdilla Pohjan Poikain rykmentin varustamista. Arveltiin ensin, että saatettaisiin hoitaa hankintaa senkin jälkeen, kun Pohjan Poikain rykmentti oli lähtenyt tehtäväänsä suorittamaan, kokonaan Helsingistä käsin siten, että pääasiallisin varasto pidettäisiin Tallinnassa, josta varastonhoitaja jakelisi tarvittavia tavaroita ja välineitä joukoille, ja että Pääintendenttuuri Helsingissä huolehtisi varaston täydentämisestä sekä pitäisi vaadittavien raporttien perusteella kaikesta kirjaa.

»Koska kumminkin epäilin tällaisen järjestelyn mahdollisuutta, pistäysin Tallinnassa tammikuun keskipaikkeilla nähdäkseni, miten siellä toiminta tulisi sujumaan. Havaitsin heti, että oli välttämätöntä siirtää Pääintendenttuuri Tallinnaan ja jättää Helsingin kanslia lähimmän apulaiseni käsiin, jonka tehtäväksi sitten jäisi toimia Pääintendenttuurista annettujen ohjeiden mukaan. Tämä suunnitelma päätettiinkin toteuttaa, ja niin siirtyi Pääintendenttuuri helmikuun alussa Tallinnaan.