Part 10

Hän antoi heille tiedon ylösnousemisestaan vähitellen -- ensin vaimojen (Maria Magdalenan, Johannan, Marian, Jaakopin äidin ja Salomen ja muiden heidän kanssaan olleiden -- Mark. 16: 1; Luuk, 24: 1, 10) kautta, jotka aikaiseen tulivat haudalle voitelemaan hänen ruumistaan hyvänhajuisilla yrteillä. Heidän aprikoidessa kenen he saisivat vierittämään kiven pois haudan ovelta, katso, silloin oli maanjäristys, ja kun he tulivat perille, huomasivat he kiven poisotetuksi, ja Herran enkeli istui sen päällä, sanoen: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän, että etsitte Jeesusta, ristiinnaulittua. Ei hän ole täällä; hän on noussut ylös, _niinkuin hän sanoi_. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut. Ja menkää nopeasti sanomaan hänen opetuslapsilleen, että hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän käy teidän edellänne Galileaan; siellä saatte nähdä hänet." -- Matt. 28: 5--7.

Näyttää siltä kuin Maria Magdalena olisi eronnut toisista vaimoista ja kiiruhtanut kertomaan Pietarille ja Johannekselle mitä oli tapahtunut (Joh. 20: 1, 2), toisten mennessä kertomaan sitä toisille opetuslapsille, ja kun hän oli eronnut heistä, näkyi Jeesus toisille vaimoille tiellä, sanoen (Matt. 28: 9, 10): "Terve teille!" Ja he menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana veljilleni, että he menisivät Galileaan [heidän kotipaikalleen], ja siellä he saavat minut nähdä." Ja pelolla ja ilolla juoksivat he ilmottamaan sitä toisille opetuslapsille. Hämmästyksen, neuvottomuuden, ilon ja pelvon sekavilla tunteilla, ja hämmästyneinä muutoinkin, tiesivät he tuskin miten heidän piti kertoa tuota iloista ja ihmeellistä tapahtumaa. Kun Maria kohtasi Pietarin ja Johanneksen sanoi hän surullisesti: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat panneet hänet." (Joh. 20: 2.) Toiset vaimot kertoivat, että olivat haudalla nähneet enkeli-näyn, jotka enkelit olivat sanoneet hänen elävän (Luuk. 24: 22, 23), ja sitten, miten Herra sen jälkeen oli tullut heitä vastaan tiellä. -- Matt. 28: 8--10.

Opetuslasten enemmistö piti nähtävästi heidän kertomustaan ainoastaan taikauskoisena luulotteluna riippuen kiihotetusta mielikuvituksesta, mutta Pietari ja Johannes sanoivat: "Me tahdomme mennä omin silmin näkemään"; ja Maria palasi heidän kanssaan haudalle. Kaiken minkä Pietari ja Johannes näkivät oli, että ruumis oli poissa, että käärinliinat olivat huolellisesti kokoonkäärityt ja poispannut, ja että kivi oli vieritetty haudan ovelta. Hämillään ollen he läksivät sieltä, mutta Maria jäi sinne itkien. Hänen siinä itkiessään kumartui hän hautaan ja sai nähdä kaksi enkeliä, jotka sanoivat: "Vaimo, mitä itket?" Hän vastasi: "Ovat ottaneet Herrani pois, enkä tiedä, mihin ovat panneet hänet." Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tietänyt, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet pois, sano minulle mihin olet pannut hänet, niin minä otan hänet." Silloin sanoi Herra hänelle tuolla vanhalla tutulla äänellä, jonka hän samassa tunsi: "Maria!"

Tämä oli kylliksi varmentamaan hänen uskoaan enkelin sanomaan, että hän oli noussut ylös, joka tähän asti oli tuntunut hänestä unelmalta tai sadulta; ja ihastuksissaan hän huudahtaa: "_Rabbuni_!" Hänen ensimäinen mielijohteensa oli syleillä häntä ja viipyä hänen läheisyydessään, mutta Jeesus antoi hänen lempeällä tavalla ymmärtää, että nyt hänellä oli hyvin tärkeä tehtävä toimitettavana. Marian oli nyt todistettava hänen ylösnousemisestaan ja kiiruhdettava viemään tietoa siitä ja vahvistamaan toisien opetuslasten uskoa, niiden jotka vielä epäilivät ja olivat epätietoisia, sanoen: "Älä minuun koske, [kreik. _haptomai_, syleillä] (älä pysähdy osottaaksesi nyt rakkauttasi) sillä en ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; [tulen vielä jonkun aikaa olemaan luonanne]; mutta mene veljieni tykö ja sano heille, että menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö." (Joh. 20: 17.) Toisien vaimojen kautta oli hän samaten lähettänyt heille sanan, että hän kohtaisi heidät Galileassa.

Senjälkeen saavutti hän kaksi noista murheellisista ja hämmentyneistä opetuslapsista, matkalla Jerusalemista Emmaukseen, ja kyseli syytä heidän suruunsa ja alakuloisuuteensa. (Luuk. 24: 13--35.) Ja toinen heistä vastasi: "Oletko sinä Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka et tiedä mitä siellä on tapahtunut näinä päivinä?" Ja hän sanoi heille: Mitä? Ja he sanoivat hänelle: Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä, kuinka ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin; mutta onhan kaiken tämän ohessa tänään kolmas päivä siitä, kun tuo tapahtui. [Tässä muistui luultavasti heidän mieliinsä Joh. 2: 19, 21, 22.] "Ovatpa myös muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät ihmetyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla, eivätkä löytäneet hänen ruumistaan ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä näyn, enkeleitä, jotka olivat sanoneet hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat olevan niin, kuin naiset olivat sanoneet, mutta häntä he eivät nähneet."

Oliko ihme, että he olivat hämmästyneet? kuinka kummalliselta kaikki tuntui! Miten omituisia ja mieltä liikuttavia olivatkaan nämä viimeisten päiväin tapahtumat olleet!

Silloin piti muukalainen heille herättävän saarnan ennustuksista, näyttäen heille, että juuri se, joka oli tehnyt heidät niin alakuloisiksi, olikin sitä, mitä profeetat olivat ennustaneet samasta Messiaksesta: että ennenkuin hän saattoi johtaa ja siunata ja nostaa Israelia ja koko maailmaa, piti hänen ensin lunastaa heidät omalla elämällään siitä kuoleman kirouksesta, joka tuli heidän kaikkien yli Aadamin kautta, ja että heidän Mestarinsa sittemmin Jehovan herättämänä elämään ja kirkkauteen, tulisi täyttämään kaikki mitä hänestä oli kirjotettu profeettain kautta hänen tulevasta kirkkaudestaan ja kunniastaan, yhtä varmasti kuin hän oli täyttänyt ne ennustukset, jotka koskivat hänen kärsimyksiään, alennustaan ja kuolemataan. Ihmeellinen saarnaaja! ja ihmeellinen saarna oli tämä! Se herätti uusia ajatuksia ja odotuksia ja toiveita. Kun he lähestyivät kylää pakottivat he häntä jäämään heidän luokseen, sillä ilta oli joutunut ja päivä oli kulunut. Ja hän meni sisälle olemaan heidän kanssaan, ja kun hän oli ateriallaan heidän kanssaan otti hän leivän, siunasi, taittoi ja antoi heille. Silloin aukenivat heidän silmänsä. Ja hän katosi heidän näkyvistään.

Vasta sinä hetkenä he tunsivat hänet, vaikka olivatkin kulkeneet ja keskustelleet ja aterioineet yhdessä. He eivät tunteneet häntä näöltään, vaan tuon vaatimattoman teon kautta, kun hän tuolla entisellä tavallisella tavalla siunasi ja taittoi leivän, siten lujittaen heidän uskoaan siihen, josta jo olivat kuulleet -- että hän oli noussut ylös ja näkyisi heille jälleen.

Silloin nousivat nuo kaksi hämmästynyttä ja ylen onnellista opetuslasta ylös samalla hetkellä ja palasivat Jerusalemiin, sanoen toisilleen: "Eikö sydämemme ollut palava meissä, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjotuksia?" Saavuttuaan Jerusalemiin tapasivat he toisetkin täynnä iloa sanoen: "Herra on todella noussut ylös ja ilmestynyt Simonille." Ja itse he kertoivat mitä oli tapahtunut tiellä, ja kuinka olivat hänet tunteneet, kun hän taittoi leivät. Luultavasti olivat melkein kaikki siellä sinä iltana; kodit ja toimet ja kaikki muut unohdettiin -- Maria Magdalena sanoo ilokyynelin: Minä tunsin hänet samassa tuokiossa, kun hän mainitsi nimeni -- en voinut uskoa enkelin vakuutusta sitä ennen, ja toiset naiset kertoivat mitä ihmeellistä heille oli tapahtunut sinä aamuna ja miten hän oli tullut heitä vastaan. Sitten oli Simonilla kertomuksensa kerrottavana; ja nyt oli tässä kaksi todistajaa lisäksi Emmauksesta. Mikä monivaiheinen päivä! Eipä ihmettä, että heistä oli mieluista kokoontua joka viikon ensimäisenä päivänä keskustelemaan asiasta ja johdattamaan muistiin kaikkia niitä asianhaaroja, jotka olivat tämän ihmeellisen tapauksen, Herran ylösnousemisen, yhteydessä, saadakseen sydämensä "palaviksi" yhä uudelleen ja uudelleen.

Kun tuo pieni riemastunut ja ylen onnellinen seurue oli näin kokoontuneena, ja kerrottiin toisilleen yhteisiä kokemuksia, seisoi Herra Jeesus itse äkkiarvaamatta heidän keskellänsä ja sanoi heille (Luuk. 24: 36--49): "Rauha olkoon teille!" Mistä hän oli tullut? Kaikki sellaiset kokoukset pidettiin salassa, lukittujen ovien takana, koska he pelkäsivät juutalaisia (Joh. 20: 19, 26), ja tässä oli äkillinen ilmiö ilman näkyväistä saapumista, ja he peljästyivät luullen näkevänsä hengen. Silloin lohdutti hän heitä, sanoi heille etteivät peljästyisi vaan rauhottuisivat, ja näytti heille kätensä ja jalkansa, sanoen: "Minä se olen itse. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa ja luita, kuten näette minulla olevan." Mutta kun he ilon tähden eivät vielä uskoneet, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" Niin he antoivat hänelle kappaleen paistettua kalaa, ja hän otti ja söi heidän nähtensä. Silloin hän avasi heidän _mielensä_, heidän ymmärryksensä silmät, ja selitti heille kirjotukset ja näytti laista ja profeetoista että kaikki tämä oli tapahtunut niinkuin oli ennustettu. Mutta Tuomas ei ollut heidän seurassaan, kun Jeesus tuli (Joh. 20: 24), ja kun toiset opetuslapset kertoivat hänelle nähneensä Herran, ei hän tahtonut sitä uskoa, vaan sanoi: "Ellen näe hänen käsissään naulain jälkiä, ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en usko."

Kahdeksan päivää oli kulunut ilman uusia ilmestymisiä ja heillä oli ollut aikaa kaikessa rauhassa ajatella ja puhella niistä, joita oli tapahtunut tuona merkillisenä päivänä. Kun opetuslapset silloin taas olivat koolla, kuten ennenkin, seisoi Jeesus heidän keskellänsä niinkuin ensimäisenä iltana, sanoen: "Rauha olkoon teille!" (Joh. 20: 26.) Tällä kertaa oli Tuomas mukana, ja Herra puhui hänelle sanoen: "Ojenna sormesi tänne ja katso käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen vaan uskovainen." Hän antoi siten tietää, että hän tiesi mitä Tuomas oli sanonut, ilman että kukaan oli kertonut siitä, ja antoi Tuomaalle nyt sen todistuksen, jota hän oli vakuutuksekseen halunnut; ja ilolla vastasi Tuomas: "Herrani ja Jumalani!"

Tämän jälkeen mahtoi kulua jotensakin pitkä aika ennenkuin saivat minkäänlaisen ilmotuksen Herran läsnäolosta. Opetuslapset, jotka olivat galilealaisia, alkoivat ajatella kotia ja tulevaisuutta; ja muistaen Herran tervehdyksen naisten kautta, että hän kulkisi heidän edellään Galileaan, menivät he sinne. Luultavasti matkalla sinne tuli hän heitä vastaan eräällä vuorella, kuten Matteus kertoo. He olivat hämmästyneet. He eivät enää tunteneet samaa tuttavallista luottamusta häntä kohtaan kuin ennen Hän näytti niin suuressa määrässä muuttuneen entisestään ristiinnaulitsemisensa jälkeen --- hän näyttäytyi ja hävisi niin omituisilla ajoilla ja paikoilla: hän ei enää näyttänyt olevan "ihmisen Kristuksen Jeesuksen" kaltainen; sentähden, sanoo Matteus, he "kumarsivat häntä -- mutta muutamat epäilivät." Muutaman sanan sanottuaan "hävisi" Herra heidän näkyvistään, jättäen heidät ihmettelemään, mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Jonkun aikaa Galileaan palattuaan ei mitään tavatonta tapahtunut, ei minkäänlaista viittausta Herran läsnäolosta. Epäilemättä he tulivat yhteen puhelemaan asiain tilasta ja ihmettelivät miksi hän ei näyttäytynyt useimmin heille.

Heidän näin odotellessa tuntuivat päivät ja viikot pitkiltä. He olivat aikoja sitten jättäneet elämän tavalliset toimet seuratakseen Herraa paikasta paikkaan, oppien häneltä ja saarnaten muille: "Taivasten valtakunta on lähestynyt." (Matt. 10: 5--7.) Ei heillä ollut halua mennä entisiin toimiinsa; ja toisaalta, miten menettelisivät he Herran työn kanssa? He ymmärsivät aseman kyllin selvään tietääkseen, etteivät kauvemmin voineet, niinkuin tähän asti saarnata, että valtakunta oli lähellä, sillä kaikki kansa tiesi, että heidän Mestarinsa ja Kuninkaansa oli ristiinnaulittu, eikä kukaan, heitä itseään lukuunottamatta, tienneet hänen ylösnousemisestaan. Kun nyt kaikki yksitoista tällätavoin olivat huolestuneita ja murheissaan, odottain jotain, eivät itsekään tienneet mitä, sanoi Pietari: Ei käy päinsä jäädä toimettomuuteen; minä palaan entiseen kalastaja-ammattiini; ja niistä toisista sanoi kuusi: Me tahdomme tehdä saman; me menemme kanssasi. (Joh. 21: 3.) Ja luultavasti ottivat toisetkin entiset toimensa.

Kuka saattaisi epäillä, ettei Herra näkymättömänä ollut heitä lähellä monta kertaa, heidän keskustellessansa, johtaen asianhaarain kulun heidän parhaakseen? Siinä tapauksessa, että onnistuisivat hyvin, ja liikehommat nielisivät kaikki heidän harrastuksensa, tulisivat he pian mahdottomiksi korkeampaa palvelusta varten; mutta jos ei heillä olisi minkäänlaista menestystä, tulisi se näyttämään pakottamiselta. Senvuoksi valitsikin Herramme tavan, joka samalla antoi heille sen opetuksen, minkä hän usein antaa seuraajilleen, nim. että hän voi, jos häntä haluttaa, järjestää menestymisen tahi epäonnistumisen heidän ahertamisissaan, mihin suuntaan tahansa.

Vanha kalastajaliike järjestäytyi uudelleen. He kokosivat venheensä, verkkonsa y.m. ja läksivät ensimäiselle pyyntiretkelleen. Mutta he työskentelivät kaiken yötä saamatta ainoatakaan kalaa ja alkoivat tuntea itseään alakuloisiksi. Aamulla seisoo eräs muukalainen rannalla, huutaa heille ja kysyy minkälainen onni heillä on ollut. Huono onni! Emme ole mitään saaneet, vastaavat he. Koettakaa uudelleen, sanoi muukalainen. Heittäkää verkko tällä kertaa veneen toiselle puolelle. Ei se mitään toimita, muukalainen, me olemme koettaneet molemmin puolin koko yön, ja jos kaloja olisi toisella puolella, tottakai niitä silloin olisi toisellakin puolella. Mutta tahdomme kumminkin koettaa uudelleen, että saat nähdä. He tekivät niin ja saivat mahdottoman saaliin. Miten kummallista, sanoi joku; mutta vilkas ja tunteellinen Johannes löysi kohta oikean säikeen ja sanoi: Veljet, Herra ainoastaan voisi tehdä tämän. Ettekö muista kansanjoukon ravitsemista j.n.e.? Se on varmasti Herra, joka oli rannalla, ja tämä on uusi tapa, jonka hän on valinnut ilmestyäksensä meille. Eikö teistäkin ole aivan samanlaista kuin silloin, kun hän ensi kerran kutsui meitä? Silloinkin olimme tehneet työtä koko yön, emmekä mitään saaneet, kunnes hän huusi meille sanoen: "Heittäkää verkkonne ulos saalista varten!" (Luuk. 5: 4--11.) Niin, varmasti tämä on Herra, vaikk'emme, hänen ylösnousemisensa jälkeen, voi tuntea häntä näöltään. Hän näyttäytyy nyt niin monessa muodossa; mutta me tunnemme joka kerran hänen jostain erityisestä seikasta, kuten nytkin, kun hän tahtoo johdattaa muistiimme jonkun merkkitapauksen entisen tuttavuutemme ajoilta.

Kun he tulivat maihin, huomasivat he Jeesuksella olevan sekä leipää että kalaa, ja saivat sen opetuksen, että hänen johtonsa ja huolenpitonsa alaisina ja hänen palveluksessaan ei heiltä puuttuisi mitään. (Luuk. 12: 29, 30.) He eivät kysyneet häneltä, oliko hän Herra; sillä tässä tilaisuudessa, niinkuin muissakin, olivat _heidän ymmärryksensä silmät_ avatut. He tunsivat hänet, kuitenkaan ei luonnollisilla silmillä, vaan ihmetyön kautta. Sitten seurasi tämän suloisen hetken opetus, jolloin Jeesus uudelleen vakuutti Pietarin edelleenkin olevan otollisen, vaikkakin hän oli kieltänyt Herran, jota asiaa hän oli katunut ja itkenyt. Hän sai uudelleen tietää mestarinsa rakkaudesta ja jatkuvasta oikeudestaan saada ravita lampaita ja karitsoja. Olemme kuulevinamme Herran sanovan: Et tarvitse enää palata kalastaja-ammattiisi, Pietari. Minä kutsuin sinut kerran ihmisten kalastajaksi, ja kun minä tiedän sinun sydämesi yhä vielä olevan uskollisen ja innokkaan, uudistan sinun tehtäväsi ihmisten kalastajana.

"Ja kun hän oli syönyt heidän kanssaan (eng. R. reunam.), kielsi hän heitä lähtemästä Jerusalemista ja käski heitä odottamaan Isältä sen lupauksen täyttymistä, josta olette -- hän sanoi -- minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä muutamia päiviä tämän jälkeen!" (Apt. 1: 4, 5.) Niinmuodoin läksivät he Jerusalemiin, niinkuin heille oli sanottu, ja täällä hän, neljäkymmentä päivää hänen ylösnousemisensa jälkeen, viimesen kerran kohtasi heidät ja puheli heidän kanssaan. He rohkasivat mielensä tällä kertaa ja kysyivät häneltä siitä valtakunnasta, jonka hän oli luvannut heille, sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Tämä ajatus valtakunnasta olikin viimeisenä jokaisen juutalaisen mielessä. Senmukaan kun he ymmärsivät, tulisi Israel olemaan ensimäinen kansoista Messiaksen hallituksen alla. Eivät he tienneet pitkistä pakanain ajoista, eivätkä he vielä nähneet, että paras siunaus oli tullut otetuksi pois lihalliselta Israelilta (Matt. 21: 43; Room. 11: 7), ja että he itse tulisivat uuden (hengellisen) Israelin, tuon kuninkaallisen pappeuden ja pyhän kansan jäseniksi, jonka kautta, Kristuksen ruumiina, maailman siunaaminen olisi tuleva. He eivät vielä ymmärtäneet mitään tästä. Kuinka olisivat sitä voineet? Eiväthän he vielä olleet saaneet lapseuden pyhää Henkeä, vaan olivat yhä kirouksen alaisia; sillä vaikkakin Lunastaja oli toimittanut lunastusuhrin, ei sitä vielä muodollisesti ollut kannettu meidän puolestamme Kaikkeinpyhimpään, itse Taivaaseen. (Joh. 7: 39.) Niinmuodoin ei Herramme antanutkaan selittävää vastausta heidän kysymykselleen, vaan sanoi ainoastaan: "Ei teidän tule [nyt] tietää aikoja, tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt, _vaan te saatte voimaa_, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Judeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." -- Apt, 1: 7, 8. [Tämä luvattu voima tahi kyky tietää ja ymmärtää aikoja ja hetkiä ja kaikkea, joka kuuluu oikeaan _todistamiseen_, koskee koko Seurakuntaa alusta loppuun; ja pyhän Hengen johdolla ja voimassa on pidetty huolta ruuasta aikanaan, mitä tulee suunnitelman jokaiseen piirteeseen, että olisimme hänen todistajiansa tämän ajanjakson loppuun. -- Vertaa Joh. 16: 12, 13.]

Herra, joka käveli yhdessä heidän kanssaan, kohotti, kun he saapuivat Öljymäelle, kätensä ja siunasi heitä ja hän erosi heistä ja kohosi "heidän nähtensä ja hänet vei pilvi pois heidän näkyvistänsä." (Luuk. 24: 48--52; Apt. 1: 6--15.) He alkoivat nyt nähdä vähän enemmän Jumalan suunnitelmasta. Herra, joka tuli alas taivaasta, oli palannut Isän tykö, niinkuin hän oli sanonut heille kuolemansa edellä -- oli mennyt valmistamaan heille tilaa ja oli tuleva takasin ottamaan heitä luokseen, -- oli matkustanut pois kauvas saadakseen luvatun valtakunnan ja tullakseen takasin (Luuk. 19: 12); ja sillä aikaa tulisi heidän olla hänen _todistajiaan_ koko maan päällä kutsuakseen ja valmistaakseen kansaa, joka ottaisi vastaan hänet, kun hän tulisi kirkastettavaksi pyhissänsä ja hallitsemaan kuninkaiden Kuninkaana ja herrain Herrana. He näkivät, että heidän uusi tehtävänsä julistaa koko luomakunnalle tulevaa kuningasta taivaasta, jolla olisi "kaikki voima taivaassa ja maan päällä", oli paljon tärkeämpi tehtävä kuin se, jota olivat toimineet edellisinä vuosina, kun he julistivat "ihmistä Kristusta Jeesusta" ja seurasivat häntä, joka oli "ylenkatsottu ja ihmisten hylkäämä." Heidän ylösnoussut Herransa oli todella muuttunut, eikä ainoastaan henkilölliseen ulkomuotoonsa nähden, olihan hän esiintynyt välin toisella, välin toisella tavalla ja paikalla, senkautta ilmaisten, että hänellä oli "kaikki voima" -- vaan oli hän myös muuttunut olentoonsa eli luontoonsa nähden. Nyt hän ei enää kääntynyt juutalaisten puoleen tahi näyttäytynyt heille; sillä hänen ylösnousemisensa jälkeen ei kutkaan muut kun hänen ystävänsä ja seuraajansa nähneet häntä millään tavalla, Hänen sanansa: "Vielä vähän aikaa, niin maailma _ei enää_ näe minua", täyttyivät siten. (Joh. 14: 19.)

Tällä tavalla perustettiin apostolien ja ensimäisen seurakunnan usko Herran ylösnousemiseen. Heidän epäilyksensä haihtuivat ja heidän sydämensä iloitsivat; ja he palasivat Jerusalemiin ja olivat alinomaa rukouksissa ja anomisissa ja kirjotuksien tutkimisessa, odottaen Isän lupaamaa lapseutta ja pukemistansa hengellisellä ymmärryksellä ja erityisillä ihmeitätekevän voiman lahjoilla, joiden kautta kykenivät vakuuttamaan todellisia israelilaisia ja helluntaina perustamaan evankelisen Seurakunnan. -- Apt. 1: 14; 2: 1.

Vaikkei Herramme toisessa tulemisessaan tule ilmottamaan läsnäoloaan samalla tavalla, kun hän teki näinä neljänäkymmenenä päivänä ylösnousemisensa jälkeen, on meillä kumminkin hänen vakuutuksensa, "etteivät veljet ole pimeässä." Niin, vieläpä enemmän: me tulemme saamaan jotain avuksi, jota heillä ei ollut, eikä voinutkaan olla näinä neljänäkymmenenä päivänä, nim. "_voimaa_ ylhäältä", joka on johtava meitä ymmärtämään jokaista totuutta, jonka ymmärtämiselle aika on tullut, ja joka, lupauksen mukaan, on _tulevat_ asiat ilmottava. Niinmuodoin tulemme, kun aika on tullut, saamaan täydellisen ymmärryksen ajasta ja tavasta hänen ilmestymisellensä ja siihen kuuluvista asianhaaroista, ja jos me oikein huolellisesti vakoilemme ja tarkkaamme näitä, eivät ne tule olemaan vähemmän vakuuttavia kuin todistukset Herramme ylösnousemisestakaan, joka annettiin ensimäiselle Seurakunnalle, vaikka ne tulevat olemaan toisen laatuisia.

Että Herramme toisessa tulemisessaan _voisi_ ottaa ihmismuodon ja sillä tavalla näyttäytyä ihmisille, niinkuin hän näyttäytyi opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen, on epäilemättä varma asia; ei vaan siksi, että hän näyttäytyi ihmismuodossa noina neljänäkymmenenä päivänä, vaan koska henkiolennot entisaikoina kykenivät esiintymään ihmisinä näkyväisessä muodossa ja erilaisissa muodoissa. Mutta sellainen ilmestyminen ei olisi sopusoinnussa Jumalan suunnitelman hengen kanssa muissa suhteissa eikä myöskään niiden viittauksien kanssa, joita Raamattu antaa hänen ilmestymisensä tavasta, niinkuin saamme nähdä. Herran suunnitelma onkin sen sijaan antaa hengellisen valtakuntansa ilmottautua, toimia ja ilmaista läsnäolonsa ja valtansa inhimillisten, maallisten välikappalten kautta. Aivan niinkuin tämän maailman ruhtinas Saatana, vaikka näkymättömänä ihmisille, harjottaa laajaa vaikutusvaltaa maailmassa sellaisien kautta, jotka ovat hänelle alamaisia ja joita hänen henkensä johtaa, samalla tavalla tulee uusi Rauhanruhtinas, Herrakin, pääasiallisesti vaikuttamaan ja ilmottamaan läsnäolonsa ja voimansa ihmisten kautta, jotka ovat hänelle alamaisia ja kuuluvat hänelle, ja joita hänen henkensä johtaa.

Luonnollisilla silmillä näkeminen ja luonnollisilla korvilla kuuleminen ei ole ainoaa näkemistä ja kuulemista. "Ei kukaan [ihminen] ole Jumalaa sellaisella tavalla milloinkaan nähnyt" ja kumminkin ovat kaikki Jumalan lapset nähneet hänet ja tunteneet hänet ja seurustelleet hänen kanssaan (Joh. 1: 18; 5: 37; 14: 7.) Me _kuulemme_ Jumalan kutsun, meidän "korkean kutsumme" (engl. kään.), me _kuulemme_ Paimenemme äänen, ja me _katselemme_ alinomaa Jeesusta ja _näemme_ voittopalkinnon, elämän kruunun, jonka hän on luvannut -- emme luonnollisella näkemisellä ja kuulemisella, vaan ymmärryksellämme. Paljon kalliimpi on se näky, jonka saamme kirkastetusta Herrastamme hengellisestä, korkealle korotetusta kirkkauden Kuninkaasta, Lunastajastamme sekä Kuninkaastamme, ymmärryksemme ja uskomme silmillä, kuin se näky, jonka luonnollinen silmä hänestä sai ennen helluntaita.