Part 4

Vaikken mitenkään voinut uskoa pommituksen mahdollisuuteen, päätin kuitenkin siltä varalta että joku asianhaara olisi todella jotenkin jäänyt tietooni tulematta, lähteä kenraalikuvernöörin palatsiin. Otin ylioppilas Toikan kumppanikseni. Tässä sivumennen huomautettakoon, etten kertaakaan käynyt venäläisten viranomaisten luona ilman venäjän kielen taitavaa seuraajaa, joten kaikki puheeni ja toimenpiteeni näiden luona ovat päivän valossa ja todistettavissa. Kenraalikuvernöörin asunnolla meitä otti vastaan översti Lvovskij, joka kohta kysyi tahdommeko keskustella kenraalikuvernöörin itsensä kanssa. Tähän vastasin, etten mitenkään tahtonut vaivata ruhtinasta, jos översti luulee voivansa saattaa perille keskustelumme sisällyksen. Minulle oli tämmöinen keskustelutapa mukavampikin, koskapa arvelin mahdolliseksi, että minun, tämmöisen "laittomasti asetetun" järjestyksen valvojan ilmestyminen korkeimman-vallan edustajan puheille olisi saattanut suuressa määrin vaikeuttaa suorapuheista keskustelua hänen itsensä kanssa. Nyt aloin minä kautta rantain selitellä överstille aseman vaaran-alaisuutta, kun oli liikkeellä kaikenmoisia kiihottavia huhuja muka Venäjän uhkaavista hankkeista kaupungin asujamistoa vastaan. Pidin samalla tarpeellisena huomauttaa itse puolestani varmasti uskovani siihen, ettei venäläisten asema nykyhetkellä mitenkään ollut sellainen, että se olisi antanut aihetta pommituksen pelkoon, vaan että nuo huhut olivat ehkä saaneet alkunsa pahansuopain ihmisten suusta, jotka mahdollisesti tulisivat kalastamaan sameassa vedessä. Vielä mainitsin että jos venäläisen sotaväen puolelta ilman syytä ryhdyttäisiin tarpeettomiin ja julmiin toimenpiteisiin niin tuo sytyttäisi sellaisen liekin, ympäri koko Suomea, joka ei enää olisi mitenkään sammutettavissa. Esitykseeni översti heti vastasi voivansa antaa kunniasanansa pantiksi siitä, ettei ruhtinaalla, Suomen korkeimmalla sotilasvallan edustajalla, ollut vähintäkään aihetta agressiivisiin toimenpiteisiin muussa kuin siinä tapauksessa, _että suomalaiset itse hyökkäisivät sotaväen kimppuun_. Tämän ilmotuksen saatuani tein vielä muutamia kysymyksiä sen johdosta, että mahdollisesti saattaisi syntyä selkkauksia yksityisten sotilaspatrullien ja kaupungin väestön kesken, johon översti vastasi! "Olkaa aivan huoleti, ruhtinas käsittää mainiosti mikä kahakka on yksityistä laatua ja millä voidaan katsoa olevan suurempaa kantavuutta, jälkimäisellä ymmärretään ainoastaan sitä tapausta että venäläisen sotaväen kimppuun hyökätään _järjestelmällisesti_." "Herra översti siis", jatkoin minä, "vakuuttaa, ettei tulla panemaan mitään merkitystä, vaikkakin sellainen valitettava tapaus sattuisi, että esimerkiksi joku yksityinen sotamies tai joku siviili henkilö väkivaltaisella tavalla tulisi jossain kahakassa menettämään henkensä, seikka, joka tämmöisenä aikana, kun ihmiset sekä epäilevät että pelkäävät toisiansa, voi olettaa mahdolliseksi, koskapa yksityisiä murhia 'laillisinakin aikoina' -- kuten herra överstille on tunnettu -- saattaa tapahtua." Tietysti, tietysti, vakuutti översti Lvovskij ja lisäsi vieläkin, että hallituksen taholta ei tarvitse mitään pahaa odottaa. Sen jälkeen minä vielä pyysin, että jos mahdollista niin koetettaisiin välttää sotilasvahtien liikkumista kaupungilla, mikä mahdollisesti saattaisi aiheuttaa ikävyyksiä. Tähän pyyntöön suostuttiin asianomaisella taholla _ilman mitään ehtoja_, ja mainitsen minä tästä asiasta kumotakseni sen kaupungissa liikkuneen huhun että kenraalikuvernööri olisi muka tuon lupauksen antanut ehdolla että kansalliskaarti olisi itse astunut hänen henkivartijoikseen. Että todella kenraalikuvernöörin asunnon seutua eristimme, emmekä sen ympärillä oleville kaduille yleisöä päästäneet, niin se tapahtui kokonaan omasta alotteestamme ja yksinomaisessa tarkotuksessa estää edellisen illan tapahtumia uudistumasta, joissa noin 40 henkilöä ruhjoutui ja vikaantui. Myös oli tarkotuksemme estää yltiöpäiden jatkuvia yrityksiä vetää kenraalikuvernöörinkin asunnon katolta venäläinen lippu alas ja pystyttää sijalle suomalainen. Viimeiset sanani översti Lvovskille olivat: Jos niin on kuin herra översti sanoo -- eikä minulla ole vähintäkään syytä sitä epäillä -- niin voin minä puolestani tällä hetkellä vakuuttaa teille, ettei suomalaisten puolelta tule tapahtumaan mitään ankarampaa häiriötä. Tähän översti Lvovski sanoi liikutettuna: Te siis luulette todella voivanne sitä vakuuttaa? Minä vastasin: Olen asiasta varma, ellei vaan minun toimintaani tulla häiritsemään. Översti läksi nyt yläkertaan tekemään kenraalikuvernöörille selkoa keskustelustamme. Jonkun ajan kuluttua hän palasi kysymään oliko minulla mahdollisesti vielä jotain lisättävää, johon minä vastasin että olin sanottavani sanonut. Överstin koko olemuksesta näin, että se minkä hän oli luvannut oli todenteolla tarkotettu. Ja me läksimme tyytyväisinä pois.

Keskusasemalle ilmotin kohta muutamille läheisilleni keskustelun tuloksen ja sanoin että nyt olin saanut varmuutta siihen mitä oikeastaan kaiken aikaa olin varmaksi otaksunut. Kuinka todella olisin saattanut istua rauhallisena keskusasemalla odottamassa synnyinkaupunkini pommitusta; johon pelkkä ajatus siitä kauhun tuskasta, mikä sellaisissa tilaisuuksissa esimerkiksi synnytyskipuja kärsivät vaimot tai kuoleman kanssa kamppailevat ja yleensä tautivuoteella olevat ihmiset saavat kokea, ajatus siitä, miten hädissään katuja pitkin juoksevat äidit hakevat lapsiaan, miten palavien rakennusten yläkerroksista ihmiset heittäytyvät alas räjähtävien pommien keskelle; ja pelkkä ajatuskin olisi pitänyt minua pöyristyttää ja herättää minussa levottomuutta. Jos olisin tämmöisiä hirmuja edes vähimmässä määrässä pitänyt mahdollisena, saattaako kukaan uskoa, että olisin voinut jäädä paikoilleni istumaan, edes lakko-komiteallekaan pelkoani ilmaisematta ja varottamatta?! Ei, vaan olisin minä kaiketi vaikka rukoilemalla rukoillut kaikkia niitä ihmisiä, joista onnettomuuden ehkäiseminen olisi riippunut, ryhtymään kaikkiin heille mahdollisiin toimiin. Kun en minä mitään tällaista tehnyt, vaan todella istuin rauhallisena paikallani, täytyi minulla tietysti olla hyvin varma vakuutus pommitus-huhujen perättömyydestä. Ja rauhallisuuteni ainoa tarkotus oli vaikuttaa rauhottavasti myös ympäristööni.

Nämät tärkeät rauhottamisen tehtävät minun kuitenkin oli jättäminen muille ja käyttäminen tätä turvan tunnetta vihdoin voidakseni vastaisten mahdollisten ponnistusten varalle koota uusia ruumiillisia voimia. Läksin kotiin levähtääkseni jonkun tunnin kuluessa. Mutta tuskin olin päässyt kotiin ja heittäytynyt pitkäkseni kun oveni taakse ilmestyi herra, joka soitti kelloa ja ilmotti minua vaadittavan viipymättä "erittäin tärkeissä asioissa" saapumaan pankkitirehtööri Norrménin asuntoon. Minä koetin tiedustella mikä se erittäin tärkeä asia oli, mutta lähetti ei sanonut siitä tietävänsä muuta kuin että asia oli "erittäin tärkeä".

Koska minun oli mahdoton tietää mitä odottamatonta oli saattanut tapahtua, lähdin vaikkakin puolikuolleena lähetin seurassa liikkeelle. Olen minä ollut vaikeissa manöövereissä, olen öitä valvonut sateessa ja kuurassa ja viikkokausia kenttäpalvelusta suorittanut ja voinpa ilman ylpeyttä sanoa, etten ole ollut kaikkien huonompia kestämään vaivoja ja väsymyksiä, mutta näin läpiväsynyt, sairaaksi asti nääntynyt en ole vielä koskaan ollut. Äidit, jotka valvovat kuolevien lastensa vuoteen ääressä voivat jotenkin samaa tuntea.

No niin. Ajoimme siis kiesirattailla Katajanokalle. Kauppatoria myöten ajaessamme venäläisten sotalaivain heijastimet voimakkaasti valaisivat kaupunkia, jolloin huomautin vieruskumppanilleni, että tuo oli mahtavanlainen ilotulitus. Hän vastasi: Saammepa nähdä millä se päättyy. Silloin jo ymmärsin että retkemme oli yhteydessä tuon saman painajaisen kanssa, josta olen edellisessä pitkältä puhunut. Päästyämme perille emme kuitenkaan tavanneetkaan pankkitirehtööriä hänen asunnossaan, vaan neuvottiin meitä lähtemään parooni Salzan luo, joka asui Uudenmaan kasarmissa. Täällä minut saatettiin etehisten ja käytävien läpi erääseen vastaanottohuoneeseen, jonne mentäessä muuan kapteeni, jolla näkyi olevan harmaita täpliä päässä sanoi: "Tekisi mieleni antaa vasten naamaa!" En tiedä ketä hän tällä tarkotti, itseäänkö vai ketä muuta. Vastaanottohuoneessa näin kenraalimajori Preshentzovin, rouva Grotenfeltin, översti G. Gadolinin, erään kaartin luutnantin, jota sanottiin Spåreksi sekä muistaakseni samaisen kapteenin, joka oli itsekseen puhunut naamaan lyömisestä. Myös muistelen huoneessa olleen erään kasakka-överstin, mutta sitä en voi varmuudella sanoa. Salzaa itseänsä en ollenkaan nähnyt. Päähenkilöinä keskusteluissa esiintyivät yllä mainitut Preshentzov, översti Gadolin sekä rouva Grotenfelt. Tästä keskustelusta en kuitenkaan tahdo kertoa muuta kuin että kysymys oli kun olikin yksinomaan tuosta pelätystä yhteentörmäyksestä, jonka vuoksi minä en muistaakseni lausunut täällä halkaistua sanaakaan, minulla kun oli, kuten edellisestä näkyy oma tietoni ja oma vakaumukseni asiasta.

_Torstaina_.

Eipä keskusasema torstainakaan jäänyt yleisön puolelta unohdukseen, joskaan väkeä ei käynyt juuri yhtä paljon kuin edellisinä päivinä. Itsestään selvää on myös, että eilisen pommituskauhun jälkeen kaikki yltiöpäiset ehdotukset olivat peräti vaijenneet. Nytpä siis arvelinkin sopivan hetken tulleen jolloin saattoi vaaratta vedättää alas kaikki nuo pommituskauhua herättäneet liput. Nyt en tarvinnut myös pelätä, että kukaan olisi selittänyt tekoni epäisänmaalliseksi. Pyysin siis ylioppilas Haapalaisen viipymättä ryhtymään tähän toimenpiteeseen. Epäilemätöntä on, että venäläinen yleisö ja etenkin sotaväki suuressa määrin rauhottui tämän toimenpiteen johdosta. Muutamat kaunosielut lienevät pitäneet toimenpidettä todella epäisänmaallisena ja siitä pahastuneet, mutta tuleehan muistaa, ettei lippua ole koskaan tapana nostaa ennen kuin kaupunki on varmasti ja lopullisesti vallotettu. Lohduttakoon siis heitä tässä se tieto, että he puolestaan olivat menetelleet urhoollisemmin kuin itse kenraali Nogi, joka vasta useampia päiviä Port Arturin vallotuksen jälkeen nosti valtakuntansa lipun sen muureille. --Tänä päivänä rupesivat muuten myös ensimäiset ylioppilas-avustajani jättämään minut. Lähetystö saapui ilmottamaan, että nämä ylioppilaat eivät voi enää jatkaa yhteistoimintaa minun päällikkyyteni alaisena. Lähetystölle lausuin syvän valitukseni sen johdosta, että olin apuvoimani menettänyt, ja pyysin heitä ainoastaan saattamaan perille tervehdykseni ja kiitokseni heidän avustuksestaan. Mitään varsinaista syytä luopumiseensa he eivät tuonneet esille, en minä myöskään itse tiennyt millään lailla pahottaneeni heidän mieltään. Kaikissa tapauksissa heidän lähdettyä alkoivat kansliatoimet tuntuvalla tavalla ontua, jonka vuoksi pyysin apulaisiani ylioppilas Haapalaista, Mannerstamia y.m. kaikin mokomin toimimaan siihen suuntaan, että mitä pikemmin saisi harvenneet rivimme jälleen täytetyiksi. Kaikeksi onneksi rupesikin torstai-illalla entisten lisäksi saapumaan sosiaalidemokraatisia aineksia ylioppilaspiireistä, jopa oppineita yliopiston miehiäkin, ja nyt alkoi tuo melkein jo pysähtynyt kansliakoneisto entistä vielä virkeämmin toimia. Kansliatointen järjestäminen tuli hiukan kehittyneemmälle kannalle, ja jäi erittäinkin herrain insinööri Severi Alanteen, maisteri Ailion, herrain Pertti Hämäläisen, Väinö Hakkilan ynnä joidenkuiden muiden huoleksi. Insinööri Alanne sai sitä paitsi tehtäväkseen panna kuntoon keskusasemalla löytyvän kirjapainon ja toimittaa sen käyttämiseen tarvittavat ammattimiehet.

Muuten kului torstaipäivä edelliseen päivään verraten jotenkin levollisesti.

Niinkuin jokaisella päivällä oli oma tunnussanansa kaartin keskuudessa, niin myös jokaisen päivän huhujen ja ryövärijuttujen seassa oli aina joku päähuhu, joka sille päivälle antoi leimansa ja värinsä. Tämmöinen mahtihuhu syntyi aina pimeän laskeuduttua kaupungin yli, eli siis aikana, jolloin mieli herkistyy ja rupeaa helposti näkemään kummituksia. Luonnollinen yön pimeys loihti epätietoisuuden ja salaperäisyyden pimeästä, joka mielissä vallitsi, ihmeellisiä tapausten aaveita, jotka se varusti sadun siivillä. Tuossa yhdeksän ja kymmenen välillä alkoi toinen kulkuvahti toisensa perästä saapua ilmottamaan: "Herra kapteeni, kerrotaan että tänä yönä tulee kaksi taloa räjäytettäviksi!" -- Mikä toinen näistä taloista oli sitä ei tiedetty, mutta toinen oli tietysti keskusaseman rakennus. Jo tulee uusi kulkuvahti uudella ilmotuksella, joka kuulostaa jo aivan varmalta: on päästy perille siitä että "santarmit tulevat räjäyttämään keskusaseman ilmaan!" Myöhempään yöllä lennätetään meille huhu, että aamuyöstä on aikomus sytyttää kaupunki useista kohdista yht'aikaa palamaan. Minä tavallisesti käskin ryhtyä mitä tarkimpaan järjestyksen silmälläpitoon, vaikken omasta puolestani pannutkaan juuri mitään uskoa huhuihin. Muuten oli huhuilla kyllä hyvätkin puolensa, sillä niiden avulla saatoin erinomaisella tavalla kiihottaa vapaaehtoista kaartia yhä kasvaviin voimainponnistuksiin järjestyksen ylläpitämiseen, joka muuten olisi tehoisan toiminnan puutteessa saattanut tositarpeen tullessa osottautua laimenneeksi. Tämmöisiä tositarpeita järjestyksen valvomiseen antautuneiden voimien käyttämiseen olisi kylläkin saattanut minä hetkenä hyvänsä ilmaantua. Ajatelkaamme esimerkiksi, että olisi todella puhjennut joku suurempi tulipalo. Se olisi niinä aikoina mitä hirvittävimmässä määrin voinut pelästyttää kaupungin asukkaita, koska sille olisi tietysti heti annettu joku valtiollinen merkitys. Mitkä muut satunnaisuudet tahansa olisivat voineet herättää arveluttavia paniikkeja, tai saada väenkokouksia syntymään. Näidenpä mahdollisuuksien varalta oli perin tärkeätä pitkin yötä pitää miehistöä mitä valppaimmassa toimintahalussa, jopa hienossa kiihotuksessa. Samalla terotettiin miehistön mieleen, ettei se saa missään tapauksessa menettää mielenmalttia vaikka sattuisi mimmoisia onnettomuuden kohtauksia tahansa, vaan että oli estäminen väen kokoontumisia yhteen paikkaan ja myös, ettei ole levitettävä mitään huhuja ennen kuin niistä oli keskusasemalle ensimäinen tieto annettu.

_Perjantaina_.

Tämä oli Keisarin valtaistuimelle nousemisen päivä, jota vietettiin tavanmukaisilla juhlamenoilla paraatineen ja kunnialaukauksineen. Jotta tämä toimitus saattaisi käydä niin esteettömästi kuin mahdollista, asettui kaartimme ketjuun kaikkien mahdollisten häiriöiden estämiseksi sotaväen kulkiessa Uspenskin kirkosta kaupungille.

Edelliset päivät olivat kuluneet sellaisessa hyörinässä ja pyörinässä, että oli ollut sula mahdottomuus antautua minkäänmoiseen välittömään kosketukseen kaupungin väestön kanssa, vaikka semmoinen kosketus eli yhteys olisi ollut perin tarpeellinen. Näinä levottomina päivinä, jolloin kaikki siteet kaupungin ulkopuolella olevan maailman kanssa olivat suureksi osaksi katkaistut, tuntui sangen arveluttavalta pitää ihmisiä epätietoisuudessa väliaikaisen järjestysvallan laadusta ja toimenpiteistä. Että tuo tietämättömyys saattoi hermostuttaa ihmisiä vielä monin verroin enemmän kuin se pimeys, joka yön tullessa kaupungilla vallitsi, oli minulle enemmän kuin selvää. Tämä näkökohta oli lähimpänä vaikuttimena siihen, että minä, niin pian kuin sain kerrankin hengähtämisen aikaa aloin keskusasemalla löytyvän kirjapainon avulla painattaa pieniä lentolehtisiä kaupungin asukkaiden luettaviksi. Yleisöllä oli täydellinen oikeus vaatia selvyyttä siitä, missä hengessä järjestysvalta työskenteli. Perjantai on siis lentolehtisten ja asiapapereiden kuuma päivä. Mitenkä kiireellistä laatua tämäkin toiminta oli, se ilmenee muun muassa siitä, että tärkeimmistäkin asiapapereista ja myös useimmista lentolehtisistä puuttuu, ei ainoastaan tuntimäärän, vaan päivämääränkin ilmotus. Sama puutteellisuus haittaa muuten myös useimpia niistä asiapapereista, jotka ulkoa päin meille saapuivat.

Tärkeimmät julki naulatuista "julistuksistamme" lueteltakoot tässä.

Julkaisu N:o 1.

Ilmotus.

Tästä päivästä alkaen on ohjesääntöinen haureus Suomen pääkaupungissa kumottu. Tähän vaadittaviin toimenpiteisiin ryhdytään tarmokkaasti heti.

Samalla ilmotetaan, että toistaiseksi on asetettu opettaja V. Sippola siveysosaston ("Raittiuden valvojien ja siveysjärjestysmiesten") ylipäälliköksi ja tohtori Matti Helenius hänen apulaisekseen. Kaikissa väkijuomaravintolain ja väkijuomakauppain sekä porttolain kiinnipitämistä koskevissa asioissa on käännyttävä _Siveysosaston puoleen_.

Helsingissä, 3 p. marrask. 1905.

Kansalliskaartin päällikkö _Johan Kock_.

Tämän ilmotuksen johdosta minulla on ainoastaan huomautettava, että ilmotuksen loppuosa ei minua nyt tyynellä mielellä ollen tyydytä. Olisin tahtonut sen hienommin lausutuksi ensinkin siihen nähden, että ravintolat ja porttolat ovat siinä asetetut ikäänkuin samalle siveellisyyden asteelle ja toiseksi itse tuohon "porttola" nimitykseen nähden, joka on loukkaava. Tähän huomautukseen on sitäkin enemmän aihetta, kun ainoa päämääräni pyrki olemaan toimia niin, etten ketään tulisi tahallisesti loukanneeksi.

Julkaisu N:o 2.

Kansalaiset!

Koska me tahdomme painovapautta niin kiellän minä vapauden nimessä minkäänlaisten ilmoitusten väkivaltaisen alasrepimisen.

Kielletty on myös ankarasti kaikki väkivalta, kuten yksityisten asuntoihin tunkeutuminen j.n.e.

Muuten työväen tulee luottaa ainoastaan niihin tiedonantoihin, jotka ovat annetut Kansalliskaartin keskusasemalta ylipäällikkö Kockin allekirjoituksella varustettuina.

Helsinki, marrask. 3 p:nä 1905.

Kansalliskaartin päällikkö, _Johan Kock_.

Tämän ilmotuksen aiheutti nuo monelta taholta kuuluneet valitukset siitä, että työväki muka repi alas muiden puolueiden ja yksityisten henkilöjen julkisiin paikkoihin, kuten pylväihin ja katujen kulmiin kiinnittämiä ilmotuksia, samoin myös valitukset siitä, että yksityisiä henkilöitä olisi tunkeutunut ihmisten asuntoihin kehottamaan palvelustyttöjä lakkoon yhtymään ja muutenkin antamaan kaikenmoisia määräyksiä mitä erilaisimmista asioista. Vaikka minulle toiselta puolelta ilmotettiin, että myös keskusaseman julistuksia revittiin alas, katsoin kuitenkin aivan välttämättömäksi tämmöisinä "kansan vallan hetkinä" antaa kaupungin yleisön tuntea, että kansa itse tahtoo toteuttaa vapauden periaatteita ja olla mahdollisimman tasapuolinen, joten keskusaseman puolelta koetettiin tällä ilmotuksella antaa sekä pylväät että katujen kulmat yleisön vapaiksi ilmotuspaikoiksi keskusaseman ilmotusten rinnalla. Ilmotusten molemmin puolinen repiminen on luettava yksityisten vallattomien teoiksi. Muuten katson tässä yhteydessä sopivaksi huomauttaa, ettei keskusasemalta annettu yhtäkään ilmotusta, joka ei olisi ollut minun nimikirjotuksellani varustettu, eikä ylipäänsä mitään määräystä, jonka tuoja ei olisi ollut minun kirjallisesti valtuuttamani.

Julkaisu N:o 3 oli venäjänkielinen ja kuuluu suomennettuna näin:

Ilmotus.

Kansalliskaartin nimessä, joka tällä hetkellä täyttää poliisin tehtäviä Helsingin kaupungissa, vakuutamme täällä asuville venäläisille kansalaisille, että mainitun kaartin tulee pitää tarkasti silmällä järjestystä sekä erittäin huolehtia siitä, ettei yksikään venäläinen asujain joutuisi minkään vaaran tai epäkohteliaan kohtelun alaiseksi. Vähimmässäkin suhteissa tätä määräystä vastaan rikottaessa pyydämme kaikkia vahingon kärsineitä kääntymään keskuspoliisilaitoksen puoleen.

Helsingissä 3 p. marrask. 1905.

Kansalliskaartin päällikkö, _Johan Kock_.

Tämän ilmotuksen aiheutti erittäinkin se seikka, että kaupungissa asuva venäläinen yleisö, josta suurin osa oli kaksinkertaisessa tiedottomuudessa yleisen aseman laadusta, koska heillä ei voinut olla vähintäkään aavistusta niistä aatevirtauksista, jotka suomalaisessa yleisössä liikkuivat, oli senvuoksi epätietoinen myös siitä, missä määrin Helsingin asukkaiden mielenosotukset mahdollisesti sisälsivät vihamielisyyttä heitä vastaan. Toiseksi oli rauhottaminen senkin vuoksi perin tärkeä, että venäläisten alotettua edellisenä yönä suurissa joukoin muuttaa kaupungista Viaporin linnotukseen; se tosiasia vaikutti erittäin hermostuttavasti suomalaisiin, jotka siinä luulivat näkevänsä sotatoimien enteitä.

Julkaisu N:o 4.

Kansalaiset!

Pimeän tultua karttakoon yleisö tarpeettomasti liikkumasta kaduilla tai keräytymästä joukkoihin sekä pysyttäytymään etäällä venäläisistä sotaväen osastoista. Samoin kehotetaan niin kansalliskaartin kuin muiden järjestysjoukkojen karttamaan eripuraisuuksien syntymistä järjestyksen ylläpidossa.

Kansalliskaartin päällikkö, _Johan Kock_.

Tämmöisen ilmotuksen lähimpänä syynä olivat keskusasemalle saapuneet hyvin uskottavilta kuulostaneet tiedonannot siitä, että Katajanokan kasarmien ympäristöä varustettiin miinoilla, ja että tämä toimenpide sinään sangen suuressa määrin osotti venäläisen sotaväen epäluottamusta kaupungin suomalaista väestöä kohtaan. Tämä tiedonanto saapui keskusasemalle jo yöllä perjantaita vastaan.

Tänään vihdoin onnistui herra Haapalaisen ja vasta mainittujen herrain järjestää poliisikamarin kansliatyöt tyydyttävämmälle kannalle. He jakoivat kaupungin poliisipiireihin, jopa laativat ehdotuksen säännölliseksi poliisijärjestöksi, joka ehdotus sittemmin painettiin keskusasemalla olevassa kirjapainossa, mutta jääköön sen sisältö tässä tarkemmin esittämättä. Kaupungin jakaminen sopiviin poliisipiireihin helpotti suuressa määrin kansalliskaartin tehtäviä, koskapa nyt miehistön vahtipalvelus järjestettiin heidän omia asuinpaikkojansa silmällä pitäen, ja he niinmuodoin pääsivät paikalleen paljon vähemmällä kävelyllä.

Jos minun kertomuksestani tältä perjantaipäivältä nyt tulee siihen käsitykseen, että elämä poliisiasemalla jo oli hiljennyt ja että asioilla kävijöitä ei enää näkynyt, niin olisi suuri erehdys, mutta mainitsematta ne jäivät ainoastaan sen vuoksi, ettei ne sanottavasti eroa edellisen päivän asioista ja kävijöistä. Erityistä mainitsemista ansaitsee ehkä kolmen soittotaiteilijan käynti keskusasemalla perjantai-illalla. He toivat mukanaan Viipurista saapuneen sähkösanoman, joka kertoi, että venäläiset sotaväen osastot olivat siellä anastaneet haltuunsa rautatieaseman ja muutamia muita yleisiä laitoksia. Tämän ilmotuksen silminnähtävä tarkotus oli osottaa meille, että siis Helsingissäkin sellaisen vaaran mahdollisuus oli tarjona. Tiedonanto itsessään oli oikea, ja olimme me jo aikasemmin saaneet sen käsiimme niin hyvin mitä tulee Viipurin tapahtumiin kuin myös tapahtumiin Turussa ja muualla Suomessa. Mutta me olimme katsoneet tavattoman tärkeäksi pitää näitä toistaiseksi yksinomaan keskusaseman tietoina, koska ne yleisöön levinneinä, olisivat olleet omiaan tekemään ihmiset vieläkin enemmän rauhattomiksi, meidän ollessamme voimattomat mitenkään vaikuttamaan tapahtumiin ulkopuolella Helsinkiä ja siis mieliä rauhottamaan. Siinä syy miksi käyttäydyimme näitä taiteilijoita kohtaan niinkuin emme olisi ottaneet uskoaksemme koko asiaa. Tätä salaperäisyyttä en kadu ollenkaan, vaan oli se ehdottomasti tarpeen vaatima jopa välttämätönkin. Vielä saapui keskusasemalle Porvoon kaupungista pormestari ja muuan kirkkoherra kertomaan siellä tapahtuneista pommiräjähdyksistä, ja näytti tarkotus olleen kuvata meille siellä vallitsevan terrorismin hirmua. Meidän oli kuitenkin vastaaminen että tällaisiin kertomuksiin ei voida nyt panna mitään painoa, koskapa tällä hetkellä on muuallakin Suomessa jos jotakin tapahtunut. Näitä tapauksia en kuitenkaan ilmaissut. Turun selkkaukset olivat, kuten mainitsin alusta asti meidän tiedossamme ja saimme me ne yleisöltä onnellisesti salatuiksi.