Part 22

Saccard seisoi pylväänsä vieressä hymyillen. Hänen joukkonsa oli kasvanut, tuo 12 frangin nousu oli herättänyt huomiota pörssissä, sillä oli jo kauan ennustettu pankin häviötä, ja tänään oli odotettu romahdusta. Huret saapui Sédille'n ja Kolb'in seurassa: jälkimäinen oli katuvinaan, että oli myynyt osakkeensa 2,500, ja Daigremont kulki käsikädessä markiisi Bohain'in kanssa kertoillen tälle, mikä onnettomuus häntä oli seurannut syyskilpa-ajojen aikana. Mutta enimmin iloitsi kuitenkin Maugendre ja tukki kokonaan kapteeni Chave'n suun, joka oli pessimisti ja väitti, etteivät he vielä olleet nähneet loppua. Samallainen kohtaus sattui Pillerault'in ja Moser'in välillä, joista edellinen oli innostunut mielettömän kohoamisen johdosta, jälkimäinen väänteli raivoissaan käsiään kiroillen tuota itsepäistä nousua, ikäänkuin se olisi ollut hullu koira, joka kumminkin jonain päivänä ammutaan kuoliaaksi.

Tunti kului. Kurssit pysyivät jokseenkin ennallaan, kauppoja tehtiin, vaikka vähemmässä määrässä kuin alussa, sen mukaan kuin määräyksiä annettiin ja sähkösanomia saapui. Pörssiajan puoleen ehtiessä on aina sellainen lepotila, ensimäinen into jäähtyy, kunnes viimeinen taistelu loppukurssista taas panee intohimot kuohumaan. Kuitenkin kuului edelleen Jacoby'n basso ja Mazaud'in tenori, he tekivät palkkiokauppoja.

"Minulla on Yleispankin 3,040, siitä 15 frangia palkkiota."

"Minä ostan Yleispankin 3,040, 10 frangin palkkiolla."

"Kuinka monta?"

"25."

Mutta äkkiä levisi huhu, että Yleispankin osakkeet laskeutuivat viisi frangia, ja sitten 10, 15, 3,025:teen.

Juuri sillä hetkellä saapui Jantrou, joka oli ollut hetkisen ulkona, takasin saliin ja kuiskasi Saccard'in korvaan, että vapaaherratar Sandorff istui vaunuissaan Brogniart-kadun kulmassa, hän tahtoi tietää, kehottiko Saccard häntä myymään. Tämä kysymys juuri sillä hetkellä, jolloin kurssi horjui, suututti Saccard'ia ylenmäärin. Ja hän vastasi:

"Käske hänet menemään h----ttiin! Minä kuristan hänet, jos hän uskaltaa myydä!"

Massias syöksyi ilmottamaan 15 frangin laskeutumisesta; hän ymmärsi, että Saccard halusi puhua hänen kanssaan.

Tämä oli tehnyt suunnitelman, jonka avulla loppukurssi tulisi kohoamaan, sähkösanoma Lyon'ista, missä nousu oli varma; nyt alkoi hänen korviaan kuumottaa, sillä sähkösanomaa ei tullut, ja tämä odottamaton lasku saattoi johtaa onnettomuuteen.

Massias ei pysähtynyt Saccard'in eteen, hän tyrkkäsi vain kyynäspäällään tätä ja terotti korviaan kuullakseen määräyksen.

"Heti Nathansohn'in luo, 400, 500, niin monta kuin tarvitsee."

Tämä tapahtui niin nopeasti, että ainoastaan Moser ja Pillerault huomasivat sen. He syöksyivät Massias'en perässä katsomaan, mitä hän tekee.

Mutta toisessa pörssiosastossa laskeutuivat Yleispankin osakkeet hitaammin. Ja Nathansohn, joka sai tietoja asiamiehiltään, suoritti leikkauksen, joka ei ollut onnistunut Delaroque'lle alussa; hän oli ostanut toisessa osastossa 3,025 frangista ja myi toisessa 3,035. Kolmen minuutin kuluessa oli hän ansainnut 60,000 frangia. Mutta kurssia oli kuitenkin vaikea pitää ylhäällä Massias'en Nathansohn'ille antamasta määräyksestä huolimatta, sillä selvästi oli Jacoby'n ja muitten hänen kannattajiensa suunnitelma säästää suuret myynnit loppuun, täyttää sillä tavoin markkinat ja musertaa Saccard viimeisen puolen tunnin kuumeentapaisen kiihkon vallitessa. Saccard ymmärsi kyllä vaaran, mutta kaikista hänen ponnistuksistaan huolimatta oli hyökkäys Yleispankkia vastaan niin voimakas, että kurssi taas laskeutui 5 frangia.

Kello löi neljännestä vaille kolme, viidentoista minuutin perästä pörssi suljettaisiin. Samaan aikaan myllersi ja kirkui kansanjoukko kuin helvetin tuskissa; ja samaan aikaan tapahtui se, mitä Saccard oli odottanut.

Pikku Flory, joka pörssin avaamisesta saakka joka kymmenes minuti oli juossut sähkösanomatoimistoon ja palannut kädet täynnä sähkösanomia, ilmestyi taas, tunkeutui väkijoukon lävitse lukien sähkösanomaa, jonka sisältö näytti vallan haltioittavan hänet.

"Mazaud! Mazaud!" huusi joku ääni.

Flory käänsi päätään, ikäänkuin olisi huudettu hänen nimeään. Huutaja oli Jantrou, joka halusi tietää, mitä oli tapahtunut. Mutta Flory tyrkkäsi hänet tieltään, hänellä oli kiire, hänellä oli vain yksi ainoa innostunut ajatus, että pankin loppukurssi kohoaa, sillä sähkösanoma sisälsi, että osakkeet olivat nousseet Lyon'issa, missä oli ilmestynyt sellainen joukko ostajia, että sen epäilemättä täytyi vaikuttaa Parisin pörssiin. Saapui muitakin sähkösanomia, kokonainen joukko välittäjiä sai määräyksiä. Heti osottautuivat tulokset.

"Minä ostan Yleispankin 3,040!" kirkui Mazaud'in kimeä tenori.

Ja Delaroque tarjosi 5 frangia enemmän; hänellä oli kädet täynnä määräyksiä.

"Minä ostan 3,045!"

"Minä myyn 3,045!" jymisi Jacoby. "200 myyn 3,045!"

"Minä otan ne!"

Nyt huusi itse Mazaud:

"Minä ostan 3,050!"

"Kuinka monta?"

"500."

Mutta nyt tuli melu niin helvetilliseksi, että vekselivälittäjät, jotka huitoivat käsiään kuin kaatuvatautiset, eivät kuulleet omia ääniään. Mutta he koettivat tehdä itsensä ymmärretyiksi liikkeillä: viittaus kädellä sisäänpäin ja ulos, joka myi, ulospäin ja itseensä, ken osti; sormet osottivat lukua ja pään nyökäys tai pudistus merkitsi myöntymystä tai kieltoa. Asianomaiset ymmärsivät toisensa; ulkopuolella seisovista näyttivät kaikki hulluilta. Sähkösanomatoimiston viereisessä huoneessa seisoi joukko naisia katsellen kummastuksissaan ja kauhuissaan tätä harvinaista näytelmää. Valtiopaperien osastossa näyttivät kaikki ikäänkuin joutuneen käsikähmään. Korkealla päämeren yllä näkyivät kurssinoteeraajat kuin keinuvat hylyt, he selasivat kirjojensa lehtiä oikealle ja vasemmalle, aina sen mukaan kuin kurssi-ilmotuksia heille tehtiin. Mutta käteisosastolla oli myrsky sittenkin raivoisin, siellä ei edes voinut erottaa kasvoja, ainoastaan merkintäkirjojen valkeat lehdet häilyivät ilmassa. Viimeisen silmänräpäyksen hulluus oli tarttunut yleisöönkin, tunkeiltiin ja tallattiin toisiaan salissa, sekamelska oli täydellinen.

Mutta äkkiä alkoi kello soida. Tuli hiljaisuus, kädet painuivat alas, äänet vaikenivat. Ainoastaan väkijoukon kumea sorina jatkui, joki ei kuohunut enää laitojensa yli ja asettui muristen lepäämään. Ja kiihkon mainingeissa kulkivat viimeiset kurssit suusta suuhun. Yleispankin osakkeet olivat 3,060, 30 frangia enemmän kuin eilen. Vastapelaajain häviö oli täydellinen, se tuli olemaan heille sangen kohtalokas, sillä suuria summia oli pantu peliin.

Ennenkuin Saccard jätti salin, ojensi hän vartalonsa ja katseli ympärilleen. Tällä hetkellä oli hän todellakin suuri, hänen voittonsa näytti korottaneen häntä kyynärän verran. Hän haki läsnäolijain joukosta Gundermann'ia, joka ei ollut saapuvilla, Gundermann'ia, jonka hän niin mielellään olisi nähnyt lyötynä, muserrettuna, armoa anovana. Kuitenkin oli hän tyytyväinen, että edes tuon miehen likaisista juutalaisista kokoonpantu häntäjoukkue näki hänet voittonsa kunniassa. Nyt oli hänen suuri päivänsä, josta vielä tullaan puhumaan, niinkuin puhutaan Austerlitzista ja Marengosta.

Hänen liiketoverinsa ja ystävänsä tunkeilivat hänen ympärillään. Markisi de Bohain, Sédille, Kolb, Huret, kaikki puristivat hänen kättään, ja Daigremont petollisine mailmanmieshymyineen lasketteli hänelle kohteliaisuuksia, vaikka varsin hyvin tiesi, että sellaiset pörssivoitot ovat sama kuin surma. Maugendre oli suudellut häntä molemmille poskille, -- hän oli ihastuksissaan, mutta samalla raivoissaan kapteeni Chave'lle, joka kohenteli olkapäitään. Mutta kukaan ei osottanut sellaista henkeäpidättävää kunnioitusta, kukaan ei ryöminyt niin tomussa ja tuhassa kuin Dejoie, joka oli juossut tänne sanomalehden toimituksesta kuulemaan viimeistä kurssia; hän seisoi liikkumattomana muutamia askeleita Saccard'ista, aivankuin paikalleen naulattuna ja halvaantuneena hellästä ihailusta, kyyneleet silmissä. Massias ja Sabatani läähättivät kuin suuren taistelun jälkeen.

"No, enkö ollut oikeassa?" huusi Pillerault ihastuksissaan.

Moser murisi uhkaavasti: "Niin, niin; ken viimeksi nauraa, se nauraa parhaiten. Mexico-juttu vaatii maksonsa, Roomasta kuuluu uhkaavia enteitä Mentanan jälkeen, ja jonain kauniina päivänä on Saksa niskassamme. Ja nuo idiotit kiipeävät yhä korkeammalle, että lankeemus olisi sitä syvempi! Ah, saattepa nähdä, että ne laulavat viimeistä virttään!"

Sali tyhjeni vähitellen; ylhäällä katonrajassa leijaili sekasin sinertävä sikarin savu ja pöly. Mazaud ja Jacoby kulkivat taas yhdessä vekselinvälittäjäin huoneeseen; Jacoby oli enemmän liikutettu omien salaisten häviöittensä johdosta kuin hänen liiketuttaviansa kohdanneitten onnettomuuksien vuoksi, kun taas Mazaud, joka ei pelannut, saattoi täydellisesti iloita urhoollisesti saavutetusta voitosta. He juttelivat pari minutia Delaroque'n kanssa, kaikilla kolmella oli merkintäkirjat kädessään. Pörssihenkilökunnan huoneessa, joka sisustukseltaan muistutti kehnoa koulusalia, päästivät Flory ja Gustave Sédille ilonsa valloilleen. He olivat tulleet noutamaan päällysvaatteitaan ja odottivat keskikurssin julistamista, jota pari välittäjäliiton kirjanpitäjää oli juuri laskemassa. Kun lista puoli neljän tienoissa naulattiin julki, alkoivat Flory ja Sédille hirnua ja kiekua ilosta, sillä he olivat saavuttaneet melkoisen voiton keinottelemalla Fayeux'in määräyksellä. Nyt sai Cluchu, joka aivan tyrannimaisesti hallitsi Florya, pari timanttikorvarengasta, ja Gustave saattoi maksaa neljänneksen vuokran Germaine Coeur'in edestä, jonka hän oli kokonaan vallannut Jacoby'lta. He eivät muuten olleet ainoat riemuitsevat huoneessa; hattuja lenteli ilmaan tai tallattiin niitä jalkojen alle, tehtiin mitä hullunkurisimpia kujeita, kuin lomallelasketut koulupojat.

Kaikkialla loppuivat liikeasiat. Koko tuo pelaajain, välittäjäin ja asiamiesten mailma lähti todennettuaan voittonsa tai tappionsa pukeutumaan lopettaakseen päivänsä ravintoloissa ja teattereissa, seuraelämässä tai nautinnon jumalattaren parissa.

Koko valvova ja huvitteleva Parisi ei sinä iltana puhunut muusta kuin Gundermann'in ja Saccard'in välisestä suuresta taistelusta. Erityisesti oli keskustelun aiheena Yleispankin vastustaja-keinottelijoitten vaikea asema, siliä joka kuukausi olivat he kärsineet suuria häviöitä. Jos sitä menoa jatkui, vaikkapa vain lyhyenkin aikaa, eivät he enää kauan pysyisi jaloillaan, se oli varma asia. Toisin oli heidän johtajansa Gundermann'in laita, hänellä oli miljardi kellarissaan, ja hän voi lähettää yhä uusia joukkoja tuleen, olkoonpa taistelu kuinka pitkä ja murhaava tahansa. Hän luotti täydellisesti johdonmukaisuuteen. Kun Yleispankin osakkeet olivat kohonneet yli 2,000, oli menty rajan yli; 3,000, se oli jo mieletöntä; osakkeitten täytyi laskeutua yhtä varmasti kuin kivi, joka heitetään ilmaan, putoaa maahan jälleen. Gundermann'ia ihailtiin, vaikkei itse asiassa ollut mitään hänen häviötäänkään vastaan; sitä vastoin oli innostus, jonka Saccard oli herättänyt, meluisampi; kaikki naiset olivat hänen puolellaan, kaikki ne ylhäiset keinottelijat, jotka olivat tunkeneet taskuunsa suuria voittoja, sen perästä kun he olivat ryhtyneet lyömään rahaa uskostaan ja kiskomaan korkoja Karmel'in ja Pyhän haudan kustannuksella. Suuret juutalaiset pankit oli tuomittu päiviltä, nyt tulisi katolilaisuus ottamaan ylivallan rahamarkkinoilla, hallitsemaan lompakoita, niinkuin se oli hallinnut sieluja.

Mutta samaan aikaan kun hänen sotilaansa ja upseerinsa voittivat suuria summia, tyhjenivät Saccard'in kassat lakkaamattoman osakkeittenoston kautta. Käytettävinä olevista 200 miljonasta oli melkein kaksi kolmasosaa niinmuodoin kiinnitetty.

Jokainen yhtymä, joka aikoo päästä pörssin herraksi itse korottamalla kurssiaan, on edeltäkäsin kuolemaan tuomittu. Senvuoksi oli Saccard'kin alussa esiintynyt varovasti. Mutta ollen kiivas ja intohimoinen luonteeltaan, antautui hän pian mielikuvituksensa valtoihin, ja tämä mielikuvitus näki kaikki ikäänkuin suurennuslasin lävitse ja muutti epäilyttävät keinottelut sankarirunoelmiksi; tällä kertaa oli hän päässyt käsiksi todella suureen yritykseen, tulevaisuuden yritykseen, ja se oli johtanut hänet aivan mielettömiin unelmiin niin suurista, niin jättiläismäisistä vallotuksista, ettei hän edes itse niitä täysin käsittänyt. Oh, jospa hänellä olisi ollut miljonia ja taas uusia miljonia, kuten noilla likaisilla juutalaisilla! Mutta pahinta oli, ettei hänellä enää pian ollut uusia joukkoja lähettää tuleen; vielä muutamia miljonia ja kaikki oli lopussa. Ja kun lasku alkoi, oli hänen vuoronsa maksaa erotukset. Keskellä voitonriemua saattoi pieninkin hiekkajyvänen murskata hänen suuren koneistonsa. Ja sen aavisti hänen ympäristönsä, nekin, jotka olivat hänen uskollisimpiaan, nekin, jotka uskoivat nousuun kuin itseensä isään jumalaan. Se olikin juuri mielenkiintoisinta tässä kaksintaistelussa Gundermann'in ja Saccard'in välillä, että voittaja vuoti verta; se oli mieletön taistelu kahden satuihmeen välillä, joitten kaatuessaan oli pakko musertaa ne kääpiöt, jotka olivat rohjenneet ottaa osaa taisteluun.

Tammikuun 3 p:nä alenivat Yleispankin osakkeet äkkiä 50 frangia. Se herätti suurta huomiota. Tosin olivat kaikki arvopaperit samaan aikaan alenneet; markkinat olivat jo kauan olleet täpösen täynnä, kaikkialla natisi ja ryskyi; pari, kolme epäilyttävää liikettä musertui; sitäpaitsi täytyihän ihmisten olla tottuneita tähän alituiseen kurssivaihteluun, sillä samana päivänä saattoi kurssi nousta tai laskea 100 frangia; se oli herkkä kuin kompassin neula rajusään aikana. Mutta joukkojen läpi kulki vavistus; kaikki tunsivat, että tämä oli lopun alkua. Yleispankin osakkeet alenivat, huhu siitä lensi yli koko kaupungin ja herätti kaikkialla pelkoa, toivoa ja mieltenkuohua.

Seuraavana päivänä seisoi Saccard paikallaan, hymyillen kuten tavallista, ja korotti kurssin huomattavien ostojen kautta 30 frangilla. Mutta hänen ponnistuksistaan huolimatta aleni kurssi tammik. 5 p:nä 40 frangia. Kurssi oli nyt 3,000 frangia ja alkoi jokapäiväinen kamppailu. Tammik. 6 p:nä kohosivat Yleispankin osakkeet taas, 7 ja 8:na ne alenivat. Se oli vastustamaton liike, joka vähitellen veti pankin häviöön. Pankista tuli syntipukki, jonka täytyi maksaa kaikkien hulluudet, vähemmän huomattavien liikkeitten rikokset, suorittaa noitten epäilyttävien liikkeitten edestä, joita oli syntynyt kuin sieniä keisarikunnan sairaasta maaperästä. Mutta Saccard, joka ei enää saanut unta silmiinsä yöllä, seisoi joka päivä paikallaan pörssissä ja uskoi vielä voiton mahdollisuuteen. Kuin kenraali, joka on vakuutettu sotasuunnitelmansa oivallisuudesta, peräytyi hän vain askel askeleelta, uhrasi viimeiset sotamiehensä, tyhjensi yhtymän kukkarot pysähdyttääkseen hyökkäävän vihollisen. Tammik. 9 p:nä saavutti hän taas huomattavan edun, ja vastapelaajat kauhistuivat. Nyt oli Saccard jo siinä tilassa, että hänen täytyi maksaa velkasitoumuksilla käteisen rahan sijasta, ja kuten nälistyneet ihmiset, jotka kuumehoureissaan. näkevät ylellisesti katetun pöydän, uskalsi hän nyt tunnustaa itselleen, mihin päämäärään pyrki, uskalsi lausua mahdottoman, toteuttamattoman ajatuksen: hän aikoi ostaa _kaikki_ osakkeet saadakseen vastapelaajat armeijansa alle. Sellaisen tempun oli muuan pienempi rautatieyhtiö hiljan tehnyt, yhtymä oli ostanut kaikki osakkeet, jotka olivat markkinoilla, myyjät eivät voineet niitä enää välittää ja heidän täytyi heittäytyä orjina voittajan jalkoihin. Ah, jospa hän voisi pakottaa Gundermann'in heittämään naamarinsa, jospa hän saisi nähdä hänet jonain kauniina päivänä laahustaen tulevan miljardinsa kanssa ja kerjäävän ja pyytävän, ettei hän ottaisi sitä kokonaan, vaan sallisi hänen pitää 10 sou'ta päivässä maitoon, jolla hän eli! Mutta tämä temppu vaati 7 à 800 miljonaa. Hän oli jo heittänyt 200 miljonaa hirviön kitaan; hänen tarvitsi siis vielä saada 5, à 600 miljonaa. 600 miljonalla voisi hän ajaa juutalaiset matkoihinsa ja päästä itse kullan kuninkaaksi, mailman herraksi. Mikä unelma! Ja se oli niin yksinkertaista ja helposti käsitettävää; innossaan unhotti hän aivan rahan arvon, hän teki suunnitelmia, ikäänkuin olisi istunut shakkipöydän ääressä ja siirrellyt talonpoikia. Unettomina öinä värväsi hän tämän 600 miljonan armeijan ja lähetti sen tuleen jääden itse seisomaan lyötyjen vihollisten ruumiskasoille.

Tammikuun 10:nes oli Saccard'îlle kauhea päivä. Pörssiin ilmestyi hän tyynenä ja loistavan iloisena kuten tavallisesti. Mutta koskaan ei oltu nähty niin katkeraa ja verenhimoista taistelua, jossa väijytyksiä ja petosta esiintyi kaikkialla. Noissa rajataisteluissa, tässä hiljaisessa kamppailussa, missä heikoimmat säälittä murhataan, ei ole sukulaisuutta eikä ystävyyttä, vaan ainoastaan vahvemman oikeus: täytyy lyödä naapuri, ettei joutuisi itse syödyksi. Saccard tiesi ja tunsi myös seisovansa aivan yksin ilman muuta tukea kuin oma ehtymätön intohimonsa, joka piti häntä yllä viimeiseen hetkeen saakka.

Erityisesti pelkäsi Saccard tammik. 14:ta pörssiselvityksen edellistä päivää, mutta hänen onnistui hankkia rahoja, ja auttoi Yleispankkia pysymään pystyssä sen sijaan, että olisi sen kaatanut; kurssi jäi 2,080, ainoastaan 100 frangia vähemmän kuin viime joulukuussa. Hän oli luullut romahduksen tulevan, nyt uskoi hän taas voittoon. Mutta nyt saivat vastapelaajat ensi kerran pistää voittoa taskuunsa, tähän saakka olivat he kärsineet vain tappioita. Nyt täytyi Saccard'in turvautua Mazaud'in vekseleihin. Neljäntoista päivän kuluessa täytyi Yleispankin kohtalon olla ratkaistu.

Senjälkeen kun tämä taistelu elämästä oli alkanut, kun Saccard eli alinomaisessa jännityksessä syvyyden reunalla, oli hänellä joka ilta tarve huumata itseään. Hän ei voinut olla yksin, hän söi ulkona kaupungilla ja heittäytyi hurjasteluihin. Milloinkaan ei hän ollut elänyt niin hillittömästi; hän oli kaikkialla, teattereissa ja tyttöravintoloissa, missä hän kylvi rahoja ympärilleen, ikäänkuin hän olisi ollut niin rikas, ettei tiennyt mitä tehdä rahoillaan. Hän vältti Carolinea, jonka nuhteet häntä kiusasivat; tämä puhui aina levottomista kirjeistä, joita hän sai veljeltään, ja itse oli hän epätoivoissaan Saccard'in vaarallisten keinottelujen johdosta kurssin kohottamiseksi. Hän kohtasi nyt useammin kuin ennen vapaaherratar Sandorff'in, ikäänkuin tämän intohimoton turmeltuneisuus olisi voinut lahjottaa hänelle sen unohduksen, jota hän niin kovin kaipasi tänä jännityksen aikana. Joskus pakeni hän pieneen huoneustoon rue Caumartin'in varrella käydäkseen siellä läpi papereitaan ja suunnitellakseen erinäisiä liikeasioita; hän oli onnellinen tietäessään, ettei kukaan siellä voi häiritä häntä. Siellä voi hän nukkuakin; hän lepäsi pari tuntia syvän, virkistävän unen helmoissa, ainoat hetket vuorokaudesta, jolloin hän voi unohtaa kaikki, ja vapaaherratar tutki sinä aikana hänen taskunsa ja luki kirjeet, joita löysi hänen lompakostaan, sillä Saccard oli muuttunut aivan mykäksi, ainoatakaan hyödyllistä tietoa ei vapaaherratar kyennyt houkuttelemaan häneltä; muuten ei vapaaherratar häntä uskonut, hän oli varma, että Saccard valehteli, kun hänen joskus onnistui saada jokunen sana pujahtamaan tämän huulilta, eikä hän koskaan uskaltanut keinotella Saccard'in ohjeitten mukaan. Tällä tavoin oli vapaaherratar päässyt perille Yleispankin asemasta, hän tiesi, että oli kiertämässä joukko papereita, väliaikaisia todisteita, joita diskontattiin ulkomaalaisiin pankkeihin.

Eräänä iltapäivänä, kun Saccard heräsi liian aikaisin, yhytti hän vapaaherrattaren tutkimassa lompakkoaan ja antoi hänelle korvapuustin. Siitä päivästä alkaen löi hän tätä yhtämittaa, ja oli aivan kuin molemmat olisivat tunteneet hermonsa rauhallisemmiksi sellaisen kohtauksen jälkeen.

Mutta kuukausitilityksen jälkeen 15 p:nä, kun vapaaherratar hävisi 10,000 frangia, kypsyi hänessä eräs suunnitelma. Hän tuumiskeli sinne tänne ja päätti lopuksi kääntyä Jantrou'n puoleen.

"Niin", vastasi tämä, "luulen että olette oikeassa, on aika mennä Gundermann'in puolelle. Menkää ja selittäkää hänelle asiaintila; onhan hän luvannut teille hyvän neuvon sinä päivänä kun te annatte hänelle hyödyllisen tiedon."

Sinä aamuna, jonka vapaaherratar oli valinnut tätä käyntiään varten, oli Gundermann ilkeällä tuulella. Edellisenä päivänä olivat Yleispankin osakkeet taas nousseet. Eikö sitten mitenkään saataisi selvää tuosta ahmatista sikiöstä, joka oli niellyt häneltä niin paljon kultaa ja säilytti itsepintaisesti henkensä! Kukapa sen tiesi, vaikka pankki pääsisi taas jaloilleen ja lopettaisi kurssiylennyksellä 31 p:än tiliselvityksessä, ja hän mutisi tyhmyyttään, kun oli antautunut tähän kaksintaisteluun, vaikka olisi kenties ollut järkevämpää auttaa Saccard'ia ja jakaa saalis tasan. Hänen uskonsa johdonmukaisuuden voimaan oli järkkynyt ja hän olisi ehkä tällä hetkellä vetäytynyt taistelusta, jos hän olisi voinut tehdä sen joutumatta kokonaan häviöön. Hänellä oli muuten harvoin näitä heikkouskohtauksia, joita suurimmatkin sotapäälliköt tuntevat ja useimmiten juuri voiton edellä, kun kaikki voimat vaikuttavat onnellisen tuloksen eduksi. Ja tämä lyhytnäköisyys miehellä, jolla tavallisesti oli niin terävä katse, johtui siitä käsitteiden sekaannuksesta, jonka pörssitoimet pitemmän päälle synnyttävät. Saccard osti osakkeita ja keinotteli niillä, se oli päivän selvää. Mutta keinotteliko hän vakavaraisten liiketuttavien vai yhtymän laskuun? Gundermann ei kyennyt antamaan tähän kysymykseen varmaa vastausta, sillä kaikilta tahoilta virtaili joukko toisilleen vastakkaisia juorujuttuja hänen korviinsa.

Hän paukutti ovia, kaikki hänen alaisensa vapisivat herransa vihaa, hän otti vapaavälittäjiä vastaan niin törkeästi, että he pakenivat pelastaakseen nahkansa.

"Vai niin, tekö se olette", sanoi Gundermann vapaaherrattarelle ilman kohteliaisuuden hiventäkään. "Tänään ei minulla ole aikaa kuunnella naisväen lörpötyksiä."

Vapaaherratar typertyi niin, että hyppäsi yli kaikkien johdantojen ja ilmaisi heti uutisensa, jota hän oli tullut kauppaamaan.

"Mitä sanoisitte te siitä, jos voitaisiin todistaa, että Yleispankki huomattavien osakkeitten ostojen kautta on joutunut suureen rahapulaan ja että Saccard antaa väliaikaisia todisteita, joita diskontataan ulkomaisissa pankeissa, voidakseen jatkaa taistelua?"

Gundermann teki iloa ilmaisevan liikkeen. Mutta hänen silmänsä olivat loistottomat kuten ennenkin, ja hän vastasi samalla tylyllä äänellä:

"Se ei ole totta."

"Mitä? Eikö totta? Minä olen nähnyt sen omilla silmilläni ja kuullut omilla korvillani."

Ja hän selitti, että hänellä oli ollut käsissään nimellishenkilöitten allekirjottamia vekseleitä. Hän sanoi heidän nimensä, mainitsipa vielä ne pankkiirit Wien'issä, Frankfurt'issa ja Berlin'issä, jotka olivat diskontanneet vekselit. Hänen kirjeenvaihtajansa voivat antaa hänelle tietoja, hän saisi nähdä, ettei vapaaherratar ollut tyhjää lörpötellyt. Sitäpaitsi sanoi hän, että pankki pitääkseen yllä nousua oli ostanut omia osakkeitaan ja siihen tarkotukseen käyttänyt jo 200 miljonaa.

Gundermann kuunteli hänen sanojaan happamen näköisenä, samalla kun hän valmisti sotasuunnitelmansa huomispäivää varten, ja hänen aivonsa työskentelivät niin nopeasti, että muutamien sekuntien kuluessa oli hän jo ajatuksissaan ehtinyt jakaa määräyksensä ja määrätä summat. Nyt oli hän varma voitostaan, vaikka hän tiesi, mistä likaisesta lähteestä hän sai tämän varmuuden; hän halveksi syvästi Saccard'ia, joka nautinnonhalussaan oli niin tyhmä, että antautui naisen valtaan ja antoi kavaltaa itsensä.

Kun vapaaherratar oli lopettanut, nosti hän päätään ja katsoi tätä suurin, sammunein silmin:

"No, mitä kaikki tuo loru minua koskee?"

Vapaaherratar vallan kauhistui, niin tyyni ja välinpitämätön oli Gundermann.

"Minä luulin, että tekin pelaatte vastaan..."

"Minäkö? Kuka teille on sen sanonut? Minä en koskaan käy pörssissä, enkä keinottele. Kaikki se on minulle samantekevää."

Ja hänen äänensä oli niin luonnollinen, että vapaaherratar oli vähällä uskoa hänen sanojaan, jollei viaton ilme olisi ollut hiukan liian teeskennelty. Gundermann piti ilmeisesti häntä pilkkanaan.

"Minulla on, kuten näette, hyvin kiire, ja jollei teillä ole mitään tärkeämpää sanottavaa minulle..."