Part 4

Leena naurahti ja hänen kasvonsa kirkastuivat. Keinutuolin ja maton! Ei tämä sittenkään näkynyt olevan mikään köyhä paikka, vaikk'ei täällä ollut ketään, joka olisi kyennyt pitämään taloa kunnossa. Mutta kohta tässä kaikki paranee, kunhan hän vaan saa alkaa tehdä, mitä tahtoo.

-- Onko talossa pesusoikkoa? Ja sanokaa kokille, että panee vettä kiehumaan. Täällä täytyy tehdä puhdasta jo ennen iltaa!

-- Lämmintä vettä ja kuumaa vettä on aina saatavana, sanoi Tuominen. Täällä ulkona rappujen edessä on kaksi hanikkaa. -- Kas tässä -- eikä tarvitse muuta kuin vääntää, niin saapi vettä kuinka paljo tahansa, sekä kylmää että lämmintä.

Leenan pyöreät silmät kävivät vielä pyöreämmiksi. Olihan hän kuullut Ameriikkaa kummaksi maaksi kehuttavan, mutta että täällä oli vettä seinissä, niin ett'ei muuta kuin panee vaan juoksemaan, sitä hän ei ollut osannut arvata. Ja vielä lämpöistä vettä!

Hänelle tuli vielä suurempi halu alkamaan siivousta heti paikalla, hän riisui päällysnuttunsa ja huivinsa -- sen oli hän päättänyt vaihtaa hattuun heti kohta kuin sai nostaa palkkaansa -- ja alkoi riisua puolivillaista hamettaan aivan kuin olisi ollut kotimökillään.

-- Missä teillä on soikot ja pesurievut ja sen semmoiset? kysyi hän Tuomiselta, joka ei oikein tiennyt miten olla.

-- Minä lähetän Vehkalaisen tuomaan mitä tarvitaan, sanoi hän saadakseen vähän miettimisen aikaa, sillä semmoisia kapineita ei ollut talossa vielä hänen aikanaan käytetty.

Mutta Vehkalainen pani vastaan näitä uusia laitoksia.

-- Mitä konsteja sinä nyt olet keksinyt? kysyi hän äkäisesti, saatuaan selville, mistä oli kysymys. Täällä tulee h--n hauska, jos akkaväki pääsee komentelemaan -- hakekoon itse, mitä tarvitsee!

-- Niin hakeekin! keskeytti hänet Leena, joka jo seisoi ovessa avojaloin ja paitahihasillaan, aivan niinkuin kotonaan. Odotus oli jo käynyt hänelle pitkäksi.

Vehkalaisen veret alkoivat jo vilkastua ja Leena seurasi häntä kyökkiin, sill'aikaa kun Tuominen kaatoi poskeensa pitkän ryypyn mielensä rohkaisemiseksi. Oli niinkuin olisi sisällinen ääni sanonut hänelle, ett'ei tuon uuden puhvettineidin hallitseminen tulisi olemaan niinkään helppoa kuin hän oli kuvitellut.

Alussa antoi hän kuitenkin Leenan tehdä mitä tahtoi ja seurauksena siitä oli, että hotelli muutamain päiväin kuluessa oli tavattomasti muuttunut. Ikkunat olivat käyneet niin kirkkaiksi, että ihan voi eroittaa ohi kulkevain kasvotkin, vanha kapakan tiski loisti puhtautta ja astiatkin olivat vähitellen kadottaneet paksuimman iskoksensa. Kapakan lattiakin pestiin ja sannoitettiin, sittenkun Leena surukseen oli saanut kuulla, ett'ei New-Yorkissa kasvanut katajia.

Täytyi jo Tuomisenkin myöntää, että hänen hotellinsa alkoi näyttää aika somalta ja sentähden tukki hän suun Vehkalaiselta, joka näiden siivoomispuuhain aikana kulki kuin eksyksissä, käskien hänen mennä matkojaan, jos halutti. Kyökkiinkin saakka ulottui siivoomisinto ja kokki sai kovan käskyn pitämään kaikkia puhtaana. Näytti melkein siltä kuin hallitusohjat kokonaan olisivat siirtyneet Leenan käsiin.

Mutta sitä ei hänen isäntänsä aikonut ajanoloon ollenkaan sietää. Sen hän kyllä ymmärsi, että muutoksesta olisi liikkeelle hyötyä, mutta omasta puolestaan oli hän kuitenkin sitä mieltä, että puhtaana pito on niitä inhimillisiä heikkouksia, jotka hyvin pian vievät vaaralliseen liiallisuuteen. Sitäpaitse oli hänellä täysi työ kapakan puolella, kun kaikki naapuriston joutilaat merimiehet olivat rientäneet katsomaan Tuomisen uutta "puhvetsikkaa", jonka tulosta maine oli levinnyt uskomattoman nopeasti.

Paljon eivät uteliaat kuitenkaan saaneet nähdä häntä ensi päivinä ja ell'ei Tuominen olisi ollut siksi viisas, että vähitellen ja aivan hitaasti kasvatteli häntä puhvettineidin tehtäviin, niin on hyvin luultavaa, että hänen aikeensa eivät olisi ensinkään toteutuneet. Tyttö ei varmaankaan olisi suostunut myöhään yöhön palvelemaan enemmän tai vähemmän -- useimmittain enemmän -- juopuneita merimiehiä, jotka tietysti kaikki tahtoivat osoittaa hänelle kohteliaisuuttaan, useimmiten kouraan tuntuvassa muodossa. Mutta ensi aluksi tarvitsi hänen vaan kolme neljä kertaa päivässä tulla sisään laseja pesemään, jonka uudistuksen Tuominen oli keksinyt totuttaakseen tyttöä vähitellen talon tapoihin, ja silloinhan saattoi häntä helposti pyytää auttamaan vähän tarjoillessakin, kunnes avun tarve kasvamistaan kasvoi niin, että Leena muutamien viikkojen kuluttua ei joutanut muuta tekemään kuin kantelemaan olutta ja whiskyä vieraille aamusta iltaan.

Sillä vieraiden tulva kasvoi päivä päivältä. Siinä kohden olivat Tuomisen laskut toteutuneet. Mitkä tulivat Leenan pulleata kauneutta ihailemaan, mitkä asettuivat taloon siinä vallitsevan puhtauden vuoksi, jolla alalla muut saman kadun varrella olevat hotellit eivät ollenkaan voineet kilpailla Tuomisen hotellin kanssa.

Tuominen kulki päivät päästään myhähdellen mainiota aatettaan, otti vastaan kaikki vieraidensa tarjoukset ja oli aamusta iltaan pikku pihkassa, mulkoellen yhä hellemmin ihanata Leenaansa. Joka kerta kun Leena kivahti jollekin ihailijoistaan, loisti Tuomisen naama tyytyväisyydestä, ja kun Leena kerran läimäytti aika korvapuustin liiaksi lähentelevälle matruusille ja matruusi aikoi antaa takaisin samalla mitalla, kävi Tuominen väliin, vaikk'ei ollut epäilystäkään siitä, että ottelu tulisi päättymään niinkuin päättyikin -- että Tuominen sai selkäänsä.

Sellaisiin kohtauksiin -- ja yleensäkin asemaansa talossa -- oli Leena tyytymätön. Olivathan ne miehet kotonakin ahdistelleet ja tappelivathan ne juovuspäissään, mutta ei toki niinkuin täällä. Ja oli siinä ero, miten häntä kotipuolen pojat kohtelivat ja miten nämä. Jo tuumi Leena välistä lähteäkseen toista paikkaa hakemaan, mutta joka kerta kun muisti neljä taalaansa viikossa, haihdutti hän mielestään ne tuumat Ne -- ynnä juomarahat, joita hän oli oppinut ottamaan -- nousivat vähitellen summaan, joka varmaankin näyttäisi äidistä ja sisarista käsittämättömän suurelta, kun hän ne joidenkuiden viikkojen kuluttua lähettäisi kotiinsa.

Sillä heidän tähtensähän hän oli lähtenyt maailmalle omin päinsä, kun isän kuoltua olivat jääneet itse itsestään huolta pitämään. Eivät riittäneet tulot kaikille siitä pienestä maatilkusta, joka oli tuvan ympärillä. Silloin oli hän päättänyt tehdä niinkuin monet muutkin tytöt hänen kotipitäjästään. Olivathan muutamat heistä säästäneet joissakuissa vuosissa useita satoja dollareja Ameriikassa ja Suomen rahassa karttui siitä suuret summat. Vaikk'ei hän saisikaan säästetyksi kuin kaksisataa, niin ostaisi hän sillä jo pienen maatilan. Kelpaisi sitten elellä!

Hyvä onni oli hänellä ollutkin, kun jo ensi päivänä sai niin suuripalkkaisen paikan, että yhdessä vuodessa saisi kokoon enemmänkin kuin tuon summan. Sillä juomarahat riittivät kaikkiin hänen omiin tarpeisiinsa, varsinkin kun isäntä tuon tuostakin lahjoitteli hänelle semmoisia kaluja, joita muuten olisi täytynyt ostaa.

Vaan sekään ei ollut hänestä oikein mieleen. Joka kerta kun se antoi jotain, niin se taputteli ja oli niin ilkeän näköinen, että sydäntä etoi. Mutta kun ei ollut tietävinäänkään, niin ehkä heittäisi rauhaan. Sitä toivoen ja laskien, kuinka paljon hänellä mahdollisesti olisi säästössä vuoden lopulla, nukkui hän aina iltasin.

Kesä kului ja hotellin liike parani yhä. Leena tiuskahteli hyvästelijöille yhtä äkäisesti kuin ennenkin, säästi, teki työtä ja teki laskujaan niinkuin ennenkin ja oli ylpeä siitä, että oli jo lähettänyt kotiinsa viisikymmentä taalaa. Tuominen ei enää juuri selvää päivää nähnyt. Päivät istui hän kapakkahuoneessa, mutta ei tehnyt muuta kuin joi vieraittensa kanssa. Ja Vehkalainen oli ottanut pestin Brasiliaan menevään laivaan -- s.o. hänet oli melkein tiedotonna jätetty erään kapteenin huostaan, joka ei muuten saanut miehistöä Rio Janeiroon, missä keltakuume sinä vuonna raivosi pelottavalla tavalla. Hän ei voinut palata sieltä ennen kuin syksymyöhällä, jos näet ollenkaan palasi. Mutta jos hän säilyi kuumeelta, niin olisi siitä kauppa mainio, sillä palkat Rion laivoilla olivat hyvät ja kapteenin kanssa oli sovittu niin, ett'ei tuo vanha juoppo saisi centiäkään palkkaansa ennen kuin New-Yorkissa. Kaikki näytti onnistuvan Tuomiselle ja sentähden tunsi hän olevansa ystävällisellä kannalla koko maailmaa kohtaan ja ennen kaikkia Leenaa kohtaan.

Hänen ainoa surunsa oli nyt kuitenkin se, että Leena kohteli hyvin epäystävällisestä kaikkia hänen lähestymisiään. Tuominen istui usein pitkät hetket katsellen Leenan liikkeitä tiskin takana, jossa hän hääri vikkelänä, pulleana ja hauskana niinkuin ainakin, ja kuta enemmän Tuominen katseli, sitä enemmän hänen happamet silmänsä kiiluivat. Ja jos Leena silloin meni ulos, niin seurasi hän heti jälestä, mutta jos hän yrittikään lähestyä, niin sähähti tyttö kuin kissa ja käski toki häpeämään. Tuomista se suututti päivä päivältä yhä enemmän.

Ei ollut Leenakaan aivan yhtä hyvällä tuulella kuin ennen, sillä vaikka suuret säästöt hänen mieltään lohduttivatkin, ei hän kuitenkaan voinut salata itseltään, että hänen toimensa oli jotakuinkin ikävää. Isäntä oli useamman kerran paljastanut tarkoituksensa ja muutamat nolatut ihailijat olivat suutuksissaan sanoneet asioita, joista selvästi kävi esiin, mitä he oikeastaan hänestä ajattelivat. Ei tarvittaisi muuta kuin että joku hänen pitäjäläisistään, joita täällä oli kaksikin jokapäiväisinä vieraina, kirjoittaisi kotiin ja kertoisi, mitä he hänestä ajattelivat, niin olisi hänen hyvä maineensa pilalla. Ja samalla olisivat myöskin lopussa kaikki hänen kauniit tulevaisuuden toiveensa, kun hän kotiin tultuaan ostaisi itselleen oman tilan. Monta kertaa oli hän jo todentakaa tuuminut lähteä uutta paikkaa etsimään, mutta aina olivat nuo kaksisataa dollaria, jotka hän ainakin tahtoi ennen sitä ansaita, estäneet hänet sitä tekemästä. Kohta olisi hänellä taas viisikymmentä säästössä ja silloin aikoi hän itse viedä ne Statestreetiin eikä antaakaan niitä Tuomisen vietäväksi niinkuin edellisellä kerralla. Hän aikoi puhutella konttoriherroja ja kysellä kaikenlaista, voidakseen tulla toimeen hotellista lähdettyäkin, sillä siitä oli hän selvillä, että ell'ei Tuominen jättäisi häntä rauhaan, niin menisi hän tiehensä, vaikka täytyisikin palvella puolesta palkasta.

Odotettu päivä, jolloin summa oli täysi, tuli ja Tuominen oli luvannut seurata häntä konttooriin. Ensin oli Leena estellyt sanoen, että oli joutavaa mennä kahden asialle, jonka hän itsekin voisi hyvin kyllä toimittaa. Mutta kun isäntä tahtoi tulla, niin täytyi Leenankin suostua, ja kun he lähtivät liikkeelle aamupäivästä, niin oli Tuominenkin selvä ja sentähden ystävällinen eikä tehnyt kiusaa.

Leenan asia toimitettiin pian ja hyvin ja Tuominen ehdotteli, että he menisivät kävelemään Broadwaylle, jossa liikkui paljon ihmisiä kauniissa syysilmassa. Leena ihmetteli ihmettelemästä päästyäänkin koreita myymälöitä ja ikkunoissa olevia koreita tavaroita, kunnes alkoi päätä pyörryttää ja hän tunsi olevansa enemmän uuvuksissaan kuin kuuman kesäisen päivän niitettyään. Ja hän ihastui iki hyväksi, kun Tuominen vei hänet konditoriin, joka oli hänestä aivan käsittämättömän komea ja hieno, ja tarjosi hänelle jäätelöä ja lasin likööriä. Eikä Leena tiennyt, mitä ihmettelisi enemmän, tuotako kaunista huoneustoa ja tarjouksia vaiko isäntäänsä, joka liikkui täällä niin vapaasti ja häikäilemättä näiden hienojen ihmisten keskessä, että Leena tunsihe oikein moukkamaiselta semmoisen suuren herran seurassa.

-- Sääli sitä kuitenkin on, ajatteli hän, ett'ei kukaan ota huolta pitääkseen semmoisesta miehestä. Jos vaan kuka saisi hänet pysymään erillään viinasta, niin tulisi hänestä pian rikas, ja onhan se muuten jo nyt aivan kuin herrasmies.

Leena oli nyt tavattoman myöntyväinen, niin, melkeinpä ystävällinenkin kotimatkalla, ja samoin kotona hotellissakin, josta oli seurauksena se, että Tuomisen silmät loistivat tavallista enemmän, kun kaikki ne pikku ryypyt, joita hän kotiin tultuaan oli kurkkuunsa keikautellut, alkoivat vaikuttaa.

Kapakka tyhjeni varhain sinä iltana. Ei ollut iltapäivällä saapunut vieraita niin paljon kuin tavallisesti, osaksi luultavasti sentähden, että liike oli ollut suljettuna aamupäivällä, osaksi taas siitäkin syystä, että ilma oli tavattoman kuuma ja painostava, jonka vuoksi ihmiset kernaimmin pysyttelivät ulkosalla.

Leena istui avonaisen ikkunan ääressä ja tavaili varmaankin jo kymmenennen kerran sitä kirjettä, jossa äiti kertoi saaneensa ensimmäisen lähetyksen, viisikymmentä dollaria eli kaksi sataa viisikymmentä markkaa! Kaksisataa oli pantu säästöpankkiin, ne viisikymmentä riittäisivät kyllä kevääsen, kirjoitti äiti, hänelle ja lapsille, sillä sekä rukiista että potaatista oli tullut hyvä vuosi ja porsas näkyi hyötyvän ja kasvavan kauniiksi jouluun mennessä. Leena hymähteli hyvillä mielin ajatellessaan hämmästystä ja iloa siellä kotona, kun toinen rahalähetys, joka oli tänään pantu menemään, saapuisi perille. Jos hän nyt vaan voisi kestää puoli vuotta lisää samalla palkalla kuin tähän saakka, niin olisi hänellä kaksisataa taalaa säästössä ja silloin voisi hän hakea itselleen hauskemman paikan ja tyytyä vaikka puoleenkin palkkaan, ell'ei häntä vielä haluttaisi matkustaa kotiin. Hän tunsi olevansa sovussa koko maailman kanssa ja niin tyytyväinen itseensä, että vastasi ystävällisesti, kun Tuominen rupesi puhelemaan.

Mutta ei kestänyt kauvan, ennenkun Tuominen taas herkesi ilkeäksi. Hän teki kaikellaisia viittauksia, yhä hävyttömämpiä, niin että Leenan oli hyvin vaikea pysyä ystävällisenä, vaikka hän melkein katsoi velvollisuudekseen osoittaa kiitollisuuttaan aamupäivällä annetusta avusta. Viimein sanoi hän olevansa uupunut ja meni huoneesensa, mutta ei voinut estää sitä, että isäntä ohimennen tarttui häntä vyötäisiin. Leena kiskasihe irti ja sanoi: hyi, hävetkää! mutta ei saanut sanotuksi sitä niin päättävästi kuin tavallista, -- oli niinkuin olisi kiitollisuudenvelka hervaissut hänen vihastumistaan.

Huoneesen tultuaan ja koettaessaan lukita oveaan, huomasi hän lukon olevan epäkunnossa ymmärtämättä, kuinka se oli tapahtunut. Mutta kun talossa ei ollut muita vieraita kuin pari vanhaa matruusia, jotka jo aikoja sitten olivat nukkuneet iltahumalaansa, niin ei hän ollut ollenkaan levoton, vaan alkoi rauhallisesti riisuutua. Mielihyvällä oikasihe hän jo vuoteessaan, kun luuli kuulevansa askelia käytävästä. Ja samassa tarttui joku varovasti lukkoon.

-- Kuka siellä? Ei saa tulla sisään! Hän kääräsi nopeasti hameen hartiainsa ympäri.

-- Elä pelkää, minähän täällä vaan olen, sanoi Tuomisen ääni, samalla kun hän pisti sisään punaisen naamansa. Hän oli nähtävästi rohkaissut mieltään whiskyllä.

-- Mitä tahdotte? Menkää ulos! huusi Leena, kun Tuominen avasi oven ja tuli sisään.

-- Olehan vaiti! Elähän! En minä mitään pahaa! Horjuvin askelin astui hän lattian yli.

-- Menkää ulos! sanon minä. Antakaa olla! Ett'ette häpeä!

-- Kah, kah, elähän huuda noin! sanoi Tuominen ja koetti vetää hametta tytön olkapäiltä, samalla kun tämä puristi sitä minkä jaksoi.

-- Minä huudan, jos ette anna minun olla rauhassa! Ja huomenna minä lähden täältä. Ulos täältä tuossa paikassa eli minä näytän!

Leena oli todellakin pelästynyt, mutta kun Tuominen riuhtasi hameen pois, suuttui hän silmittömäksi. Hän tempasi tomuharjan nurkasta ja antoi Tuomiselle, joka taas lähestyi, semmoisen iskun kynsille, että käsi hervoten oikeni kupeelle.

-- Vai tappelet sinä sen --! kiukutteli Tuominen, mutta herkesi samalla hyväksi ja jatkoi itkunsekaisella äänellä: -- minkätähden sinä olet niin tyly minua kohtaan? On kai sinulla ollut ystäviä niinkuin kaikilla muillakin, enkähän minä ole muita pahempi.

Se vaikutti niinkuin olisi heittänyt tulta tappuroihin. -- Ulos täältä! huusi Leena. Ett'ette häpeä sillä tavalla puhumasta. Kyllä minä tässä tien näytän! Ja hän astui tomuharja ojona isäntää kohtaan niin päättävästi, että tämä katsoi parhaaksi peräytyä.

-- Ka, menenhän minä, menen, sanoi hän. Se häntä tiesi sinut noin äkäiseksi. Saat kai minulta olla rauhassa! Sinä pidät semmoista meteliä, että kaikki naapurit kuulevat.

Mutta Leena ei luottanut enää hänen lupauksiinsa, vaan sulki oven niin hyvin kuin taisi, veti kirstunsa eteen ja istuutui hengästyneenä ja vihasta punoittaen miettimään sitä, mitä oli tapahtunut.

Vai niin! vai sitä ne siis hänestä ajattelivat! Luulivat, että kuka tahansa voi tunkea hänen huoneesensa -- ja odottivat päälle päätteeksi, että hän niiaisi ja kiittäisi kunniasta. Lukonkin oli se kelmi särkenyt ja sitten tuli sisään kuin varkaat ja ryövärit. Tästä täytyi tulla loppu jo heti huomenna!

Leena oli niin kiukuissaan, että melkein teki mieli itkeä ja mieltänsä rauhoittaakseen alkoi hän heti tyhjentää piirongin laatikoitaan kirstuun.

Työ tyynnytti häntä vähän, niin että hän voi ajatella selvemmin ja silloin alkoi toinenkin puoli asiasta auveta hänen eteensä. Jopa milt'ei vähän kaipaus kirpeli mieltä, kun hän tarkasteli huonettaan, joka oli niin paljoa komeampi kuin kaikki ne, joissa hän ennen oli asunut -- oikea herrasväen huone. Ja rahaa oli hän ansainnut oikein ahneesti, sata dollaria vajaassa puolessa vuodessa lukuun ottamatta kaikkea, mitä oli ostanut. Katkeraa oli luopua kaikesta tästä ja ehkä odottaa kauvankin toista paikkaa.

Sitten muisti hän vielä, ett'ei hänellä ollut paria dollaria enempää, lähetettyään aamupäivällä pois tuon suuren summan äidilleen. Se teki aseman vieläkin vaikeammaksi, mutta siitä huolimatta ei hän horjunut päätöksessään. Seuraavana päivänä hän muuttaisi, maksoi mitä maksoi. Koska tässä maassa ei kuuluttu ulosseteliä tarvittavan, niin ei häntä myöskään voitaisi pakoittaa pysymään palveluksessa vuoden loppuun.

Aamulla herätessään oli hän yhä yhtä varma päätöksessään. Kun hän tuli alas kapakkaan, oli isäntä jo täydessä touhussa ja lakasi kapakkahuoneen lattiata -- näytti siltä kuin tuo olisi tahtonut katua eilistä tekoaan ja sitä osoittaakseen tarttunut luutaan.

-- Ethän sinä ole enää vihainen? kysyi hän ystävällisimmällä äänellään, kun ei Leena vastannut hänen "hyvään huomeneensa".

-- Olinpa tai en, mutta sen minä sanon, ett'en ole enää päivääkään tässä talossa, vastasi Leena äänellä, josta Tuominen säpsähti niin, että oli pudottaa vastansa, sillä semmoisia seurauksia ei hän ollut "leikistään" aavistanut. Nyt vasta huomasi hän, että Leenalla oli yllään parhaat vaatteensa, niinkuin olisi aikonut lähteä ulos.

-- Elä ole hullu, sanoi hän vähän aikaa mietittyään ja koettaen tekeytyä mahtavaksi. Mitä varten muuttaisit? Jos et tahdo, niin et tahdo, siinä se, mutta en minä ymmärrä, mitä siitä minulle mutkotat. Saatat niitä saada huonompiakin ystäviä.

-- Ehkä, mutta minä en ole semmoinen kuin te luulette ja sentähden muutan minä jo tänä päivänä.

Vihdoinkin käsitti Tuominen, että tyttö tarkoitti totta ja samassa selvisi hänelle myöskin, mikä vaara tässä olisi tarjona. Sen hän tiesi hyvin kyllä, kuka tässä veti vieraita hotelliin. Ja nyt tulisi se, joka oli ylläpitänyt järjestystä talossa ja tuonut vieraita tänne aamusta iltaan, jättämään hänet vaan sen vuoksi, että hän oli tullut vähän leikkiä laskeneeksi hänen kanssaan! Ei, ennen olisi hän häneen vaikka selin, jos niiksi tulisi. Kyllä täytyy saada tyttö järkiinsä.

-- Hyvä lapsi, sanoi hän isällisellä äänellä, totta kai ymmärsit, että se vaan oli pilantekoa. Ei muistella enää koko asiaa ja sinä saat hienon kapan talveksi, kun et nyt vaan konstaile. Kyllä minä saatan pysyä erilläni, koska olet noin arka.

-- Minä viisi lahjoistanne, enkä usko minä lupauksiinnekaan! Pois lähden.

-- Elä nyt ole järjetön! Tuomisen ääni kävi yhä lempeämmäksi. Kuulethan, ett'en aio tehdä mitään pahaa. Sinä saat -- saat viisi taalaa viikossa. Kas niin, tuohon käteen!

-- En, intteli Leena. Et petä minua jäämään, et rahoilla etkä hyvillä sanoilla. Täällä pidetään minua kuin pahamaineista tyttöä ja vielä saavat kuulla siitä kotiinkin. Elkää koettakokaan houkutella, minä en jää.

Vaan hänen äänensä oli Tuomisesta jo vähän epävarmempi kuin alussa, ja luottaen siihen, että joka voittaa aikaa, se voittaa kaikki, sanoi hän kuivasti:

-- Tee niinkuin tahdot. Vaan viikon loppuun täytyy sinun olla, oli miten oli, laki on semmoinen tässä maassa. Jos et ole siihen mennessä mieltäsi muuttanut, niin saat tehdä niinkuin tahdot.

-- Jos lie laki semmoinen, niin täytynee totella, sanoi Leena, niinkuin olisi hänen ollut hyvin vaikea mukautua, mutta mielessään ei hän ollut ollenkaan pahoillaan, että laki pakoitti hänet ansaitsemaan viikon palkan ja hyvät juomarahat, ennenkun hän voi lähteä uutta paikkaa etsimään.

-- Mutta lukko teidän täytyy laitattaa, sanoi hän kuitenkin jotain sanoakseen.

Tuominen oli kuin muuttunut sen opetuksen jälkeen, piti huolta siitä, että vieraat jättivät Leenan rauhaan, pysyttelihe itse jotakuinkin selvänä ja loitolla Leenasta. Häntä oikein kammotti joka kerta kuin hän ajatteli, että tyttö ehkä pysyisi päätöksessään. Se olisi hänen varma häviönsä, aavisti hän. Vaikka hän voisi saada toisenkin, joka nyt ei ollut ollenkaan varmaa tähän aikaan vuodesta, niin ei ollut vähintäkään toivoa Leenan laisesta. Hänellä oli melkein taikauskoinen ajatus siitä, että Leena oli tuonut onnen taloon ja oli hän sentähden valmis mihin tahansa saadakseen hänen jäämään. Ja kyllä hän jäisi, eihän tuo ollut koko viikolla puhunut sanaakaan muutostaan.

Mutta kun hän lauvantai-aamuna arveli Leenalle, että tämä jo kai oli heittänyt kaikki lähtöpuuhat sikseen, sai hän vastaukseksi varman vakuutuksen, että niin ei suinkaan ollut asian laita.

-- Tänä iltana tahdon palkkani ja huomenna muutan.

Kiukku kuohahti Tuomisen rinnassa. Olisi tehnyt mieli karkaamaan hänen kimppuunsa ja pieksämään häntä, kunnes antautuisi armoille ja alkaisi rukoilla lupaa jäädäkseen. Mutta Tuominen hillitsi itsensä. Jos hän nyt tekisi pienimmänkin hairahduksen, niin joutuisi hän ehdottomasti tappiolle ja koko hänen alkava varallisuutensa olisi mennyttä kalua. Jotain täytyi hänen keksiä pitääkseen Leenaa talossa, mutta mitä?

Miettiessään, mitä hänen tulisi sanoa tai tehdä, katseli Tuominen Leenaa, kun tämä liikkui tiskin takana näppärästi laseja pyyhkien. Ei hän ollut selvillä, mikä se oli tytössä, joka häntä miellytti, mutta kuta enemmän hän häntä katseli ja ajatteli, että tuo ehkä jo huomenna olisi poissa, sitä enemmän tunsi hän vanhan rakkautensa päähänsä nousevan. Ja samalla leimahti myöskin ilmiliekkiin se ajatus, että tyttö olisi voitettava ja pysytettävä paikoillaan. Tyttö oli naitava -- muu mikään ei tässä auttanut. Eihän hän vielä ollut aikonut vaimoa ottaa, ei ainakaan Ameriikassa, jossa miehen täytyi olla vapaan johonkin tullakseen. Mutta aika keinot keksii. Tässä maassa ei ollut kumminkaan vaikea päästä vaimosta erilleen, jos halutti -- jos ei muuten niin voihan matkustaa toiseen päähän maata. Pääasia olisi nyt vaan saada hänet pysymään paikallaan ja pitämään liikettä voimassa.

Nämä mietteet risteilivät epäselvinä Tuomisen mielessä hänen katsellessaan tulevata vaimoaan ja hajamielisyydessään tyhjensi hän kaksi suurta lasillista whiskyä. Ja ikäänkuin olisi saanut niistä rohkeutta heti paikalla päättämään asiansa, sanoi hän sen enemmittä mutkitta:

-- Jos et jää paikoillesi entisillä ehdoillasi, niin voithan jäädä emännäksi taloon? Mitä tuumit siitä, että menisimme naimisiin?

Se oli odottamaton ratkaisu. Leena tarkasteli ihmeissään ja epäillen isäntäänsä, mutta miehen kasvoissa oli ilme, joka sanoi, että hän puhui täyttä totta. Oli kuin olisi Leenan silmiä huikaissut, kun hän ajatteli, mitä kaikkea tämä kysymys oikeastaan sisälsi. Hänkö emännäksi hotelliin, jossa ansaittiin hänen mielestään äärettömän suuria summia? Mutta ei hän kuitenkaan tahtonut pitää liika kiirettä.

-- En tiedä, vastasi hän hiljaisesti, enhän ole tullut tuota ennen ajatelleeksi.

-- Niinpä ajattele siten nyt, kehoitti Tuominen kuivasti. Hän oli hyvillä mielin, mutta samalla myöskin kiukuissaan, etteivät vaikeudet olleet muuten voitettavissa. Kuinka kauvan tarvitset ajattelemisen aikaa?

-- Huomenna annan vastaukseni, sanoi Leena yhtä säyseästi kuin äsken. Hänen kunnioituksensa isäntään, joka nyt esiintyi aivan uudessa valossa, oli viime hetkien kuluessa kasvanut melkoisesti.