Part 11

Minun on mahdoton paeta sinun luotasi ja syynä on nimenomaan se, ettet estä minua lähtemästä. Minkätähden et minua pidätä, tartu minun hiuksiini ja sano: »Et saa lähteä»? Miksi et minua lyö? Ah, kunpa rankaisisit minua, iskisit minua, löisit minua väkivaltaisin käsin! Sinun vastustelematon vaikenemisesi saa minut hurjaksi — oi, minä en voi sitä kestää!

Kuningas

Minkätähden luulet minun todella vaikenevan? Kuinka tiedät, etten yritä sinua pidättää?

Sudaršana

Ei, ei! — Minä en voi tätä kestää — huuda minulle, käske minua ukkosäänin, pakota minua sanoin, jotka upottavat kaiken muun minun korviini kaikuvan — älä päästä minua menemään niin helposti, niin lempeästi!

Kuningas

Minä päästän sinut vapaaksi, mutta miksi sallisinkaan sinun tempautua irti itsestäni?

Sudaršana

Etkö salli? Niinpä minun täytyy lähteä!

Kuningas

Lähde!

Sudaršana

Niin ollen ei kukaan voi minua moittia. Sinä olisit voinut pidättää minut väkivalloin, mutta et pidättänyt! Sinä et minua estänyt — ja nyt minä lähden pois. Käske vartijoitasi estämään minua.

Kuningas

Kukaan ei astu tiellesi. Sinä voit lähteä yhtä vapaasti kuin myrskyn ajama pilvenlonka.

Sudaršana

Minä en kykene enempää vastustamaan — jokin minussa pakottaa minua eteenpäin — minä tempaudun irti ankkuristani! Minä kenties uppoan, mutta en palaa milloinkaan.

Syöksyy pois.

Surangama tulee laulaen.

Surangama

Mikä onkaan sinun tahtosi, joka lähettää minut kauas pois! Minä olen palaava takaisin sinun eteesi pitkiltä vaelluksiltani.

Sinun rakkautesi on olevinaan välinpitämätön — sinun hyväilevät kätesi työntävät minut pois — vetääkseen minut jälleen syliisi! Oi kuninkaani, mikä onkaan tämä leikki, jota sinä leikit koko kuningaskunnassasi?

Sudaršana (tullen takaisin)

Kuningas, oi kuningas!

Surangama

Hän on lähtenyt pois.

Sudaršana

Lähtenyt pois? Hyvä... niinpä hän on lopullisesti minut hylännyt! Minä olen tullut takaisin, mutta hän ei ole voinut odottaa minua, ei hetkeäkään! Hyvä, niinpä olen täysin vapaa. Käskikö hän sinua pidättämään minut, Surangama?

Surangama

Ei, hän ei virkkanut mitään.

Sudaršana

Minkätähden hän olisikaan mitään sanonut? Mitäpä hän minusta välittäisikään... Olen siis vapaa, täysin vapaa. Kuulehan, Surangama, minun teki mieleni kysyä kuninkaalta jotakin, mutta en voinut lausua kysymystäni hänen läsnäollessaan. Sano minulle, onko hän tuominnut vangit kuolemaan.

Surangama

Kuolemaan? Minun kuninkaani ei milloinkaan tuomitse kuolemaan.

Sudaršana

Mitä hän siis onkaan heille tehnyt?

Surangama

Hän on päästänyt heidät vapaiksi. Kantši on tunnustanut häviönsä ja palannut valtakuntaansa.

Sudaršana

Sepä suuri vapahdus!

Surangama

Yhtä ainoata sinulta pyydän, kuningattareni.

Sudaršana

Sinun ei tarvitse lausua pyyntöäsi sanoin, Surangama. Kaikki ne korut ja jalokivet, jotka kuningas on minulle antanut, minä luovutan sinulle — minä en ole enää niiden arvoinen.

Surangama

Ei, minä en niitä tahdo, kuningattareni. Minun herrani ei ole milloinkaan antanut koruja kannettavakseni — yksinkertainen koruttomuuteni on minulle kyllin hyvä. Hän ei ole antanut minulle mitään sellaista, minkä vuoksi voisin ihmisten nähden komeilla.

Sudaršana

Mitä siis minulta tahdot?

Surangama

Minä lähden kerallasi, kuningattareni.

Sudaršana

Harkitse mitä sanot; sinä tahdot jättää herrasi. Kuinka voitkaan sellaista pyytää!

Surangama

Minä en etäänny kauas hänestä — kun sinä lähdet pois, vailla vartijoita, hän on oleva luonasi, aivan lähellä sinua.

Sudaršana

Sinä puhut mielettömiä, lapseni. Minä olisin ottanut mukaani Rohinin, mutta hän ei halunnut lähteä. Mistä saatkaan riittävän rohkeuden, jotta tahdot lähteä kerallani?

Surangama

Minussa ei ole rohkeutta enempää kuin voimaakaan. Mutta minä lähden — rohkeus tulee itsestään, ja voima tulee sekin.

Sudaršana

Ei, minä en voi ottaa sinua mukaani; sinun läsnäolosi muistuttaa minulle alinomaa häpeääni, ja minä en sitä kestä.

Surangama

Minä olen ottanut kaiken hyväsi ja kaiken pahasi omakseni, oi kuningattareni; tahdotko yhä vielä kohdella minua kuin vierasta? Minun täytyy lähteä kerallasi.

IX

Kanja Kubdžan kuningas, Sudaršanan isä, ja hänen ministerinsä.

Kanja Kubdžan kuningas

Minä sain tietää kaikki jo ennen hänen tuloansa.

Ministeri

Ruhtinatar odottaa yksinään kaupunginportin edustalla virran rannalla. Lähetänkö väkeä toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin?

Kanja Kubdžan kuningas

Mitä! Hän on uskottomana lähtenyt miehensä luota — ja sinä ehdottelet, että julistamme hänen häpeänsä koko maailmalle panemalla toimeen julkisen näytännön häntä varten?

Ministeri

Tuleeko minun ryhtyä toimenpiteisiin, jotta hän voi sijoittua palatsiin asumaan?

Kanja Kubdžan kuningas

Sinä et tee mitään sellaista. Hän on omaehtoisesti luopunut kuningatar-asemastansa — täällä hänen täytyy tehdä palvelijattaren töitä, jos aikoo talooni jäädä.

Ministeri

Se on hänelle varmaan vaikeata ja katkeraa, teidän majesteettinne.

Kanja Kubdžan kuningas

Jos yritän varjella häntä kärsimyksistä, en ole kyllin arvokas olemaan hänen isänsä.

Ministeri

Minä järjestän kaikki niinkuin haluatte, teidän majesteettinne.

Kanja Kubdžan kuningas

Pidettäköön salassa, että hän on tyttäreni, muuten joudumme kaikin kamaliin vaikeuksiin.

Ministeri

Minkätähden pelkäätte sellaisen onnettomuuden uhkaavan, teidän majesteettinne?

Kanja Kubdžan kuningas

Harhaantuessaan pois oikealta tieltä nainen näyttää olevan kaikkein kamalimman onnettomuuden säiliö. Sinä et tiedä, kuinka kuolettavan pelon valtaan tyttäreni on minut saattanut — hän on tullut minun luokseni tuoden mukanansa ankaran vaaran uhkaa.

X

Palatsin sisäsuojissa. Sudaršana ja Surangama.

Sudaršana

Lähde luotani, Surangama! Minussa raivoaa kauhea viha — en voi sietää ketään — minä ihan hurjistun nähdessäni sinut kärsivällisenä ja alistuvaisena.

Surangama

Kenelle olet vihoissasi!

Sudaršana

En tiedä; minä tahtoisin nähdä kaikki hävitettynä ja tuhon ja turmion runtelemana! Minä jätin tuokiossa paikkani kuningattaren valtaistuimella. Menetinkö kaikkeni vain sen vuoksi, että pyyhkisin pölyä, hikoilisin ja raastaisin tässä inhoittavassa luolassa? Minkätähden eivät minun murheeni soihdut loimahda roihuamaan kaikkialla maailmassa? Minkätähden ei maa vapise ja järky? Eikö minun suistumiseni merkitse enempää kuin vaivaisen herneenkukan putoaminen? Eikö se ole pikemmin kuin hehkuva tähdenlento, jonka välke halkaisee taivaan?

Surangama

Valtava metsä kytee ja savuilee, ennenkuin syttyy palamaan; aika ei ole vielä tullut.

Sudaršana

Minä olen heittänyt kuningattaren kunnian ja maineen maan tomuun ja tuulten vietäväksi — mutta onko olemassa ainoatakaan ihmistä, joka tahtoo tulla tänne kohtaamaan lohdutonta sieluani? Minä olen yksin — oi, minä olen kauhistuttavasti yksinäinen!

Surangama

Sinä et ole yksin.

Sudaršana

Minä en salaa mitään sinulta, Surangama. Kun hän sytytti palatsin tuleen, en voinut olla hänelle vihainen. Minun sydämessäni väreili kaiken aikaa korkea sisäinen riemu. Millainen hämmästyttävä rikos! Kuinka loistelias pelkäämättömyys! Se rohkeus sai minut väkeväksi ja elähdytti mieltäni. Tämä hirmuinen ilo se sai minut kykeneväksi jättämään kaikki taakseni tuokiossa. Mutta onko tuo kaikki pelkkää kuvitelmaani? Minkätähden ei näy merkkiäkään hänen tulostansa?

Surangama

Hän, jota ajattelet, ei palatsia sytyttänyt — sen teki Kantšin kuningas.

Sudaršana

Hänkö pelkuri! Onko se mahdollista? Niin kaunis ja hurmaava, mutta vailla miehuutta! Olenko pettänyt itseni sellaisen arvottoman olennon vuoksi? Mikä häpeä minulle! Mutta kuulehan, Surangama, eikö sinun kuninkaasi olisi mielestäsi pitänyt tulla hakemaan minua takaisin? (Surangama on yhä vaiti.) Luuletko, että tekee kovin mieleni päästä takaisin? Ei milloinkaan! Vaikka kuningas olisi tosiaankin tullut, en olisi palannut. Hän ei kertaakaan kieltänyt minua lähtemästä, ja poistuessani olivat kaikki ovet selkoselällään! Ja se kivinen, pölyinen tie, jota astelin, — sekään ei välittänyt vähääkään siitä, että kuningatar kulki sitä pitkin. Se on kova ja tunteeton niinkuin sinun kuninkaasi: halvin kerjäläinen on sille samanveroinen kuin korkein valtiatar. Sinä vaikenet! Mutta minäpä sanon sinulle, että kuninkaasi käyttäytyy — halpamaisesti, karkeasti, häpeällisesti!

Surangama

Kaikki tietävät, että minun kuninkaani on jäykkä ja armoton — kukaan ei ole milloinkaan kyennyt häntä liikuttamaan.

Sudaršana

Minkätähden siis huudatkaan häntä öin päivin.

Surangama

Pysyköön hän aina jäykkänä ja järkkymättömänä kuin kallio — älkööt kyyneleni ja rukoukseni milloinkaan häntä liikuttako! Säilykööt surut aina omina suruinani — ja olkoon hänen kunniansa ja voittonsa ikuinen!

Sudaršana

Näetkö, Surangama! Idän puolen vainioilta näyttää kohoavan pölypilvi.

Surangama

Minä näen sen.

Sudaršana

Eikö se ole kuin sotavaunujen lippu?

Surangama

Tosiaankin, se on sotalippu.

Sudaršana

Hän siis tulee. Hän on vihdoinkin saapunut!

Surangama

Kuka tulee?

Sudaršana

Kuninkaamme — kukapa muu? Kuinka hän voisikaan elää ilman minua? Täytyy ihmetellä, kuinka hän on voinut tulla toimeen nämäkään päivät.

Surangama

Ei, ei, tuo ei voi olla kuningas.

Sudaršana

»Ei», niinpä kyllä! Ikäänkuin sinä kaikki tietäisit! Sinun kuninkaasi on ankara, kylmä, säälimätön, eikö totta? Katsotaanpa, kuinka kova hän voi olla. Minä tiesin alun pitäen, että hän tulisi — että hän välttämättä syöksyisi jälkeeni. Mutta muista, Surangama, etten minä ole kertaakaan kehoittanut häntä tulemaan. Saatpa nähdä, kuinka pakotan kuninkaasi tunnustamaan minulle häviönsä! Mene, Surangama, ja kerro minulle kaikki. (Surangama menee.) Lähdenkö, jos hän tulee ja kehoittaa minua palaamaan kerallansa? Enpä suinkaan! Minä en lähde! En milloinkaan!

Surangama tulee.

Surangama

Tulija ei ole kuninkaani, kuningatar.

Sudaršana

Ei ole kuningas? Oletko ihan varma? Mitä! Eikö hän olekaan vielä tullut?

Surangama

Ei, minun kuninkaani ei milloinkaan kohota niin paljon pölyä tullessaan. Kukaan ei voi tietää hänen tuloansa.

Sudaršana

Siellä siis tulee —

Surangama

Epäilemättä; hän tulee Kantšin kuninkaan keralla.

Sudaršana

Tiedätkö, mikä hänen nimensä on?

Surangama

Hänen nimensä on Suvarna.

Sudaršana

Hän se siis on. Minä ajattelin: »Minä lepään täällä poisheitettyjen rikkojen ja kuonan kaltaisena, johon kukaan ei viitsi koskeakaan.» Mutta sankarini tulee nyt minut vapauttamaan. Oletko tuntenut Suvarnan?

Surangama

Ollessani vielä isän kodissa, pelaajien luolassa --

Sudaršana

Ei, ei, en tahdo kuulla hänestä mitään sinulta. Hän on oma sankarini, ainoa pelastukseni. Minä opin hänet tuntemaan, vaikka et kerro hänestä tarinoita! Mutta huomaatko, kuinka siivo mies sinun kuninkaasi on! Hän ei huolinut tulla minua pelastamaan tästäkään alennuksesta. Kaiken tämän jälkeen sinä et voi minua soimata. Enhän olisi voinut odotella häntä täällä koko elämäni aikaa, orjan tavoin häpeällisesti raataen. Minä en tule milloinkaan niin nöyrän alistuvaiseksi kuin sinä.

XI

Leiri.

Kantši (Kanja Kubdžan sanansaattajalle)

Sano kuninkaallesi, ettei hänen tarvitse ottaa meitä vastaan nimenomaan vierainansa. Me olemme palaamassa valtakuntiimme, mutta viivähdämme tässä vapauttaaksemme kuningatar Sudaršanan siitä orjuudesta ja alennuksesta, johon hän on täällä tuomittu.

Sanansaattaja

Teidän korkeutenne suvainnee muistaa, että ruhtinatar on isänsä luona.

Kantši

Tytär voi jäädä isänsä kotiin vain kunnes menee naimisiin.

Sanansaattaja

Mutta hänen suhteensa isänsä perheeseen pysyy yhä ennallaan.

Kantši

Hän on nyt katkaissut kaikki sellaiset suhteet.

Sanansaattaja

Sellaisia suhteita, teidän korkeutenne, ei milloinkaan voida katkaista haudan tällä puolen; ne voivat jäädä toisinaan epämääräisiksi, mutta niitä ei käy koskaan täysin tuhoaminen.

Kantši

Jos kuningas päättää olla luovuttamatta tytärtänsä minulle suosiolla, niin meidän kšatrijain oikeamielisyyden lakikirja velvoittaa minut käyttämään väkivaltaa. Voit pitää tuota viimeisenä sananani.

Sanansaattaja

Suvaitkaa olla unohtamatta, teidän korkeutenne, että kuningastammekin velvoittaa sama laki. On turhaa edellyttää, että hän luovuttaa tyttärensä pelkkien uhkaustenne vuoksi.

Kantši

Sano kuninkaallesi, että olen odottanut sellaista vastausta.

Sanansaattaja lähtee.

Suvarna

Kantšin kuningas, minusta näyttää siltä, että uskallamme liian paljon.

Kantši

Mitäpä iloa olisi koko tästä seikkailusta, ellei olisi niin laita?

Suvarna

Ei tarvitse olla kovinkaan rohkea haastaakseen taisteluun Kanja Kubdžan — mutta...

Kantši

Jos »mutta» kerran alkaa sinua peloittaa, niin tuskin löydät tästä maailmasta kyllin turvallista loukkoa.

Eräs sotilas saapuu.

Sotilas

Teidän korkeutenne! Olen vastikään saanut tietää, että Košalan, Avantin ja Kalingan kuninkaat ovat sotajoukkoineen tulossa tännepäin.

Poistuu.

Kantši

Sitä juuri pelkäsinkin! Sudaršanan pakoa koskeva tieto on levinnyt kaikkialle — me joudumme yleiseen kahakkaan, ja lopulta kaikki epäilemättä haihtuu savuksi.

Suvarna

Nyt on kaikki turhaa, teidän korkeutenne. Nuo eivät ole hyviä uutisia. Uskon aivan varmaan, että hallitsijamme itse on salaa levittänyt tietoa kaikkialle.

Kantši

Miksi? Mitä hyötyä hänellä voi siitä olla?

Suvarna

Ahnaat repivät toisensa kappaleiksi yleisessä kateessa kahakassa — ja hän käyttää tilaisuutta hyväkseen vieden saaliin takaisin.

Kantši

Nyt selviää, minkätähden kuninkaanne ei milloinkaan näyttäydy. Hänen juonenansa on monistua joka taholla — pelko saa hänet näkymään kaikkialla. Mutta minä väitän vieläkin, että kuninkaanne on pelkkää petosta alusta loppuun asti.

Suvarna

Mutta suvaitsetteko, teidän korkeutenne, päästää minut menemään?

Kantši

Minä en voi laskea sinua menemään — minulla on sinusta hieman hyötyä tässä jutussa.

Sotilas tulee.

Teidän korkeutenne, edellisten lisäksi ovat saapuneet vielä Virat, Pantšal ja Vidarbha. He ovat leiriytyneet virran toiselle rannalle.

Poistuu.

Kantši

Aluksi meidän kaikkien tulee taistella yhdessä. Kunhan Kanja Kubdžasta on suoriuduttu, keksimme varmaan jonkin keinon päästäksemme tästä pulasta.

Suvarna

Minä pyydän teitä: älkää pakottako minua yhtymään suunnitelmiinne — olen onnellinen, jos jätätte minut oman onneni nojaan — olenhan halpa olento raukka — mikään ei voi —

Kantši

Kuulehan, sinä teeskentelijöiden kuningas, keinot ja välineet eivät ole milloinkaan kovin kunnioitettavia — tiet, portaat ja muut sellaiset kelpaavat ainoastaan jalkojemme tallattavaksi. Sinunlaistesi miesten käyttämisestä suunnitelmissa on se hyöty, ettei tarvitse pukea ylleen naamiota eikä teeskennellä. Pääministerini kanssa neuvotellessani sitävastoin menettelisin typerästi, jos käyttäisin varkaudesta puhuessani vähemmän arvokasta nimeä kuin »yleinen menestys». Minä lähden nyt siirtelemään ruhtinaita kuin šakkilaudan talonpoikia; peli ei varmaankaan voi jatkua, jos kaikki napelot tahtovat päästä liikkumaan kuninkaina!

XII

Palatsissa.

Sudaršana

Jatkuuko taistelu yhä vielä?

Surangama

Yhtä kiivaasti kuin ennenkin.

Sudaršana

Isäni tuli luokseni, ennenkuin lähti taisteluun, ja sanoi: »Sinä olet tullut pois erään kuninkaan luota, mutta olet vetänyt seitsemän kuningasta jäljessäsi; minun tekee mieleni leikata sinut seitsemäksi kappaleeksi ja jakaa ne ruhtinaitten kesken.» Kunpa hän olisi niin tehnyt! Surangama!

Surangama

Mitä?

Sudaršana

Olisiko nykyinen tilani voinut jättää kuninkaasi kylmäksi, jos hän kykenisi minut pelastamaan?

Surangama

Miksi kysytkään minulta, kuningattareni? Onko minulla valta vastata kuninkaani puolesta? Minä tiedän, että ymmärrykseni on hämärä, ja senvuoksi minä en milloinkaan uskalla häntä arvostella.

Sudaršana

Kutka ottavat osaa taisteluun?

Surangama

Kaikki seitsemän ruhtinasta.

Sudaršana

Eikö kukaan muu?

Surangama

Suvarna yritti paeta — salaa ennen taistelun alkua — mutta Kantši on säilytellyt häntä vangittuna leirissään.

Sudaršana

Ah, kunpa olisin kuollut jo aikoja sitten! Oi kuningas, minun kuninkaani, jos olisit tullut auttamaan isääni, sinun maineesi ei olisi siitä vähentynyt! Se olisi käynyt kirkkaammaksi ja korkeammaksi. Tiedätkö varmaan, Surangama, ettei hän ole tullut?

Surangama

Minä en tiedä mitään aivan varmaan.

Sudaršana

Tänne tultuani minä olen ollut toisinaan yht'äkkiä kuulevinani jonkun soittavan _vinaa_ ikkunani alla.

Surangama

Ei ole suinkaan mahdoton se ajatus, että joku siellä harrastelee soitantoa.

Sudaršana

Minun ikkunani alla on taaja tiheikkö — joka kerta, kun soitantoa kuulen, yritän saada selville, kuka siellä on, mutta en erota selvästi mitään.

Surangama

Kenties lepää siellä joku vaeltaja puiden varjossa ja kaiuttaa soitintansa.

Sudaršana

Mahdollista kyllä, mutta mieleeni muistuu entinen ikkunani palatsissa. Minä tulin tavallisesti illalla, vaatetusta vaihdettuani, siihen ikkunani ääreen, ja silloin tulvi valottoman kohtauspaikkamme mustasta pimeydestä lauluja ja sävelmiä, jotka karkeloivat ja väreilivät loputtomina sarjoina ja tulvivana runsautena, ikäänkuin ehtymättömän suihkulähteen kiihkeä yltäkylläisyys!

Surangama

Oi sitä syvää ja suloista pimeyttä, sitä pohjatonta ja salaperäistä pimeyttä, jonka palvelijana minä olin!

Sudaršana

Minkätähden lähditkään kanssani siitä huoneesta?

Surangama

Sen vuoksi, että tiesin hänen meitä seuraavan ja vievän meidät takaisin.

Sudaršana

Ei, hän ei tule — hän on hylännyt meidät ainiaaksi. Ja miksipä ei olisikin?

Surangama

Jos hän voi meidät siten hylätä, niin me emme häntä tarvitse. Silloin hän ei ole meille olemassa, silloin tuo pimeä kammio on ihan tyhjä ja autio — mikään _vina_ ei ole milloinkaan siellä säveliänsä helissyt — kukaan ei ole kutsunut sinua eikä minua siihen huoneeseen; silloin on kaikki ollut petosta ja pelkkää unta.

Ovenvartija tulee.

Sudaršana

Kuka sinä olet?

Ovenvartija

Minä olen tämän palatsin portinvartija.

Sudaršana

Sano minulle nopeasti, mitä sinulla on sanottavaa.

Ovenvartija

Kuninkaamme on joutunut vangiksi.

Sudaršana

Vangiksi! Oi maa-emo!

Pyörtyy.

XIII

Kantšin kuningas ja Suvarna.

Suvarna

Sanotte siis, ettei keskinäinen taistelu enää ole mitenkään välttämätön?

Kantši

Ei, älä huoli pelätä. Minä olen saanut ruhtinaat suostumaan siihen, että kuningattaren saa se, jonka kuningatar itse valitsee miehekseen, ja että toiset luopuvat kaikesta enemmästä kamppailusta.

Suvarna

Niinpä ette varmaankaan minua enää tarvitse, teidän korkeutenne, — pyydän siis teitä päästämään minut pois. Minä en kelpaa mihinkään, ja uhkaavan vaaran pelko on minut kerrassaan heikontanut ja tylsyttänyt älyni. Niinmuodoin teidän on varmaan vaikea käyttää minua mitenkään hyödyksenne.

Kantši

Sinun tulee istua minun varjostimeni pitelijänä.

Suvarna

Teidän palvelijanne suostuu kaikkeen; mutta mitä hyötyä siitä on teille itsellenne?

Kantši

Kuulehan, mies, minä huomaan, ettei heikkoon älyysi voi liittyä suurta kunnianhimoa. Sinä et ole vielä havainnut, kuinka suopeasti kuningatar sinua silmäilee. Hän ei tosin voine heittää morsiamen-seppelettä varjostimen pitelijän kaulaan kuninkaitten kokouksessa, mutta sittenkin tiedän, ettei hän kykene kääntämään mieltänsä pois sinusta. Niinpä tuleekin tuo seppele joka tapauksessa putoamaan minun kuninkaallisen varjostimeni varjoon.

Suvarna

Teidän korkeutenne, mielessänne on vaarallisia minua koskevia kuvitelmia. Minä pyydän teitä hartaasti olemaan kietomatta minua sellaisten kestämättömien mielikuvien verkkoon. Minä pyydän teidän korkeuttanne mitä hartaimmin päästämään minut vapaaksi.

Kantši

Kunhan olen saavuttanut tarkoitukseni, en hetkeksikään sinua enää pidätä. Kun päämäärä kerran on saavutettu, on turhaa sallia välineiden itseään rasittaa.

XIV

Sudaršana ja Surangama ikkunan luona.

Sudaršana

Täytyykö minun siis lähteä ruhtinaiden kokoukseen? Eikö ole mitään muuta keinoa isäni hengen pelastamiseksi?

Surangama

Kantšin kuningas on niin sanonut.

Sudaršana

Ovatko nuo sanat kuninkaan arvoiset? Kuulitko sen häneltä itseltään?

Surangama

En, hänen sanansaattajansa Suvarna toi sen tiedon.

Sudaršana

Voi minua, onnetonta!

Surangama

Hän veti esiin muutamia kuihtuneita kukkasia ja sanoi: »Sano kuningattarellesi, että mitä enemmän nämä kevätjuhlan muistot kuivuvat ja kuihtuvat, sitä tuoreempina ja kukoistavampina ne sydämessäni kasvavat.»

Sudaršana

Riittää! Älä kerro enempää. Älä minua enää kiduta.

Surangama

Katsohan! Tuolla istuvat ruhtinaat suuressa kokouksessaan. Tuo, jolla ei ole mitään muuta korua kuin kukkaseppele kruunussaan, on Kantšin kuningas. Ja se, joka hänen takanaan seisoen pitelee varjostinta hänen päänsä päällä, on Suvarna.

Sudaršana

Hänkö on Suvarna? Tiedätkö sen aivan varmasti?

Surangama

Tiedän, minä tunnen hänet hyvin.

Sudaršana

Onko mahdollista, että näin tuon miehen taanoin? Ei, ei — minä näin jotakin, missä valo ja pimeys, tuulenhenki ja tuoksu olivat sekaantuneet, valautuneet ja sulautuneet toisiinsa — ei, ei, se ei ole mahdollista; se ei ole hän.

Surangama

Mutta kaikki myöntävät, että hän näyttää erinomaisen kauniilta.

Sudaršana

Kuinka voikaan tuo kauneus minua tenhota? Ah, mitä teenkään, jotta silmäni puhdistuvat siitä saastutuksesta?

Surangama

Sinun tulee ne pestä siinä pohjattomassa pimeydessä.

Sudaršana

Mutta sanohan minulle, Surangama, minkätähden ihminen niin erehtyy.

Surangama

Erehdykset ovat vain oman tuhoutumisensa alkusoittoa.

Sanansaattaja (tulee)

Ruhtinatar, kuninkaat odottavat teitä salissa.

Poistuu.

Sudaršana

Tuo minulle harso, Surangama. (Surangama lähtee huoneesta.) Oi kuningas, minun ainoa kuninkaani! Sinä olet jättänyt minut yksin ja olet niin tehden menetellyt aivan oikein. Mutta etkö tahdo saada tietää sieluni syvintä totuutta? (Vetää tikarin povestansa.) Ruumiiseeni on tullut tahra — minä uhraan sen tänään permannon tomuun, kaikkien noiden ruhtinaiden edessä! Mutta kyennenkö sinulle milloinkaan sanomaan, etten tunne mitään uskottomuuden tahraa sydämeni salatuissa kammioissa? Se pimeä kammio, johon tulit minua kohtaamaan, on nyt kylmänä ja autiona povessani — mutta oi herrani, sen ovea ei ole avannut kukaan muu, siihen ei ole astunut kukaan muu kuin sinä, oi kuninkaani! Etkö tule enää milloinkaan sitä ovea avaamaan? Ellet, niin salli tulla kuoleman, sillä se on yhtä tumma kuin sinä ja sen kasvot ovat yhtä kauniit kuin sinun. Sinä se olet — sinä itse se olet, oi kuningas!

XV

Ruhtinaiden kokous.

Vidarbha

Mistä johtuukaan, ettei sinulla ole mitään koruja, Kantšin kuningas?

Kantši

Se johtuu siitä, etten toivo mitään. Korut vain tekisivät tappioni häpeän kaksinkertaiseksi.

Kalinga

Sinun varjostimen-pitelijäsi sensijaan näyttää somistautuneen perinpohjin — onhan hän pelkän kullan ja jalokiven peitossa.

Viral

Kantšin kuningas haluaa osoittaa ulkonaisen kauneuden ja suurenmoisuuden mitättömyyttä ja vähäarvoisuutta. Miehuudestaan ylpeillen hän on poistanut kaikki ulkonaiset koristeet jäsenistään.

Košala

Minä ymmärrän varsin hyvin hänen viekkautensa: hän yrittää osoittaa omaa arvoansa esiintymällä ankaran yksinkertaisessa asussa jalokivillä koristettujen ruhtinaiden joukossa.

Pantšala

Minä en voi ylistää hänen viisauttansa tässä asiassa. Kaikki tietävät, että naisen katseet ovat kuin koiperhoset: syöksyvät suin päin jalokivien ja kullan hohteluun.

Kalinga

Mutta kuinka kauan meidän pitääkään vielä odottaa?

Kantši

Älä käy kärsimättömäksi, Kalingan kuningas — viivytyksen hedelmät ovat hempeät.

Kalinga

Jos tietäisin varmaan hedelmän saavuttavani, voisin sen sietää. Mutta koska on kovin epäiltävää, että milloinkaan pääsen hedelmää maistamaan, himoitsen sanomattomasti saada hänet nähdä.

Kantši

Sinähän olet vielä nuori — sinun iälläsi rauenneet toiveet palaavat alinomaa luoksesi kuin julkea nainen; me sitävastoin olemme jo aikoja sitten jättäneet taaksemme sen vaiheen.

Košala

Kantši, etkö huomannut vast'ikään istuimesi vavahtavan? Onko kysymyksessä maanjäristys?

Kantši

Maanjäristys? En tiedä.

Vidarbha

Tai kenties on vielä jokin ruhtinas tulossa sotajoukkoineen.

Kalinga

Sinun otaksumasi on varsin todennäköinen, lukuunottamatta sitä seikkaa, että olisimme siinä tapauksessa asian jo kuulleet kuuluttajalta tai sanansaattajalta.

Vidarbha

Minä en voi pitää tuota erikoisen hyvänä enteenä.

Kantši

Kaikki näyttää pahaenteiseltä pelokkaan silmiin.