Part 2

Voi _Tybalt_! mun kultain, kuin unta ei suonut; Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'! Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonut, Niin kuin se salainen, suloinen yö, -- Kuin se suloinen yö.

Niin laulakoot linnut, kuin usmat on poisi, Ja soittakoot sarvet -- niin monia kuin ois! Kuin unein ei häviäis. Jopa tuo jäi! Ja _Tybalt_, mun kultain, sun unessain näin, -- S'ua unessain näin!

Ruusu Orjan-tappuraisen.

Atterbomilta. (Suomentama).

[Lauletaan kuin: "Hulda Rosa, Fjäriln frågar" &c.]

"Ruusu kulta! (Perho loatii Illan hämärrellessä) Miksi eroisi mun soatti Suruun? Pimenööpi moatki -- Vasta syvän-yöllä voatii Lempi -- lempi Peätteä liittoonsa."

Ruusu, itkein, virkki: _"tästä Lähek Perhoinen jo pois! Pimeyspä meijät estää -- Halaamasta m'ua peästä'! Oamuksipa tuota seästä'! Mietii -- mietii, Sinusta, voan sois'n."_

Kuu jo valollansa, hellä, Suloitteloo koko moan; Kussa Ruusu nukkui, välleen Perhoinenpa joutui jälleen, Kuiskais, päivän koittais, hällen "Nouse! -- nouse! Hyväillä jo soan."

Harakan-varpu-Heinä.

Atterbomilta. (Suomennettu).

[Lauletaan kuin: "En blyg Viol på ängen stod" &c.]

Harakan-varpu-Kukkainen Keolla seisoi yksinään, Kaunis, suloinen, heinä! Niin tuli eteläisen kans' Neitopa laulain tanssians'. Hään tuil -- hään tuil Niin onellinen juur'.

"Voi, (mietti kukka) jospa voan Sen onnen ainoasti soan, Heinien hehkuks' tulla!" Kuin tyttö noukahti sen pois', Ja painoi poveensa -- viel' sois' "Jos voan -- jos voan Vähäiseks' hetkeks' voan!"

Voan tyttö tuil: jo pettiin hään, Sen pienen kaunokaisen peä Tuil jalaltaanpa koatuks'. Hään painui, vaipui; "muttapa -- Ma kuolen! voan tok' sinulta; Tehtäisi -- tehtäis! Sun jalkais juurella."

Ilta-ruikutos.

(Suomentama).

[Lauletaan kuin: "Sköna flicka tillåt mig blott ett ord Dig fråga!"]

Pojat, yöllä, laulaen leppeesti tyttö-kultaisensa ikkunan alla.

Kaunis tyttö, josma sais'n Sanan sulta aivan! Siitten olisinma vait, Enkä s'ua vaivaak. Vapautettu piteä sun, Yksin, vallan käytteä; Korkeinkinpa onni mun, Tahtoaisi täytteä.

Kuules, kultain, sanani: Tules tännek luoksein! Uskoppas mun puheeni, Vannon nimeis vuoksi: Hurskas ompi mieleni! Jos myö joutuis yhteen, Lupaan, vannon -- kieleni Ei piek muuta pyyteä.

Painuk, vanhan nureista, Poikaisi jo syliin! Rakkauen soat murheistais, Ystävyyttä hyvin. Majassamme voisit sie Onnellinen olla; Lykylliseks' tulisit, Sen moar' soisin tulla.

Karkiainen.

Ukko (Tytön isä) hawaihtuaan, toruu heiät, ikkunansa awattua ylimmäisestä huoneen-kerrasta.

Jo, toas! Pahuuspa! Mitäpä häly? Mänkeä tiehenne! Kukapa laulaa? Kukapa laulaapi ja uskaltaiksen piteä remua? Mänkeä pois! Tokkos määt? Mitkäpä korvettavat työ? Mitkäpä korvettavat työ! Eikös jo lopuk? Ettenkös herkiäk jo pois? Ettenkö herkiäk jo pois?

Antti, haeppas vahin! Jotta peäsen tästä möläst; sillä ovat juovuksissa. Ne juoma-ratit, ne juoma-ratit, ne haisoo oltta, viinaa, aina tänn'. Mänkeä pois! Tokkos määt? Sen tulen ruuat, vimmat, työ! Sen tuhat tulimaiset työ! Ettenkö taukook! Ettenkö luovuk telmämäst! Ettenkö luovuk telmämäst'?

Senkös perkeleenkö pojat, jotka kiljuuvat kavulla, ja hävittää muihen yölepoo? Mänkeäpäs pois! Sitt' muutoin huuvan tänn' yö-vartian, jok' viep' teit' katrakkaan; kussa jeätten kunnek luunne sammaltuu. Josma otan ruoskain, tulen sinn', niin hakkaan hartianne, ettei ykskään ruoto ehjäks' jeäk! Sen vannon ma; ja huut! ja mänkeä hiiteen! Mänkeä hiiteen! Tuhmat siat. Huut! Mää helvettiin! Mää helvettiin! Mää helvettiin!

Tähet ja kuu.

[Lauletaan kuin: "Stjernorna blinka ned på min ödsliga stig" &c.]

Tähet ne paistaa Ainakin moahamme tänn'; Taivas se loistaa Yöllä, kuin päivälläkin!

Murheet ja huolet Voittaavat mielemme teäll'; Taivaassa, tuolla, Ollaan kuin voiton jo peäll'!

Jos mulla oisi Siivet, kuin linnulla on, Lenteämmä soisin Moastapa -- taivaisehen!

Missä on toista, Kauniimpi kahtoa muu? Kuin, koska loistaa, Taivaalla, tähet ja kuu!

Kass' kuin tuo kahtoo. Mieluisast', moahankin tänn'! Kultain, hään tahtoo Olla mull' ysiävänäin.

Silmällä, tuolla, Valvoovat onnemme net; Toisella puolla Vastapa onneisi neät!

Laulakee veikot, Taivaanki valloillen myös! Vaikka on heikot Eänemme, kebnoisi työs.

Kuu jopa kuulee, Arvaakin laulumme hään; Etkössä luule, Jott'ei hään meijätkin neä?

Soitas siitt' Suomi, Helkytäk kantelettais! Iloa tuomme Moastais ja taivahastais.

Suun-anto.

(Suomentama).

[Lauletaan kuin: "Jag är så ung, min blod så het" &c.]

Ma olen nuori! Vereni- pä poahtuu suonissain; Parasta, jota tiijänki, On soaha suuta, vain. Ja joski tyttöin halais' mie, Niin riivattupa kaikki lie; Sill', josma toivon miten voan, Niin ei se synnyk kuitenkaan...

Noapurin tyttö, kauniskin, On paras kultani! Jo kerran luontoin karkaisin, Ja otin syliini: Mutt', lempo, kaulavoatehist' Tuil neula, joka sormein pist'; Ma juoksin pois, kuin verta vuos'. Ja suunkin anto -- se jäi tuoss'.

Jo häntä kerran siitten ha'in, Ja tapais'n portissaan; Mä hänet käsihini sain, Ja pyysin suuta voan; Mutt' silloin joutui isä sinn', Joka tuil porstuastakin; Ja silloinkin se siihen jäi, Mun täytyi olla -- ilman, näin.

Ma, rannallaik, sen tapaisin Niin mieli-lempöinen; Toas pyysin suuta samaisin. Hään sanoi: "veikkonen"! Ja suutansa jo ojensi; Voan silloin talon koiraki Mun puri seäreenipä, niin Jott' täyvyin heitteä, kaikki, siin'.

Kuin öylöin kävin sivuitsen, Hään sanoi, hiljain, nuon: "Ma akkunani avaitsen, Ja outan sinun -- tuonn'!" Ma tulin, toivoen, niinkuin muut, Ja nostin ylös tikapuut; Voan katkeis, pahat, noustessain; Ja suuta -- empä soanut vain.

Ja niinpä ainakin se lie -- Vaikk' olen vielä nuor', Voan jos en suuta soak, niin mie En maltak olla nuon. Niin sanoppas, kuin kuulet niit', Mitäsmä olen tehnyt siit'? Kosk' eipä ykskään auttanoon, Ja suuta mulle antanoon.

Kosia.

[Lauletaan kuin: "Under bröstet bar jag smärta" &c.]

Mielessänipä minä kannan Murheen, jokapa on jo vanha; Eikä ykskään nyt taijak auttaa, Paihti sinä, ja sinun kautta.

Niinpä tämäkin liika vaiva Syämmeni jo pohjat kaivaa; Enkä tiijäk mitäs mun puuttuu, Mielessanipä kaikki muuttuu.

Yö on kolkko, ja päivä kylmä; Mutta, kultuein, sun silmä -- Sepä lämmitteä mun mielein, Ja mun soattaapi ilon tielle.

Sie oot kaunis, ja sie out koria, Sie out nuori ja varsin soria! Ilmankoskipa minä soisin Jotta, seurassais, aina oisin.

Sie out linkki, ja sie out nöyrä; Minä vanha, ja selkäin köyrä. Niinmä vannon -- etten mä taijak Tulla aikoin, ell'emme naijak.

Rupeek vaimokseni mullen! Annan ihteni, ijäks', sullen. Siitt' ois onni ja lykky koissa, Murheet painuisi kaikki poisi.

Kuules kultainenpa neitti! Mitäs sanoisi sun äitis, Jos me uskalsimme pyyteä -- Peästä, naimisilla, yhteen?

No, niin annetaanpas sitten suuta! Sepä alku, ja siitten muuta. Kirkollenkipä siitten käyvään. Tehhään kaikkipa temput täyven!

Siitt' ei sanomista oisi kelleen, Jotta joutuipa kovin välleen; Sillä aikansak kuhik voatii, Ell'ei tytti jo kätkyyn soatiin.

Morsiain.

(Ruotista suomenettu).

[Lauletaan kuin: "Vi bundit ihop en bröllops-krans" &c.]

Jo valmis on sun heä-pukuis! Silkistäpä, sininen; Myö soatamme sun sulhais luoks', Ja ikuks' iloon viimen! Uus ja kaunis morsiain-puku! Silkistä, sininen. :|:

Kukat ja ruusut, kustaik lai, Ne kasvaa kaikki siihen; Voan mistä sulhain tästä sai, Ja kellen niit' nyt viijään? Uus ja kaunis morsiain-puku: Silkistä, sininen. :|:

Jo monta vuotta keträis sie Keltaista pellavaisi; Sen säijes hiusta hienompi, Ja lankais kaunis varsin. Uus ja kaunis morsiain-puku! Silkistä, sininen. :|:

Voan kosk' on kosia jo teäll', Ja viimen vuosiik männyt; Niin kosk' hään sai mit' haki teält', Hään kaikk' on sovittanut. Uus ja kaunis morsiain-puku! Silkistä, sininen. :|:

Frithiofin Sota-Laki.

Tegnériltä. (Ruotista suomennettu).

[Lauletaan kuin: "Nu han sväfvade kring på det ödsliga haf" &c.]

Nyt hään purjehti pois meren aukioillen, Hään läks' kaukaa kuin soalistaan hak'; Mutta soturioitansa kurissaan pit'. Voitkos kuulla sen meriläis-lak'?

"Ei piek huoneissa moata, eik katoksen all': Vihamiesipä tuvassaik lie; Makoo kilpeisi peäll', ja piek miekkaisi käiss'! Peitteheksiki taivahais pie!

"Lyhyt vasaran vars' ompa voivalla _Thor_, Kyynär-pitkä on miekkakin _Frein_; Siin' on kyll'! Jos oot mies, riennäk vihajais peäll'; Sillä lyhyt ouk miekkaisi ei.

"Vaikk' on rajukin tuul', purjeis nokkahan sa'a! Hauskaat ovatki myrskyiset seät: Laskek venoisi vesillen -- pelkur' on hään Joka vältteä -- vaikk' pohjaankin määt.

"Vapa neitonen moall', ei ouk merelle sen; Joski _Freija_, hään pettäis sun voan; Sillä poski punainen on viekkaus juur, Ja sen paulat on kiemuransa.

"Viinaa vanhatki joi, olek päissäis sie myös! Jos voan kunnolla kannatat sen. Joka hoipertaa moalla, hään nouskoon ylös; Voan jos horjut, määt -- pohjahan päin.

"Jos neät kauppiaan purtta, niin suojelek sen! Mutta heikko hään -- maksakoon työs; Hään on voitonsa orja, sie merellä mies; Paremp', kultansa, miekkaasi myös'!

"Ja'ak, merellä, soalistais arvalla vaan; Miten käyp', elä pahaksi paak! Mutta kuninkas ite -- ei arpahankaan; Hään voan kunnian, yksinään, soap'.

"Nyt neät soturit jo, siinä kina ja työ; Käypi kiivaast' jo kilpeihin kiin. Jos sa askelen vältät, soat eroisi meilt': Tie kuins tahot; -- voan laki on niin.

"Tyyvyk voitollais! Voan, joka armoais pyys, Sill' ei puolta, hään riitaa ei suok; Niinpä kuulek sen rukousta nytkin myös: Konna se, jok' ei seälisi tuon'.

"Niin on merellä tapa, ja mies ompi hään Joll' on hoavoja rintansa täys; Annak vereisi juosta, vaikk' päivän ja yön, Sijok siitten -- jos meijän out mies'."

Niin hään julisti lainsa, ja nimensäkkin Tuli kuulluiksi vieraisiin main; Eikä löytänyt vertaansa aaltojen peäll': Ja sen joukot, ne sotivat ain'.

Mutta ite hään perällä istui, ja siin' Kantoi siniseen syvyyteen päin: "Olet synkkä! Voan sinussa rauha tok' lie, Kosk' ei peälläisi löyvykkähän.

"Joski Jumala suuttuisi, miekkahan hään! Jos niin suotu on, koatunen mie! Mutt' hään pilvessään pysyy, ja mietöksilläan Hään voan hätyttelööpi mun miel'.

"Voanpa tappelussa, niin on korkeissaan hään, Nousoo, kotkana, ilmohinsa; Ja sen ohta on kirkas, ja kuuluu sen eän', Kuin hään kokasta salamoittaa."

Niinpä aina hään voitosta voitollen läks', Oli vakava voahtien peäll'; Ja hään kulki eteläänpä soaresta soar', Kunnek tulipa Greekan mereen.

Kuinpa korpeila näk', tuolla allojen luo. Kussa temppelit notkistaiksen -- Mitä oatteli -- Freja sen tieteä, ja sie; Ja, te Runojat, arvaatten sen.

"Täss' on asuntomme, teällä korpi ja soar', Teällä kirkko, jonk' isäni näi! Se oil tännepä, johonma kultuein pyys'; Mutta, mieletöin, pohjoiseen jäi.

"Eikös onni, ja rauha, ouk metistöss' teäll', Eikös muistit lie pylvien luo? Niinkuin rakkaisten kuiskeet on lähteisten eän': Linnut laulaavat runonsa, nuo.

"Missä Ingeborg nyt? Lie hään hyljänyt mun, Vanhaan vaivaiseen Ruhtinahan? Emmä soatak sen heitteä, jos henkissä lie; Jos ma saisin tuon nähäksein voan!

"Jo on vuottapa kolm', koska kotoa läks'n: Koska näinma nuo runoisat moat. Tokko tunturit siellä viel' henkissä lie, Liekkö kesä mun syntymä-moass'?

"Isäin hauvallepa minä istutin puun; Vieläköhän lie kasvava tuo? Kuka korjannoon tuon? Annak voimaisi, moa! Sillen taivaskin, kastellais, suok!

"Miksi viivymme viel', näissä vieraissa maiss'! Otan verot, mies'murhaaja mie -- Kyll' on kunniaksein! Ja toi kultakin, tuo, Emma missäkään arvossa pie.

"Jopa lippukin osottaa pohjoiseen päin! Pohjassakin on rakkaimmat moat; Niinpä seuraanki taivaisien tuulien myöt, Jopa palajan takaisin toas."

Frithiof tuloo Kuninkaan Ringin tykö.

Tegneriltä. (Ruotista suomennettu).

[Lauletaan kuin: "Kung Ring han satt i högbänk om Julen och drack mjöd" &c.]

_Ring_ Kuninkas, rahillaan, jouluna oltta joi, Sen viereen istui puoliso, nuor' ja kaunis toi; Kuin syys ja suvi nähtiinpä niitä vierekkään, Tuo oliik sulo kevät, se kolkko syksy hään.

Niin tupahanpa tuli jo ukko vieras sinn'; Hään peästä jalkoin asti nahoissa pukeiksin. Hään piti kepin käissään, ja kävi kyyryssään; Mutt' korkeemp' kuin ne toiset, niin oli kuitenk' hään.

Hään istuaksein paniin, sopessa, pankolla; Siin' onki köyhäin paikka, ainakin arvolla. Nuo hovinherrat nauroit, ja iskit silmänsä; Ja sormellaan osotti, ukkoa, ilvensä.

Nyt vihastuipa vieras, sen silmät leimahtaa; Hään miehen, yhen heistä, rinnoista kiini soa, Ja sukkelasti keänsi sen ylös-alaisin. Ne toiset vaikenivat: myö oisiik tehnyt niin.

"Mikäpä häly tuolla? Kuk' murtaa rauhaani? Niin tules ukko tänne, puheillen, kultani! Mitä on nimeis? Mistäs sä olet? Mitäs hait?" Niin sanoi, vihapäissään, kuninkas -- muuta pait.

"Kyll' paljonpa sa kysyt! Voan minä vastaan sull': En annak nimein kellen; se kuuluupi minull'. _Katumuksessa_ synnyin, _puutos_ mun taloni; Tänn' tulin _Ulvilasta_, -- siin' vietin yötäni.

"Ma ennen muinon kulin, merellä, laivalla; Sill' oliik vahvat siivet, se lensi ilolla. Mutt' nyt jo hyljättynä, se jäätyy rannalla; Itek oon vanhaks tullut: vaivapa vanhalla.

"Ma tulin tiijustellen, opiksi mieltäisi, Niin tehtiin mullen pilkkaa, en olek narriksi! Ma sain niskasta narrin, ja keänsin häntä päin. Suok anteeksi Kuninkas! -- Tok' vahinkoksi ei."

"Et pahoinpa sa panet sanojais, weikkonen! Sill' kunnia wanhoillen: Istuppas pöywällein! Woan heitäk hoamuis poisi! Sun soisin nähäksein! Piilten ei ilo synnyk, toivonpa ilon, näin."

Ja nytpä, vieraan peältä, läks' karhun nahka vain, Sen vanhanpa siassa, nyt nähtiin nuorukain; Ja otastapa aina hartioin liepelle, Sen kelta tukka laineht', kuin kulta-viipeleet.

Hään seisoi siinä, uljas, sini-sametillaan, Hopein solettu vyössään, kussa tapiola Oil kauniist kuvaeltu, peotkin, luonnossaan. Ne, ympäir kupeitansa, tavoitti toisiaan.

Kalvoisimessaan kantoi renkaan, kullasta, uus; Kupeeltaan riipui miekka, kuin tuli-leimaus. Silmällä vakavalla, hään kahtoi ympäir nuon -- Hään kaunis oil kuin _Balder_, ja uhkea kuin _Thor_.

Hämmästy'n _Inkan_ poskeet, ne muutti karvansa: Kuin revontulet poahtaa tunturin hankia, Kuin kahet lillukaiset, tuulen tuimuuessa, heilyyvät laineen peällä -- niin liehytt' rintansa.

Nyt puhalsivat torveen, ja kaikki hiljaks' jäi, Sill' nyt oil luvan hetki, jota käytettiin näin: Sinn' tuotiin oras Frejrin, joll' omena oil suuss', Kukilla kaunistettu, nelj-ryömin, kaunis, uus',

Ja _Ring_ Kuninkas repi harmaja hapsiaan, Hään koski posson ohtaan, ja teki lupansa: "Ma wannon voittaakseini sankarin _Frithiof_, Niin _Frej_ mun auttakooni, ja _Odin_ ja myös _Thor_!"

Irvislellenpä naurain, nyt vieras kohottiin, Silmänsä, suutuksissaan, vihasta leimahtiin; Hään löi miekkansa pöytään, jott' raikkui salissa, Ja ylös kaikki urot ne hyppäis rahistaan.

"Niin kuuleppas, Kuninkas, mun lupauksein myös! Tuo Frithiof on mun heimo, sen tunnen, se on mies. Ma vannon hänen puolta ma pian ikäni, Avulla Tuonen neijon, ja terän miekani."

Kuninkas, naurain, sanoi: "Kyll olet rohkia! Tok' sanat vapaat olkoon Kuninkaan hovissa Juotappas' häntä, Rotnink, parhaillais mik'on läss'! Ma soisin hänen jeävän, kaikeksi talveks', täss'."

Ja Rotnink viinasarven hään otti, täynäns, nuon; Härän otasta soatu, kalupa kaunis tuo. Jaloilla hopeisillaan, monenki renkaan kans', Kuvilla vanhoin aikoin, kirjuttamisillans'.

Silmällä moahan kahtoin, hään tarjoi sarven täll'; Mutt vapisipa käsi, jott viina ripsaht' peäll'. Kuin päivä-lasku vuohen kukkaapa punoittaa, Niin polttivat pisarat sen kauniin sormia.

Ja mielelläänpä, vieras, hään sarveen otti kiin. Ei kaks' sen tyhjäks' juonut, joit' miehiks' mainettiin; Voan heti, arvaamatak, Rotninkin hyväksi. Niin voipa, yhell' kerrall', sen, yksin, tyhjensi.

Runoja kanteleensa hään otti samassa, Ja lauloi runon kauniin, rakkaista pohjassa: _Hagbartista_ ja _Signest'_, ihaisest' laulaissaan -- Syämmet kovat suli kupariss' rinnoissa.

Hään _Valhallasta_ lauloi, ja _Einherijästä_, Vehkeistä uroin vanhoin, moalla ja merellä; Käsi jokaisen miekkaan, ja silmät kiihoitt' hään, Ja sarvi aina kulki, joukossa, yhtänään.

Kovinpa siellä juotiin, kuninkaan hovissa; Jokainen uros oliik hyvinpä huitissa, ja mäniik siitten moata, hiljaisest' rauhallans'; Voan _Ring_, kuninkas vanha, hään makais _Inkan_ kans.

Katteini-Rouvan Hedvig Helena RAMSAYN (Syntynynnä TAWAST) kuolemasta, kuultuani.

[Sillä laulannolla kuin: "Gullmanig fåle Skinfaxe drager."]

Ainapa surunki sanoja soahan, Ainakin kuuluupi kurjuutta voan; Murheet, ne seuraavat meitäkin moahan, Huolet, ne tummentaa taivaan ja moan.

Niinpä nyt silmäni sinua kaipaa, Syänki suruupi, lähtyäis pois; Toasi jo tuonela turviinsak saipa Yhön mun ystävän; -- monta ei ois.

Kasvoit kuin mansikka: punoitit aina, Loistit kuin lillukka -- iloksi voan; Kypsyit, ja he'elmöitit, armaani vaina! Hajottain lemuais ympäri moan.

Tok' ei sun päiväiskään paistanut aina: Pilvet ne toisinaan pimitti sen; Elämän vaiheet, ne mielemme painaa, Tok' sinä kannoit ne -- kärsiväinen.

[Varsin jo vanhalla ijällään (90:nettä vuotta eläisäan) oli vainaja, viimeisiä vuosia, pian sokeena.]

Tulin kuin outo tänn' vieraiseen moahan, Kaukoa, meren ja vesien ta'a; Kyllähän ainakin tuttuja soahan, Voan en tok' semmoista ystävää soa.

Olit kuin äitini, olit kuin sisko! Kultainen, olit kuin ystävät lie; Harvoinpa onni mull' vertiöis viskoo, Harvoinma semmoista tapaan, kuin sie.

Lempi oil luontoisi, rakkaus mieleis, Syleisi hyvyyttä täynnä oil siell'; Suus' oli suloinen, mesinen kieleis, Mutta sun syän oil sulavamp' viel'.

Sillä nyt hauvalleis kyynelein kylvän; Muistoksi murheeni, juoskohot hyö! Jos eivät asetak kuuluisan pylvän, Niin hyö tok' osottaa kiitoksen työn.

_Charlotte_.

SANAUKSIA.

[Ennen painetut Otavassa I. p. 321-223, 266; 326, II. p. 162.]

I.

Agnes Louise Godenhjelm.

Nuori kuin heinä, kaunis kuin keväinen kukka, Kasvoit sie koria, korvessa: Suomessa, suloinen juur. Ihana tyttö! taivaat ei tainna olla sinua ilman; Sen eestä ottivat hyö, moastakin, omansa pois.

II.

Ulrik Wilhelm Hasselblatt.

Ystävä! vieraissa maissa myö tutuksi tultiin, ja kohta Rakkaus ratkeis, ja ystävyys yksinään jäi. Kuolema rikkoi sun rintais, mutt' henkeisi heiti; Tuonelan turviin yhtyyvät ystävät toas!

III.

Petter Reinhold von Törne.

Surekaat, Suomessa, kaikki! Yks meijän ystävä vaina, _Törne_, on manalaan männyt; viisas ja vilpitöin mies! Nuoruus ja viisaus, moassa -- ei tavatak, yhessä, aina: Hänessä löytyivät kaikk'! Totuus ja rakkaus myös.

IV.

Rakkaus.

Ei makeempoo ouk kuin rakkaus! Se tuottaapi meillen Taivaan ja moan; ja mesi on sappena sill'. -- -- Niin uskoopi _Nossis_; se jok'ei soan't _Kypriltä_ suuta, Häntä ei tunnek: sen kukka on kavunnut pois.

Nossilta.

V.

Thymareta.

Voi pahuus, kuin soreeks' oil' tehty _Thymaretan_ kuva! Silmästä paistaapi hyvyys, ja hiljaisuus myös; Piskakin heilutti häntäns', ja katteli kuvaan, Luullen ett' häänkiin nyt entisen emäntäns' näi.

Nossilta.

VI.

Sapfo.

Vieras, jos _Sapfoa_ nähäkseis soisit? _Charíteisten_ kukkaa. -- Käy _Mityléneen_, kauniimpaan kaupunkiin ast'; Sano, ett' _Lokreisten_ moa myös synnytti hänelle siskon, Nimellä _Nossis_: runojoin nimikko. -- Mää!

Nossilta.

VII.

Tyttö.

Taivaan tyttö! huuleis on hunaja, kieleis on mettä, Suloinen suusi -- tulinen silmäisi on; Josma sun poveiskin näkisin! tuopa on kaikista kauniin; Poveini polttaapi tuo, mielyttää mieleini juur'. --

Hulivili.

[Ennen painettu Otavassa II. p. 317, 318.]

Minä olen poika, jot'ei surut paljoa paina; Vilpiä ja hilpiä -- niin olen minä aina.

Mutta enmä aikoin tulet, olla eneän teällä. Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.

Ämmät vanhat äykkäävät, ja nauraa pahat naiset; Ja ne nuoret vaimot ovat, kaikki, samallaiset.

Josma oisin, jonkun kerran, joukossakin päissä! Siitten tuosta torutaan, ja akat ovat äissään.

Josma jollon, korttiloissa, onneani koitan! Siitten tuostaik lorutaan -- jos kohtakinma voitan.

Josma jollon ottaisini tyttöäin mun luokse! Siitten tuosta pauhataan, ja puheet kylään juoksee.

Mitäs minä tuosta huolin? Tuo mun viinain tänne! Minä pulloin pullistan, ja elän niinkuin ennen.

Eihään siihen tullekkahan tekämistä kennen! Piikoja ma pitelen, ja likistän kuin ennen.

Minä heitä kuiskuttelen, muiskuttelen muuten; Syläilen, ja hyväilen, käsilläin että suuten.

Tulek tänne tyttö rukka, likemmäksi muutais! Niinmä saisin suikutella sinun pientä suutais.

Josko mummo murahtaa, jos toruu vanhat naiset, Sanot heille että ne oil, nuorra, samalaiset!

Vanhat peätään puisteloovat, muisteloovat mieltään -- Mitäs siitten nuorten ilot torutaan ja kieltään?

Niin ne tuolla teköövät, ja niin ne teköö sielläik; Niin on ennen eletty, ja niin eletään vieläik.

Koulumestari.

(Suomennettu).

[Lauletaan kuin: "Kära gossar! Låten se, alt J då, engång lären A, B, C."]

Pojat laulaa, yhtenään.

A, B, C, D, E, F, G, H, I, K, L, M, N, P; Q, R, S, T, V, X, Y: A, B, C, D, E, F, G

Koul'mestari. (Käissä kepillään).

Pojat; rukat, näyttäkee! Jottapa kerran voitten A, B, C. Ell'ei paremp' käyk, kuin koitan -- (Kiitänkö mä, vaiko moitan) Niinmä selkeän, teillen, annan! Nurkkaan teijät seista pannaan --

Pojat, laiskat, näyttäkee -- Jottapa kerran voitten A, B, C, Ei niin, ei niin! Ei niin, ei niin! Niin pä! niin pä! No nyt kävi hyvin kyll'!

Pojat rukat, elkeä pelkeä! Enmä vielä annak selkeän; Voan jos teitä naurattaapi, Niinmä teijän korvat roapin! Piiskata mun teijän täyt'; Tottapa siiloin myöski paremp' käyp'!

B, A: be, be! B, E: be, be! B, A: bi, bo! bu, ka, ke, ke! Ko, ku, -- No tavaa paremp' sie! B, A: ba! B, E: be! B, I: bi! B, U: bu! K, A: ka! K, E: ke! K, I: ki! K, U: ku! B, A: be, be! B, E: be, be! B, A: bi, bo, bu! Ka, ke, ki, ko, ku -- No tavaak paremp' sie!

Minä vähä tästä työst'! Tavaan ainaik ite myös -- Paremp' sian paimenna! Niin on, talvell', vapana. Seista yhtenään ja pauhaa, Eikä soaha tunnin rauhaa; Opiksipa selkeän pannaan -- Tuhmat pojat pirull' annan. Vähäik' siitten palkaks' soan Ka, ke, ki, ko, ku. Mänkee hiijen pisahan!

Viina-Virsi.

[Lauletaan kuin: "Här är ock en fyllehund! Mina bröder -- Lambo." &c.]

(Isäntä laulaa.)