Raamatun tutkisteluja 2: Aika on lähestynyt

Part 3

Chapter 32,751 wordsPublic domain

Tämä on aikaennustuksen tarkotus. Kuinka tärkeä ja välttämätön se onkaan, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, täysin varustettu tällä ajalla. Ilman näitä profeetallisia ajantodistuksia voisi olla mahdollista, että näkisimme tapahtumat Herran päivänä tietämättä niistä mitään tahi tuntematta velvollisuuksiamme ja oikeuksiamme sinä aikana. Älköön sentähden kukaan tosi-vihkiytynyt pitäkö ala-arvoisina näitä profeetallisia ajantodistuksia. Ne ovat aijotut johtamaan sanojamme ja tekojamme Tuhatvuotispäivän aikaisessa aamusarastuksessa, ennen auringon nousua, maailman ja nimikirkon nukkuessa tietämättöminä ja huolettomina niistä armotaloudenmuutoksista, joita nyt tapahtuu. Nämä profeetalliset ajanmääräykset olivat suureksi osaksi keinoja Jumalan kädessä vetämään kirjottajan huomion täydellisemmin ja huolellisemmin jumalallisen suunnitelman muihin osiin. Näille ajanmääräyksille omistettu huomio ei voi olla tuottamatta pysyväistä hyötyä tutkijalle. Ne eivät ainoastaan ilmota hänelle "nykyistä totuutta", vaan antavat myös voimaa ja elävää todellisuutta kaikille raamatullisille totuuksille, todistamalla että kaikki Jumalan suunnitelmat ovat yhteisvaikutuksessa _aikaan_ ja _tapaan_ nähden hänen ihanien aikomuksiensa kehittämisessä.

Niiden ennustuksien epäonnistuminen, joita adventistit, jotka ottivat määrätäkseen ajan maailman polttamiselle y.m., y.m., tekivät, on koskenut enemmän odotettujen tapahtumain luonnetta kuin aikaa. Juutalaisten tavoin erehtyivät he odottaessaan _väärää asiaa oikealla ajalla_. Tämä oli toinen syy heidän kykenemättömyyteensä selvästi ymmärtää totuutta, mutta pääsyy tähän oli se seikka, ettei aika vielä ollut tullut sen selvemmälle paljastamiselle. Ja kumminkin oli aika pyhien herättämiselle tutkimaan Herran ilmestymistä -- aika mennä Ylkää vastaan ja aika pettymykselle ennen hänen oikeaa tuloaan -- johon kaikkeen viitattiin Herramme vertauksessa kymmenestä neitseestä, kuten edempänä tulemme sen osottamaan. Niinkuin edellisessä osassa on näytetty, on se tuli, joka tulee kuluttamaan maan Herran päivänä, esikuvauksellinen, eikä kirjaimellinen. Seuraavassa luvussa osotetaan, että niiden muutamien aikaennustusten sovelluttamiset, jotka ennustukset adventistit erehdyttävinä hylkäsivät, eivät olleet erehdyksiä, vaan oikeita, ja että ne selvästi ilmottavat tämän ajan esikuvauksellista tulta -- joka jo palaa.

Adventistit, jotka työskentelivät sen vaikeuden alaisina, että odottivat kirjaimellista maan palamista, koettivat pakottaa kaikkia erilaisia profeetallisia aikajaksoja yhteiseen päättymispäivään -- päälle päätteeksi tavalliseen vuorokauteen. Täten tekivät he väkivaltaa toisille ennustuksille saadaksensa niitä sopimaan yhteen ja päättymään samaan aikaan toisten kanssa. Tuo selvempi käsitys, joka meillä nyt on jumalallisesta suunnitelmasta, ilmaisee erilaisien ajanennustuksien välillä vallitsevan täydellisen yhtäpitäväisyyden, eikä ole ollenkaan tarpeellista kääntää tahi tehdä väkivaltaa muutamille niistä, saadakseen niitä sopimaan yhteen toisien kanssa. Kun me seuraavassa luvussa alamme tarkastella johtavia ennustuksia, emme rakenna mitään järjestelmää tahi selitystapaa, jonka mukaan koettaisimme sovitella kaikkia profeetallisia aikakausia, vaan me seuraamme huolellisesti jokaista eri aikakautta sen loppuun, ja vasta sen jälkeen kudomme yhteen sen järjestelmän eli suunnitelman, jonka salaisuuksien suuri Ilmottaja täten ilmaisee. Tällöin huomataan, että järjestys ja sopusointu Jumalan suunnitelmassa aikaan ja aikakauteen nähden ovat yhtä ilmeiset kuin ne ihanat piirteet tässä suunnitelmassa, jotka edellisessä osassa havaittiin ja jotka ovat piirretyt aikakausien kartalle. Ja kun suuri maailmanaikakausien kello lyö profeetallisella kellotaululla määrätyt tunnit, tulevat ennustetut tapahtumat toteutumaan yhtä varmasti kuin sekin, että Jumala etukäteen on ne ilmottanut.

TOINEN LUKU.

RAAMATULLINEN AJANLASKU.

Ajanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. -- Raamatun antamia välttämättömiä vuosilukuja. -- Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K. oli kuusituhatta vuotta. -- Raamatullisen ajanlaskun esittäminen suurissa ajanjaksoissa. -- Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. -- Luomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. -- Liittoon asti Aabrahamin kanssa. -- Lain antamiseen asti. -- Kaanaan jakamiseen asti sukukuntien kesken. -- Tuomarien aikakausi. -- Kuninkaiden aikakausi. -- Hävityksen aikakausi. -- Vuoteen 1873 j.K. -- Missä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu englantilaiseen Raamattuun. -- Herramme syntymisen oikea vuosiluku.

Tässä luvussa esitämme raamatullisen todistuksen siitä tosiasiasta, että v. 1872 päättyessä kaksituhatta vuotta oli kulunut Aadamin luomisesta. Siitä johtuu, että me vuodesta 1872 olemme eläneet seitsemännessä vuosituhannessa tahi Tuhatvuosikaudessa -- jonka edellinen osa, "Herran päivä", "hädän päivä" tulee olemaan todistajana tämän maailman valtakuntien kukistumiseen ja Jumalan valtakunnan pystyttämiseen koko taivaan alle.

Ajanlasku on sitäpaitsi tarpeellinen perustukseksi profeetallisten aikakausien tutkistelemiselle. Meidän täytyy ensinnäkin päästä varmuuteen siitä, millä paikalla me nykyään ajan virralla olemme. Voidaksemme määrätä tämän, täytyy meillä olla luotettavia vuosilukuja laskelmaa varten. Siksi alotamme ajanlaskulla. Ja täydellisen ihmishistorian ajanlasku täytyy välttämättömästi alkaa ihmisen luomisesta.

Sitä ajanmäärää, joka on kulunut ihmisen luomisesta, arvostellaan eri tavalla. Niiden keskuudessa, jotka omaksuvat Raamatun tiedonannot, ei voi olla suuria mielipiteiden eroavaisuuksia, mutta niiden joukossa, jotka hylkäävät ne, ovat eroavaisuudet äärettömät, vaihdellen kymmenestätuhannesta aina satoihintuhansiin vuosiin asti. Näitä otaksumisia perustetaan tosiseikkoihin, jotka antavat ainoastaan heikon tuen sellaisille liijoitetuille ja ylen rohkeille johtopäätöksille. Esimerkiksi se seikka, että on löydetty piikivisiä nuolenpäitä Sveitsin ja Irlannin turvesoista melkoisesta syvyydestä maan pinnan alla, otetaan _todistukseksi_, että nuolenkärkien nykyinen paikka kerran on ollut maanpintana, ja että turvesuo vähitellen on kasvanut niiden ympäri ja päälle; ja sellaiselle kasvamiselle tarvittava aika, lasketaan nykyisen vuosisadassa tapahtuvan kasvamisen mukaan, joka on hyvin vähäinen. Jos heidän edellytyksensä olisivat tosia, todistaisivat ne luonnollisesti, että ihminen on ollut olemassa satoja tuhansia vuosia sitten. Mutta toiset geoloogit (maanpinnantutkijat) osottavat, ja hyvillä syillä, näiden turvesoiden kerran olleen niin veteliä, että nuolenpää saattoi helpostikin vajota melkoiseen syvyyteen vähitellen, muutamissa sadoissa vuosissa.

Esitämme toisen esimerkin: -- "Pohjatutkimuksien kautta Niilinlaakson mutaisessa maassa keksittiin kaksi poltettua tiilikiveä, toinen kymmenen, toinen kahdentoista sylen syvyydessä. Jos me maalaamme vuotuisen kerrostumisen paksuuden, jonka virta muodostaa, kahdeksaksi tuumaksi vuosisadalta, on meidän laskettava toiselle näistä tiilikivistä ikää 12,000 vuotta ja toiselle 14,000 vuotta. _Vertailevien laskelmien nojalla_ otaksuu Burmeister (eräs kuuluisa geoloogi) että on kulunut seitsemänkymmentäkaksituhatta vuotta siitä, kun ihminen ensin esiintyi Egyptin maalla; ja Draper (toinen tunnettu geoloogi) laskee eurooppalaiselle ihmiselle, joka eli viimeisen jääkauden aikana, ikää yli 250,000 vuotta." [Prof. N. Joly kirjassaan "Ihminen ennen metalleja".]

Luonnollisesti me, jos _me laskisimme_ aivan samalla tavalla kuin nämä _suuret_ miehet tekevät, tulisimme samanlaisiin _suuriin_ tuloksiin. Mutta eräät meistä ovat siksi oppimattomia, että voivat panna kysymykseen, eikö ole luultavampaa, että Niilin mutakerrostumat ovat olleet hyvin säännöttömiä kuten toistenkin virtojen, jotka väliin muuttavat jokiuomaansa ja huuhtovat pois melkoisen osan äyräistään yhden ainoan tulvan aikana. Edelleen muistamme vedenpaisumuksen Noan päivinä, jota ei ainoastaan Raamatussa nimenomaan mainita, vaan joka on säilynyt pakanakansojen vanhimmissa perimätiedoissa. Mitenkähän paljon mutaa ja jätteitä _vedenpaisumus_ onkaan synnyttänyt noiden kahdeksan tuuman lisäksi vuosisadalta. Me ihmettelemme myös, miksi ei näiden _suurien_ nerojen mieleen ole juolahtanut se, mikä on luonnollinen asia muille, jotka eivät ole _liian suuria_, että kaksi tiilikiveä, heitetyt tuohon "_mutaiseen maahan_" aikana, jolloin se oli veden peittämä ja pehmeä, vajoaisivat melkoisen syvälle omasta painostaan, erittäinkin kun niiden tiheys on niin paljon suurempi, kuin mutaisen maan. Mitä erotukseen syvyydessä näiden kahden tiilikiven välillä tulee, olisi _oppimattomalle_ henkilölle paljon mahdollisempaa otaksua, että toinen putosi mutaan syrjälleen tahi päälleen, ja toinen lappeelleen ja vaipui niinmuodoin hitaammin, kuin ajatella, että ihmiset, jotka elivät kahdentuhannen vuoden ajanetäisyydellä toisistaan, olisivat tehneet kaksi aivan samanlaista tiilikiveä.

Ei ole monta vuotta sitten, kun löydettiin ihmisen luuranko paikasta, joka oli ollut osa Missisippivirran uomaa, ja eräät geoloogit alkoivat laskea, miten monta tuhatta vuotta _mahdollisesti_ oli kulunut niiden monien muta- ja maakerrosten perustuksella, jotka peittivät luurankoa. He luulivat saaneensa erittäin arvokkaan mallikappaleen historiantakaisesta ihmisestä. Mutta sitten löydettiin useita jalkoja luurangon alta, osia n.s. "ruuhesta", sellaista, jota käytettiin Missisipillä vähemmän kuin viisikymmentä vuotta sitten, joka kokonaan kumosi heidän laskelmansa ja säästi ihmiskunnan uudesta _todistuksesta_, että maailma on satojatuhansia vuosia vanhempi, kuin mitä Raamattu opettaa.

Me jätämme yhteensoveltumattomat ja kokonaan epäluotettavat arvelut, joita muutamat geoloogit ovat tehneet tässä ajanlaskua koskevassa aineessa ja käännymme ihmiskunnan historiaan saadaksemme valaistusta. Mutta mitä löydämme? -- Vanhimpain pakanakansojen historiaa ei voi selvästi johtaa taaksepäin edes kolmeatuhatta vuotta. Sen takana on kaikki hämärää, epätietoista, tarunsekaista, satumaista, epäluotettavaa perimätietoa. Roomalainen historia ei johda niin kauvas taaksepäin, koska on ainoastaan kaksikymmentäseitsemän sataa vuotta siitä kun Rooma perustettiin, ja sitäpaitsi ovat sen ensimäiset vuosisadat verhotut perimätietojen epävarmuuteen. Kolmetuhatta vuotta takaperin babylonilaisessa, syrialaisessa ja egyptiläisessä historiassa vievät meidät aikaan, jossa muistiinpanot ovat katkonaisia ja syvän hämärän verhoamia. Sama aikamäärä Kiinan historiassa vie meidät Tsjen-hallitsijasukuun, jolloin kiinalaisen historian tapahtumat "alkavat tulla luotettavimmiksi." Kreikassa, joka on ollut tunnettu sivistyksestään viimeksi kuluneiden kolmentuhannen vuoden aikana, jossa ennen muita odottaisimme löytävämme tarkkaa historiaa, -- mitä löydämme? Me huomaamme sen vuosiluvut tarkoiksi viimeisten kahdenkymmenenkuuden vuosisadan kuluessa, mutta ei kauemmas. Sen takana on aika, joka on tunnettu Kreikan "jumalaistarullisen tahi historiantakaisen" ajan nimellä.. Ainoa järjellinen ja yhtäjaksoinen kertomus niistä kolmesta ensimäisestä tuhannesta vuodesta, jona ihminen on elänyt maan päällä, on Raamatussa; ja tämä asianhaara sopiikin yhteen sen vaatimuksen kanssa, että se on jumalallista alkuperää, ollen Jumalan johdon ja varjeluksen alainen.

Niinkuin on historian laita, niin on vuosilukujenkin; maailmalla ei ole, lukuunottamatta Raamattua, mitään keinoa johtaa ajanlaskuaan kauvemmaksi kuin vuoteen 776 e.K. Tämän aineen suhteen viittaamme Yale Collegen professorin, Fisherin, lausuntoon. Hän sanoo: "Tarkka tapa määrätä vuosilukuja, saavutettiin vähitellen. Ajanjaksojen keksiminen oli tarpeellinen tätä tarkotusta varten. _Ensimäinen määrätty aika_ tapahtumien päiväämisellä vahvistettiin Baabelissa -- Nabonassarin aikakautena 747 e.K. Kreikkalaiset (noin vuodesta 300 e.K.) laskivat aikansa ensimäisestä muistiinkirjotetusta voitosta olympialaisissa leikeissä 776 e.K. Näitä leikkejä pidettiin joka neljäs vuosi. Jokainen olympikausi oli siis neljän vuoden ajanjakso. Roomalaiset alkoivat vasta muutamia vuosisatoja Rooman perustamisesta laskea aikansa _siitä_ tapauksesta alkaen, s.o. v:sta 753 e.K."

Lisätodistuksena siitä, että monet kaukaisen muinaisajan historioista ovat niin täynnä mielikuvituksia ja tarumaisia perimätietoja, että ne ovat arvottomia ajanlaskullisia vuosilukuja varten, eivätkä mitenkään ansaitse huomiota sellaisina, lainaamme tähän amerikkalaisesta Cyclopaediasta (tieto-sanakirjasta) kirjotuksen _Ajanlasku_.

"Vanhain kansain historiat, jollemme tee poikkeusta hebrealaisiin nähden, menevät taaksepäin tuhansia tahi miljoonia vuosia tarullisiin aikakausiin; ja vielä sittenkin, kun muistiinpanot alkavat saada historiallisen leiman, ovat ristiriitaisuudet erittäin suuret. -- -- Assyrialaisten, babylonialaisten ja egyptiläisten kirjotukset ovat tehdyt kuolleilla kielillä ja käyttävät aikoja sitten vanhentuneita kirjainmerkkejä. -- -- Kreikkalaiset ja roomalaiset vuosiluvut voidaan ylipäänsä hyvin todeta ensimäiseen olympikauteen asti, v. 776 e.K., ja konsulaatin pystyttämiseen, v. 510 e.K. Aika tätä ennen perustuu oikeastaan perimätietoihin tai taruihin. Herodotukseen voidaan luottaa siinä, mikä koskee hänen aikakauttaan, noin 450 e.K. ja sataa tai parisataa vuotta aikaisemmin."

Clinton sanoo, eräässä teoksessa kreikkalaisesta ajanlaskusta (siv. 283): "Se historia, jota hebrealaiset kirjotukset sisältävät, esittää ihmeellisen ja miellyttävän vastakohdan kreikkalaisten varhaisempien tiedonantojen rinnalla. Viimeksi mainituissa voimme työläästi huomata ainoastaan muutamia tosiasioita, joita runoilijat ovat meille säilyttäneet, jotka sitten runon ja tarun koristamina jättivät jälkeensä sen, mitä suullisen perimätiedon kautta olivat ottaneet vastaan. Hebrealaisen kansan aikakirjoissa on meillä luotettavia, aikalaisten hengen johdolla kirjotettuja kertomuksia. Mitä he ovat jättäneet jälkeensä, tulee niinmuodoin meille moninkertaisella uskottavaisuudella ja vahvistuksella. Heillä oli apunaan jumalallinen ilmotus kirjottaissaan tosiasioista, joissa heidän todistuksensa inhimillisinäkin todistajina olisi ollut pätevä."

Raamattu, Jumalan lahjottama historiamme kolmesta ensimäisestä vuosituhannesta, on ainoa teos maailmassa, joka, alkaen Aadamista -- ensimäisestä ihmisestä, jota historia, joku muistomerkki tahi kirjotus mainitsee, jonka nimi, samoin kuin aika hänen luomiselleen ja kuolemalleen, on mainittu, ja jonka jälkeläisiä voidaan seurata nimi nimeltä ja ikä ijältä seuraavissa polvissa lähemmä neljän tuhannen vuoden aikana, -- antaa meille selvän ja yhden jaksoisen kertomuksen siihen aikaan asti, jolloin yleistä historiaa voidaan pitää riittävän todennäköisenä. Niinkuin tulemme näkemään ulottuu raamattukertomus Kyyroksen ensimäiseen vuoteen, 536 e.K., kyllin todennettuun ja yleisesti hyväksyttyyn vuosilukuun. Siinä katkeaa raamatullisen ajanlaskun yhtäjaksoisuus -- paikassa, josta alkaen yleiseen historiaan voidaan luottaa. Jumala on siten pitänyt huolta, että hänen lapsillaan on selvä ja yhden jaksoinen kertomus nykyiseen aikaan asti. Vieläpä Raamattu ennustuksillaan täydentää historiaa aina "kaiken ennalleenasettamisen" täyttymiseen asti seitsemännen vuosituhannen lopussa, josta ijankaikkisen autuuden uusi aikakausi tulee alkamaan. Raamattu onkin sentähden ainoa alkutietokirja maailmassa, joka esittää katsauksen ihmiskunnan historiaan kokonaisuudessaan. Se vie meitä kadotetusta paratiisista Genesissä (1 Mooseksenkirjassa) jälleenasetettuun paratiisiin Ilmestyskirjassa ja seuraa ihmiskunnan tietä aina ijankaikkisuuteen asti. Yhdistettyinä, tarjoavat Raamatun historia ja sen ennustukset panoraamallisen tai seikkaperäisen taulun maailman tapahtumain koko kulusta aina ihmisen luomisesta ja lankeemisesta hänen sovittamiseensa ja ennalleenasettamiseensa asti. Raamattu on sentähden kaiken historian johtotähti ja perustus. Ilman sitä, niinkuin todenmukaisesti on sanottu, olisi historia "vesistöjen kaltainen, jotka juoksevat tuntemattomista lähteistä tuntemattomiin meriin", mutta sen johdolla voimme seurata näitä virtoja niiden lähteille asti, vieläpä enemmän, voimme huomata niiden ihanaa päättymistä ijankaikkisuuden valtameressä.

Raamatusta ainoastaan voimme sentähden odottaa löytävämme kertomuksen, joka asettaa paikoilleen soveltumattomat aikakaudet ja ajanlaskulliset säännöttömyydet, joita maailmanhistorian vuosikirjat ensi katsauksella osottavat -- asettaa ne sopusointuun keskenään ja luonnon aikakausien kanssa.

Kun alotamme kysymyksellä: Kuinka pitkä aika on ihmisen luomisesta? on meidän oltava ja olemmekin vakuutetut, että hän, joka antoi ennustukset ja sanoi, että niitä tultaisiin ymmärtämään lopun ajalla, on Sanassaan pitänyt huolta vuosiluvuista, jotka ovat tarpeellisia asettamaan näitä ennustuksia oikeille ajoille. Kuitenkin se, joka odottaa löytävänsä nämä asiat niin selvästi esitettynä, että pintapuolinen lukija, tahi epärehellinen epäilijä tulisi niistä vakuutetuksi, tulee huomaamaan pettyneensä. Jumalan ajat ja aikakaudet ovat ilmotetut sillä tavalla, että ne tänä aikana ovat vakuuttavia ainoastaan niille, jotka tuttavuutensa kautta Jumalan kanssa kykenevät erottamaan hänen luonteenomaisia tapojansa. Todistukset ovat annetut, "jotta _Jumalan ihminen_ olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." (2 Tim. 3: 17.) He tietävät hyvin, että kaikilla poluilla, joilla heidän Isänsä johtaa heitä, heidän on vaellettava uskossa eikä näkemisessä. Jokaiselle, joka on valmis siten vaeltamaan, toivomme olevamme tilaisuudessa askel askeleelta osottamaan varmoja esityksiä Jumalan sanasta -- jotka antavat vahvan perustuksen järkevälle uskolle.

Emme tahdo tässä vertailla Septuagintan (Vanhan Testamentin kreikkalaista käsikirjotusta) ja hebrealaisen Vanhan Testamentin kirjojen arvoa, tahi niiden eroavaisuuksia ajanlaskullisissa vuosiluvuissa y.m. Me tyydymme ja toivomme lukijankin kanssamme tyytyvän siihen huomautukseen, että edellinen on Egyptissä laitettu käännös, kuu sitä vastoin jälkimäinen on alkuperäinen heprealainen asiakirja. Tämä asianhaara yhteydessä sen kanssa, että hebrealaiset taikauskoisella kunnioituksella varjelivat jokaista kirjainta ja piirtoa pyhässä kirjassa, antavat varman todistuksen hebrealaisen alkutekstin luotettavaisuudesta. Asiantuntijat hyväksyvät sen yleisesti ja me seuraamme myös tässä sen vuosilukuja y.m.

Tässä esitämme todistuksen siitä, että Aadamin luomisesta _vuoteen_ 1873. j.K. oli kulunut kuusi tuhatta vuotta. Ja vaikkakaan Raamattu ei sisällä mitään suoranaista tiedonantoa siitä, että seitsemäs vuosi-tuhat tulisi olemaan Kristuksen hallituksen aikakausi, ennalleenasettamisen suuri sabbattipäivä maailmalle, niin ei tuo kunnianarvoinen perimätieto kuitenkaan ole järjellistä pohjaa vailla. Israelille, tyypilliselle kansalle, annettu laki, joka määräsi, että kuuden päivän työtä ja vaivaa seuraisi yhden päivän virkistys ja lepo heidän askareistaan, näyttää sopivalla tavalla esikuvaavan niitä kuutta tuhatta vuotta, joiden aikana koko luomakunta kärsii ja huokailee synnin ja kuoleman orjuudessa (Room. 8: 22), josta se turhaan koettaa vapautua, ja sitä suurta Tuhatvuotispäivää, jolloin ne, jotka tekevät työtä ja ovat raskautetut, saavat tulla Kristuksen Jeesuksen, heidän sielujensa paimenen ja piispan luokse, ja voivat hänen kauttansa saada rauhaa ja virvotusta ja ennalleenasettamista, jolloin, hänen kalliin verensä ansion kautta, he voivat katua ja löytää syntein anteeksiantamusta. Esikuvauksellisena seitsemäntenä päivänä kysyi hän sairaalta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" ja vastaukseksi hänen uskolleen ja tottelevaisuudelleen antoi hän hänelle voimaa ottaa sänkynsä ja mennä. (Katso Joh. 5: 6--9 kuin myös Matt. 12: 10, 13; Joh. 7: 23; Luuk. 13: 11--16; 14: 1--5.) Samalla tavalla antityypillisenä Sabbattina, Tuhatvuotiskautena, ilmotetaan koko maailmalle, että "_joka tahtoo_" hän voi saada ijankaikkisen elämän ja terveyden, jos hän osottaa sitä varten määrättyä uskoa ja tottelevaisuutta.

Emme saa jättää huomioonottamatta jo aikasemmin (I Osassa, 8 luvussa) huomautettua asiaa, että _päivä-sana_ on epämääräinen ja merkitsee ainoastaan joko pitempää tai lyhempää ajanjaksoa. Apostoli Pietari viittasi siihen, että seitsemäs tuhatvuosikausi maailman historiassa tulisi olemaan seitsemäs päivä Jumalan laskussa, sanoen: "Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä. -- -- Mutta Herran päivä on tuleva" j.n.e. -- 2 Piet. 3: 8, 10.

Jos siis seitsemäs tuhatvuotiskausi maailman historiassa on ajanjakso, joka erityisesti osotetaan olevan Kristuksen hallituksen aikakausi, tulemme, osottaessamme, että se alkoi v. 1873, todistamaan, että me _nyt jo_ olemme _siinä aikakaudessa_. Tämä johtaa mieleemme, mitä jo edellisessä osassa näytimme, kuinka Raamattu osottaa Tuhatvuotiskauden eli Herran päivän aamu-sarastuksen olevan synkän ja myrskyisen ja täynnä hätää ja vaikeuksia maailmalle ja nimikirkolle, vaikka sen ensimäinen sarastus tulee olemaan täynnä virkistystä ja mielihyvää pyhille, jotka ammentavat lohdutusta ja rauhaa heille evankeliumissa annetusta toivosta, joka ankkurin lailla tunkee hädän ajan toiselle puolelle ja tarttuu lujasti Tuhatvuotiskauden auringonnousun ja ihanuuksien kalliisiin lupauksiin. He näkevät hädän päivän toisella puolella luvatun ihanan hallituksen siunauksineen.

Maailman yleinen tila tänä päivänä ja vuoden 1873 jälkeen, nopeasti kehittynyt sosialismi, nihilismi ja kommunismi, joiden julkilausuttu tarkotus on olevien hallitusten kukistaminen, ja maailman omaisuuden uusi jakaminen, eivät suinkaan ole ristiriidassa sen kanssa, mitä me odotamme, joskin muutamissa suhteissa näissä asioissa on paljon sellaista, jota lakia, järjestystä ja rauhaa rakastavat täytyvät syvästi paheksua. Ainoastaan ne, jotka näkevät, että tuleva laittomuus ja hätä ovat Jumalan välikappaleita vielä täydellisemmän lain ja järjestyksen ja pysyvämmän rauhan pystyttämiseksi, tulevat vapautumaan vallalla olevasta pelosta kun nämä asiat tapahtuvat.

Mutta seitsemännen tuhannen tahi Tuhatvuotiskauden osottaminen ei ole ainoa asia, joka tekee ajanlaskun arvokkaaksi; sillä vaikka tulemme osottamaan useita ennustussarjoja, jotka ovat aivan riippumattomia ajanlaskusta, niin on tämä kumminkin se mittapuu, jonka mukaan toisia ennustussarjoja tutkitaan ja vahvistetaan. Se täydellinen yhtäpitäväisyys näiden kahden ennustusluokan välillä, joista toinen riippuu, toinen ei riipu ajanlaskusta, ei ole ainoastaan voimallinen todistus mainitun sovelluttamisen oikeudesta, vaan myös sen ajanlaskun oikeudesta, joka tuo ilmi tämän sopusoinnun. Tätä voi verrata avaimeen. Se avain, joka aukasee vaikeasti avattavan aarrearkun, on varmasti oikea avain. Seuraavassa esitetty ajanlasku yhdistää sopusointuun erikaltaiset profeetalliset lauselmat, jotka koskevat Kristuksen valtakuntaa ja sen pystyttämistä, näyttämällä niiden keskinäisen järjestyksen ja ajan. Ajanlasku on se varsi eli kahva, jonka kautta kaikki profeetalliset ajanmääräykset, avaimen lehden eri osien lailla, pysyvät koossa ja käsitellään.

Lyhyt Ajanlaskun katsaus vuoteen 6000 asti maailman luomisen jälkeen

Seuraavaa lyhyttä katsausta ajanlaskullisiin aikakausiin voitanee oikeudella nimittää raamatulliseksi ajanlaskuksi, koska yksinomaa raamatullista alkulähdettä on seurattu Kyyroksen ensimäiseen vuoteen asti, 536 e.K., jonka asiantuntijat ylimalkaan hyväksyvät ja pitävät oikeana vuosilukuna. Tähän päättyy raamatullisen ajanlaskun lanka -- vähän myöhemmin sitä aikaa, jolloin maailman historia alkaa tulla luotettavaksi. Tämä on itsessään ihmeellinen todistus Jumalan johdosta ja huolenpidosta auttaa meitä ainoastaan siinä, jossa emme voi itseämme auttaa.

Aadamin luomisesta