Part 19

Bellarion ei epäröinyt hetkeäkään. Onneksi ei mikään estänyt häntä noudattamasta Facinon kutsua, sillä hänen sopimuksensa Firenzen tasavallan kanssa oli hiljakkoin päättynyt. Hän riensi heti ilmoittamaan signorialle lähdöstään ja neljä päivää myöhemmin oli hän jo armeijoineen Alessandriassa, missä Facino otti hänet avosylin vastaan.

Bellarionin saapuessa oli Facinon neuvosto paraikaa koolla pohtimassa toimintasuunnitelmaa. Läsnä oli myös Alessandrian herran liittolainen, markiisi Theodore, joka vartavasten oli saapunut Vercellistä.

"Olen rakentanut suunnitelman", virkkoi Facino, "siinä varmassa vakaumuksessa, että sinä tulisit vähintäin tuhannen miehen kanssa."

"Minulla on kaksitoistasataa, kaikki hyvin varustettuja."

"Kelpo poika, kelpo poika!" Facino taputti häntä olalle. "Käy sisään ja kerro se neuvostolle itse."

Nojaten raskaasti Bellarionin käsivarteen opasti hän ottopoikansa kivisiä kiertoportaita ylös. Näitä samoja portaita oli Bellarion aikanaan astellut käydessään puijaamassa Vignatea.

"Siis mestari Theodore on täällä", sanoi Bellarion. "Niin on. Hän on vetelehtinyt Vercellissä kiusaten minua yhtä mittaa auttamaan häntä pääsemään käsiksi Genovaan. Olen kuitenkin venyttänyt asiaa tähän asti. En luota Theodore-veikkoseen niin paljon, että suorittaisin koko sopimusosuuttani ennenkuin hän on tehnyt mitään."

"Mitä nuorelle markiisille kuuluu?" Facino nauroi. "Et tuntisi häntä. Hän on kehittynyt kaikin tavoin. Kyllä hänestä mies muokkaantuu."

Bellarion ihmetteli. "Jopas nyt... Miten se on selitettävissä?"

"Ajoin hänen opettajansa ja muut seuralaisensa hiiteen." Hän vaikeni toviksi. "Näin ensi silmäyksellä, mitä he olivat miehiään. Eräänä yönä he ryyppäsivät itsensä juovuksiin ja juottivat pojankin. Silloin lähetin heidät takaisin Theodoren luo ja kirjoitin hänelle samalla, että hän palkitsisi heidät heidän ansioittensa mukaan. Vähän myöhemmin lähetin pois myös lääkärin ja henkivartijat ja ilmoitin Theodorelle, että markiisia tästälähtien palvelisivat vain sellaiset henkilöt, joihin saatoin luottaa. Theodoren oli pakko kiittää. Mitä muutakaan olisi hän saattanut tehdä? Naurettavaa, eikö totta?"

Bellarion tiedusteli myös kreivitär Beatricen vointia. Facino vastasi puolisonsa olevan Casalessa, missä hän oli paremmassa turvassa kuin Alessandriassa. Lopulta astuivat he huoneeseen, missä neuvosto vartosi.

Pitkän tammipöydän ääressä istui viisi miestä, joista neljä nousi seisaalleen. Istumaan jäi ainoastaan markiisi Theodore, jonka sääty oikeutti hänet siihen. Hän kumarsi vain jäykästi tulijoille.

"Ah, herra Bellarion!" Facinosta tuntui, että äänessä soinnahti ivaa. Hän riensi senvuoksi ilmoittamaan:

"Hänellä on mukanaan tuhatkaksisataa miestä."

"Hän on sitäkin tervetulleempi", vakuutti valtionhoitaja. Theodore ei ollut parhaimmalla tuulellaan, totesi nuori sotapäällikkö.

Riennettiin tervehtimään tulokasta. Ensimmäisenä lähestyi muhkea Carmagnola, arvokkaana ja tärkeänä kuten aina. Hän oli sydämellisempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta samalla hiukan isällinen ja alentuva.

"Ystävämme on nyt yhtä mainehikas sotapäällikkö kuin te, Francesco", huomautti Facino, istuutuen nojatuoliin lepuuttaakseen jalkaansa.

Carmagnola kumarsi. "Käynpä kohta itserakkaaksi."

"Oi Jumalani!" huokasi Facino.

Tumma, parrakas Koenigshofen tallusti esiin ja puristi voimakkaasti Bellarionin kättä. Häntä seurasi pieni, ovela piemontilainen, Giasone Trotta, ja vihdoin komea, tyyni nuorukainen, jota Bellarionin oli vaikea tuntea samaksi Gian Giacomoksi, jonka hän vuotta aikaisemmin oli tavannut Theodoren hovissa. Nuori markiisi muistutti tavattomasti sisartaan, jopa siinä määrin, että Bellarion hätkähti kohdatessaan hänen tumman, miettivän katseensa.

Raivattiin tilaa Bellarionille ja tehtiin hänelle selkoa suunnitelmasta. Kaikkiaan tulisi nyt Facinolla olemaan käytettävissään kahdeksantuhatta miestä, ja tämä määrä oli täysin riittävä. Varukset ja ratsut olivat moitteettomat. Jalka- ja ratsuväen lisäksi oli käytettävinä toistakymmentä tykkiä ja kymmenen pomminheittäjää.

"Entä taistelusuunnitelma?" kysyi Bellarion.

Siitäkin tehtiin selkoa. Luonnos oli hyvin yksinkertainen. Marssittaisiin Milanoon, jonka piiritykseen heti ryhdyttäisiin. Alessandrian muurien kupeella odotteli jo armeija täysin lähtövalmiina.

Bellarion mietti tuokion, ennenkuin lausui mielipiteensä.

"On toinenkin tapa", sanoi hän vihdoin, "jota ehkä ette ole vielä tulleet ajatelleeksi Boucicault on ahmaissut enemmän kuin hän jaksaa sulattaa. Saadakseen Milanon haltuunsa täytyi hänen viedä sotanäyttämölle koko armeijansa. Milanolaiset vihaavat ranskalaisia, jotka eivät suinkaan esiinny kovin hienotunteisesti. Te pidätte Milanoa vihollisena, kun itse asiassa Boucicault on ainoa vihollinen. Suojellakseen itseään Milanossa on hän jättänyt Genovan alttiiksi kenen hyvänsä käydä sisään. Miksi tähtäätte hänen sydämeensä, joka on kilven takana turvassa? Miksi ette tähtää päähän, jota ei suojaa edes kypäräkään?"

Kukaan ei vastannut. Ääneti tuijotettiin nuorta johtajaa ja katseet kehoittivat häntä itseään vastaamaan kysymykseensä.

"Älkää siis havitelko Milanoa nyt, vaan marssikaamme Genovaan. Ajattelemattomuudestaan saa Boucicault vielä vastata isännälleen, Ranskan kuninkaalle. Genovalaiset itse eivät pysty vastarintaan ja kaupunki voidaan luultavasti vallata ampumatta laukaustakaan."

Markiisi Theodore ilmaisi lämpimästi ihailunsa, mutta Facino keskeytti tuimasti:

"Odottakaahan! Odottakaa!" Häntä ei miellyttänyt ajatus, että Theodore saisi osansa saaliista, ennenkuin toinen sopimuspuoli oli saanut mitään. "Miten saattaisi Genovan valtaus Milanon meidän käsiimme?"

"Boucicault rientää heti Genovaan", vastasi Bellarion. "Hän astuu ulos linnoituksestaan, mutta hänen on pakko jättää varusväkeä Milanoon."

Strateegisesti katsoen oli suunnitelma niin hyvä, ettei Facino vastustellut enempää, vaikka hän ei malttanutkaan olla myöhemmin ilmaisematta Bellarionille epäilyjään Theodoren rehellisyydestä.

"Ette tee tätä Theodoren hyväksi, vaan omaksi hyväksenne", vastasi Bellarion. "Ei teidän tarvitse kadehtia hänen näennäistä menestystään. Se voi käydä hyvin lyhytaikaiseksi. Hänenkin on maksettava jonakin päivänä."

Facino naulitsi häneen tiukan katseen. "Mitä?" huudahti hän. "Mitä selvittämättömiä asioita sinulla on Montferratin Theodoren kanssa?"

"Tiedän vain, että hän on lurjus,"

"Jos aiot ruveta kaikkien Italian lurjusten rankaisijaksi, saat totisesti hommaa. Tuo tuollainen on suottapäiväistä haihattelua."

"Sanokaa sitä vain siksi, jos teitä haluttaa", mutisi Bellarion mietteliäänä.

II luku.

NOVIN TAISTELU.

Löydätte perinpohjaiseen kuvauksen tästä sotaretkestä m.m. messer Corion jälkeensä jättämässä kronikassa. Voimakkaan armeijan etunenässä ratsasti Facino Genovaan, jonka hän tosiaan valloitti ilman että laukaustakaan ammuttiin. Suuren armeijan lähestyessä kaupunkia nousi siellä ensin aika melu, sillä pelättiin vihollisen heti ryhtyvän kaupungin ryöstämiseen. Genovalaiset lähettivät vaimonsa ja lapsensa satamassa oleviin laivoihin ja edustajansa Facinoa vastaan. Facinolle vakuutettiin, että hän oli tervetullut edellyttäen, ettei hän aikonut pitkiksi ajoiksi majoittaa joukkojaan kaupunkiin. Ranskalaiskomentoon oli kyllästytty.

"Jos niin tekisin", vastasi Facino paareiltaan, joille yhä yltynyt leini oli hänet pakottanut, "tapahtuisi se ainoastaan Montferratin markiisin etuja valvoakseni. Mutta jos tunnustatte hänet hallitsijaksenne, ei armeijani tarvitse lähestyä askeltakaan lähemmäksi. Päinvastoin marssimme Noviin ottaaksemme siellä vastaan vihaisen Boucicaultin hänen palatessaan Milanosta."

Ja niin kävi, että markiisi Theodore vain viidensadan miehen saattamana seuraavana aamuna ratsasti Genovaan, väestön tervehtiessä häntä vapauttajana. Facino taas peräytyi Noviin vartoakseen siellä Boucicaultia, johon uutinen Genovan tapahtumista vaikutti kuin vasaman isku.

Peloissaan ja raivostuneena hän lähti Milanosta ja pilasi liiaksi kiirehtimällä pienimmätkin mahdollisuutensa saada Genova uudelleen haltuunsa. Pikamarssissa lähestyi hän Novia kohdatakseen siellä vahvan esteen tiellään. Ja nyt teki hän toisen erehdyksen. Saatuaan kuulla, että leinin vaivaama Facino oli viety Genovaan hänen kasvattipoikansa Bellarionin sillävälin komentaessa armeijaa, päätti ranskalainen hyökätä, ennenkuin Facino itse ehtisi takaisin sotatoimia johtamaan.

Maasto oli ratsuväelle sangen edullinen, ja Boucicaultin iskujoukot olivat juuri ratsuväkeä. Armeijansa etunenässä ryntäsi hän vihollisen keskustaa vastaan, eikä Bellarionin jalkaväki ilmeisestikään uskonut kestävänsä hirvittävää painetta. Se lähti peräytymään odottamatta yhteenottoa, ja ranskalaiset painuivat jälkeen, aavistamatta syöksyvänsä suoraan satimeen. Sillä keskustan antaessa perään sulkeutuivat sivustat, joita johtivat Carmagnola ja Trotta, vastustajain selän takana kuin pussin suu.

Aina hitaammin ja hitaammin peräytyi keskusta. Herjaten ja kiljuen seurasivat ranskalaiset lasketuin keihäin. Bellarion, joka ratsasti jälkijoukossa, sivullaan torventoitottaja, antoi yht'äkkiä lyhyen käskyn. Sotilas puhalsi torveensa ja joukko pysähtyi. Koenigshofenin miehet, jotka muodostivat jälkijoukon, heittäytyivät äkkiä polvelle ja iskivät viidentoista jalan pituisten keihäittensä perät tanakasti maahan. Siinä silmänräpäyksessä katkaisi kallistunut keihäsmetsä ranskalaisten tien. Ratsuväki ei voinut pysähtyä heti ja puolisataa hevosta syöksyi suoraa päätä peitsiin. Ensimmäinen linja yritti pysähtyä, mutta takaa työntyvät sysäsivät sen uudestaan keihäitä kohti. Tuokiota myöhemmin oli pakokauhu vallannut koko ranskalaisen ratsuväen.

"Tämä", huomautti Bellarion kylmästi, "panee Boucicaultin kunnioittamaan jalkaväkeä."

Nyt sai Facinon ratsuväki, joka oli sivustoilla, hyökkäysmerkin, ja seuraavassa hetkessä ryntäsi se Boucicaultin armeijan kumpaakin siipeä vastaan mallikelpoisen yhtäaikaisesti. Turhaan yritti ranskalainen yllyttää joukkojaan. Ne lyötiin hajalle ja poljettiin maahan, ennenkuin ehtivät kääntyäkään. Boucicault, joka epätoivoisena huitoi ympärilleen, onnistui raivaamaan itselleen tien ja riensi etujoukkoaan kohti. Liian myöhään. Etujoukosta ei ollut sanottavia jäljellä. Henkiinjääneet olivat antautuneet ja Boucicault pääsi töintuskin joittenkin armeijansa rippeiden kanssa pakoon.

"Nopea toiminta ja hyvä yhteistyö", totesi Bellarion myöhemmin. Ja Novin luona saatu voitto lisäsi suuresti hänen jo ennestään loistavaa mainettaan.

Boucicault jatkoi matkaansa sen tien aina Ranskaan saakka, eikä häntä Italiassa sen koommin nähty.

Sataman takaisessa Fregoso-palatsissa Genovassa vietettiin voiton kunniaksi uljas juhla. Siinä olivat voittajien lisäksi läsnä valtion kahdentoista mahtavimman suvun edustajat. Nimellisesti oli Theodore päivän sankari, mutta todellisuudessa sai Bellarion kaiken kunnian.

Tyynesti ja pöyhistelemättä otti hän vastaan kiitokset, niin aatelismiehen ja Theodoren lausumat kuin kateellisen Carmagnolankin ilmaisemat.

"Olette tosiaankin Bellarion Onnekas", julisti tämä uljas soturi. "Ihmettelenpä kuinka olisi käynyt, jos Boucicault olisi äkännyt temppunne ajoissa."

Bellarion vastasi viileän ystävällisesti:

"Se on teille sangen hyödyllistä järjen voimistelua. Koettakaa samalla arvata, mitä Buonterzo olisi tehnyt, jos olisi aavistanut, kenen kanssa hän teki sopimuksen Alessandriassa."

Ja Bellarion jätti Carmagnolan pureksimaan huuliaan upseeritoverien nauraa hohottaessa.

Hiukan myöhemmin esitti Montferratin Theodore onnittelunsa ja tarjoutui palkkaamaan Bellarionin armeijoineen palvelukseensa. Hinta, jonka hän mainitsi, oli tavattoman korkea, mutta sitä ei Bellarion ihmetellyt. Theodore ei tällä hetkellä tahtonut heikentää voimiaan ja sitäpaitsi piti hän nuorta päällikköä — kuten Bellarion hyvin arvasi — edelleenkin häikäilemättömänä ja rohkeana onnenonkijana.

Theodore varmistui asiasta vielä nähdessään Bellarionin ilmeen. Tämä oli nuorukaisen tarkoituskin.

"Tarjoatte minulle..." aloitti Bellarion, mutta keskeytti. Hän antoi katseensa lipua pitkin kullalla koristettua huonetta, pysähtyen tuijottamaan punaisessa nojatuolissa istuvaa Facinoa. Sitten hän alensi ääntään. "Parveke on tyhjä. Olemme paremmin rauhassa siellä."

He menivät katetulle parvekkeelle, jolta oli mainio näköala sataman yli. Tähtien tuikkeessa häämöttivät laivojen mastot mustina varjoina. Hitaasti eteni lahdella muuan iso kaaleri kootuin purjein. Monien airoparien lavat hohtivat hopeana kuun valossa.

Matalalla äänellä, seuraten lipuvaa alusta katseellaan, Bellarion jutteli, pitkän, uljaan markiisin yrittäessä saada selkoa hänen kasvojensa ilmeestä.

"Tarjouksenne on suurenmoinen, herra ruhtinas..."

"Toivoakseni en koskaan aliarvioi miestä." Hän imarteli tarkoituksellisesti. "Olette suuri sotapäällikkö, Bellarion. Sen olette jo moneen kertaan todistanut."

Bellarion ei väittänyt vastaan. "En ymmärrä, mihin juuri nyt tarvitsisitte sotapäällikköä. Tosin tuntuu siltä kuin olisi teidän korkeudellanne jo valmiita suunnitelmia, mutta ellen tiedä niistä mitään, ellen voi päätellä kauanko suunnilleen minua tarvitsette, voi tarjouksenne suurenmoisuus jäädä vain näennäiseksi."

Theodore hengähti syvään ja hymyili hiukan. Hän oli ollut oikeassa Bellarionin luonteeseen nähden.

"Pidin kiirettä, jotta ei kukaan ehtisi ennen minua ja tarjoukseni käsittää kolmen vuoden sopimuksen", lausui hän. "Tosiaan mainiot ehdot."

"Hyväksyttekö?"

Bellarion naurahti. "Olisinpa hullu jos kieltäytyisin."

"Sopimuksen mukaan on; teidän oltava käytettävissäni tarvittaessa ja teidän on taisteltava kaikkia mahdollisia vihollisiani vastaan."

"Luonnollisesti", vastasi Bellarion. Mutta hän näytti epäröivän hieman. "Luonnollisesti..." Hän vaikeni tuokioksi ja lisäsi sitten: "Haluaisin, ettei sopimus edellytä minun tarvitsevan käyttää väkeäni kreivi Facinoa vastaan."

"Haluaisitte?" sanoi Theodore. "Panetteko sen ehdoksi?"

Bellarionin epäröinti vakiinnutti markiisin mielipidettä hänestä. Laimeasti sanoi nuori kondottieri lopulta: "Enpä tahtoisi mielelläni nostaa asetta häntä vastaan."

"Ette mielellänne! Sen kyllä ymmärrän. Mutta te ette vastannut kysymykseeni? Onko se ehto?"

Bellarion viivytteli vastausta.

"Peruuttaisiko tällainen ehto tarjouksen?"

Tällä kertaa näytti Theodore epäröivän. "Kyllä", tokaisi hän lopulta. "Mutta minusta ei tunnu todennäköiseltä, että Facinosta ja minusta tulisi vihollisia. Käsitättehän, etten voi palkata kondottieria, joka jossakin tapauksessa voisi jättää minut pulaan."

"Ymmärrän. Tajusin sen heti. Kaipa olen aika hupelo epäröidessäni kun kysymyksessä on näin hyvä tarjous." Hän huokasi. "Herra Facino tuskin voi paheksua minua tämän vuoksi..." Hän jätti lauseen kesken. Ja tehdäkseen lopun tuon lurjuksen epäröinnistä, kasasi Theodore lisää tavaraa vaakaan.

"Annan sitäpaitsi takeita", sanoi hän.

"Takeita? Ah!"

"Astin alueet Tanaron rannoilla, Revigliascosta aina Margariaan, yhdistetään läänitykseksi, joka uskotaan teille. Samalla saatte Astin kreivin arvonimen."

Bellarion pidätteli henkeään. Hän katsoi markiisin ja kuunvalossa näyttivät hänen kasvonsa aivan valkeilta.

"Herrani, te lupaatte enemmän kuin vallassanne on antaa."

"Minäpä aion juuri teidän avullanne ottaa tuon vallan käsiini. Kuten kuulette, puhun teille asiani kiertelemättä."

Bellarionia kauhistutti häikäilemättömyys, jota tuo mies osoitti. Oli ilmeistä, että hän aikoi vallata koko Ylä- ja Ala-Montferratin välisen alueen. Siis joutuisivat Alessandria, Valenza ja monet muut Milanon alueella nyt olevat kaupungit myöskin hänen haltuunsa. Theodore joutuisi väkisinkin sotaan Facinon kanssa, joka päiviensä päättymiseen asti varmasti tekisi kaikkensa herttuakunnan eheyden säilyttämiseksi. Ja kondottierille, jonka apua hän tähän tarvitsi, lupasi hän huikaisevan korvauksen, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että suunnitelma toteutuisi.

Bellarion kosketti vapisevalla kädellä tuon viettelijän hihaa.

"Tarkoitatteko totta, hyvä herra? Tarjouksenne on vakavassa mielessä tehty?"

Theodore säilytti vain vaivoin arvokkuutensa. Olipa hän totisesti osannut lurjukseen.

"Valtakirjanne allekirjoitetaan samalla kuin sopimuskin."

Bellarion tuijotti merelle. "Bellarion, Astin kreivi!" mutisi hän kuin hurmiossa. Äkkiä hän purskahti nauruun ja jätti epäröimiset. "Milloin allekirjoitamme sopimuksen, herra ruhtinas?"

"Huomenaamulla, herra kreivi", vastasi Theodore, hymyillen muikeasti. Juttu oli loppuunkäsitelty ja he poistuivat parvekkeelta.

Aikaisin seuraavana aamuna he jälleen kohtasivat toisensa valtionhoitajan työhuoneessa allekirjoittaakseen notarion, kahden montferratilaisen aatelismiehen ja Werner von Stoffelin, Bellarionin luutnantin, läsnäollessa Theodoren saneleman sopimuksen.

Notario luki sopimuksen, jonka joka kohdan Bellarion hyväksyi, ja samoin nimityksen, jolla Theodore korotti hänet Astin kreiviksi ja jossa samalla määriteltiin hänen läänitysalueensa. Tämä ojennettiin Bellarionille allekirjoitettuna ja vasta senjälkeen valmistauduttiin pistämään nimiä kontrahdin alle. Notario katsoi kynän ja koetteli sen kelpoisuutta. Bellarion katsahti valtionhoitajaan.

"Asiakirjat voivat joutua hukkaan", sanoi hän, "ja tämä sopimus on kovin tärkeä. Olen senvuoksi ottanut mukaani todistajan, joka ehken voisi varmentaa sen."

Markiisi jäykistyi. "Antakaa siis messer Stoffelin tutustua siihen."

"En tarkoittanut messer Stoffelia. Todistajani vartoo odotushuoneessanne, teidän korkeutenne." Hän harppoi ovelle ja sysäsi sen auki. Kynnykselle ilmestyi Facino, joka nojasi sauvaansa.

Valtionhoitaja mörähti ja Facino kompuroi huoneeseen tarttuen papereihin, jotka Bellarion ojensi hänelle. Seurasi kauhistava hiljaisuus, jonka lopulta rikkoi suunniltaan joutuneen Theodoren karjaisu:

"Te kurja temppuilija! Alhaissyntyinen, tepasteleva petturi! Pitipäs nyt teitä uskoa! Olisihan minun pitänyt tuntea kavala, heikko luonteenne. Saastainen kettu!"

"Temppuilija! Petturi! Kettu!" Bellarion vetosi laupiaana läsnäolijoihin, ihmetellen moista epäoikeutettua parjaamista. "Miksi olette noin raivostunut? Tottakai olen kasvatusisälleni senverran kuuliainen, että tiedustelen hänen mielipidettään sopimuksesta, ennenkuin sen allekirjoitan."

"Pisteletkö, sinä halju koiran penikka?" Facino kohotti katseensa. Hänen ilmeensä oli kivikova ja hänen silmänsä leiskuivat.

"Käyttäkää siistimpää nimitystä, herraseni, koska minä aion nimittää teitä samalla tavalla kuin te häntä, ettekä ole vielä maininnut ainoatakaan puhuttelusanaa, joka ei tahraisi suuta."...

Theodore vaikeni hetkeksi, mutta yht’äkkiä hän säntäsi Facinoa kohti, sillä hän ei ollut se silkinsileä mies, jolta hän näytti. Bellarion riensi väliin katsoen rohkeasti häntä silmiin, ja nuoren miehen käsi haparoi vyössä riippuvaa, raskasta tikaria.

"Pysyisimmekö rauhallisina?" äänsi Bellarion, "jos mieluummin metelöitte, on minulle tusina miehiä tuolla odotushuoneessa."

Theodore astahti taaksepäin ja vaikka hänen silmänsä vielä hehkuivatkin, ponnisteli hän kovasti tyyntyäkseen. Vaikeata se oli, sillä Facino nauroi ja puhui suunsa puhtaaksi.

"Te petollinen kuhnustelija! Toimitin Vercellin käsiinne ja tein teistä Genovan ruhtinaan ennenkuin panitte kortta ristiin hyväkseni, ja nyt suunnittelette jo uuden valtanne käyttämistä minua vastaan! Aiotte ajaa minut Alessandriasta! Yritätte vietellä parhaimman upseereistani nousemaan minua vastaan. Jos Bellarion olisi ollut yhtä kiittämätön kuin te, ellei hän olisi pysynyt lujana ja uskollisena, en olisi tiennyt tästä mitään, ennenkuin liian myöhään. Tunnenpa teidät nyt, te kurja vallananastaja. Jumal’avita, päivänne ovat luetut! Vai te valmistelette sotaa Facino Canea vastaan? Valmistelkaa vain, sillä, kautta Ristin, se sota syttyy!"

Valjuna huuliaan myöten seisoi Theodore nolojen aatelismiestensä välissä. Hän ei vastannut sanaakaan. Irvistäen Facino katseli häntä.

"En olisi ikinä voinut tällaista uskoa, ellen olisi lukenut näitä rivejä", lisäsi hän, ojentaen paperit takaisin Bellarionille. "Anna hänelle hänen asiakirjansa ja lähtekäämme. Tuon elukan näkeminenkin inhoittaa minua." Ja puhumatta sanaakaan enää markiisille painui hän huoneesta.

Bellarion repi paperit pieniksi palasiksi, jotka heitti lattialle. Hän kumarsi ivallisen näköisenä ja olisi poistunut Stoffelin kanssa, mutta silloin koroitti valtionhoitaja äänensä.

"Kuulkaas, te kaksinaamainen temppuilija! Paljonko Facino maksaa teille tästä kavalluksesta?"

Bellarion pysähtyi kynnykselle. "Ei mitään herraseni. Hän on vain luvannut pitää huolta siitä, että teidän veljenpoikanne, markiisi Gian Giacomo, vihdoinkin pääsee oikeuksiinsa, koska hän jo on säädetyssä iässä, ja teidän vallastanne tehdään loppu."

Markiisi oli kuin puulla päähän lyöty. Hämmästyneenä hän kysyi:

"Ja mitä merkitsee Gian Giacomo teille, lurjus?"

"Sitä mitä hän on. Luuletteko, että muuten olisin ponnistellut hänen vapauttamisekseen kynsistänne. Sitä vartenhan toimitin hänet panttivangiksikin. Olen työskennellyt hänen hyväkseen kauemmin kuin saatatte aavistaakaan."

"Te! Hänen hyväkseen! Kuka teidät siihen on palkannut?"

Bellarion huokasi. "Pidätte varmaankin minua liikemiehenä, vaikka olen vain onnensoturi." Ja hän lähti huoneesta Stoffelin seuraamana.

III luku.

FACINON PALUU.

Sinä aamuna ratsasti Genovasta vahva joukko-osasto, joka suuntasi kulkunsa ylämaahan Scrivian laaksoa pitkin päämääränään Novi ja Facinon leiri. Facino se matkasi joukon keskipaikkeilla, mukavasti muulinajoneuvoissa lojuen. Hän ajatteli puolisoaan, joka ei sittenkään tainnut olla väärässä väittäessään, ettei Facino ollut tarpeeksi kunnianhimoinen.

Novista lähetti hän Carmagnolan Casaleen huolehtimaan kreivittären pikaisesta toimittamisesta Alessandriaan. Häntä ei haluttanut jättää puolisoaan Theodoren käsiin jonkinlaiseksi vastapantiksi. Markiisi Gian Giacomo oli näet edelleenkin Facinon hoteissa.

Kolme päivää myöhemmin saapui Facinon armeija, joka oli vähentynyt Theodoren kolmellatuhannella miehellä, Vigevanoon, jonka ulkopuolelle leiriydyttiin. Facinon kivulloisuus oli tähän pääasiallisena syynä. Hän ei tahtonut marssia Ticinon yli, ennenkuin saattoi istua satulassa.

Viikon kuluessa kondottieri milanolaisen lääkärinsä Mombellin avulla parani melkoisesti, mutta yhä kielteli lääkäri häntä lähtemästä liikkeelle. Sillävälin saapui kuitenkin moni milanolainen hänen leiriinsä.

Ensimmäisten joukossa oli rauhanhäiritsijä Pusterla, joka palavan kostonhimoisena kehoitti Facinoa hirttämään Gian Marian ja huudattamaan itsensä Milanon herttuaksi. Hän vakuutti, että kaikki ghibellinit olivat valmiita antamaan apuaan. Facino kuunteli tyynesti, mutta ei luvannut mitään.

Lopulta saapui myös herttua itse aivan kuin muina miehinä. Tämä osoitti miekkosen olevan aivan toivottomassa asemassa ja avuttomana. Hänen seurassaan olivat pahahenki della Torre, Lonate-lurjus ja kaartin kapteeni Bertino Mantegazza sekä kurja sadan miehen saattue.

Facino vastaanotti herttuan ja hänen lähimmät miehensä Vigevanon maaherran palatsissa.

"Teidän korkeutenne", lausui hän suudellessaan timanttisormuksilla koristettua herttuallista kättä, "tämä on minulle suuri kunnia. Luotatte siis uskollisuuteeni."

"Uskollisuuteenne!" Herttuan rumat kasvot olivat aivan valkeat ja otsalle ilmestyi kurttu. "Uskollisuusko on teidät nostattanut minua vastaan?"

"En ole noussut teitä vastaan, herra herttua. En ole koskaan taistellut teitä vastaan. Teidän vihollistenne kanssa olen sotani käynyt. Minä en halaja mitään muuta kuin palauttaa rauhan valtakunnassanne."

"Kaunista puhetta kapinoitsijan suusta!" jupisi Gian Maria heittäytyen nojatuoliin.

"Jos pitäisitte minua kapinoitsijana, ette olisi tullut tänne."

"Ettenkö olisi uskaltanut, vai mitä? Herramme luut, mies! Mitä tarkoitatte? Minä olen Milanon herttua."

"Koetan muistaa sen, teidän korkeutenne", mutisi Facino ja hänen äänessään värisevä viha sai della Torren hypistelemään herttuan hihaa.

Gian Maria muutti puheenaihetta, mutta ei suinkaan käytöstään. "Arvaatte kai, miksi olen saapunut."

"Toivottavasti ilmaisemaan myöntymyksenne siihen, että jälleen saan teitä palvella."