Part 11

Herrallemme oli välttämätöntä siten ilmottautua opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen, mutta ei niin hänen toisessa tulemisessansa. Hänen tarkotuksensa tulee silloin saavutetuksi paremmin toisella tavalla. Entisellä tavalla ilmestyminen toisessa tulemisessa olisi itse asiassa sen päämäärän vahingoittamista, johon silloin pyritään. Opetuslapsille näyttäytymisen tarkotus, ylösnousemisensa jälkeen, oli vakuuttaa heitä, että hän, joka oli kuollut, on elävä ijankaikkisesti, jotta he voisivat mennä ulos hänen ylösnousemisensa todistajina (Luuk. 24: 48), ja jotta heidän todistuksestansa tulisi vahva perustus tulevien sukupolvien uskolle. Koska ei kukaan ihminen saata otollisella tavalla tulla Jumalan luokse saamaan lapseuden pyhää Henkeä, ilman _uskoa_ Kristukseen, tuli välttämättömäksi, ei ainoastaan apostolien tähden silloin, vaan kaikkien tähden sittemmin, että _todistukset_ hänen ylösnousemisestansa ja muuttumisestansa olisivat sellaisia, joita _luonnolliset ihmiset saattoivat käsittää ja ymmärtää_. Kun he olivat tulleet osallisiksi pyhästä Hengestä ja ymmärsivät hengellisiä asioita (Katso 1 Kor. 2: 12--16), olisivat he voineet uskoa enkeleitä haudalla, että hän oli noussut ylös kuoleman tilasta, vaikkakin olisivat nähneet ihmisen Kristuksen Jeesuksen lihallisen ruumiin vielä makaavan haudassa, mutta eivät niin ennen sitä -- ruumiin täytyi olla poissa jotta usko hänen ylösnousemiseensa tulisi mahdolliseksi heille. Kun pyhä Henki oli tehnyt heidät kykeneviksi erottamaan hengellisiä asioita, olisivat he voineet uskoa profeettain todistuksen, että hänen täytyi kuolla ja että hän oli _nouseva ylös kuolleista_, ja että hän oli tuleva korkealle korotetuksi kirkkauden Kuninkaaksi, ilman että hän olisi tarvinnut _näyttäytyä ihmisenä_ ja pukeutua erilaisiin ruumiisiin lihasta, että he voivat koskettaa häntä, ja _nähdä_ hänen nousevan taivaasen. Mutta kaikki tämä oli tarpeellista heille ja kaikille luonnollisille ihmisille. Uskon kautta tulemme Jumalan luokse hänen kauttansa ja saamme syntein anteeksiantamisen ja lapseuden Hengen, jotta voimme ymmärtää sitä, mikä on hengellistä.

Silloinkin kun Herramme, ottamalla ihmismuodon j.n.e., koetti poistaa uskon _luonnollisia_ esteitä, _vakuutti_ hän opetuslapsia ja teki heidät _todistajiksi_ toisille, ei luonnollisen tuntonsa ja näkönsä kautta, vaan puhelemalla heille Raamatusta: "Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjotukset. Ja hän sanoi heille: 'Niin on kirjotettu, että Kristuksen oli kärsittävä ja kolmantena päivänä noustava kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. _Ja te olette todistajia näihin_'." (Luuk. 24: 45--48.) Pietari mainitsee myös selvästi tämän tarkotuksen ja sanoo: "Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja _antoi hänen näkyvässä muodossa ilmestyä_, EI KAIKELLE KANSALLE, vaan meille, Jumalan ennen valitsemille todistajille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän [ylösnoussut Jeesus] on se, jonka Jumala on määrännyt elävien ja kuolleitten tuomariksi." -- Apt. 10: 40--42. Ylösnousemisensa jälkeen tuli Herrallemme kysymykseksi, mikä ilmestymistapa parhaiten täyttäisi hänen tarkotustaan, nim. saada ylösnousemisensa ja luontonsa muuttumisen tunnetuksi opetuslapsillensa. Tällöin oli ainoastaan kysymys siitä, mikä asiainhaarain mukaan olisi soveliainta. Jos hän olisi näyttäytynyt tulenliekkinä, niinkuin enkeli näyttäytyi Moosekselle palavassa pensaassa (2 Moos. 3: 2), olisi hän tosin voinut puhella heidän kanssaan, mutta sillä tavoin ilmotettu todistus ei likimainkaan olisi ollut niin vakuuttava, kuin se tapa, jonka hän valitsi, ei apostoleille enemmän kuin maailmallekaan, jolle heidän oli todistettava.

Jos hän olisi esiintynyt henkiolennon ihanuudessa, niinkuin enkeli näyttäytyi Danielille (Dan. 10: 5--8), olisi kirkkaus ollut suurempi kuin minkä todistajat olisivat voineet kestää. Olisivat nähtävästi säikähtäneet niin, etteivät olisi voineet ottaa vastaan minkäänlaista opetusta häneltä. Kellenkään muille kuin Paavalille ei Herra näyttäytynyt sillä tavoin; mutta Paavali säikähti niin sitä kirkkautta, jota hän ainoastaan vilahdukselta näki, että hän lankesi maahan sen kirkkauden sokaisemana, joka oli kirkkaampi keskipäivän aurinkoa.

Tutkistellessamme sitä ilmestymistapaa, jota Herramme käytti näinä neljänäkymmenenä päivänä, näimme, että hän _näyttäytyi_ valituille todistajilleenkin ainoastaan muutamia kertoja, ja silloinkin vaan vähän aikaa. Jos koko se aika, jona hän näyttäytyi, olisi supistettu yhden päivän osalle, niiden neljänkymmenen sijaan, jolloin hän silloin tällöin hetkisen näyttäytyi, olisi siitä tuskin tullut kahtatoista tuntia yhteensä, tahi kahdeksaskymmenes osa koko ajasta. Näin ollen on selvää, että hän _näkymättömänä_ oli heidän luonaan noin seitsemänkymmentäyhdeksänkahdeksattakymmentä osaa näistä neljästäkymmenestä päivästä. Ja silloinkin, kun hän ilmestyi heille, ei hän milloinkaan näyttäytynyt (paitsi kerran Tuomaalle) juuri sellaisena, jonka kanssa he kolmen vuoden aikana olivat olleet niin tutut, ja jonka ainoastaan muutamia päiviä takaperin, olivat nähneet. Ei kertaakaan mainita, että olisivat tunteneet hänet tutuista kasvojen piirteistä, tahi edes edellisen kerran ilmestymisestä.

Maria luuli häntä "puutarhuriksi." Noille kahdelle Emmauksen tiellä oli hän "muukalainen." Kalastajille Galilean tiellä oli hän myös muukalainen ja samoin yhdelletoista ylä-salissa. Joka tilaisuudessa hänet tunnettiin teoistaan, sanoistaan tahi äänensä tutusta soinnusta.

Tuomaan selitettyä, ettei hän uskoisi muuta todistusta, kuin minkä luonnollisella näöllään ja kuulollaan voisi tajuta, salli Herra tosin tämän hänelle, mutta hän nuhteli samalla häntä lempeästi sanoen: "Sentähden että näit minut, uskot sinä. Autuaita ovat ne, jotka _eivät näe ja kuitenkin uskovat_." (Joh. 20: 27--29.) Se todistus, joka vetosi luonnolliseen näkemiseen, ei ollut vahvin, autuaampia ovat ne, jotka ovat valmiit ottamaan vastaan totuuden niiden todistusten nojalla, joilla Jumala kulloinkin vahvistaa sen.

Hän ei siten osottanut ainoastaan, että hänellä nyt oli kykyä näyttäytyä monella eri tavalla ja erilaisissa muodoissa, vaan myös, ettei mikään niistä ruumiista, joita he näkivät, ollut hänen kirkas ruumiinsa, vaikkakin hänen ylösnousemisensa ja läsnäolonsa siten ilmaistiin heille. Erilaiset ruumiinmuodot ja pitkät väliajat, jolloin hän oli näkymättömänä läsnä ilman minkäänlaista ulkonaista merkkiä, teki sen tosiasian otaksuttavaksi, että vaikka heidän Herransa ja opettajansa oli elävä, eikä vielä ollut mennyt Isän luokse, niin oli hän nyt henkiolento, joka todella oli näkymätön inhimillisille silmille, mutta jolla oli kyky ilmaista läsnäolonsa ja voimansa monella eri tavalla sen mukaan kun hän tahtoi.

[Sitä pientä tapausta, jota Luukas mainitsee (4: 30), ei voi verrata hänen ilmestymiseensä ja häviämiseensä ylösnousemisensa jälestä. Mitä Luukas tässä kertoo, ei ollut häviämistä siinä tarkotuksessa, että hän tuli näkymättömäksi kansalle. Se oli ainoastaan taitava ja reipas käännös, jonka kautta hän teki tyhjäksi vihollistensa murhayrityksen. Ennenkuin he ennättivät panna toimeen tuumansa hänen tappamiseksensa, kääntyi hän ja meni heidän keskitsensä, jolloin ei kellään ollut rohkeutta tahi voimaa tehdä hänelle pahaa, kun hänen hetkensä ei vielä ollut tullut.]

Sen ruumiin ja niiden vaatteiden luominen, joissa hän esiintyi heille, siinä samassa huoneessa, jossa he olivat koolla, oli epäilemätön todistus siitä, ettei Kristus enää ollut ihminen, vaikkakin hän vakuutti opetuslapsillensa, että se ruumis, jonka he näkivät, ja jota Tuomas kosketti, oli todellinen ruumis lihaa ja luuta, eikä mikään näky tai haamu ainoastaan. Ihmisenä hän ei voinut tulla huoneeseen ovea avaamatta, mutta henkiolentona saattoi hän tulla, ja siellä loi hän silmänräpäyksessä ja puki päälleen sellaisen ruumiin lihasta ja sellaiset vaatteet, joita hän piti sovelijaina aijottua tarkotusta varten.

[Älköön kukaan liian hätäilemällä otaksuko, että tässä seuraamme Svedenborgilaisuutta, spiritismiä tahi mitään muuta _ismiä_. Seuraamme yksinkertaisesti apostoolista kertomusta, jonka johdonmukaisesti yhdistämme. Sen suuren eron, joka on Raamatun opin ja sen jäljittelemisen välillä, jonka Saatana on julkaissut, ja joka on tunnettu spiritismin nimellä, näemme selvästi, ja tulemme sitä jossain seuraavassa osassa tutkimaan. Tässä lienee tarpeeksi huomauttaa, että spiritualismi väittää välittävänsä yhteyttä vainajien ja elävien ihmisten välillä, jotavastoin Raamattu hylkää sen (Es. 8: 19) ja opettaa, että sellaisia tiedonantoja, jotka olivat _tosia_, ovat ainoastaan henkiolennot antaneet, sellaiset kun enkelit ja Herramme; eikä Herrammekaan niitä antanut ollessaan "_ihminen_ Jeesus Kristus", eikä silloinkaan, kun hän oli kuollut, vaan ylösnousemisensa muuttumisen jälkeen, kun hänestä oli tullut elämääantava henkiolento tahi eläväksitekevä Henki.]

Emme myös hetkeksikään voi hyväksyä eräiden esittämää mielipidettä, että Herramme avasi ovet kenenkään huomaamatta; sillä kertomuksessa sanotaan aivan selvästi, että hän tuli ja seisoi heidän keskellänsä, _kun ovet olivat suljetut_ -- ja luultavasti hyvinkin huolellisesti teljetyt ja salvatut -- "koska he pelkäsivät juutalaisia". -- Joh. 20: 19, 26.

Sitä totuutta, että hänen luontonsa oli muuttunut, huomautettiin sittemmin vielä sen tavan kautta, jolla hän meni heidän näkyvistänsä: "hän _katosi_ heidän näkyvistänsä." Lihaa ja luuta y.m. oleva ihmisruumis vaatteineen, joka _äkkiä_ näyttäytyi ovien ollessa suljettuina, ei mennyt ulos oven kautta, vaan tuli aivan yksinkertaisesti _näkymättömäksi_ tahi hajosi samoihin alkuaineisiin, joista hän oli luonut sen muutamia silmänräpäyksiä aikaisemmin. Hän _katosi heidän näkyvistänsä_, eivätkä he enää _nähneet_ häntä, kun liha, luut ja vaatteet, joissa hän oli ilmestynyt, hajaantuivat, vaikka hän epäilemättä jatkuvasti oli heidän luonaan -- näkymättömässä muodossa; niinkuin hän enimmäkseen oli näinä neljänäkymmenenä päivänä.

Erityisissä tapauksissa, erityisien tiedonantojen ilmottamista varten, on Jumala antanut samanlaisen kyvyn toisille henkiolennoille, enkeleille, jotka ovat voineet esiintyä ruumiissa, jotka ovat olleet lihaa ja luuta, aivan ihmisinä, jotka söivät ja joivat ja puhelivat niiden kanssa, joita he opettivat aivankuin Herramme teki. Katso 1 Moos. 18; Tuomarit 6: 11--22; 13: 3--20 ja huomautuksia näihin paikkoihin I Osa siv. 220--222.

Se kyky, jota Herramme ja kysymyksessä olleet enkelit osottivat luodessaan ja jälleen tehdessään tyhjäksi ne vaatteet, joissa he ilmestyivät, oli yhtä yli-inhimillinen kuin niiden ruumiidenkin luominen ja tyhjäksi tekeminen, joissa he näyttäytyivät; ja ruumiit olivat yhtä vähän heidän kirkkaat hengelliset ruumiinsa kuin vaatteetkaan, joita he kantoivat. Onhan muistettava, että saumattoman ihokkaan ja muutkin vaatteet, jotka olivat Herramme päällä ennen ristiinnaulitsemista, olivat roomalaiset sotamiehet jakaneet keskenään, ja että käärinliinat jätettiin kokoonkäärittyinä hautaan (Joh. 19: 23, 24; 20: 5--7), niin että ne vaatteet, joissa hän näyttäytyi mainituissa tapauksissa, täytyivät olla erityisesti luodut ja luultavasti sopivimmat kutakin tilaisuutta varten. Kun hän esim. näyttäytyi puutarhurina Marialle, oli hänellä todennäköisesti sellainen puku yllään, joita puutarhureilla oli tapana käyttää.

Herra antoi selvästi ymmärtää, että ne ruumiit, joissa hän näyttäytyi, olivat todellisia ruumiita, eikä vaan näköhäiriöitä, kun hän söi heidän silmäinsä edessä ja kehotti heitä koskettamaan itseään ja katsomaan, että ruumis todellakin oli lihaa ja luuta, sanoen: "Miksi olette hämmästyksissä? -- -- Katsokaa käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä se olen itse. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä _ei hengellä ole lihaa ja luita_, kuten näette minulla olevan."

Toiset kristityt vetävät hyvin järjettömiä johtopäätöksiä tästä Herramme lausunnosta, mikäli se koskee hänen käyttämäänsä todellista ruumista lihasta ja luusta. He pitävät tuota käyttämäänsä ruumista hänen henkiruumiinaan ja selittävät henkiruumiin olevan lihaa ja luuta ja aivan ihmisruumiin kaltaisen, sillä eroituksella, että jotain määräämätöntä, jota he nimittävät hengeksi, juoksee sen suonissa veren asemesta. He eivät näy ottavan huomioon Herramme ilmotusta, ettei se ollut mikään henkiruumis -- ettei henkiolennolla ole lihaa ja luita. Lienevätkö myöskin unohtaneet Johanneksen lausunnon "ettei ole vielä käynyt ilmi mitä meistä tulee", mikä henkiruumis on, ja ettemme tule sitä tietämään ennenkuin olemme muutetut ja tehdyt hänen kaltaisikseen ja saaneet nähdä hänet sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin hän oli (1 Joh. 3: 2). Unohtanevatko myös apostolin selvän selityksen, "ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa?" ja hänen vakuutuksensa, että _sen_ tähden kaikkien, jotka tulevat perillisiksi Kristuksen kanssa, täytyy myös _muuttua_? -- 1 Kor. 15: 50, 51.

Monella kristityllä on se käsitys, että Herramme kirkas hengellinen ruumis on aivan sama ruumis, joka ristiinnaulittiin ja laskettiin Joosefin hautaan. He odottavat, kun saavat nähdä Herran kirkkaudessansa, tuntevansa hänet haavain arvista, jotka hän sai Golgatalla. Tämä on suuri erehdys, joka kyllä selviää, jos hiukkasenkaan ajattelemme. Ensinnäkin todistaisi sellainen olettamus, ettei hänen ylösnousemusruumiinsa olisikaan ihana ja täydellinen, vaan arpien rumentama. Toiseksi todistaisi se, että me kumminkin tiedämme minkälainen henkiruumis on, vaikka apostoli sanoo jotakin aivan päinvastaista. Kolmanneksi todistaisi se, että lunastuksemme hinta on otettu takasin, sillä Jeesus sanoi: "Lihani annan, jotta maailma saisi elämän". Juuri hänen lihansa, hänen _elämänsä ihmisenä_, hänen ihmisyytensä uhrattiin pelastukseksemme. Ja kun hän jälleen herätettiin elämään Isän voiman kautta, ei häntä herätetty ihmisolennoksi; sillä _sen_ hän oli uhrannut hinnaksi ostaakseen meidät. Ja jos tämä hinta olisi otettu takaisin, olisimme vielä kuoleman kirouksen alaisina, ja ilman toivoa.

Meillä on yhtä vähän syytä otaksua, että Herramme henkiruumis hänen ylösnousemisensa jälkeen, on inhimillinen ruumis, kuin että hänen henkiruumiinsa ennen ihmiseksi tulemistansa olisi ollut inhimillinen, taikka että toisilla henkiolennoilla on inhimilliset ruumiit; sillä hengellä ei ole lihaa eikä luita; ja, sanoo apostoli Pietari, Herramme "kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä". (1 Piet. 3: 18).

Meidän Herramme inhimillinen ruumis otettiin kumminkin yliluonnollisella tavalla pois haudasta; sillä jos se olisi jäänyt sinne, olisi se ollut ylitsepääsemättömänä esteenä opetuslasten uskolle, heille kun ei vielä oltu opetettu hengellisiä asioita, sillä henki "ei ollut vielä annettu." (Joh. 7: 39.) Emme tiedä, mitä siitä on tullut. Tiedämme vaan, ettei se joutunut maatumaan tahi turmeltumaan. (Apt. 2: 27, 31.) Hajaantuiko se kaasuiksi, tahi onko se kätketty johonkin Jumalan rakkauden, Kristuksen tottelevaisuuden ja meidän lunastuksemme suurena muistomerkkinä, ei tiedä kukaan; -- eikä sellainen tieto ole tarpeellinenkaan. Me tiedämme, että Jumala jollain ihmeellisellä tavalla kätki Mooseksen ruumiin (5 Moos. 34: 6; Juud. 9); ja että Jumala _muistomerkkinä_ ihmeellisellä tavalla säilytti turmeltumasta mannan kultaisessa astiassa, joka oli asetettu arkin armoistuimen alle todistuksen majassa, ja että tämä oli esikuva Herramme lihasta, taivaan leivästä. (2 Moos. 16: 20, 33; Hehr. 9: 4; Joh. 6: 51--58.) Meitä ei niinmuodoin tule hämmästyttämään, jos Jumala valtakunnassa tulee näyttämään maailmalle sen liha-ruumiin, joka ristiinnaulittiin kaikkien edestä, kun se annettiin lunastukseksi heidän tähtensä, mutta joka ei tarvinnut turmeltua, vaan säilyi ijankaikkisena todistuksena äärettömästä rakkaudesta ja täydellisestä tottelevaisuudesta. Ainakin voi olla mahdollista, että Joh. 19: 37 ja Sak. 12: 10 voivat toteutua sillä tavalla. Ne, jotka huusivat: "Ristiinnaulitse hänet!" tulleevat kentiesi vielä todistajina tunnustamaan sen ruumiin samaksi ruumiiksi, jonka läpi peitsi ja naula ovat pistäneet ja orjantappurat haavottaneet.

Jos otaksuisi, että Herramme ihana ruumis oli liha-ruumis, ei millään tavalla voisi selittää hänen omituista ja äkillistä ilmestymistään noina neljänäkymmenenä päivänä hänen taivaaseenastumisensa edellä. Miten voi hän niin äkkiä näyttäytyä ja taasen hävitä? Mistä johtui, että hän melkein alituisesti pysyi näkymättömänä näiden neljänkymmenen päivän aikana? Ja mikä oli syynä, että hänen ulkomuotonsa joka kerralla oli niin muuttunut, etteivät tunteneet häntä samaksi, joka oli näyttäytynyt heille jollakin edellisellä kerralla, tahi siksi, joka oli heille kaikille niin hyvin tunnettu ja rakastettu ennen ristiinnaulitsemistaan, joka oli tapahtunut ainoastaan muutamia päiviä sitä ennen.

Ei käy päinsä sanoa yksinkertaisesti, että nämä ilmestymiset olivat ihmetöitä, sillä silloin olisi mainittava joku hyöty tahi välttämättömyys ihmetöiden tekemiseksi. Jos hänen ruumiinsa ylösnousemisensa jälkeen olisi ollut lihaa ja luita ja sama ruumis, joka ristiinnaulittiin, kaikkine piirteineen ja arpineen, _miksi_ teki hän ihmetöitä, jotka eivät ollenkaan tukeneet sitä asiaa, vaan pikemmin, kuten näemme, olivat omiaan opettamaan päinvastaista? -- ettei hän enää ollut ihminen -- lihaa ja luita -- vaan henkiolento, joka taisi tulla ja mennä tuulen tavalla, ettei kukaan tiennyt mistä hän tuli tahi minne hän meni, mutta joka opettamista varten ilmestyi ihmisenä _erilaisissa_ liha- ja luuruumiissa, jotka hän loi ja teki tyhjäksi sitä mukaan kun tilaisuus vaati?

Ennen ristiinnaulitsemistaan oli Herramme ollut tuttavallisella kannalla opetuslapsiensa kanssa, mutta ylösnousemisensa jälestä oli hän enemmän itseensä sulkeutunut heidän suhteensa, vaikkakin hän rakasti heitä yhtä paljon kuin ennen. Epäilemättä tapahtui tämä huomauttaakseen heille perusteellisella tavalla siitä arvokkaisuudesta ja kunniasta, joka seurasi hänen korkeaa korotustaan, ja vaikuttaakseen heissä tarpeellista kunnioitusta hänen persoonaansa ja valtaansa kohtaan. Vaikkei Jeesukselta ihmisenä koskaan puuttunut sitä arvokkaisuutta olennossa, joka vaatii kunnioitusta, oli kumminkin suurempi erilläänoleminen välttämätön ja sopiva senjälkeen, kun hän oli muuttunut jumalalliseksi luonnoksi. Sellaista arvokkaisuutta on Jehova aina vaariinottanut luotuja olentoja kohtaan ja onkin se paikallaan. Tämä varovaisuus huomataan Herramme kaikissa puheluissa opetuslapsiensa kanssa, ylösnousemisensa jälkeen. Ne olivat hyvin lyhyitä, niinkuin hän oli sanonut: "En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne." -- Joh. 14: 30.

Niille, jotka uskovat, että taivaallinen Isämme on henki eikä ihminen, ei pitäisi olla vaikeaa käsittää, että meidän Herramme Jeesus, joka on korotettu Jumalalliseen luontoon, ja joka ei ole ainoastaan Jumalan siveellinen kuva, vaan todellisuudessa "_Isän olemuksen perikuva_", ei enää ole ihminen, vaan henkiolento, jota ei kukaan ihminen ole nähnyt, eikä voi nähdä, ihmeen tapahtumatta. On aivan yhtä mahdotonta ihmisille nähdä Herran Jeesuksen verhoamatonta kirkkautta, kuin heille on nähdä Jehovaa. Ajattele hetkisenkään, mitenkä henkisen kirkkauden pelkkä heijastus vaikutti Moosekseen ja Israeliin Siinailla. (Hebr. 12: 21; 2 Moos. 19; 20: 19--21; 33: 20--23; 34: 29--35.) "Niin hirmuinen oli se näky", niin valtava ja peljästyttävä, että Mooses sanoi: "Olen peljästynyt ja vapisen." Ja vaikka Moosesta vahvistettiin yliluonnollisella tavalla, voidakseen nähdä Herran kirkkautta, niin että hän neljänäkymmenenä päivänä ja neljänäkymmenenä yönä, yksin Jumalan kanssa, hänen kirkkautensa varjostamana, ilman ruokaa ja juomaa, otti vastaan ja kirjotti jumalallisen lain (2 Moos. 34: 28), sai hän, kun hän halusi nähdä Jumalaa kasvoista kasvoihin, tietää: "Et sinä taida nähdä minun kasvojani; sillä ei yksikään ihminen, joka minun näkee, taida elää." (2 Moos. 33: 20.) Kaikki mitä Mooses koskaan on nähnyt, oli sentähden _näky_, joka esitti Jumalaa, mikään muu ei ollut mahdollista. Tämä soveltuukin apostolien lausuntojen kanssa: "Ei kukaan [s.o. _ihminen] ole milloinkaan nähnyt Jumalaa_"; hän on kuolematon, näkymätön Kuningas _jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi [koskaan] nähdä_. (1 Tim. 6: 15, 16.) Mutta selvästi sanotaan, että henkiolennot voivat nähdä ja näkevät Jumalan. -- Matt. 18: 10.

Jos Herramme vielä on "_ihminen_ Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä." (1 Tim. 2: 5, 6) -- jos hän, kun oli tullut kuoletetuksi lihassa, herätettiin jälleen lihassa, eikä, niinkuin apostoli selittää, elämää antavana henkenä -- silloin hän, sen sijaan että olisi korotettu korkeammalle enkeleitä ja kaikkia nimiä, mitä maan päällä mainitaan, on vielä ihminen. Jos hänellä vielä on palvelijan muoto, jonka hän otti päällensä kärsiäkseen kuoleman jokaisen edestä, ja jos hän on vielä vähän alempi enkeleitä, ei hän koskaan voi nähdä Jumalaa. Mutta miten mahdoton onkaan sellainen mielipide, kun sitä täydellisesti tarkastetaan apostolisen todistuksen valossa. Ajattele myös, että jos Herramme liha, joka läväistiin ja jota naulat, peitsi ja orjantappurakruunu haavoittivat, ja johon kärsimys on painanut leimansa, on hänen ihana ruumiinsa, ja jos arvet ja riutuneet inhimilliset piirteet muodostaisivat erottamattoman osan Herramme korotetusta olemuksesta, ei hän likimainkaan olisi kaunis, vaikka kohta rakastaisimme haavoja, joita hän sai meidän tähtemme. Ja jos hänellä siis on epätäydellinen, arvettunut, rumentunut ruumis, ja jos meidän on tultava _hänen kaltaisikseen_, eikö siitä seuraisi, että ne apostolit, joita ristiinnaulittiin, mestattiin, kivitettiin kuoliaiksi, poltettiin, leikattiin kappaleiksi, joita petoeläimet repivät, samoin kuin ne, joita tapaturma on kohdannut, samaten jokainen kantasivat hänen ruumiinvikojaan ja arpiaan. Ja eikö taivas, tämän käsityksen mukaan, tarjoaisi mitä epämiellyttävimmän näyn -- ijankaikkisesti. Mutta asia ei ole niin, eikä kukaan voisi kauvemmin omaksua niin järjetöntä ja epäraamatullista mielipidettä. Henkiolennot ovat täydellisiä joka suhteessa. Sen johdosta terottaakin apostoli Seurakunnan jäsenille, jotka ovat taivaallisen tahi hengellisen kirkkauden ja kunnian perillisiä, että [olento] katoavaisuudessa [kuolemassa] kylvetään, katoamattomuudessa herätetään; häpeässä kylvetään [huolien, surujen y.m. murtamana], kirkkaudessa herätetään; heikkoudessa [haavoineen, arpineen y.m.] kylvetään, voimassa herätetään, kylvetään sielullinen [kirjaimellisesti eläimellinen] ruumis, herätetään hengellinen ruumis; -- -- ja että niinkuin meissä on ollut maallisen [Isän] kuva: niin meissä on myös oleva taivaallisen [Herran] kuva (Kor. 15: 42--51.) Herramme Jeesus otti meidän tähtemme myöskin maallisen kuvan vähäksi ajaksi, että hän voisi lunastaa meidät. Mutta ylösnousemisessaan tuli hänestä taivaallinen Herra (Room. 14: 9), ja me tulemme pian, jos olemme uskollisia, omistamaan taivaallisen Herran kuvan (hengelliset ruumiit), niinkuin meissä nyt vielä on maallisen herran, Aadamin, kuva (maalliset ruumiit.)