Part 3

Verrattain rauhallisen yön jälkeen, jonka kuluessa taisimme kerran juoda teetäkin, vaikkei tosin nukkumisesta voinutkaan olla kysymystä, alkoi varsinainen kuuma aikamme kohta keskiviikko-aamusta varhain. Keskusasemalle alkoi tulvaamalla tulvata väkeä puhelemaan kanssani hetken vaatimuksista ja tehtävistä. Useimmilla oli tietysti "perin" tärkeätä sanottavaa, mutta oli myös paljon niitä, joilla oli "äärettömän" tärkeätä sydämmellään, ja oli yleensä tuo sana "tärkeä" melkein kaikkien meille raportteerattujen tapahtumien välttämätön atribuutti sinä viikkona. Lukemattomat olivat ne kansalaiset, jotka tulivat kertomaan, mitä he olivat kuulleet "varmalta taholta", mutta vielä useimmat olivat uutisensa saaneet "ehdottomasti varmalta taholta." Paljon oli myös niitä, jotka kävivät selittämässä minulle, kuinka vaarallista muutamien rakennusten katolle vedettyjen suomalaisten lippujen paikalleen jättäminen oikeastaan oli. Monet tulivat suoraan kysymään, josko minä ymmärsin situatsionia. Toiset vaativat minua tekemään selvää tästä situatsionista, jotta he sitten saattaisivat päättää, olinko minä sen oikein käsittänyt. Oli tosin myös niitä, jotka tulivat suoraan tiedustamaan situatsionia. "Antakaa meille avain tähän kummalliseen vyyhtiin!" --"Tiedättekö ja voitteko antaa meille selvää, mikä tämän salaisuuden lunnas-sana on?" -- "Sanokaa meille suoraan ja rehellisesti koko totuus, niin me voimme rauhottua." -- "Meidän täytyy saada tietää, oletteko te 'situationen vuxen', esittäkää siis peittelemättä ajatuksenne, sanokaa suoraan koko totuus, se yksin voi rauhottaa ihmisiä tällä hetkellä! _Jos_ te sen tiedätte, niin _sanokaa_, totuus, totuus on ylin kaikesta!" -- Tämmöisiä ohjeita sateli minulle vanhemmilta ja hienommilta herroilta. Minulta vaadittiin muun muassa takeita siihen, että minä voin hillitä näiden työmieslaumojen käytöstä, ja ettei ole suunniteltu mitään väkivallantekoja, joiden seurauksena voisi olla sekaantuminen venäläiseltä taholta. Vastasin, että kansan puolelta ei ollut mitään suunniteltu, mutta valitettavasti eräältä toiselta puolelta. "Miltä puolelta, ketkä, missä on suunniteltu?" tiuskastiin minulle. -- "Siitä en voi ruveta tekemään selkoa, en voi ketään ilmiantaa, mutta olkaa varmat, että jos kaupungissa kaikki pysyy hiljaisena ja rauhallisena, niin asiat voivat ajautua myös onnellisille perille." -- Ei ollut niitäkään aivan vähän, jotka kävivät ainoastaan antamassa minulle "hyviä neuvoja". Kuten sanottu, olivat "liput" useimpien huulilla: "Herran nimessä, vetäkää alas nuo liput!" Ja omituiselta näytti minusta, että ne, jotka _tänä_ päivänä antoivat minulle näitä neuvoja, kuuluivat samaan yhteiskunta-luokkaan kuin ne, jotka eilen olivat samat liput nostaneet. Vastaukseni oli: "Minä en tällä hetkellä uskalla sitä tehdä, sillä en vielä tunne tarpeeksi yleistä mielialaa, mutta tehkää te se, minä olisin todella teille hyvin kiitollinen siitä, en ainakaan tule tekemään mitään esteitä." Jos olisin heidän puolestaan sen tehnyt, niin tuskinpa olisin voinut välttää mitä raskauttavimpia syytöksiä saman yleisön puolelta, joka nyt minulta sitä vaati; mutta siinä yleisössä ei ollut ainoatakaan sellaista uskalikkoa, joka olisi minun luvallani "isänmaan onnen nimessä" itse vetänyt liput alas, niinkuin oli ne nostanut.

Sitte oli vielä semmoisia -- eikä niitäkään suinkaan vähän, -- jotka kävivät minua kehottamassa luopumaan tehtävästäni siirtääkseni sen översti Gordielle. "Se olisi minun puolelta muka hienotunteisuuden vaatimus, se olisi myös yhteishyvän vaatima palvelus isänmaalle."

Yht'aikaa kuin varovaisten ja huolestuneiden joukko yhä näytti kasvavan, kasvoi toistaiseksi myös yltiöpäiden sekä lukumäärä että rohkeus. Niistä ehdotuksista, joita päivän kuluessa minulle näiden puolelta tehtiin, mainitsen tässä muutamia, joita esitettiin "erittäin tärkeinä". Kas tässä useimmin toistuvat niistä: 1) ehdotus toimenpiteistä, joiden avulla "eräs puolue" lopullisesti nolattaisiin, 2) ehdotus eräänlaisten kuvien alasottamisesta, 3) santarmien riisumisesta ja poislähettämisestä, 4) sensorien rankaisemisesta ja vangitsemisesta, 5) senaattorien käyttämisestä yleisön nähtävänä häpeä-kulkueessa pitkin katuja, 6) luterilaisen kirkon erottamisesta valtiosta, 7) pappien pidättämisestä virkatoimituksesta ja estämisestä tulemasta kirkkoon, 8) kirkon avaamisesta yleiseksi kokoushuoneeksi, 9) kaikkien yleisten rahavarain anastamisesta, 10) senaatin haltuunottamisesta, 11) vankien vapauteen päästämisestä, 12) panttitavarain ulosantamisesta pelkkää kuittia vastaan, 13) hyyrymaksujen julistamisesta ainaiseksi lakkautetuksi. Mutta riittäköön jo tätä luetteloa. Sanon vaan vielä, että aivan samassa tuokiossa kuin puheillani oli ollut joku "valtiovarain anastaja", saattoi seuraavassa tuokiossa jo esiintyä tämmöisen sanan tuoja: "Olen aivan varmalta taholta kuullut, että on olemassa suurenmoinen suunnitelma yleisten rahavarain anastamisesta, oletteko saaneet siitä vihiä?" Näihin ilmotuksiin tavallisesti vastasin: "Sula mahdottomuus, herrani, sillä olen ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin, olen erityisesti käskenyt pitää silmällä Suomen pankkia ja muita rahalaitoksia." -- Asialla kävijät tavallisesti vaativat puheilleen kahden kesken, mieluummin vielä eri huoneeseen. Muutamat vaativat minulta kiven kovaan valtakirjaa, jotta olisivat saaneet muitta mutkitta panna mielihalujaan täytäntöön. Vaikka nämä radikaaliset ehdotukset tunnustaakseni useinkin saattoivat minut levottomaksi ja mieltäni pöyristytti kun ajattelin niitä seurauksia, joita moiset teot olisivat saattaneet aiheuttaa, onnistuin kuitenkin säilyttämään tasapainoa ja purjehdin kaikkien karien ohitse niihin törmäämättä. Antamatta kieltävää tai myöntävää vastausta minä tavallisesti vaan selitin, että muka olin itse jo suunnitellut näitä samoja seikkoja ja että odotan vaan soveliasta hetkeä pannakseni aikeeni toteen kaikki yhdellä kertaa, mutta että se hetki ei vielä ollut käsillä, pakottavien asianhaarain vuoksi se oli muka lykättävä tuonnemmaksi, ja otin näiden lupaukset, ettei mihinkään valmistumattomaan tekoon ilman minua ryhdyttäisi. Tämmöisillä hätävalheilla sain hetki hetkeltä lykätyksi skandaalit tuonnemmaksi.

Mutta mainitsematta olen vielä jättänyt kokonaisen lahkon kävijöitä: ne olivat niitä, jotka aivan yksinkertaisesti tulivat -- omissa asioissaan! -- Niinpä eräs aviomies sanoi hänkin "tulleensa erittäin tärkeissä asioissa". Minä vein siis hänet eri huoneeseen, istuin häntä vastapäätä, ja nyt hän alkoi kertoa minulle onnettomasta avioelämästään -- (istu ja pala!) -- vaimonsa pahuudesta, heidän vuosikausia kestäneestä eripuraisuudestaan. Hänet sain kuitenkin suostutetuksi siihen, että hän tulee viikon perästä uudelleen puheilleni, silloin minä ratkaisen hänen avioero-asiansa, mutta että nyt estävät kiireellisemmät seikat siihen tarpeeksi syventymästä. Samassa meitä jo keskeytetään: "Herra kapteeni, täällä on eräs kansalainen äärettömän tärkeissä asioissa!" Pyrkipä kerran huoneeseen ja myös pääsi eräs tuttava, jota en ollut kymmeneen vuoteen tavannut. Hän tulee loistavin kasvoin, ojennetuin käsin: "Terve! Täälläkö sinä nyt istut! Kuka olisi luullut, että sinä kerran maailmassa istut täällä Carlstedtin ja Enehjelmin valtaistuimella! Kylläpä ovat suuria vastakohtia nuo kuvat tuossa seinällä ja sinun läsnäolosi täällä! No paneppa tupakaksi!" -- Hän vetää esiin paperossikotelonsa, tarjoo, taputtaa minua olkapäälle, nauraa, sytyttää tupakkansa, ja on valmis istumaan uudelleen --turisemaan. Tarvinneeko sanoa, miltä tämmöinen minusta tuntui? Tuskin olisi merihädässä oleva voinut panna enemmän huomiota rantaan saapuneelle tutulle, joka olisi hänelle ojentanut paperossikoteloa ja sanonut: "pannaanko tupakaksi!" Lyhyeen kysymykseeni: "onko mitään muuta asiaa?" pompahti tuttavani tietysti pystyyn ja rupesi sanomaan: "No, no, ei minulla mitään sen kummempaa muuta kuin tahdoin vaan toivottaa sinulle onnea, taitaa sinulla olla vähän kiire? No voi hyvin, voi hyvin sitte!"

Useat avustajistani neuvoivat minulle, etten lainkaan ottaisi tämmöisiä kävijöitä vastaan, vaan antaisin sen tehtävän muille, jotta itse voisin sitä paremmin pitää pääasioita silmällä. Mutta sitä neuvoa en liioin voinut seurata, sillä ensiksikin kävijät itse eivät olisi tyytyneet puhumaan kenenkään muun kanssa kuin juuri minun, sillä minä olin nyt kerran tullut heidän näkökulmaksensa. Minä olisin heitä pahasti loukannut kieltämällä keskustelua, ja niinä hetkinä ei ollut varaa ketään loukata. Käytökseni olisi helposti antanut aihetta käsitykseen, että on olemassa terroristinen hallitus, joka ei ota mitään lukua yleisön mielipiteistä. Toiseksi oli perin tärkeätä minulle itselleni, että olin tilaisuudessa omin silmin näkemään ihmisten vaikuttimia, mielihaluja ja puuhia niinä hetkinä, että olin toisin sanoen ikäänkuin tilaisuudessa koko ajan pitämään kädessäni eri virtausten ja vaistojen valtimoa, jota paitsi minun toimeni olisi saattanut muuttua hyvinkin umpimähkäiseksi. En voi kyllin usein kertoa, että toimessani oli kaikkein tärkeintä osata johtaa yht'aikaa sekä yltiöpäisyyttä että pelkuruutta, sekä rajua toimintahalua että hätääntyvää saamattomuutta kultaiselle ja rauhalliselle keskitielle.

Tämän sanomattoman hälinän ja hyörinän suuruutta kuvaa myös se tosiasia, että aamusta alkaen noin viiteen asti iltapäivällä en löytänyt hetkeäkään aikaa, jolloin olisin ehtinyt pistää ruokapalaa suuhuni tai edes juoda lasillisen vettä. Huuleni olivat niin kuivat, että minun oli lopulta melkein mahdoton mitään puhua. Tunsin jo muutenkin olevani niin väsyksissä äärimmäisestä ajatusten ja hermojen jännityksestä, etten pystynyt ottamaan selvää tavallisesta kirjotuksesta, en jaksanut ymmärtää ajatusta, vaan oli minun pyytäminen, että joku läsnäolijoista tekisi minulle selkoa kirjotuksen sisällyksestä. Vaikken ollut tilaisuudessa katsahtamaan peiliin, saatoin hyvin arvata, että olin ulkomuodoltanikin aivan sairaan näköinen. Sen voin sitäkin paremmin käsittää ympärilläni olijoista, jotka olivat yhtä paljon puuhanneet ja valvoneet kuin minäkin, useat horjuivat aivankuin juopuneet, silmät törröttivät kuin mielettöminä päässä ja kieli sammalteli sekavia, katkonaisia sanoja.

Minun ollessani jotenkin tämmöisessä tilassa saapui keskusasemalle herra Kurikka, puoluehallinnon kehotuksesta käskemään minua hänen ja herra Hellstenin seurassa kenraalikuvernöörin puheille, tämän asunnolle. Siellä en jaksanut puhua melkein mitään. Olletikin oli minun mahdoton suostua puhumaan venättä, sillä minun oli sangen vaikea puhua suomeakin. Muistan erittäin selvästi, että esimerkiksi sellaisen venäläisen sanan lausuminen kuin "konstitutsija" oli minulle sillä kertaa täydellinen mahdottomuus. Kurikka sitävastoin esitti kenraalikuvernöörille työväen vaatimuksia kaikessa laajuudessaan. Sitä esittämistä kesti toista tuntia. Kenraalikuvernööri kuunteli hyvin tarkkaavasti ja suopeasti lähetystöämme. Sittemmin siirtyi puhe myöskin siihen mitä oli tapahtunut edellisenä iltana, ja mainitsi hän erityisesti kuinka vähän oli tarvittu, että oli syntynyt mitä hirvein sekasorto, eipä ollut tarvittu muuta kuin, että joku pahansuopa tai pahoin pelästynyt ihminen oli nostanut huudon: "kasakat tulevat!" silloin oli kaikki ollut valmista. Ja hän lisäsi vielä painavasti: "Jumala varjelkoon, ettei tippaakaan ihmisverta tulisi vuotamaan, saati sitä, mikä sen ylitse on mahdollista!" Tämän käynnin jälkeen olivat voimani niin lopussa, että ilmotin keskusasemalle lähteväni kotiin lepäämään. Kello saattoi silloin olla noin 1/2 5:n paikoilla, kuten jälestäpäin saatan arvella, sillä kellon lyönneistä, ajan kulusta, vuorokauden ajoista, viikon päivistä emme muuten keskusasemalla mitään tienneet. Kaikki aika oli sulanut yhdeksi suureksi ajan hyökyaalloksi. Toisinaan muutamat hetket tuntuivat ikuisuudelta, toisinaan lensivät tunnit tuokioina, ja me useinkaan emme olisi voineet miettimättä ratkaista, oliko käsillä yö vai päivä.

Oleskelin kotonani muistaakseni kaikkiaan noin pari tuntia. Nukkumisesta ei voinut tulla puhettakaan, ruumiissa kävi hermostuneet hytkäykset, ja ajatukset liikkuivat niinkuin kuumeessa. Ainoa lepo oli istua paikallaan ja tahdon voimalla pakottaa ajatuksia pois vuorokauden tapahtumista.

Noin 7:n ajoissa, ikäänkuin jonkun merkillisen vaiston ajamana, minä kavahdin pystyyn ja läksin kotoani jälleen keskusasemalle. Kuitenkin päätin sitä ennen poiketa lakkokomitean puheille Yrjönkadulle N:o 31. Talon portilla minut pysäytti kaksi henkilöä hyvin hätääntyneinä: "Oletteko kuullut, että tänä yönä alkaa Helsingin kaupungin pommitus!?" Tähän vastasin: "Hyvä on, kiitän tiedonannostanne." Ja kun tahdoin tunkeutua portista sisälle, niin huudettiin minulle edelleen: "Te tiedätte siis, te siis ymmärrätte, mitä on tehtävä?!" -- "Ymmärrän, ymmärrän", minä vastasin. Oltuani hetken työväen talolla läksin edelleen keskusasemalle. Matkalla sinne pysäytettiin minua vielä Aleksanterinkadulla pari kertaa: "Oletteko te herra Kock?" -- "Olen." -- "Oletteko kuullut, että pommitus alkaa tänä yönä?"

Minä kun sitte tulin keskusasemalle, niin siellä se vasta hirveä sekasorto vallitsi --sekasorto ja äärimmäinen hätääntyminen. Ensi hetkenä minun oli mahdoton käsittää mitä ihmiset puhuivat, kaikki tuli niin yhdestä suusta, niin yht'aikaa, niin välittömänä purkauksena sisällisestä levottomuudesta. Tuntui kuin olisi yleinen mielenhäiriö saanut vallan ihmisten yli. Jo ovesta sisään tultuani kuulin kuitenkin huudon: "Missä on kapteeni Kock?" Ja kuulin myös vastauksen siihen: "Hän on karannut kaupungista, ei maksa vaivaa häntä hakea!" Nyt avasin minäkin suuni: "Mitä Herran nimessä nyt on oikeastaan tapahtunut?" -- "Kaikki on hukassa!" minulle vastattiin. Ja nyt sain kuulla kertomuksen tapahtumista minun poissa-ollessani, lopulta sain selville melkein välittömästi, että pommitusjuttu oli syntynyt väärästä tiedosta, että muka sähkölennätinlaitoksen koneet olisi väkivaltaisesti siirretyt paikoiltaan, kannetut rakennuksen vinnille ja siten saadut toimettomuuteen. Minä annan tässä "Työmiehen" kertojan puhua. "Työmiehessä" 8 p:ltä marraskuuta lausutaan tästä tapahtumasta puhuttaessa:

"Haapalaisen ollessa näissä puuhissa klo 6 illalla oli epäjärjestys hänen saapuessaan keskusasemalle täällä sangen suuri. Oli kysymys venäläisen telegrafilaitoksen kohtalosta. Tämä kysymys kuitenkin ratkaistiin siten, että tuohon laitokseen ei saa koskea, sillä se samoin kuin muutkin venäläiset laitokset ovat jätettävät koskematta, jotta vältettäisiin sotaväen kanssa yhteentörmäystä. Mutta tuskin oli tämä päätös tehty kun lähetti tulee ja ilmoittaa, että venäläisen sähkösanomalaitoksen kaapeli on katkaistu ja koneet rikottu. Hetken kuluttua tulee kapellimestari Apostol hengästyneenä erään toisen herrasmiehen kanssa ja ilmoittaa Haapalaiselle olleensa venäläisten tykistöupseerien luona. Samalla hän kertoi, että koska nyt on sähkölennätinlaitos rikottu ja tehty yhteys Helsingin ja Pietarin sekä Räävelin kanssa mahdottomaksi, tulee heti tykistö kaduilla puhdistamaan sen kansasta ja ottamaan sähkölennätinlaitoksen haltuunsa. Sotaneuvottelua pidetään kenraalikuvernöörin luona. Haapalainen komensi heti ne kaartin joukot, jotka olivat lähetetyt vahtiin venäläisen sähkölennätinlaitoksen luo, tulemaan takasin keskusasemalle. Vasta toistamiseen käskemällä saatiin nuo joukot lähtemään vahtipaikastaan. Mutta tuskin he olivat saapuneet keskusasemalle kun jo saapui sanoma, että toiset kaartin osastot ovat marssineet heidän sijaansa. Kuka tuon teki, kuka lähetti nuo uudet joukot sähkölennätinlaitokselle, on tuntematonta.

"Mutta sillä välin oli toinen apulainen Mannerstam lähettänyt automobililla lähetin hakemaan ylipäällikkö Kockia kotoaan, kun epäjärjestys keskusasemalla yltyi ja tuo puhe tykistön tulosta iltapimeässä pääsi yhä valtavammaksi saattaen levottomaksi mielet. Mutta tyhjin toimin palasi tuo lähetti. Kertoi olleensa Kockin kotona, mutta täällä oli ilmoitettu että Kock perheineen on lähtenyt asunnostaan. Heti selitettiin yhteen ääneen että Kock on livistänyt pakoon ja jättänyt koko Kansalliskaartin oman onnensa nojaan ja mitä tukalimpaan pulaan venäläisen tykistön ruuaksi. Samalla äärettömästä sekamelskasta vaativat herrat keskusasemalla että översti Gordie on kutsuttava heti sinne ja hänelle on annettava puolustuksen ylijohto. Heti saapuikin Gordie kaupungin valtuuston edustajain kanssa paikalle. Haapalainen selitti hänelle aseman saamainsa tietojen perustalla. Gordie oli taipuvainen ottamaan ylijohdon käsiinsä, jos koko kaarti asettuisi häntä ehdottomasti tottelemaan. Kockin apulainen Haapalainen selitti, että jos Gordie lupaa ajaa työväen vaatimuksia ja kaikelle kansalle antaa tästä tiedon, niin kyllä häntä tullaan seuraamaan. Tätä hän ei ollut kuitenkaan valmis antamaan. Samalla aukeni Haapalaisenkin silmät huomaamaan, että meillä Helsingissä ei ollakaan yksimielisiä, vaan että koko tuo ääretön sekamelska oli vartavasten pantu toimeen, jotta sen avulla Gordie joukkoineen saisi käsiinsä koko liikkeen johdon mielensä mukaan. Tämän tajuttuaan Haapalainen heti lähetti kutsumaan Kansallislakon keskuskomitean, joka saisi päättää asiasta. Tämä saapuikin tuossa tuokiossa ja samalla tuli paikalle ylipäällikkö, herra Kockikin. Kysyttäessä häneltä, onko hänen luonaan käynyt lähettejä, saatiin tietää, ettei lähettiläät hänen kotonaan olleet käyneetkään. He olivat siis suoraan valhetelleet. Nyt ei ollut enää epäilystä. Keskuskomitea piti Valtuusmiesten kanssa kokouksen, jossa päätettiin, että työväki luottaa ylipäällikköönsä, eikä Gordiella ole mitään tekemistä liikkeen johdossa. Näin oli tämä herrain suunnittelema valtiokaappaus torjuttu."

Tähän kertomukseen on minun ainoastaan lisääminen, etten minä puolestani usko, että mitään "vallankaappausta" olisi herrain puolelta tällä petollisella tavalla suunniteltu. On kyllä mahdollista, että jollakin taholla olisi innolla vastaanotettu huhua minun paostani, jolloin Gordien astuminen sijalleni olisi ollut itsestään selvä. Mutta että nämä tämmöiset huhut olisivat herrain puolelta mietityn suunnitelman aikeissa pantu vireille, sitä on minun vaikea ajatella. Moiset huhut ovat pikemminkin selitettävissä ainoastaan sen suuren hätääntymisen ja mielikuvituksen tavattoman herkistymisen tuotteeksi, jotka niinä hetkinä olivat valloilla.

Kuinka lieneekään, saapuivat keskusasemalle nyt herrat Norrmén, Gordie ja ehkäpä vielä joku kolmaskin, kutsuttuina sinne arvattavasti jonkun erehdyksen kautta, vastaanottamaan tointani. Samassa saapui myös herra Kurikka paikalle lausuen suuren kummastuksensa sen huhun johdosta, jonka oli minusta kuullut, eli että minä olisin luopunut toimestani. Ilmotin nyt jääväni paikoilleni siksi kunnes lakkokomitea, joka on minut toimeeni asettanut, toisin päättää. Silloin Kurikka kääntyi tulokkaiden puoleen selittäen, että koska tällä hetkellä ei kukaan muu nauti työväen luottamusta kuin kapteeni Kock, niin saa hän ilmottaa, ettei voi tulla kysymykseen mitään personamuutosta siinä asiassa. Muuten on minun vielä lisääminen, että herrain Kurikan ja Valppaan läsnäolo ja heidän maltillinen ja arvokas esiintymisensä mitä suurimmassa määrin helpotti minulle järjestyksen palauttamisen ja mielten rauhottamisen keskusasemalla.

Kun siis tästä onnettomasta sähköjutusta oli näin päästy selville, jäi yleisöön sittekin se luulo, että Helsingin pommitus oli yöllä alkava. Nähtävästi sitä luuloa piti vireillä osaltaan sekin seikka, että Tuusulassa majaileva tykkiväki sai vapaasti kulkea Helsinkiin ja kaikki puolustustoimet, yksin "sillan räjähdystäkin", meidän puolelta tarmokkaasti estettiin. Aseman ollessa jo kauan sitte selvänä kävi minun puheillani vielä monta henkilöä kehottamassa ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin pommituksen ehkäisemiseksi. Eräskin sanoi minulle seuraavat kovat sanat: "Kuinka teillä on otsaa istua levollisena täällä, kun sellainen vaara uhkaa kaupunkiamme!"