Part 10

Riittää jo, minä rukoilen teitä. Huomaan selvästi, että olen velvollinen osoittamaan kunnioitusta teille kaikille. Pääni kumartuu itsestään — ei tarvita mitään ankaria toimenpiteitä sen taivuttamiseksi. Kumarran siis syvään teidän kaikkien edessä. Jos suvaitsette päästää minut menemään, en enää rasita teitä läsnäolollani.

Kantši

Minkätähden lähtisitkään? Me teemme sinut tämän paikan kuninkaaksi — johdamme pilamme soveliaaseen päätökseen. Onko sinulla kannatusta?

»Kuningas»

On. Kaikki, jotka näkevät minut kadulla, juoksevat jäljessäni. Aluksi, kun minulla oli vain vähän seuralaisia, kaikki silmäilivät minua epäluuloisesti, mutta nyt, joukon kasvaessa, heidän epäilyksensä hälvenevät. Joukko lumoutuu omasta lukuisuudestansa. Minun ei tarvitse enää tehdä mitään.

Kantši

Sepä mainiota! Tästä hetkestä lähtien me lupaamme kaikin sinua auttaa ja puolustaa. Mutta sinun pitää vuorostasi suorittaa meille eräs palvelus.

»Kuningas»

Teidän käskynne on minulle yhtä sitova ja pyhä kuin se kruunu, jonka laskette päähäni.

Kantši

Tänä hetkenä on ainoana halunamme saada nähdä kuningatar Sudaršana. Ota sinä asia huoleksesi.

»Kuningas»

Minä en suinkaan säästä vaivojani..

Kantši

Sinun vaivoihisi me emme voi paljoakaan luottaa — on parasta, kun noudatat yksinomaan meidän ohjeitamme. Mutta nyt voit mennä kuninkaan puutarhaan ja esiintyä juhlassa niin upeana ja mahtavana kuin suinkin osaat.

Lähtevät.

Taatto ja väkijoukko saapuvat.

Ensimmäinen kansalainen

Kuulehan, taatto, minun täytyy sanoa — niin, ja toistaa sanani viisisataa kertaa — että kuninkaamme on pelkkää petosta.

Taatto

Minkätähden vain viisisataa kertaa? Eihän ole mitään syytä moiseen sankarilliseen itsensä hillitsemiseen — voit sanoa viisituhatta kertaa, jos huvisi siitä suurenee.

Toinen kansalainen

Mutta ethän voi pitää kuollutta valhetta ikuisesti eleillä.

Taatto

Se on tehnyt minut eläväksi, ystäväiseni.

Kolmas kansalainen

Me julistamme koko maailmalle, että kuninkaamme on valhetta, että hän on pelkkä tyhjän varjo!

Ensimmäinen kansalainen

Me huudamme talojemme katoilta, ettei meillä ole kuningasta — tehköön hän mitä tahtoo, jos on olemassa!

Taatto

Hän ei tee mitään.

Toinen kansalainen

Minun poikani kuoli ennen aikojansa viidenkolmatta vuoden ikäisenä ankaraan seitsenpäiväiseen kuumeeseen. Olisiko minua voinut kohdata sellainen onnettomuus kunnollisen kuninkaan hallitessa?

Taatto

Sinulla on vielä kaksi poikaa; minä sitävastoin olen kadottanut viisi lastani toisen toisensa jälkeen.

Kolmas kansalainen

Mitä nyt arvelet?

Taatto

Mitä sitten? Tuleeko minun menettää kuninkaanikin, koska olen lapseni menettänyt? Älkää sentään luulko minua niin hupsuksi.

Ensimmäinen kansalainen

Onpa syytäkin kiistellä, onko kuningas olemassa vai eikö, kun ravinnon puutteessa kerrassaan kuolemme nälkään! Pelastaako kuningas meidät?

Taatto

Olet oikeassa, veikkoseni. Mutta miksi emme etsi ja löydä sitä kuningasta, jolle kaikki ravinto kuuluu? Sinä et varmaankaan häntä löydä, jos vain kotonasi valittelet.

Toinen kansalainen

Kuinka oikeamielinen onkaan kuninkaamme! Tuo Bhadrasen — tiedättehän, kuinka liikuttava hän on katsella kuninkaastaan puhuessaan — se itkumielinen idiootti! Hän on joutunut sellaiseen puutteeseen, että hänen talossaan asustavat yölepakotkin pitävät olosijaansa liian epämukavana.

Taatto

Entä minä? Minä uurastan uupumatta kuninkaani hyväksi yöt päivät, mutta en ole vielä saanut vaivojeni palkaksi äyrityistäkään.

Kolmas kansalainen

Mitä siitä sitten arvelet?

Taatto

Mitä arvelisinkaan? Maksaako kukaan ystävillensä? Menkää, ystäväni, ja kertokaa, jos haluatte, ettei kuningastamme ole olemassakaan. Sekin kuuluu tämän päivän juhlamenoihin.

IV

Kuninkaan palatsin torni. Sudaršana ja hänen ystävättärensä Rohini.

Sudaršana

Sinä voit erehtyä, Rohini, mutta minä en voi; enkö ole kuningatar? Tuon täytyy varmaan olla minun kuninkaani.

Rohini

Hän, joka on suonut sinulle niin korkean kunnian, varmaankin pian sinulle näyttäytyy.

Sudaršana

Hänen hahmonsa saa minut levottomaksi kuin häkkiin suljetun linnun. Yrititkö hyvinkin saada selville, kuka hän on?

Rohini

Yritin. Kaikki, joilta tiedustelin, sanoivat hänen olevan kuninkaan.

Sudaršana

Minkä maan kuningas hän on?

Rohini

Meidän maamme, tämän maan kuningas.

Sudaršana

Tiedätkö varmaan puhuvasi hänestä, jonka pään päällä on kukkasista tehty päivänvarjo?

Rohini

Tiedän; hänen lippuunsa on kuvattu kimtšu-kukka.

Sudaršana

Minä tietenkin tunsin hänet heti, mutta sinä epäilit.

Rohini

Me voimme erehtyä, valtiattareni, ja me pelkäämme suututtavamme sinua, jos olemme 'väärässä.

Sudaršana

Kunpa Surangama olisi täällä! Silloin ei olisi mitään epäilyksen sijaa.

Rohini

Pidätkö häntä älykkäämpänä kuin ketään meistä.

Sudaršana

Enpä niinkään, mutta hän tuntisi hänet heti.

Rohini

En usko, että tuntisi. Hän vain väittää tuntevansa. Kun hän väittää kuninkaan tuntevansa, ei kukaan voi hänen tietonsa pätevyyttä tutkia. Jos olisimme yhtä julkeat kuin hän, ei olisi meidänkään ollut vaikea kehuskella tuntevamme kuninkaan.

Sudaršana

Mutta hänpä ei kehuskele milloinkaan.

Rohini

Kaikki on pelkkää teeskentelyä, ja se menee usein pitemmälle kuin avoin kehuskelu. Hän osaa kaikki juonet, ja siitä syystä me emme ole koskaan voineet häntä sietää.

Sudaršana

Sanoitpa mitä tahansa, joka tapauksessa olisin mielelläni häneltä kysynyt, jos hän olisi ollut täällä.

Rohini

Olkoon menneeksi, kuningatar. Minä tuon hänet tänne. Hän on varmaan onnellinen, jos kuningatar välttämättä tarvitsee hänet tunteakseen kuninkaan.

Sudaršana

Ah, ei — ei senvuoksi — mutta minä kuulisin mielelläni kaiken maailman sanovan samaa.

Rohini

Eivätkö sitä sanokin kaikki ihmiset? Kuulehan vain, kuinka kansan riemuhuudot kaikuvat aina tänne korkeuteen asti!

Sudaršana

Niinpä tee mitä pyydän: laske nämä kukkaset lootuksen lehdelle ja vie ne hänelle.

Rohini

Entä mitä hänelle sanon, jos hän kysyy, kuka ne lähettää?

Sudaršana

Sinun ei tarvitse sanoa mitään — hän tietää sen ilmankin. Hän otaksui, etten häntä tuntisi; minä en voi päästää häntä menemään osoittamatta hänelle, että olen hänet tuntenut.

Rohini lähtee kukkasineen.

Sydämeni on pelkkää värinää ja levottomuutta tänä yönä; en ole milloinkaan ennen ollut tällaisessa tilassa. Täysikuun valkoinen hopeahohde peittää taivaan täyttäen sen reunoja myöten kuin viinin helmeilevä vaahto... Se valtaa minut kuin intohimoinen kaipaus, kuin kuohuva huumaus. Tänne, sinä siellä?

Eräs palvelijatar astuu luo.

Palvelijatar

Mitä käskette, majesteetti?

Sudaršana

Näetkö nuo iloiset pojat, jotka laulavat ja kulkevat mango-puiden reunustamia lehtokujia ja puistikoita? Kutsu heidät tänne, tuo heidät luokseni; minä haluan kuunnella heidän lauluansa.

Palvelijatar menee ja palaa poikien keralla.

Tulkaa, te nuoren kevään elävät edustajat, aloittakaa juhlakulunne! Minun sieluni ja ruumiini on pelkkää laulua ja soittoa tänä yönä — mutta sanoin kuvaamaton sävelmä välttelee kieltäni; laulakaa te se minun puolestani!

Laulu

Minun suruni on suloinen tänä keväisenä yönä. Minun tuskani soittaa lempeni kieliä ja laulaa hiljaa. Näkyjä luo minun kaipaava katseeni; ne häipyvät kuutamoon. Salometsien tuoksut ovat eksyneet unelmiini, Korviini saapuu sanoja ja kuiskeita, mistä saapuneekaan, Ja nilkkaini tiukuset värisevät ja soivat sydänsykkeeni tahtiin.

Sudaršana

Riittää, riittää, — minä en voi sietää enempää! Laulunne on täyttänyt silmäni kyynelillä.... Mielessäni elää haave, — ettei kaipaus voi milloinkaan saavuttaa esinettänsä — ettei sen tarvitse sitä milloinkaan saavuttaa. Mikä metsien lempeä erakko onkaan tuon laulun teille opettanut? Ah, kunpa silmäni saisivat nähdä hänet, jonka laulun korvani ovat kuulleet! Ah, kuinka toivonkaan — toivon voivani vaeltaa hurmioisena ja hellänä sydämen aarniometsässä! Rakkaat erakkolan pojat! Kuinka teidät palkitsen? Tämä kaulanauha on tehty vain jalokivistä, kovista kivistä —; sen kovuus teitä loukkaa — minulla ei ole mitään teidän kukkaseppeleihinne verrattavaa.

Pojat kumartavat ja poistuvat. Rohini tulee.

Sudaršana

Minä en ole menetellyt oikein — minä en ole menetellyt oikein, Rohini. Häpeän kysyä sinulta, mitä tapahtui. Olen vast'ikään oivaltanut, ettei mikään käsi todella voi tarjota kaikkein suurinta lahjaa. Mutta kerrohan minulle kaikki.

Rohini

Kun annoin kuninkaalle kukkaset, hän ei näyttänyt mitään ymmärtävän.

Sudaršana

Mitä sanotkaan? Hänkö ei ymmärtänyt —?

Rohini

Ei; istui vain kuin mikäkin nukke, sanaakaan virkkamatta. Luulenpa, ettei hän tahtonut osoittaa ymmärtämättömyyttänsä eikä niin ollen avannut suutansa.

Sudaršana

Häpeä minulle! Julkeuteni on saanut ansaitsemansa rangaistuksen. Minkätähden et tuonut kukkiani takaisin?

Rohini

Kuinkapa olisin voinut? Kantšin kuningas, erittäin älykäs mies, joka istui siinä hänen vieressään, käsitti kaikki aivan kohta, hymyili hieman ja virkkoi: »Korkea hallitsija, kuningatar Sudaršana lähettää teidän majesteetillenne terveisensä näiden kukkasten keralla — kukkasten, jotka kuuluvat lemmen jumalalle, Kevään ystävälle.» Kuningas näytti säpsähtävän hereille ja sanoi: »Tämä on koko minun kuninkaallisen loistoni kruunu tänä yönä.» Minä käännyin pois, ihan suunniltani, kun Kantšin kuningas samassa otti tämän jalokivikaulanauhan kuninkaalta ja virkkoi minulle: »Ystäväiseni, tämä kuninkaan koru tulee omaksesi korvaamaan sitä iloista onnea, jonka olet tuonut.»

Sudaršana

Mitä, pitikö Kantšin huomauttaa kuninkaalle kaikesta tuosta? Voi minua onnetonta, tämän yön juhla on avannut häpeän ovet edessäni selkoselälleen! Mitäpä muuta olisin voinut odottaakaan? Jätä minut, Rohini; minä tarvitsen ennen kaikkea yksinäisyyttä. (Rohini poistuu.) Ankara isku on murskannut ylpeyteni pirstoiksi tänään, mutta sittenkin... Minä en saa mielestäni häipymään tuota kaunista, kiehtovaa hahmoa! Minuun ei ole jäänyt yhtään ylpeyttä — minä olen voitettu, tuhottu, äärimmäisen avuton... En voi edes kääntyä pois hänestä. Kuinka palaakaan mieleeni yhä uudelleen sama halu — pyytää Rohinilta tuota kaulanauhaa. Mutta mitä hän ajattelisikaan! Rohini!

Rohini tulee.

Rohini

Mitä haluat?

Sudaršana

Minkä korvauksen ansaitset tänä päivänä suorittamistasi palveluksista?

Rohini

En mitään sinulta — mutta kuninkaalta minä sain palkan niinkuin pitikin.

Sudaršana

Se ei ole mikään vapaaehtoinen anti, vaan kiristetty korvaus. En tahtoisi nähdä sinun kaulallasi sellaista, mikä on annettu niin välinpitämättömästi. Riisu se — minä annan sinulle rannerenkaani, jos jätät sen tänne. Ota nämä rannerenkaat ja mene. (Rohini menee.) Jälleen häviö! Minun olisi pitänyt heittää pois tämä kaulanauha, — mutta minä en voinut! Se pistelee minua kuin okainen seppele — mutta minä en henno heittää sitä pois. Tämän siis juhlan jumala soi minulle tänä yönä — tämä häpeän ja alennuksen kaulanauhan.

V

Taatto lähellä huvimajan ovea. Joukko miehiä.

Taatto

Oletteko saaneet kylliksenne, ystäväni?

Ensimmäinen mies

Enemmänkin kuin riittämään asti, taatto. Katsohan, kuinka ovat punanneet minut yltä päältä. Jokainen on saanut osansa.

[Intian kevätjuhlan aikaan on tapana heittää toistensa päälle punaista jauhetta. Tässä näytelmässä punainen jauhe esiintyy lemmen intohimon vertauskuvana.]

Taatto

Tosiaanko? Ovatko kuninkaatkin saaneet punaista pölyä?

Toinen mies

Kukapa olisi päässyt heidän läheisyyteensä? He olivat kaikki turvassa aidatuilla alueillansa.

Taatto

Vai välttyivät teiltä! Ettekö saaneet heihin yhtään punaista? Teidän olisi pitänyt tunkeutua sinne väkisin.

Kolmas mies

Kuulehan, ukko kulta, heillä on oma erikoinen punansa. Heidän silmänsä ovat punaiset, samoin heidän henkivartijoittensa ja seuralaistensa turbaanit. Ja viimeksimainitut heiluttivat miekkojansa niin tuimasti, että jos olisimme uskaltautuneet vähänkin lähemmäksi, olisi piankin alkanut runsaana vuotaa perustava puna.

Taatto

Oikein, ystäväni — parasta on pitää heidät aina hieman loitolla. He ovat Maan maanpakolaiset — ja meidän asianamme on pitää huolta siitä, että he niinä pysyvät.

Kolmas mies

Minä lähden kotiin, taatto; puoliyö on jo ohi.

Poistuu.

Laulajajoukko tulee laulaen.

Laulu

Valkoiset ja mustat ovat aivan yhdenlaiset, Punaisiksi muuttuneet kuin jalkojemme puna, Punainen on nuttuni ja haaveet punaiset, Sydämeni värisee kuin punalootuskukka.

Taatto

Mainiota, ystäväni, erinomaista! Olette siis tosiaankin viettänyt hupaisia hetkiä!

Laulajat

Suurenmoisia! Kaikki oli punaista, punaista! Ainoastaan kuu taivaalla oli tottelematon — pysyi valkoisena.

Taatto

Se näyttää vain ulkoa niin viattomalta. Jos olisitte temmanneet pois sen valkoisen naamion, olisitte sen juonet havainneet. Minä olen nähnyt, millaisia punaisia värejä se on heitellyt maahan tänä yönä. Ja ajatelkaahan: pysyi kaiken aikaa valkeana ja värittömänä!

Laulu

Sinua, vain sinua varten, armaani! Minun mieletön sydämeni ei suostu tappioihin; Luuletko karkaavasi valkeana, kun minut peitit punaisella jauheella? Eikö värjää valkoista pukuasi sydänkukkani lentävä hurme!

»Kuningas» ja Kantši tulevat.

Kantši

Sinun tulee tarkoin noudattaa ohjeitani. Pidä huolta siitä, ettei tapahdu minkäänlaista virhettä.

»Kuningas»

Mitään virhettä ei ole tapahtuva.

Kantši

Kuningatar Sudaršanan asumus on...

»Kuningas»

Niin, herra, minä olen huomannut paikan hyvin.

Kantši

Sinun asianasi on vain sytyttää puutarhaan tuli ja sitten käyttää hyväksesi hälinää ja sekasortoa toteuttaaksesi aikeesi viipymättä.

»Kuningas»

Minä tottelen.

Kantši

Kuulehan, herra kruununtavoittelija, minun täytyy pakostakin ajatella, että meitä vaivaa turha pelko — tässä maassa ei tosiaankaan ole kuningasta.

»Kuningas»

Minun ainoana tarkoituksenani on vapahtaa tämä maa anarkiasta. Tavallinen ihminen ei voi elää ilman kuningasta, olipa hän oikea tai väärä! Anarkia on aina vaaran lähde.

Kantši

Hurskas kansan hyväntekijä, sinun ihmeellisen uhrautuvaisuutesi tulisi tosiaankin olla esikuvana meille kaikille. Minä aion itse tehdä kansalle tuon erinomaisen palveluksen.

Poistuvat.

VI

Rohini

Mitä tapahtuukaan? Minä en saa tästä kaikesta selkoa! (Puutarhureille.) Minne riennätte, te kaikki?

Ensimmäinen puutarhuri

Me lähdemme puutarhasta.

Rohini

Minne?

Toinen puutarhuri

Emme tiedä, minne — kuningas on meitä kutsunut.

Rohini

Mitä, onko kuningas tässä puutarhassa? Mikä kuningas teitä on kutsunut?

Ensimmäinen puutarhuri

Emme tiedä.

Toinen puutarhuri

Se kuningas, jota olemme palvelleet ikämme kaiken, tietenkin.

Rohini

Lähdettekö kaikin?

Ensimmäinen puutarhuri

Lähdemme kaikin — meidän on mentävä heti. Muuten voimme joutua ikävyyksiin.

Menevät.

Rohini

Minä en ymmärrä heidän puhettansa... Olen peloissani, He rientävät pois kuin villit eläimet, jotka pakenevat, ennenkuin virran pato murtuu veteen.

Košalan kuningas tulee.

Košala

Rohini, tiedätkö, minne kuninkaamme ja Kantši ovat menneet?

Rohini

He ovat jossakin täällä puutarhassa, mutta minä en tiedä, missä.

Košala

Minä en tosiaankaan ymmärrä, mitä he aikovat. En ole menetellyt oikein, kun olen luottanut Kantšiin.

Poistuu.

Rohini

Mikä onkaan se pimeä asia, joka noita kuninkaita askarruttaa? Jotakin kamalaa on tapahtumassa. Joudunko minäkin osalliseksi siihen asiaan?

Avanti tulee.

Avanti

Tiedättekö, missä toiset ruhtinaat ovat, Rohini?

Rohini

On vaikea sanoa, missä kukin heistä on. Košalan kuningas meni tästä vast'ikään.

Avanti

Minä en ajattele Košalaa. Missä ovat teidän kuninkaanne ja Kantši?

Rohini

En ole nähnyt heitä pitkiin aikoihin.

Avanti

Kantši välttelee meitä alinomaa. Hän varmaankin aikoo pettää meidät kaikki. Enpä menetellyt viisaasti ruvetessani osalliseksi tähän sekamelskaan. Kuulehan, ystäväiseni, voitko ystävällisesti neuvoa minut pois tästä puutarhasta?

Rohini

Minä en tiedä mitään tietä.

Avanti

Eikö täällä ole sellaista miestä, joka voisi opastaa minut pois?

Rohini

Kaikki palvelijat ovat poistuneet puutarhasta.

Avanti

Minkätähden he ovat poistuneet?

Rohini

En oikein ymmärtänyt mitä he tarkoittivat. He sanoivat kuninkaan käskeneen heitä heti poistumaan puutarhasta.

Avanti

Kuninkaan? Minkä kuninkaan?

Rohini

He eivät osanneet tarkoin sanoa.

Avanti

Tuo ei kuulosta terveeltä. Minun täytyy löytää tie täältä pois, maksoi mitä maksoi. Minä en voi jäädä tänne hetkeksikään.

Poistuu kiireesti.

Rohini

Mistä löydänkään kuninkaan? Kun annoin hänelle kuningattaren lähettämät kukkaset, hän ei näyttänyt minusta paljoakaan välittävän; mutta siitä hetkestä lähtien hän on tuhlaten jakanut minulle lahjojansa. Tämä aiheeton anteliaisuus peloittaa minua sitäkin enemmän... Minne lentävätkään linnut tähän aikaan yöstä? Mikä on ne yht'äkkiä lentoon säikyttänyt? Eivät ne muuten tähän aikaan lennä, eivät tosiaankaan... Miksi juokseekaan kuningattaren kesy kauris tännepäin? Tšapata! Tšapata! Se ei edes kuule huutoani. Enpä ole milloinkaan nähnyt tällaista yötä! Taivaanranta alkaa yht'äkkiä punoittaa joka kulmalta kuin mielipuolen silmä! Aurinko näyttää tänä ajattomana aikana laskevan joka puolella yht'aikaa. Mikä kaikkivaltiaan mielettömyys tämä onkaan!... Voi, kuinka minua peloittaa!... Mistä löydänkään kuninkaan?

VII

Kuningattaren palatsin portilla

»Kuningas»

Mitä oletkaan tehnyt, Kantši?

Kantši

Minä aioin sytyttää tuleen ainoastaan tämän palatsinpuolisen osan puutarhaa. En voinut arvata tulen leviävän niin nopeasti joka suuntaan. Sanohan minulle heti, kuinka pääsen pois tästä puutarhasta.

»Kuningas»

Siitä asiasta en tiedä mitään sanoa. Ne jotka meidät tänne opastivat, ovat kaikki paenneet.

Kantši

Sinä olet tämän maan asukkaita, sinun täytyy se tietää.

»Kuningas»

Minä en ole milloinkaan ennen käynyt näissä sisemmissä kuninkaallisissa puutarhoissa.

Kantši

En tahdo kuulla mitään sellaista — sinun täytyy opastaa minut pois, muuten halkaisen sinut kahtia.

»Kuningas»

Sinä voit viedä minulta hengen, jos tahdot, mutta on kovin epäiltävää, löydätkö siten tien, joka johtaa sinut pois tästä puutarhasta.

Kantši

Minkätähden liikuitkaan väittäen olevasi tämän maan kuningas?

»Kuningas»

Minä en ole kuningas — minä en ole kuningas. (Heittäytyy maahan kädet ristissä.) Missä oletkaan, kuninkaani? Pelasta minut, ah, pelasta minut! Minä olen kapinoitsija — rankaise minua, mutta älä minua surmaa!

Kantši

Mitä hyödyttääkään huutaa ja kumarrella tyhjään ilmaan? Paljoa parempi on käyttää aika ulospääsyn etsimiseen.

»Kuningas»

Minä jään tähän makaamaan — en liikahda tuumaakaan. Tulipa mitä tahansa, minä en valita.

Kantši

Sellaiseen järjettömyyteen minun on mahdoton suostua. Jos minun täytyy joutua liekkien uhriksi, niin sinun tulee olla seurassani loppuun saakka.

Ääniä ulkopuolelta

Oi pelasta meidät, pelasta meidät, kuninkaamme! Tuli ympäröi meitä joka puolella!

Kantši

Nouse, houkkio, olemme menettäneet jo riittävästi aikaa.

Sudaršana (tulee)

Kuningas, oi kuninkaani! Pelasta minut, pelasta minut kuolemasta! Minä olen tulen saarroksessa.

»Kuningas»

Kuka on kuningas? Minä en ole kuningas.

Sudaršana

Etkö ole kuningas?

»Kuningas»

En, minä olen teeskentelijä, minä olen konna. (Viskaa kruununsa maahan.) Hajotkoon minun petokseni ja teeskentelyni maan tomuksi!

Lähtee Kantšin keralla.

Sudaršana

Hänkö ei ole kuningas! Polta siis minut, sinä tulen jumala, tuhoa minut tuhkaksi! Minä antaudun vapaaehtoisesti sinun käsiisi, sinä suuri puhdistaja; polta tuhkaksi minun häpeäni, minun haluni ja kaipaukseni.

Rohini (saapuu)

Kuningatar, minne menetkään. Kaikki sisäsuojasi ovat raivoavan tulen vallassa — älä sinne mene.

Sudaršana

Sinne juuri menen, noihin palaviin huoneisiin! Tämä tuli on polttava minut!

Menee palatsiin.

VIII

Pimeä kammio. Kuningas ja Sudaršana.

Kuningas

Älä pelkää — sinulla ei ole mitään pelon syytä. Tuli ei pääse tähän huoneeseen.

Sudaršana

Minä en pelkää — mutta ah, häpeä on seurannut minua kuin raivoisa tuli. Sen liekit ovat kärventäneet ja polttaneet kasvoni, silmäni, sydämeni, koko ruumiini.

Kuningas

Kestää vähän aikaa, ennenkuin siitä poltosta vapaudut.

Sudaršana

Tämä palo ei taukoa milloinkaan — se ei taukoa milloinkaan.

Kuningas

Älä ole epätoivoinen, kuningatar!

Sudaršana

Oi kuningas, minä en salaa sinulta mitään... Minulla on toisen kaulanauha kaulallani.

Kuningas

Sekin kaulanauha on minun — kuinkapa muuten hän olisi sen saanut? Hän on sen varastanut minun huoneestani.

Sudaršana

Mutta hän on sen minulle lahjoittanut; ja sittenkään en ole voinut heittää pois tätä korua! Kun tuli syöksyi pauhaten joka puolelta, minä ajattelin heittää kaulanauhan tuleen. Mutta ei, en voinutkaan sitä tehdä. Minun mielessäni oli kuiske: »Anna kaulanauhan olla kaulallani, kun kuolet»... Mikä onkaan tuo tuli, johon minä syöksyin niinkuin koiperhonen, joka ei kykene liekin loimua vastustamaan, minä, joka olin lähtenyt sinua näkemään? Millainen tuska tämä onkaan, millainen kuolonkamppailu! Tuli palaa yhä yhtä raivoisasti, mutta minä kuljen elävänä sen liekeissä!

Kuningas

Mutta olethan vihdoin nähnyt minut — sinun kaipauksesi on täyttynyt.

Sudaršana

Mutta etsinkö minä sinua tässä kamalassa kohtalossa? En tiedä mitä näin, mutta sydäntäni värähdyttelee vieläkin ankara pelko.

Kuningas

Mitä näitkään?

Sudaršana

Kauheata — oi, se oli kauheata! Tuskin uskallan sitä muistellakaan. Musta, musta — oi, sinä olet musta kuin ikuinen yö! Minä katselin sinua yhden ainoan kammottavan tuokion ajan. Tulen loimo sattui kasvoihisi — sinä olit kuin kaamea yö pyrstötähden tuodessa pelonkauhua näköpiiriimme — silloin minä suljin silmäni — en voinut katsella sinua kauemmin. Musta kuin uhkaava ukkospilvi, musta kuin rannaton meri, kun hämärikön kaamea punahohde väikähtelee sen kuohuvassa aallokossa!

Kuningas

Enkö ole sinulle jo ennen sanonut, ettei kukaan voi kestää minun näkemistä, ellei ole jo valmistautunut minua varten? Minun näkijäni tekee mieli paeta minua aina maailman loppuun asti. Olenhan sen kokenut lukemattomat kerrat. Senvuoksi tahdoin ilmaista itseni sinulle hitaasti, asteittain, enkä liian äkillisesti.

Sudaršana

Mutta sitten tuli synti ja tuhosi kaikki sinun toivosi — se mahdollisuuskin, että me kerran yhtyisimme, on nyt käynyt minulle mahdottomaksi ajatella.

Kuningas

Se tulee mahdolliseksi aikanaan, kuningattareni. Se sanomattoman kaamea mustuus, joka on tänään järkyttänyt sieluasi pelonkauhulla, on kerran oleva sinun lohtusi ja pelastuksesi. Mitä muuta varten minun rakkauteni olisikaan olemassa?

Sudaršana

Niin ei voi olla, se ei ole mahdollista. Mitä voikaan sinun rakkautesi yksinänsä? Minun rakkauteni on nyt kääntynyt pois sinusta. Kauneus on saanut minut loihtunsa valtoihin — tämä hurma, tämä huume ei minusta milloinkaan haihdu — se on häikäissyt ja tulehduttanut minun silmäni, se on luonut kultaisen tenhonsa uneenikin! Minä olen nyt sanonut sinulle kaikki — rankaise minua mielesi mukaan.

Kuningas

Rankaiseminen on jo alkanut.

Sudaršana

Mutta ellet, niin hylkää minut. Minä tahdon lähteä luotasi.

Kuningas

Sinulla on täydellisin vapaus tehdä niinkuin haluat.

Sudaršana

Minä en voi sietää sinun läsnäoloasi! Minun sydämeni on sinuun suuttunut. Minkätähden sinä — mutta mitä oletkaan minulle tehnyt?... Minkätähden oletkaan sellainen? Miksi onkaan minulle kerrottu, että olet kaunis ja viehättävä? Sinä olet musta, musta kuin yö — minä en voi milloinkaan, en milloinkaan sinuun suostua.

Minä olen nähnyt mitä rakastan — se on rieskanhieno, herkkä kuin širišan kukka, kaunis kuin perho.

Kuningas

Se on petollinen kuin kangastus, tyhjä kuin vedenkupla.

Sudaršana

Olkoon — mutta minä en voi viipyä vaiheillasi — en voi, en voi! Minun täytyy täältä paeta. Sinuun yhtyminen on mahdoton! Se voi olla ainoastaan väärä liitto — minun mieleni kääntyy pakostakin pois sinusta.

Kuningas

Etkö tahdo yhtään yrittääkään?

Sudaršana

Minä olen yrittänyt eilisestä lähtien — mutta mitä enemmän yritän, sitä enemmän sydämeni kapinoi. Jos jään sinun luoksesi, niin minua ahdistaa alinomaa se ajatus, etten ole puhdas, että olen petollinen ja uskoton.

Kuningas

Hyvä, niinpä voit paeta luotani niin kauas kuin mielesi tekee.

Sudaršana