Part 15

»Meitä oli silloin Helsingistä lähtijöitä 3 miestä ja 3 naista. Myöhemmin, kun työ yhä lisäytyi ja haarautui, tuli apuvoimia, niin että Pääintendenttuurin palveluksessa olivat, paitsi minua, kansliapäällikkö, adjutantti, teknillisten asioiden hoitaja, varastonhoitaja 2 apulaisen kera, 1 mieskanslisti, 3 naiskanslistia, 1 konekirjoittajatar, 1 lähettipoika ja 1 suomea osaava virolainen juoksevia asioita varten.

»Suomalaisille oli Tallinnassa varattu sekä hotelli St. Petersburg että hotelli Du Nord. Pääintendenttuuri sijoitettiin ensinmainittuun. Saimme kyllä asuinhuoneet melkein jokainen erikseen, (naiset asuivat 2 huoneessa), mutta kanslialle ei riittänyt ensi aikoina muuta kuin yksi ainoa suuri ja valoisa nurkkahuone. Kansliapäällikkö istui kaikessa rauhassa huoneen valoisassa alkovissa, mikäli rauhasta tässä muurahaispesässä voidaan puhua. Me muut, jotka suoranaisemmin kuin hän — kirjanpitäjiä lukuunottamatta — tulimme kosketuksiin sotilaittemme, viranomaisten ja yleisön kanssa, jaoimme huoneen keskenämme.

»Havaitsin pian, että jokaisesta sotaretken osanottajasta, komentavasta kenraalista aina pienimpään lähettiin saakka, oli laadittava korttijärjestelmä. Jokaisen kortille merkittiin sekä hänen etuutensa että nostamansa avustus, vaatteissa ja rahassa. Tämän lisäksi muu kirjanpito järjestettiin sangen laajasti kontrolloivaksi, joten kirjaanvientityön moninaisuus, josta väliin kuului valituksia sen muka turhantarkkuudesta, mutta joka sittemmin näyttäytyi erittäin hyvin harkituksi, tuli perin työlääksi ja kärsivällisyyttäkin kysyväksi, kun kaikenlaisia selkkauksia ja väärinymmärryksiä ilmautui.

»Kun oltiin sotaretkellä ja siis sotilaallisessa kansliassa, koetettiin esiintyä ja toimia mahdollisimman vähin sanoin ja turhin muodoin unohtamatta kumminkaan, että oltiin tekemisissä ihmisten kanssa.

»Vakinainen työaika oli 9—1/2 12 ap. ja 1—5 ip. Iltaisin vuorotellen joku kanslisti, mies tai nainen, istui päivystämässä ainakin klo 8:aan illalla. Mutta vakinaista työaikaa ei mitenkään voitu tunnilleen ylläpitää, vaan oltiin työssä aikaisin aamulla ja myöhään illalla, jopa yölläkin. Asuimme samassa hotellissa, jossa kansliamme oli, ja sattui hyvin usein, että yöllä ajettiin väsynyt lämpöisestä sängystään suorittamaan jotakin tärkeää tehtävää. Olihan sota-aika, eikä silloin mukavuus eikä säännöllisyys voineet tulla kysymykseen. Kun kaikki olisi ohitse, saisi lepoa tarvitseva levätä.

»Työtä oli runsaasti. Miehet seisoivat jonossa, puhelin soi, sähkösanomia tuli, toisia lähetettiin, kirjoituskone rätisi, käskyjä sateli, kysymyksiä tehtiin ja niihin vastattiin, ja tätä kaikkea 1 1/2 kuukauden aikana yhdessä huoneessa, jossa samalla tuli pitää kirjoja ja luetteloita, laskea rahoja, tarkastaa laskuja j.n.e. Oltiin kuin muurahaiskeossa, mutta se oli repäisevää ja mukaansa tempaavaa. mieltä ja sydäntä sekä jännittävää että virkistävää, joskin joskus myös hermoja kovasti pingoittavaa työtä. Taisipa kärsivällisyys joskus loppuakin. Mutta myöskin leikin laskuun oli tilaisuutta ja useinkin, poikiemme joukossa oli näet kompasanojen sinkoojia ja sotaretken kokemusten lystikkäitä kertojia, jotka aina, kun kansliaamme tulivat ja tuumiaan esittivät, antoivat aihetta hilpeihin jutteluihin. Oli karskeitakin miehiä, jopa aivan töykeitäkin, ja silloin oli meneteltävä asianhaarain mukaan. Ikävää oli, ettei palveluksessani ollut vielä pikakirjoittajaa; hän olisi pelastanut unohduksesta monta hyvää juttua ja tapahtumaa, mutta kun sellaista ei ollut, jäi meiltä, ajan puutteen tähden, muistiinpanematta makupaloja.

»Tässä ahtaassa huoneessa työskentelimme sotaretken raskaimman ajan. Senjälkeen saimme 2 huonetta lisää, niin että kirjanpito-osasto sai rauhassa toimia suuressa salissamme, adjutanttini, joka samalla oli rahastonhoitaja, varastonhoitaja ja teknillinen osasto toisessa huoneessa, minä konekirjoittaja-vääpelini kanssa kolmannessa. Tämä eri työhuoneihin asettuminen helpotti työjärjestystä ja palvelustamme suuresti.

»Mutta työn helpottumiseen vaikutti myös suomalaisten joukkojen lähtö Virosta. Evakuoimistyö oli muuten kylläkin monimutkainen, upseerien ja sotilaiden kanssa oli näet tehtävä mahdollisimman tarkka lopputili. Sen tosin rykmentit itse suorittivat, mutta runsas työ jäi siitä Pääintendenttuurinkin osalle. Varsinkaan sotaretken alussa ei oltu ehditty pitää tarkempia kirjoja, merkinnät olivat osaksi luetteloissa j.n.e. Kaikki nämä tiedot oli koottava järjestelmällisesti korteille ja kirjoihin. Sitä koskeva Pääintendenttuurin ehdoton vaatimus herätti kyllä nurinaa, mutta eihän mikään muu auttanut, kun kaikesta oli saatava mahdollisimman tarkka selvyys. Tunnustan mielihyvällä, että rykmenttien asianomaiset tilivelvolliset kaikesta huolimatta avuliaasti asettuivat noudattamaan toivomuksiani ja täyttivät velvollisuutensa.

»Vähitellen vapaaehtoistemme lukumäärä Virossa hupeni aivan vähäiseen. Uudesta, suunnitellusta joukkojen lähettämisestä ei tullut mitään, ja niinpä Pääintendenttuuri kokosi kapineensa, samoin Etappi, ja koko tämä komennuskunta lähti siitä käskyn saatuaan toukokuun 24 p:nä 1919 Tallinnasta Helsinkiin. Taaksemme jäivät maa ja kansa, joiden hyväksi olimme työmme tarjonneet ja sitä myöskin tehneet.

»Jäljellä oli vain koko retkikunnan lopputilitys, joka kysyi vielä pitkäaikaista, kärsivällistä työtä.

»Kanslia avattiin entisessä venäläisessä kimnaasissa, L. Heikinkatu 10, kunnes se syksyllä sieltäkin häädettiin talon myynnin tähden. Sotilasviranomaisemme varasivat meille kansliahuoneet Suomenlinnasta, jossa Viron Avustamisen Päätoimikunnan Pääintendenttuurm työ suoritettiin loppuun.

»Muutamilla numeroilla selvitettäköön työmme laajuus.

»Virossa oli suomalaisia 3.942, joista upseereja 140, lääkäreitä 8, sairaalahenkilökuntaa 30, pappeja 3, muita virkailijoita 33 ja sotilaita 3.728. Kaiken kaikkiaan oli Helsingissä alati toimivien kanssa apuretkikuntaan kuuluvia 3.977 henkilöä, joista jokaisesta oli eri kortti. Virossa oleville oli hankittava vaatetus, maksettava vaatetusrahat ja palkat. Sitäpaitsi tuli aina varastossa löytyä päällys- ja alusvaatteita, saappaita y.m., joten hankintaerä nousi suuriin summiin.

»Mainitakseni vain suurimmat tilit osoittaa palkkatili Smk. 4.773.247:31, vaatetustili Smk. 4.164.254:70, varastotili Smk. 3.087.221:74, kustannustentili Smk. 2.691.808:11, varustustili Smk. 228.432:04 ja teknillisten välineiden tili Smk. 199.719:22 erän. Sotaretken voitto- ja tappiotili osoittaa Smk. 15.635.174: 77 balansseerauksen. [Summat ovat sittemmin jossakin määrin kasvaneet, kun apuretkikunnan intendenttuurin on täytynyt huolehtia invalideille suoritettavista maksuista ja muista juoksevista asioista.]

»Suomalaisten joukkojen pääintendenttinä olin luonnollisesti mitä läheisimmässä yhteistyössä Viron sotalaitoksen ylimmän johdon ja sen alaisten viranomaisten kanssa — olihan joukkomme osa virolaisesta sotaväestä — ja minun on tunnustettava, että vaikkakin heillä oli miltei yliluonnollinen työtaakka hartioillaan ja kaikki aivan alusta järjestettävänä, kaikesta huolehdittava ja kaikkiin kysymyksiin vastattava, neuvoja ja ohjeita annettava, niin en kertaakaan saanut osakseni muuta kuin syvintä ymmärrystä ja ystävällisyyttä. Se, että joskus väärinkäsityksiä syntyi, ja ettei aina tarvittaessa saatu, mitä haluttiin, on miltei luonnollista, mutta kun asioita selvitettiin, päästiin tuloksiin. Mielihyvällä sentähden totean, että yhteistyömme oli ehyttä ja mieluista. Viron hallituksen silloista pää- ja sotaministeriä, herra _K. Pätsiä_ ja sotajoukkojen ylipäällikköä, kenraali _J. Laidoneria_ minä muistelen erikoisella kiitollisuudella kaikesta siitä tuesta, jonka he minulle ja johtamalleni kanslialle soivat, samoinkuin niitä sotaministeriön osastoja, joiden kanssa olin lähemmässä tekemisessä. Samoin on minulle mieluista muistella yhteistyötämme Viron Avustamisen Päätoimikunnan, Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnan ja eri rykmenttien esikuntien kanssa.»

8. Apuretkikunnan muut virastot Virossa.

Samalla kuin Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta tammikuun 26 p:nä sai käskyn siirtyä Tarttoon, antoi kenraali _Wetzer_ määräyksen perustaa Tallinnaan etappiosaston, johon etappikomendantiksi siirrettiin Pohjan Poikain rykmentistä luutnantti _Henrik Nykänen_. Etappikomendanttuuri sijoitettiin hotelli St. Petersburgiin, joka oli muodostunut suomalaisten varsinaiseksi keskuspaikaksi Tallinnassa.

Etapin järjestäytyminen alkoi heti senjälkeen. Paitsi komendanttia, kuuluivat Etappiin hänen päällikkyytensä alaisina: adjutantti, kansliapäällikkö, postimestari, majoitusmestari, joka huolehti kaupunkiin saapuvien suomalaisten upseerien ja sotilaiden muonittamisesta ja majoittamisesta, etsiväosasto, jossa päällikön lisäksi oli puolisenkymmentä etsivää, sekä patrulliosasto, johon kuuluvat sotilaat valvoivat yhdessä virolaisten patrullien kanssa järjestystä kaupungilla.

Helmikuun 2 p:nä Etapin vahvuus oli seuraava: upseereja 2, aliupseereja 17, miehistöä 3 ja muita henkilöitä 2. Kuitenkin henkilökunta oli usein Etapin toiminta-ajalla suurempi. Molemmista suomalaisista rykmenteistä komennettiin sitäpaitsi tarvittaessa lisävoimia, etupäässä sotilaita.

Kaikkien vapaajoukkoihin kuuluvien henkilöiden oli määrä Tallinnaan saapuessaan ja sen kautta Suomeen tai rintamalle matkatessaan ilmoittautua Tallinnan Etapissa, josta Suomeen lomalle lasketuille ja komennetuille sekä sieltä palaaville upseereille, sotilaille ja virkailijoille annettiin tarpeelliset laiva- ja junaliput.

Upseerit, apuretkikunnan asioilla kulkevat siviilihenkilöt ja samassa hotellissa sijaitsevain suomalaisten virastojen virkailijat, jotka miltei poikkeuksetta asuivatkin samassa talossa, söivät apuretkikunnan laskuun viikoittain jaetuilla ruokakupongeilla hotelli St. Petersburgin ruokasalissa. Sotilaat taas saivat sekä ruo'an että majapaikan Tallinnan suomalaisesta sotilaskodista.

Luutnantti _Nykäsen_ jälkeen, joka helmikuun alkupäivinä komennettiin Tallinnan suomalaisen sotilassairaalan intendentiksi, toimi etappikomendanttina vääpeli, sittemmin vänrikki _Ketonen_ maaliskuun lopulle ja hänen jälkeensä vääpeli _Koskinen_. Valitettavaa on, että Etapin henkilökunta ei kokonaisuudessaan vastannut niitä vaatimuksia, joita sille oli asetettava. Muutamia ikäviä tapauksia johtuikin siitä.

Tallinnan Etapilla oli kaiken aikaa verrattain paljon työtä. Varsin raskaita olivat henkilökunnalle, joka työskenteli kahdessa vuorossa läpi vuorokauden, ne päivät, jolloin rintamalta palanneet suomalaiset pataljoonat ennen kotimatkaa oleskelivat Tallinnassa. Järjestystä koetettiin pitää yllä, mutta useinkin se osoittautui ylivoimaiseksi tehtäväksi rintamasotilaiden hillittömyyden vuoksi.

Sittenkuin kenraali _Wetzerin_ esikunta lakkautettiin, siirrettiin Tallinnan Etapin ylivalvonta retkikunnan pääintendentille, tohtori _Göösille_, jolle toimi tuotti suuren työnlisäyksen vaivalloisten tilitysten aikana. Tämä suomalaisten joukkojen rintamalta paluun aika olikin kaikin puolin tukalin. Tohtori _Göösin_ pyydettyä senvuoksi vapautusta »poliisitoimestaan» Päätoimikunta määräsi kansliapäällikkönsä, luutnantti _Yrjö Peltosen_ ottamaan huostaansa suomalaisten vapaajoukkojen etappipäällikön tehtävät.

Tällöin suunniteltiin parastaikaa suomalaisen apuretkikunnan uudistamista, jolloin Etappikin olisi saanut uusia, tärkeitä tehtäviä. Mutta uuden retkikunnan suunnittelut raukesivat. Luutnantti _Peltonen_ käväisi vain Tallinnassa hiukan järjestämässä asioita. Epävarmuus jatkui, kunnes Etappi yhdessä muiden Tallinnassa vielä olevien suomalaisten virastojen kanssa sai käskyn lopettaa toimintansa ja valmistautua lähtemään Helsinkiin toukokuun 24 p:nä.

* * * * *

Viron Avustamisen Päätoimikunnan edustuksesta Virossa huolehtiva Emissariaatti sijaitsi samassa hotellissa kuin muutkin suomalaiset virastot. Emissaarilla, tohtori _Lauri Kettusella_ oli varsinaisena tehtävänä edustaa Päätoimikuntaa Viron hallituksen, armeijan ylipäällikön, suomalaisten vapaaehtoisten ylipäällikön ja muiden viranomaisten luona Virossa. Hän kävi suunnilleen pari kertaa viikossa kenraali _Laidonerin_ luona audienssilla esittäen Päätoimikunnan ja suomalaisten joukkojen toivomuksia. Kun Suomen hallituksella ei tähän aikaan vielä ollut omaa edustajaansa Virossa, vaan se käytti eräissä tapauksissa tiedonantojen ja toivomustensa välittäjänä Viron Avustamisen Päätoimikuntaa, joutui tohtori _Kettunen_ esittämään niitä Viron hallitukselle ja välittämään niihin vastaukset. Hän nautti kaikkien virolaisten viranomaisten puolelta suurta arvonantoa vaikuttaen siten suuriarvoisesti suomalaisen apuretkikunnan ja Viron viranomaisten hyvän suhteen säilymiseen, jota kaikenlaiset pikku seikat välistä yrittivät järkyttää.

Tohtori _Kettusen_ kosketus kenraali _Wetzerin_ esikuntaan ja rintamalla oleviin suomalaisiin rykmentteihin jäi perin vaillinaiseksi, kun niissä Päätoimikunnalla ei ollut minkäänlaista edustusta. Tämä oli sitäkin valitettavampaa, kun läheinen yhteys Päätoimikunnan ja rykmenttien välillä olisi voinut estää monen turmiollisen väärinkäsityksen syntymisen ja pitää yllä kotimaan tuoreiden tietojen keskeytymätöntä toimittamista rintamasotilaille ja heidän toivomuksiensa välitöntä esittämistä Päätoimikunnalle ja sen edustajan kautta myöskin Viron viranomaisille. Poistaakseen edes osaksi tätä puutetta tohtori _Kettunen_ suunnitteli erikoisen pienen sotilaslehden perustamista apuretkikuntaa varten ja varsinaisten valistustyöntekijäin lähettämistä kumpaankin rykmenttiin, ikävä kyllä, näitä suunnitelmia, jotka olisivat voineet johtaa hyviin tuloksiin, ei ehditty toteuttaa, ennenkuin voittamaton koti-ikävä teki lopun kummastakin rykmentistä.

Varsinaisen edustajatehtävänsä lisäksi tohtori _Kettusella_ oli toimena tarkastaa suomalaisten puolesta laivakulkua Suomeen ja erityisesti siviilimatkustajia. Yhdessä Tallinnan Etapin siihen määräämän henkilön kera tohtori _Kettunen_ esti »sotasaaliin» kuljettamisen »Väinämöisellä» Suomeen. Tämä tehtävä tuotti huolia ja vastuksia aivan rajattomiin, kun »sotasaaliin» omistajat eivät suinkaan aina olleet suostuvaisia luopumaan siitä ilman muuta. Enimmäkseen koetettiin salakuljettaa vain kaikenlaista rihkamaa ja aivan arvottomia muistoesineitä, jotka nekin otettiin pois. Sattui kuitenkin, että jotkut upseerit yrittivät viedä laivaan hevosen tai jonkin konekiväärin väittäen niitä sotasaaliikseen, jonka kuljetukseen heillä muka oli oikeus. Kaikki arvoesineet, aseet, ampumatarpeet y.m.s., joiden voitiin epäillä olevan Virossa luvattomalla tavalla hankittua, otettiin pois, ja senkin vähän, joka jonkun onnistui saada piilotetuksi tarkastajilta, suomalaiset viranomaiset takavarikoivat Helsingin rannassa.

Tämä melkein pikkumaisuuksiin menevä tarkkuus palaavien rykmenttien ja yksityisten retkeläisten tavaroiden tarkastuksessa kotimaan matkan edellä herätti aikoinaan suurta harmia asianomaisissa, mutta se on kuitenkin koitunut heille itselleen hyväksi. Sen avulla voidaan näet todistaa suomalaisten apuretkeilijöiden kotimaahan kuljettamista suurista ryöstöomaisuuksista kertovat huhut perättömiksi.

Emissariaatti, jossa tohtori _Kettunen_ työskenteli yhden apulaisen kera, jatkoi toimintaansa huhtikuun 4 p:ään, jolloin Viron Avustamisen Päätoimikunta päätti lakkauttaa sen, koska se oli jo silloin menettänyt merkityksensä. Suomen hallitus oli sitäpaitsi lähettänyt Viroon senaattori _Kairamon_ varsinaisena poliittisena edustajanaan, joten siinäkään suhteessa emissaarilla ei enää ollut mitään tehtävää.

* * * * *

Hotelli St. Petersburgissa toimi vielä Suomalaisen Apuretkikunnan Tiedusteluosaston keskuskanslia, jonka päällikkönä vänrikki _Sopanen_ toimi avustajinaan vänrikit _Öhman_ ja _Berg_ sekä eräs konekirjoittajatar.

Tiedusteluosasto, jolla oli kaksi haaraosastoa, toinen, vänrikki _Saarisen_ johtama Narvan rintamalla, toinen, vänrikki _Sulo Nykäsen_ johtama etelärintamalla, oli verrattain hyvin järjestetty. Se lähetti tarkkoja tiedonantoja tilanteesta rintamalla ja sen takana paitsi Viron sotilasjohdolle ja Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikuntaan myöskin Suomeen, jonka viranomaisille oli oman maan turvallisuuden kannalta katsoen tärkeää saada ensiluokkaisia tietoja Viron rintamilta. Se oli siihen aikaan parhaiten järjestetty tiedusteluosasto Virossa.

Eteläisen rintama-alueen tiedusteluosasto oli kaikkein suurin näistä kolmesta sekä henkilökunnaltaan että toiminnaltaan. Senvuoksi lyhyt kuvaus sen toiminnasta saakoon tässä sijan.

Eteläisen rintama-alueen tiedusteluosasto perustettiin helmikuun 1 p:nä. Sen keskusjohto sijaitsi Tartossa suurimman osan toimintakauttaan talossa N:o 8 Jaakobinkadun varrella. Se jakautui 6 alaosastoon: esikunnan kansliaan, komendanttuuriin, valvontaosastoon, karttaosastoon, sanomalehtiosastoon ja propagandaosastoon.

Sillä oli sitäpaitsi kolme haaratoimistoa Valkin ja Vörun kaupungeissa sekä Ruhjan kauppalassa.

Toiminta-alue käsitti koko eteläisen rintama-alueen Riian lahdesta Pihkovaan saakka ja Peipusjärven rannan Oudovaan asti Näin laajalle alueelle ulottuvaa toimintaa varten tarvittiin tietysti suuri henkilökunta. Niinpä Eteläisen rintama alueen tiedusteluosastolla olikin palveluksessaan 100—140 henkilöä, joista upseereja 14, sotilaita 30, kanslianeitosia puolisentusinaa ja loput siviilihenkilöitä. Tulkkeja oli käytettävänä 5, jotka hallitsivat yhteensä kahdeksaa eri kieltä. Lukuunottamatta vänrikki _Nykästä_ oli Eteläisen rintama-alueen tiedusteluosaston palveluksessa vain kolme suomalaista, joista yksi adjutanttina.

Paitsi varsinaista tiedustelutoimintaa, jonka avulla hankittiin tietoja sekä Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunnalle ja suomalaisen tiedusteluosaston keskuskanslialle Tallinnaan että virolaiselle 2:lle divisioonalle, tiedusteluosasto toimitti eteläisen rintaman alueella kotitarkastuksia ja vangitsemisia. Useita rintamantakaisia bolshevikien vakoojia ja paikallisia bolshevikijohtajia otettiin kiinni.

Vänrikki _Nykäsen_ johtama tiedusteluosasto antoi kaiken kaikkiaan 105 raporttia bolshevikien rintamasta ja etenkin heidän asemastaan ja toiminnastaan sen takana. Nämä raportit, joista muutamia tärkeimpiä karttaluonnokset valaisivat, olivat usein hyviä. Niinpä sekä kenraali _Wetzer_ että tiedusteluosaston keskuskanslian päällikkö lausuivatkin kiitoksensa Eteläisen rintama-alueen tiedusteluosaston toiminnasta.

Suomalaisten vapaaehtoisten joukkojen suurimmaksi osaksi jo lähdettyä Virosta tiedusteluosastot jatkoivat toimintaansa, jotta keskeytystä niiden työssä ei tapahtuisi, jos uusi suomalainen apuretkikunta saataisiin aikaan. Kun sittemmin kysymys uudesta apujoukosta Suomen puolelta raukesi, sai koko tiedusteluosasto rintamalla toimivine haarajaostoineen huhtikuun lopussa käskyn lopettaa työnsä. Likvideerauksen tultua loppuun suoritetuksi myöskin Eteläisen rintama-alueen tiedusteluosasto toukokuun 10 p:nä lakkasi toimimasta.

* * * * *

Tässä yhteydessä on syytä kosketella hiukan posti- ja laivayhteyttä kotimaan ja vapaaehtoisten välillä.

Postinkulku oli yleensä koko retkikunnan ajan sangen epäsäännöllistä riippuen vaillinaisesta järjestelystä. Kotimaan sanomalehdet ja kirjeet tulivat asianomaisille vapaaehtoisille vanhentuneina — milloin ne ylipäänsä ollenkaan saapuivat perille. Tämä oli luonnollisesti osaltaan omiaan lisäämään rintamalla olevien joukkojen koti-ikävää.

Virossa oli suomalaisille vapaajoukoille myönnetty oikeus lähettää kirjeensä ja pakettinsa kenttäpostina, varustettuina vain »Kenttäposti» merkinnällä. Mutta vasta sitten, kun Suomenkin postihallitus valtioneuvoston kehoituksesta helmikuussa oli suostunut kuljettamaan tällä merkinnällä saapuneet lähetykset maksutta määräpaikkaansa Suomessa, saivat suomalaiset vapaajoukot Virossa tosiasiallisesti vapaakirjeoikeuden.

Päätoimikunnan Helsingissä sijaitsevan kanslian yhteydessä oli postitoimisto, jonka kautta posti Viroon ja sieltä takaisin kulki. Tallinnassa Suomen sikäläinen konsulaatti aluksi huolehti sekä Suomesta tulevan että sinne menevän postin edelleen toimittamisesta. Kun kuitenkin konsulaatissa tarpeettomasti vitkasteltiin tässä suhteessa, siirrettiin posti kulkemaan Tallinnan Etapin postitoimiston kautta. Sen kuriirit veivät postin Rakvereen, Narvaan. Tarttoon ja Valkiin sekä hakivat sen niistä.

Parhaiten tehtävänsä tasalla lienevät olleet rykmenttien omat postitoimistot, joissa ymmärrettävistä syistä ei vitkasteltu. Tallinnan Etapin postitoimiston toiminta sen sijaan oli etenkin alkuaikoina säännötöntä. Vasta myöhemmin se saatiin tyydyttävään kuntoon.

Laivayhteyttä Helsingin ja Tallinnan välillä välittivät Viron Avustamisen Päätoimikunnan Viron hallituksen laskuun vuokraamat Suomen valtion jäänmurtajat »Silatsch» ja »Väinämöinen», jälkimmäinen myöhemmin yksin.

Suomesta Viroon matkustettaessa komennustodistukset ja matkaliput oli viseerattava Päätoimikunnan kansliassa — joka aluksi sijaitsi nykyisessä Presidentin linnassa, sitten »Heimolan» talossa, sitten talossa N:o 21 Bulevardinkadun varrella ja loppuajan nykyisessä Stenmanin taidesalongissa, Länsi-Heikinkatu 10, siirtyäkseen myöhemmin syksyllä 1919 yhdessä apuretkikunnan intendenttuurin kera Suomenlinnaan — tai Viron konsulaatissa sekä senjälkeen Helsingin kaupungin komendanttihallituksessa. Tallinnasta lähdettäessä Suomeen sikäläinen suomalainen Etappi huolehti Emissariaatin avustamana matkalippujen viseeraamisesta.

9. Tallinnan suomalainen sotilaskoti.

Sotilaskodin johtajatar, neiti _Sandra Laihia_ kertoo:

Tallinnan suomalainen sotilaskoti ansaitsee mielestäni tulla edes jonkinverran tunnetuksi, onhan se ollut Viron apuretkikunnan jäsenille — ei pelkästään sotilaille — hiukan enemmän kuin tämäntapaiset laitokset tavallisesti ovat.

Tämä pieneksi aiottu, sittemmin olosuhteiden pakosta suureksi muodostunut koti pantiin pystyyn — voi melkein sanoa — käden käänteessä. Eräänä päivänä helmikuun alussa pastori _Thure af Björksten_, joka paria päivää myöhemmin matkusti rintamalle Pohjan Poikain mukana, ja silloinen Tallinnan etappikomendantti tulivat luokseni kertoen, että he olivat ajatelleet sotilaskodin perustamista Tallinnaan sekä pyysivät minun apuani sen kuntoon panemiseksi. Sanottiin, että se pitäisi saada valmiiksi parissa päivässä, vaikk'ei ollut edes huoneistoa tiedossa puhumattakaan kaikesta muusta, jota sellaiseen laitokseen tarvitaan. Lupasin tehdä parhaani.

Etappi hankki huoneiston, aloitimme puhdistustyöt, puhuimme asiasta tallinnalaisille ystävillemme ja suojelijoillemme, herra ja rouva _Slempelille_ (rouva suomalainen). He innostuivat asiaan, lupasivat avustaa ja saivat tallinnalaisen »Frauenverein» yhdistyksen ja useita yksityisiä henkilöitä asiaa kannattamaan. Tämän yhdistyksen ja yllämainittujen henkilöiden avulla saimme kodin todellakin kahdessa päivässä pystyyn.

Avustajamme hankkivat talouskalut sekä jonkinverran liinavaatteita ja rahalahjojakin, jotta voimme ostaa sen, mitä puuttui. Huonekalut sänkyjä lukuunottamatta saimme lainaksi. Sängyt luovutti meille Viron intendenttuuri, josta saimme myöskin patjat, tyynyt ja peitteet sekä jonkinverran lakanoita.

Siten jouduin johtamaan tätä laitosta, jonka katolla Suomen ristilippu viimeisenä koko Tallinnassa konsulaattiamme lukuunottamatta liehui muistuttamassa virolaisille sitä suurta urotyötä, jonka tämän kodin pojat olivat heidän hyväkseen tehneet.

Koti sijaitsi talossa N:o 21 Pikku Kompassikadun varrella kahdessa eri rakennuksessa käsittäen kaikkiaan parikymmentä pienenpuoleista huonetta. Kodissa olisi ollut paikkoja ainoastaan 50 hengelle, mutta kun rintamalta palaavilla ja sinne menevillä ei, enempää kuin Tallinnaan majoitetuillakaan sotilailla ollut muuta asuinpaikkaa koko kaupungissa, täytyi sinne väliin majoittaa jopa pariinsataankin henkeen. Tavallinen asukasluku oli melkein aina sadan vaiheilla.