Part 9

Älkää huoliko suuttua, hyvät herrat. Minä olen vaivainen olento — valitan vilpittömästi, hyvät herrat; minä teen mitä suinkin voin, kunhan suotte anteeksi. Mielelläni lähden, kuinka kauas tahansa, jos niin haluatte.

Toinen sanansaattaja

Hyvä. Tulkaahan nyt muodostamaan kunniakujannetta. Kuningas saapuu aivan kohta — me lähdemme tekemään hänelle tietä.

Menevät.

Toinen kansalainen

Parahin Kumbha, sinun kielesi on sinulle vielä kuolemaksi.

Kumbha

Ei kieleni, Madhav ystäväiseni, vaan kohtaloni. Valekuninkaan esiintyessä minä en virkkanut sanaakaan, mutta kompastuin sittenkin omiin jalkoihini, niinkuin ainakin se, joka viattomasti luottaa itseensä. Ja nyt, kun oikea kuningas kenties on saapunut, minun täytyy jaaritella suoranaista valtiopetosta. Se on minun kohtaloni, kelpo ystävä!

Madhav

Minun vakaumukseni on totella kuningasta nyt ja aina — yhdentekevää, onko hän oikea vai väärä. Mitä tiedämmekään kuninkaista, jotta voisimme käydä heitä arvostelemaan! Kuin kiviä pimeään heittelisi — on melkein varma siitä, että heitto osuu. Minä vain tottelen ja tunnustan — jos kuningas on oikea, sitä parempi; ellei, niin mitäpä se haittaa?

Kumbha

En olisi välittänyt minäkään, jos kivet olisivat pelkkiä kiviä. Mutta nepä ovatkin usein kalliita asioita: täällä, kuten muuallakin, mieletön tuhlaus syöksee meidät puutteeseen, ystäväni.

Madhav

Katsohan! Tuolla tulee kuningas! Tosiaankin, kuningas! Millainen ryhti, millaiset kasvot! Onko koskaan nähty sellaista kauneutta — lumivalkoinen, kermanhempeä! Mitä sanotkaan, Kumbha? Mitä arveletkaan?

Kumbha

Hän näyttää oikealta — niin, minun puolestani hän voi hyvinkin olla oikea kuningas.

Madhav

Hän näyttää olevan kuninkaaksi valettu ja muovattu, liian hieno ja herkkä tavalliseen päivän valkeuteen.

Kuningas» tulee.

Madhav

Menestys ja voitto seuratkoot sinua, kuningas! Me olemme seisoneet tässä varhaisesta aamusta j alkaen saadaksemme nähdä sinut. Älä unohda meitä, majesteetti, suosiotasi osoittaessasi.

Kumbha

Salaisuus syvenee. Minä lähden noutamaan taattoa.

Poistuu.

Eräs toinen miesjoukko saapuu.

Ensimmäinen mies

Kuningas, kuningas! Tulkaa, joutukaa, kuningas kulkee tätä tietä.

Toinen mies

Älä unohda minua, kuningas! Minä olen n Vivadžadatta, Kušalivastun Udajadattan pojanpoika. Minä riensin tänne kohta, kun sain kuulla sinun saapuvan — minä en seisahtunut kuuntelemaan mitä ihmiset sanoivat; kaikki minussa oleva alamaisuus kääntyi sinun puoleesi, hallitsijani, ja toi minut tänne.

Kolmas mies

Loruja! Minä tulin tänne aikaisemmin kuin sinä — ennen kukonlaulua. Missä olitkaan sinä silloin? Oi kuningas, minä olen Vikramasthalin Bhadrasena. Suvaitse pitää palvelijasi muistissasi!

Kuningas

Teidän uskollisuutenne ja alamaisuutenne ilahduttaa minua.

Vivadžadalla

Meillä on paljon valituksia ja syytöksiä sinulle esitettävinä; kenen puoleen olisimmekaan voineet kääntyä anomuksinemme, kun emme saaneet kokea sinun korkeata läsnäoloasi?

Kuningas

Kaikki valituksenne otetaan huomioon.

Poistuu.

Ensimmäinen mies

Ei auta jäädä jälkeen, pojat — kuningas kadottaa meidät näkyvistään, jos joudumme roskaväen joukkoon.

Toinen mies

Katsokaahan, mitä tuo hupsu Narottam tekee! Hän on tunkeutunut meidän kaikkien ohi ja viuhkoo nyt innokkaasti palmun lehdellä vilvoketta kuninkaalle!

Madhav

Tosiaankin! Sen miehen julkea uskaliaisuus kerrassaan salpaa henkeä.

Toinen mies

Meidän pitäisi suistaa hänet siitä pois — eihän sellainen mies ole sovelias seisomaan kuninkaan vieressä.

Madhav

Luuletko, ettei kuningas huomaa, mikä hän on miehiään? Hänen alamaisuutensa on ilmeisesti hieman liian korostettua ja suinpäistä.

Ensimmäinen mies

Joutavia! Kuningas ei kykene havaitsemaan teeskentelyä niinkuin meikäläinen — enpä ollenkaan ihmettelisi, vaikka tuon hupsun uupumaton viuhkominen hänet lumoisi.

Kumbha ja Taatto saapuvat.

Kumbha

Usko minua — hän kulki vast'ikään tätä katua.

Taatto

Onko se kuninkuuden pettämätön merkki?

Kumbha

Eipä suinkaan, hän ei kulkenut ohi kenenkään huomaamatta; ei ollut vain pari kolme, vaan satoja ja tuhansia henkilöitä kadun kummallakin puolella omin silmin häntä näkemässä.

Taatto

Sepä se juuri tekeekin koko jutun epäilyttäväksi. Milloin onkaan meidän kuninkaamme lähtenyt häikäisemään loistolla ja komeudella kansan silmiä? Hän ei pidä sellaista menoa ja melua maan läpi matkatessaan.

Kumbha

Mutta onhan hän voinut päättää niin menetellä tässä tärkeässä tilaisuudessa; sitä ei voi varmaan tietää.

Taatto

Voipa kyllä, aivan varmaan! Minun kuninkaani ei helli tuuliviirinmielialoja, ei mitään haaveellisuutta.

Kumbha

Mutta kuulehan, taatto, kunhan voisin hänet sinulle oikein kuvailla! Hän oli niin leppoinen, herkkä ja hieno kuin vahanukke! Häntä katsellessani teki mieleni suojella häntä auringolta, varjella häntä koko ruumiillani.

Taatto

Sinä houkkio, oletpa sinä suurenmoinen! pässinpää! Minun kuninkaaniko vahanukke, ja sinäkö häntä varjelemaan!

Kumbha

Vakavasti puhuen, taatto: hän on loistava jumala, kauneuden ihme hän on; koko tässä suuressa joukossa en näe yhtäkään toista hahmoa, joka vetäisi vertoja hänelle, hänen verrattomalle sulolleen.

Taatto

Jos minun kuninkaani päättäisi näyttäytyä, sinun silmäsi eivät häntä havaitsisi. Hän ei I erottuisi siten toisista — hän on eräs kansan joukosta, hän kulkee mielellään alhaisten keralla.

Kumbha

Mutta sanoinhan sinulle nähneeni hänen lippunsa!

Taatto

Minkä merkin näit hänen lipussaan?

Kumbha

Siihen oli kuvattu punainen kimšuk-kukka — heleä, hohteleva puna häikäisi näköni.

Taatto

Minun kuninkaani lippuun on kuvattu ukonvaaja ja lootuskukka.

Kumbha

Mutta kaikki sanovat kuninkaan ottavan osaa tähän juhlaan, kaikki.

Taatto

Epäilemättä onkin niin laita; mutta hänellä ei ole sanasaattajia, ei sotajoukkoa, ei saattuetta, ei soittokuntia eikä soihtuja seuranansa.

Kumbha

Niinmuodoin näyttää siltä, kuin ei kukaan voisi häntä tuntea hänen tuntemattomana kulkiessaan.

Taatto

On kenties olemassa muutamia harvoja, jotka voivat.

Kumbha

Entä miten on laita — suoko kuningas niille, jotka hänet tuntevat, kaikki, mitä he pyytävät?

Taatto

He eivät pyydä mitään milloinkaan. Kukaan pyytelijä ei milloinkaan tunne kuningasta. Suurempi pyytelijä näyttää pienemmän pyytelijän silmiin kuninkaalta. Voi sinua, houkkiota; sen miehen, joka tänään liikkui kadulla, purppuraan ja kultaan puettuna, sinulta pyydellen — hänet sinä olet toitottanut kuninkaaksesi!... Ah, tuolla tulee minun hullu ystäväni! Tulkaa, tulkaa, veikot! Me emme saa viettää päiväämme joutavissa kiistoissa ja jaaritteluissa — antautukaamme johonkin hulluun leikkiin, johonkin hurjaan huvitukseen!

Hullu ystävä tulee laulaen

Hymyilettekö, ystäväiseni? Nauratteko, veikkoseni? Minä kuljeskelen etsien kultaista hirveä! Niin, niin, minä näen näkynä sen kepeäsorkan, ja aina se minulta karkaa! Ah, se kiitää ja välkähtää kuin salama ja on jo tiessään, se metsien kesytön kulkija! Jos lähestyt häntä, niin hän häipyy pois, ja silmissäsi väikkyy vain usva ja tomu! Minä kuljen sittenkin etsien kultaista peuraani, vaikka en milloinkaan sitä saavuttane näillä saloilla! Ah, minä vaellan ja kuljen läpi metsien, yli kenttien ja nimettömien maiden niinkuin rauhaton maankiertäjä huolimatta milloinkaan kääntyä takaisin. Te kaikki tulette torille ostamaan ja palaatte kotiin runsaine saaliinenne; mutta minua ovat suudelleet rajut tuulet ja huimaavat huiput — ah, minä en tiedä, missä tai milloin! Minä olen luopunut kaikestani saavuttaakseni sen, mikä ei ole milloinkaan omakseni tullut! Ja te luulette minun valittavan ja itkevän sitä, minkä menetin! Nauru ja laulu sydämessäni minä olen jättänyt kaiken surun ja murheen kauas taakseni. Ah, minä kuljen ja vaellan läpi metsien, yli kenttien ja nimettömien maiden — huolimatta milloinkaan kääntyä takaisin maankiertäjän teiltä!

II

Pimeä kammio. Kuningatar Sudaršana. Hänen hovinaisensa Surangama.

Sudaršana

Valoa, valoa! Missä on valo? Eikö tässä kammiossa milloinkaan sytytetä lamppua?

Surangama

Kuningatar, kaikki muut huoneesi ovat valaistut — eikö sinun milloinkaan tee mielesi vetäytyä valosta tällaiseen pimeään kammioon?

Sudaršana

Mutta minkätähden pitääkään tämän huoneen olla pimeä?

Surangama

Koska et muuten tuntisi valoa enempää kuin pimeääkään.

Sudaršana

Tässä pimeässä suojassa asuen sinä olet alkanut puhua epäselvästi ja omituisesti — minä en ymmärrä sinua, Surangama. Mutta sanohan minulle, missä palatsin osassa tämä kammio sijaitsee. Minä en erota ovea, josta olemme tulleet, enkä sitäkään, josta pääsemme pois.

Surangama

Tämä kammio sijaitsee syvällä, maan sydämessä. Kuningas on rakennuttanut tämän kammion nimenomaan sinua varten.

Sudaršana

Eihän häneltä puutu huoneita — miksi: hänen pitikään rakentaa tämä pimeyden kammio nimenomaan minua varten?

Surangama

Sinä voit kohdata toisia valaistuissa suojissa; mutta ainoastaan tässä pimeässä huoneessa saat kohdata valtiaasi.

Sudaršana

Ei, ei — minä en voi elää vailla valoa — minulla ei ole lepoa eikä rauhaa tässä tukahduttavassa pimeydessä. Jos tuot valoa tähän suojaan, Surangama, niin annan sinulle tämän kaulakoristeeni.

Surangama

Asia ei ole minun vallittavissani, kuningattareni. Kuinka voisinkaan tuoda valoa paikkaan, jonka hän tahtoo pitää aina pimeänä!

Sudaršana

Merkillistä uskollisuutta! Mutta eikö olekin totta, että kuningas on rangaissut isääsi?

Surangama

On, se on totta. Isäni oli vallannut pelihimo. Kaikki maan nuoret miehet tapasivat kokoontua isäni luo — juomaan ja pelaamaan.

Sudaršana

Etkö tuntenut katkeraa ahdistusta, kun kuningas ajoi isäsi maanpakoon?

Surangama

Oh, minä jouduin ihan raivoihini. Minä olin häviön ja tuhon tiellä: kun tämä ura näytti minulta sulkeutuvan, minä tunsin jääväni vaille kaikkea apua, tukea ja suojaa. Minä raivosin kuin villi peto häkissään — kuinka tahdoinkaan raadella kaikki kappaleiksi voimattomassa vimmassani!

Sudaršana

Kuinka aloitkaan tuntea tällaista kiintymystä samaa kuningasta kohtaan?

Surangama

Kuinka voisinkaan sen sanoa? Ehkäpä voin uskoa ja luottaa häneen juuri sen vuoksi, että hän oli niin ankara, niin säälimätön!

Sudaršana

Milloin tämä mielialanmuutos sinussa tapahtui?

Surangama

Sitä en osaa sanoa — en tiedä itsekään. Tuli päivä, jolloin kapinoiva itseyteni tunnusti joutuneensa täydellisesti häviölle, ja silloin minun koko olemukseni kumartui nöyrän alistuneena maan tomuun. Ja silloin minä näin.. Minä näin, että hänen kauneutensa oli yhtä verraton kuin hänen peloittavuutensa. Niin minä pelastuin, vapahduin.

Sudaršana

Sano minulle, Surangama, minä rukoilen sinua, sano minulle, millainen kuningas on näöltänsä? Minä en ole häntä nähnyt ainoanakaan päivänä. Hän tulee luokseni pimeään ja jättää minut jälleen tähän pimeään huoneeseen. Minä olen tiedustellut monen monilta — mutta he vastaavat kaikki epämääräisesti ja hämärästi — minusta näyttää, että he kaikki jättävät jotakin sanomatta.

Surangama

Totta puhuen, kuningattareni, minä en voi sanoa, millainen hän on näöltään. Ei — hän ei ole kaunis siinä merkityksessä, jonka ihmiset tuolle sanalle antavat.

Sudaršana

Mitä sanotkaan? Hänkö ei kaunis!

Surangama

Ei, kuningattareni, hän ei ole kaunis. Jos sanoisi häntä kauniiksi, sanoisi hänestä aivan liian vähän.

Sudaršana

Tuollaisia ovat kaikki sinun sanasi — hämäriä, omituisia ja epämääräisiä. Minä en ymmärrä mitä tarkoitat.

Surangama

Ei, minä en tahdo nimittää häntä kauniiksi. Juuri siitä syystä, ettei hän ole kaunis, hän on ihana, ylevä, ihmeellinen!

Sudaršana

En sinua oikein ymmärrä — vaikka mielelläni kuuntelenkin, kun hänestä puhut. Mutta minun täytyy joka tapauksessa saada nähdä hänet. En muista edes sitä päivää, jolloin meidät vihittiin. Äitini on minulle kertonut, että ennen häitä tuli viisas mies, joka sanoi: »Se, joka ottaa aviokseen tyttärenne, on vertoja vailla maan päällä.» Monet, monet kerrat minä olen pyytänyt häntä kuvailemaan hänen näköänsä, mutta hän vastailee vain epämääräisesti ja sanoo, ettei osaa kuvailla — sanoo itsekin nähneensä hänet vain verhon läpi, heikosti ja hämärästi. Mutta jos hän on ihmisistä parhain, kuinka voinkaan olla rauhallinen, vaikka en häntä näe?

Surangama

Etkö tunne heikkoa tuulenhenkeä?

Sudaršana

Tuulenhenkeä? Missä?

Surangama

Etkö tunne vienoa tuoksua?

Sudaršana

En, en tunne.

Surangama

Valtaovi on avautunut... hän tulee; kuninkaani saapuu.

Sudaršana

Kuinka havaitset hänen tulonsa?

Surangama

En osaa sanoa; tuntuu kuin kuulisin hänen askelensa omassa sydämessäni. Koska olen hänen palvelijattarenansa tässä pimeässä kammiossa, olen kehitellyt aistin — kykenen tietämään ja tuntemaan, vaikka en näe.

Sudaršana

Kunpa olisi minullakin se aisti, Surangama!

Surangama

Sinä saat sen, kuningattareni... se aisti herää kerran sinussa eloon. Ikävöidessäsi saada hänet nähdä sinä käyt rauhattomaksi, ja senvuoksi koko mielesi jännittyy ja käyristyy siihen suuntaan. Kun ehdit suoriutua tuosta kuumeisen levottomuuden tilasta, niin kaikki muuttuu aivan helpoksi.

Sudaršana

Mistä johtuukaan, että se on helppoa sinulle, joka olet palvelija, ja ylen vaikeata minulle, kuningattarelle?

Surangama

Juuri siitä syystä, että olen vain palvelija, minua ei petä mikään vaikeus. Kun hän ensimmäisenä päivänä jätti tämän huoneen minun hoiviini ja sanoi: »Surangama, pidä tämä huone aina valmiina minun varalleni; siinä on koko tehtäväsi», niin minä en sanonut, en ajatuksissanikaan: »Oi, salli minun suorittaa niiden työtä, jotka pitävät huolta toisten huoneiden valaisemisesta.» En; vaan kun suuntasin koko mieleni tehtävääni, minussa heräsi ja kasvoi voima, joka vastustusta kohtaamatta sai kaikki olemukseni osat valtoihinsa... Ah, tuossa hän tulee!... Hän seisoo oven ulkopuolella. Herrani! Kuninkaani!

Laulu ulkoa

Avaa ovesi. Minä olen odottamassa. Valon venhe on soutanut koitosta pimeään, sen retki on päättynyt, Ehtootähti loistaa. Oletko kukkasi kerännyt, palmikoinut hiuksesi; Onko ylläsi yötä varten valkoinen puku? Karja on palannut tarhaan ja lintu pesäänsä, Ja polkujen verkko häipyy yhteen pimeässä. Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.

Surangama

Kuninkaani, kuka voisikaan pitää oviansa sinulta suljettuina? Ne eivät ole lukossa eivätkä salvassa — ne kimmahtavat auki, jos vain sormillasi niihin kosket. Etkö tahdo niihin koskea? Etkö astu sisään, ennenkuin lähden avaamaan?

Laulu

Jos henkäiset, niin harsoni väistyy pois, minun valtiaani! Kun uinahdan maan tomuun huutoasi kuulematta, vartoisitko, kunnes herään? Eivätkö vaunujesi pyörät saa maata vapisemaan? Etkö murra auki ovea ja käy kotiisi kutsumatta?

Mene siis, kuningatar, ja avaa hänelle ovi; hän ei muuten astu sisään.

Sudaršana

Minä en näe mitään selvästi pimeässä — en tiedä, missä ovet ovat. Sinä tunnet tämän huoneen — mene sinä ja avaa ovi minun puolestani.

Surangama avaa oven, kumartaa kuninkaalle ja poistuu. Kuningas pysyy näkymättömänä koko näytelmän ajan.

Sudaršana

Minkätähden et salli minun nähdä itseäsi valossa?

Kuningas

Haluat siis nähdä minut tuhansien olioiden keskellä kirkkaassa päivänvalossa! Miksi en voisi olla ainoa olio, jonka kykenet tuntemaan tässä pimeässä?

Sudaršana

Mutta minun täytyy nähdä sinut — minä ikävöin nähdä sinua.

Kuningas

Sinä et kykene kestämään minun näkemistä — se tuottaa sinulle vain tuskaa, polttavaa, sietämätöntä tuskaa.

Sudaršana

Kuinka voitkaan sanoa, etten kykene kestämään sinun näkemistä? Tunnenhan tässä pimeässäkin, kuinka viehättävä ja ihmeellinen sinä olet; minkätähden säikähtäisinkään sinua valossa? Mutta sanohan minulle, voitko nähdä minut pimeässä?

Kuningas

Voin.

Sudaršana

Mitä näetkään?

Kuningas

Minä näen, että äärettömien taivaiden pimeys, jonka rakkauteni voima on vihurina nostanut elämään ja olemiseen, on imenyt itseensä lukemattomien tähtien valon ja ruumiillistunut lihan ja veren hahmoon. Ja siinä hahmossa piilee ajatuksen ja pyrkimyksen aiooneja, rajattomien avaruuksien sanomattomia kaipauksia, aikojen valtameren lukemattomia lahjoja!

Sudaršana

Olenko minä niin ihmeellinen, niin kaunis? Kun kuulen sinun puhuvan, niin sydämeni a on tulvillaan iloa ja ylpeyttä. Mutta kuinka voinkaan uskoa ne ihmeelliset asiat, joista minulle kerrot? Minä en itse niitä löydä!

Kuningas

Sinun oma kuvastimesi ei niitä heijasta — se pienentää sinua, rajoittaa sinua, saa sinut näyttämään pieneltä ja mitättömältä. Mutta jos näkisit itsesi minun henkeni kuvastelemana, niin ilmenisit valtavan suurena! Minun sydämessäni sinä et enää ole tavallinen yksilö, jona itseäsi pidät — sinä olet totisesti minun toinen itseyteni.

Sudaršana

Oi, jospa osoittaisit minulle silmänräpäyksen ajan, kuinka sinun silmäsi näkevät! Eikö sinulle ole olemassa mitään pimeyttä? — Minua peloittaa, kun sitä ajattelen. Eikö tämä pimeys, joka on minulle todellinen ja väkevä kuin kuolema — eikö se ole sinulle mitään? Kuinka siis voikaan olla välillämme minkäänlaista yhteyttä tällaisessa paikassa? Ei, ei — se on mahdotonta; meidän välillämme on raja ja este; ei täällä, ei, ei tässä paikassa. Minä tahdon sinut löytää ja nähdä siellä, missä näen puita ja eläimiä, lintuja ja kiviä ja maan —

Kuningas

Hyvä, sinä voit yrittää minut löytää — mutta kukaan ei ole minua sinulle osoittava. Sinun tulee tuntea minut, jos voit, omin neuvoin. Ja vaikka joku lupautuisikin minut sinulle osoittamaan, kuinka voitkaan olla varma siitä, että hän puhuu totta?

Sudaršana

Minä olen sinut tunteva, olen tunteva sinut jälleen. Minä löydän sinut miljoonien joukosta. Minä en voi erehtyä.

Kuningas

Hyvä; niinpä nouse tänä yönä, kevään täysikuujuhlan aikana, palatsini korkeaan torniin ja yritä löytää minut — etsi minua omin silmin kansanjoukosta.

Sudaršana

Oletko siellä toisten joukossa?

Kuningas.

Minä näyttäydyn kerran toisensa jälkeen väkijoukon eri puolilla. Surangama!

Surangama tulee.

Surangama

Mitä käsket, valtiaani?

Kuningas

Tänä yönä on kevään täysikuujuhla.

Surangama

Mitä tulee minun tehdä tänä yönä?

Kuningas

Tämä on juhlapäivä eikä mikään työpäivä. Huvitarhat ovat täydessä kukassaan — sinä tulet ottamaan osaa minun juhlaani.

Surangama

Minä teen niinkuin tahdot, valtiaani.

Kuningas

Kuningatar tahtoo nähdä minut tänä yönä omin silmin.

Surangama

Missä pitää kuningattaren sinut nähdä?

Kuningas

Missä sävelet kaikuvat suloisimpina, missä ilma on kukkien tuoksua tulvillaan — huvilehdossa, joka on täynnä kuutamon hopeahohdetta ja pehmeätä hämärää.

Surangama

Mitä voikaan nähdä siellä, missä pimeys ja valo leikkivät piilosilla? Siellä on tuuli raju ja rauhaton, kaikki on karkeloa ja nopeata liikettä — eikö se hämmennä katsetta?

Kuningas

Kuningatar on utelias ja tahtoo minut löytää.

Surangama

Uteliaisuus on joutuva häpeään ja palaava kyynelsilmin!

Laulu

Ah, ne tahtovat lentää pois, nuo pälyilevät silmät, nuo metsien kesyttömät linnut! Mutta antautumisaika on tuleva ja taukoova on levoton lento, kun Loihtuisa laulu ne saavuttaa ja sinkoo sydämitse. Oi kesyttömät linnut, te kaipaatte korpimaita!

III

Huvitarhojen edustalla. Saapuu kuninkaita, Avanti, Košala, Kantši ja muita.

Avanti

Eikö tämän paikan kuningas ota meitä vastaan?

Kantši

Tässä maassa näyttää olevan käytännössä merkillinen hallitustapa. Kuningas viettää juhlaa metsässä, mihin alhaisin ja halvinkin väki voi helposti päästä!

Košala

Olisihan pitänyt olla erikoinen paikka valmiina meidän vastaanottoamme varten.

Kantši

Ellei hän ole sellaista paikkaa jo ennakolta varannut, pakotamme hänet sen meille rakentamaan.

Košala

Kaikki nämä seikat herättävät luonnollisen epäilyksen, ettei tällä kansalla olekaan kuningasta — näyttää siltä, kuin perätön huhu olisi johtanut meidät harhaan.

Avanti

Kuninkaan laita saattaa niin olla, mutta tämän paikan kuningatar, Sudaršana, ei suinkaan ole vain perätön huhu.

Košala

Vain hänen tähtensä minä viitsin tänne tullakaan. En ollenkaan välitä, vaikka jää näkemättä sellainen, joka ei milloinkaan näyttäydy, mutta olisihan typerä virhe, jos poistuisimme näkemättä häntä, joka on erinomaisessa määrässä vierailun arvoinen.

Kantši

On siis parasta, että teemme nimenomaisen suunnitelman.

Avanti

Suunnitelma on erinomainen asia niin kauan kuin ei ole itse siihen kietoutunut.

Kantši

Tuhat tulimmaista, mitä maan matosia tuolla parveileekaan? Hoi siellä! Keitä te olette?

Taatto ja pojat tulevat.

Taatto

Me olemme tyhjätaskujen hilpeä joukko.

Avanti

Esittely oli tarpeeton. Mutta suvainnette vetäytyä kauemmaksi ja jättää meidät rauhaan.

Taatto

Meitä ei vaivaa milloinkaan tilan puute; me voimme suoda teille niin avaran ankkuripaikan kuin haluatte. Se vähän, mikä meille riittää, ei ole milloinkaan kiistelevien puolueiden riidanesineenä. Eihän, ystäväiseni?

He laulavat. \

Laulu

Meillä ei ole mitään, ei mitään ole meillä! Me laulamme vain hei ralla laa! On toisilla muhkeat muurit ja talot Kultahiekalle rakennetut. Me portilla seisoen laulelemme Hei ralla laa. Varkaita kiertelee vaiheillamme, He ahnaita katseita meille suovat. Nurin käännetyin taskuin me laulamme vain Hei ralla laa. Jos Tuoni, tuttu noita, hiipii ovellemme, Niin teemme sille pitkän, pitkän nenän Ja laulelemme kuorossa korukiekauksin Hei ralla laa.

Kantši

Katsohan, Košala, keitä nuo tulijat lienevät! Pantomiimiko? Eräs on naamioitu kuninkaaksi.

Košala

Tämän paikan kuningas suvaitkoon kaikkea tätä hullutusta; me emme sitä suvaitsisi.

Avanti

Hän on kenties joku maalaispäällikkö. Saapuu jalkaväkivartiosto.

Kantši

Mistä maasta teidän kuninkaanne tulee?

Ensimmäinen sotilas

Hän on tämän maan kuningas. Hän ryhtyy johtamaan juhlallisuuksia.

Lähtevät eteenpäin.

Košala

Mitä! Tuleeko tämän maan kuningas ottamaan juhlaan osaa?

Avanti

Tosiaankin! Niinpä saamme palata nähtyämme ainoastaan hänet — eikä viehättävää kuningatarta.

Kantši

Luuletko tosiaankin tuon veikon puhuneen totta? Kuka tahansa voi esiintyä tämän kuninkaattoman maan kuninkaana. Etkö huomaa, että tuo mies on kuin kuninkaaksi puettu — aivan liian koristeltu?

Avanti

Mutta hän näyttää sievältä — hänessä on eräänlaista viehättävyyttä.

Kantši

Hän voi näyttää sinusta miellyttävältä, mutta jos silmäilet häntä tarkemmin, et varmaankaan voi erehtyä. Saatpa nähdä, kuinka hänet paljastan teidän kaikkien nähtenne.

Valekuningas saapuu.

»Kuningas»

Terve tuloa, ruhtinaat, kuningaskuntaamme! Toivon, että virkailijani ovat ottaneet teidät vastaan soveliaalla tavalla?

Kuninkaat (kohteliaisuutta teeskennellen)

Epäilemättä — vastaanotosta ei puuttunut mitään.

Kantši

Jos olisikin jotakin puutteellisuutta ilmennyt, niin sen on täysin korvannut meille tarjoutuva kunnia saada nähdä teidän majesteettianne.

»Kuningas»

Me emme näyttäydy suurelle yleisölle, mutta erinomainen kiintymyksenne ja uskollisuutenne on tehnyt meille iloksi olla salaamatta itseämme teiltä.

Kantši

Meidän on tosiaankin vaikea kantaa armollisen suosionne taakkaa, majesteetti.

»Kuningas»

Pelkäämme, ettemme voi täällä kauan viipyä.

Kantši

Sitä jo ajattelenkin; te ette näytä olevan sillä tuulella.

»Kuningas»

Jos kumminkin haluatte pyytää meiltä jotakin suosionosoitusta —

Kantši

Haluamme kyllä; mutta tekisi mielemme keskustella hieman rauhallisemmissa oloissa.

»Kuningas» (seuralaiselleen)

Vetäytykää hieman luotamme. (He väistyvät.) Nyt voitte arkailematta esittää toivomuksenne.

Kantši

Me emme suinkaan arkaile — pelkäämme vain, että te itse ehkä katsotte pidättyväisyyden välttämättömäksi.

»Kuningas»

En ollenkaan; siinä suhteessa voitte olla ihan huolettomat.

Kantši

Tule siis ja kunnioita meitä kumartamalla otsasi maahan jalkojemme eteen.

»Kuningas»

Palvelijani näyttävät jaelleen vastaanottoleirissä Varuni-henkiä liian anteliaasti.

Kantši

Väärä petturi, sinä itse olet saanut liian annoksen julkeuden henkeä. Sinun pääsi suutelee pian maan tomua.

»Kuningas»

Hyvät ruhtinaat, nämä pahat pilat eivät ole kuninkaille soveliaat.

Kantši

Miehet, jotka tekevät sinusta soveliasta pilaa, ovat aivan lähellä. Kenraali!

»Kuningas»