Part 8
— Antamani almun minä annan Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, jonka köyhyys ei voi vähentyä. Se on ääretön ja kumpuaa hänestä niinkuin ehtymätön lähde, ja hän vuodattaa sitä niille, jotka ovat hänen erinomaisessa suosiossansa. Ja nämä ovat aina köyhät, Jumalan pojan lupauksen jälkeen. Antaessani köyhille minä en suinkaan anna ihmisille, vaan Jumalalle, niinkuin kansalaiset maksavat veroa podestalle, ja vero kuuluu kaupungille, joka siten saamillaan varoilla hankkii tarpeitansa. Mitä annan, minä niinmuodoin annan Jumalan kaupungin kiveämiseksi. On turhaa olla köyhä teossa, ellei ole köyhä hengessä. Todellinen köyhyys näet oli henki. Sarkanuttu, nuora, sandaalit, haarapussi ja puinen liemimalja ovat vain sitä muistuttavia kuvia. Se köyhyys, jota rakastan, on henkinen, ja minä mainitsen sitä nimellä "Valtiattareni", koska hän on aate ja koska tähän aatteeseen sisältyy kaikki kauneus.
Saatana hymyili ja vastasi:
— Veli Giovanni, periaatteesi ovat samat kuin erään Diogenes-nimisen kreikkalaisen viisaan, joka opetti yliopistoissa siihen aikaan, kun Makedonian Aleksanteri kävi sotiansa.
Ja Saatana kysyi vielä:
— Onko totta, että halveksit tämän maailman hyvyyksiä?
Veli Giovanni vastasi:
— Minä halveksin niitä.
Saatana sanoi hänelle:
— Havaitse, että samalla halveksit niitä uutteria ihmisiä, jotka maallisia hyvyyksiä hankkiessaan täyttävät sen käskyn, joka annettiin Aatamille, isällesi, koska hänelle sanottiin: "Otsasi hiessä tulee sinun syödä leipääsi." Koska työ on hyvä, ovat työn hedelmätkin hyvät. Sinä et kumminkaan tee työtä etkä välitä toisten työstä. Mutta sinä saat almuja ja annat niitä ylenkatsoen lakia, joka on asetettu Aatamille ja hänen siemenellensä, aikojen alussa.
Veli Giovanni huokasi ja sanoi:
— Minä olen valitettavasti rikosten rasittama, kaikkein raadollisin ja kaikkein kelvottomin ihminen koko maailmassa. Älkää siis minusta mitään huoliko, vaan lukekaa Kirjaa. Herramme on sanonut: "Kedon kukkaset eivät tee työtä eivätkä kehrää." Ja hän on sanonut: "Marialla on hyvä osa, jota ei pidä otettaman häneltä pois."
Silloin Saatana kohotti kätensä niinkuin se, joka väitellessään varustautuu sormillaan laskemaan väitteittensä lukua. Hän sanoi:
— Giovanni, sinä luet sen, mikä on kirjoitettu määrätyssä mielessä, aivan toisessa mielessä, ja muistutat kirjaasi tutkiessasi pikemmin heinähäkkinsä ääressä seisovaa aasia kuin opetusistuimella olevaa tohtoria. Minä siis nuhtelen sinua niinkuin opettaja nuhtelee oppilasta. On kirjoitettu, ettei kedon kukkasten tarvitse kehrätä, koska ne ovat kauniit ja koska kauneus on hyve. Ja on sanottu, ettei Marian tarvitse puuhailla talousaskareissa, koska hän harrastaa rakkautta vieraansa kanssa. Mutta sinä, joka et ole kaunis etkä Marian tavoin perehdy rakkauden asioihin, vaellat murheellisesti häpeällisen elämän teitä.
Giovanni vastasi:
— Herra, niinkuin taitava maalaaja kuvaa pieneen puulevyyn kokonaisen, kaupungin taloineen, torneineen ja muureineen, niin olette te muutamin sanoin kuvannut minun sieluni ja kasvoni ihmeen täsmällisesti. Minä en ole mikään muu kuin se, miksi minua sanotte. Mutta jos noudattaisin täydellisesti pyhän Fransiskuksen, Herramme enkelin säätämää järjestystä ja eläisin henkisessä köyhyydessä, niin olisin kedon kukkanen ja minulla olisi Marian osa.
Saatana keskeytti sanoen:
— Sinä väität rakastavasi köyhiä. Mutta sinä annat etusijan rikkaalle ja hänen rikkauksilleen ja ihailet Häntä, joka omistaa ja jakaa aarteita.
Giovanni vastasi:
— Hän, jota rakastan, ei omista ruumiin, vaan hengen hyvyyksiä.
Saatana virkkoi:
— Kaikki hyvyydet ovat lihan hyvyyksiä, ja lihalla niitä maistetaan. Tämän on opettanut Epikuros, ja satiirikko Horatius on ilmaissut sen lauluissaan.
Kuultuaan nuo sanat pyhä mies Giovanni huokasi:
— Herra, minä en ollenkaan teitä ymmärrä.
Saatana kohautti hartioitaan ja virkkoi:
— Sanani ovat täsmälliset ja kirjaimelliset, ja tuo mies ei niitä ymmärrä. Minä olen väitellyt Augustinuksen ja Hieronymuksen kanssa, olen väitellyt Gregoriuksen ja hänen kanssaan, jolle on annettu liikanimi Kultasuu. Ja he ymmärsivät minua vieläkin huonommin. Kurjat ihmiset vaeltavat haparoiden pimeässä, ja Erehdys kohottaa heidän päittensä yli valtavan katoksensa. Yksinkertaiset ja oppineet ovat ikuisen valheen leikkikaluja.
Saatana sanoi vielä pyhälle miehelle Giovannille:
— Oletko onnellinen? Jos olet onnellinen, en saa sinusta voittoa. Sillä ihminen ajattelee ainoastaan kärsimyksessä ja mietiskelee ainoastaan murheessa. Pelkojen ja himojen vaivaamana hän peloissaan heittelehtii vuoteessaan ja repii pielustansa valheillansa. Miksi kiusaisinkaan tuota ihmistä? Hän on onnellinen.
Mutta veli Giovanni huokasi:
— Herra, teitä kuunnellessani en ole yhtä onnellinen kuin ennen. Ja teidän puheenne minua hämmentävät.
Nuo sanat kuullessaan Saatana heitti pois paimenensauvansa, hiippansa ja kaapunsa. Hän näyttäytyi alastomana. Hän oli musta ja kauniimpi kauneinta enkeliä.
Hän hymyili lempeästi ja lausui pyhälle miehelle:
— Rauhoitu, ystäväni. Minä olen paha henki.
8
HEHKUVA HIILI
Veli Giovanni oli yksinkertainen sydämeltään ja mieleltään, ja hänen kielensä kanta oli sidottu; hän ei osannut puhua ihmisille.
Mutta eräänä päivänä, kun hän tapansa mukaan rukoili ikivanhan rautatammen alla, Herran enkeli ilmestyi hänelle, tervehti häntä ja sanoi:
— Minä tervehdin sinua, koska olen se, joka käy yksinkertaisten luona ja ilmoittaa salaisuudet neitsyille.
Enkelillä oli kädessään hehkuva hiili. Hän asetti hiilen pyhän miehen huulille. Ja hän puhui vielä näin sanoen:
— Tämä tuli saa huulesi pysymään puhtaina ja tekee ne sytyttäviksi. Ja minun polttoni jälki on niissä säilyvä. Sinun kielesi kanta tulee irroitetuksi, ja sinä tulet puhumaan ihmisille. Ihmisten näet tulee kuulla elämän sana ja tietää, että heidät voi pelastaa ainoastaan sydämen yksinkertaisuus. Siitä syystä Herra on kirvoittanut yksinkertaisen ihmisen kielen kannan.
Enkeli palasi taivaaseen. Ja pyhän miehen Giovannin valtasi kauhu. Hän rukoili ja sanoi:
— Jumalani, minun sieluni hämminki on niin suuri, etten tunne huulillani sitä tulen suloisuutta, jonka enkelisi on niihin tuonut.
"Sinä tahdot minua kurittaa, Herra, koska lähetät minut puhumaan ihmisille, jotka eivät kumminkaan minua kuuntele. Kaikki alkavat minua vihata, ja omat pappisikin sanovat: 'Hän pilkkaa Jumalaa!'
"Sillä sinun järkesi sotii ihmisten järkeä vastaan. Mutta tapahtukoon sinun tahtosi."
Hän nousi ja lähti kaupunkiin päin.
9
VIATTOMUUDEN TALO
Veli Giovanni oli tänään lähtenyt luostarista varhaisena aamuhetkenä, lintujen herätessä ja alkaessa visertää. Hän kulki kaupunkiin päin ja mietti näin:
— Minä menen kaupunkiin pyytääkseni siellä leipää ja antaakseni leipää niille, jotka sitä pyytävät; ja minä annan, mitä saan, ja saan, minkä olen antanut. Sillä hyvä on pyytää ja saada Jumalan rakkauden nimessä. Ja se, joka saa, on antajan veli. Eikä pidä tarkata, onko ihminen jompikumpi noista veljeksistä, koska lahja ei mitään merkitse ja koska lähimmäisenrakkaus on kaikki kaikessa.
"Jos saajassa on rakkaus, niin hän on antajan veroinen. Mutta se, joka myy, on ostajan vihollinen, ja myyjä pakottaa ostajan vihamiehekseen. Ja siinä on kaupunkeja myrkyttävän pahan juuri, niinkuin käärmeen myrkky on sen purstossa. Ja ylhäisen naisen on astuttava jalkansa käärmeen purstolle. Tämä ylhäinen nainen on Köyhyys. Hän on jo kiertoretkellänsä käynyt Ranskan kuninkaan Ludvigin luona. Mutta firenzeläisten luona hän ei ole vielä käynyt, koska hän on siveä eikä tahdo astua jalallaan kehnoon paikkaan. Rahanvaihtajan myymälä on kehno paikka. Pankkiirit ja vaihtajat harjoittavat siellä kaikkein suurinta syntiä. Haureuden harjoittajat tekevät syntiä hökkeleissä, mutta heidän syntinsä on vähäisempi kuin pankkiirien tai kenen hyvänsä, joka rikastuu pankin tai kaupan nojalla.
"Totisesti, pankkiirit ja rahanvaihtajat eivät tule taivaan valtakuntaan, eivät myöskään leipurit, rohdoskauppiaat tai ne, jotka harjoittavat Kukkien kaupungin ylpeytenä olevaa villakankaiden kudontaa. He antavat arvoa rahalle ja määräävät vaihtokurssin siten kohottaen epäjumalia ihmisten nähtäviin. Sanoessaan 'Rahalla on arvoa' he valehtelevat. Sillä raha on halvempi niitä kuivia lehtiä, joita syksyn tuuli pyörittää ja kahisuttaa tärpättipuiden juurella. Ei ole olemassa mitään muuta arvokasta kuin ihmisen työ, kun Jumala kääntää kasvonsa sen puoleen."
Niin miettiessään veli Giovanni näki, että vuori oli avattu ja että miehet vetivät sieltä kiviä. Ja eräs kivenlouhijoista makasi tiellä puettuna karkeasta kankaasta tehtyihin repaleisiin vaatteisiin; hänen ruumiissaan oli kirveleviä pakkasen ja paahteen puremia. Hänen hartiainsa ja rintansa luut olivat ikäänkuin paljaat kuihtuneen lihan alla. Ja hänen silmiensä mustista kuopista virtasi suuri murhe.
Veli Giovanni lähestyi häntä sanoen:
— Rauha olkoon teidän kanssanne!
Mutta kivenlouhija ei vastannut mitään, ei edes päätänsä kääntänyt. Veli Giovanni luuli, ettei hän ollut kuullut, ja sanoi toistamiseen:
— Rauha olkoon kanssanne.
Hän lausui samat sanat vielä kolmannen kerran.
Silloin kivenlouhija silmäili häntä tuimasti ja sanoi hänelle:
— Minä en saa rauhaa ennenkuin kuoltuani. Mene tiehesi, sinä kirottu varis, jonka toivotukset ilmoittavat minulle petollista hyvää! Mene vaakkumaan niille, jotka ovat minua yksinkertaisemmat! Minä tiedän, että kivenlouhijan elämä on pelkkää onnettomuutta ja ettei hänen kurjuuteensa löydy mitään lievikettä. Minä louhin kiviä aamusta iltaan ja saan työstäni palkaksi mustan leipäkannikan. Ja kun käsivarteni kerran ovat vuoren kiviä heikommat ja ruumiini on loppuun kulunut, kuolen nälkään.
— Veljeni, virkkoi pyhä mies Giovanni, ei ole ollenkaan oikein, että louhitte paljon kiviä ja saatte vain vähän leipää korvaukseksi.
Kivenlouhija nousi:
— Mitä näet tuolla kukkulalla, munkki?
— Minä näen kaupungin muurit, veljeni.
— Entä niitä ylempänä?
— Näen muurien yli kohoavia rakennusten kattoja.
— Ja vielä ylempänä?
— Honkapuiden latvoja, kirkkojen kupoleja ja kellotorneja.
— Ja vieläkin ylempänä?
— Näen tornin, joka kohoo kaikkia muita korkeammalle. Sen huipussa on ampuma-aukkoja. Se on podestan linnan torni.
— Mitä näet sen tornin aukoissa, munkki?
— Veljeni, tornin aukoissa en näe muuta kuin taivaan.
— Minä, virkkoi kivenlouhija, minä näen siinä tornissa inhoittavan, jättiläismäisen hahmon, joka heiluttaa tapparaa, ja tapparaan näen kirjoitetun: _Vääryys_. Esivallan ja lakien torniin on ylennetty Vääryys kansalaisia vallitsemaan.
Veli Giovanni vastasi:
— Toinen näkee, mitä toinen ei näe, ja mahdollista on, että mainitsemanne hahmo sijaitsee podestan tornissa Viterbon kaupungissa. Mutta eikö ole olemassa lääke siihen pahaan, jota kärsit, veljeni? Hyvä pyhä Fransiskus on jättänyt maan päälle sellaisen lohdutuksen lähteen, että kaikki ihmiset voivat siitä saada virvoituksensa.
Kivenlouhija puhui näin:
— Ihmiset ovat sanoneet: 'Tämä vuori on meidän' Ja nämä ihmiset ovat isäntiäni, ja heitä varten minä louhin kiviä. Ja he nauttivat työni hedelmiä.
Veli Giovanni huokasi:
— Ihmisten täytyy olla mielipuolia, kun voivat luulla omistavansa vuoren.
Kivenlouhija vastasi:
— He eivät ole suinkaan mielipuolia. Ja kaupungin lait takaavat heille omistuksen. Kansalaiset maksavat heille rahaa niistä kivistä, joita olen louhinut. Ne ovat kallishintaisia marmorilohkareita.
Veli Giovanni sanoi:
— Pitäisi muuttaa kaupungin lait ja kansalaisten tavat. Pyhä Fransiskus, Herran enkeli, on antanut esimerkin ja osoittanut tien. Päättäessään Jumalan käskystä korjata Pyhän Damianuksen rappeutuneen kirkon hän ei lähtenyt kivilouhoksen omistajan puheille eikä sanonut: "Tuokaa minulle kaikkein kauneimpia marmoriharkkoja, ja minä annan teille rahaa korvaukseksi." Hän, jota nimitettiin Bernardonen pojaksi, mutta joka oli Jumalan oma poika, tiesi, että myyvä ihminen on ostavan ihmisen vihamies ja että kaupan taito on, jos mahdollista, sodan taitoa turmiollisempi. Niinpä hän ei kääntynytkään muuraajamestarien puoleen eikä kenenkään niiden puoleen, jotka antavat rahasta marmoria, puuta ja lyijyä. Hän meni metsään, otti kantamuksensa puita ja kiviä ja kuljetti ne itse siihen paikkaan, joka on pyhitetty autuaan Damianuksen muistolle. Hän sijoitti itse kivet seinäksi käyttäen mittanuoraa apunaan ja teki sementtiä liittääkseen kivet toisiinsa. Siitä syntyi vaatimaton ja karkea rakennuksenkehä. Se oli heikkojen käsivartten työn tulos. Mutta se, joka katselee hengen silmin, havaitsee siinä enkelin ajatuksen. Niiden muurien laasti ei ole täynnä onnettomien verta, koska tätä pyhän Damianuksen taloa ei rakennettu Oikeamielisen veren hinnaksi annetuilla kolmellakymmenellä hopiapenningillä, jotka Iskariotin hylkääminä ovat siitä lähtien siirtyneet maailmassa kädestä käteen kaiken vääryyden ja kaiken julmuuden hintana.
"Tämä talo yksin on perustettu viattomuuteen, rakettu rakkauteen, sijoitettu laupeuteen, ja se yksin on Jumalan talo.
"Ja minä sanon teille totisesti, veljeni työmies, että Jeesuksen Kristuksen köyhä niin menetellessään antoi maailmalle oikeuden esimerkin ja että hänen hulluutensa havaitaan kerran viisaudeksi. Sillä kaikki, mitä maan päällä on, kuuluu Jumalalle, ja me olemme Jumalan lapsia, ja lasten osain tulee olla yhdenveroiset. Toisin sanoen: jokaisen tulee ottaa, mitä hän tarvitsee. Ja koska isoiset eivät suinkaan vaadi jauhovelliä eivätkä vähäiset juo viiniä, ei kaikilla tule olemaan sama osa, mutta jokainen saa otollisen osansa.
"Työ tulee olemaan iloinen asia, kun siitä ei enää makseta. Väärämielinen kulta yksin aiheuttaa osien epätasaisuuden. Kun kaikki lähtevät hakemaan kiveänsä vuorelta ja kantavat sen selässään kaupunkiin, niin kivi on keveä ja se on oleva riemastuksen kivi. Ja me rakennamme ilon kotia. Me pystytämme uuden kaupungin. Eikä ole silloin köyhiä ja rikkaita, vaan kaikki nimittävät itseänsä köyhiksi, koska tahtovat kantaa nimeä, joka tuottaa kunniaa."
Niin puhui leppoisa veli Giovanni, ja vaivainen kivenlouhija ajatteli:
— Tuo hurstiin puettu ja nuoralla vyötetty mies on puhunut uusia asioita. Minä en tule näkemään kurjuuteni loppua, vaan kuolen nääntymykseeni ja nälkääni. Mutta kuolen onnellisena, koska silmäni ovat ennen sammumistaan nähneet oikeuden päivän sarastuksen.
10
HYVEEN YSTÄVÄT
Siihen aikaan oli Viterbon erittäin kuuluisassa kaupungissa veljeskunta, johon kuului kuusikymmentä vanhaa miestä. Nämä vanhat miehet olivat kaupungin etevimpiä kansalaisia. He keräsivät mainetta ja rikkautta ja saarnasivat hyvettä. Heidän joukossaan oli eräs Tasavallan lipunkantaja, toisen ja molempien oikeuksien tohtoreita, tuomareita, kauppiaita, rahanvaihtajia, kaikki erinomaisen hurskaita, ja muutamia iän heikontamia condottierejä.
Koska olivat liittyneet yhteen yllyttääkseen kansalaisia hyvään, he todistivat itsestänsä nimittämällä itseään Hyveen ystäviksi. Tuo nimi oli kirjoitettu veljeskunnan lippuun, ja heidän yksimielinen tahtonsa oli kehoittaa köyhiä toimimaan hyvin, jottei kaupungissa tapahtuisi mitään muutoksia.
Heillä oli tapana kokoontua joka kuun viimeisenä päivänä podestan palatsiin saadakseen keskenään selville, mitä hyvää kaupungissa oli tehty kuluneen kuukauden aikana. Ja niille köyhille, jotka olivat hyvää tehneet, he jakoivat rahalahjoja.
Tänä päivänä Hyveen ystävät jälleen pitivät istuntoansa. Salin perällä oli samettipeitteinen koroke, ja korokkeen yläpuolella oli upea baldakiini, jota kannatti neljä maalattua veistokuvaa. Nämä kuvat edustivat Oikeutta, Kohtuutta, Voimaa ja Siveyttä. Veljeskunnan huomattavimmat jäsenet istuivat baldakiinin alla. Esimies istui heidän keskellään kultaisella istuimella, melkein yhtä upealla kuin se, jonka pyhän Fransiskuksen opetuslapsi oli nähnyt taivaassa valmistetun Herran köyhälle. Tämä istuin oli esimiehelle lahjoitettu, jotta hänessä kunnioitettaisiin kaikkea kaupungissa tehtyä hyvää.
Veljeskunnan jäsenten järjestyttyä arvonsa mukaisesti esimies nousi puhumaan. Hän onnitteli palvelijoita, jotka olivat palvelleet isäntäänsä saamatta mitään palkkaa, ja ylisti vanhuksia, jotka eivät nälkää nähdessään anelleet leipää.
Hän lausui:
— He ovat menetelleet hyvin. Ja me palkitsemme heidät, koska on tärkeätä, että hyve tulee palkituksi, ja sen hinnan maksaminen on meidän, kaupungin ensimmäisten ja etevimpäin kansalaisten asia.
Hänen niin puhuttuaan taputti korokkeen edessä seisova väki käsiänsä.
Mutta heidän lakattuaan osoittamasta suosiotansa veli Giovanni puhui kurjan joukon keskeltä ja kysyi kuuluvalla äänellä:
— Mikä on hyve?
Kokoontuneiden kesken syntyi ankara hälinä. Esimies huusi:
— Kuka siellä puhuu?
Eräs köyhien joukkoon liittynyt punapäinen mies vastasi:
— Giovanni-niminen munkki, joka on luostarinsa häpeä. Hän kulkee katuja alastonna, vaatteet päälaella, ja tekee kaikenlaisia mielettömyyksiä.
Eräs leipuri virkkoi:
— Mielipuoli ja pahantekijä! Hän kerjää leipäänsä myymälöittemme ovilla.
Useat läsnäolijat huusivat ja melusivat ja vetivät veli Giovannia kaavusta, ja heidän yrittäessään siten kiskoa häntä ulos toiset kärsimättömämmät heittivät jakkaroita pyhän miehen päähän. Mutta baldakiinin alla nousi seisomaan esimies, joka sanoi:
— Jättäkää rauhaan se mies, jotta hän kuulee sanani ja joutuu häpeään. Hän kysyy, mikä on hyve, koska hyve ei ole hänessä ja koska hän on vailla kaikkea hyvettä. Ja minä vastaan hänelle: "Hyveen tunteminen asuu hyveellisessä ihmisessä. Ja hyvissä kansalaisissa asuu lakien kunnioitus. He hyväksyvät, mitä kaupungissa on tehty, jotta kaikki saisivat turvallisesti nauttia hankittuja rikkauksia. He kannattavat säädettyä järjestystä ja asettautuvat sitä puolustamaan. Sillä köyhien velvollisuus on puolustaa rikkaiden hyvyyttä. Niinmuodoin säilyy kansalaisten keskinäinen yhteys. Se on hyvä, ja siinä on hyve. Ja rikas käskee palvelijansa tuoda korillisen leipiä, jotka jakaa köyhille, ja se on jälleen hyväksi." Tämä tulee tuon tietämättömän ja karkean miehen kuulla.
Niin puhuttuaan esimies istuutui, ja väkijoukosta kuului hyväksyvää sorinaa. Mutta veli Giovanni oli ottanut erään niistä jakkaroista, joilla häntä oli häväisten ja loukaten heitetty päähän, oli noussut sille seisomaan ja puhui kaikille näin sanoen:
— Kuunnelkaa terveellisiä sanoja! Hyve ei ole suinkaan ihmisessä. Ja ihminen ei suinkaan itsestään tiedä, mikä on hyve, sillä hän ei tunne luontoansa eikä tarkoitustansa. Se, mitä hän pitää hyvänä, voi olla hänelle pahaksi. Se, mitä hän luulee hyödylliseksi, voi olla hänelle vahingoksi. Hän ei kykene valitsemaan otollisia asioita, koska ei tunne tarpeitansa, vaan on kuin pieni lapsi, joka niityn pientarella imeskelee villikaalin ydintä. Hän ei tiedä, että belladonna on myrkyllinen; mutta hänen äitinsä tietää sen. Siitä syystä hyvä ja hyve on Jumalan tahdon tekemisessä.
"Ei pidä sanoa: 'Minä opetan hyvettä, ja hyve on kaupungin lakien tottelemisessa.' Nämä lait eivät suinkaan ole Jumalasta, vaan ovat ihmisestä, ja niissä on ihmisen pahuutta ja typeryyttä. Ne muistuttavat niitä sääntöjä, joita lapset laativat Viterbon torilla, pallosilla ollessaan. Hyve ei piile tottumuksissa eikä laeissa. Se on Jumalassa ja Jumalan tahdon täyttämisessä maan päällä. Jumalan tahtoa eivät maan päällä toteuta lakimiehet eivätkä esivallan jäsenet.
"Tämän maailman mahtavat tekevät oman tahtonsa, ja heidän oma tahtonsa vastustaa Jumalan tahtoa. Mutta ne, jotka ovat riisuneet pois ylpeyden ja tietävät, ettei heissä ole yhtään hyvettä, saavat suuria lahjoja, ja itse Jumala valitsee heidät olosijaksensa niinkuin mesi tammen ontelot.
"Meidän tulee olla se tammi, joka on täynnä mettä ja kastepisaroita. Nöyrät, yksinkertaiset ja tietämättömät tuntevat Jumalan. Ja heidän kauttansa Jumala hallitsee maan päällä. Autuus ei ole lakien ankaruudessa eikä sotamiesten lukumäärässä. Se on köyhyydessä ja nöyryydessä.
"Älkää enää sanoko: 'Hyve on minussa, ja minä opetan hyvettä.' Sanokaa päinvastoin: 'Hyve on Jumalassa.' Ihmiset ovat jo kyllin kauan paaduttaneet itseään omassa viisaudessaan. Kyllin kauan he ovat pitäneet Jalopeuraa ja Naarassutta vaakunana kaupunkiensa porteilla. Heidän viisautensa ja oveluutensa on tuottanut orjuutta, sotia ja monelle viattomalle kuoleman. Siitä syystä teidän tulee antautua Jumalan johdettaviksi niinkuin sokea sallii koiransa opastaa itseänsä. Älkää ollenkaan pelätkö sulkea älynne silmiä ja menettää järkeänne, sillä järki on tehnyt teidät onnettomiksi ja pahoiksi. Sen nojalla te olette tulleet sen miehen kaltaiseksi, joka oli arvannut luolaan kuuristuneen Pedon arvoituksen, tuli siitä pöyhkeäksi ja itseänsä viisaana pitäen surmasi isänsä ja nai äitinsä.
"Jumala ei ollut hänen kanssansa. Hän on nöyrien ja yksinkertaisten kanssa. Osatkaa olla mitään tahtomatta, niin hän vuodattaa teihin oman tahtonsa. Älkää yrittäkö selittää Pedon arvoitusta. Olkaa tietämättömät, ja teidän ei tarvitse enää pelätä erehtyvänne. Ainoastaan viisaat erehtyvät."
Veli Giovannin niin puhuttua esimies nousi ja sanoi:
— Tuo viheliäinen on minua solvannut, ja minä annan solvauksen hänelle mielelläni anteeksi. Mutta hänen puheensa rikkoi Viterbon lakeja, ja on oikein ja kohtuullista, että hän joutuu rangaistavaksi.
Veli Giovanni vietiin tuomarien luo, jotka käskivät panna hänet rautoihin ja lähettivät hänet kaupungin vankilaan.
11
LEMPEÄ KAPINA
Pyhä mies Giovanni oli kahlehdittu jykevään patsaaseen keskelle maanalaista vankikomeroa, jonka yläpuolella vieri virta.
Kaksi miestä oli syösty hänen kerallaan tähän hiljaiseen pimeyteen. Molemmat olivat oivaltaneet lakien vääryyden ja julistaneet tietoansa. Toinen tahtoi kumota tasavallan väkivaltaisesti. Hän oli tehnyt varoittavia murhia ja aikoi puhdistaa kaupungin tulella ja miekalla. Toinen toivoi saavansa ihmisten sydämet muuttumaan: hän oli pitänyt vakuuttavia puheita. Hän oli keksinyt viisaita lakeja ja uskoi kauniin neronsa ja puhtaitten tapojensa nojalla vaikuttavansa ratkaisevasti kanssaihmisiinsä. Ja molemmat olivat joutuneet saman tuomion alaisiksi.
Saatuaan tietää, että pyhä mies oli kahlehdittuna heidän joukossaan, koska oli puhunut kaupungin lakeja vastaan, he onnittelivat häntä. Ja se, joka oli keksinyt viisaita lakeja, sanoi hänelle:
— Veljeni, jos pääsemme vielä vapaiksi, niin sinä, joka ajattelet samoinkuin minä, autat minua vakuuttamaan kansalaisille, että heidän tulee järjestää yläpuolelleen oikeamielisten lakien valta.
Mutta pyhä mies Giovanni vastasi hänelle:
— Mitä hyödyttää, jos oikeus on laeissa, ellei se ole sydämissä? Jos sydämet ovat väärämieliset, mitä auttaa laissa vallitseva tasapuolisuus?
"Älkää sanoko: 'Me säädämme oikeita lakeja ja annamme jokaiselle, mitä hänelle kuuluu.' Sillä kukaan ei ole oikeamielinen, ja me emme tiedä, mikä on ihmisille otollista. Me emme tiedä, mikä on heille hyvää, ja yhtä vähän tiedämme, mikä on heille pahaa. Ja joka kerta, kun kansan ruhtinaat ja Tasavallan päämiehet ovat rakastaneet oikeutta, he ovat tuhonneet paljon ihmisiä.
"Älkää antako kompassia ja mittauskojeita kehnolle maanmittarille. Oikeita kojeita käytellen hän jakaa sittenkin väärin. Ja hän sanoo: 'Katsokaa, minulla on vaakituskojeeni, viivaimeni ja kulmamittaimeni, ja minä olen hyvä maanmittari.' Niin kauan kuin ihmiset pysyvät itaroina ja julmina, he tekevät julmiksi kaikkein lempeimmätkin lait ja työstävät veljiänsä lausuen rakkauden sanoja. Siitä syystä on turhaa heille ilmaista rakkauden sanoja ja lempeyden lakeja.
"Älkää kohottako lakia lakia vastaan, älkää pystyttäkö marmori- tai vaskitauluja ihmisten näkyviin. Sillä kaikki, mitä on sellaisiin laintauluihin kirjoitettu, on kirjoitettu verisin kirjaimin."
Niin puhui pyhä mies. Ja se vanki, joka oli tehnyt varoittavia murhia ja valmistellut kaupunkivaltion terveellistä tuhoamista, hyväksyi ja sanoi:
— Kumppani, sinä puhuit hyvin. Tiedä siis, etten minä kohota lakia lakia, oikeata sääntöä väärää sääntöä vastaan, vaan tahdon hävittää lain väkivalloin ja pakottaa kansalaiset sitten elämään onnellisessa vapaudessa. Ja tiedä vielä, että olen surmannut tuomareita ja poliisimiehiä ja tehnyt hyväätarkoittavia rikoksia.