Part 23

Gundermann hyvästeli häntä. Mutta vapaaherratar suuttui:

"Minä lähestyin teitä täydellä luottamuksella ja puhuin ensiksi ... tämä on suoranainen kavallus! Olettehan luvannut antaa minulle neuvoja, jos minä teen teille palveluksen..."

Gundermann nousi ja keskeytti hänet. Hän, joka ei koskaan nauranut, hihitti nyt, niin hauskaa oli hänestä, että näin oli voinut vetää nenästä nuorta, kaunista naista.

"Neuvoja? Niin, rakas, pikku vapaaherratar, neuvon te saatte! Kuulkaa tarkoin: elkää koskaan pelatko pörssissä! Muuten tulette pian vanhaksi ja rumaksi. Nainen, joka pelaa ... se on jotain hirveätä!"

Ja kun vapaaherratar oli mennyt, mieletönnä raivosta, sulkeutui hän huoneeseensa vävynsä ja kahden poikansa kanssa, jakoi osat, lähetti heti sanan Jacoby'lle ja muille välittäjille, että valmistautuisivat huomispäivän suureen keikaukseen. Hänen suunnitelmansa oli sangen yksinkertainen; hän aikoi nyt tehdä sen, mistä varovaisuus oli häntä pidättänyt, niinkauankuin hän ei ollut tuntenut Yleispankin todellista asemaa: täyttää markkinat osakkeilla, joita tarjotaan kaupaksi, nyt kun hän tiesi, että Saccard oli ilman käyttövaroja, eikä voinut pitää kurssia ylhäällä. Hän antaisi miljardinsa rynnätä taistelukentälle, löisi ratkaisevan iskun kuin sotapäällikkö, joka vakoojien kautta on saanut tiedon vihollisen heikosta kohdasta. Nyt oli johdonmukaisuus taas voittava: jokainen osake on kuolemaantuomittu, kun kurssi on noussut yli todellisen arvonsa.

Juuri sinä samana päivänä kello viiden tienoissa meni Saccard Daigremont'in luokse; hän ikäänkuin aavisti vaaraa. Hän oli hermostunut, hän tunsi, että oli tullut hetki antaa vastapelaajille kuolemanisku, muuten voittaisivat he hänet. Jättiläistuuma kuohui hänen mielessään: hankkia 600 miljonan jättiläisarmeija, jonka hän vielä tarvitsi valloittaakseen mailman.

Daigremont otti hänet vastaan tavanmukaisella kohteliaisuudellaan ruhtinaallisessa talossaan, keskellä sitä loistoa, joka maksettiin erotuksilla jokaisen pörssiselvityksen tapahtuessa, ilman että kukaan voi varmasti sanoa, jos tämä loistava pinta oli vain tyhjä kuori. Tähän saakka oli hän ollut uskollinen Yleispankille, ei ollut tahtonut myydä, ja ollut aina osottavinaan laitosta kohtaan järkkymätöntä luottoa, ollut aina ihastuksissaan alinomaisen nousun johdosta, joka muuten tuotti hänelle huomattavia summia; niin, hän ei ollut muuttanut ilmettäkään 15 p:än epäsuotuisan selvityksen tapahtuessa, oli sanonut jokaiselle, että hänen mielestään tämä lasku oli ohimenevää laatua; mutta hän oli kumminkin aina varuillaan, valmiina menemään vihollisen puolelle pienimmänkin vakavamman merkin huomattuaan. Saccard'in ihmeellinen suunnitelma herätti Daigremont'issa suorastaan ihastusta. Se oli kyllä mieletön, mutta eivätkö suuret sotaherrat ja suuret finanssimiehet useinkin ryhdy mielettömiin tekoihin, jotka tuottavat heille voitan? Ja hän lupasi aivan varmasti apuaan jo seuraavana päivänä; hän pistäytyisi Delaroque'n luo kuullakseen hänen mielipiteensä ja nyhjäisi muutamia muita ystäviään ... saataisi kokonainen joukko liittolaisia. Hänen mielestään voisi uusi armeijakunta käsittää 100 miljonan summan, joka olisi heti käteisenä. Saccard ihastui, hän oli aivan varma voitosta, laati heti taistelusuunnitelman, verrattoman rohkea suurilta sotapäälliköiltä lainattu aate: heti pörssin avattua pieni kahakka, jotta vastapelaajat saataisiin esiin ja saatettaisi heidät varmoiksi voitostaan; sitten, kun he olivat saavuttaneet pienen voiton ja kurssi oli laskenut, astuisi Daigremont apujoukkoineen esiin raskaan tykistön kanssa, kaikki odottamattomat miljonat vyöryisivät esiin, sattuisivat vihollisen selkäpuolelle ja löisivät sen perinpohjin. He kärsisivät musertavan tappion. Molemmat herrat erosivat puristaen toistensa kättä ja voitonvarmoin ilmein.

Tuntia myöhemmin, kun Daigremont, joka oli kutsuttu päivällisille, ryhtyi pukeutumaan, tuli vapaaherratar Sandorff hänen luokseen. Hädissään oli hän päättänyt mennä kysymään Daigremont'in neuvoa. Hän kertoi tälle levottomuutensa syyn, käyntinsä Gundermann'in luona ja tämän antaman hyvän neuvon, mutta unohti mainita petoksestaan. Ja Daigremont nauroi, häntä huvitti pelottaa vapaaherratarta vielä enemmän; senvuoksi otti hän epäilevän ilmeen, oli uskovinaan, että Gundermann oli puhunut totta vannoessaan, että hän oli täysin puolueeton taistelussa. Ei voinut koskaan olla varma mistään, pörssi on kuin yöllinen metsä, jossa täytyy hapuillen kulkea eteenpäin; jos pelkää kaikkia sen merkillisiä ääniä, niin saa olla varana, että satuttaa nenänsä puunrunkoon.

"Vai niin", kysyi vapaaherratar levottomasti, "minun ei siis pidä myydä?"

"Myydä? Mitä varten myydä? Sehän olisi hulluutta! Huomenna olemme me herroja, Yleispankki kohoaa 3,100! Ja seisoo, tapahtukoonpa mitä tahansa; tulette olemaan tyytyväinen viimeiseen kurssiin. Siinä kaikki, mitä voin teille sanoa."

Vapaaherratar meni. Daigremont voisi siis vihdoinkin pukeutua, mutta silloin soi kello taas ... kolmas käynti. Ei, tällä kertaa hän ei ota vastaan. Mutta kun palvelija jätti hänelle Delaroque'n käyntikortin, sanoi hän, että tämä oli heti päästettävä sisälle, ja kun Delaroque seisoi hämillään, eikä halunnut sanoa mitään palvelijan läsnäollessa, lähetti Daigremont palvelijan pois ja ryhtyi itse sitomaan valkean kaulaliinansa suuren peilin edessä.

"Saattepa kuulla uutisen!" sanoi Delaroque tuttavallisella äänellä, jollaisella tavallisesti käännytään klubitoverien puoleen. "Voitteko ajatella, Jacoby, lankoni, on ollut kyllin ystävällinen ilmottaakseen minulle keikauksesta, jota valmistellaan: Gundermann ynnä muut ovat päättäneet räjähyttää Yleispankin huomenna. He aikovat työntää osakkeita kasottain markkinoille. Jacoby oli jo saanut määräyksensä ja hän kiirehti heti minun luokseni."

"Oh, hitto!" huudahti Daigremont kalveten. "Ymmärrättehän, on ihmisiä, jotka pelaavat Yleispankin osakkeilla ja he ovat antaneet minulle julman suuria määräyksiä! ... niin, 15 miljonan arvosta ... hehän taittavat sekä kätensä että jalkansa. Senvuoksi otin ajurin ja käyn suurimpien liiketuttavieni luona -- niin, eihän se ole oikein, mutta minä teen sen hyvässä tarkotuksessa..."

"Oh, hitto!" toisti Daigremont.

"Niin, rakas ystäväni, ja koska te pelaatte ilman täytetakuuta, tulin pyytämään teitä antamaan minulle sellaisen tai ottamaan takasin määräyksenne."

Daigremont huudahti:

"Minä otan ne takaisin ... luonnollisesti! Minä en jää sortuvaan taloon, se on tarpeetonta sankaruutta. Elkää ostako ... myykää! Minulla on teidän huostassanne osakkeita noin kolmen miljonan arvosta, myykää, myykää kaikki tyyni!"

Ja kun Delaroque hankkiutui lähtemään sanoen, että hänen täytyy vielä käydä muitten liiketoverien luona, puristi Daigremont sydämellisesti hänen kättään.

"Kiitos, tätä en minä koskaan unohda. Myykää, myykää kaikki tyyni!"

Yksin jäätyään huusi hän palvelijansa kähertämään ja ajamaan partaansa. Oh, olipa se opetus! Tällä kertaa olivat vähällä vetää häntä nenästä kuin pikku poikaa. Niinhän se käy, kun joutuu tekemisiin hullujen kanssa!

Illalla alkoi paniikki jo "pienessä pörssissä". Tämä "pörssi" sijaitsi Italian boulevardilla, siellä kävivät vain vapaavälittäjät, jotka tekivät kauppoja epäilyttävien asiamiesten kanssa. Sinä iltana oli siellä lähes 2,000 henkeä. Markkinat olivat sangen vilkkaat, Yleispankin osakkeita tarjottiin kaikkialla, kurssi laskeutui nopeasti. Pian alkoi myös levottomuutta herättäviä huhuja levitä. Mitä oli tekeillä? Puoliääneen kuiskailtiin oletetun myyjän nimi, jonka päätettiin olevan myynnistä huolehtivan vapaavälittäjän takana. Koska mahtavat möivät tuolla tavoin, täytyi vaaran olla tarjolla. Jo kahdeksan ja kymmenen välillä vallitsi tulinen kiire, kaikki pelaajat riensivät ottamaan takasin määräyksensä, löytyi sellaisiakin, jotka olivat tulleet ostamaan, mutta ryhtyivätkin myymään. Mentiin levolle kiihtyneen mielialan vallitessa, kuten päivää ennen suurta taistelua.

Seuraavana päivänä oli inhottava ilma, oli satanut koko yön, tuhuttava, jääkylmä sade oli muuttanut koko kaupungin likaviemäriksi. Puoli yhden aikaan laukesi rankkasade pörssin ylitse. Sinne oli paennut suuri kansanjoukko suojaa hakemaan ja sateenvarjoista valuva vesi liotti pian senkin lokalätäköksi. Vesi vuoti pitkin tummia seiniä, lasikaton lävitse tunkeutui väsynyt, punertava kajo, joka antoi kaikelle raskaan synkkämielisyyden leiman.

Kaikenlaisia huhuja kulki suusta suuhun, toinen toistaan kummempia; kun Saccard siis ilmaantui tavalliselle paikalleen, oli luonnollista, että kaikkien katseet kiintyivät häneen. Hän seisoi pilarinsa vieressä hymyillen, virkeänä ja luottavaisena, kuten tavallista. Hän tiesi sangen hyvin, että osakkeet "pikku pörssissä" eilen illalla olivat laskeneet 300 frangilla, hän aavisti suurta vaaraa, odotti mieletöntä ponnistusta vastapelaajain puolelta, mutta hänen taistelusuunnitelmansa tuntui virheettömältä, Daigramont'in saapuminen miljonien vereksen apujoukon keralla oli antava ratkaisevan iskun ja johtava hänet vielä kerran voittoon. Itse oli hän aivan ilman varoja, pankin kassat olivat tyhjinä, hän oli raapinut niistä viimeiset kuparilantit, mutta hän ei ollut huolissaan, hän oli puhunut Mazaud'in kanssa, ilmottanut hänelle mitä Daigremont oli luvannut, ja välittäjä oli sen johdosta suostunut ilman vastinetta huolehtimaan useitten miljonien ostosta. He olivat sopineet sellaisesta menettelytavasta, ettei kurssin annettaisi laskeutua heti alussa kovin paljon, vaan taisteltaisiin vastaan apujoukkojen tuloa odotellessa.

Kello osotti 10 minuttia vaille yksi, kun Moser saapui; hän oli kalmankeltainen, sillä maksatautikohtaus ei ollut suonut hänelle pisaraakaan unta yöllä; hän huomautti Pillerault'ille, että kaikki ihmiset hänen mielestään näyttivät kovin hurjilta sinä päivänä.

Pillerault, joka aavisti juonta ja senvuoksi tekeytyi vieläkin varmemmaksi kuin tavallisesti, vastasi nauraen:

"Ei, kuulkaapas ystäväni, teillä itsellänne varmaankin on vatsavaivoja. Me olemme kaikki mitä parhaimmalla tuulella, ja me pidämme kyllä huolen, että te saatte ojennuksen, jonka muistatte kauan."

Moser oli todella oikeassa; yleinen jännitys ja kolkko sadepäivä aiheuttivat harvinaisen painostuneen mielialan salissa, ja melu oli huomattavasti tukahtuneempi kuin tavallisesti.

Saccard'in ympärillä parveili yhtä mittaa joukko levottomia liiketovereita kuullakseen kehottavan sanan. Myöhemmin huomattiin, ettei Daigremont sinä päivänä ollut lainkaan näyttäytynyt, yhtä vähän Huret'kaan, jota luultavasti myös oli ajoissa varotettu ja josta taas oli tullut Rougon'in uskollinen koira. Kolb seisoi erään pankkiirijoukon keskellä ja oli olevinaan kokonaan kiintynyt vekselikurssien vertaileviin laskelmiin. Markiisi Bohain oli kohtalon iskulta turvassa; hän käveli ympäri varmana voitostaan joka tapauksessa, sillä hän oli antanut Jacoby'lle määräyksen ostaa yhtä monta Yleispankin osaketta kuin oli käskenyt Mazaud'in myymään. Ja Saccard seisoi toisten, uskovien ja naivien ympäröimänä osottaen erityistä huomiota Sédille'a ja Maugendre'a kohtaan, jotka vapisevin huulin ja kuumeisin silmin kerjäsivät häneltä voittoa. Hän puristi voimakkaasti heidän kättään, ja tähän kädenpuristukseen sisältyi vakuuttavin lupaus. Ja niin jutteli hän merkityksettömästä vastoinkäymisestä, joka oli kohdannut häntä -- häntä, joka ei muutoin olisi tiennytkään, mitä vastoinkäyminen merkitsi.

Vihdoinkin kajahti kellonlyömä kuin hautajaissoitto päämeren ylitse. Ja Mazaud, joka juuri oli antamassa Flory'lle määräyksiä, kääntyi luukulle, kun taas nuori mies kiirehti sähkösanomatoimistoon liikutettuna oman asemansa johdosta, sillä hän oli kärsinyt suuria tappioita viime päivinä, hän oli itsepäisesti taistellut Saccard'in sivulla ja uskalsi tänään huomattavan summan peliin toivoen Daigremont'in väliintuloa; tämän jutun oli hän nimittäin siepannut kuunnellessaan erään oven takana. Heti ensi alussa tunsivat vekselinvälittäjät, että maa huojui heidän allaan. Markkinat olivat tulvillaan ja halkeamia oli jo ilmaantunut. Oliko tulossa yksi noita väkivaltaisia maanjäristyksiä, joita tapahtuu kerran kymmenessä tai viidessätoista vuodessa, noita pelottavia romahduksia, joita pelihimo aiheuttaa ja jotka saavat aikaan sellaisen mieshukan pörssissä, kuin olisi ruttotauti raivonnut? Mazaud oli tarrannut molemmin käsin samettikaiteeseen; toisella puolen seisoi Jacoby huutaen voimakkaalla äänellään:

"Minulla on Yleispankin 2,800!"

Se oli edellisen päivän iltakurssin viimeinen kurssi, ja päästäkseen vastapelaajain edelle hetipaikalla katsoi Mazaud parhaaksi ottaa osakkeet siitä hinnasta.

"Minä ostan 2,800:sta ... 300 Yleispankin!"

Ensimäinen kurssi oli niinmuodoin määrätty. Mutta näytti mahdottomalta pitää sitä yllä. Kaikilta tahoilta tulvi tarjouksia. Mazaud taisteli epätoivoisesti puoli tuntia saamatta aikaan muuta kuin että lasku hiukan pysähtyi. Hän ei voinut ymmärtää, mikä oli mennyt Nathansohn'iin, jonka olisi pitänyt lähettää hänelle ostomääräyksiä? Vasta myöhemmin sai hän tietää, miten viekkaasti hän oli menetellyt: hän oli juutalaisvainullaan haistanut aseman ja osti senvuoksi Saccarcd'in laskuun ja myi omassa nimessään. Massias syöksyi sisään -- hänellä oli omia etujaan valvottavana korotuspelaajien puolella -- ja kertoi miten oli laita toisessa osastossa; Mazaud menetti silloin malttinsa ja päästi tuleen kaikki määräyksensä yhdellä kertaa, joita hän oli aikonut suorittaa vähitellen apujoukkoja odotellessaan. Se kohotti hiukan kurssia, aina 2,650 saakka, sellaisin äkillisin, säännöttömin hyppäyksin, joita voi huomata myrskyisinä hetkinä, ja hetkeksi leimahti Saccard'in mielessä rajaton toivo, joka valtasi myös Mazaud'in ynnä muut, joille kuului päivän salaisuus. Koska kurssi nyt jo kohosi, oli päämäärä saavutettu, voitto oli oleva suunnaton, kunhan apujoukot ehtisivät paikalle. Yleispankin leirissä vallitsi riemu, Sédille ja Maugendre olisivat voineet suudella Saccard'in kättä, Kolb läheni joukkoa, mutta Jantrou katosi ilmottamaan tavanmukaisesi ulkona vaunuissaan odottavalle vapaaherrattarelle iloista uutista. Ja Flory'n nähtiin ihastuksesta säteillen juoksevan etsien Sabatani'a, joka nykyään oli hänen välikätensä, antaakseen hänelle uusia ostomääräyksiä.

Mutta nyt löi kello kaksi ja Mazaud, jonka täytyi kantaa hyökkäyksen koko taakka, alkoi horjua. Hänen hämmästyksensä kohosi sitä mukaa kuin luvatut apujoukot pysyivät näkymättömissä. Olihan jo aika, miksi ei häntä vapautettu sietämättömästä asemastaan? Vaikka hän ammattiylpeytensä kannustamana seisoi ilmettään muuttamatta, tunsi hän kuitenkin, että hänen poskiaan kulkivat kylmät väreet ja pelkäsi, että joku ehkä huomaisi, kuinka hän oli kalvennut. Jacoby seisoi ja mylvi kuten tavallisesti, heitteli yhä edelleen tarjouksiaan Mazaud'ille, mutta tämä ei vastannut enää. Hän ei katsonutkaan vastustajaansa, hänen silmänsä olivat kiinnitettyinä Delaroque'n, Daigremont'in välittäjään, jonka vaiteliaisuus oli hänelle arvoitus. Eikö juuri ollut hänen velvollisuutensa puuttua asiaan, pelastaa heidät kaikki ostomääräyksillään, jotka varmasti olivat kirjotetut hänen kädessään oleville lomakkeille?

Äkkiä heittäytyi Delaroque'kin taistelun tuoksinaan:

"Minulla on Yleispankin... Minulla on Yleispankin!"

Ja parin minutin kuluessa oli hän tarjonnut useampien miljonien edestä. Toiset äänet vastasivat hänelle, kurssi aleni huimaavaa vauhtia.

"Minulla on 2,400 frangista ... 2,300:sta... Kuinka monta? 500 ... 600... Minä otan ne!"

Mitä hän sanoi? Mitä oli tekeillä? Odotetun avun asemesta ryntäsi uusi vihollisjoukko esiin lähimmän metsänlaidan takaa. Uusien myyjien ilmaantuminen pikamarssissa aiheutti kauhean paniikin.

Tällä hetkellä tunsi Mazaud, kuinka kuoleman siipi pyyhkäsi hänen kasvojaan. Saccard'illa oli suuri debetkonto hänellä, Yleispankki kaatuessaan oli musertava hänetkin! Mutta kauniit tummat kasvot pienine, mustine viiksineen eivät muuttaneet ilmettään. Hän osti, osti, niin kauan kuin hänellä riitti määräyksiä, ja hänen kuuluva kukonpoika äänensä kaikui aivan kuin menestyksenkin hetkellä. Jacoby'n mylvintä kaikui yli salin, samoin oli Delaroque yhä äänessä, ja vaikka he koettivatkin näyttää rauhallisilta, näkyi silmistä levottomuus, sillä he huomasivat, miten suuressa vaarassa Mazaud oli, ja voisiko hän maksaa heille, jos hän lentäisi ilmaan?

Viimeisen puolen tunnin kuluessa purkautui laavavirta ja koko joukko tempautui villiin ajojahtiin. Sokean luottamuksen, mielettömän kiihkon jälkeen tuli nyt taantumus yhtä mielettömän kauhun muodossa; kaikki riensivät myymään, jos vielä oli aikaa. Kokonainen kuuro myyntimääräyksiä vyörähti esiin ja nämä äkkiä markkinoille työnnetyt osakepinkat jouduttivat laskua. Kurssi laski 1,500, 1,200, 900. Ei ollut enää ostajia, maa oli kylmä ja hedelmätön, ruumiiden peitossa. Yli mustien takkien vilinän kohosi kolme kurssinoteeraajaa, jotka istuivat kirjojensa ääressä ja merkitsivät kuolemantapauksia hautajaisilmein. Ja tämä onnettomuus, joka kohtasi niin monta, jäähdytti melun salissa, tuli hiljaisuus, mitä suurin mieltenmasennus vallitsi kaikkialla. Kun kello oli lyönyt sulkemisajan, ilmotettiin viimeinen kurssi: 830 frangia.

Mazaud astui vekselinvälittäjäin huoneeseen yhtäaikaa Jacoby'n ja Delaroque'n kanssa. Hän meni ravintolaan ja joi lasin olutta, sillä kieli oli juuttunut kitalakeen ja hänen katseensa harhaili ympäri suuren huoneen, hän katseli kaikkea kummastuneena, ikäänkuin ei olisi nähnyt sitä koskaan ennen. Sanaakaan sanomatta puristi hän Jacoby'n ja Delaroque'n kättä tapansa mukaan ja meni; kaikki kolme olivat kalpeita, mutta säilyttivät täsmällisen ilmeensä viimeiseen saakka. Hän oli käskenyt pikku Flory'n odottamaan oven takana ja siellä löysikin hän nuoren miehen yhdessä Gustave Sédille'n kanssa, joka hiljan oli jättänyt paikkansa täydellä todella ja oli saapunut pörssiin vain uteliaisuuttaan tyydyttääkseen; hän näytti iloiselta ja hauskalta kuten tavallisesti, huvitteli yötä päivää kyselemättä, maksaisiko isä hänen velkansa vai ei. Flory sitävastoin tirskutti idiotimaisesti, eikä tahtonut saada sanaa suustaan, hän oli hävinnyt 100,000 frangia, eikä hänellä ollut penniäkään maksaakseen niitä. Mazaud apulaisineen hävisi pian sateeseen.

Mutta ennen muuta oli paniikki raivonnut Saccard'in ympärillä; siellä oli sodan uhreja joukottain. Aluksi ei hän ollut käsittänyt, mistä oli kysymys, ja kohdannut vaaraa pää pystyssä. Mikä melu se oli? Eikö Daigremont marssinut apujoukkojensa keralla? Ja kun hän vihdoin kuuli kuinka kurssi laski, vaikka hänen oli mahdotonta ymmärtää syytä, suoristi hän itseään; hän tahtoi kuolla pää pystyssä. Jääkylmyys kohosi lattiasta hänen aivoihinsa, hän aavisti, että oli tapahtunut auttamaton onnettomuus, täydellinen häviö, eikä hänen tuskassaan ja epätoivossaan ollut lainkaan surua niitten rahojen vuoksi, jotka hän menetti, ei ajatustakaan niitten nautintojen johdosta, joista hänen nyt täytyi kieltäytyä, hänen sydämensä vuoti verta vain sen nöyryytyksen tähden, joka häntä nyt kohtasi, hän suri mennyttä suuruuttaan, Gundermann'in loistavaa voittoa, joka varmensi tälle nyt mahtiaseman suuren vastustajansa yli. Tällä hetkellä oli hän todellakin suuri, koko hänen pieni olentonsa näytti kasvavan uhmaan kohtaloa vastaan, hän ei muuttanut ilmettään, seisoi kuin kasvot vaskeen valettuna, aivan yksin keskellä tuota suuttumuksen ja epätoivon myrskyä, joka jo alkoi kuohua häntä vastaan. Koko sali kiehui vihaa, joka aaltoili hänen pilariaan kohti, kädet puristuivat nyrkkiin, mielettömiä sanoja tunkeutui värisevien huulten yli, mutta hänen suupielissään värehti tiedoton hymy, joka varsin hyvin saattoi merkitä uhmaa.

Ikäänkuin usvan keskeltä erotti hän aluksi Maugendre'n; kuolemankalpeana laahusti vanha mies matkoihinsa kapteeni Chave'n tukemana, joka viimemainittu yhä lakkaamatta hoki, että olihan hän muka sen sanonut. Senjälkeen tuli Sédille epätoivoisin, puolihulluin kasvoin, joilta puhui rauniot ja häviö; hän puristi vapisevin sormin Saccard'in kättä, ikäänkuin osottaakseen, ettei hän kantanut vihaa tätä kohtaan. Markiisi Bohain oli ensimäisen uhkaavan oireen huomatessaan mennyt aivan kopeasti vihollisen puolelle, ja hän kertoi nyt Kolb'ille, joka myös varovaisesti oli perääntynyt, että hän aina viime yhtiökokouksesta saakka oli epäillyt tuota Saccard'ia. Jantrou oli aivan mieletönnä juossut ilmottamaan viimeisen kurssin vapaaherrattarelle, ja tämä oli varmaankin saanut suonenvetokohtauksen vaunuissaan, kuten tavallisesti kärsiessään suuria häviöitä. Ja kauempana seisoivat Moser ja Pillerault, jälkimäinen yhä kehottavana ja ylpeänä romahduksestaan huolimatta, edellinen alakuloisena ja peloissaan tulevaisuuden suhteen, vaikka hän oli ansainnut kokonaisen omaisuuden.

"Saattepa nähdä, että saamme sodan Saksan kanssa kevääksi. Kaikki tämä näyttää synkältä ja Bismarck väijyy meitä."

"Älkää jutelko hulluuksia! Tällä kertaa olen taas tehnyt sellaisen tyhmyyden, että olen liian paljon ajatellut. No niin, parempaa onnea ensi kerralla."

Tähän saakka oli Saccard säilyttänyt rohkeutensa. Ainoastaan nimi Fayeux, joka lausuttiin hänen takanaan, herätti hänessä epämieluisan tunteen, hän johtui ajattelemaan niitä pieneläjiä, pikku pääomanomistajia, jotka Yleispankki murskaisi kaatuessaan. Mutta pian muuttui tämä epämieluisa tunne pistäväksi tuskaksi. Saccard huomasi Dejoie'n, hän oli kalpea kuin kuolema, sekaantuneen näköinen, siinä oli nyt kaikkien niitten köyhien kuva, joitten onnettomuus tuli Saccard'in pään päälle. Ja hän luuli aivan kuin näyssä näkevänsä kreivitär de Beauvilliers'in tyttärineen, hän näki heidän epätoivoiset kasvonsa, näki heidän suurten kyyneleisten silmiensä tuijottavan itseensä, ja tämä mies, jonka ylpeytensä päivinä ei ollut koskaan tarvinnut laskeutua penkille lepäämään, oli nyt pakotettu istuutumaan. Joukko tunkeili, uhkasi tukahuttaa hänet; hän nosti päätään, veti henkeään ja hypähti taas pystyyn, sillä ylhäällä lehterillä oli hän huomannut rouva Méchain'in, jonka paksu vartalo hallitsi taistelupaikkaa; hän oli kuin ahnas korppi, joka seuraa sotajoukkojen kintereillä ja odottaa verikylvyn päivää.

Verrattain varmoin askelin meni Saccard matkoihinsa. Hänestä tuntui kuin olisi hänen sisällään ollut aivan tyhjää, mutta äärettömillä tahdonponnistuksilla onnistui hänen kuitenkin pysyä suorana. Hänen kaikki aistinsa olivat lamaantuneet, hän ei edes huomannut, että kulki maata myöten, vaan luuli astuvansa mattoa pitkin. Hänen silmänsä peitti sumu ja korvissa humisi. Hän ei nähnyt mitään, ei ketään, ja äänet tuntuivat kuuluvan jostain hyvin kaukaa.

XI.

Kauhuissaan sähkötti Caroline-rouva jo samana iltana veljelleen, jonka vielä piti jäädä Romaan yhdeksi viikoksi, ja kolmen päivän perästä saapui Hamelin Parisiin.

Myrskyinen selvittely tapahtui hänen ja Saccard'in välillä työhuoneessa rue Saint-Lazare'n varrella, missä he ennen niin suuren ihastuksen vallitessa olivat laatineet suuren yrityksensä suunnitelman. Näitten kolmen päivän kuluessa oli asema pörssissä muuttunut vielä uhkaavammaksi, Yleispankin osakkeet olivat laskeutuneet nimellisarvoaan alemma, 430 frangiin, ja laskua jatkui, rakennus narisi liitteissään ja uhkasi syöksyä murskaksi minä hetkenä tahansa.

Caroline istui vaiteliaana kuunnellen molempien miesten keskustelua ja peläten sekaantua siihen. Häntä kiusasivat omantunnon tuskat, sillä hän piti itseään kanssarikollisena, olihan hän luvannut valvoa asioita ja kuitenkin sallinut kaiken tapahtua. Osakkeitten myynnin sijasta olisi hänen pitänyt keksiä jokin muu keino, varottaa asianomaisia, sanalla sanoen: toimia. Ja hän rakasti veljeään niin syvästi, hänen sydämensä vuoti verta nähdessään tämän sellaisessa alennustilassa, koko hänen työnsä murrettuna, keskeytettynä epämääräiseksi ajaksi; ja hän kärsi vieläkin enemmän tuntiessaan, ettei hänellä ollut oikeutta tuomita Saccard'ia, jota hän oli rakastanut ja jolle oli kuulunut, ollut yhdistettynä häneen salaisin sitein, joita hän nyt häpesi enemmän kuin milloinkaan ennen.