Part 5

Sanomattoman uupumukseni vuoksi pyysin lakkokomitealta, että minulle annettaisiin yöksi pari apulaista, ja tämä pyyntöni täytettiin. Minä sain avukseni herrat Hällebergin ja Karjalaisen, jonka jälkeen pääsin ensi kerran tilaisuuteen nukkumaan koko yön ajan. Kuitenkaan en enää uskaltanut yönkään ajaksi jättää keskusasemaa, vaan yövyin sinne.

_Lauantaina_.

Tämä oli nyt se kuuluisa "väliaikaisen hallituksen" päivä, ja ehkä samalla koko tämän sähköisen viikon sähköisin päivä. Keskusasema muuttui markkinapaikaksi, jonka vertaista tuskin mitkään markkinat voivat nähtäväksi tarjota. Minua sanan täydellisessä merkityksessä riistettiin eri suunnille samalla kuin korviini eri tahoilta huudettiin yht'aikaa mitä vastakkaimpia neuvoja, uhkauksia, käskyjä, rukouksia, herjauksia: -- "Poistukaa heti asemaltanne niin kauan kun vielä täältä hengissä pääsette!" -- "Tokko nyt vihdoinkin huomaatte kuinka kypsymätön te olette asemaanne!" -- "Joko älyätte ettette te voi johtaa tätä kansan liikettä!" -- "Herra kapteeni, tämmöisessä asiassa ei saa asettaa turhamaista itserakkautta kansan etua ylemmäksi!" -- "Te ette siis vieläkään huomaa, että teidän sijallanne olisi toisen miehen oltava täällä?" -- "Sanokaa toki, mitä herran nimessä te aiotte tehdä nyt kun on enää vaan hetkistä kysymys, ettekö aio toimia?" -- (Ystävän ääni:) "Mitä helvettiä sinä annat tuon joukon reuhata tuolla torilla, hajota se!" -- "Johan me olemme saaneet kaikki mitä olemme pyytäneet, vieläpä enemmänkin; mitä te siis vielä tahdotte?" -- Ja olkoon tässä vielä mainittu erään vanhan aatelismiehen esiintyminen keskusasemalla. Hän on minun tuttujani entisiltä upseeriajoilta. -- "Kuuleppas, hyvä veli, tulehan tänne, minun on kahden kesken puhuttava sinulle sangen tärkeitä asioita, yksi minutti vaan, veliseni, yksi minutti! No niin, enpä olisi ikinä uskonut sinun koskaan maailmassa joutuvan tällaiseen asemaan, mutta en kuitenkaan tahdo sanoa, ettet sinä olisi aivan paikallasi täällä." Ja kohteliaasti kumartaen hän tuli pääasiaan: "Minä olen ensimäinen, joka olen valmis luopumaan kaikista aatelisoikeuksistani, sillä tunnustan ne vääriksi, eikä siinä kyllä, vaan olen vakuutettu että samoin on menettelevä _koko aatelisto_ ja kaikki muut, joilla on etuoikeuksia! Mutta sinun tulee nyt myöskin työväen luottamusmiehenä lausua totuuden sana ja toimia niinkuin omatuntosi vaatii. Minä tiedän että sinä käsität tämän hetken tärkeyden!" -- Ja taas kohteliaasti ja merkitsevästi kumartuen hän poistui.

Vihdoin, voimatta enää kuunnella tätä neuvojen tulvaa, läksin kuin läksinkin parin oppineen henkilön seuraamana "pelastamaan isänmaata" -- parooni Salzan luo. Parooni näytti hyvin hämmästyneeltä eikä tuntunut edes ymmärtävän mistä oli kysymys. Hän vaan vakuutti tuota samaa mistä minulle oli jo ennenkin annettu tieto, että nimittäin venäläinen sotaväki on toimiva vasta silloin kun sen kimppuun välittömästi hyökätään.

Tuntia myöhemmin kävivät ylioppilaat Haapalainen ja J. Peräläinen kaupungin valtuuston lähetystön ja översti Gordien kanssa samassa tarkotuksessa parooni Salzan puheilla. Näille oli parooni antanut saman vakuutuksen kuin minullekin. Muuten näyttivät eräät korkeat viranomaiset olevan aivankuin jonkinlaisessa ahdistuksen tilassa näiden loppumattomien asiallakävijäin keskellä. Innokkaammat kävijöistä suorastaan _asuivat_ heidän luonansa, arvellen kai, että sinä hetkenä, kun he luopuvat vahtivuorostaan, alkavat kanuunat auttamattomasti jyristä tuon onnettoman väliaikaisen hallituksen vuoksi. Täytyypä toki minunkin myöntää, etten aivan levollisin silmin katsonut tämän jutun kehittymistä, mutta minussa oli jonkinlainen rauhottava vakuutus siitä, että tämmöisiä asioita hallitsevat jonkinlaiset meistä ja meidän toimenpiteistämme riippumattomat luonnonlait, joiden kehittymistä ei auta muu kuin koreasti odottaa, kuten kemistin on maltillisesti odottaminen ainesten käymistilan päättymistä. Ihmisten ajatusten kypsyminen jossakin äkkiarvaamattomassa kysymyksessä vaatii yhtä välttämättömästi aikansa, yleisön täytyy saada rauhassa harkita, eikä ole suinkaan viisasta koettaa tuota välttämätöntä aikaa siltä lyhentää tai viivyttää minkäänlaisilla kehotuksilla tai pakkokeinoilla. Mitä vapaampana kaikista häiriöistä tuo kemiallinen prosessi saa tapahtua sitä sopivampana aikana aiottu sekotus on valmiina. Tai sanonko toisen vertauksen? Niinkuin omena ei ennen kypsymistänsä syliin putoa, vaikka kymmenet ihmiset sitä polvillaan rukoilisivat, niin ei tällaisessakaan tapauksessa mitkään rukoukset ja mahtikäskyt auta. Omena putoo silloin kuin se on kypsä.

Ja niinpä kävikin. Aivan itsestään selvisi tuo niin suurta levottomuutta herättänyt kysymys väliaikaisen hallituksen alistamisesta hallitsijan hyväksyttäväksi, ja jo kello kahden aikaan päivällä olin tilaisuudessa levittämään seuraavaa ilmoitusta:

Julkaisu N:o 5.

Kansalaiset!

Kaikkien väärinkäsitysten välttämiseksi ilmotan Keskuslakkokomitean päättäneen rautatietorin kokoukselle klo 2 esittää väliaikaisen hallinnon asettamisesta, että _kokouksen päätös ehdotetaan Hallitsijan vahvistettavaksi_.

Kansalliskaartin päällikkö, _Johan Kock_.

Niinpä oli siis tämä pulmallinen asia ratkaistu.

Mitään muuta sen kummempaa ei tänäpäivänä enää tapahtunut kuin että kirjallinen esitys väliaikaisen hallituksen asettamisesta oli kokoonpantava, käännettävä venäjäksi, ja saatettava ruhtinas Obolenskin luo. Tämäpä toimi antoi koko iltapäiväksi kuuman kiireistä touhua sekä itse esityksen laatijoille että sen kääntäjille. Kiirehdimme asiaa myös senvuoksi, että kenraalikuvernöörikin omalta osaltaan rauhottuisi.

Näissä puuhissa ollessamme sain iltasella luotsitirehtöri N. Sjömanilta hänen käyntikorttinsa, johon oli nimen puolelle kirjotettu:

"Uppvisa kortet å ångbåten. Vänd."

Sekä nurjalle puolelle:

"Generalguvernören kallar Eder till privat sammanträde å 'Slava' i afton. Ångbåt afgår kl. 9 från lotsbryggan å Skatuddens norra strand. 4.11.05."

(Suomeksi: Näyttäkää tämä kortti laivalla. Kääntäkää. -- Kenraalikuvernööri kutsuu Teitä yksityisesti puheilleen "Slavalle" tänä iltana. Höyrylaiva lähtee kello 9 luotsisillalta Katajanokan pohjoisrannasta.)

Saimme kuulla että kenraalikuvernöörin luo oli lähetystö muistakin puolueista kutsuttu. Tämä kutsumus soveltui mainiosti aikeesemme, koska me nyt emme itse tarvinneet pitää huolta perille pääsystä, mikä tavallisesti tuotti jonkun verran hankaluutta.

Esityksemme tuli valmiiksi vasta hiukan yli 9, joten me emme ehtineet yllämainitulle laiturille ennenkuin vähää ennen 10. Lähetystömme oli kolmimiehinen ja kuului siihen S. Hellsten, Leppänen, ylioppilas Toikka ja minä. Laskeuduimme peräkannen alihyttiin odottelemaan lähtöä. Istuimme odotimme; -- mutta eipä siitä lähdöstä näkynyt tulevankaan mitään.

Noin puolen tuntia turhaan odoteltuamme, astuu vihdoin sisään mies jättäen oven jälkeensä auki. Hänen levä-peräisestä, ja röyhkeän varmasta esiintymisestään päätin hänet laivan kapteeniksi ja kapteeniksi siis häntä puhutellen käännyin nyt hänen puoleensa kysymyksellä milloin laiva lähtee laiturilta. -- Vaikka kello oli silloin jo noin 1/2 11, arveli mies, että ilma on vielä liian sumuinen ja pimeä (mitään sumua en minä ainakaan voinut huomata), ja että muka täytyy odottaa noin tunnin ajan jotta tulisi vähän valoisampi.

Kun nyt jokaiselle -- ja erittäin laivan kapteenille -- pitäisi olla selvänä se yleinen havainto, että yö yhä pimenee 12:een käydessä, vieläpä hiukan ylikin, tuntui tämä hänen vastauksensa minusta enemmän kuin kummalliselta. Luultavasti itse kapteenikin piti tätä viivyttelemisen tekosyytä liian kouraantuntuvana, koska hän rupesi sopertelemaan merkillisiä juttuja joistakin lakoista, joihin muka hänen koneväkensä olisi ryhtynyt. Huomattuani kaikki nämä vastaukset pelkiksi verukkeiksi, koetin varovasti päästä varmuuteen siitä, oliko miehellä lainkaan aikomus viedä meitä määräpaikkaan. Kysyin muunmuassa kuinka kaukana "Slava" oli täältä. "Yhdeksän tunnin retkellä", oli vastaus. Kummastusta osottamatta kysyin nyt milloin "Slava" oli niin pitkälle taipaleelle lähtenyt, johon sain vastaukseksi, ettei "Slava" ole koskaan minnekään lähtenyt, vaan se on aina kiinteästi pysynyt paikallaan. Silloin minä viittasin luotsitirehtörin kutsuun ja huomautin, että tässä siis oli kysymys hänen päällikkönsä antamasta määräyksestä eikä minkäänmoisista ilveilyistä. Laivamies tokasi tähän: "Sjöman ei ole minun päällikköni, minä otan käskyt vastaan ainoastaan omalta päälliköltäni." Kun ottaa lukuun, että tällaisen pikku laivan kapteeni suhtautuu luotsitirehtöriin jotenkin niinkuin nimismies kuvernööriin, niin käsittää varsin hyvin mistä tässä oli kysymys. Annoin hänen nyt ymmärtää sen, minkä hänen jo itsensäkin täytyi ymmärtää, että aikomukseni ei tällä kertaa voinut olla lähteä yhdeksäntuntiselle retkelle, vaan ainoastaan Kronbergin selälle, jossa pansarilaiva "Slava" oli ankkurissa ja että meidän oli viipymättä tapaaminen kenraalikuvernööriä sanotulla laivalla. Kapteeni ei sanonut tietävänsä missä kenraalikuvernööri on, eikä myös tietävänsä mitään pansarilaiva "Slavasta". Hän tiesi ainoastaan että Kotkan kaupungin edustalla on Slava niminen fortti (pikku linnoitus). Ilveily alkoi olla jo kyllin selvää. Niin vaatimattomassa yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö kuin pikku höyrylaiva "Ahkeran" kapteeni ei olisi koskaan uskaltanut menetellä niin kuin hän menetteli, ellei hänellä olisi ollut selkänojaa joltakin taatulta taholta. Tahtomatta tässä ketään mieskohtaisesti syyttää ja erityisesti mainiten, että luotsitirehtöri Sjöman myöhemmin kävi personallisesti keskusasemalla asiasta pahottelemassa, täytyy minun kuitenkin pysyä siinä käsityksessä, että olimme kuin olimmekin jonkinlaisen tahallisen ilveilyn esineeksi joutuneet; siitä käsityksestä en tule koskaan luopumaan. Selvää siis oli, että meiltä sinä iltana kaikin mokomin tahdottiin riistää pääsy "Slavalle".

Vaikka nyt saatoimme hyvin arvata, että se tärkeä neuvottelu, oli tämän viivyttelyn tähden jo ollut ja mennyt, päätimme kuitenkin hinnalla millä hyvänsä vielä tänä yönä päästä panssarilaiva "Slavalle", sillä olihan meillä myös _omaa_ asiaa sinne. Olihan työväestölle annettu varma lupaus, että lähetystö on juuri sinä iltana käyvä kenraalikuvernöörin puheilla, eivätkä mitkään viipymisen syyt olisi näin perin tärkeässä asiassa näyttäneet työväen silmissä kyllin päteviltä -- ja täydellä syyllä. Kehotin siis tovereitani kiirehtimään takasin keskusasemalle ja siellä pyysin ylioppilas Haapalaista ylioppilas Toikan seurassa heti lähtemään parooni Salzan luo sekä sitä tietä hankkimaan meille pääsy ruhtinas Obolenskin puheille. Lupa saatiinkin kahta käydessä yöllä, jonka jälkeen toimimme niin virkeästi, että noin 2:n tienoissa jo olimme kuin olimmekin kenraalikuvernöörin luona. Meitä oli tässä uudessa lähetystössä seuraavat henkilöt: Herrat Leppänen, Haapalainen, Toikka, Tikander ja minä.

Esitettyäni toverini kenraalikuvernöörille pyysin anteeksi viipymistämme sekä selitin sen syyt sellaisina kuin olen tässä ne lukijalle kertonut, mikä näytti suuressa määrin kummastuttavan kaikkia läsnäolevia venäläisen hallinnon miehiä. Selitin myös miksi tätä käyntiä emme olleet edes näin myöhäisen ajan vuoksi katsoneet voivamme tuonnemmaksi lykätä. Kenraalikuvernööri otti meidät vastaan ymmärryksellä ja suopeudella. Minä esitin nyt työväestön laatiman ehdokaslistan väliaikaisen hallituksen jäseniksi, ja hänen kyselynsä mukaan tein selkoa kustakin ehdokkaasta erikseen. Tarkasti kuunneltuaan kaikki mitä meillä oli sanomista, kenraalikuvernööri valitti kovasti, että tämän häiriön kautta me olimme jääneet vaille tilaisuutta yhdellä kertaa perustuslaillisten kanssa ehdokkaista keskustelemaan ja yleensäkin yleistä asemaa harkitsemaan. Kaikella minulle mahdollisella ponnella minä koetin osottaa kuinka tämä lista olisi koko kansan etujen kannalta katsoen välttämättömästi hyväksyttävä jotta tänä murrosaikana voisi olla todellisia takeita siitä, että kansan perusvaatimukset tulevat täytetyiksi; -- koetin myös viitata siihen, että tämmöinen menettely näyttää ainoalta keinolta saada kansa pysyvästi rauhottumaan, jotavastoin muussa tapauksessa siihen on aivan vähän takeita. Toin esiin sen työväessä olevan varman vakaumuksen, että jos kansanomainen hallitus pääsee vaikka vähäksikin aikaa toimimaan, niin useat nyt hunningoille jätetyistä alempien kerrosten elinkysymyksistä tulevat heti vireille pannuiksi. Kaikki lainsäädännön paino siirtyisi kohta sille alalle, joka on työväelle tähdellisin eikä pysyisi yksinomaa vaan varakkaiden luokkain elinkysymyksissä; lainsäädännön kärki siirtyisi toisin sanoin työnantajain ja työnkauppaajain keskinäisten välien järjestämiseen. Vaikka sekä kenraalikuvernööri että meidän lähetystömme kyllä tunsimme, että keskustelumme ei koskenut välittömästi päivän kysymyksiä, kesti tätä keskustelua kuitenkin lähes kaksi tuntia ja kosketeltiin siinä mitä erilaisimpia aloja. Muunmuassa poikkesi keskustelu Suomen vankeuslaitoksienkin kysymykseen. Tällöin minä huomautin kenraalikuvernöörille eräästä seikasta, jota ei luulisi mahdolliseksi perustuslaillisissa valtioissa ja joka myös tavallaan osottaa kuinka takapajulla inhimillisyyden pääperusteet saattavat tämmöisissäkin valtioissa olla silloin kun nämä perusteet koskevat aliluokkaa. Yleinen lakimme myöntää näet vankien piiskaamista 25:llä raippalyönnillä, josta häväistyksestä eivät edes naiset ole vapautetut. Kaikki tämmöiset ja monet muut seikat tulisivat epäilemättä ensi sijassa korjatuiksi, jos listaamme merkityt miehet saisivat vähänkin aikaa johtaa maan hallintoa. Ei uskoisi, mutta juuri humaanisten uudistuksien pikainen toimeenpaneminen on kansan käsityksen mukaan huutavin tarve meidän perustuslaillisessa maassamme. Ruhtinas Obolenski rupesi nyt pitkässä selvittelyssä tekemään tiliä omasta vaikeasta asemastaan nykyisenä pulmallisena hetkenä. Hän on ollut puolueitten ristitulessa, joista jokainen pyrkii oman merkityksensä nimessä toisten merkitystä alentamaan. Kuitenkin sanoi hän huomannensa, että milloin vanha suomalainen puolue on esiintynyt, niin se on sanonut edustavansa vaan omaa puoluettaan, samoin on sosiaalidemokraatinen puolue sanonut edustavansa vaan sosiaalidemokraatista työväestöä, mutta kun perustuslaillinen puolue haluaa saada tahtonsa esille, niin se sanoo edustavansa koko Suomen kansaa. Ruhtinas vakuutti useampaan kertaan suurta myötätuntoansa työväenpuolueelle, jonka rauhalliselle toiminnalle tänä vaikeana aikana sanoi antavansa mitä suurinta arvoa, ollen varma siitä, että juuri tämän puolueen maltillisuudesta ennen kaikkea on riippunut asiain tyyni kulku. Ja hän vieläkin toisti, että hänen hartain halunsa olisi ollut saada _yhdellä kertaa_ kuulla kaikkia näitä puolueita, ja sitten kunkin puolueen asettamien ehdokasten keskuudesta saada aikaan koalitsiooni- eli kokoomislistan, joten sovinnon mahdollisuus syntyisi. Tässä minä nyt tein vieläkin yrityksen ajaa puolueeni asian läpi. Huomautin ensiksikin, että meidän asettamamme lista juuri edustaakin sellaista kokoomislistaa ja pitäisi sen -- jos vaan hyvää tahtoa riittää --voida tulla hyväksytyksi, erittäinkin kun ilman meidän syytämme emme ole olleet tilaisuudessa yhteistoimintaan muiden puolueiden kanssa ehdokaslistan valmistamisessa. Täydellistä yhtäväkisyyttä puolueiden kesken ei kokoomislistaa laatiessa missään tapauksessa saa noudattaa, sillä eihän käy unohtaminen sitä ylen tärkeätä näkökohtaa, että määrävänä tekijänä täytyy ennen kaikkea esiintyä se työ, minkä kukin puolue omalta osaltaan on nykyisen valtiollisen aseman luomisessa suorittanut. Huomautin vielä, että niin vaikea kuin minun onkin Hänen Ylhäisyydelleen puhua suuren lakon tuottamista eduista, tahdon kuitenkin suoraan ilmaista -- mitä oikeastaan ei kukaan voi kieltääkään -- että nimittäin ilman sosiaalidemokraattisen puolueen jättiläisponnistusta niin hyvin Venäjällä kuin täällä meillä, emme nyt tässä tilaisuudessa keskustelisi näistä asioista. Siihen ruhtinas hiukan hymähti, ja vastaamatta edelliseen osaan esitystäni kertoi ainoastaan sanoneensa tässä äsken perustuslaillisille, että he olivat venäläisen työmiehen selän päältä vastaanottaneet kaikki menetetyt oikeutensa takasin. Siksipä onkin, sanoin minä, kohtuullista että tästä lähtien työväenpuolue on pääsevä siitä viheliäisestä lapsipuolen asemasta, mikä sillä tähän asti on ollut.

Mutta mihinkään varsinaisiin tuloksiin tässä asiassa pääsemättä siirtyi keskustelu pois ehdokaslistastamme kansalliskokouksen kutsumiseen. Minä asetuin kohta sille kannalle, että välitön kansalliskokouksen kutsuminen on koko kansan etuun nähden ainoa luonnollinen ja järkevä ratkaisu ja rauhan palaaminen olisi varmasti taattu. Mutta ruhtinas tuntui jo tässäkin asiassa olevan sidottu ja hänen vastauksensa kuulosti edeltäpäin päätetyltä -- ainoa oikea menettelytapa hallitsijan puolelta, sanoi hän, on vastaisen lainsäädännön laskeminen nykyisen nelikamarijärjestelmän perustalle, muussa tapauksessa saattaisi suuri osa väestöä syyttää hallitsijaa perustuslakien rikkomisesta, sillä -- jatkoi hän puhuen kuvannollisesti -- kun meillä on kerran talossa neljä huonetta, onko välttämätöntä että revimme koko talon alas muuttaaksemme sen yhdeksi huoneeksi? Eikö ole luonnollisempaa että vaan puramme väliseinät? "Ja olkaa huoletta", lisäsi hän vielä, "tämän rakennuksen väliseiniä ei uskalleta enää jättää entiselleen, sen verran toki luulen käsittäväni tapausten merkitystä, väliseinät tulevat puretuiksi." Minä huomautin kuinka tarpeellista olisi juuri tästä asiasta saada varmat takeet, jotka nimenomaan tällaisina levottomina aikoina olisivat aivan välttämättömät, että rauha palautuisi.

Tähän vastasi ruhtinas: "Jos niin kävisi, ettei kansan tahto tulisi tyydytetyksi, niin onhan teillä aina sama keino käytettävänä, jota nytkin olette käyttäneet."

-- Sen yksin Jumala tietää, sanoin minä, mitä lakon sattuessa vastaisuudessa voi tapahtua, eipä mikään tapahtuma historiassa ole toisensa kaltainen.

-- Niinpä niin, vastasi ruhtinas, mutta enpä usko, että he kernaasti antavat teille uutta aihetta lakkoon, ja juuri siksi että hekin käsittävät kuinka erilaisia eri lakot saattavat seurauksiltaan olla.

Huomautin että työväellä on tässä asiassa vähän huonot kokemukset taistelussaan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta. Työväen ankara ja jäykkä esiintyminen "perustuslaillisia" kohtaan aiheutuu juuri näistä huonoista kokemuksista, nimittäin siitä myöntymättömyydestä, jota syyttä viime valtiopäivillä osottivat, ja joka tietenkään ei ollut mitään muuta kuin verukkeita. Jospa kansa silloin olisi saanut tahtonsa tunnustetuksi, seisoisimme nyt aivan toisella pohjalla.

Ruhtinas lopetti keskustelun lausuen samaa mitä hän sittemmin sunnuntai-iltanakin lausui ja luoden katsauksen työväenpuolueen kehitykseen Suomessa.

-- Joku aika sitte -- sanoi hän, --teidän kaupunkinne olivat vielä aivan pienet eikä ollut juuri mitään huomattavaa erotusta maalaisen ja kaupunkilaisen työmiehen välillä, joka asui milloin maalla milloin kaupungissa riippuen kunakin aikana tarjona olevasta työansiosta. Sitävastoin nyt kun eräät teidän kaupungeistanne muutamassa kymmenessä vuodessa ovat kasvaneet kolmenkertaisiksi, on niissä kehittynyt suurilukuinen kaupunkilainen työväestö omine selväpiirteisine elämänvaatimuksineen, joita vaatimuksia nykyään on enää valtiollisellakaan alalla mahdoton syrjäyttää ja jonka väestön voima kuten äsken mainitsitte on pystynyt synnyttämään asiain nykyisen tilan.

Tähän päättyi keskustelumme, jonka olen kaikessa lyhykäisyydessä esittänyt. Kello oli jo 4 aamulla kuin palasimme pansarilaivalta kaupunkiin.

_Sunnuntaina_.

Sunnuntai oli lakon rauhallisin ja hiljaisin päivä. Sovinnollisuutta osotti itse päälakkokomiteakin salliessaan perustuslaillisten pyynnöstä senaatin kirjapainossa painattaa keisarillisen manifestin, jonka painattamista minä olin vielä vähää ennen pitänyt aivan mahdottomana, ja sentähden kaikki sellaiset pyynnöt hylännyt. Itse asiassa herättikin tämä painatuslupa työväen piireissä jonkun verran suuttumusta. Sillä tämä tavattoman nopeasti aikaansaatu paperi hyvin vähän tyydytti työväkeä; olihan se tavallaan osotuksena heidän tappiostaan muiden puolueiden rinnalla, sillä tuon manifestin kautta oli kaikki valta siirtynyt vanhalla tavalla valittavan säätykokouksen käsiin, ja niin ollen kaikki tuo eloa antava toivo, että kansa saisi välittömästi kokoontua niittääkseen oman luomansa valtiollisen voiton hedelmiä oli lykkääntynyt kaikkein onnellisimmassa tapauksessa ainakin vuodeksi eteenpäin, jonka vuoden kuluessa -- katsoen rauhattomuuksiin keisarikunnassa -- saattoi arvaamattomia asiankäänteitä tapahtua. Näin ollen ei olisi ollut mitään syytä tämän manifestin painattamiseen ennen lakon loppua, eli ennen kuin kaikki tilit puolueiden välillä olivat selvät. Mutta lakkokomitean menettelyyn vaikutti tietysti sama näkökohta mikä pitkin viikkoa joka kohdassa ilmeni, nimittäin työväen vilpitön pyrkimys noudattamaan suvaitsevaisuutta toisin ajattelevia kohtaan, vieläpä silloinkin kun tästä suvaitsevaisuudesta sille itselleen koitui ilmeistä haittaa. Mikäpä muu puolue, jos olisi ollut ohjaksissa, olisi samaa suvaitsevaisuutta osottanut!

Se puolue, jolle tämä manifesti taas oli voiton lippuna, eli perustuslailliset, tunsivat nyt ajan tulleen, jolloin lakko olisi ollut lopetettava, koskapa tietenkin heidän mielestään lakon tarkotus oli saavutettu. "Valkonen risti", johon kuului etupäässä ylioppilasneitosia, päätti lakkauttaa kaiken puutteenalaisten avustuksen ensi yönä kello 12. Oli silminnähtävää, että he olisivat jo nyt sunnuntaina tehneet kaiken voitavansa lakon lopettamiseksi, ellei tuo olisi ollut pyhäpäivän vuoksi mahdotonta, koska semmoisena päivänä työlakko itsestään on voimassa. Pantiin kuitenkin vahvat huhut vireille, että lakko lopetetaan jo maanantai-aamusta alkaen.

Näiden huhujen johdosta annettiin sunnuntain kuluessa ruotsinkielinen julistus meidän puoleltamme:

Julkaisu N:o 6. (Suomennos:)

Kansalaiset!

Koska kaupungissa on levitetty harhaan johtavia huhuja lakon lopettamisesta ja myös apurahain maksamisen keskeyttämisestä, ilmotan täten, että moiset huhut ovat levitetyt aikomuksessa saada työväki luopumaan taistelusta oikeuksiensa puolesta, eikä näin ollen työväen ole noihin huhuihin paneminen mitään merkitystä. Lakkoa luonnollisesti jatketaan kunnes työväki itse toisin päättää ja eri ilmotus tästä päätöksestä annetaan.

Helsingissä 5 päivä marraskuuta 1905 klo 2 i.p.

Nimenomaisesta ehdotuksestani pantiin kokoon uusi lähetystö, jonka tehtäväksi annettiin työväen toivomusten saattaminen vieläkin kerran kenraalikuvernöörin kuuluville. Tähän lähetystöön kuuluivat seuraavat henkilöt: T:ri Väinö Vallin, Hellsten, Hälleberg, Fihlman, Eero Erkko ja minä.

Kuten näkyy oli tässä lähetystössä yksi työväen puolueeseen kuulumaton henkilö (Erkko). Tarkemman selonteon tämän lähetystön käynnistä kenraalikuvernöörin luona ja esityksistä siellä jätän kuitenkin tässä pois, koska siitä on sanomalehdissä jo tarkkaa selkoa tehty.

_Maanantai_.

Jos oli sunnuntai lakkoviikon rauhallisin päivä, niin oli maanantai sen sekä kamalin että myös vaarallisin päivä. Silloin oli päätetty -- niin näkyi kaikesta -- antaa sille puolueelle, joka oli lakon alkanut ja sitte kantanut päivän helteen ja kuorman, ratkaiseva isku. En nyt rupea muistuttamaan mieleeni niitä pahoja huhuja, joita jo varhain aamusta alkoi kierrellä ympäri kaupunkia, enkä niitä aikeita, joita aiottiin toimeenpanna työväen mustaamiseksi ja heidän asiansa pilaamiseksi. Olen ikäänkuin jäävi näistä juonista puhumaan, koska ne olivat kohdistetut liian lähelle minun omaa personaani, ja jätän siis tämän tehtävän niille ihmisille, jotka pitävät oikeutta ja totuutta jossain arvossa ja ovat niissä asioissa syrjästäkatsojia. Yksi syy vaikenemiseeni on myös se, että olin keskusasemalla melkein yksinomaan työväestön ympäröimänä enkä niinmuodoin voi ammentaa tietojani täysin puolueettomalta taholta. Kerron ainoastaan minkä omin silmin näin: