Part 16

Kamaripalvelija oli armollinen, että vei minut herransa työhuoneesen ja sieltä vastaanottosaliin, jossa hän pyysi minua odottamaan, kunnes hänen armonsa oli pukeutunut. No hyvä! ajattelin itsekseni, kyllä minä hänen otan pestäkseni!

Lemmingin vastaanottohuone oli aivan Malvinan huoneen vieressä. Lasiovi eroittaa tämän viereisestä salista ja tämä on sen puolesta merkillinen, että venetialaiset peilit siinä muodostavat kokonaisen kaltevan seinän. Näihin kuvastuu koko viereinen sali, joka toisesta huoneesta on eroitettu paksuilla uutimilla varjostetulla kaariholvilla.

Minä tunnen jo varsin hyvin nämä huoneet. Viimeksi mainitussa Lemming tavallisesti pitää juhlapäivällisensä.

Odottaessani kuulin äkkiä naisäänen kolmannesta salista. Hiljaisesta keskustelusta en voinut kuulla mitään.

Tuo hiljainen keskustelu muuttui sitten komentosanoiksi, joita tuntematoin kaunis naisen-ääni lausui jalan polennan ja oudolta kuuluvan floretin-kalskeen säestäessä. Nauru katkaisi välistä sanat ja välistä taas kuuluivat naisten äänet suuttuneina, joka kuitenkin pian muuttui kaksiääniseksi nauruksi -- voiton nauruksi ja kummastuksen toiselta puolelta. Tuossa viimeisessä tunsin Malvinan äänen.

Tahdoin katsoa ovesta sisään, mutta tämä oli mahdotointa paksujen esirippujen tähden. Ovi oli myös toiselta puolelta eteen lykätty.

Silloin havaitsin yht'äkkiä, että vasemmanpuolisen esiripun syrjä oli tarttunut kiinni kullattuun ovihakaan. Tämä oli jäänyt huomaamatta, kun oikeanpuolisen syrjä oli oveen kiinnitetty. Sali, josta tuntemattoman ääni kuului, oli oikealla. Mutta juuri tuosta vasemmanpuolisesta ra'osta nähtiin koko viereinen sali avonaisena teaterina.

Minä näin.

Mitä näinkään.

Kohtauksen Olympin leikeistä. Vastapäätä toinen toistansa seisoi kaksi naista lyhyeissä vaatteissa, jotka polveen ulottuivat. Toisella oli persikan värinen hame ja ruusunväriset silkkisukat, toisella tummansininen hame ja ruskeat sukat. Molempain rinnat peitti hirvennahkainen haarniska, joiden vasemmalla puolella oli ommeltuna punainen sydän. Rautalankaiset naamiot peittivät heidän kasvonsa. Malvinan tunsin vartalosta -- hän se oli punaisessa hameessa.

Naiset harjoittelivat floretti-taistelua. Tuo hoikempi-vartaloinen -- sinisessä puvussa -- oli opettaja.

Ensin he läpikävivät kaikki temput järjestyksessä. Sinisessä puvussa oleva nainen komensi ääneensä ja antoi pistoksien kohdata tuota haarniskansa punasta sydäntä sekä naamiota korkealla terssillä tai kvartilla. Sitten näytti hän punapukuiselle kuinka näitä pistoksia torjutaan.

Molemmat naiset olivat hyvin ihanat tässä leikissä. Punapukuinen muistutti jokaisessa liikunnossaan amatsoni-kuningatarta, käsivarren hempeät linjat, pyöreät voimakkaat olkapäät, hoikka vartalo, plastillisen kauniit jalat ja sääret, jotka näkyivät polviin asti, tämä kaikki muistutti jotakin muinaistarujen sankaritarta. Hänen vastustajansa, tuo sinipukuinen, hieno ja nuori, jonka jäsenet vielä olivat ikäänkuin kypsymättömät, oli ulkomuodoltaan arkkienkeli Mikaelin näköinen.

Läpikäytyänsä kouluharjoitukset rupesivat he vapaasen miekkailuun. Punapukuisen liikunnot ilmaisivat tulisuutta, jommoista ainoastaan voipi olla rouvassa, joka on saanut aseen käteensä. Sinipukuinen oli täydessä työssä väistäessään ristin rastin lentäviä pistoksia. Vähittäin joutuivat niin likelle toinen toistansa, että polvi sattui polvea vastaan, rinta rintaa vastaan ja floretit ristiin kahvojen kohdalla; silloin otti silmänräpäyksessä sinipukuinen vasemmalla kädellään florettinsa kiinni kahvasta ja pani sen, kuin panikin, punapukuisen rintaa vasten. Punapukuinen päästi huudon, sillä floretin kärki koski häneen -- hän ei ollut tottunut siihen vielä -- ja hän nauroi taas.

"Te olette jo monta kertaa minulle opettaneet tätä, vaan minä muistan sitä aina liian myöhään -- levätkäämme hetken aikaa".

Hän otti teräsnaamion kasvoistaan ja haarniskan rinnaltaan. Hänen poskensa hehkuivat taistelusta, silmänsä loistivat salakähmäisestä tulesta, koko hänen olentonsa näytti olevan elävä sähkö-patteri. Joka tällä hetkellä olisi häntä koskettanut, hän olisi kenties saanut häntä säkenöimään. Hän säteili ihastuksen viehätyksestä ja taputti iloissaan käsiänsä. Ihastuksissaan hän heittäysi tuolille pianon eteen ja rupesi soittamaan erästä tunnettua espanjalaista säveltä, n.s. reguidillaa, täydellisellä mustalaisen taidolla. "Ettekö tanssi?" kysyi hän sinipukuiselta, heittäen päätänsä taaksepäin.

Tämäkin oli riisunut pois naamarinsa. Minusta oli kuin ennen olisin nähnyt nuo kasvot, en muista missä.

"En, rouvani, en tahdo tanssia", sanoi hän hymyillen.

"No, te saatte sitten istua soittamaan tätä säveltä, sillä minun täytyy tanssia".

Sinipukuinen istui heti paikalleen; Malvina juoksi keskelle salia ja rupesi tanssimaan tuota lumoavaa espanjalaista tanssia, jossa kaikki naisen viehättävät suloudet ilmaantuvat. Tämä oli näky, josta Faust lupasi sielunsa paholaiselle. Minun sydämessäni se iski tulta. Tämä kylmä-katsantoinen rouva tuhlasi kaikki sulouden lumousvoimansa, ainoastaan -- houkutellaksensa hymyn eräältä nuorelta tytöltä. Vaan turha vaiva. Tuo nuori tyttö pianon ääressä katseli lumoavaa tanssia, jota nainen riehuvassa ilossa tanssi, itseksensä peilin edessä, hienoimmankaan punan nousematta hänen neitsyllisille kasvoilleen.

Yht'äkkiä Malvina tarttui florettiin, huutaen: "olkaa varoillanne, minä tapan teidät!" -- Sinipukuinen vastasi hymyillen: "minulla ei ole mitään, jonkatähden maksaisi vaivaa tappaa minut".

"Minä murhaan sinut kalliin omaisuutesi, noiden viattomien kasvojen tähden".

"Mutta en annakaan murhata itseäni!" vastasi toinen, tarttuen hänkin florettiin, jonka oli pianolle laskenut.

Malvina ei antanut hänelle aikaa pukeutua harniskaan ja pakoitti häntä siten taistelemaan suojatta. Sinipukuinen piti puoltansa pakosta, omasta puolestansa hän ei pelännyt. Kun Malvina teki kvartin hyökkäyksen, ajaakseen tuon nuoren tytön pianoa vasten, teki sinipukuinen äkkiä mestarillisen tempun, hyökäten vasemmalla jalallaan, heittäen vasemmalla kädellään vastustajan floretin syrjään ja lyöden omalla floretillaan toisen pois kädestä. Malvina ei siihen tavannut. Hän oli vallaton kuin lapsi, juoksi noutamaan florettinsa, joka oli lentänyt huoneen nurkkaan, ja ryntäsi jälleen yhtä kiivaasti opettajaansa vastaan. Tämä ei tyyntä malttiansa vieläkään menettänyt. Hän näytti Malvinalle mitä 'teateri-pistoksella' tarkoitetaan. Kun Malvina teki rohkean sekundi-pistoksen sinipukuisen rintaa vastaan, juoksi sinipukuinen nopeasti esiin, tarttui Malvinan oikean käden ranteesen, antoi hänen florettinsa liukua kainalonsa alitse ja painoi oman florettinsa kiertämällä vastustajan rintaa vasten, ja nyt oli vihollisen ase hänen vallassaan.

"Tätä sanotaan teateri-pistokseksi, rouvani".

Minä näin Malvinan yhteen-puserretuista huulista, punoittavista kasvoista ja kyyneltyneistä silmistä, että hän rupesi suuttumaan. Miehienkin parissa ei aseettomaksi tekeminä rakasteta.

"Päästäkää florettini!" hän sanoi.

"En päästä ennenkuin lupaatte pukeutua asuun ja miekkailla tyynesti".

"Päästäkää irti, sanon minä!"

"Jos ette ensin lupaa taistella ainoastaan asussa, niin katkaisen floretin enkä anna mitään tuntia enää teille".

"Hyvä, minä lupaan".

Nyt opettaja päästi irti Malvinan käden sekä floretin. Minä, joka tunsin Malvinan tiesin edeltäpäin, ett'ei hän pitäisi sanaansa. Hän on todellinen vaimo, vallaton olento, joka ei mitään lakia kunniassa pidä. Tiesin varsin hyvin, että hän uudelleen ahdistaisi sinipukuista niin pian kuin tämä tuntisi kätensä ja florettinsa olevan irti. Tästä petoksesta nuori tyttö itse tuli kärsimättömäksi, ja tällä kertaa osoitti hän oppilaalleen, mitä arrêt-pistos on. Niin pian kun Malvina ahdisti häntä primillä, veti sinipukuinen molemmat jalkansa aivan takaisin, kallisti päätänsä syrjään ja astui eteenpäin oikealla jalalla, tehden sekundi-hyökkäyksen. Kun Malvinan floretti luikahti hänen päänsä ohitse, kohtasi hänen aseensa Malvinaa oikeanpuoliseen kainaloon, ja rouvan syöstessä tyttöä vastaan koko ruumiinsa painolla, notkistui tytön floretti, jotta muodosti kaaren.

Molemmat säikähtyivät siihen määrään, että viskasivat floretit pois. Sinipukuinen hyrskähti itkuun, Malvina kalpeni ja hengähti syvään muutaman minutin kuluessa. Pian hän tointui taas, ja nähdessään sinipukuisen kyyneleitä, rupesi hän ääneensä nauramaan.

"Siinä näette nyt", lausui sinipukuinen nyyhkyttäen ja moittivalla äänellä.

"Mikä teitä vaivaa?" kysyi Malvina, jonka kasvot milloin kirkastuivat, milloin synkistyivät.

"Nyt olen teitä haavoittanut", sanoi sinipukuinen.

"Mitä vielä -- haavoitettu! onhan kaikki vaan leikkiä".

"Minä tiedän sen varmaan, että semmoinen leikinteko koskee kipeästi noin ohuen puvun läpi".

"Minä vakuutan, ett'ei se ensinkään koske! eihän paikkaa näykään. Vai näettekö mitään?"

Hän avasi äkkiä liivinsä ja paljasti olkapäänsä siihen asti, mihin floretin nuppu oli koskenut. Siinä näkyi punainen ympyräinen pilkku, niinkuin ruusun lehti alabasterilla.

"No näetkö nyt, ett'ei se ole mitään. Katsokaa tänne, minä olen aivan terve".

Sinipukuinen rauhottui sen nähdessään. -- Vaan minä en!

Malvina halaili hellästi tyttöä ja painoi poskensa vasten hänen poskeensa sovinnon merkiksi.

"Älä ole suuttunut enää minuun. En koskaan enää tule noin narrimaiseksi. Minä käsitän, ett'en osaa mitään. Olen oppiva järjellisesti, niinkuin pitää. Tämä viimeinen pistos oli hyvin kaunis -- -- miksi sitä nimitetään?"

"Coup d'arrêt! Me sanomme sitä Unkarin kielellä syöksemiseksi miekkaa vastaan".

"No, sitä temppua pitää meidän harjoittaa perinpohjin".

Malvinan oli hyvin kuuma. Pöydällä oli kylmää vettä kristalli-lasissa. Hän meni juomaan. Sinipukuinen tahtoi antaa hänelle hyvän neuvon.

"Älkää juoko nyt! Se on vaarallista. Te olette aivan kuuma".

Kuullessaan nämät sanat kävi Malvina yht'äkkiä totiseksi. Hän loi katkeran silmäyksen toiseen.

"Onnellinen lapsi, joka ei tiedä ett'ei koko elämä ole raittiin juoman arvoinen".

Näin sanoen hän tyhjensi lasin. Hänen sanansa kävivät suoraan sydämeeni. -- Tämä katkera oman itsensä ylönkatsominen noin rajun ilon jälkeen! Tämän ihmeellisen magnetin vastakohdat vetävät minua yhtä voimakkaasti puolehensa. Jos hän on iloinen tai murheellinen, kärsin minä samat tuskat!

-- -- -- Kuulin askeleita oven ulkopuolelta; Lemming tuli. Minun täytyi luopua paikasta, jossa olin istunut katselijana.

Ja nyt puhukaamme asioista, yleisistä seikoista aivan kylmäkiskoisesti -- jos voimme.

Pankiri vastaan-otti minut, sanoi olevansa hyvin iloissaan tästä kunniasta, tarkoittaen käyntiäni hänen luonansa, ja kysyi mikä hänelle tuotti tämän onnen. Se oli noita hetkiä ihmiselämässä, jolloin henkemme hetkessä läpikulkee kokonaisen maailman päiväntasaajasta pohjoisnapaan asti. Ajatukseni sai tällä hetkellä lentää muutamassa minutissa näöstä, joka sen vangitsi, näköön, joka sitä iletti, elorikkaasta olennosta tähän kylmään irvistelevään mieheen; ihastuksesta inhoon, ja sitten taas tästä henkilöstä, joka ei toivo muuta kuin saada kaiken voiman minussa masennetuksi, siihen toiseen, joka keskellä nauruansa niin surullisesti sanoo: elämä ei ole sen arvoinen kuin lasillinen vettä; sitten vedetään minut taas vastakohtaan kunnes löydän tasapainon ainoastaan haluttomuuden tyynyydessä.

En tahdo panna tuota ihmistä kaakinpuuhun, ja siitä hän kiittäköön hyvää enkeliänsä. Minä sillä surettaisin Malvinaa. Se summa on koko omaisuus, joka Malvinalta ryöstettäisiin. Hyvä, hänen tapahtukoon armo eikä oikeus. Minä ai'on jättää pankirille takaisin ne rahat, joilla hän aikoi lahjoa minua, enkä tahdo saattaa häntä koko maailman edessä häpeemään! Tämän valtin olen hänelle velkaa.

Tätä kaikkea ajattelin samassa hetkessä kuin pankiri sanoi minua tervetulleeksi.

"Hyvä, Lemming!" vastasin minä hänelle, "te olette todellakin minua hämmästyttäneet tuolla hienolla kohteliaisuudellanne. Teidän kunnioitetun puolisonne syntymäpäivänä minun olisi pitänyt olla ensimmäinen toivottamassa hänelle onnea, eikä päinvastoin. Minä otan tuon kauniin sikarilaatikon kalliiksi muistoksi".

"No, ja kuinka sikarit miellyttävät teitä?" kysyi Lemming räpyttäen silmiänsä.

"Minä näytin kylmäkiskoiselta".

"En ole vielä koettanut niitä", vastasin minä.

Hän näytti hämmästyneeltä.

"Oi olkaa niin hyvä ja koettakaa niitä, sillä sikarit ovat erittäin hyviä, ja älkää lahjoittako pois niitä, sillä se olisi suuri vahinko".

"No minä koetan niitä kotiin tullessani ja sanon teille tänä iltana ajatukseni niistä. Toivon tänä iltana saavani luvan personallisesti toivottaa onnea hänen armollensa syntymäpäivänänsä".

"Ai'oin juuri pyytää teitä juomaan teetä tuttavassa ystäväin piirissä; ja jos te, herra valtioneuvos, tahtoisitte tuoda mukananne ystäväni Andjaldy'n myöskin, niin whisti-seura olisi täydellinen".

Andjaldykin! sitä parempi; hän oli todistajana silloin kuin Lemming saattoi minut häpeään Malvinan edessä, lähettämällä rahani takaisin. Todistakoon nyt myös Lemming'in häpeätä. Tämän valtin olen velkaa meille kaikille.

Siis tervetulleet takaisin!

Ajatukseni oli seuraava. Otan mukaani minulle lähetetyt rahat ja, kun me neljä olemme ko'ossa, ai'on kohteliaalla tavalla lukea Lemmingille läksyn (joka olkoon suotu hänen rouvallensakin) ja annan hänelle rahat takaisin rouvansa nähden, viittaamalla, että hän ruvetkoon huokeampiin asioihin, kuin että ostaa isänmaallisia miehiä rahoillansa, sillä näiden hinta ei vielä ole määrätty. Jyväin-kauppaa emme aio jättää henkilöille, jotka aloittavat lahjoomisella.

Illalla me menimme, Andjaldy ja minä, Lemming'in luo. Kun tapasin Malvinan, näytti hän hyvin alakuloiselta. Hän oli alakuloisena koko illan, jonkatähden en voinut olla häneltä kysymättä vaivasiko päänkivistys häntä. Tähän hän vastasi kieltämällä ja yritti olla iloisena, joka ei suinkaan onnistunut; hän vaipui taas synkkämielisyyteen. Minusta oli ikäänkuin suuri suru olisi häntä painanut, niinkuin koko sielunsa olisi ollut sitä ajatusta täynnä, ett'ei elämä ole vesilasillisen arvoinen.

Illallisellakin oli hän harvapuheinen, nähtävästi alakuloinen ja huolissaan. Se tapakin, millä hän söi ja joi, näytti sanovan, että kaikki ei ollut sen arvoista kuin lasillinen vettä -- semmoinen lasillinen, josta kuolemaa juodaan.

Minä en saanut soveliasta tilaisuutta esiintuomaan sitä asiaa, jonkatähden oikeastaan olin tänne tullut. Kuinka voisin sanoa näille surullisille kasvoille niin törkeitä asioita? Ken ei pelkäisi koskeakseen kovasti kirvelevään haavaan.

Malvinan alakuloisuus tarttui minuunkin; jokainen tietää, minkä vaikutuksen surumieliset hiljaiset naisenkasvot tekevät. Sitä enemmän jos nämä kasvot ovat lemmityn kasvot, joista täytyy erota uskaltamatta kysyä: 'sano armaani, miten sinun on?' -- jos meidän täytyy sanoa hänelle kylmästi hyvää yötä ja nähdä, kuinka hän yksinänsä menee huoneesensa, kun ei ole toivoa tai oikeutta saada häntä seurata ja kysyä: 'sano minulle, miksi olet huolissasi?' -- Minulla ei ollut rohkeutta loukata häntä. Ja kuitenkin olen seisonut kanunan edessä, mutta näiden murheellisten kasvojen häpäisemiseen olisi vaadittu enemmän rohkeutta kuin sen osaksi on tullut. Minun olisi pitänyt olla paholainen tai peto. -- Huomenna ai'on lähettää rahat suoraan Lemming'ille ja kirjallisesti sanoa hänelle ajatukseni siitä. -- Jospa tämä nainen vaan ei olisi istunut vastapäätä meitä!

Näin pitkälle Andjaldy luki esimiehensä päiväkirjasta, sill'aikaa kuin tämä yön aikana oli moderatorin luona. Moderatorilla oli nimittäin se rakastettava tapa, että kun hän ei voinut nukkua öisin, kutsutti luoksensa korkeimmat virkamiehet, raatimiehet, polisimiehet neuvotteluun. Jos hän oli huonolla tuulella, antoi hän yöllä valjastaa hevosensa ja lähti paino-hallitukseen, jossa sitten kutsutti kokoon joukottain painoasiamiehet, joiden tuli tarkastaa sanontalehtiä ennen niiden ilmestymistä, ja nosti kauheaa melua niin pian kuin joku oli päästänyt läpi jonkun artikkelin vastustuspuolueen sanomalehdissä. -- Harter, joka oli näin pitkälle ehtinyt päiväkirjassaan, sai siis lähteä moderatorin asuntoon. -- Andjaldy tietysti ei odottanut hänen palaamistansa, vaan meni levolle niin pian kuin oli saanut tietää, mitä tahtoi. -- Seuraavana aamuna tapasi hän taas esimiehensä, joka rupesi puhumaan eilispäivän illasta.

"Rouva Lemming näytti eilen olevan erittäin huonolla tuulella".

"Ja minä tiedän varmaan, että hän niin olikin".

"Mikä häntä vaivasi?"

"Minä tunnen syynkin tuohon huonoon tuuleen".

"Oho, sepä ei ole vähäinen, koska tekin, herra Andjaldy, sallitte vahvasti suljetun suunne lausua, mitä kysyjä ei itse tiedä".

"Minä sain sattumalta tietää sen Lemming'in asianajajalta, joka on hyvä ystäväni".

"Asia on siis asianajajienkin suussa?"

"Niin aivan, koska asia koskee rahoja ja oikeudenkäyntiä".

"No, minä ymmärrän, Malvina on taas tehnyt velkoja ja tuo hyvä Lemming tahtoo häntä parantaa hänen taudistansa".

"Mutta tällä kertaa hän käyttää perinpohjaista parannuskeinoa. Hän on antanut rahanvartijalleen käskyn olla maksamatta rouvansa velkoja".

"Ja nyt muotikauppiaat rouvaa hätyyttävät?"

"He uhkaavat häntä oikeudenkäynnillä".

"Niin pitkälle Lemming ei antane asian mennä".

"Siitä en ole aivan varma. Hän on tuittupäinen roikale kun tahtoo".

"Paitsi sitä ei kukaan voi kadottaa personallista vapauttansa velkojen tähden täällä Unkarissa".

"Ei tänään, vaan kenties huomenna. Muistanette, herra valtioneuvos, että Pesth'in suuret asioitsijat valmistavat rynnäkkö-anomusta ministeriölle Wienissä, väittäen, että syy vararikkojen suureen määrään näinä aikoina on se seikka, että velkauntunutta ei voida vangita; ja antaissaan meille uuden lain, ei ministeriö nyt menetä muuta kuin yhden paperiarkin".

"Mahdollista, mutta sitä kestää vielä odottaa jotensakin kauan".

"Kauan sille, joka on niin flegmatillinen, ett'ei hän anna peloittaa itseänsä unestaan, vaan odottaa lainopillisen taistelun päätöstä. Mutta rouva Lemming on tätä tyyneyttä vailla ja pelästyi ensimäisestä jyrykästä. Kun erään velkojan mieleen juolahti 'Perter-Lloydin' keskusteluhuoneessa tehdä tuo tunnettu muistutus: 'Rouva M. v. L. kehoitetaan täten maksamaan maksettaviksi joutuneet velkansa', niin rouva peläten häväistystä riensi tukkimaan velkojien suut, kaikkien yht'aikaa, ensimmäisellä rahasummalla, joka hänen käteensä sattui, sitoutuen vähin erin määräaikoina maksamaan pois velat".

"No tuskat ovat siis lievennetyt, ainakin kuukaudeksi, ja sen ajan kuluessa asiat ehkä muuttuvat".

"Tämän kautta on hän joutunut vielä arveluttavampaan tilaan, sillä rahat, joiden avulla sai huutajat vaikenemaan, eivät olleet tähän tarkoitukseen määrätyt. Hän oli ko'onnut ne köyhille nais-yhdistyksen puolesta, jonka toimikuntaan hän kuuluu".

"Se oli ikävä asia; kirottu kevytmielisyys".

"Rouva Lemming oli tietysti otaksunut, ett'ei yhdistys tarvitsisi rahojansa muutaman kuukauden kuluessa. Mutta yhdistys, joka huomaa, että kurjuus yltyy, ja nälkään nääntyviä makaa pitkin katuja, on päättänyt kohta ruveta jakamaan ruokaa ilmaiseksi ja vaatii sentähden rahat jäseniltään. Rouva Lemming kertoi miehensä asian-ajajalle, missä pulassa hän oli, mutta Lemming kohotti vaan olkapäitään, sanoen, ett'ei hän voinut sitä auttaa".

"Mutta jos nyt huhu pääsee leviämään siitä, että tämä nainen on tuhlannut ne rahat, jotka hyvää tarkoitusta varten on hänelle jätetty, nälkäisten avuksi annettu, niin hänen maineensa on pilattu ainiaksi".

"Sen asianajaja sanoikin herra Lemming'ille, vaan sai taas vastaukseksi, ett'ei hän voinut sitä auttaa. Herra Lemming näyttää olevan semmoisessa tilassa, että hän viisi välittää rouvansa maineesta".

Harter tiesi aivan hyvin, mikä hänen tilansa oli.

"Kuinka suuri tuo hävitetty rahasumma lieneekään ollut".

"Asianajajan kertomuksen mukaan toista tuhatta guldenia".

"Onko meillä mitään rahoja kassassa?"

"Kassamme on tyhjää tyhjempi. Muistanette, herra valtioneuvos, ett'eivät maatilat tänä vuonna ole mitään tuottaneet. Me olemme vielä velkaa kaiken sen mikä olisi ollut maksettava. Me voimme ainoastaan kiittää teidän korkeaa asemaanne siitä, ett'ei kansa vielä nurise. Koko vuotena meillä ei ole ollut muita tuloja kuin teidän palkkanne, ja meidän on ollut ylläpitäminen koko maanviljelystoimi osto-viljalla, osto-heinillä ja oljilla. Mistä rahoja siihen otetaan, se on minulle arvoitus".

"Mitä nyt! muutamasta joutavasta tuhat-guldenista ei mikään Harter ole koskaan hätään joutunut".

"Ei tähän asti, sillä meillä oli nuo valtiopaperit, Elemér'in perintö; mutta nyt kun käymme oikeutta nuoren herran kanssa, nämä paperit on otettu takavarikkoon, emmekä nyt niinkuin ennen voi jättää niitä vakuudeksi pienistä taskulainoista. Wien'in pankki ei enää lainaa kellekään Unkarissa, eikä anna uudistaa vekseleitä".

"Entäs pankirimme? Kuinka on hänen laitansa?"

"Ah, tuo herra, jolle maksamme 24 prosenttia vekseleistä? Siltä ei saatu hartahimmillakaan rukouksilla muuta, kuin että hän antaa vanhain lainojen pysyä 36 prosenttia vastaan; mutta uusista lainoista ei hän tahtonut kuulla puhuttavankaan, sillä hän sanoo tarvitsevansa jok'ainoan groschenin, kun on ryhtynyt suurenmoisiin asioihin erään kauppahuoneen kanssa Wien'issä".

"Mitä asioita ne lienevät?"

"Senkin tiedän. Useat kauppahuoneet Wien'issä kilpailevat saadakseen hankkia miljonan mittaa siemen-ohria".

"Vaan mitä rahoja hän siihen tarvitsee? Hallitushan rahat antaa sille, joka on toimen saanut".

"Hm, semmoisissa asioissa täytyy suorittaa ennakkomaksuja".

Harter ei ollenkaan voinut käsittää, mitä ennakkomaksuja ne olivat.

"Vaununvoidetta, juomarahaa".

"_Vaununvoidetta? Juomarahaa_?"

"No niin, joka voitelee vaununsa hyvin, se ajaa mukavasti, sanoo vanha, viisas saksalainen sananlasku. Mitä juomarahoihin tulee, niin niitä ei ainoastaan vastaanoteta palvelijain huoneessa, vaan myöskin salongissa, virkahuoneissa, boudoireissa ja -- vastaanottohuoneissakin".

Ferdinand Harter'in suun ympärillä ilmauntui jotakin suonenvedontapaista. Hänenkin vastaanottohuoneessaan oli summa juomarahoja. Andjaldy jatkoi:

"Nuo hyvät Wieniläiset ymmärtävät semmoisia asioita. Ja koska he niitä niin hyvin ymmärtävät, jyväkauppa epäilemättä heille annetaan".

"Niinkö luulette? Onpa muitakin, joilla on sananvuoroa!"

Andjaldy ei jatkanut keskustelua, vaan rupesi kirjeenvaihtonsa suorittamiseen.

Ei hänen juuri tarvitse lukea esimiehensä määräyksiä hänen päiväkirjastaan, hän voi itse sanoa, mitä siihen on kirjoitettu.

"Vai niin, vai Wieniläisetkö! vai ahneet Wieniläisetkö. Tässäkin tapauksessa aikovat he viedä Unkarilaisilta lihavan paistin. Meidän kauppamme vahingoksi Wieniläisiä pitäisi suositella. Sitä emme ai'o kärsiä. Tasan on jaettava. Isänmaani verihiestä eivät vieraat saa nauttia hedelmiä..."

Ferdinand Harter on näyttävä kelle tahansa, että hän toimii puhtaasta isänmaan-rakkaudesta, kun hän Unkarilaisella Lemmingillä voittaa Wien'in Lemmingit.

Seuraavana aamuna sanoi Harter Andjaldylle:

"Minulla on ollut parempi onni kuin teillä, olen saanut lainan. Tässä on tuhat tukatia, menkää vaihtamaan ne jonkun pankirin luona".

Kello 12 kävi Harter Malvinan luona.

"Olen kuullut, että armollinen rouva vastaanottaa lahjoja hätää kärsiville".

Malvina vaaleni kuullessaan nämä sanat.

"Sallikaa minunkin jättää roponi ja kirjoittakaa luetteloonne nämä 50 tukatia".

Malvina otti luettelon esille ja Harter kirjoitti viisikymmentä tukatia.