Part 2

Näkeehän ne siellä kuka hyvänsä vielä tänäpäivänä, kun viitsii vain mennä katselemaan tuon harmaan, niin pehmeän harmaan, kuin ison ampiaispesän, tuon ikivanhan ristinurkkaisen, tuohikattoisen ranta-aitan seiniä! Kaikki on muuttunut siinä harmaaksi, nuo silloin kirkkaat piirtopykälätkin, mutta erottaahan ne toki selvästi pyöreässä seinähirressä.

Sameli siirtyi seuraavalle lehdelle. Siitä alkoivat puna- ja siniviivaiset tiliaukeamat. Koko kirja oli pyhitetty laivoille. Ensimäisen aukeaman päälle oli kirjoitettu:

Kuunari "Aina".

Debet-puolella näkyi, että se oli rakennettu Pyttisten pitäjän Lastensaaren veistämöllä sinä ja sinä vuonna ja tullut maksamaan kaksikymmentäseitsemän tuhatta kaksi sataa seitsemänkymmentä kaksi markkaa.

Kredit-puolella näkyivät kuunari "Ainan" tulot.

Näkyi, että se kolmessa vuodessa oli purjehtinut hintansa selväksi ja lisäksi kaikki muut menot ja myytiin neljäntenä kesänään Rotterdamissa tuhat markkaa kalliimmasta kuin minkä se veistämöltä lähtiessään maksoi.

Sitten seurasi kuunari "Lintu".

Sitten priki "Rakkaus".

Se purjehtii vieläkin.

Sitten kuunari "Anna-Marja", josta Sameli oli isävainajaltaan kuullut, että sen pohja olisi yli sata vuotta vanha, päältä rakennettu uudestaan kolme kertaa täydellisesti, lukuunottamatta monia pienempiä korjauksia.

Se oli rakennettu tammesta vaskipulteilla.

Se oli kaunein laiva, mitä Sameli oli elinikänään nähnyt. Sitä ihaili Sameli jo lapsesta alkaen. Omalle leikkilaivalleen, Ristian-enon valmistamalle, hän pani nimeksi "Anna-Marja".

"Anna-Marja" oli onnellinen alus. Se ei ollut tehnyt ainoatakaan laivarikkoa, eikä menettänyt ainoatakaan miestä, eikä ollut kulkenut ainoatakaan pitempää matkaa tyhjänä; se oli ennättänyt useamman matkan Valtiasmeren ja Pohjanmerenkin takaisiin maihin, kuin ainoakaan vertaisistaan. Se oli lisännyt Samelin isävainajan ja sitä tietä Samelin rikkautta enemmän kuin "Aina", "Lintu" ja "Rakkaus" yhteensä. Varsinkin "Lintu" niistä oli kovanonnen haaksi: jo ensi retkellään se menetti kansikuormansa ja purjeensa, toisella ajautui maihin Ristnaotsaan Virossa, kolmannella, palatessaan kivihiililastissa Englannista, rupesi kovassa aallokossa Pohjanmerellä vuotamaan päältä ja oli upota, ja kun se neljännellä retkellään joutui tekemään matkan tyhjänä, pohjakivikuormassa, oli se purjehtia kumoon ja myytiin sitten virolaisille polkuhinnasta.

Toista oli "Anna-Marja!"

Ostajia sillä olisi ollut kaikkialla, missä se vain näyttäytyi, mutta oli Samelin isävainaja sanonut jokaiselle kosijalle: "Ennenhän minä myyn itseni sikopaimeneksi, kuin luovun 'Anna-Marjasta'. Ei sitä rahaa ole vielä maailmaan lyötykään, eikä lyödä, jolla minä möisin 'Anna-Marjan'!"

Niihin sanoihin sisältyi vihjaus Samelin äitivainajaan, ja kukapa sen tietää, vaikka sanoja olisi tarkoittanut, että laiva on hänelle yhtä rakas kuin vaimo, jonka nimi myös oli Anna-Marja.

Saaren pappi oli eräillä joulukesteillä Samelin kotona ennen hyvinä aikoina, jolloin perhe oli vielä koossa ja kaikki elossa ja talossa oli paljon muitakin vieraita, sanonut juhla-aterian aikana: "Ei tämä hyvä isäntämme pidä emännästäänkään niin hyvää huolta kuin tuosta kauniista kauniin emäntänsä kaimasta, joka kelluu tuolla ulkona satamassa talvilepoon asettuneena!"

Vanha pastori, se oli vain jäänyt Samelille mieleen, oli istunut lasi koholla isä-vainajan vieressä pöydän yläpäässä ja puhunut muutakin, joka ei ollut jäänyt mieleen. Mitä lienevätkin olleet täysikäisten asioita!!

Siellä on nyt juhlijoista suurin osa, missä kaikki muutkin entisten aikojen ihmiset!

Hän itse on nyt täysikäinen ja hallitsee omaisuuttaan täysikäisten tavalla ja ymmärtää täysikäisten asioita.

Numerot ja merkinnät kirjassa kuunari "Ainan" ajoilta ovat nyt hänelle yhtä selviä kuin "Anna-Marjan" kuluneen kesän purjehdukset, jotka hän on tähän samaan kirjaan merkinnyt, mihin nuo isä-vainajansa sanelematkin.

Syksy on jo pitkällä.

Purjehduskausi on lopussa.

Sameli iloitsee silmäillessään laivojensa tilikirjaa. Rahaa on kerääntynyt hänen kaappiinsa.

Kauppapuoti on tuottanut vielä runsaammin.

Hän tuntee olevansa rikas, rikkain mies koko saarella.

Niin niin...

Mitenkä olikaan isä-vainajan laita, silloin kun hän aloitti oman elämänsä?

Usein oli isä-vainaja sanonut, että kun hän naapurikylästä tähän taloon vävyksi tuli, oli hänellä vanhan haapiohaiskan pohjalla muutama vanha hailiverkko, joita oli niin paljo parsittu, että lieneekö niissä alkuperäistä rihmaa ollut enää silmääkään, ja talo, johon hän tuli, oli yhtä tyhjä.

Isä-vainaja oli lisäksi, Samelille opetukseksi, usein sanonut, tuosta hailiverkostaan puhuessaan, että "joka sillä tavalla verkkonsa tai purjeensa hoitaa, hän ei kuole köyhänä".

Isä-vainajalla oli tapana häntä, Samelia, opettaa yhtenään, joka paikassa, joka asiassa ja huokaili vieraidenkin kuullen: "Tästä meidän Sameli-pojasta sitten ei taida miestä tullakaan!" ja että "Kun minusta aika jättää ja talo ja tavarat joutuvat tämän Samelin huostaan, menevät ne sitä tietään!"

Sameli näki päivän selvänä nuo harmittavat vuodet, jotka hän kasvoi isä-vainajansa huolen alaisena.

Ne vuodet olivat ajallaan täynnä harmia, mutta nyt taampaa kangastivat ne leppoisina ja kauniina kuin tyven kevätmeri, jonka yllä kirkas päivä täytenä paistaa.

Kuusivuotiaasta asti oli Sameli ollut mukana laivoissa, ensin isänsä mukana "Anna-Marjassa" huvikseen ja oppimassa, sitten samassa laivassa isänsä apulaisena ja kahdeksantoistavuotiaasta "Anna-Marjan" päämiehenä.

Hänen ensimäinen retkensä Memeliin kesti kuusi viikkoa.

Hän toimitti omasta mielestään kaikki asiat nuhteettomasti ja säntillisesti -- omasta mielestään yhtä hyvin kuin isä-vainajakin, jopa hän paluumatkalla kuvitteli saavansa lopultakin isänsä kiitokset. Mutta siinä hän pettyi surkeasti. "Anna-Marjan" kannella ei ole riehunut koskaan niin vaikeaa myrskyä kuin silloin, kun hän siltä matkalta palattuaan oli laskenut ankkurin kotisaaren satamaan ja isäukko souti laivaan ja heti kupeelle päästyään silmäili tuikeasti ylös takilaan. Sinne menivät Samelinkin silmät, ja eikös ollutkin vokan piikvalli ristissä ja keulamaston huipussa liehui virkeässä tuulessa lippuliinan avonaiseksi jäänyt pää kuin mikäkin jättiläispitkä ohut viiri.

Harmitti se Sameliakin ja hän olisi suonut silloin olevansa toisella puolen maapalloa.

Mikä pitikin nyt juuri kotiin tullessa tuoda tuon onnettomuuden!

Ja hänhän oli erikoisen tarkasti luullut valvoneensa, että joka kohta on niin paikallaan ja järjestyksessä, ettei edes isäukon silmä näe pienintäkään vikaa ja vilppiä missään!

Kun hän oli juuri tällä kertaa tahtonut ansaita isältään tunnustukseksi edes vaikenevan hyväksymisen!

Mutta jo jollastaan saneli ukkovainaja puoliääneen: "Tuollako tavalla mies on seilannut koko matkan?!"

Sitten kannelle päästyään hän jatkoi: "Ethän sinä miesparka taida osata vielä piikvallia kiinni panna, vaikka olet olevinasi merimies!"

Päällepäätteeksi hän omakätisesti avasi piikvallin lokin auki, käänsi vallin oikeinpäin ja pani lokin jälleen kiinni kahveliin. Joku miehistä ennätti kiivetä ylös mastoon ja ottaa kiinni lippuliinan irtonaisen pään ja tuoda sen alas omaan kiinnityspaikkaansa.

Sameli itse seisoi kädet taskussa koko ajan laivan perällä ja katseli merelle. Hän miltei itki.

Koko ajan kulki ukko-vainaja ympäri laivaa etsien vikoja, ja niitä hän löysi toisen toisensa perästä: missä oli purje huolimattomasti kääritty, missä raaka vinossa, missä köysi liian tiukalla, missä liian höllällä tai väärässä paikassa.

Ukon puoliääniset ivalliset huomautukset ja naurun hörähdykset kuuluivat siellä ja täällä. Muun muassa hän sanoi, katsoessaan isostaluukusta ruumaan, kun se hänen mielestään oli likainen: "Niin on laiva sisältäkin likainen kuin olisivat maamiehet sillä purjehtineet koko kesän sontaa pelloilleen!"

Sitten hän pani miehet työhön ja laivaa pestiin koko sen päivän sisältä ja ulkoa.

Kyllä Sameli tiesi, mitkä vaatimukset laivan puhtauteen nähden hänen isällään oli.

Hän muisti senkin kerran, kun oltiin Loviisasta kotiin lähdössä ja laivaan tuli eräs kotisaarelainen, joka oli monta vuotta purjehtinut ulkovesillä ja oli nyt paluussa kotiinsa ja pyysi mukaan. Isä-vainaja alkoi puhua muista asioista pyrkijän kanssa ja tarjosi tupakkaa, kyseli ulkomaan kuulumisia ja muuta ja kun sitte pyrkijä sylkäisi laivan kannelle, sanoi isävainaja: "Niin -- olisihan tässä meidänkin veneessä päässyt, olisihan tässä tilaa ollut ja ainahan merimiehestä apua on, mutta me ei itsekään vielä tiedetä, mihin mennään. Luultavasti ei tule matkaa kotiin vielä. Varmimmin sinä luotsien mukana pääset." -- Mies meni, ja heti sen jälkeen nosti isä-ukko merestä viisi ämpärillistä vettä siihen syljen kohdalle, ja koko ajan sai hän, Sameli, joka siihen aikaan oli vielä pieni pojan nallikka, harjalla sysätä sitä kohtaa, jossa sylki oli ollut.

Niin!

Sellainen oli isä!

Samelilta jäi hänen kiitoksensa ja tunnustuksensa saamatta niiksi päiviksi.

Setä-vainaja oli ainoa, jonka hän kuuli kerran häntä puolustavan.

Se oli isä-vainajan viimeinen talvi.

Oli joulujen väliviikot.

Setä istui iltaa isä-vainajan luona.

Isä-vainaja taas alkoi tapansa mukaan soimata ainoaa poikaansa Samelia hokien tapansa mukaan: "Tämä meidän Sameli, se ei osaa hoitaa rahaa, eikä se osaa hoitaa tavaraa. Miten käyneekään, kun kerran kaikki joutuu sen hoitoon!" johon setä-vainaja oli painavasti sanonut: "Sameli on vielä nuori. Hän on varsa ja länget eivät ole vielä hänen kaulassaan. Annahan ajan kulua, ehkä hän hoitaa asiansa paremmin kuin sinä. Nyt hän tietää, että sinä pidät kaikesta huolta ja että valta on sinulla ja että kaikki mitä on, on sinun eikä hänen, mutta annahan olla kun kaikki jää hänen niskoilleen ja hänen omakseen ja hänen vallittavakseen, niin eiköhän Herra anna hänelle uutta sydäntä kuin ennen Iisraelin Taavetti-kuninkaalle." -- Isä-vainajakin oli silloin hymähdellyt tyytyväisenä, täyttänyt lasit uudestaan kuumalla teellä, johon sekoitettiin molempiin laseihin pari isoa palaa sokeria ja hyvä kulaus konjakkia molempiin, ja kehoittanut setä-vainaata ryyppäämään ja sanellut: "Ei tästä Sameli-pojasta mitään tule! Kallesta olisi tullut mies, jos olisi elänyt! Sameli on tullut äitiinsä ja on liian ujo, hitainen ja saamaton -- ei siitä miestä tule, älä luulekaan!"

Sameli istui yksin pienessä puotikamarissaan. Pöydällä sihisi pieni koreajalkainen ja valkeakupuinen öljylamppu ja seinällä naksahteli vanha kello. Avonaisesta laivojen tilikirjasta heijasteli kellertävänpunaista valoa Samelin hymyileville kasvoille. Hän painoi nyrkillään tilikirjaa, jonka juuri oli sulkenut, ja hymähti ääneen: "Samelista tulee kuin tuleekin mies ja on jo tullutkin", kun hänestä tuntui kuin isä-vainaja olisi seisonut siinä juuri hänen takanaan ja pudistanut epäilevästi harmaata päätään. Sameli kääntyi sitä katsomaan ja näki samassa oven aukenevan ja sisään astuvan naapurin pojan, ikätoverinsa, joka oli neljä vuotta ollut ulkomerillä, purjehtinut ympäri maapallon pariin kolmeen kertaan ja äskettäin tullut kotiin.

Hän oli Piki-Juoseppi, köyhä kalastajan poika.

-- Iltaa Sameli.

-- Iltaa, iltaa.

-- Mitäs sinä täällä yksin istut kuin tonttu nurkassa.

-- Enhän minä yksin ole. Keittiössä laittaa täti illallista ja...

-- Mikä täti?

-- Hele-täti, joka hoitaa täällä emännyyttä.

-- Hele-täti?

-- Niin niin. Entä sitte?

-- Ei sitte niin mitään. Hoitakoon vain -- jonkunhan täällä on emäntänä oltava, kun et sinä kykene akkaa ottamaan. Lähde tansseihin! Esulla on tanssit. Siellä on paljon tyttöjä ja poikia.

-- En viitsi lähteä.

-- Et viitsi!?

-- Niin. Aamulla on noustava varhain ylös riisumaan "Anna-Marjaa" talviasuun, jos on kaunis ilma, että voi kuivata ja tuulettaa purjeita, ennenkuin korjaa ne pois.

-- Niin sinä olet kuin isä-vainajasikin: aina vain "Anna-Marja" ja "Anna-Marja"! Ei mitään suussa ja mielessä kuin se ainainen ja iankaikkinen "Anna-Marja"! Joutaisi upota jo koko laiva, vai seuraako sitä kirous, että aina kolmanteen ja neljänteen polveen on sinun sitä palveltava! --

Sameli istui kämmenet otsalla ja sormet hiuksissa ja tuijotti lampun liekkiin, joka punaisena kuulsi kuvun läpi. Piki-Juoseppi ravisti Samelia olkapäästä ja sanoi:

-- Kuule, mies. Esulla on tanssit ja siellä on ainakin yksi "Anna-Marja"! Tule pois! Saat sinä ainakin katsella sitäkin Anna-Marjaa! Kerkeät sinä istua puotikamarissa vanhanakin -- älä sitä pelkää! Ehkä tarpeeksikin! Tule pois!

-- Ketäs muita tyttöjä siellä on kuin Sipin Anna-Marja?

-- Onhan siellä -- kuka niitä suittaa luetella. Lukkarin Ranssiina, ja...

-- Entä onko Anttilan Leena?

-- On, on. Ja Jaakkolan Marjastiina, ja Kiiskin Loviisa, ja Tommilan Liisa ja...

-- Tanssittaakos sitä Anna-Marjaa kuka?

-- Kysy, että puhaltaako se tuuli koskaan sen sinun "Anna-Marjasi" purjeisiin!

-- Kuka sitä tanssittaa?

-- Kuka ennättää. Minä enimmäkseen -- ei se kaikille menekään. Ylpeä kuin joutava, vaikka on köyhä kuin kirkon rotta.

-- Mitä minä siellä. -- Syön ja käyn maata niin olen aamulla virkeä.

-- Oma asiasi! Oma asiasi. Ajattelin vaan, kun näin täältä sinun puotikamaristasi tulta, että siellä se mies lukee rahojaan ja raamustelee tilikirjojaan kuin mikäkin vanha kitupiikki koronkiskuri. Ajattelin, että täytyy mennä ja nykäistä miestä olkapäästä ja temmata muiden nuorten joukkoon, ettei ennen aikojaan pääse homeeseen käymään. -- No -- avaa mustakirja jälleen auki ja ala sinne raapustella ihmisten kurjuutta ja köyhyyttä ja omaa rikkauttasi! Piirtele sinne joka sivun päälle että: "Minun isä-vainajani kuritti tätä kansaa pehmeillä nuoran pätkillä, mutta minä kuritan heitä skorpioneilla", niinkuin pappi sanoi ennen rippikoulussa, jos muistat. -- Ja eikä minulla ole aikaa sinua enempää narrata, eikä sinulla näytä olevan aikaa minua tämän enempää kuunnella. Mieti nyt kuitenkin asiaa, ennenkuin maata käyt.

Sameli, kyllästyneenä Piki-Juosepin laverteluihin, avasi kirjansa jälleen ja otti kynän käteensä.

Piki-Juoseppi oli jo ovella poismenossa, pysähtyi vielä käsi ovenrivassa ja silmäili pilkallisesti Samelia ja sanoi:

-- Jaaha! -- Nyt minä näen, että sinusta on tullut herra, joka et enää kelpaa toisten joukkoon! Ylpeä -- teiskailija -- sinusta -- on tullut -- kuin isäsi. -- Höö -- muistan minä, kun rannassa poikana Anttulan saraimen seinustalla nappia pelattiin ja isäsi tuli rantaan hartiat hiukan kumarassa, niska kenossa, leuka pitkällä ja pää vähän kallellaan ja kädet työnnettyinä takin taskuihin ja kun joku huudahti kuiskaten: "Herra tulee!", katosi jok'ainoa poika kipit kapit mikä minnekin. Isäsi oli herra ja saaren kuningas! No niin. Hyvää yötä vain!

Sameli viskasi kirjansa menemään ja nousi äkkiä.

-- Älähän mene! Minä tulen!

Hän pani lyhyen kuutinnahkaturkin päällensä, karvalakin päähänsä, ja seurasi Piki-Juoseppia.

Parikymmentä askelta kävelivät miehet ääneti.

Kuu paistoi tummalla syystaivaalla, joka oli tähtiä täynnä. Kova itätuuli puhalsi. Meren jyminä, sihinä ja kohina kuului ja tuuli humahteli ja vongahteli nurkissa ja ryöpytti kujan pölyä ylös ilmaan ja miesten silmiin. Samelin kotitalon tuuliviiri, jonka he juuri sivuuttivat, vinkui ja parkui ja sen salko huojui. Maa oli kovassa roudassa ja rapsahtelivat siihen heidän saappaansa kuin kallioon. Kauempana kiilsi eräs syyssateista muodostunut jäätynyt lammikko kirkkaana kuun valossa. Meren tyrskyävillä aalloilla, niin kauas kuin silmä kantoi, välkkyivät kultaiset kuun läikät. Sieltä ja täältä taloista loisti tulet ikkunoista. He kulkivat juuri ohi vanhan Tapanin Ristianin mökin. Kuului ulos asti Ristianin pitkäveteinen, veisuumainen ja saarnaava ääni. Ristian luki Raamattua usein arki-iltoinakin saatikka nyt sunnuntai-iltana. Eroitti selvästi joka sanan. Ristian luki mielikohtaansa Raamatusta: "-- -- ettäs kuulit emändäs ääntä ---- ööö-ööö -- ettäs kuulit -- -- öö -- -- Ja Aadamille sanoi hän: ettäs kuulit emändäs ääntä -- -- ja söit -- -- kirottu olkoon -- --". Ristian oli nimittäin sitä mieltä, ettei ihmisen ole hyvä olla yksinänsä, mutta myös, ettei mies saa kuulla emäntänsä ääntä, että se on Raamatussa ankarasti kielletty, että Jumala kiroaa sellaiset miehet. -- -- "Niin näes", selitteli keppiinsä nojaten kerran rantakäräjillä Ristian nuoremmille, "Jumala kirosi maailman ensimäisen miehen siitä syystä, että se oli totellut emäntänsä ääntä -- tuot' noin -- oli ollut kuuliainen tottelemaan emäntänsä ääntä. Ei se kelpaa, pojat! Ei se kelpaa, pojat!! Jos milloin emännän otatte, niin varokaa itseänne, sillä Jumala on kiivas Jumala, joka ei anna itseänsä pilkata!"

Kujalla tuli vastaan milloin supattelevia ja nauraa kikattelevia tyttöparvia, milloin hoilaavia ja meluavia poikajoukkoja.

Koirat tappelivat kujan risteyksellä ja täyttivät ilman haukkumisellaan ja ulvomisellaan.

Jossain paukahti pistooli.

Tanssipaikan luona joku iloikseen ja toisten iloksi ampui kerran ja ampui toisenkin.

Tuli leimahti ja laukaukset kaikuivat vuorissa kylän ympärillä.

Melkein kaikilta, paitsi meren puolelta, ympäröi kylää nimittäin lähes sata metriä korkeat vuoret.

Kylä oli itään ja etelään viettävän mäen rinteellä -- satama oli viimemainitulla suunnalla.

Sameli ja Piki-Juoseppi, jotka olivat lähteneet Samelin kotoa, siis kylän pohjoisimmasta päästä ja miltei rannasta, olivat vähitellen kohonneet ylemmä ja ylemmä. He lähestyivät kylän korkeinta kohtaa, jossa tanssitalo oli. Sieltä oli laaja näköala yli tuulisen ja kuohuvan ja kuun loisteessa välkkyvän meren, joka näkyi reunimmaisten talojen kattojen yli.

Siinä pysähtyivät miehet katselemaan hetkiseksi merelle. He olivat kävelleet ääneti siihen asti. Sameli oli yrmeällä tuulella. Sikäli kuin kuun heikossa valossa voi nähdä vavahteli hänen leukansa, kun hän, kädet tiukasti lyhyen turkkitakkinsa taskuun työnnettyinä, hartiat ja niska eteenpäin ojennettuina, puoliääneen, miltei sähisten, sanoi Piki-Juosepille, kumppanilleen:

-- Jumal'auta, jos sinä vielä kerran sanot minua herraksi, niin -- --

-- No mitä sitte!

-- Sitä että silloin en takaa mitä teen. Varo sanojasi mies!

-- No mikäs sinä muuta olet kuin herra! Sinulla on laivoja ja sinulla on puoti! Sinä olet kauppias ja kauppiaat ovat herroja! Toistahan tässä muut...

-- Sinä olet kateellinen...

-- Jos olenkin, niin on syytäkin!

-- Minä en kärsi kateellisia -- etenkin entisissä hyvissä ystävissäni. Sinun on tultava rikkaaksi. Minä autan sinua. Minä otan sinut "Anna Marjan" päämieheksi. Saat keväällä alottaa. Sinähän olet kokenut merimies.

-- Sinun palvelukseesi?

-- Niin.

-- Kiitos paljon! Ohho! Vai sinun palveluksessasi minun pitäisi rikastua. Sanos, kuka rikastui isäsi palveluksessa. Isäsi laitokset ja viritökset olivat kuin hämähäkin kinoja ja hän itse iso hämähäkki, joka imi kuiviin sen onnettoman, joka hänen verkkoihinsa kiinni sotkeutui. Ensin otti rahat ja laivarikkosaaliit, sitte hopealusikat, sitte kultaiset tai hopeaiset kihla- ja vihkisormukset, sitte vaskikattilat ja niin edespäin, minkä irti sai ja viskasi kuivan miehen tunkiolle. Sellaisia te Heikkilät olette, niin monta kuin teitä onkin.

-- No jos isäni on jonkun köyhdyttänyt, teen minä hänet jälleen rikkaaksi. Saat hyvän palkan. Pääasia on, että lopetat tuon herroittelemisesi, kun teen sinusta itsestäsi herran.

-- Suostun kauppoihin sinun kanssasi vain yhdellä ehdolla.

-- No!

-- Lainaa minulle rahaa niin paljon, että saan oman jaalan.

-- Oman jaalan!

-- Niin.

-- Paljollako sinä sen saisit?

-- Minulla on tiedossa naapurikylässä hyvä jaala, jonka saan neljällä ja puolella. Kun itselläni on hiukan säästöä, riittää kun saan sinulta kolme.

-- Hyvä on. Tule huomenna meille lukkarin kanssa, niin tehdään velkakirja. Ja nyt kait ollaan sitte selvät? Vai mitä?

-- Selvä, selvä, -- Et sinä sentään niin ylpeä ole kuin luulisi. Minä ensin ajattelin, että sinä tarjoat minulle puotiapulaisen paikkaa. Jos niin olisit tehnyt ja puheesi ei olisi maistunut leikille, niin sitte olisi kävelty vähän tuonne syrjemmä tästä valtakadulta ja sitte olisit saanut varmasti viimeisen selkäsaunasi.

Sameli nauroi.

-- Jaa, jaa, ei se ole mitään naurettavaa! Sinä et ymmärrä! Sinä et olekaan saanut kokea sitä mitä minä.

-- Minä nauran vain sitä, että olisikohan se jaala luionnut teloiltaan naapurikylästä tuon uhkaamasi selkäsaunan jälkeen -- paremmin.

-- Ei se luionnut ole vieläkään.

-- Ei, ei, mutta minkä minä kerran olen tullut sanoneeksi, vaikka näin kylän raitillakin, niin se niin myös on. Kuulehan nyt mitä sanon: Jos huomenna on kirkas ilma, niin kuivataan ja riisutaan "Anna-Marjasta" purjeet. Siihen menee koko päivä. Minä tahtoisin olla itse mukana sitä jaalaa ostamassa, kun se kerran minun rahoillani ostetaan. Koputellaan ja tarkastetaan se miehissä. Täytyy katsoa, minkämoiseen asuun rahansa panee.

Piki-Juoseppi yritti puhua.

-- Älähän nyt, jatkoi Sameli melkein kuiskaamalla ja hypisteli Juosepin takin lievettä. Annahan kun puhun loppuun, sano sitte vasta, mitä sinulla on vielä sanottavaa. -- Niin -- ja kun minä kerran annan rahat, niin minun on katsottava, että minä niistä rahoistani saan hiukan hyötyäkin. Sitä vartenhan niitä rahoja onkin, ja jokaisen on katsottava eteensä. Maksathan sinä niistä korkoa?

-- No se on tietty. Sano vain mitä pyydät.

-- Minä en pyydä enempää kuin muutkaan, päin vastoin vähemmän. Eihän sitä moni voi rahaa toiselle lainata, ja se, joka lainaa, ottaa puolet aluksen kesätuloista. Eikä se paljo olekaan. Niin teki isänikin ja köyhänä olisi kuollut, ellei rahoistaan huolta olisi pitänyt. "Täytyy katsoa kenelle antaa ja mitä siltä saa", sanoi isä-vainaja. Sinä olet alkava mies ja sinua pitää auttaa. Ei kukaan pääse alkuun, jos ei kukaan auta. Ei paraskaan. Mitä sinä meinaat, olisiko sinun mielestäsi liikaa, jos maksaisit joka kolmannen jaalakuorman tulot minulle niin kauan kuin minun rahani ovat kiinni sinun jaalassasi? Minä kyllä hommaan sinulle purjehdittavaa ja katson, ettei sun tarvitse purjehtia tyhjänä. Minä annan sinulle työtä ainakin ensi kesäksi ja jos Jumala suo, seuraaviksikin. Saat ensi keväästä heti meren auettua ruveta kuljettamaan romurautaa ja muuta laivarikkotavaraa, jotka huusin viimeisessä tullin panemassa huutokaupassa. Maksan minä sen minkä muillekin. Älä pelkää, että minä tahdon sinua orjuuttaa ja pakottaa ilmaiseksi purjehtimaan, mutta ymmärräthän sinä, että jos minun rahani lähtevät seilaamaan, on minun saatava niistä nauttiakin. Jokainenhan tekee omalleen mitä tahtoo. Kun jaala on maksettu, saat sille tehdä mitä tahdot, mutta niin kauan on minullakin sanottavaa.

-- Joka kolmas reisu koroista?

-- Niin. Huomaa, että Markun-Aape ottaa joka toisen ja muut eivät sinulle rahoja voi antaa. Kun pääset jaloillesi, tee sinä samalla tavalla. Sitä tietä on jokainen mennyt. -- No, mitäs tuumaat?

-- Mitä hittoa tässä oikein tekisi?!

-- Se on sinun asiasi.

-- Sinä olet -- sanon sen niin että kuulet -- susi!

-- Sano, sano mitä sanot, mutta hiukan hiljemmin.

-- Sinä olet susi! Niin piru vie oletkin! Isäsi penikka! Hän nylki isä-vainajani putipuhtaaksi. Auttoi niinikään häntä jaalan kaupassa ja seilautti koko kesän laivarikkoromujaan mantereelle koroista ja myytti jaalan syksyllä huutokaupalla!