Part 2

Mitäs nyt sanoiksi saisin Tällä hetkellä huviksi Nuorisollen nousevallen, Kansallemme kasvavallen, Lapsillemme laulun-aine, Josta oppia olisi, Elämällen esimerkki. Vaan ei vanhalla minulla, Lapseksi jo lauhtuneella, Ole ehkä opettamista, Kun en koulusta kokeita, Opinteiltä ollenkana Ole saanut osakseni; Kun on koulu kokemuksen, Sen oon läksyt läpikäynyt, Esimerkit näistä nähnyt: Mikä hedelmä hyvällä, Minkä palkan paha saapi. Niinpä nuori nousevainen Kukoistava nuori kukka, Isän ilo, äidin sulo, Suomen lempi-lapsukainen, Kun sä alat askeleesi, Maalimassa matkustuksen, Koeta ensin kaikin puolin Kuuliainen, nöyrä olla, Varsinkin sä vanhemmillen, Olla isällen ilona, Äidin sulo suosijana. Kunnioita kumpaistakin, Se on käsky Korkeimmalta, Julistettu Jumalalta. Vaan kun matkas maalimassa Tulet täällä alkamahan, Siinä tarkka tarvitahan, Että vaarat vältetähän. Maailma on iso koulu, Alaltansa avarakin. Sill' on teitä sinne tänne Matkustaissa monet seurat; Sill' on lakut laitettuna Kaikin paikoin kulkijoillen. Mikä viepi väärätiellen, Mikä oikeella pysyypi, Kunnon miessä kulkijana. Vielä nuoria varoitan, Kasvavata kansan lasta: Että entistä enemmän Pakenetten pahat seurat, Jotka juuri nuorisoa Tuhansia turmeleepi, Viepi väärällen polullen, Tiellen tuiki turmiollen; Himot häjyt sytyttääpi, Monenmoiset pahennukset, Turmeleepi nuorten tavat. Siispä seuroja valitse, Ettei ehtisi jo tehdä Teille tuiki turmiota. Ota muistohon mukaasi Varoitukset vanhan miehen. Tekin nuoret nousevaiset, Kansalaiset kaikkityyni, Joillen jo nykyinen aika Tarjoopi opin tavarat Kaiken kansan kerroksihin, Sitä suosi hyväksesi, Suomen poika, Suomen tytär. Sitten tuleepi sinusta Kerran kunnon kansalainen, Joka kestät koetukset Vastuksissa vaikeissa, Joita ehkä elämässä Saapi kansamme kokea Ehkä entistä enemmän. Vielä viimeksi sanelen, Ilokseni ilmoittelen, Kuinka nyt nykyinen kansa Kaikkityyni koulitahan, Otetahan opinteillen, Kaikkityyni tyttäremme Ilman säädyn eroitusta. Kodin koulu ensimäinen, Se on hyvä koulukurssi, Se on oppi oivallinen; Hyvän äidin hyvät lahjat, Joita jättää lapsillensa. Siis on äitien sivistys Kaikin puolin kiitettävä: Äidit saatava siveiksi, Tavoiltansa taitaviksi. Ne on kansan kasvattajat, Hyvän kodin kaunistajat, Kotilieden lämmittäjät. Jospa opit oivalliset Kantais kaunihin hedelmän Kansassamme kaikin paikoin Nuorisossa nousevassa, Sitten Suomen suuri äiti Saisi ilolla ihailla Ettei työ oo turhaan tehty, Kasvatukset kansan lasten, Ohjaukset opinteillen. Näistä toivomme tulevan Vielä kansan kasvavaisen, Oppineemman, oivallisen, Jok' on Suomella sulona, Isänmaallensa ilona.

VIELÄ VIRTTÄ VIINAN TÖISTÄ.

Soisin seutuni hyväksi Rautalammin raittihiksi, Vielä kaiken Suomen kansan Kunnialla kulkevaksi Ohi viinan villitysten. Tuollen turmallen pahallen Juoppoudellen julkeallen Pian loppu tehtäköhön Turman päivä tuotakohon, Ettei se enää enemmän Kasvattaisi kansan lasta Veisi väärällen polullen Tiellen tuiki turmiollen. Rakas nuori, nousevainen. Kasvavainen kansan lapsi, Kukoistava nuori kukka, Heinä puhtonen, heleä, Sua varsinkin varotan. Kun sä alat aamupuolta Elämääsi astuskella, Katso kaikella mokomin, Ettet koskaan eksy sinne, Joss' on juomat juotavana, Viinat valtoa pitävät. Karta tätä kauhistusta, Ettei pettäisi sinua, Karta viinan kauppiasta, Kuten pahinta petoa. Jos sä tahdot tarkka olla, Aivan oikein eleä, Kunnon miessä kulkijana, Elä viivy viinan luona, Puhele putelin kanssa, Se sun pääsi pyörryttääpi Silmiäsi summentaapi. Vaikk' on kirkas katsannolta, Hyvin loistava lasissa, Putelissa pulska juoma, Vaan on myrkky mielessänsä, Petos luonnossa peräti. Se on monta kunnon miestä Vienyt väärillen poluillen, Teillen tuiki turmioillen, Tuskan tuiman tutkijaksi. Vaivojen valittajaksi. Se on vaivoja syviä Vielä tuonut vaimoillenkin, Laittanut lapsi paroillen, Kuin on miesi mieletönnä, Humalassa hurjapäänä. Kun hän kotia tuleepi, Heti vaimonsa ajaapi Ulos kohta kuutamellen, Lapset kaikki karkoittaapi Viluhun värisemähän Itkemähän ilman alle. Ota nuoriso opiksi Varoitukset vanhan miehen, Lähe raittiuden polullen, Puhtahitten teillen taivu, Siivoin seuroihin sijotu. Pidä liittosi pyhänä, Lupauksesi lujana, Sanasi kuten sinetti, Jot' ei ikinä rikota, Eikä voida väärennellä. Silloin rauha on kotona, Rauha kyläsi kujilla, Onni kaiken kansan mailla, Onni rinnassa omassa. Vielä vähän virteheni Lausun toisesta tavasta, Haastan tuosta joutavasta, Mikä miehissä näkyypi, Nykyajan ammatissa. Kuinka piiput pistetähän, Rinnoillensa riippumahan, Paperossit paistumahan Aivan hammasten välihin. Mikä miesten mielen väänti, Mikä turmeli totiset, Kuin he jonni joutavata Myrkkykasvia kaluvat, Heinät pahat polttelevat, Ratki rahansa hukaten Sekä saaden sairautta. Siis on sulla nuori miesi Kohta tehtävä totinen Elinaikainen parannus, Ettet ilmoissa ikänä, Kuuna kullan valkiana Piipun polttohon yritä, Tupakkia tunnustele. Miks' eivät ota opiksi Miehet naisilta tapoja, Vaimoväeltä käytöksiä: Ne ei vieri viinan luona, Eikä pullollen puhele, Horjuvina hihkuele Keskellä kylän kujia. Eik' oo noilla naitavilla Piippua piettävänä Hampahissa haikuinensa. Miks' ei miesikin samaten Saisi järkeä totella, Hyljätä hylyt tapansa, Jättää huonot huvitukset. Tätä kaikillen kehotan Suomen suurellen suvullen, Kansalleni kallihillen, Että hyvä hyvin oisi, Pahan valta pakeneisi Kansastamme kaikin puolin. Siihen toivon siunausta Yksin Luojalta hyvältä, Armon kaiken antajalta, Pahan voiman voittajalta.

MAAMIESPÄIVILLÄ RAUTALAMMILLA 12 p. lokak. 1903.

Koska taaskin koossa oomme Näillä juhlilla jaloilla, Päivillä pidettävillä; Näähän ovat oikioita, Jaloimpia juhliamme Töistä, toimista monista, Askarista, ammateista, Meillen maanviljelijöille; Joissa saanemme sanella, Keskenämme keskustella Mit' on mikin hyväks' nähnyt Talonpojan tehtävissä, Kokemuksen koulussansa Ollessansa oppilaana. Viel' on meillä viisarina Näissä juhlajutteluissa Oppineet opettamassa, Akronoomit antamassa Monenmoista neuvoansa Luennoissa, lausunnoissa Opin aavalta alalta; Joka kautta keskustelun Tulee toisen tiettäväksi, Miten maamme saataisihin Edistymään entisestä, Työt ja tulot tuottaviksi, Kannattaviks' kaikki toimet Kaikin puolin kansassamme. Tästä saattaisi sanoa Meistä maanviljelijöistä, Ettei liene enää meillä Mitään uutta oppimista, Ajatusten vaihtamista Toisten töistä tehtävistä Tässä halvassa virassa, Kun on kauvan korjaeltu, Ajan alusta alettu. Vaan ei liene likimainkaan Kaikki läksyt läpikäyty, Opit vartehen otettu, Miten maamme saataisihin Enemmän elättäväksi, Siksi sietävi asia Keskenämme keskustella. Ei elätä pännä meitä, Jos ei aurasta apua; Kuokka auran kumppalina Meillä maanviljelijöillä. Eihän maalima mahissa Kauan pystyssä pysyisi, Jos ei maata muokattaisi, Kynnettäisi, kylvettäisi. Maasta maalima elääpi, Maasta makiat saapi, Hapan kaikki hankitahan Kansan kaiken tarpeheksi, Eduksi tämän elämän, Ravinnoksi ruumihillen. Teillen vielä virkaveljet, Sanon muutaman sanasen: Siis sinä siveä vaari, Taitava talon isäntä, Elä suutu säätyhysi, Elä virkaasi vihastu, Vaikka vaivalla kovalla Maasi mahtihin rakennat. Tässä työssä tarvitahan Aivan paljon ahkeruutta, Vielä tarkkuutta tavassa Kaikin puolin kaivatahan. Siis on työllen, toimellemme Aina arvo annettava, Kun on tuiki tarpeellinen Virka maata viljelevän. Siitä voit kerskaten kehaista, Kuten kerran Suomalainen Sanoopi sanalla tuolla, Etten vaihtas virkoani Miehen kanssa kuuluisamman, Joll' on kappa kamlotista, Kallis kauhtana verasta. Vielä virkan nuoremmille, Kansallemme kasvavallen — Kun olen kyllin kehunna Esi-isäin elinkeinon; Tään oon kautta kokemuksen Itsekin opissa ollut, Nämä läksyt läpikäynyt; Aina aamusta varahin Hikipäässä heilununna, Ahkerana ammatissa, Töissä toimissa monissa — Sanan sanon nuoremmille: Elkää etsikö etempää, Maitten, merien takoa Kuuluisia kultamaita; Onhan viel' omassa maassa Meillä armas Ameriikka. Kyll' on täällä kyntämistä, Kyntämistä, kuokkimista, Paljon siemenen sijoa, Ennenkuin on korvet kaikki Meiltä kaadettu kumohon, Kannot kaikki väännettynä, Taiten tehty leipämaiksi; Vielä niitty viimeiseksi, Pellon äiti päälliseksi. Siis on töitä, tehtäviä, Oman maamme manterella, Suomi-äidin synnyinmailla.

PELLERVON PÄIVILLÄ HELSINGISSÄ 31 p. tammik. 1900.

On taas ollut oiva juhla Täällä Helsingin talossa, Mik' on meitä miellyttännä Maamme maanviljelijöitä — Kuin on tänne tullut paljo, Suuri joukko Suomestamme, Saapunut satoa kuusi, Päivillen pojan pätöisen, Pellervoisen pellon poian. Hauska olo ollaksemme Tässä seurassa somassa, Yhteistyössä, toiminnassa Yhteisen hyvän etehen. Se on oppi oivallinen, Että uusia etuja Ajateltaisiin alati Kansan kasvavan etehen, Tulevaisten tunnustella. Niinpä päivät Pellervoisen Ovat antaneet aluksi Oppimista oivallista Luennoista, lausunnoista Yhteistyöhön, toimintahan Kolmen päivän koulussamme. Siis on päivät Pellervoisen Kohta loppuhun kulunna. Niinpä miehet muistakaamme Pellervoisen päivätöitä; Että viemme viemisiksi Kukin täältä kotihimme Tuliaisiks' tuttavillen; Ehkäpä ottaapi orahan Kantaa vielä kasvuakin, Kun saa asian alullen Itämähän ilman alle Sulo Suomemme hyväksi. Sanon muutaman sanasen Vielä virkan vierahillen Kyntäjillen, kylväjöillen, Että teetten tehtävänne Kuten poika Pellervoinen Kylvöksensä kyyhätteli Luojan sormien lomitse. Käen kautta Kaikkivallan; Sitten siunaus tuleepi Suosiosta suuren Luojan. Vielä lausun nyt lopuksi Kiitokseksi kirjoittelen Niillen herroillen hyvillen, Jotk' on alkanna asian, Yhteistyötä toimimahan, Aatetta alottamahan, Jost' on ollut kyllin meillä Oivallista oppimista Luennoista, lausunnoista Kokeen aavalta alalta, Mitä ompi mikin nähnyt Kokemuksen koulussansa, Jost' on paljonkin puhuttu Kolmen päivän koulussamme, Opin teillä ollessamme Täällä tultu tietämähän.

VALTIOPÄIVÄIN AVAAMISESTA 15 p. syysk. 1863.

Iloinen on ilmoitella, Josta aion kirjoitella, Kuin on arvoinen asia Sekä uusi aikakausi Meitä kohti koittamassa. Kuin jo saavat Suomen säädyt Joka luokasta luetut, Saavat kohta kokoontua Niille juhlille jaloille, Aivan suuriarvoisille, Joit' on päätetty piteä Kaupungissa kuuluisassa, Herttaisessa Helsingissä. Tämä toivottu sanoma Ompi meillen arvollinen, Joka suotiin Suomellemme, Annettiin jo aika tietää, Päivän määrä määrättynä. Käsky saatu keisarilta, Annettu Aleksanterilta. Kyllä tästä Suomen kansan Ompi aihetta aluksi Arvoisallen asiallen Ilon tunteilla tueta, Kuin on kauvan odottanna Suomi siltäkin sijalta, Että saada edistyä, Uutta laatia lakia, Sovitella Suomen säädyt, Mikä passaisi paraiten Käytännössä kaikin puolin, Koska aina ajan kulku Uudistuksia anoopi, Parannusta kaikin paikoin Lainkin vanhan laitoksissa. Jo on vuosia kulunna, Jäänyt tuonne jälkipuoleen Vuotta viisikymmenisen, Jolloin säädyt sovitteli Porvohossa päätöksiä, Eikä oo sitä etua Ajan pitkäisen perästä Suomen kansallen suvaittu. Nyt on aika arvollinen Meitä kohti koittamassa, Valtiot valmistumassa, Joista toivomme tulevan Monen kohdan korjausta, Vahvistusta, virkistystä Suloisellen Suomellemme. Vielä toivoisin tulevan, Että sinne sattuvaiset, Valitut valtiomiehet Oisi järjeltä jaloja, Isänmaallen innokkaita; Jotka puhuis puolestamme Kaikki kansan kaipaukset Pienimmästä suurimpahan, Antain alhaisten asiat Ylimäisten ymmärrellä. Laittaa niillen lainkin säännöt, Vanhat kaikki korjaella Uutten muutosten mukahan. Tästäkin jalosta työstä, Kuin myöskin monista muista, Mitä ennätti eläissään Meillen tehdä toimellansa, Olkoon kiitos korkeimmallen, Meijän kuulu keisarillen Suomen kansalta sanottu. Vielä syyllä suuremmalla Ompi meillä muisto rakas, Kun hän piti tärkeänä Tämän arvoisen asian, Kun oli itse avaamassa, Valtiot valmistamassa Suomen säätyjen seassa Ylhäisenä ystävänä, Suomen suuriruhtinaana, Keisarina korkiana. Täst' ois kaiken Suomen kansan Antaa kiitos korkeimmalle, Ylhäisellen ystävälle Tästäkin jalosta työstä Suloisellen Suomellemme.

KEISARI ALEKSANTERIN KUOLINPÄIVÄSTÄ 13 p. maalisk. 1881.

Oisi mielessä minulla Aine nytkin arvollinen, Että ruveta runollen. Jos vaan oikein osaisin, Kertoella kaikin puolin Aleksanterin armotöitä. Vaikka jo asia vanha, Vaan se uutena pysyypi Miesten muistossa mukana, Varsinkin se vanhempien; Josta nyt nykyinen aika Paljon puhetta pitääpi, Kuin on Suomemme surussa, Pahan mielen painon alla, Että entistä enemmän Muisteleepi muinaisia Armo-isän armotöitä, Aleksanterin aikakautta; Jonka muisto ei murene Suomen kansan suosiosta, Vaan on ikimuistettava. Vielä lasten lapsillakin! Niinpä nytkin Suomen kansa Pitää muistonsa pyhänä Näinä huolen hetkinänsä, Kun ne yhtyy yli Suomen, Kantaa kauniit seppeleensä Sillen patsaallen paraallen, Jonka Suomi hällen nosti, Ikimuiston ihmisillen. Viel' on mulla muistossani Armon-isän armotöitä, Joita soi hän Suomellemme. Tiesi tarkoin tarpehemme, Katsoi kaikkien parasta; Eikä ollut outo vieras, Ehti käydä eläissänsä Seitsemästi Suomessamme. Siitä sitten rakkauskin Kasvoi kahden puolisesti Keisarin ja kansan kesken. Enpä taida tarkallehen, Enkä puolinkaan puhua, Mitä meillen hyvää teki Aleksanter aikanansa. Hänpä itse valtiotkin Ajan pitkäisen perästä Avasi omalla suulla, Vielä vahvasti vakuutti Laitkin pyhänä piteä, Kaikki kansan oikeudet. Samoin saatti suomenkielen Olemaan oikeustuvissa, Virkakielenä viroissa. Samoin koulut, samoin kirkot Saivat uudet uudistukset, Kansakoulut, kiertokoulut Tuli kansallen tutuksi. Alimmasta ylimpähän Kääntyi kaiken kansan kasvot Puoleen kuulun keisarimme. Lähinnä liki Jumalan Pysyy muisto muuttumatta. Vielä toivon viimeiseksi, Jos sen soisi suuri Luoja, Antaisi armon Jumala Lahjat laupiaat hänellen, Keisarillen korkeallen, Nikolaille haltijallen, Että oisi sama mieli, Sama armias ajatus Jok' on ollut entisillä Keisareilla kuuluisilla. Että entiset pysyisi Perustukset paikallansa, Asetukset alallansa Köyhän Suomen suosimana. Eik' ole minulla muuta, Parempata palkkiota, Sidottua seppelettä Panna muistopatsahallen Jalon haltijan hyväksi, Kuolinpäivän kunniaksi, Kuin tää kehno kiitokseni, Hyvin puuttuva puheeni.

KIISTELYSTÄ KIELEN PÄÄLTÄ VALTIOPÄIVILLÄ 1894.

Jo nyt soisi Suomen kansa Kielikiistat loppuviksi. Sitä toivoo Suomen kansa, Että jo ajalla ennen Oisi päästy päätöksissä Vallallensa vanttuhista, Ruotsin kahleista kovista, Jota ruotsikot rumasti Vielä nytkin viivyttävät. Eivät soisi ensinkänä Miestä miehestä tulevan, Ottavan omin varoinsa Aikamiehen askelia, Saapuvan sillen sijallen, Jossa Ruotsi rehevänä Ijän kaiken istununna. Paljon on jo Suomi päässyt, Paljon viel' on pääsemättä Kahlehistansa kovista; Jos vaan vertaamme jälellen Vuotta kuusikymmenisen, Kuin oli vielä ruotsin valta Ylimmillensä yletty, Koulut kaikki kaupungeissa Ruotsin rahkeissa kovissa; Mistä sai nyt kansan lapset Oppia nyt ollenkana? Oli tuohon tyytyminen Oman vanhemman opillen. Kun oli vielä vanhempamme Aivan oppimattomia; Samoin suomeks' kirjallisuus Sekin ol' varsin vähässä. Samoin kaikki virkakirjat Ne oli ruotsiksi rykätty Eikä suomella omalla, Talonpojan tuttavalla. Vaan ei vieläkään viikingit, Herrat ruotsikot rupeisi Suomenkieltä suosimahan. Aina vaan he väittelevät, Kielikiistoja pitävät, Niinkuin näissä valtioissa, Sanomalehdissä samaten Paraan mahtinsa panivat Kiistellessä kielen päältä, Että pitäis heillä olla Ylivalta, ylivoima, Olla päänä, päsmärinä. Suomalaiset saavat olla — Mitä pöydältä putovi, Alta ottoa muruja. Ihme on ikäni ollut, Minun kumma mielestäni, Mist' on jäänynnä jälellen Ruotsinkielen ylivalta, Vaikk' on väkensä vähäinen, Kaikesta osa kaheksas. Jo nyt soisin Suomelleni, Että nousis nuori kansa, Suomen poiat pontevasti, Herrat niinkuin talonpoiat; Oisi meillä yksi mieli, Yksi mieli, yksi kieli, Yhdet armaat ajatukset Kerroksissa kaiken kansan. Niin mä luulisin lopuksi Kielikiistain katkeavan, Vähenevän väittelyiden.

SUOMENKIELEN ASIA RITARI- JA AATELISSÄÄDYSSÄ VALTIOPÄIVILLÄ 1894.

Kuten sanovat sanomat, Viikkolehdet viestit tuovat, Mitä herrat Helsingissä, Arvoaatelit sanovat Suomenkielen suosiosta, Kun ei kuulu heillen vielä Suomi suosittu olevan, Että kelpais keskustella Suomalaisilla sanoilla Aatelistenkin asiat. Tuosta on hyvä todistus Nähty näillä valtioilla, Kuinka Yrjömme yritti, Koetti Koskinen puhua Ensikerran aatelissa, Puhevuoroa piteä Suomalaisilla sanoilla Arvoisellen aatelillen. Vaan siell' ei suomea suvaittu, Kieltä kehnoo käytettävän. Joka ensiksi esiintyi, Von Poriini ponnisteli, Kovin vastusti kovasti Viimeiset viikinkivoimat. Samoin muita muutamia Suomen kielen sortajia Yhdistyypi yhtä mieltä. Sanoivat sanalla tuolla, Ettei kelpaa keskustella Suomen kieli kuultavaksi Arvoaateli-suvullen. En siltä sanoa saata, Arvoaatelis-sukuiset, Niinkuin miehet muutkin herrat, Onhan niissä oikioita Suomenkielen suosijoita, Jotk' ei soisi sortumahan Suomi-äidin suomenkielen, Jonka ennen äiti neuvoi, Oma vanhempi opetti Lapsillensa laupiaasti. Vielä teillen viikinki-herrat Kansan puolesta puhelen: Miksi teillä mieli musta, Miksi, vaino ja kateus Ompi oman kielen päältä, Koska kerran ollaan kaikki Yhden Suomen synnyttämät, Yhden kantamat kanaset, Vaikka häivyimme hajalle Suomen saaren seutuville. Miksi siis ei yksi mieli, Yksi mieli, yksi kieli Ylhäisillä, alhaisilla Kaikuis kaiken kansan suusta; Suomi suosittu olisi. Sitten loppuis kielikiistat, Kovat väitökset välistä, Selviäisi seuraelämä, Kateuskin kahden puolen Ylhäisien, alhaisien; Vielä voisi veljeskättä Tarjotakin toisillensa Sovinnon suloista kättä, Joka rauhan rakentaapi.

HILJAISET VALTIOPÄIVÄT 1899.

Hiljallehen ensin hiihä, Ettet väsyne välillen, Maseneisi matkan päällen: Sananlasku sangen vanha, Valmistettu vanhemmilta, Meiltä mielehen otettu. Samaa saattavi sanoa Vielä näistä valtioista, Päivistä pidettävistä, Hiljaisista hiihtäjistä; Kuin ei kuulu kuulumia, Sanele sanomalehdet Miesten mietteistä mitänä. Ain' on maalla arveluja, Suomen suurilla saloilla, Miten siellä miehet jaksaa Tehtävänsä toimitella. Onko miehet ollenkana Täysin terveessä tilassa, Vai lie tullut taudin aika, Lentsutauti liikkehellä, Joka maalla matkustaapi; Tahtoopi se talvikaudet Ukkosia uuvutella. Vaan on arvelun alaista, Puhe puusta katsojalla, Tohtiskohan tuokin tulla Suomen suurehen kylähän, Herraisehen Helsinkihin, Joss' on rohdotkin ramilla, Vastamyrkyt valmihina Taudin synnyt tappamahan. Näitä kansa keskenänsä, Näistä päivistä puhuvat, Vähän leikkiä lisäksi. Vaan sen arvaamme asian Mekin maalla matkustajat, Ett' on siellä edessänne Arkaluontonen asia, Joka säädyt seisottaapi, Painaapi pahallen mielen, Ajatukset ahtahallen, Että puuttuupi puhetta, Miettehissä meininkiä. Mitä miehet tehtänehen, Soveltuva sotalaki, Jota suosis Suomen kansa Sekä kelpais keisarillen — Se on tointa tärkeätä. Tästä jatkui pitkä juttu, Vaikk' on ainoa asia Vielä näillä valtioilla, Että kesti keskustelut Eikä päästy päätöksihin, Kun oli aikoa kulunna Vielä viisi kuukauttakin. Vaan on vielä tietämätön, Asiakin arvelussa, Tokko päätökset pitääpi Eli ei merkinne mitänä Valtiopäiväpäätöksemme; Jos ei perustus pitäne, Suomen laki suojanamme. Tääll' oli myöskin tutkittava Manivesti mainittava Heleässä helmikuussa; Joka tuotti tutkintoa, Aivan paljon arvelua, Se on paljon seisottanna Yhteistä asian tointa. Kaikistapa kansa saapi Seuraukset selvitellä. Mitä kansa saa kokea — Ettei tiedä tuulen päällä Mitä sattuupi selällä.

NUORISOLLEN NEUVOKSI VÄLTTÄMÄHÄN VÄKIJUOMAT. (Raittiusjuhlassa.)