Part 1

SAMPO: RUNOLLISTO VUONNA 1847

C. A. Gottlundilta

Helsingissä. Painettu C. A. Gottlundin luosna 1847.

"Yöllä päivät jatketaan, Virsillä vähät oluet."

Imprimatur: Germ. Fredr. Aminoff.

AINEHISTO:

Suomi. Suomenmoa. Suomesta pois-lähtyäni. Meri-mies. Suomalaiset. Norjan Suomalaisissa, vuonna 1821. Nyt ja Ennen. Vanha Koarlolainen. Tappelus-laulu. Moansa pelastajalle. Kalevan Tytär. Anna Maria (Walter Scotilta). Ruusu Orjan-tappuraisen (Atterbomilta). Harakan-varpu-heinä (Atterbomilta). Ilta-ruikutos. Karkiainen. Tähct ja Kuu. Suun-anto (Körneriltä). Kosia. Morsiain (Kindiltä, Tarkka-ampujasta). Frithiofin Sota-laki (Tegnériltä). Frithiof tuloo kuninkaan Ringin tykö (Tegnériltä). Kalteni-Rouvan Hedvig Helena Ramsayn hauvalla. Sanauksia: I. Agnes Lovise Godenhjelm. II. Ulrik Wilhelm Hasselblatt. III. Petter Reinhold von Törne.. IV. Rakkaus (Nossilta). V. Thymareta (Nossilta). VI. Sapfo (Nossilta). VII. Tyttö. Hulivili. Koulumestari. Viina-virsi. Juoma-laulu. Kapakkaan marssi. Veisu (muilta). Turun tulipalosta, vuonna 1827.

Suomennoksia Bellmanista:

I. Muovits. II. Äsköinen tanssi. III. Selkeänsäk soamisestaan. IV. Tuli-palosta. V. Viinan juoja. VI. Juopuneen horajamista, telmätessään. VII. Juopuneen valitus. VIII. Oamulla, muoria kuvaelessaan. IX. Vanha Jussi. X. Kortin lyönti. XI. Runojilen. XII. Kapraal' Kuren hautaissa. XIII. Jeä-hyvästeleminen, kesä-päivänä, suurustellessa ruohostossa. XIV. Mähöiselle. XV. Ukko Noak.

Oppisten laulu (Körneriltä). Juuvaan.

Muissa kansoissa on jo kauvan ollut tavallinen, vuosittain, toimittoo tämmöisiä pieniä, usseen kuvillakin kaunistittuja, ja soitannolla (med musik-bilagor) soatettuja, _runollisia kokouksia_ -- nuorten ajan-ratoksi ja mielen-vietoksi. Jos heissä kohtakin ei aina tavatak mitään erinomaista runollista älyä, niin harjoittaavat kuitenkin aina kansassa levitteä pienempiä, somasti tehtyjä, laulelemia; jotka, niinkuin muutki keväin kukkaiset, loistaavat aikansak, kunnekka toas lakastuuvat, ja unoutetaan toisiin uusiin. Toisin puolin antaavat tämmöiset _Runollistot_ tilaisuutta nuorillen Runoilioillen, ja vasta alkavaisillen Laulajoillen, heissä, jaksojansa myöten, ensin koitella ja harjoittaa runollisia taitojansa. Eiköshän siitten, meillen Suomalaisillenki, kävisi tämmöisiä synnytteä, omaksi mieleksemme ja huvitukseksemme? Tämä olkoon nyt ensimmäinen koek näissäkin aikeissamme, siinä toivossa jotta tuo ei toki lie viimeinenkään. Jos löytäisimme tämän otolliseksi moamiehillemme, niin mielisimme kohta, ja ehkä jo Jouluksikin, toimittoo teille vielä toisen ehkä paremman ja loavullisemman.

Helsinkissä, Kesä-kuun 21 päivänä, vuonna 1847.

_C. A. Gottlund_.

SUOMI.

[Ennen jo painettu _Suomalaisessa_ 1846, N:o 1. Saattaa laulaa samalla nuotilla kuin: "Minä olen poika, jot' ei surut paljon painaa."]

Suomi istui suru-suulla Kielen vieraan tiellä. Annas, kultainen, mun kuulla, Mierukka, sun mieleis! Onkos sulla, Niinkuin mulla, Toivotusta vielä?

Suomi loati, lausumalla, "Jumala sen tiennee!" Lausui kieli, laulamalla, "Vielä toivoo liennee! Jospa oisi (Niinkuin voisi) Suuret niinkuin pienet.

"Mutta moni Suomen-poika, Muuksi jo on tullut; Monipa ei enea voika... Puhuu niinkuin hullu; Toinen kieli, Toinen mieli, Tavaksi on tullut.

"Sepä tuhmat turmeloo, Ja viisaat villiin soattaa; Yhtä, toisia, murteloo, Ja kaikki moahan koataa." Suomi surki, Puheen purki, Itki omoo moata.

Suomenmoa.

[Ennenki jo painettu _Suomalaisessa_ N:o 2, lauletaan kuin: "Näinmä Suomenmoan palavan, hoi, hoi, hoi!"]

"Omat moat makuammat, Omat mehät mieluammat." Kuules, kuules kuinma laulan, Suamenmoa! Kuinma virttäisi viritän, Suomenmoa! Mutt' ei kuulek kultaiseni, Suomenmoa; Eikä arvaak armahani, Suomenmoa. Sill' on murheet muistissani, Suomenmoa! Mieli-pahat mielessäni, Suomenmoa. Kuitenk' laulan lapsilleni, Suomenmoa! Joikin koto-joukolleni, Suomenmoa. Opetteles poikoisias, Suomenmoa! Ettei ouk parempoo moata, Suomenmoan, Eikä kansoo kauheempata, Suomenmoan, Eikä kiellä kalliimpata, Suomenmaan.

Neuvoitteles neitoisias, Suomenmoa! Ettei ouk suloisamp' moata, Suomenmoan, Eikä missään mieluumpata, Suomenmoan; Eikä kieltä kauneempata, Suomenmoan. Tyyvyk, tyyvyk tyttö rukka Suomenmoa'an! Miellyk, miellyk Suomen kukka Suomenmoa'an. Suopi sullen sulhaisia, Suomenmoa; Yltä kyllin ystäviä, Suomenmoa. Taivuk, taivuk poika rukka Suomenmoa'an! Sukuisi on suurentanna suomenmoa, Esi-vanhemmais elännä Suomenmoass'; Siitynynnä, syntynynnä, Suomenmoass'. Viel' on sioa sinullaik Suomenmoass', Oivallista, onnellista, Suomenmoass'.

Paljon on näitä Neitoisia Suomenmoan, Sini-silmän sirkkuisia Suomenmoan; Ota yhtä, tahi toisia, Suomenmoast'; Kasvattaa kauniita paljon, Suomenmoa.

Niinpä lauloi Väinämöinen; "Suomenmoa Se on paras muista maista, Suomenmoa", Niemi niemeen, soari soareen, Suomenmoa, Talot taipalten takana, Suomenmoass', Kumpu tuossa, salmen suussa, Suomenmoass', Koivut kosken korvakolla, Suomenmoass'. Montaik noit on notkelmoita Suomenmoass, Jyvämaita jylhäköitä, Suomenmoass'; Viitoja on vilmäköitä Suomenmoass', Syvänmaita synkiöitä Suomenmoass'; Joissa hirvet hiihtelöövät Suomenmoan, Porot poikia teköövät Suomenmoan.

Salot täynnä soalistakin, Suomenmoan; Selännillä särvintäkin. Suomenmoan. Kalat uivat rannoillenkin Suomenmoan, Kauppa käypi taukoakin Suomenmoan. Rauha onnen rakentaapi Suomenmoan. Uskollisuus uuistaapi Suomenmoan. Pellot veronsa veteäpi Suomenmoan, Miesi toimella eleäpi Suomenmoan. Sillä laulan lapsilleni: "Suomenmoa Se on paras muista maista, Suomenmoa".

Suomesta pois-lähtyäni.

(Merimiehen Laulu).

[Painettu jo ennen _Suomalaisessa_, N:o 4; lauletaan kuin: "Minun kultani kaukana kukkuu."]

Jo ma olen Suomesta tullut, Savon moasta samonna; Jo ma olen Turussa ollut, Pohjan maita poljenna; Nyt mä miehun merellä, Liehun laineen eärellä: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Suloinen oli Suomessa olla, Isän kullan majassa; Tukala oli Turusta tulla, Istua koarella laivassa. Niinkuin kyyhky kyykistiin, Orren alla kyyristiin: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Purjeet pantiin pursiin peällä, Honkan latvoin laitettiin; Tuulell' tuimall', kovall' seällä, Halki laineen laskettiin. Voahet vaipui laijoillen, Vesi parskui paijoillen: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Suomen salot, Suomen soaret, Vaikenivat silmistäin; Ilman pielet, taivaan koaret, Suljivat meit' sylisään. Pilvet maita pimitti, Silmissämme sinitti: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Ystävät ne jäivät sinnek, Vieretellen veikkojaan; Purjeet veivät meitä, minnek Tuuli lykkäis, voimallaan. Muillen maillen laskettiin, Aluksella astuttiin: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tullaineen?

Monta kertaa muistan vielä Koton kauniin paikkoja, Ussein juohtuu vielä mielein Muinoisia aikoja; Isäin, emäin, siskoini, Ja mun kulta-sirkkuni: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tullaineen?

Yksin laulan minä tiellä, Ouvoss' joukoss' ollessain; Suomalainen olen vielä, Vaikka muihen vallassa: Jumala mun auttakoon, Kotihin toas laittakoon! Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Meri-mies.

[Ennen jo painettu Suomalaisessa N:o 16; lauletaan samalla laulannolla kuin: "Pois marsii pojat pohjanmoalt'."]

Pois lähkem' pojat laivoihin, Jotk' mielii merell' männä; Ja jok' ei pystyk vaivoihin, Niin jeäköhönkin tänne.

Jos tuulet ois viel' huimemmat, Ja hurjemmat kuin ennen; Niin o'omme myökin tuimemmat, Sill' antakaamme männä.

Kyll' meren mutkat tunnetaan, (Mikäpäs meijät esteä?) Ja tuulen kourat punnitaan, Jos suinkin köyvet kesteä.

Niin annak laineen liehua. Niin lennän niinkuin lintu; Ja annak tuulen riehua, Niin mänöö että vinkuu.

Sill' meren myrskyt jyskäköön, Ja pieksäköhön toistaan; Ja ukko tulta iskeköön, Jott' taivaat kaikki loistaa;

Ja pilvet kaikki peittäköön, Niin moata, että merta; Ja raju-ilmat heittäköön, Jos vettä ei -- niin verta;

Niin täss' ei ketään pelätäk, Jos oisik Tursas ihte; Jos kuollaan tahi eletään, Niin se on muka yhtä.

Sill' minä miesi merellä, Jos suinkin toinen löytyy; Ja seison surman eärellä. Jos kohta kuolla täytyy.

Niin laskem' laivat irroilleen, Ja purjeet puihin pankee, Jos Turri-Tursas kiroilee, Niin luontoini ei lankee.

Sill' minä hampain pureilen. Ja torjun häntä vastaan; Ja jos ma mitä suruilen, Niin se on tupakastain.

Suomalaiset.

(Suomentama).

[Lauletaan kuin: "Götherna fordomdags drucko ur horn."]

(Kimakasti).

Suomessa muinonkin juotiinpa nuon! Voitettiin maitapa kaukana tuonn'. Nytkipä viel', Samakin miel'; Kukapa mies? Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!

(Eänäkesti).

Suomessa juotiinpa nuon! -- Voitettiin maita, vieraisten luonn'. Kukapa nyt meistä mies, Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!

(Karkiasti).

Muinon oli tapa, meijän moassakin, ett' laulaissamme juuva pulloimme -- ja siitten, kuin urotpa vanhat, tapeltiin nuon... Pulloini juon! Nytkin viel', Meill' on sama miel'; Niin uskon mie. Miehet! kyll' löytyypi ne, jotka juuvakin voi. Niin Sankaripa, tuo, Hään onki mies; Hään viep meit' ies.

Norjan Suomalaisissa.

Vuonna 1821.

[Painettu jo ennen _Suomalaisessa_ N:o 6; lauletaan melkeen samalla tavalla niin kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen."]

Paha sanoa, Kipiä kärsiä.

Minä laulan laiha poika, miten täss' on laita; Laulakohon laveampi, joka paremp' taitaa!

Totuutta on tottumatoin puhua ja kuulla; Kehumista köyhkiämpi uskoa ja luulla.

Paljon teäll' on pahojakin, pakanoita paitti; Vallattomuus valloillaan, ja -- Laki ompi vaitti.

Kaikki teällä surkutteloo, suuret että pienet; Vaivaisilt' on varoansa varakkaammat vieneet.

Rikkaat teällä riitelöövät, köyhät verot maksaa; Mies on, joka lahjoillansa lakitointa jaksaa.

Puheet tästä juoksutetaan sinne että tänne; Moni miesi huikenteloo, jok' oil vaka ennen.

Viran soap' kuin vilpistelee, kunnian kuin petteä; Kuuluisa on jokainen kuin kunniansa jätteä.

Koiria teäll' koroitetaan, palvellaan ja kuullaan; Uskollist' ei uskotak, ja rehellisiä luullaan.

Surma seisoo suun ovella, jos puhutaan totta, Onni kova kohtajaa, jos tuosta selvän ottaa.

Vielä pojat poloiset hyö turvallansa uottaa, Miehet rievut valittaa; -- voan kuka heihin luottaa?

Min'en taijak taijollani heijän huolet auttaa; Enkä taijak omin neuvoin, enkä toisen kautta.

Laulanmahan lapsillemme miten tavat taipuu; Mutta kohta ite kuolen, ja mun eäni vaipuu.

Laulakoon siitt' lapset meijän, lapsenlasten lässä Kuinka muinon, murheen kanssa, elivätten tässä.

Nyt ja Ennen.

[Tämäkin on ennen painettu _Otavan_ II Osassa p. 304-305. Lauletaan kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen" &c.]

Ennen eli jokainen kuin _asian oil laita_; Nyt on kukiin _kelvotoin, ja itara, ja saita_.

Ennen piti meijän miehet _kunniansa_ suurin; Nyt on _rahat_ rakkaammat, ja kallihimmat juurin.

Ennen oli miehen _sana_ lujempi kuin rauta; Nyt on _lupa_ luikkia, ja _valat_ tuskin auttaa.

Ennen miehet hikoilivat _työssä_ kaiket päivät; Nyt niin _viina_ viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.

Ennen joivat jonkun kerran _ystävinsä kanssa_; Nyt niin juopi joka miesi, _yksin, kotonansa_.

Ennen löytyi aitoissamme _pellavaa ja liinaa_; Nyt ei löyvyk talossa -- kuin _velkoa ja viinaa_.

Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina; Nyt, jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta _lainaa_.

Ennen sovun aviossa, _toverit_ ne toivat; Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.

Ennen seurais' _akka_ aina ukkoansa myötä; Nyt hän vieraan vuotehella viettelöökin yötä.

Ennen oli _neijot_ nöyrät, tyynneet _tytöt_ vainoot; Nyt on _likat_ ilkiät, ja ylpiät on _vaimot_.

Ennen kävi _poika_ kerran tyttöänsä luokse; Nyt hän muihin muksihinkin yö-jalassa juoksee.

Ennen anto _piika_ tuskin sulhaiselleen suuta; Nyt hän muillen muikarillen antaa vieläik muuta.

Ennen _lapset_ kasvatettiin kurihissa Herran; Nyt niin kurittaa he vanhemmansa monen kerran.

Ennen oli _Pappi_ paras ystävä ja tuttu; Nyt on sillä, laissa, joka miehen kanssa juttu.

Ennen laulo _Lukkair_ ite, kirkossa ja häissä; Nyt hään toista laulattaa, ja ite ompi päissä.

Ennen tutki _Tuomair_ aina mikä oli totta; Nyt hään ensin taskun-pohjat tarkoin kaikilt' ottaa.

Ennen oli _Lautamieskin_ laissa hyvin norkko; Nyt hään istuu pöyvän-peässä kontallaan -- ja torkkuu.

Ennen _Vouti_ tilin teki veroista ja muusta; Nyt hään heitteä rästiksi ja panttoo kustaik kuusta.

_Nimismiesi_ ennenkin hän toimessansa suitti; Nyt ei vielä vuuen peästä hänestä ouk kuitti.

Ennen _Mittair_ puikon pisti juuri rajan-selkään; Nyt hään rajat rakenteloo tikkuihensa jälkeen.

Ennen oli _Kauppamiehet_ rehelliset vielä; Nyt ei muuta luonistu kuin kielletyllä tiellä.

Ennen oli _Sotamiehet_ tappelussa tuimat; Nyt hyö pauhaa pavossaan, ja juovat niin kuin huimat.

_Virkamiesi_ ennen oli virassansa nöyrä; Nyt on jalka jäykkä jo, ja selkä-ranko köyrä.

Mitenkäs siitt' _minä_ olin? -- Elin niin kuin Herra; Nyt on kaikki kaonna, voan -- laulan vielä kerran:

"Joka kiitteä _vanhoja_, hään _nykyjähän_ moittii; _Ajat_ oli kiistallaan, voan -- _vanhatpa_ nuo voitti."

Vanha Koarlolainen

Kyrön tappeluksesta (19:nä päivänä Helmi-kuuta v. 1714).

[Ennenki jo painettu _Suomalaisessa_ N:o 12. Jokaisen sanan (vers) lopullen pannaan laulaessa aina tätä hyryä lisäksi, "_Laa, lii, lu, lii_" &c. "Koarlolaisiksi" (Karoliner) kuhuttiin vanhoja _Sotamiehiä_, jotka olivat palvelleet Kuninkasta Koarle XII:nettä.]

Murheet oil meillä muinon, suru suuri Suomessa. Laa, lii, lu lii-lu, lii-lu, laa-li, laa-li, laa. Itkulla moni Isä istui muinon huolessaan. Laulanma Savon-lapsi, korvessamme kotonain, Siitäpä so'asta kuin piettiin Kyrön pellolla. Laulakee työkin lapset, pojat pitkin Pohjanmoan! Suur' oli miesten murha muinon muka Suomessa. Talvella, tanhualla, tapeltiin ja tapettiin, Lumella, pakkaisella, lämmee verta vuotattiin.

_Armfelti_ tappeli kuin poika kyllä puolestaan; Mutt' oli koiruus kuitenk' hevoismiesten puolessa. Kahestin vihollisten viistot moahan viskattiin, Kahestik heijän joukot syrjihin jo sysättiin. Kylmäksi moni syän kylän alla kyhnistiin; Monelta Jeäkäriltäik jäsenet ne jäykistiin. Silloin niin miehet meijän olivat jo voitollaan, Pakkopa pani vihollisten parvet painumaan.

Kuin oli _De la Barre_ tepastellut tiehensä, Ja oli viekas vienyt hevoismiehet myötänsä, Silloin niin Suomen sulhot surkeasti surmattiin. Monikin kannus-jalka kaunihisti murhattiin.

Venäjän hevois-väki kiersi kylän ketoja: Niinpä nuo keihäs-miehet peäsi meijän takana. Siitäpä vasta puuha syntyi joka puolelta; Siinäpä monen liha lämmit'tiin ja leikattiin, Siinäpä miehet monet miekan kanssa muokattiin. Niinpä nuo Suomen pojat piirit'tiin ja piiskattiin, Pahoinpa tässä heitä hakattiin ja hoaskattiin.

Vieläpä kerran tässä toistaan kovast' koiteltiin, Vieläpä kalpoin kanssa Kasakoita voiteltiin, Paj'netin kanssa heitä painettiin ja paiskattiin. Veri se roiskui kyllä heijän roima-housuiltaan, Tihjästi tippui heijän lihavilta lihoiltaan.

Kuin oli vähennyt jo väki meijän puolella, Eik' ollut enemmänkään jälellä jos puoliaan. Silloin niin pakko pani meijän pojat painumaan, Sep' oli mies kuin peäsi Venäläisten miekoilta. Herrat ne tässä kaikki heittivätten henkensä: _Freudenfelt_ ammuttiin, jok' oli koko kauhia.

Vieläpä Kyrön kankas kahtojansa karvastaa, Vieläpä Napon-notkot Suomen verta hijottaa. Ei ole luita kaikki peitettynnä turpeessa, Ei ole miesten kallot kaikki vielä mullassa.

Joki kuin juoksi tässä (Kyrön kymiks' kuhutaan) Lainehti kesäkauen miehiä ja miekkoja. Suvella suot ja korvet rupeisi jo sulamaan, Nyt vasta vaimorukat löys'vät Ukko-vainoitaan. Emät ne ehtivätten tässä kukiin lapsiaan, Neijot ne kuulusteli tässä kuhik kultoaan.

Vaikk' oli muoto musta, kasvot kaikki lahoina, Vaikk' oli hanken alla kaiket talvet hautoina, Kuitenkin voattehista tunsivatten tuttujaan. Monikin veli tässä vieretteli veikkojaan.

Ilmolan isännistä monta tässä itkettiin, Laihelan lapsistakin toista tässä kaivattiin, Tästäpä Vöyriläiset veihti-vyöllä vyörättiin, Tässäpä Kyröläiset kynsillähän kyyryllään.

Muinoisat muistojamme murehella muistellaan, Vanhoja aikojamme aina vielä arvellaan. Lakkaan jo laulamasta, lausujani lopetan, Taijatkos paremmin, niin rupeeppas siit' panemaan. Laa, lii, lu lii-lu, lii-lu, laa-li, laa-li, laa.

Tappelus-laulu.

[Ennen jo painettu _Otavan_ II:sessa Osassa p. 307-309 kussa hänen laulantoakin (melodi) tavataan; ja josta se on siitten otettu Suomalaisen 13 Numeroon.]

Hyvä tapa tappelussa, Se lyö joka ennättää.

Sota on syttynynnä, Linna on piirit'tynä; Rauhat on purettuna, Rajat on murrettuna; Miehet, mänkee sinn', -- johon teitä tarvitaan!

Joutuke pojat välleen, Noutake maitanne jälleen; Miesten miekkoja myöten, Viha-miestänne lyöten, Miehet, mänkee sinn', -- jopa teitä tarvitaan!

Pyssyt jo laukiavat, Tykit jo paukahtaavat, Kassarat heiluu käissä, Rautaiset lakit päissä; Miehet, tehkee työ -- mitä teiltä voaitaan!

Viholliset, tuolla, Rypäilöövät suolla; Pelkeävät meitä, Mutta emme heitä. Miehet, malttakaa, -- vielä heitä tavataan!

Haakkaa hyväst' heitä! Nakkaa poikki päitä! Jotta suonet rippuu, Jotta suolet tippuu: Miehet, muistakaa -- mitä teiltä voaitaan!

Lyö, niin kaulat katkii! Lyö, niin kalvat ratkii! Lyö, ett' luut ne luskaa! Lyö, ett' rustot ruskaa! Miehet, seälii heit' -- jotk' on teijän armossa!

Jopa ne karkoavat, Huutaa ja parkuavat, Juoksoovat kaikki korpeen. Saroihin ja kortteih'n; Miehet, tulkaa tänn', -- että teitä kostellaan!

Urot ootten uljaat, Suomen parhaat Sulhat! Autuas ja ankar', Suomen suurin Sankar', Tule sinä tänn', -- että sua siunataan!

Tulkee meijän syliin! Tulkee meijän kyliin! Tulkee vaimoin huohmiin! Tulkee lasten suojiin! Suomalaiset kaikk', -- työpä meijän kunnia!

Moansa pelastajalle.

(Ruotista suomennettu).

[Lauletaan kuin: "O Yngling om du hjerta har" &c.]

Niin poika, jos sull' syän lie, Vanhojais nouvata! Niin jouvuk tähän hätään, sie; Ja moamme pelasta!

Niin mieluisa ei lähti lie, Kukkaisten liepeella, -- Niin suloinen ei päivä viel', Kuin kuolla moallensa.

Sun voipa-töitäis kuultuiksi- pa aina tulla sais'. Ja laulettaisiin ijäksi Ylistös-runojais.

Nimeisi meitä muistuttaa! -- Nuorikin neitopa Hään kukkaisillaan kostuttaa Ja hautais kaunistaa.

Kalevan Tytär.

[Lauletaan arvollakin kuin "Yksi päivä nyt ehtii ehtoolle, ei murheesta mistäkään tietäk", &c. Ennen painettu _Otavan_ II Osassa p. 315-317.]

Loilu.

[Loilu, _Ballad_. Aineeksi on otettu tarinaa jota luetaan _Ganand. Mythol. Fenn._ p. 30.]

"Kuules mun Emoini, kultasein -- kuuleppas, Laskek minun keollen käymään!" "_Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa keolla öyläin_." --

"Kuules mun Emoini, kultasein -- kuuleppas, Laskek minun kukissa käymään!" "_Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa kukissa öyläin_." --

"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas, Laskek minun marjassa käymään!" "_Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa marjassa öylöin_." --

"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas, Laskek minun karjassa käymään!" "_Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa marjassa öylöin_." --

"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas, Laskek minun kylässä käymään!" "_Määppäs jos! -- Luuletkos Ettäsä kotihis löyvät_?"

Piikapa läksi: ja keollen hän kävi. Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja keollen hään kävi, Ja Karjalassa kauvas hän juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja keollen hään kävi, Ja Savon-maita samoi, ja juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja keollen hään kävi, Ja Hämeen-maita hätin hään juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja keollen hään kävi, Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Löysi hään kyntäjän, ja hevoisen ja auran, Ja kaikki hään helmassaan peitti. Kaikki hään voi, Ja kotiisak toi: "Kuules mun kultainen Äiti:

"Minkäpä Herhiläsien lehossama löysin? Moassa se möyräis ja möykkäis. Taritui niin Karttuihin kiin, Ja turpeessa toukkais ja töykkäis."

_"Kuules mun Piikasein, kultasein -- kuuleppas, Laskek häntä mehtähän jälleen!" "Tänneppä hyö Tuloovat. Myö Taivumme pois tästä välleen."_

Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset, Ja minä heijän voimaansa kiitän. Moasta ja soist', Muuttivat pois, Eik' heit' ouk kuuluna siitten.

Anna Maria

Pakina. Suomenettu _Walter Scotin_ Ivanhoesta.

[Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla. Ennen painettu _Otavan_ I Osassa p. 540; kussa myös soitantonsakkin tavataan.]

_Anna Maria_, jo hämärät helvieä! Kuules mun kultain -- jo päivänmä neän! Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selvieä; Hoi, _Anna Maria!_ -- Nouseppas jo! -- No, niin nouseppas jo!

_Anna Maria_, jo oamu on käissämme, Mehtämies torvellans' tojotteloo; Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme. Ylös, mun kultaini! nouseppas jo, -- No, niin nouseppas jo!