Part 2

Ne, jotka aikakauden kuluessa ovat _valvoneet_, joskaan eivät ole saaneet nähdä kaikkea sitä, mitä ovat odottaneet, ovat yhtä kaikki sen kautta tulleet suuresti siunatuiksi ja maailmasta erotetuiksi. Se, joka elää tätä varten _määrättynä aikana_, ja joka on tottelevaisesti "_valvonut_", on tunteva, näkevä, "ymmärtävä", eikä jää tiedottomaksi tämän "elonkorjuu"-aikakauden ihmeellisistä tapauksista. Se, joka jonakin aikana laiminlöisi valvomisen, menettäisi niitä siunauksia, joille Mestari pani niin suurta arvoa, ja osottaisi se, että tämän maailman hyvyys ja tämän elämän aineelliset huolet ja nykyiset harrastukset ovat sellaisen niin soaisseet, että hän laiminlyö lupauksensa täysin vihkiytyä Herralle ja etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja tulevaa elämää.

Apostolit Pietari ja Paavali kiinnittävät huomiota näihin asioihin -- aikoihin ja aikakausiin. Pietari selittää (2 Piet. 1: 16), ettemme me ole seuranneet tekaistuja taruja; että hän näki kirkastusvuorella kuvan Kristuksen tulevan valtakunnan kirkkaudesta siinä ihanassa "_näyssä_", jossa Mooses, Elijas ja Jeesus esiintyivät säteilevissä puvuissa. Mooses esitti vanhan ajan arvokkaita (Hebr. 11: 38--40), joista tulee taivaan valtakunnan maalliset edustajat, ja Eli ja esitti tämän evankeliumin aikakauden "voittajia". Kokonaisuudessaan esitti näky tulevaa kirkkautta, kun vanhurskaitten kärsiminen on loppunut ja armon mukainen valinta päättynyt. Vaikkakin Pietari kertoo tämän näyn, terottaa hän kuitenkin profeettain todistuksen tärkeyttä, sanoen: "Sitä _lujempi_ on meillä nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin kun otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta kynttilästä, kunnes päivä valkenee." (2 Piet. 1: 19.) Hän tiesi hyvin, ettei _silloin_ kukaan vielä voisi ymmärtää ennustuksia kokonaisuudessaan ja sentähden täytyi pyhien olla valvovassa asemassa -- ei tähystellen pilviä, vaan kaikkien niitten asioitten toteutumista, joista Jumala oli puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa kautta ennalleenasettamisen suhteen, ja "ennalleen asettamisen _ajoista_", jotka muodostavat niin laajan ja huomattavan osan heidän todistuksissaan. Hän vakuuttaa meille, että ennustukset ajan vieriessä tuovat meille yhä uusia totuuksia, _kunnes_ päivä valkenee.

Apostoli Paavali selittää: "Aikakausista ja määräajoista ei teille, veljet, ole tarvis kirjottaa; itsehän varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. [Hiljaa, huomaamatta on se tuleva, eivätkä monetkaan sinä aikana tiedä, että he elävät siinä.] Kun sanovat: 'Nyt on rauha, ei hätää mitään', silloin yllättää heidät yhtäkkiä perikato, [äkisti tai nopeaan verrattuna menneen kuudentuhannen vuoden hitaaseen kulkuun, kuten meidän päiväämme kutsutaan höyryn ja sähkön nopeaksi päiväksi -- ei äkkiä kuten salama, vaan äkkiä], _niinkuin synnytyskipu_ raskaan vaimon. -- -- -- Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas". 1 Tess. 5: 1--4.

Kaikilla "veljillä" on kynttilä, ennustuksen varma sana, josta Pietari puhuu. Tämä kynttilä on kuten valo pimeässä paikassa; ja niin kauvan kuin he pysyvät oikeina veljinä, ollen uskovia, alistuvia ja nöyriä sanan tutkijoita, eivät he koskaan tule olemaan pimeydessä. _He_ saavat koko ajan tarvittavan määrän totuutta ravinnokseen kuten ruokaa _aikanaan_. Ei koskaan ole sellaisten, jotka ovat eläneet sopusoinnussa Jumalan kanssa, tarvinnut elää tietämättöminä välttämättömistä totuuksista ja vaeltaa pimeydessä maailman kanssa. Aabraham ja Lot tiesivät _ennakolta_ Sodoman hävityksestä. Jumala sanoi: "Kuinka minä salaisin Aabrahamilta sitä, mitä minä teen?" (1 Moos. 18: 17.) Noa tiesi kyllin ajoissa vedenpaisumuksesta voidakseen rakentaa arkin, Ja _vieläpä päivä_, jona hänen piti mennä arkkiin, oli hänelle ilmotettu. Ensimäisenä adventtina tiesivät Simeon ja Anna ja idän viisaat odottaa Messiasta. Itse asiassa oli odotus silloin yleinen. (Luukk. 2: 25--38; Matt. 2: 2; Luukk. 3: 15.) Ja jos Jumala siten toimi palvelijain huonekunnan kanssa, jättäisikö hän lasten huonekunnan vähemmälle? Meidän Herramme ja Päämme on sanonut: "En enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä mitä hänen herransa tekee; vaan sanon teidät ystäviksi, sillä _minä olen ilmottanut teille kaikki, mitä olen kuullut Isältäni_." (Joh. 15: 15.) Varmaankin on meidän Herramme _aikanaan_ tietävä ajat ja aikakaudet, koska juuri hänen tulee toimeenpanna suunnitelman suoritus, ja varmaankin on hän, _ellei hän ole muuttunut, ystävilleen, pyhilleen_, niille, jotka seisovat häntä lähellä ja ottavat osaa hänen työhönsä, tekevä suunnitelman tunnetuksi.

Yhtä varmasti kuin on kirjotettu: "Ei Herra Jehova tee mitään, ellei hän sitä ilmota palvelijoilleen profeetoille" (Am. 3: 7), ja yhtä varmasti kuin suurin osa hänen ilmotuksistaan heille ei ollut heitä varten, vaan meitä, evankeliumin aikakauden Seurakuntaa varten (1 Piet. 1: 12), yhtä varmasti eivät hänen uskollisensa tule olemaan pimeydessä, vaan tietävät, milloin Herran päivä on tullut. Se ei yllätä heitä kuten varas tai paula -- huomaamatta; siliä he valvovat, ja heillä tulee olemaan luvattu valo näistä asioista aikanaan.

Apostoli selittää myöskin minkä tähden "veljet" tulevat tietämään ajat ja aikakaudet, eivätkä tule olemaan pimeydessä. Hän sanoo: "Sillä kaikki te olette valon lapsia ja päivän lapsia." (1 Tess. 5: 5.) Sellaiset ovat siinneet totuudesta, ja kehittyvät totuudessa yhä enemmän ja enemmän aina täyteen päivään asti, joka kuuluu heille. -- Jaak. 1: 18; Joh. 17: 17, 19.

Huomaa, miten tarkoin sanat _he_ tai _ne_ ja _te_, näissä samoin kuin toisissa Raamatun kohdissa, erottavat mainitut kaksi luokkaa toisistaan -- pyhät maailmasta. Se tieto, joka pyhillä tulee olemaan Herran päivänä, asetetaan sen tietämättömyyden vastakohdaksi, jossa maailma tulee olemaan tulevien tapausten merkityksen ja tarkotuksen suhteen. "Ei _teille_, veljet, tarvitse kirjoittaa." "Kun _he_ sanovat: 'Nyt on rauha, eikä hätää mitään', silloin yllättää _heidät_ yhtäkkiä perikato... eivätkä he pääse pakoon. Mutta _te_, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää _teidät_ niinkuin varas; sillä _te_ olette valon lapsia." "Mutta", sanoo Herra, "pitäkää vaari itsestänne, ettei sydämenne raskaudu päihtymyksestä ja juoppoudesta ja tämän elämän huolista, niin että se päivä äkkiarvaamatta yllättää _teidät_ niinkuin paula; sillä se kohtaa kaikkia _niitä_, jotka asuvat koko maan pinnalla. Valvokaa siis [itseänne ja myös profeetallista sanaa] joka aika ja rukoilkaa, että _teidät_ katsottaisiin arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja voisitte seisoa Ihmisen Pojan edessä." -- Luukk. 21: 34--36.

Tästä seuraa siis, että jos Jumalan lapsi, joka elää Herran päivänä, on pimeydessä ja tietämättömyydessä näiden asioitten suhteen, niin täytyy hänen joko elää maallisen elämän yltäkylläisyydessä ja maailman hengen hurmaamana tai raskauttavat häntä tämän elämän huolet. Kummassakin tapauksessa laiminlyö hän valvomisen ja lampun pitämisen puhtaana ja palavana ja öljyn astiassaan -- s.o. Jumalan sanan sydämessään ja mielessään ja totuuden hengen itsessään.

Joskin paljon siitä, mitä profeetat olivat ennustaneet, oli yhteydessä aikojen ja aikakausien kanssa samoin kuin suunnitelman yksityisosien kanssa, niin tunnustivat he kuitenkin tietämättömyytensä niihin ennustuksiin nähden, joita he julistivat. (Katso Dan. 12: 8; Hes. 20: 49; Matt. 13: 17; 1 Piet. 1: 10--12.) Esitettyinä hämärin lausein ja kuvannollisella kielellä, sekä liitettyinä tulevaisuuden tapauksiin, oli heidän silloin mahdoton niitä ymmärtää. Siten, ennakolta kirjotettuina, todistivat ne jumalallisesta ennakolta tietämisestä ja järjestämisestä, ollen niille opiksi, jotka elivät niiden täyttymisen aikana, joskaan ne eivät olleet niiden julistajia varten. (Room. 15: 4.) Ne odottivat jumalalliseen suunnitelmaan ja inhimilliseen historiaan liittyneitten eri piirteitten kehittymistä, jotka Jumalan toimenpiteitten mukaisesti tulisivat avaamaan ne, ja rikastuttamaan kärsivällisiä, etsiviä Jumalan lapsia "ruualla aikanaan" koettelemusten ja vaikeusten hetkinä "pahana päivänä" -- hädän päivänä, jolla tämä aikakausi tulee päättymään, ja jolloin uusi aika tai hallitus sarastaa.

Ihmeellinen nykyajan keksintö, joka hyvin sopii kuvaamaan jumalallista järjestelmää profeetallisiin aikoihin nähden, on n.k. yhdistetty aikalukko, jota muutamat suurimmat pankit käyttävät. Toisten yhdistettyjen lukkojen tavoin on avain tai kädensija aina lukossa kiinni. Tarvitaan määrätyt erityiset liikkeet, jotka ainoastaan lukon käyttäjä tuntee, jotta lukko avautuisi, jolloin pieninkin poikkeus oikeasta menettelytavasta, tekee avaamisen monimutkaisemmaksi ja vaikeammaksi. Yhdistetty aikalukko sisältää lisäksi sen omituisuuden, että pankkiholvin oveen liitetyn kellolaitoksen avulla voidaan ovet illalla niin sulkea, ettei kukaan voi niitä avata ennen kuin määrättynä tuntina seuraavana aamuna; ja silloinkin ainoastaan käyttämällä sitä ainoaa oikeaa lukolle määrättyä yhdistystä, joka suljettaessa on edeltäpäin määrätty.

Samalla tavalla on taivaallinen Isämme sinetillä sulkenut monta suunnitelmansa piirrettä yön kuluessa hänen suurella aikalukollaan, joka oli niin asetettu, ettei sitä voitu avata ennenkuin "ajan täyttyessä" -- suuren ennalleenasettamispäivän aamuna. Ja silloin Jehovan Voideltu, jolla on "avain", ja joka ymmärtää lukkoon kätketyn yhdistyksen, "avaa, eikä kukaan ole sulkeva." (Ilm. 3: 7.) Hän avaa meille antamalla meille tiedon profeetallisen avaimen käyttämisestä, jotta ne, jotka etsivät ijäisen viisauden aarteita, voisivat ne löytää. Ja me voimme avata jumalallisen viisauden aarteita nyt, koska aamun hetki on tullut -- joskin on aikaista eikä maailma näe vielä valoa. Mutta ainoastaan ottamalla huolellisesti vaarin määräyksistä, ja sovittamalla avaimen suuren Rakentajan viittausten mukaisesti, aarteet avautuvat meille.

Tämä kuvaus soveltuu todellakin koko Jumalan suunnitelmaan sen kaikissa osissa, sillä jokainen totuuden piirre ja jokainen ennustus ovat ainoastaan osia suuresta yhteydestä, joka nyt on avattu, koska on aamu -- koska suuren aikalukon salvat ovat otetut pois. Ja tämä suuri yhtymä, kun se kerran on avattu, paljastaa täydelleen ja suuremmoisesti jumalallisen viisauden, vanhurskauden, rakkauden ja voiman kätketyt aarteet. Se, joka avaa, tulee totisesti tuntemaan Jumalan paremmin kuin koskaan ennen.

Tutkikaamme sentähden Raamattua kunnioittavalla mielellä, jotta me oppisimme, mitä Jumala näkee hyväksi opettaa meille aikojen ja aikakausien suhteen. Koska hän äskettäin on tehnyt meille selväksi suunnitelmansa suuret ulkonaiset piirteet, niin voimme syyllä odottaa, että hänen aikansa on tullut johtaa meitä hänen aikojensa tuntemiseen. Kuluneina aikoina olivat ajat ja aikakaudet viisaasti kätketyt, ja pyhät säilyttivät siten rohkeutensa, koska aika oli pitkä; mutta kun suunnitelma alkaa lähetä ihanaa täytäntöään, on pyhien etuoikeus saada tietää siitä, jotta he voisivat nostaa päänsä ja iloita, tietäessänsä, että heidän vapautuksensa lähestyy. (Luuk. 21: 28.) Aikojen paljastuminen lopun ajalla on oleva pyhille hyödyksi ja virkistykseksi, kun sitä vastoin niiden aikaisempi paljastuminen olisi vahingoittanut ja masentanut.

Meidän Jumalamme on selvästi järjestyksen Jumala. Jokainen työ, jonka hän tekee, on sopusoinnussa tarkkaan ennakolta tehdyn suunnitelman kanssa; ja hänen määrätyillä ajoillaan ja aikakausillaan on tärkeä merkitys ja huomattava osa tässä suunnitelmassa. Huomaa, että Jeesus syntyi määrättynä aikana. "Kun _aika oli täytetty_, lähetti Jumala Poikansa." (Gal. 4: 4.) Ei ennemmin, eikä myöhemmin, vaan juuri ajan täytyttyä. Meidän Herramme ensimäinen saarna koski aikaa. Hän tuli "ja saarnasi Jumalan valtakunnan evankeliumia ja sanoi: '_Aika on täyttynyt_, -- -- --; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi'." (Mark. 1: 15.) "Kristus kuoli kun aika oli tullut." (Room. 5: 6.) "Hän herätettiin kuolleista kolmantena päivänä (ennakolta määrättynä aikana) _kirjotusten mukaan_." (1 Kor. 15: 4.) Hänen palveluksensa aikana hänen vihollisensa koettivat lakkaamatta ottaa hänet kiinni, mutta he eivät voineet tehdä sitä, "_sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut_." -- Joh. 7: 30.

Profeetallisia aikoja ei annettu uteliaisuuden tyydyttämistä varten, vaan sanan tutkijoille, jotta heille olisi mahdollista tuntea ennustetut tapaukset, _kun niiden aika oli tullut_. Siten esimerkiksi ennustukset ilmasivat ensimäisen adventin tai tulemisen ajan ja tavan, mutta sitä ei voitu ymmärtää ennen kuin Kristus oli tullut. Silloin se oli avuksi niille, jotka huolellisesti tutkivat Kirjotuksia, tunteakseen ihmisessä Jeesuksessa Kristuksen, jonka Jumala oli lähettänyt suunnitelmansa ja ennustusten mukaan. Aivan samalla tavalla määräävät ennustukset toisen tulemisen ajan ja tavan, kun on tullut aika ymmärtää niitä tapauksia, jotta ne auttaisivat meitä tuntemaan hänen päivänsä, kun se on tullut -- sen tapausten järjestyksen ja ajan vaatimukset. Jos huolellisesti lukee Vanhan Testamentin kirjotuksia, niin ei voi olla näkemättä sitä huomattua asemaa, joka niissä omistetaan aikamääräyksille, ja päivälleen asti kohdistuvaa tarkkuutta, joskin ne usein näyttävät kuuluvan hyvin vähäpätösiin tapauksiin. Mutta perusteellinen tutkija on huomaava, että nämä eri päivä- ja aikamääräykset ovat renkaita ihmeellisessä todistusketjussa, jotka suurella tarkkuudella viittaavat kahteen maailman historian ihmeellisimpään ja tärkeimpään tapaukseen: maailman Lunastajan ja Herran ensimäiseen ja toiseen tulemiseen ja kaikkiin niiden kanssa yhteydessä oleviin tapauksiin.

Se seikka, että enemmistö kristityistä on välinpitämätön näiden asioiden suhteen, ei ole mikään hyväksyttävä perustus niille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään, [tulemistaan], ja toivovat hänen hyväksymistään, jotta he myöskin vajoaisivat samankaltaiseen laimeuden tilaan.

Tulee muistaa, että lihallinen Israel, Jumalan, "ystäviä" lukuunottamatta, loukkautui _eikä tuntenut etsikkoaikaansa_ (Luukk. 19: 44), sekä että profeetat ovat ennustaneet kuinka _molemmat_ Israelin huoneet loukkaantuvat -- sekä nimellinen juutalaisten huonekunta että nimellinen kristittyjen huonekunta. (Jes. 8: 14.) Ainoastaan "jäännös" kummankin armohallituksen elonkorjuun lopussa on valmis ottamaan vastaan ja ymmärtämään niitä totuuksia, joiden aika on tullut, ja voi sen kautta päästä nauttimaan niitä erityisiä etuja ja oikeuksia, jotka sarastava uusi armohallitus tuo mukanaan. Tämän aikakauden lopussa tulee sentähden jokaisen yksityisen kristityn pitää huolta siitä, että hän kuuluu tuohon "jäännökseen" eikä tuohon laimeaan, huolettomaan ja välinpitämättömään nimikristilliseen seurakuntaan, joka varmasti tulee loukkaantumaan, kuten profeetat, Herra ja apostolit ovat ennustaneet, jota lihallinen Israeli esikuvasi, ja jonka Raamattu selittää olevan henkisen Israelin varjon tai esikuvan.

Mutta kuten aika-ennustukset aikanaan tulevat olemaan suuresta merkityksestä, osottaessaan niitä Jumalan suunnitelman eri piirteitä, jotka kuuluvat elonkorjuuseen, j.n.e., niin on myöskin totta, että tieto meidän Herramme tulemisen ja ilmestymisen tavasta, on erittäin välttämätön. Me pyydämme, että lukija tullessaan tähän kohtaan ainetta, kiinnittää siihen erityistä huomiota. Ja kaiken tämän tiedon pohjana täytyy olla pyhyyttä ja nöyryyttä, jonka täytyy raivata tietä sen vastaanottamiselle, tekemällä Jumalan lapsen kykeneväksi raivaamaan sydämestään ennakkoluulot ja ahkerasti tarkastamaan ja tutkimaan sitä, mitä on ilmotettu. Näin tapahtui Jeesuksen ensimäisessä tulemisessa. Ainoastaan vakavat, vihkiytyneet ja hiljaiset voivat erottaa ajan ja tavan. Maailmanmieliset ja raskautetut, nuo yltäkylläiset, eivät voi huomata ennustuksia eikä niitä aikain merkkejä, jotka osottavat niiden täyttymistä, ennenkuin elonkorjuu on ohi ja erityisen suosion kesä päättynyt.

Juutalaisen aikakauden lopussa tai "elonkorjuussa" olivat todella nöyrät ja vilpittömät "oikeat israelilaiset" odotuksessa, joka huomattavalla tavalla erotti heidät ylpeistä, maailman mielisistä ja itsevanhurskaista heidän ympäristöstään, niin etteivät he ainoastaan olleet paremmin valmistuneet ottamaan vastaan Jumalan suunnitelmaa sellaisena kuin hän oli sen järjestänyt, mutta myös herkemmät kuulemaan ja tutkimaan totuutta, kun he tulivat kosketukseen sen kanssa. Ja samalla kun meidän Herramme torjui luotaan itseensä tyytyväiset, soimaamishaluiset, virheitä etsivät ja viisastelevat fariseukset hämärillä tai väistelevillä vastauksilla, oli hänellä aikaa ja harrastusta tehdä totuuden selväksi sen nöyrille ja totisille etsijöille. (Matt. 13: 10--17; 16: 1--4; Mark. 7: 1--23; Luuk. 18: 18--30; Joh. 1: 45--51; Luukk. 24: 13--32 ja 33--49; Joh. 20: 24--28; 21: 1--12.) Ylpeät ja itsekylläiset ja kaikki, jotka seurasivat heitä, kompastuivat (Matt. 15: 14), kun sitä vastoin nöyrät ja totuutta janoavat vakavasti etsivät totuutta. (Matt. 13: 36; Mark. 4: 10.) Näille Herra selitti hämärät lausuntonsa sanoen: "_Teille_ Jumalan valtakunnan salaisuus on annettu, mutta noille ulkopuolella oleville, [ei _todellisille israelilaisille_], kaikki tulee vertauksissa, jotta he näkevin silmin näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulevin korvin kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi."

Siten on myös tämän aikakauden lopussa. Totuus erottaa nyt samoin kuin silloinkin vilpittömät ja nöyrät ja johtaa heitä eteenpäin siihen tietoon, jonka aika nyt on tullut, ja vahvistaa ja valaisee heitä, jotteivät he nimikristillisyyden suuren enemmistön kanssa kompastuisi, kun sitä vastoin haaleat ja itseensä tyytyväiset hylkäävät ne totuudet, joiden aika on nyt tullut, koska heitä sokaisee heidän sydämensä nurja tila. Siksipä heidät hyljätään kelpaamattomina tulemaan Herran morsiameksi. -- Ef. 4: 1; I Kor. 9: 27.

Monet ovat joutuneet suureen eksytykseen luullessaan, etteivät Jumalan työt ja hänen suunnitelmansa ole sanottavammasta merkityksestä, sekä ettei Jumala vaadi mitään muuta kuin kristillisen luonteen hyveitä, joka paraiten säilytetään pysymällä tietämättömyydessä. Miten eri tavalla esittääkään Raamattu tämän seikan! Se neuvoo meitä ei ainoastaan viljelemään kristillisen luonteen hyveitä, vaan lakkaamatta säilyttämään sellainen sydämen tila, joka tekee meidät kykeneviksi erottamaan totuuden -- ja erittäinkin tuon suuren totuuden meidän Herramme läsnäolosta, kun sen aika oli tullut -- ja kun armohallituksessa tulisi muutos tapahtumaan. Armohallitukseen kuuluvat totuudet ovat yhtä tärkeät tämän aikakauden lopussa kuin ne olivat juutalaisen aikakauden lopussa. Ne, jotka silloin eivät voineet erottaa totuutta, jonka aika oli tullut, eivät myöskään voineet ottaa vastaan niitä armon-etuja, joiden aika oli tullut. Ja samalla tavalla on tämänkin aikakauden lopussa: ne, jotka eivät huomaa niitä totuuksia, joiden aika nyt on tullut, koska epäusko ja maailmallisuus ovat heidät soaisseet, eivät voi tulla osallisiksi niistä erityisistä armon-eduista, joiden aika nyt on tullut. Ne eivät ole voittajia, eivätkä siis kelvollisia Kristuksen morsiameksi. He eivät voi tulla osallisiksi pyhien perinnöstä Kristuksen kanssa hänen kanssaperillisinään. Nykyisten epäsuotuisten olosuhteitten tähden muodostaa totuus uskomme koetuskiven Jumalaa kohtaan, joka totuus viikatteen tavoin erottaa kelvolliset kelvottomista -- nisun lusteista.

Profeetallisten aikojen tutkiminen on joutunut huonoon huutoon niiden väärien sovittelujen perustuksella, joita Kristuksen toisen tulemisen "adventistit" ynnä toiset ovat tehneet, jotka eivät ole saaneet nähdä niiden tapausten toteutuvan, joita he ovat odottaneet tapahtuvan heidän määrääminä aikoina. Me näemme kuitenkin, että Jumalan suunnitelmaan kuului näiden asioiden kätkeminen kaikilta muilta, paitsi määrätyltä luokalta, antamalla häväistyksen ja pilkan joutua tämän aineen osaksi, estäen siten tämän maailman viisaita ja ymmärtäväisiä käsittämästä niitä. (Matt. 11: 25.) Tämä oli, sitä emme epäile, yhtä paljon sopusoinnussa jumalallisen suunnitelman kanssa kuin Jeesuksen lähettäminen Nasaretiin, halveksittuun paikkaan, jotta häntä "nimitettiin nasaretilaiseksi" (Matt. 2: 23), vaikkakin hän todellisuudessa oli syntynyt tuossa kunniakkaassa Betlehemin kaupungissa. Kuten maailman viisaat ja ymmärtäväiset siihen aikaan sanoivat: "Saattaako mitään hyvää tulla Nasaretista?" niin huutavat monet näinä aikoina, kun on puhe profeetallisesta ajasta tai jostakin, joka on jollakin tavalla tekemisissä Kristuksen toisen tulemisen kanssa, se on "adventismia", ikäänkuin he tahtoisivat sanoa: "Voiko adventismista tulla mitään hyvää?" -- vaikkakin he myöntävät, että monet ennustukset, jotka sisältävät aikamääräyksiä, eivät vielä ole täyttyneet, ja että Herran toinen tuleminen on Raamatun huomatuin aine.

Me tunnemme suurta myötätuntoa sekä ensimäisiä adventisteja (juutalaisia) kohtaan että toisia adventisteja kohtaan, joskin ainoastaan muutamat niin hyvin edellisistä kuin jälkimäisistä ovat käsittäneet ne totuudet, joita he ovat olleet niin lähellä, ja joita he kuitenkaan eivät ole voineet käsittää, koska niin hyvin edellisiä kuin jälkimäisiä on soaissut heidän _väärä odotuksensa_. Meidän ystävämme adventistit eivät ole kyenneet käsittämään Herramme toisen tulemisen tapaa eikä tarkotusta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa; siksipä he eivät ole odottaneet saavansa nähdä häntä "sellaisena kuin hän on", vaan sellaisena kuin hän _oli_. He luulevat, että hänen tulemisensa tarkotus on sellainen, että se täyttää, pyhiä lukuunottamatta, kaikki muut kauhulla ja pelolla; että hänen tarkotuksensa on koota valitut, hävittää muut ihmiskunnan jäsenet ja polttaa koko maailma. Omaksuen tällaisen käsityksen, käyttävät he profeetallisia aikoja ruoskana kurittaakseen ja ajaakseen ihmiskuntaa Jumalan puoleen. Mutta maailma katseli tyynesti tätä ja sanoi, että he olivat tyhmiä haaveilijoita, ja että jos löytyy Jumala, niin on hän varmaan sekä järjellisempi että vanhurskaampi. Maailman iva tuli yhä katkerammaksi ja katkerammaksi, kun heidän yhä uudistuvat ennustuksensa aineen katoamisesta ja maailmoiden häviämisestä eivät pitäneet paikkaansa. Täten me olemme tulleet siihen tilaan, että sellaisetkin kristityt, jotka hyvin tietävät, että ennustuksilla ja aikamääräyksillä on suhteellisesti huomattava asema jumalallisessa ilmestyksessä; epäuskoisella hymyllä kuuntelevat puhetta näistä aineista tai suorastaan julkisesti ylenkatsovat niitä. Mutta autuas on se,

"Ken tyynnä maailman pilkan kantaa vaan. Ei vainon alle vaivu hän. Ei saa hänt' tuska tuima turtumaan, ei myöskään juonet Saatanan."

Mutta Jumala ei antanut aikaennustuksia sellaista tarkotusta varten, eikä hän tule koettamaan käännyttää maailmaa sellaisella tavalla; sillä hän etsii sellaisia rukoilijoita, jotka häntä hengessä ja totuudessa rukoilevat (Joh. 4: 23), eikä sellaisia, jotka häpeävät palvella häntä. Jos hänen aikomuksensa olisi ollut pelottamalla pakottaa ihmisiä tottelevaisuuteen, olisi hän keksinyt jonkun onnistuneemman tavan kuin ajan julistamisen -- kuten ystävämme adventistit ovat osottaneet. Profeetallista aikaa ei annettu tekemään maailmaa rauhattomaksi, eikä ylipäänsä maailmalle missään suhteessa, vaan valistamaan, vahvistamaan, lohduttamaan, kehottamaan ja johtamaan Seurakuntaa (valituita) vaikeina aikoina maailmanajan lopulla. Sentähden on kirjotettu: "Jumalattomat eivät näitä tottele (ymmärrä), mutta ymmärtäväiset ottavat näistä vaarin." Näille siitä tulee "ruokaa aikanaan" joka muun ravinnon yhteydessä vahvistaa niitä, jotka sitä käyttävät, niin että voivat "_kestää_ pahana päivänä" -- sinä hädän päivänä, jolla tämä aikakausi päättyy. Se auttaa heitä käsittämään ihmeellisiä tapahtumia heidän ympärillään, etteivät menehdy pelvosta ja vavistuksesta, eivätkä tule sekaantumaan niihin päätelmiin ja tieteisiin, joita väärin sillä nimellä kutsutaan -- ja joista se päivä tulee olemaan tulvillaan. Sitten voivat he myös kuluttavan tulen [hädän] alla todistaa Jumalasta ja hänen suunnitelmastaan ja opettaa kansaa -- osottaa Jumalan suunnitelman lopulliseen ihanaan päämäärään, kohottaen pelastuksen lipun kansojen eteen. -- Jes. 62: 10.