Part 10

Palattuaan vankilasta vangittiin T. uudestaan ja lähetettiin toistamiseen kärsimään 3 kk. vankeusrangaistusta toisen omavaltaisen matkansa vuoksi Kalgujakista Narymiin.

Nämä kaksi hermokuuria vaikuttivat T:iin niin, että hän menetti järkensä.

Mutta antakaamme puheenvuoro äskenmainitulle Minzille, joka valituskirjelmässään sisäasiainministeriön karkoitettujen asioita hoitavalle virkamiehelle M. Sofronoville lausui m.m. seuraavaa:

"Siirryn nyt kaikkein hämmästyttävimpään — teidän ylhäisyytenne näkökannalta — ilmiöön Tomskin kihlakunnan karkoitettujen elämässä, kaikkialle levinneeseen lahjusten ottamiseen. Olen päättänyt puhua, vaikka hyvin tiedän, mikä seuraus minulle saattaa olla alempana seuraavien rivien johdosta.

"Tiedän myöskin, ettei mikään hallinnollinen tutkimus tässä tapauksessa auta. Peloitetut karkoitetut, jotka voisivat todistaa lukemattomia tosiasioita, mitä lahjusten ottamiseen ja kiristykseen tulee, hallinnollisen tutkimuksen tapahtuessa, ehdottomasti pelkäävät sanoa totuutta. Ainoana suotavana pidän sitä, että Tomskin kihlakunnan poliisiviranomaiset haastavat minut oikeuteen herjauksesta. Ainoastaan valansa nojalla oikeudessa karkoitetut puhuvat totta. (Selitykseksi tähän kohtaan sopinee mainita, että Venäjällä ei virkamiestä ole voitu saada oikeuteen vastaamaan muuta kuin esimiestensä suostumuksella. Valittaja näkyy uskovan, ettei 'koira koiran hännälle polje', minkävuoksi ehdottaa toista mutkattomampaa keinoa.)

"Minä jo puhuin teidän ylhäisyydellenne, etten tiedä, kenen keksintöä oli juridisessa suhteessa typerä ja avuton sekä inhimillisessä suhteessa julma selitys, että karkoitettujen juutalaisten vaimoilla ei ole asunto-oikeutta miestensä luona Narymin alueella. Sitä vastoin tiedän sangen hyvin, että tuo samainen selitys aiheutti kokonaisen kultasateen Tomskin kihlakunnan poliisiviranomaisille. Lahjuksia otti isprawnikka Pelioshewski, otti pristaw Walter siitä, etteivät karkoittaneet vaimoja miestensä luota, ottivat vanhimmat vartijat karkoituksen lykkäämisestä, kun se jo oli määrätty tapahtuvaksi.

"Matkustaessaan kesäkuussa 1915 ympäri Narymin aluetta kokosi Tomskin kihlakunnan isprawnikka Pelioshewski runsaan veron. Samoin keräsi veroa pristaw Walter. Yhtenä tapauksena mainitsen karkoitettu Burschsteinin Moltshanowosta. Häneltä Walter otti 25 rpl., mutta karkoitti silti hänen vaimonsa.

"Sangen oudolta kuulostaa seuraava tapaus: 16. p. jouluk. 1915 ilmoitti 6:nnen piirin pristaw karkotetulle juutalaiselle Sudarskille isprawnikka Pelioshewskin määräyksen, että hänen vaimonsa kahden alaikäisen lapsensa kanssa ollen asunto-oikeutta vailla täytyi heti matkustaa Moltshanowosta. Sangen usein meidän poliisiviranomaisemme vielä senkin jälkeen, kun joku kiertokirje on menettänyt voimansa, sovittavat sitä yhä edelleen puolustellen itseään sillä, että heille ei ole muutoksesta virallisesti ilmoitettu — vaikka asian tietää jo koko maailma. Tässä tapauksessa uskallan vakuuttaa, että Pelioshewskille oli tunnettu uusi selitys karkoitettujen juutalaisten vaimojen asumaoikeudesta miestensä luona. Sen päätän seuraavasta: yli kaksi viikkoa ennen jouluk. 16. p:nä M:wossa kävi kaksi kuvernöörin kanslian virkamiestä, herrat Sawadowski ja Senkewitsh. Juutalaisten valituksiin, ettei heidän vaimoilleen anneta elatusapua, huomautti Senkewitsh, että siitä saakka kuin karkoitettujen juutalaisten vaimoille on annettu asumaoikeus miestensä luona, heille on annettava myöskin muonarahaa. Pari päivää sen jälkeen M:woon saapunut isprawnikan apulainen Wishnjewski samallaisten valitusten johdosta määräsi heti annettavaksi elatusrahat niille karkoitettujen juutalaisten vaimoille, jotka eivät vielä olleet niitä saaneet.

"Kun kerran mainitusta selityksestä tiesivät kuvernööriviraston virkamiehet, ja isprawnikan apulainen, niin ei isprawnikkakaan voinut olla siitä tietämätön.

"Mutta miksi sitten isprawnikka karkoitti Sudarskin perheen? Eiköhän vain hän mahtanut hetkeksi unohtaa selityksen olemassaolon sen vuoksi, että Sudarski oli varakas mies?

"Karkoitettujen siirto Narymin alueelta Moltshanowoon antoi myös poliisiviranomaisille mahdollisuuden tukevan veron kokoamiseen.

"Kun ei ollut suorastaan määrätty, kenet piti siirtää, sai 5:nnen piirin pristaw (Walter) täyden vapauden lähettää kenet tahtoi. Monet siirrettävien luetteloon merkityistä eivät erinäisistä syistä halunneet lähteä matkalle. Sitävastoin oli paljon sellaisia, joita ei ollut siirrettävien luetteloissa, multa jotka kumminkin halusivat siirtyä. Walter otti lahjuksia kaikilta — toisia hän pyyhki pois luetteloista, toisia lisäsi niihin. Taksa vaihteli 20—50 ruplaan.

"Karkoitettujen määrääminen Kolpashewoon ja osaksi Toguriin (sijaitsee K:sta 8 virstan päässä), Narymin alueen parhaimpiin paikkoihin, tuotti myös poliisiviranomaisille tuntuvan tulon. Jotta mainituissa kylissä saataisiin paikkoja vapaiksi, siirrettiin niistä kaikki valtiolliset karkoitetut pois.

"Toukokuussa 1915 istui Tomskin kihlakunnan poliisivankilassa odottelemassa lähetystä Narymin alueelle kuusi verrattain varakasta miestä. Heidän joukossaan olivat m.m. Schaz, Prezisa ja Liebenbaum. Erään isprawnikka Pelioshewskin apurin, Fuksmannin, kautta heille ilmoiteltiin, että he määrättyä lahjusta vastaan voivat saada määräyksen Kolpashewoon. Schaz antoi 550 rpl. ja sai määräyksen. Muut eivät suostuneet maksamaan niin suurta summaa ja heidät määrättiin Parabeliin, 120 virstaa pohjoisemmaksi Obin varrelle. Laivalla saivat karkoitetut kuulla, että samaan laivaan astuu Kolpashewon laiturista pristaw Walter. Pidettiin neuvottelu ja päätettiin vaikuttaa pristawiin, että hän siirtäisi loputkin Kolpashewoon. Asian otti hoitaakseen Liebenbaum. Kolpashewosta lähdettyä meni hän pristawin hyttiin ja muutaman hetken kuluttua oli asia järjestetty, vieläpä verrattain halvalla — 150 ruplaa kaikilta viideltä. Tietysti oltiin iloisia, olihan jokainen Schaziin verraten voittanut 520 rpl. Rahat maksettiin heti ja pristaw neuvoi heille seuraavaa: Parabelissa ei pidä poistua laivalta, vaan ostaa sieltä lippu (Parabeliin saakka heille kuului ruununkyyti) laivan matkan päätekohtaan, Kargasokin kirkonkylään sekä sieltä samalla laivalla paluupiletti Kolpashewoon. Niin tehtiinkin. Yhdessä heidän kanssaan, vaikkakin ruunun kustannuksella, matkusti heitä Tomskista saattamassa ollut poliisivartija.

Ei ole mikään harvinaisuus, että poliisiviranomaiset maksusta auttavat karkoitettuja pakoon.

"Viimeisen edellisellä laivalla — tämä tapahtui 22—24. p:nä syysk. useinmainittuna vuonna — pakeni Moltshanowosta kuusi miestä.

"Viidelle heistä 6:nnen piirin pristawin kirjuri Beljajew 275 ruplan hinnasta antoi lupatodistuksen Tomskiin. Olkoon huomautettu, että juuri samaan aikaan Beljajew minulta ja kokonaiselta joukolta muita karkoitettuja kielsi henkilötodistuksen sisäänkirjoitetun postilähetyksen saantia varten, vedoten siihen, että pristawin poissaollessa hänen leimasimensa on lukon takana. En voi ymmärtää, mistä ihmeestä Beljajew sai leimasimen leimatakseen pakoa varten antamansa todistuksen. Seuraavana päivänä B. asianhaarojen pakoituksesta sähköitti isprawnikalle mainittujen karkureitten pidättämisestä. Parin kuukauden päästä tuli isprawnikalta vastaus, että mainittuja henkilöitä laivalla ei tavattu.

"Näitten kuuden joukossa oli myöskin yllämainittu Blind.

"Eikö tämä kaikki teistä, teidän ylhäisyytenne, tunnu elävienkuvien rikosromaanilta?

"Kas tässä vielä hauska juttu:

"Karkoitettu Tshishewski, asuva Kolominon kylässä, päätti siirtyä Moltshanowoon, jossa kääntyi kirjuri Beljajewin puoleen — muuten pristaw Forlowin läheinen sukulainen. Beljajewin kanssa karkoitetut sellaisista asioista puhuivat aivan vapaasti, niinpä Tsheshimskikin esitti pyyntönsä ja kysyi: paljonko? B. vaati 10 rpl., minkä heti saikin. Muutaman tunnin kuluttua B. antoi suojatilleen Kolominon kylän vanhimmalle vartijalle seuraavanlaisen lapun: 'Katsoen siihen, että 6:nnen piirin pristaw siirtää karkoitettu T:n Moltshanowon kirkonkylään, annettakoon hänelle heti esteittä lupakirja M:oon'. Alla oli 6:nnen piirin pristawin sinetti ja allekirjoitus: '6:nnen piirin pristaw, puolesta Beljajew'.

"T. matkusti Kolominoon, esitti kirjelmän, sai lupakirjan ja palasi M:oon. Lupakirjan jätti hän B:lle, joka kehoitti häntä seuraavana päivänä tulemaan vaatetusrahaa hakemaan. Samana päivänä T. tapasi piirivartija Ishutenkon, jonka kysymykseen, miten hän on tullut M:oon, vastasi, että pristaw siirsi.

"Saavuttuaan aamulla vaatetusapua hakemaan sai hän pristawilta itseltään kuulla saman kysymyksen: 'mitenkä te olette tänne joutunut?' T:lle tuo kysymys oli vallan odottamaton. Hän oli täydellisesti valtuutettu, että pristaw oli suostunut hänet siirtämään, eikä tiennyt mitä vastata. Läsnäoleva Ishutenko haukkui T:iä syyttäen häntä tietoisesta valheesta. Sekä pristaw että I. käskivät T:n mennä heti takaisin Kolominoon. Koko kohtauksen ajan oli läsnä myös B., hän vuoroon punastui, vuoroon kalpeni, eikä puhunut sanaakaan.

"Kohta tämän perästä onnistui T:n tavata Beljajew. Sensijasta, että olisi vastannut T:n moitteisiin, vaati hän vielä 5 ruplaa, ja saatuaan rahat käski olemaan kiinnittämättä huomiota pristawin sanoihin ja asumaan edelleen M:ssa.

Pari "päivää näitten tapahtumien jälkeen pristaw ollessaan Kolominossa kysyi vanhimmalla vartijalta, kuka oli antanut T:lle luvan siirtyä M:oon. Vartija esitti saamansa lapun. Pristaw luki sen, pisti taskuunsa, eikä T:stä puhuttu sen enempää.

"Ei ole tiedossani, mitä tämän jälkeen tapahtui pristawin ja B:n välillä, mutta kerran eräs vartija ilmoitti pristawille, että T. ei vieläkään ole matkustanut pois M:osta; pristaw viittasi vain kädellään. Yksin Ishutenko ei antanut T:lle rauhaa. Vihdoin lähetti tämä I:n luokse asiamiehen ja asia järjestettiin. En tiedä, millä ehdoilla, mutta kaikki ainakin päättyi yleiseen sovintoon.

"Eikö olekin, teidän ylhäisyytenne, elävien kuvien näytelmä?

"Alemmat poliisiviranomaiset eivät suinkaan jää jälelle ylemmästä päällystöstä. Tuloksekkainta aikaa heille oli kesä 1915, jolloin oli kielletty antamasta lupatodistuksia matkaa varten toisille paikkakunnille. Määrättyä maksua vastaan vanhimmat vartijat lupatodistuksia sentään joillekin antoivat. Enemmän kuin muut on ansainnut Kolpashewon vanhin vartija Isajew. Hän ottaa maksun kaikesta. Hänelle maksetaan siitä, etteivät vartijat tule tarkastuskierroksilleen liian aikaisin aamulla, maksetaan matkaluvista, maksetaan 'muuten vaan'. Isajew käytti myös aikanaan hyväkseen tulkintaa karkotettujen juutalaisten vaimojen asumaoikeudesta, ottaen pienempiä summia karkoituspäivien lykkäämisestä.

"Tomskin kihlakunnan poliisiviranomaisten häpeämätön käytös on kehittynyt sellaiseen mittaan, ettei sitä voi nimittää muuksi kuin selväksi ryöstöksi.

"Tuhanteen nousevalle karkotettujen joukolle, joka v. 1915 helmikuun toisella, puoliskolla ja maaliskuun ajalla lähti Tomskista, anneltiin isprawnikan konttorissa vaatetusapua 18 rpl. 18 rpl. 43 l/2 kop. asemesta. Tämä tapahtui seuraavalla tavalla: se sareke, jossa piti olla kopeekat, jätettiin tyhjäksi. Siihen sarekkeeseen, johon saajat kuittaavat, tavallisesti kirjoitetaan: 'niin ja niin monta (kirjaimilla) ruplaa, niin ja niin monta (numeroilla) kop. olen saanut', tämän jälkeen seuraa saajan nimikirjoitus. Mainituissa tapauksissa ei kirjoitettu kopeekoita osoittavia numeroita lainkaan. Myöhemmin nekin sinne olivat ilmestyneet, koskapa karkoitettu L. Schmidt pyyntöönsä saada puuttuvat kopeekat sai isprawnikalta vastauksen: 'kuten luettelosta näkyy, on Schmidt saanut täyden summan.'

(Valittaja mainitsee sitten suuren joukon karkoitettuja, joita näin tietämättömyytensä takia oli 'jymäytetty'.)

"Nämä minun esiintuomani seikat ovat vain vähäinen osa poliisin väärinkäytöksistä ja kiristyksistä. Esirippua on täten vain vähän raoitettu.

"Ainoastaan laaja oikeudellinen tutkimus voisi tuoda päivänvaloon kaikki Pelioshewski & C:o kolttoset, heti määrättävä oikeudellinen tutkimus, ennenkuin karkoitetut ovat ehtineet hajaantua, ennenkuin 'tuntemattomien' henkilöiden avulla ovat päässeet pakoon välttämättömät todistajat, jotka voivat paljastaa koko sakin. Ja tutkimuksen ajaksi ovat heti poistettavat virantoimituksesta isprawnikka Pelioshewski, pristaw Walter ja piirivartija Ishutenko."

Sellaisia juttuja!

Minäkin voisin jatkaa niitä vielä sangen pitkälle, mutta pääseehän noistakin jo vähän perille siitä komennosta, joka meillä karkoituspaikalla vallitsi.

Yhtä tapausta en sentään malta olla Pelioshewskin ansioluetteloon liittämättä.

V. 1915 syksyllä oli Tomskiin saapunut omalla kustannuksellaan karkoitettu nuori mies. Odotellessaan Tomskissa lähtöä Narymin alueelle, oli hän saanut vaimoltaan Pietarista sähkösanoman, jossa ilmoitettiin, että siellä olisi suuri afääri tekeillä ja sen lisäksi saattaisi olla mahdollista hänen karkoituksenalaisuudesta vapautumisensakin, jos hän itse voisi saapua Pietariin edes päiväksi tai pariksi.

Tilanne näytti vähän pimeältä, mutta yritteliäs nuori mies päätti koettaa. Hän meni isprawnikan luo ja selitti tälle avoimesti asian.

— Onko teillä rahaa?

— On kyllä, paljonko pitäisi olla?

— Kuusisataa ruplaa.

— Tässä on, olkaa hyvä!

— Onko passia?

— Ei ole, teidän jalosukuisuutenne, se lienee teidän hallussanne olevien papereiden joukossa.

Isprawnikka käski tuoda paperit. Aivan oikein, sieltä löytyi passi.

— Tässä on passi, mutta luvatkaa kunniasanallanne tulla kahden viikon perästä takaisin.

— Sen lupaan!

Tämäkin juttu tuli ylempien viranomaisten tietoon.

Mitä luulette ylläesitetyille herrasmiehille kaikista kolttosistaan seuranneen?

Ishutenkosta on jo tämän luvun alussa mainittu, että hän pääsi pristawin apulaiseksi Irkutskiin, Siperian pääkaupunkiin. Siis parempaan virkaan.

Pelioshewski meni upseerikouluun ja palvelee kai vieläkin Venäjän kunniakkaassa armeijassa.

Samassa armeijassa palvelee myös pristaw Walter, mutta lienee vain aliupseerina. Vänrikkikouluun hänkin sentään tenäsi menevänsä, kun hänet viime syksynä Tomskissa tapasin.

Mitään oikeudellista tutkintoa ei tullut. Tomskin kihlakunnan uusi isprawnikka, joka virka-aikanaan ehti hankina itselleen ainakin yhtä hyvän ansioluettelon kuin edeltäjänsäkin, oli pitävinään jonkunlaista hallinnollista tutkimusta, jota olisi riittänyt kaiketi tuomiopäivään asti, ellei vallankumous olisi tullut väliin. Uuden isprawnikan tutkimuksissa oli muuten pääpontena lahjuksia antaneitten ja kiristyksen alaisiksi joutuneiden karkoitettujen uhkaileminen rangaistuksella.

Ehkä ei haittaa huomauttaa, että Pelioshewski ja Walter, jotka mahdollisesti pelkäsivät pahempaakin, olivat ennen virasta eroamistaan toimittaneet kaikessa hiljaisuudessa pahimmat todistajat paremmille markkinoille, s. t s. antaneet heille tilaisuuden paeta.

XII.

Narymista Tomskiin.

Vihdoinkin, vihdoinkin pois tuosta onnettomasta loukosta! Vihdoinkin koitti se onnen päivä, että minä voin pudistaa Narymin tomut jaloistani. Niin, onnen — onnen sittenkin, vaikka minä olin raihnainen ja sairas.

Mutta saisihan toki hetkeksi vuoden ja kahdeksan kuukautta niillä mailla majailtuaan jättää silmistään poliisivartijain univormut ja ainaista ympyräänsä kiertävien karkoitettujen alakuloiset kasvot ja tuntea aloittavansa matkan vapaaseen maailmaan, työn ja toimen maailmaan — elämään. Yksi vartija sentään mukanani seurasi, mutta hän ei ollut tungetteleva ja pysyttelihe omassa hytissään.

Viimeinen höyrypillin puhallus, viimeinen kädenpuristus harvojen ystävien kanssa, ja jokilaiva liukuu keveästi kohti Obia — alkaa ensimäinen matkani Narymista höyrylaivalla, erämaasta kulttuurin tuotteella kulttuuria kohti.

Kuvitellessani edeltäpäin matkaani, olin luullut jo vieroittuneeni pitkäaikaisessa yksinäisyydessäni niin tyyten kaikista kulttuuri-ihmisten mukavuuksista, että tuntisin itseni kokonaan oudoksi uudessa ympäristössäni. Mutta eikö mitä! Nykyajan ihminen on sentään kaltaisensa. Kun laivan kapteenin apulainen johtaa minut suoraan ensimäiseen luokkaan ja minulle käsittämättömällä ystävyydellä selittää, että vaihdetaan nyt ruunun "transportti" hiukan mukavampaan komentoon, olen minä tosin aluksi ymmällä, mutta en niin paljon komean ympäristöni kuin tämän minulle tuntemattoman henkilön ystävyyden johdosta. Mutta saattajani pujahtaa ovesta ulos, ja kohta istun minä pehmeillä penkeillä tottuneesti kuin joku matkatarkastaja, joka ei eläessään ole muuta tehnytkään kuin matkustellut.

Vasta illalla selviää minulle, miksi tämä ystävyys minua karkoitettua kohtaan. Kapteenin apulainen pistäytyy luokseni ja kertoo olleensa ennen karkoitettuna valtiollisten mielipiteittensä takia samaiselle Narymin alueelle, matkustaneensa sittemmin kotipaikalleen Venäjällä, mutta kun ei saanut todistusta "valtiollisesta luotettavaisuudestaan" oli palannut Siperiaan, päässyt sitten siellä "luotettavien" kirjoihin ja alkanut jo harjoittaa opintoja yliopistossa, kunnes sotapalvelusta välttääkseen siirtyi appiukkonsa omistaman laivan palvelukseen. Hänellä oli siis täysi selko karkoitettujen oloista ja elämästä, ja hän soi minun matkustavan "ihmisten tavoin".

Kun hän illan pimetessä halusi lähtiessään sytyttää sähkön hyttiin, tartuin minä kuin hädissäni hänen käteensä huudahtaen: "ei, odottakaa, sallikaa minun, siitä on jo niin kauan, kun minä olen tällaisia vehkeitä edes nähnytkään". Hän hymyili ja luulenpa, että hänellä poistuessaan oli jotain kosteata silmänurkassaan. Ehkä muistuivat hänen mieleensä omat eletyt kokemukset.

Niin, Narymin olin jättänyt, mutta Narymin aluetta riitti vielä kokonaiseksi vuorokaudeksi. Narymin pristaw-piirin eteläiseen rajaan on nimittäin Narymista vielä yli 150 virstaa.

Mitään luonnonihanuuksia ei matkustajalle ole tarjona. Koko matkan on Ob sama yksitoikkoinen, keltainen uoma. Kaikkialla on toinen ranta jyrkkä, tulvaveden syömä, toinen loiva ja matala, tulvaveden kuivuttua ylt’yleensä hiekkasärkkien peitossa. Kummallakin rannalla kasvaa pientä lehtimetsää, joka välistä muodostaa aivan läpipääsemättömän aidan. Narymin alueen kesä on unelias ja väritön. Päivänkakkara on ainoa kukka; ja sekin on jo nyt elokuun loppupuolella valkoiset teriönsä varistanut. Lehtikin on puusta putoamassa merkkinä siitä, että lyhyt suvi on mennyt. Alkaa kuukautinen syksy, sitten sataa lumen, joka ei enää lähde. Narymin alue on talven maa.

Suuremmat kylät ovat verrattain kaukana rannasta. Pienempiä asuntoryhmiä sangen harvassa. Kuolleen luonnon povella ei ihmiselämä viihdy.

Kolpashewon kirkonkylään saavuimme siksi varhain aamulla, ettei minulla ollut tilaisuutta nähdä tämän kylän "kermaa". Tämä nyt sitten on se Narymin alueen "keidas", johon pääsee vain rahapussin nyörejä hellittämällä. Kaikkialle onkin painanut rikas väestö leimansa. Leipänaulasta alkaen on kaikilla tavaroilla satumaiset hinnat. Tuskinpa itse Tomsk enää vetää vertoja hintojen kohtuuttomuudessa Kolpashewolle.

Harhaillessani Kolpashewon yksinäisiä raitteja näin minä siellä suureksi ihmeekseni — kaksi sikaa! Jahah, siis sittenkin siirtymässä kulttuuria kohti! Aivan kuin tuulahdus elävästä elämästä. Pohjoisempana Narymin alueella ei sellaisia eläimiä tapaa.

Sanovat Kolpashewossa jo löytyvän hiukan maanviljelystäkin, mikä ylempänä on jokseenkin tuntematon elinkeino. Hyvin paljon mahdollista, sillä Kolpashewon kirkonkylä sijaitsee korkealla töyränteellä, missä tulvavesi ei seutuja hukuta, kuten on laita alavassa Narymissa ja useimmissa muissa Narymin alueen kylissä.

Vielä puolisentoistakymmentä virstaa Kolpashewosta ja Narymin alue, tuo "jumalan hylkäämä maakunta", loppuu. Viimeisenä on kukoistava Nowo-Ilinskin kylä, joka sekin nykyään on karkoitettujen asuttama.

Ja kohta Narymin alueelta päästyä alkaa luontokin vaihtua eloisammaksi. Savi ja sora loppuu, tai ainakin vähenee. Ilmenee mustamultaisia rantoja, kukkuloita ja harjanteita, siellä täällä jo oikeata metsääkin. Rannoilla näkyy kyliä tiheämmässä, vilahtelee viheriöitä peltoja, pysähdyspaikoissa saattaa jo nähdä niittokoneita ja hevosharavia rehevää heinää kasvavien niittyjen vierellä. On saavuttu erämaasta, luonnontalouden valtakunnasta, rehevämmille alueille, missä konetyö jo korvaa ihmisvoiman.

Moltshanowon kirkonkylä on suuri ja tiheäasutuksinen. Siellä harjoitetaan maanviljelystä ja järjestettyä karjanhoitoa. Uutisasukasvirta Venäjältä — eritoten Ukrainasta — on sinne näihin saakka vuolaana vyörynyt. Karkoitetut toivat myös tullessaan uutta elämää ja uutta työvoimaa. Muuan karkoitettu perusti kylään meijerin, ja Moltshanowon voi on avannut itselleen tien sekä etelään että pohjoiseen. Ympäristössä on varsin tiheässä uutisasutuksia, jotka ovat vähitellen muodostumassa kukoistaviksi kyliksi.

Moltshanowosta eteenpäin muuttuvat rannat yhä tiheämmin asutuiksi, penikulmaiset talottomat taipaleet tyyten loppuvat. Moltshanowoon saakka (noin 175 virstaa) on Tomskista maantie, joten liike sillä välillä kelirikostakin huolimatta on melkein keskeytymätön. Luonto on myös rikkaampi tarjoten silmälle sangen vilkasta vaihtelua. Siellä täällä vilahtaa jo tuuhea koivikkokin, jollaista ylempänä tuskin havaitsee. Ainakaan Narymin alueella ei kunnon koivua näe missään, välistä vain jonkun käppyräisen vaivaiskoivun.

Noin viidenkymmenen virstan päässä Tomskista pistäytyy näkyviin tehtaan piippu ja vähän ajan kuluttua itse tehdas. Kuuluu olleen aikoinaan lasitehdas, mutta isännän kuoleman johdosta jääneen kylmille. Se seisoo nyt ikäänkuin tehdaskapitalismin väsähtäneenä, vartijapaikalleen nukkuneena etuvartijana osoittamassa matkamiehelle, että ollaan lähestymässä suuren maailman liikekeskuksia. Ylempänä Obin varrella ei minkäänlaisia tehdaslaitoksia tapaa. Narymiin perusti joku juutalainen tiilitehtaan, mutta "nukkui sekin nahkoihinsa", ennenkuin pääsi edes kunnolliseen alkuun.

Sitten Tomsk! Laivoja, moottoreita, ajureita, ihmisiä. Kaikki outoa erämaan matkustajan silmään. Kadun melu vaivaa korvia, ne ovat jo ehtineet tottua kuoleman hiljaisuuteen. Melkein juoksen kadun yli, sillä pelkään moottoripyörän ajavan päälleni. Koko ajan on sellainen tunne, että ihmiset katsovat minua erityisen pitkään, vainuavat minussa kaukaisten erämaitten asukkaan, viidensadan virstan päästä tulleen villin.

Ja kaupungin suuri-ikkunaiset myymälät, komeat kivitalot, minä katselen niitä kuin outoja ilmiöitä.

Mutta se on vain hetken ohimenevä vaikutelma. Sitä kestää ehkä parahiksi niin kauan, kuin minä vartijani seurassa olen ehtinyt tehdä matkan läpi kaupungin isprawnikan konttoriin ja päässyt sieltä "vapaalle jalalle". Kohta kuljen minä pääkadun tasaisia käytäviä kuin tottunut kaupungin asukas. Villi veri tasoittuu ja välinpitämätön kaupunkilainen ottaa oikeutensa.

Siinä oli vielä senkin seitsemät mutkat, ennenkuin asemani tuli niin turvatuksi, että saatoin vastuksitta, milloin ikinä itse halusin, lähteä kaupunkia katselemaan. Kuljetettiin lääkäri- ja vähän muissakin komiteoissa, virastoissa ja hallituksissa, uhattiin sijoittaa klinikkaan kovennetun vartioston (mikä merkitsisi: asestettu sotamies sairasvuoteen kummallakin puolella) valvonnan alle, mutta lopulta sentään päästettiin menemään niine hyvineen.

Ja niin pääsin minä ilman vartijoita vilkasliikkeisen kaupungin kaduille unohtamaan hetkeksi karkoituksen vaivat ja vastukset, pääsin elämään, jota minä niin olin janonnut.

Koetanpa tähän piirtää pienen pikakuvan Tomskista, laajan Tomskin kuvernementin pääkaupungista.