Part 6

Metsämiesten keskustellessa Kilpilän kartanolla tuosta raakalaisesta tapahtumasta olivat lukashit metsässä kiertämässä petoja, joiden arveltiin olevan likitienoilla, sillä harvoinpa ne kovan eineen syötyään kulkevat pitkiä matkoja. Ei kauan viipynytkään, kun jo Iivana Gavrilovits tuli takaisin ilmoittaen susien olevan kierrettyinä aivan lähellä. Joukko metsästäjiä matkusti nyt Rastilan kylään ajoväkeä hankkimaan. Siellä oli par'aikaa lukukinkerien vuoksi paljo kansaa koolla, vaan pitkän aikaa palkasta tingittyä ei kuitenkaan saatu kuin muutamia harvoja miehiä meitä seuraamaan. Heidän vastenmielisyytensä oli luultavasti suureksi osaksi syynä se, että persoilivat päästäkseen osallisiksi odotettaviin kemuihin. Tämä olikin ainoa tapaus, jolloin kansa ei mielellänsä suonut apua kun se huomasi olevan omaksi edukseen, että niin vahingollisia eläimiä tapettiin. Muutamia kulkijoita, jotka olivat Kilpilään pysähtyneet, saimme puhutelluksi ajoon osaa ottamaan, ja kyytimiestemme kanssa karttui meille vihdoinkin 20 ajomiestä. Kinokseen kuten tavallisesti piirusti Gavrilovits kartan kierroksesta ja piti esitelmän venäjäksi, neuvoen ampujia ja ajoväkeä miten heidän oli käyttäytyminen. Paljo aikaa meni neuvojen välttämättömään käännökseen suomeksi ja ruotsiksi. Kello 3 lähti nyt koko seurue liikkeelle. Muutamien satojen sylien päähän talosta asetettiin ensin nuo 13 metsästäjää, jonka jälkeen lukashit yhtä aikaa sijoittivat ajoväen molemmille puolin ampujalinjaa. Kun nämät nyt yhtyivät ajokaaren keskuksessa, alkoivat huudot. Toista tuntia seisoimme me metsästäjät liikkumattomina, vilusta väristen, ja odotimme joka silmänräpäys näkevämme sutten tulevan, vaan lopulla tuli ajoväki perille ja selville saatiin, että sudet olivatkin menneet ajon läpi. Meitä kummastutti kovin, ett'ei kukaan miehistä ollut nähnyt susia; mutta usea oli nähnyt niiden jälet kierroksessa. Lukashit vakuuttivat ajon tulleen suletuksi ilman että jälkiä ulos päin oli tavattu. Kaikki palasivat nyt taloon paitse Vasiili, joka lähetettiin ottamaan selville, mistä sudet olivat ulos menneet. Vähän aikaa myöhemmin astui tupaan ajomies, joka ei ollut läsnä, kun toiset saivat palkkansa tuosta hyödyttömästä avusta. Nyt kävikin selville, että mies oli jäänyt seisomaan sille paikalle, johon hän oli asetettu, ja äännetönnä katsonut, miten sudet, muutamien kymmenien askeleiden päässä hänestä, olivat juosseet ulos kierroksesta. Aivan ilomielin kertoi hän miten kaikki kolme sutta pystyssä päin ajoa kuunnellen laukkasivat erästä kaskiharjannetta ylös päin. Ensimmäinen oli ollut suuri "niinkuin pieni hevonen." Tuo tyhmä mies arveli että hänen etupäässä pitäisi saada maksu, koska hän oli ainoa, joka oli sudet nähnyt. Hän ihmetteli yhtä paljo niitä, jotka nauroivat hänelle, kuin niitä, jotka kovin sanoin soimasivat häntä. Olisipa hänellä ollut pyssy, niin kyllä hän olisi näyttänyt, kuka tässä paras mies oli, eivät vain olisi sudet kuolleet, jos hän kuinka olisi huutanut, yhtä vähän kuin toistenkaan huudoista kuolivat.

Pahalla tuulella lähdimme kaupunkiin ajamaan. Milloin sitten metsästys onnistuisi, kun ei niinkään myötäisissä oloissa kuin tänä päivänä?

Kaikki osanottajat talven innokkaihin sudenajoihin kokoontuivat myöhemmin illalla. Useimmat olivat päivän vastuksista kadottaneet kaiken toivon ja ainoastaan vastenmielisesti ottivat muutamat metsästäjät huolekseen seuraavina päivinä seurata lukasheja. Tiheät lumisateet peittivät näinä päivinä tykkänään jälet eikä tiedetty minne päin pedot olivat vetäyneet.

* * * * *

Varhain aamulla helmikuun 5 päivänä matkustivat lukashit yksinänsä kaupungista susia vakoilemaan. Kello 1 päivällä saapui seuran puheenjohtajalle sana Viiralan polttimon polttomestarilta, että sudet taaskin olivat syöneet yhden omaisistaan ja että toiset, kolme luvultaan, olivat kierretyt. Sanoman tuoja oli saapunut pulskalla juoksijalla, joka perille tullessaan oli ihan valkeassa vaahdossa tuosta 16:n virstan pituisesta kovasta juoksusta. Kapula kiersi heti ympäri ja kello puoli kaksi lähti 4 metsästäjää matkalle. Matkalla kysyimme lukasheja joka talosta, vaan kukaan ei heitä ollut nähnyt. Ensi kerran piti siis nyt järjestää ajo ilman lukasheja. Kello 3 nousimme ylös ajoneuvoistamme Viiralassa ja kohta sen jälkeen saapui kaupungista vieläkin kaksi metsästäjää.

Metsävahti, joka oli sudet kiertänyt, tuli heti saapuville. Hän oli hyvin omituinen mies. Hänellä oli äänen kaikupohja suunlaessa jollakin tavoin puutteellinen ja korvasi äänen selvyyden huutamalla kaikki, mitä puhui. Muuten näytti hän olevan metsäelämässä karaistu, voimakas mies. Hänen perinpohjainen kertomuksensa tehdystä kierroksesta saattoi meidät siihen vakuutukseen, että sudet todellakin olivat kierretyt; mutta kierros oli tehty niin suuri että ajon onnistumista tuskin voi toivoakaan. Kaksi laajaa metsäylännettä sulki kierros sisäpuolellensa ja olisipa tarvittu melkoinen joukko ajoväkeä ja useita ampujia saadakseen tämän maapalstan suljetuki. Älykäs polttimomestari oli jo edeltä käsin hankkinut ajoväkeä, ja myöhäiseksi kuluneen illan vuoksi täytyi meidän kiirehtien vaeltaa jään yli toiselle puolen vesistöjä. Kulku oli erittäin vaivalloista, sillä paksun lumen alla oli uhkuvettä noin puolen jalkaa ja muutamin paikoin vielä enemmänkin. Molempain harjujen väliselle tienoolle, johon kaikki pysähdyimme, oli hyvinkin kolme virstaa. Jäällä ylettyi sohju ja lumi polvien yläpuolelle ja metsässä olivat nietokset yhä paksummat. Matkallamme näimme sen paikan, jossa tuo puoleksi kumppaliensa syömä susi oli tavattu. Polttomestari oli pannut metsään myrkytetyn koiran penikan ja jälet menivät ahmitulta haaskalta revityn suden luo. Tässä tapauksessa voi siis aivan varmasti otaksua, että susi tuli myrkytetyksi ja joko ensin kuoli ja omaiset sitten söivät sen tai että ne sen sairaana ollessa hyökkäsivät kimppuun, tappoivat ja söivät sen suuhunsa.

Jouduttuamme perille molempain harjantein väliseen notkoon, rupesi seuran esimies johtajaksi. Hän lähetti metsävahdin ja erään toisen suksimiehen tutkimaan kummallako noista kahdesta metsäisistä harjuista sudet olivat, ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua näkyikin jo metsänvahti tulevan korkeata harjua alas. Komeaa oli nähdä hänen, ilman että lumen peittämät puut ja pensaat häntä estivät, kiitävää vauhtia ja molemmissa käsissään pyssyänsä heiluttaen, laskevan tuota auringon väririkkaassa loistossa säteilevää jyrkännettä alas. Tuolla kaukana harjun nyppylällä hän ensin näkyi, vaan muutamien silmänräpäysten jälkeen oli hän jo perillä. Hän alkoi heti huutavalla äänellään kertoa, että susi oli kierrettynä järvestä etäämpänä olevalle harjulle. Juuri kun ampujain ja ajoväen asettamisen piti alkaa, saapui siihen eräs metsästäjä, joka myöhään ja aivan yksin oli lähtenyt kaupungista. Hän oli niin kovin kiiruhtanut matkaansa hyyhmässä ja kinoksessa voidakseen ajoissa saavuttaa meitä, että hän tuskallisesti läähöttäen vaipui nietokseen ja oikein kähisi hengittäissään. Hän pyysi meitä viivyttämään lähtöämme, kunnes hän oli niin paljo toipunut, että voi seurata mukana. Heitettyään päältään lyhyen lammasturkin, höyrysi hänen ruumiinsa talvikylmässä, kuin juoksijahevonen lopetetun kilpailun jälkeen. Sillä välin kun metsänvahti sijoitti ajoväkeä saadun neuvon mukaan, järjesti meidän puheenjohtaja ampujoita. Hän asetti viimeksi tulleen toverin sille paikalle, jonka hän luuli tarjoovan parhaat toiveet. Päätös osoitti hänen harkinneen oikein, sillä muutamia minuuttia ajon alkamisen jälkeen tappoikin meidän innokas metsästysveljemme ensi laukauksella suden 30 askeleen päästä. Kun ajo oli tullut perille ampujan luo, kokoontuivat kaikki ammutun hukan luo ja yleinen ilo metsästyksen menestymisestä ilmausi tuommoisissa tilaisuuksissa tavallisella tavalla.

Ajomiehet väittivät nähneensä kierroksessa useiden susien jälet; mutta pimeä oli nyt jo likellä, ja ajetun kierroksen tarkastuksesta ei tänä päivänä voinut tulla mitään.

Onnellista ampujaa, joka pitkän talven sodissa oli uhrannut paljo aikaa ja vaivaa, kunnioitettiin taistelutantereella ilman huomattavaa kateutta, kaadetun suden arveltiin varmasti olevan juuri tuon joukon ison johtajan.

Hyvällä mielellä takaisin Viiralaan palatessamme, eivät nietokset ja hyyhmä enää tuntuneetkaan niin vaikeilta. Hukkaa metsästä kulettaissa astui aina uusia kantajia sijaan, kun entiset väsyivät. Viiralassa kiitettiin kaikkia, jotka hyväntahtoisesti olivat olleet apuna metsästyksen onnistumiseen, etupäässä polttomestaria, ja metsänvahdille sekä sanoman kaupunkiin viejälle jaettiin sopivia palkintoja.

Kun susi oli saatu kiinni sidotuksi etumaisen reen kuskilaudalle, lähdettiin vihdoin paluumatkalle. Kello 7 illalla ajoimme kaikki kaupungin kievariin. Kynttiläin ympäröimänä asetettiin susi näytteille keskelle huonetta ja puolen tunnin kuluttua ympäröi sitä katselunhalukkaita herroja ja vallasnaisia. Kaikkien läsnä olevien metsästäjäin tarkastaessa punnittiin se nyt ja mitattiin. Paino oli runsaasti 6 leiviskää; -- pituus hännän nenästä, karvoja lukematta, kuonon kärkeen juuri 11 korttelia; -- pääkallon takimmaisesta osasta kuonon kärkeen 14 tuumaa; -- korkeus sä'än yli 31-1/2 tuumaa ja ympärys etujalan lapaluun takaa 42 tuumaa.

Kun Iivana Gavrilovits ja Vasiili koteusivat turhalta retkeltään Sääjärvelle päin, tulivat hekin kievariin. Suden sanoivat he varmaan olevan sen suuren uroon, joka parvea johti; alkujaan arvelivat he parveen kuuluneen yhdeksän petoa, mutta nyt siitä ei ollut jälellä kuin yksi naaras. Monta kertaa valittivat he, ett'eivät saaneet osaa ottaa "bolshoi jusin" tappoon, vaan ilmoittivat kuitenkin suurta tyytyväisyyttään siitä, että susi, suurin mitä he koskaan olivat nähneet, oli saanut surmansa. He arvelivat yksinäisen naaraan nyt helposti voitavan käsiin saada, tulevaisuus osoitti, ennustivatko oikein.

Myöhemmin kokoontuivat maljan ympärille iloiseen iltamaan kaikki talven muistettaviin sudenajoihin osaa ottaneet. Lukasheja, jotka pahaksi onneksensa olivat olleet poissa sanoman tullessa Viiralasta, lohduteltiin sillä että olimmehan heidän johdollaan edistyneet siihen määrin, että jo omin voiminkin voimme saattaa talvisen sudenajon onnelliseen loppuun.

Seuraavana päivänä matkasivat muutamat metsästäjät lukashien kanssa kierrosta tarkastamaan ja huomattiin ainoastaan yhden suden olleen kierroksessa. Se oli monta kertaa kääntynyt ajoon päin ja nähtävästi aivan vastenhakoisesti mennyt ampujia kohden; siinä syy, miksi ajoväki luuli nähneensä useiden susien jälet kierroksessa. Minne tuo yksinäinen naaras oli paennut, siitä ei tällä retkellä voitu selkoa saada. Luultavasti oli se paennut jotakin sellaista tietä myöten, jolta kulkiat olivat hivuttaneet jälet pois. Seuraavina päivinä olivat lukashit tiedustelemassa, vaan vasta viisi päivää myöhemmin ilmoitettiin meille, että eräs rouvasihminen oli puolispäivälliskävelyllään Perttulan seudulla nähnyt suden; molemmat lähtivät vastakkaiseen suuntaan toisiansa pakoon. Lukashit ja useita metsästäjiä ajoi sutta takaa joka päivä, vaan kierretyksi sitä ei kuitenkaan onnistuttu saada. Päivälläkin oli se liikkeessä ja etsi kadonneita omaisiaan. Eräänä yönä oli se syönyt kovasti myrkytettyä koiranpenikkaa, ja kun sittemmin kovan lumentulon perästä jälkiä ei enää voitu löytää, otaksuttiin sen heittäyneen kuolemaan johonkin syrjäiseen soppeen.

Kaikki yhdeksän sutta olivat nyt siis hengiltä ja lukasheja piti nyt kiitellä ja laskea heidät kotiin isäntänsä luo Hollolaan; mutta sitä ennen päätimme kuitenkin jonakuna päivänä lähteä liikkeelle ja koetella kiertää ja tappaa jonkun ketun. Olimme koko talven niin tunnollisella uutteruudella toimittaneet sudenajoa, ett'emme koko aikana tahtoneet käyttää lukashien emmekä myös omaa aikaammekaan tuohon huvittavaan ketunjahtiin.

Viisi metsästäjää ja molemmat lukashit lähtivät eräänä kauniina aamuna matkalle ja niin majouduimme Pietilään, sillävälin kun Iivana Gavrilovits ja Vasiili kumpainenkin omalla suunnallaan vasemmalla puolen tietä koetti etsiä jälkiä ja kiertää Mikko-veitikkaa. Tunnin odotettuamme päätimme itse koettaa Hattelmalanharjun sivuharjanteilla ja vesistön välillä. Meistä oli ainoastaan kaksi ottanut mukaansa sukset, ja nämä kaksi lähtivät nyt jälkiä etsimään, Parin tunnin kuluttua palasivat he ilmoittaen ketun olevan kierretyn Perttulan seudulla jonkun matkan päässä sieltä. Kierrokselle mennessämme tapasimme lukashit; mitään vereksiä jälkiä eivät he olleet löytäneet. Lähimmistä taloista saimme 10 ajomiestä ja kohta seisoimme sijoitettuina eräälle metsänkielekkeelle, joka yhdisti laajan metsäisen harjun suuren metsän kanssa. Ajo alkoi, vaan oikea sivu vetäysi heti kierroksen sisäpuolelle päin ja eroitti siten meidät ampujat muusta ajosta. Ajon kestäessä jätimme sen tähden paikkamme ja menimme oikealle kädelle. Meidän nähden vilisti Mikko suurta metsätöntä ylännettä ylös ja kun ei muukaan auttanut pujahti se muutaman torpan kautta maantien yli ja katosi toisella puolella isoa lakeaa maata olevaan metsään. Lähinnä olevat erottivat selvään, että se oli iso, tummankarvainen kaunis kettu. Ajoimme takaisin kaupunkiin suutuksissamme siitä, ett'emme parin poika nulikan tottelemattomuuden ja tyhmyyden vuoksi onnistuneet yrityksessämme.

Seuraavana päivänä lähtivät lukashit Hollolaan ja metsästysten arveltiin loppuneen nyt täksi talveksi; mutta suureksi ihmeeksemme saapui seuraavina päivinä sanomia, eri tahoilta, että suden jälkiä muka oli nähty niillä tienoilla, joilla noita pitkällisiä metsästyksiä oli toimitettu.

Tuollaisen viestin johdosta matkustikin muutamia metsästäjiä eräänä päivänä niitä tarkastamaan, vaan perille tultuaan huomasivat he tuossa paksussa, pehmeässä lumessa vain jäniksen jälet ja taas raukesivat kaikki sudenajon toiveet tämän talven ajaksi.

* * * * *

Aamulla helmikuun 25 päivänä toi tunnettu luotettava mies sanoman Welssin myllyltä, että yön aikana oli kaksi sutta kulkenut läpi kartanon ja sitten tietä pitkin vaeltanut metsään Katumaanjärvelle päin. Seitsemän metsästäjää lähti heti liikkeelle, eikä kovin kauas kaupungista tultukaan, kun jo tapasimme noiden kahden suden jälet, joita myöten seurasimme myllylle. Hukat olivat tirkistäneet molemmista akkunoista tupaan ja tarkastelleet navetan ovea. Koko yön oli satanut lunta, vaan jälet olivat kuitenkin kaikkialla puhtaat ja lumettomat. Sudet olivat siis olleet liikkeellä jokseenkin myöhään aamulla. Tottumuksen avulla, jonka jälkien arvostelemisessa jo olimme saavuttaneet, päätimme niiden olevan avioparin ja uroon mahdottoman ison. Muutamat luulivat yksinäisen naaraan vielä olevan elossa ja menneen uusiin naimisiin; toiset taas että uusia susia oli tullut seudulle.

Kolmessa reessä ajaen seurasimme jälkiä metsätiellä. Renki Otto, joka oli sanoman kaupunkiin tuonut ja jonka useat metsästäjät tunsivat reippaaksi apulaiseksi jänisjahdeillamme, otettiin oppaaksi, sillä hän tunsi hyvin kaikki tänä talvena ajetut metsätiet tienoolla, johon mekin syksyn metsästyksien jälkeen olimme jossakin määrin perehtyneet. Lopulla löysimme paikan, jossa sudet olivat poikenneet tieltä niityn yli varemmin ajetulle, lumen peittämälle tielle. Luultavasti lepäsivätkin ne likitienoossa jollakin metsäisellä mäellä, vaan kuitenkin päätimme kahdessa eri joukossa ajaa vastakkaisille tahoille; saartaa joku suurempi piiri ja tavata toisemme kolmen virstan päässä paikalta Nautalammin rannalla olevassa mökissä. Erittäin huonoja teitä ja paksussa lumessa tallustaen saavuimme mainittuun mökkiin minkäänlaisia jälkiä tapaamatta, ja sudet olivat siis ympäri ajetun maapalstan sisäpuolella; mutta kierros oli ajon toimittamista varten liian avara. Päätettiin sen tähden, että yksi rekikunta ajaisi johonkin metsä-ajoon käytettyä, paraiksi ajokelvollista tietä myöten, joka meni keskeltä kierroksen halki, ja sitten yhtyisi toisiin sillä paikalla, jossa sudet olivat poikenneet tieltä ja ensimmäinen ajokierros aloitettu. Jälkiä löytämättä toimeenpantiin tämäkin; kierros oli nyt vähennetty puoleen ja sitä voitiin siis, vaikka se olikin jokseenkin iso, kaikissa tapauksissa käyttää ajon toimittamista varten. Äänestyksen kautta päätettiin kuitenkin, että seuran harjautunein ja taitavin suksimies Oton kanssa oman arvionsa mukaan vieläkin pienentäisi kierrosta ja samalla kertaa neuvoisi Ottoa, miten hänen tulisi asettaa ajoväki, jonka me sillä välin hankkisimme Paavolan ja Kappolan taloista, muutamien virstojen päässä Katumaanjärven rannalla.

Tässä tarkoituksessa lähtivät nyt kaikki kolme rekeä matkalle ja palasivat 15 miehen kanssa kierroksen lähtöpaikalle samaan aikaan kun reipas toverimme Oton kanssa hyväntuulen näköisinä ehättivät kokouspaikalle. Sudet olivat aivan likellä ja kierros ei ollut puoltakaan virstaa läpimitaten.

Vanhan tavan mukaan otti seuramme puheenjohtaja ylipäällikkyyden, neuvoi ajoväkeä ja antoi numerot ampujille. Eräällä ajoväkeen ai'otulla kiertävällä puutarhurilla ja tunnetulla salametsästäjällä oli yksipiippuinen kivääri ja hän pyysi päästä ampujain joukkoon. Vaikka useat metsästäjät puoleksi vastustivat, asetettiin hän kuitenkin ampujarivin oikealle sivulle. Miehen metsästäjänylpeys näytti tuosta epäluottamuksen lauseesta loukkautuvan ja hän kuului murahtavan jotakin siitä kuka tässä paras ampuja oli.

Hiljaa ja varoisesti toimitettiin metsämiesten ja ajoväen sijoitus pehmeässä lumessa. Metsästäjät seisoivat 80 à 100 askeleen päässä toisistaan. Kun ajo Oton antaman merkkihuudon jälkeen alkoi, ihmetteli jokainen kierroksen pienuutta. Kuitenkin seisoimme tovin aikaa jännityksellä turhaan odottaen sutten ilmestymistä. Vihdoinkin paukahti laukaus oikealla siivellä ja ajoväen huudot sillä puolen ilmoittivat susien sieltä yrittävän päästä ajon läpi. Kohta sen jälkeen tuli susi syvässä lumessa laukaten pyssymiehiä n:o 1 ja 2 kohden oikealla siivellä. Kaikki neljä laukausta jyrähti aivan perätysten, vaan tielle tultuaan juosta kuopasi susi kolme jalkaa likeltä n:o l:stä, joka ei vielä ennättänyt saada piippuihin uusia patroonia, ennen kuin peto muutamien askelein päässä hänen takanansa kaatui hengetönnä maahan.

Ajoväki tuli lopulta ampujariville ja nyt saimme tietää molempain sutten tulleen puutarhuri-nahjusta kohti, mutta tämäpä oli tuolla isoreikäisellä kiväärillään, jossa oli kaksi luotia, ampunutkin jo pitkän matkan päähän, vaikka sudet tulivat suorastaan häntä kohti. Laukauksien jälkeen meni uros oikeanpuolisen ajon läpi, vaan naaras heittäysi onneksi takaisin kierrokseen ja sai surmansa.

Puutteellisista ja kuluneista hampaista voimme päättää emäsuden jokseenkin vanhaksi. Sutten leposijalla oli nähty veripilkkuja lumessa, jotka juuri osoittivat kestävää kiiman aikaa. Hedelmällinen nainen oli siis jo alussa saatu rikotuksi; mutta urossusi ehkä arveli paetessaan: "Jos kadotankin yhden, niin onpa tuhat jälellä." Me ajattelimme: "Parempi onni ensi kerralla."

Me läksimme kaikki Paavolaan. Kansaa kokoontui ammutun suden ympärille ja kaikki ilmoittivat tyytyväisyyttään siitä että herrasväki oli saatu estetyksi asettumasta tienoolle. -- Ajoväelle, joka tällä kertaa oli hyvin täyttänyt tehtävänsä, annettiin kiitoslauseita ja maksettiin hyvästi; Otto taas, joka toi sanan kaupunkiin ja asetti ajoväen, sai erityisen lahjan. Puutarhuri katosi samalla kuin susikin, jonka hän pelästytti kierroksesta.

Kello 5 olimme kaupungissa. Oli sunnuntai ja ihanan auringonlaskun aikana paljo kansaa liikkeellä, Vähää ennen ammuttu iso koirassusi oli vielä kettämättä ja molemmat asetettiin nyt rinnatusten kievarin kartanolle, jossa suuri väen paljous myöhään illalla katseli niitä.

Me metsästäjät vietimme kuten tavallisesti onnistuneen metsästyspäivän jälkeen illan yhdessä. Iloamme tapetusta naarassudesta häiritsi kuitenkin ajatus että uroon onnistui päästä pakoon. Kukaan ei olisi halunnut tänä iltana olla puutarhurin housuissa.

Pakoon päässyttä koirassutta päätettiin kaikella innolla ajaa takaa, ja kello 11 illalla matkusti kolme metsästäjää Heinäkankaan tien pohjoispuolella oleviin metsiin koettamaan ulvomalla vietellä sutta, jonka otaksuttiin ikävöivän rakasta puolisotaan. Ilma oli kolkko ja tuuli vinha, vaan kirkas kuutamo elvytti toiveita. Likellä Welssiä kuulusti kuin susi olisi vastannut, vaan tuulen tohina eksytti heitä. Vasta myöhemmin paluumatkalla kaupunkiin, havaitsivat he jälistä, että susi todellakin oli heidän ulvonnastaan lähestynyt ja pitkin erästä kujaa tullut isolle maantielle ja luultavasti nähnyt metsämiehet sekä sitten paennut idänpään metsiin.

Päivä päivältä seurattiin nyt jälkiä onnistumatta kuitenkaan kiertää petoa, joka myötäänsä oli liikkeellä, enimmiten maantiellä. Luultavasti etsi se vieläkin naarasta, sillä se palasi usein sen metsän läheistöön, jossa naaras ammuttiin. Aamulla maaliskuun 1 päivänä söi se strykniinillä myrkytetyn haaskan; mutta syönnin koko seuraus supistui muutamiin vähäpätöisiin oksennuksiin. 7:n päivän aamuna oli se syönyt itsestään kuolleen sian ja kaksi seuran jäsentä kiersi sen Aulangon metsässä kolme virstaa kaupungista. Viesti lähetettiin heti ja paljo metsämiehiä saapui kohta paikalle, vaan ajoväkeä sijoittaessa pelästyi susi ja pötki tiehensä. Moni metsästäjä oli ilman suksitta ja huppuroitseminen tuolla karulla kivikkomaalla kolmen jalan paksussa lumessa oli tällä kertaa erittäin vaikeaa. Pysyttiin kuitenkin päätöksessä saattaa loppuun tämä viimeinen sudenajo tienoolla ja pitkät matkat ajettiin petoa takaa Hauhon pitäjääsen, kunnes se 18 päivänä taas kierrettiin pohjoispuolella Aulangon järveä. Kutsumusta noudatti 9 metsämiestä ja 15 ajomiehen kanssa toimitettiin ajo. Susi tuli ampujarivin oikealle siivelle, haavoitettiin kahdella laukauksella ja verissään juoksi se sitten sivusmiesten ohitse. Tämä, joka seuraan kuulumattomana metsästäjäpukunsa nojassa oli saanut paikan ampujarivissä, tunnusti sittemmin suoraan, ett'ei hän ennen ollut ampunut muihin kuin maalitauluihin. Kymmenen jalan päästä ampui hän päin mäntyyn, ja lähti huutaen juoksemaan suden jälkeen, joka hiljalleen kahlata töpösteli paksussa lumessa eteenpäin.

Kuusi metsästäjää seurasi heti jälkiä, osaksi ajaen, osaksi hiihtäen, aina Vanajan ja Hauhon pitäjien väliselle rajalle ja palasi vasta pimeän tultua kaupunkiin, Seuraavana päivänä lähti kaksi metsästäjää liikkeelle jatkaen jälkien seuraamista siltä paikalta, johon ne eilen illalla oli jätetty. Joka paikassa, missä susi oli mennyt pois tieltä, yritettiin sitä kiertää, vaan vasta myöhään iltapäivällä onnistui se. Toinen metsästäjistä asettausi kierretyn metsän läpi tulevan tien suulle ja toinen hiljaa huudellen ajoi jälkiä myöten. Aivan oikein tulikin susi tietä myöten, vaan toinen latinki petti, toinen sattui takapuoleen, ja silloin pakeni hurttakin tietä pitkin jäälle. Kun me, metsästäjäin kaupunkiin palattua, saimme kuulla, mitä sinä päivänä oli tapahtunut, herätti tuo vielä entisten lisäksi tullut tapaturma sitä enemmän suuttumusta, kun pyssyn vähin olisi odottanut pettävän ollessaan arvossa pidetyn metsästäjän ja semmoisen ampujan käsissä, joka oli tunnettu hyvistä kivääreistään ja suuresta kätevyydestään. Lukossa se oli sentään vika ollut, ja se se oli onnettomuuden tuottanut.