Part 7
Kellojen jo soitettua Ave Mariaa veli Giovanni yhä kiikkui. Ja tapahtui, että Rooman prelaatit, jotka olivat saapuneet Viterboon käydäkseen katsomassa kerjäläisveljiä, joiden maine oli suuri koko maailmassa, kulkivat torin poikki. Kuultuaan lasten huutavan "Tuossa on pieni veli Giovanni" prelaatit lähestyivät munkkia ja tervehtivät häntä erittäin kunnioittavasti. Mutta pyhä mies ei ollenkaan vastannut heidän tervehdykseensä, ei ollut heitä näkevinäänkään, vaan kiikkui yhä hirren nokassa. Prelaatit sanoivat toisilleen:
— Jätetään tuo mies. Hän näkyy olevan ihan tylsä.
Silloin veli Giovanni iloitsi, ja hänen sydämeensä tulvahti onnen, hekuma. Hän näet teki kaikki, mitä teki, nöyryydestä ja rakkaudesta Jumalaan. Hänen ilonsa oli häväistyksessä niinkuin saiturin kulta seetripuisessa kirstussa, kolmen lukon takana.
Yön tultua hän koputti luostarin portille. Päästyään sisään hän esiintyi alastomana, verta vuotavana ja loan tahrimana. Hän hymyili ja sanoi:
— Hyväntahtoinen varas on vienyt kaapuni, ja lapset pitivät minua kelvollisena leikkimään kerallansa.
Mutta veljet närkästyivät siitä, että hän oli uskaltanut kulkea kaupungin läpi asussa, joka ei suinkaan ollut kunnioitusta herättävä.
— Hän ei ollenkaan arastele, sanoivat he, saattaa naurun ja häpeän alaiseksi Pyhän Fransiskuksen veljeskuntaa. Hän ansaitsee erittäin ankaran rangaistuksen.
Saatuaan kuulla, että pyhää veljeskuntaa rasitti suuri häpeänhälinä, päällikkö keräsi kaikki kapitulin veljet ja sijoitti veli Giovannin polvistuneena heidän keskellensä. Kasvot kiukkua hehkuen hän nuhteli veli Giovannia tylyllä äänellä. Sitten hän kysyi kokoontuneilta, mikä rangaistus oli sovelias syylliselle määrättäväksi.
Toiset ehdottivat, että hänet heitettäisiin vankeuteen tai ripustettaisiin häkissä kirkon kellotapuliin. Toiset olivat sitä mieltä, että hänet tuli panna kahleisiin, koska hän oli mielipuoli.
Veli Giovanni virkkoi heille, riemua täynnä:
— Olette aivan oikeassa, veljeni: minä ansaitsen nämä rangaistukset, ja vielä ankarampiakin. Minä en osaa muuta tehdä kuin turhaan kadottaa kaikki Jumalan ja Veljeskuntani hyvyydet.
Veli Marcianus, joka harrasti suurta ankaruutta tavoissaan ja mielipiteissään, huudahti:
— Ettekö kuule, että hän puhuu niinkuin tekopyhä ja että tuo mesimakea ääni kaikuu valkoiseksi sivutusta haudasta?
Veli Giovanni sanoi vielä:
— Veli Marcianus, minä kykenisin mihin ilkityöhön tahansa, ellei Jumala tulisi avukseni.
Sillävälin päällikkö mietti veli Giovannin merkillistä käytöstä ja rukoili pyhän Hengen johdatusta käydessään langettamaan tuomiota. Ja hänen siinä rukoillessaan hänen kiukkunsa muuttui ihailuksi. Hän oli tuntenut pyhän Fransiskuksen siihen aikaan, jolloin tuo naisesta syntynyt enkeli oli ohimennen oleskellut maan päällä, ja Jeesuksen suosikin esimerkki oli perehdyttänyt häntä henkiseen kauneuteen.
Siitä syystä hänen sieluunsa lankesi kirkkaus, ja hän havaitsi veli Giovannin teoissa taivaallista yksinkertaisuutta.
— Hyvät veljet, sanoi hän, meidän ei suinkaan pidä moittia veljeämme, vaan ihailla sitä armoa, joka tulee runsaana hänen osaksensa. Hän on totisesti meitä parempi. Hän on tehnyt, mitä on tehnyt, jäljitellen Jeesusta Kristusta, joka salli lasten tulla tykönsä ja suostui siihen, että pyövelit ryöstivät hänen vaatteensa.
Ja hän puhui polvistuneelle veljelle näin sanoen:
— Veljeni, minä määrään tämän syntisi sovitukseksi: Pyhän kuuliaisuuden nimessä käsken sinua menemään ulos maaseudulle ja köyhän kohdatessasi pyytämään häntä ryöstämään tunikkasi. Alastomaksi jäätyäsi sinä palaat kaupunkiin ja leikit torilla lasten keralla.
Niin puhuttuaan päällikkö astui istuimeltaan, nosti veli Giovannin seisomaan, polvistui hänen eteensä ja suuteli hänen jalkojansa. Sitten hän kääntyi kokoontuneiden munkkien puoleen ja sanoi heille:
— Totisesti, veljeni, tällä miehellä leikkii Jumala.
2
LAMPPU
Siihen aikaan veli Giovanni tajusi, että tämän maailman hyvyydet tulevat Jumalalta ja että ne on jaettava köyhille, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen erinomaisessa suosiossa.
Kristityt viettivät Vapahtajan syntymän juhlaa, ja veli Giovanni oli tullut Assisin kaupunkiin. Tämä kaupunki sijaitsee vuorella. Ja tältä vuorelta on noussut armeliaisuuden aurinko.
Joulun aatonaattona veli Gionanni rukoili polvistuneena sen alttarin eteen, jonka alla pyhä Fransiskus lepää kiviarkussa. Hän mietiskeli ajatellen, että pyhä Fransiskus oli syntynyt tallissa samoinkuin Jeesus. Hänen siinä mietiskellessään tuli suntio ja pyysi häntä hyväntahtoisesti vartioimaan kirkkoa hänen nauttiessaan ilta-ateriaansa. Kirkossa ja alttarilla oli runsaasti kalliita koristuksia. Siellä oli kultaa ja hopeaa yltäkyllin, sillä pyhän Fransiskuksen pojat olivat langenneet pois alkuperäisestä köyhyydestään. Olivatpa he saaneet lahjoja kuningattariltakin.
Veli Giovanni vastasi suntiolle:
— Menkää illalliselle, veljeni. Minä vartioin kirkkoa Herramme tahdon mukaan..
Niin sanottuaan hän jatkoi mietiskelyänsä. Hänen ollessaan yksin, rukoukseen vaipuneena, tuli kirkkoon köyhä vaimo, joka pyysi häneltä almua Jumalan rakkauden nimessä.
— Minulla ei ole mitään, vastasi pyhä mies; mutta alttari on täynnä koruja, ja minä katson, enkö voi antaa teille jotakin.
Alttarin yläpuolella riippui kultainen lamppu, yltympäri hopeisin tiukusin koristettu. Silmäiltyään tuota lamppua veli Giovanni ajatteli:
— Nuo tiukuset eivät ole muuta kuin turhia koristuksia. Tämän alttarin varsinainen kaunistus on pyhän Fransiskuksen ruumis, joka lepää alastonna permannon alla, paasi pieluksenansa.
Hän veti veitsen taskustaan, irroitti tiukuset toisen toisensa jälkeen ja antoi ne köyhälle vaimolle.
Kun suntio levättyään palasi kirkkoon, sanoi hänelle veli Giovanni, Jumalan pyhä:
— Veljeni, älkää olko huolissanne lampussa olleiden tiukusten tähden-. Minä annoin ne köyhälle vaimolle, joka niitä tarvitsi.
Veli Giovanni oli menetellyt niin, koska tiesi ilmestyksen nojalla, että kaikki tämän maailman oliot Jumalalle kuuluen kuuluvat köyhille.
Häntä soimasivat maan päällä ne ihmiset, jotka olivat kiintyneet rikkauteen. Mutta jumalallisen, hyvyyden katse havaitsi hänet ylistettäväksi.
3
SERAFINEN TOHTORI
Veli Giovanni ei ollut kirjallisesti sivistynyt, ja hän iloitsi tietämättömyydestään, joka oli hänelle runsas nöyryytysten lähde.
Mutta nähtyään sitten Enkelten Pyhän Marian luostarissa useita teologian tohtoreita mietiskelemässä pyhän Kolminaisuuden täydellisyyttä ja Kärsimyksen mysteeriä hän ajatteli heidän kenties sittenkin rakastavan Jumalaa enemmän, koska heidän tietonsa olivat suuremmat.
Hänen sielunsa tuli murheelliseksi, ja hän vaipui alakuloisuuteen ensimmäisen kerran elämässään. Ja tämä tunne oli hänen olotilaansa soveltumaton. Ilo näet on köyhien perintöosa.
Hän päätti kantaa levottomuutensa Veljeskunnan päällikön luo vapautuakseen siten tuosta kohtuuttomasta taakasta. Siihen aikaan oli Giovanni di Fidanza Veljeskunnan päällikkönä.
Vielä kapalorievuissa maatessaan hän oli saanut pyhältä Fransiskukselta nimen Bonaventura. Hän oli tutkinut jumaluusoppia Parisin yliopistossa ja oli erinomaisesti perehtynyt rakkauden tieteeseen, joka on tietoa Jumalasta. Hän tunsi ne neljä astetta, jotka ylentävät luontokappaleen Luojaansa, ja mietiskeli keruubien kuuden siiven mysteeriä. Siitä syystä hänelle olikin annettu nimi serafinen tohtori.
Hän tiesi, että tiede ilman rakkautta on turha. Veli Giovanni lähti häntä tapaamaan hänen käyskellessään puutarhassaan, pengermällä, josta avautuu näköala yli kaupungin.
Tämä päivä oli sunnuntai. Kaupungin käsityöläiset ja viinimäkiänsä hoitavat maalaiset kapusivat pengermän alla kivikkoon johtavaa jyrkkänousuista tietä.
Veli Giovanni näki veli Bonaventuran puutarhassa, liljojen keskellä, lähestyi häntä ja sanoi:
— Veli Bonaventura, poistakaa mielestäni kiusaava epäilys ja vastatkaa minulle. Voiko tietämätön rakastaa Jumalaa yhtä suurella rakkaudella kuin oppinut?
Veli Bonaventura vastasi:
— Minä vakuutan teille, veli Giovanni, että vanha eukko parka voi rakastaa Jumalaa yhtä hyvin ja paremmin kuin kaikki teologian tohtorit. Ja koska ihmisen ainoa etevyys sisältyy rakkauteen, sanon teille vieläkin, veljeni: sellainen aivan tietämätön vaimo korotetaan taivaassa tohtoreita ylemmäksi.
Nuo sanat kuultuaan veli Giovanni iloitsi ja riemuitsi. Hän nojasi puutarhan matalaan muuriin silmäillen hellästi ohikulkijoita. Sitten hän huusi, minkä jaksoi:
— Kuulkaa, te köyhät, yksinkertaiset ja tietämättömät naiset, te pääsette taivaassa paljon ylemmälle istuimelle kuin veli Bonaventura.
Serafinen tohtori kuunteli kunnon veljen puhetta ja hymyili yrttitarhan liljojen keskellä.
4
LEIPÄ KIVELLÄ
Noudattaen pyhän Fransiskuksen opetuslapsilleen lausumaa kehoitusta "Menkää ja pyydelkää leipänne ovelta ovelle kulkien" veli Giovanni lähetettiin kerran erääseen kaupunkiin. Sinne päästyään hän kulki katuja ovelta toiselle anellen leipäänsä säännön mukaisesti, Jumalan rakkauden tähden.
Mutta tämän kaupungin asujaimet olivat kitsaammat kuin Luccan ja kovasydämisemmät kuin Perugian asukkaat. Leipurit ja nahkurit, jotka pelasivat noppaa myymälöittensä edustalla, torjuivat tylyin sanoin Jeesuksen Kristuksen köyhän. Ja nuoret naiset, pienokaiset käsivarrellaan, käänsivät päänsä toisaalle. Ja kun kelpo veli, jolle häväistys merkitsi riemua, vain hymyili kielloille ja herjauksille, sanoivat kaupungin asujaimet:
— Hän pitää meitä pilkkanansa. Varmaan joku vähämielinen tai pikemmin tyhjäntoimittaja ja juoppo. Hän on juonut liian paljon viiniä. Tekisimme syntiä, jos antaisimme hänelle leivänmurusen kaukalostamme.
Kelpo veli vastasi heille:
— Olette oikeassa, ystäväni, minä en ollenkaan ansaitse sääliänne enkä ole kyllin arvokas ottamaan osaa koirienne tai sikojenne ateriaan.
Lapset, jotka parhaillaan palasivat koulusta, kuulivat nuo puheet, lähtivät seuraamaan pyhää miestä ja huusivat:
— Hullu! Hullu!
He heittelivät häntä loalla ja kivillä.
Veli Giovanni lähti pois. Kaupunki sijaitsi kukkulan rinteellä ja oli viiniköynnösten ja öljypuiden ympäröimä.
Hän asteli rotkotietä alaspäin, havaitsi vierellään jalavan oksilta riippuvia kypsiä terttuja, ojensi kätensä ja siunasi viinirypäleitä. Hän siunasi myöskin öljy- ja silkkiäispuuta ja kaikkea vainioiden viljaa. Hän isosi ja janosi, ja hänen isoamisensa ja janoamisensa oli hänen hekumansa.
Tien toisessa päässä hän näki laakeripuulehdon. Kerjäävien veljesten tapana oli käydä rukoilemassa metsässä, niiden eläinparkojen luona, joita julmat ihmiset metsästävät. Siitä syystä veli Giovanni astui metsikköön ja kulki kirkkaan ja laulavan puron vartta. Ja hän näki laakean kiven puron rannalla.
Samassa tuli näkyviin ihmeen kaunis, valkoisiin vaatteisiin puettu nuorukainen, joka laski kivelle leivän ja meni menojaan.
Veli Giovanni polvistui ja rukoili sanoen:
— Kuinka oletkaan hyvä, Jumalani, kun annat enkelisi käden palvella köyhääsi! Oi, siunattua köyhyyttä! Oi mainiota ja ylen rikasta köyhyyttä!
Hän söi enkelin leipää ja joi vettä lähteestä. Ja hänen ruumiinsa ja sielunsa vahvistuivat. Ja näkymätön käsi kirjoitti kaupungin muureihin: "Paha periköön rikkaat!"
5
ATERIA VIIKUNAPUUN ALLA
Noudattaen pyhän Fransiskuksen, rakastetun isänsä esimerkkiä veli Giovanni meni Viterbon sairaalaan hoitamaan spitaalitautisia. Hän antoi heille juotavaa ja pesi heidän haavojansa.
Jos he lausuivat herjauksia, hän sanoi heille: "Te olette Jeesuksen Kristuksen erinomaisessa suosiossa." Spitaalitautisten joukossa oli erittäin nöyriä, jotka hän keräsi yhteen huoneeseen ja joiden kanssa hän riemuitsi kuin äiti lastensa seurassa.
Mutta sairaalan seinämuurit olivat paksut, ja päivä pääsi sisään vain kapeista ja korkeista ikkunoista. Ja spitaalitautisten oli vaikea elää sellaisessa huonossa ilmassa. Ja veli Giovanni huomasi, että eräs heistä, Lucidus nimeltään, erittäin kärsivällinen mies, riutui pilaantuneessa ilmassa.
Veli Giovanni rakasti Lucidusta ja sanoi hänelle:
— Veljeni, te olette Lucidus, ja eipä ole Jumalan silmissä puhtaampaa jalokiveä kuin teidän sydämenne.
Havaittuaan, että Lucidus kärsi enemmän kuin toiset sairaalan turmiollisesta ilmasta, hän sanoi eräänä päivänä:
— Ystäväni Lucidus, Herramme rakas karitsa, teidän hengitellessänne täällä ruttoa me juomme Enkelten Pyhän Marian yrttitarhoissa kultasadepensaiden tuoksuja. Tulkaa kanssani pienten veljien taloon. Siellä näette sinisen taivaan, nautitte siitä ja saatte huojennuksen.
Niin sanoen hän tarttui spitaalitautisen käsivarteen, kääri kaapunsa hänen ympärilleen ja saatteli hänet Enkelten Pyhän Marian luostariin.
Luostarin portille tultuaan hän kutsui oveavartioivaa veljeä iloisesti huutaen:
— Avatkaa, avatkaa ystävälle, jonka tuon luoksenne. Hänen nimensä on Lucidus, ja se on oikea nimi, sillä hän on kärsivällisyyden päärly.
Ovenvartija avasi. Mutta nähdessään veli Giovannin kainalossa miehen, jonka kalmankalpeat ja mykiltä näyttävät kasvot olivat hilseen peittämät, hän tunsi tulijan spitaalitautiseksi. Hän kauhistui kovin ja juoksi ilmoittamaan asiasta veli esimiehelle. Esimiehenä oli silloin Andrea Padulainen, joka vietti erinomaisen pyhää elämää. Kuullessaan veli Giovannin tuoneen Enkelten Pyhän Marian luostariin spitaalitautisen hän kuitenkin harmistui. Hän saapui luo, kasvot vihasta punoittaen, ja sanoi:
— Jää ulkopuolelle tuon miehen keralla. Olet mieletön, kun saatat veljet tartunnan vaaraan.
Veli Giovanni painoi päänsä alas mitään vastaamatta. Hänen kasvoistaan oli paennut ilo. Ja Lucidus, joka näki hänen vaivansa, sanoi:
— Veljeni, olen pahoillani, että jouduitte murheelliseksi minun tähteni.
Veli Giovanni suuteli spitaalitautisen poskea.
Sitten hän sanoi esimiehelle:
— Isä, sallitteko minun jäädä ulkopuolelle tämän ihmisen kerällä ja jakaa ateriani hänen kanssaan?
Esimies vastasi:
— Tee miten tahdot, koska kerran et piittaa pyhän kuuliaisuuden käskyistä.
Sen sanottuaan hän palasi sisään.
Luostarin portin edustalla oli kivipenkki viikunapuun alla. Tälle penkille veli Giovanni asetti liemikulhonsa. Ja hänen siinä aterioidessaan spitaalitautisen kanssa esimies antoi avata portin. Hän tuli luo, istuutui viikunapuun alle ja sanoi:
— Veli Giovanni, suokaa anteeksi, että teitä loukkasin. Minä tulen aterioimaan kanssanne.
6
KIUSAUS
Saatana istuutui silloin kukkulan rinteelle ja katseli veljien taloja. Hän oli tumma ja kaunis, nuoren egyptiläisen näköinen. Ja hän ajatteli sydämessään:
— Koska olen Vastustaja ja Toinen, tahdon kiusata noita munkkeja ja sanoa heille, mitä heiltä salaa Se, joka on heidän ystävänsä. Minä kiusaan heitä sanomalla heille totuuden ja saatan heidät murheellisiksi lausumalla järkeviä ajatuksia. Minä työnnän ajatukseni kuin säilän heidän nivuksiinsa. Saatuaan tietää totuuden he ovat varmaan onnettomat. Sillä iloa ei ole muualla kuin harhakuvitelmissa, ja rauha löytyy ainoastaan tietämättömyydestä. Ja koska olen niiden mestari, jotka tutkivat kasvien ja eläinten luontoa, kivien tehoisuutta, tulen salaisuuksia, taivaankappalten liikkeitä ja kiertotähden vaikutusta, ovat ihmiset nimittäneet minut Pimeyden Ruhtinaaksi. He mainitsevat minua myöskin Paholaisen nimellä, koska se nuora, jonka nojalla Ulpianus ojensi lain, oli minun tekoani. Ja minun valtakuntani on tästä maailmasta. Niinpä kiusaan noita munkkeja ja saatan heidät käsittämään, että heidän tekonsa ovat huonot ja että heidän armeliaisuutensa puu kantaa katkeria hedelmiä. Ja minä kiusaan heitä tuntematta vihaa enempää kuin rakkauttakaan.
Niin puhui Saatana sydämessään. Illan varjojen venyessä pitkiksi kukkuloiden juurella ja savun noustessa mökkien katoilta pyhä mies Giovanni astui ulos metsästä, missä oli ollut tapansa mukaan rukoilemassa, ja kulki Enkelten Pyhän Marian luostariin päin miettien itsekseen:
— Minun kotini on onnenhekuman tyyssija, koska se on köyhyyden tyyssija.
Nähtyään Giovannin astelevan tietänsä Saatana ajatteli;
— Tuo kuuluu niihin, joita kiusaan.
Hän veti mustan viittansa pään yli ja kulki tärpättipuiden reunustamaa tietä pitkin pyhää miestä vastaan.
Hän oli muuttanut itsensä vankan hunnutetun eukon kaltaiseksi. Kohdatessaan veli Giovannin hän soinnutti äänensä mesimakeaksi ja pyysi almua sanoen:
— Antakaa minulle almu Hänen rakkautensa tähden, joka on ystävänne ja jota en ole kelvollinen nimeltä mainitsemaan.
Veli Giovanni vastasi:
— Minulla sattuu olemaan mukanani pieni hopealautanen, jonka eräs paikkakunnan aatelisherra antoi minulle, jotta se sulatettaisiin ja käytettäisiin Enkelten Pyhän Marian alttariin. Voitte sen ottaa, rouva; minä menen huomenna pyytämään kunnon herralta toista samanpainoista pyhälle Neitsyelle. Niin hänen toivomuksensa täyttyy, ja te saatte almun Jumalan rakkauden nimessä.
Saatana otti lautasen ja sanoi:
— Parahin veli, sallikaa köyhän lesken suudella kättänne. Käsi, joka antaa, on kaunis ja hyvätuoksuinen.
Veli Giovanni vastasi:
— Armollinen rouva, varokaa suutelemasta kättäni. Poistukaa mieluummin niin pian kuin suinkin. Olen näet havaitsevinani, että olette kaunis kasvoiltanne, joskin musta kuin se itäisten maiden tietäjäkuningas, joka toi mirhamia. Ei ole soveliasta, että katselen teitä kauemmin. Kaikki näet on vaarallista yksinäiselle. Sallikaa siis, että poistun luotanne sulkien teidät Jumalan suosioon. Ja suokaa anteeksi, ellen ole osoittanut teille riittävää kohteliaisuutta. Pyhän Fransiskuksen tapana oli sanoa: "Kohteliaisuus olkoon lasteni kaunistuksena niinkuin kukkaset koristavat rinteitä?"
Mutta Saatana sanoi vielä:
— Parahin isä, neuvokaa minulle ainakin majatalo, jossa voin säällisesti viettää yön.
Veli Giovanni vastasi:
— Menkää, armollinen rouva, Pyhän Damianuksen taloon, Herramme köyhäin naisten luo. Hän, joka ottaa teidät vastaan, on Klaara, ja hän on puhtauden kirkas kuvastin ja Köyhyyden herttuatar.
Ja Saatana sanoi vielä:
— Isä, minä olen avionrikkoja-nainen ja olen antautunut monille miehille.
Veli Giovanni sanoi hänelle:
— Armollinen rouva, jos uskoisin teitä rasittavan mainitsemienne syntien, pyytäisin teiltä lupaa suureksi kunniakseni suudella jalkojanne, koska olen paljon kehnompi kuin te ja koska rikoksenne ovat vähäiset minun rikosteni rinnalla. Minä olen kumminkin saanut suurempia armolahjoja kuin teille on suotu. Siihen aikaan, kun pyhä Fransiskus ja hänen kaksitoista opetuslastansa vielä elivät maan päällä, minä elin enkelten seurassa.
Saatana vastasi:
— Isä, pyytäessäni teiltä almua Hänen rakkautensa nimessä, joka teitä rakastaa, herätin sydämessäni pahan aikomuksen. Ja nyt tahdon sen teille kertoa. Minä kuljen maanteitä leskenhuntuun verhoutuneena kerätäkseni rahasumman eräälle Perugian miehelle, joka nauttii ruumistani ja on sitoutunut tämän summan saatuaan yllättäen surmaamaan erään aatelismiehen, jota vihaan, koska hän on minun hänelle tarjoutuessani minut ylenkatsonut. Summa ei ollut täysi. Mutta lahjoittamanne hopealautanen on sen täyttänyt. Teidän antamanne almu tulee siis olemaan veren hinta. Te olette myynyt oikeamielisen. Tuo aatelismies näet on siveä, raitis ja hurskas, ja minä vihaan häntä senvuoksi. Ja te tulette olemaan syypää hänen kuolemaansa. Olette laskenut hopeaisen painon rikoksen vaakakuppiin.
Tuon puheen kuullessaan kelpo veli Giovanni alkoi itkeä. Hän vetäytyi syrjään, painui polvilleen orjantappurapensaaseen ja rukoili Herraa sanoen:
— Herra, johdata asia niin, ettei tämä rikos lankea tämän naisen, ei minun eikä yhdenkään luontokappaleesi syyksi, vaan että se tuodaan sinun puhkaistujen jalkojesi eteen ja pestään kalliissa veressäsi. Pirskota minun ja valtatietä vaeltavan sisareni päälle iisopin pisara, jotta tulemme puhdistetuiksi ja lunta valkoisemmiksi.
Silloin Vastustaja poistui ajatellen:
— Minä en saanut tuota ihmistä kiusaukseen johdatetuksi, sillä hän on ylen yksinkertainen.
7
RIKKIVIISAS TOHTORI
Saatana istuutui vuorelle, joka Viterboa vastapäätä hymyilee öljypuittensa seppelöimänä. Hän sanoi sydämessään:
— Minä kiusaan tuota ihmistä.
Hän päätti niin hengessänsä, koska oli nähnyt veli Giovannin, joka nuora vyöllään ja säkki olallaan kulki vainion poikki kylään kerjätäkseen siellä leipäänsä säännön jälkeen.
Saatana muuttui pyhän piispan kaltaiseksi ja laskeutui alas vainiolle. Hänen päässään oli hohteleva hiippa, ja hiipan jalokivet välkkyivät todellisin liekein. Hänen kaapuansa peittivät kirjaellut ja maalatut kuvat, jollaisia kukaan taiteilija ei olisi kyennyt tekemään.
Nuo silkin ja kullan kuviot esittivät häntä itseänsä pyhän Yrjön ja pyhän Sebastianin, mutta myös neitsyt Katariinan ja keisarinna Helenan hahmoissa. Näiden kasvojen kauneus uhkui levottomuutta ja surumielisyyttä. Ja hiippa oli erinomaisen taidokkaasti valmistettu. Mitään niin runsaskoristeista ei ole kirkkojen aartehistoissa nähtävänä.
Niin puettuna hiippaan ja viittaan ja yhtä majesteetillisena kuin se Ambrosius, joka on Milanon ylpeys, Saatana kulki käyräsauvaansa nojaten kukkaniityn poikki.
Hän lähestyi pyhää miestä ja sanoi hänelle:
— Rauha olkoon kanssanne!
Hän ei kumminkaan sanonut, mikä tuo rauha oli. Ja veli Giovanni otaksui sen olevan Jumalan rauhan.
Hän ajatteli:
— Tämä piispa, joka lausuu minulle rauhan tervehdyksen, on varmaan ollut eläessään pyhä ylimmäinen pappi ja vakavuudessaan järkkymätön veritodistaja. Siitä syystä Jeesus Kristus on muuttanut palvelijansa kädessä olevan puisen paimenensauvan kultaiseksi. Nyt tuo pyhimys on voimallinen taivaassa. Autuaan kuolemansa jälkeen hän nyt käyskelee kukkien ja kastepisaroiden koristamalla niityllä.
Niin ajatteli pyhä mies Giovanni ollenkaan ihmettelemättä. Hän tervehti Saatanaa erinomaisen kunnioittavasti ja sanoi:
—- Herra, te olette armollinen ilmestyessänne minunlaiselleni köyhälle ihmiselle. Mutta tämä niitty on niin kaunis, ettei kummakaan, jos paratiisin pyhimykset siinä käyskelevät. Se on maalattu kukkasin ja koristettu kastepisaroin, ja se on Herramme rakastettava työ.
Saatana sanoi hänelle:
— Minä en ole tullut katselemaan niittyä, vaan sinun sydäntäsi, ja sinulle puhuakseni olen laskeutunut alas vuorelta. Minä olen monen vuosisadan aikana ylenpalttisesti väitellyt kirkossa. Ääneni jyrisi ukkosena tohtoreiden kokouksissa, ajatukseni välkkyi salamana. Minä olen erittäin oppinut, ja minua nimitetään rikkiviisaaksi tohtoriksi. Minä olen väitellyt enkelien kanssa. Ja nyt tahdon väitellä kanssasi.
Veli Giovanni vastasi:
— Kuinka voisinkaan minä mitätön köyhä mies väitellä rikkiviisaan tohtorin kanssa? Minä en tiedä mitään, ja typeryyteni on niin suuri, etten voi mielessäni säilyttää muuta kuin kansankielellä sepitettyjä lauluja, joihin on liitetty loppusointu muistin auttamiseksi, esimerkiksi "Jeesus, kirkas aarteheni, Puhdista mun sydämeni", tai "Maariainen, neitsyt pyhä, Kukoistava nyt ja yhä".
Saatana vastasi:
— Veli Giovanni, Venezian naiset huvittelevat osoittamalla nokkeluuttansa siten, että sovittavat suuren määrän norsunluukappaleita seetrirasiaan, joka aluksi näyttää liian pieneltä ne sisältääkseen. Samoin täytän minä sinut uudella viisaudella. Minä osoitan sinulle, että luullessasi kulkevasi oikeata tietä harhaudut niinkuin humalainen ja että ajat auraa huolimatta tehdä suoraa vakoa.
Veli Giovanni nöyryytti itsensä sanoen:
— On totta, että olen vain mieletön ja etten tee muuta kuin pahaa.
Saatana kysyi häneltä:
— Mitä ajattelet köyhyydestä?
Pyhä mies vastasi:
— Minä ajattelen, että se on kallis päärly.
Saatana virkkoi:
— Sinä väität köyhyyden olevan ihmiselle onneksi, mutta riistät köyhiltä osan heidän onneansa jakamalla heille almuja.
Veli Giovanni mietti ja sanoi: