Part 12

Vidarbha

Minä en pelkää mitään muuta kuin Kohtaloa, johon nähden rohkeus tai sankaruus on yhtä hyödytöntä kuin mieletöntäkin.

Pantšala

Kuulehan, Vidarbha, älä huoli himmentää tämän päivän onnellisia tapahtumia epämieluisilla ennusteluillasi.

Kantši

Minä en ota milloinkaan lukuun näkymätöntä, ennenkuin se on tullut nähdyksi.

Vidarbha

Mutta silloin voi jo olla liian myöhäistä mitään tehdä.

Pantšala

Emmekö ole kaikin käyneet asiaan erikoisen hyväenteisenä hetkenä?

Vidarbha

Luuletko varautuneesi kaikkia mahdollisia vaaroja vastaan käymällä asiaan hyväenteisenä hetkenä? Ikäänkuin —

Kantši

Sinun olisi parasta jättää »ikäänkuin»: vaikka se onkin oma luomuksemme, se usein osoittautuu tuhoksemme ja turmaksemme.

Kalinga

Eikö kuulu soitantoa jostakin ulkoa?

Pantšala

Epäilemättä siltä kuuluu.

Kantši

Niinpä kuningatar Sudaršana vihdoinkin lähestyy. (Hiljaa Suvarnalle.) Kuulehan, Suvarna, sinä et saa piiloutua taakseni pieneksi tekeytyen. Varjostinhan ihan vapisee kädessäsi!

Taatto tulee soturiksi puettuna.

Kalinga

Kuka tuo on? — Kuka olet?

Pantšala

Kuka tuo on, joka uskaltaa kutsumatta astua tähän saliin?

Virat

Hämmästyttävän häpeämätön! Estä miestä astumasta kauemmaksi, Kalinga.

Kalinga

Te olette kaikki minua vanhemmat — on soveliaampaa, että te sen teette.

Vidarbha

Kuunnelkaamme, mitä hänellä on sanottavana.

Taatto

Kuningas on saapunut.

Vidarbha (säpsähtäen)

Kuningas?

Pantšala

Mikä kuningas?

Kalinga

Mistä hän tulee?

Taatto

Minun kuninkaani!

Virat

Sinun kuninkaasi?

Kalinga

Kuka hän on?

Košala

Mitä tarkoitat?

Taatto

Te tiedätte kaikki ketä tarkoitan. Hän on tullut.

Vidarbha

Onko hän tullut?

Košala

Mitä hän aikoo?

Taatto

Hän on kutsunut teidät kaikki luoksensa.

Kantši

Kutsunut meidät, tosiaanko? Millaisin lauseparsin hän on suvainnut meidät kutsua?

Taatto

Te voitte käsittää hänen kutsunsa miten haluatte — kukaan ei teitä estä — hän on valmis tervehtimään teitä kaikin eri tavoin teidän erilaisten makujenne mukaisesti.

Virat

Entä kuka olet sinä?

Taatto

Minä olen eräs hänen kenraaleistaan.

Kantši

Kenraaleistaan? Valehtelet! Luuletko meitä peloittavasti? Kuvitteletko, etten näe valepukusi läpi? Me tunnemme kaikin sinut varsin hyvin — ja sinä paneudut »kenraaliksi» meidän nähtemme!

Taatto

Sinä olet tuntenut minut aivan oikein. Kukapa olisikaan niin arvoton kuin minä kuljettamaan kuninkaani käskyjä? Mutta sittenkin hän on antanut minulle nämä kenraalinvarusteet ja lähettänyt minut tänne; hän on valinnut minut suurempien kenraalien ja mahtavampien soturien seasta.

Kantši

Hyvä, me tulemme sopivan tilaisuuden sattuessa noudattamaan soveliaisuuden ja hyväntahtoisuuden vaatielmia — mutta nyt me olemme tärkeätä asiaa toimittamassa. Hänen on odotettava, kunnes tämä pieni toimitus on ohi.

Taatto

Kerran kutsuttuaan hän ei odota.

Košala

Minä tottelen hänen kutsuansa; minä lähden heti.

Vidarbha

Kantši, minä en voi suostua ehdotukseesi, että odottaisimme, kunnes olemme asiastamme suoriutuneet. Minä lähden.

Kalinga

Te olette minua vanhemmat — minä lähden kerallanne.

Pantšala

Katsohan taaksesi, Kantšin ruhtinas, sinun kuninkaallinen varjostimesi makaa permannon pölyssä; sinä et ole huomannut, kuinka varjostimen-pitelijäsi on hiipinyt tiehensä.

Kantši

Olkoon menneeksi, kenraali. Minäkin lähden — mutta en häntä kunnioittamaan. Minä lähden kohtaamaan häntä taistelukentällä.

Taatto

Sinä tulet kohtaamaan kuninkaani taistelukentällä; se ei olekaan mikään kehno paikka vastaanottoasi varten.

Viral

Kuulkaahan, ystävät, me kenties pakenemme kaikki kuviteltua kauhua — näyttää siltä, kuin Kantšin kuningas aikoisi saada siitä itselleen voiton.

Pantšala

Hedelmän ollessa ihan saatavissa saattaa olla pelkurimaista ja typerää poistua sitä poimimatta.

Kalinga

On parempi liittyä Kantšin kuninkaan seuraan. Hänellä on varmaan jokin määrätty suunnitelma ja tarkoitus, koska hän tekee ja uskaltaa ylen paljon.

XVI

Sudaršana ja Surangama.

Sudaršana

Taistelu on nyt päättynyt. Milloin tulee kuningas?

Surangama

En tiedä itsekään; minäkin odottelen häntä.

Sudaršana

Minä tunnen niin sykähtelevää iloa, Surangama, että poveeni koskee kipeästi. Mutta samalla olen kuolla häpeästä; kuinka voinkaan näyttää hänelle kasvoni?

Surangama

Mene hänen luoksensa äärimmäisen nöyränä ja alistuneena, niin kaikki häpeä häviää silmänräpäyksessä.

Sudaršana

Minun on tunnustaminen, että minua on kohdannut lopullinen nöyryytys koko elämäni ajaksi. Mutta ylpeys sai minut vaatimaan pitkät ajat suurinta osaa hänen rakkaudestaan. Kaikki sanoivat, että olin ihmeen kaunis ja viehättävä ja hyveellinen, kaikki sanoivat, että kuningas osoitti minulle rajatonta hyvyyttä — ja tuo tekee minulle vaikeaksi nöyryyttää sydäntäni hänen edessään.

Surangama

Se vaikeus on häviävä, kuningattareni.

Sudaršana

Niin, epäilemättä, se on häviävä — on tullut se päivä, jona minun tulee nöyrtyä koko maailman edessä. Mutta miksi ei kuningas tule noutamaan minua takaisin? Mitä hän vielä odottaakaan?

Surangama

Enkö ole sinulle sanonut, että kuninkaani on säälimätön ja ankara — erinomaisen ankara?

Sudaršana

Mene, Surangama, ja tuo minulle tietoja hänestä.

Surangama

Minä en tiedä, minne minun on mentävä saadakseni tietoja hänestä. Minä olen kehoittanut taattoa tulemaan; ehkäpä kuulemme hänestä jotakin, kun taatto saapuu.

Sudaršana

Voi kovaa kohtaloani! Olen joutunut sille asteelle, että täytyy kysellä toisilta tietoja kuninkaastani!

Taatto tulee.

Sudaršana

Minä olen kuullut, että olet kuninkaani ystävä; ota siis vastaan kunnioittava kumarrukseni ja suo minulle siunauksesi.

Taatto

Mitä teetkään, kuningatar? Minä en ota milloinkaan vastaan kunnioittavia kumarruksia. Minä suhtaudun kaikkiin vain toverillisesti.

Sudaršana

Hymyile siis minulle — kerro minulle hyviä uutisia. Sano, milloin kuningas tulee noutamaan minut takaisin.

Taatto

Kysymyksesi on vaikea vastattavaksi, totisesti! Minä tiedän tuskin mitään ystäväni aikeista. Taistelu on päättynyt, mutta kukaan ei osaa sanoa, minne hän on lähtenyt.

Sudaršana

Onko hän siis lähtenyt pois?

Taatto

Minä en näe täällä hänestä jälkeäkään.

Sudaršana

Onko hän mennyt? Ja nimitätkö sinä sellaista henkilöä ystäväksesi?

Taatto

Siitä syystä hän saa osakseen ihmisten soimauksia samoinkuin epäilyksiäkin. Mutta kuninkaani ei välitä siitä vähääkään.

Sudaršana

Onko hän lähtenyt pois? Voi kuinka julmaa, kuinka julmaa, kuinka julmaa! Hän on kuin kiveä, kova kuin timantti! Minä yritin liikuttaa häntä sydämelläni — poveni on raadeltu ja vuotaa verta — mutta en voinut liikuttaa häntä hitustakaan! Sano minulle, taatto, kuinka voit tulla toimeen sellaisen ystävän kanssa.

Taatto

Minä tunnen hänet nyt — olen oppinut hänet tuntemaan murheissani ja riemuissani — hän ei saa minua enää itkemään.

Sudaršana

Eikö hän salli minunkin oppia tuntemaan itseänsä?

Taatto

Epäilemättä hän sallii. Mikään muu ei häntä tyydytä.

Sudaršana

Hyvä; saanpa nähdä, kuinka säälimätön hän voi olla! Minä seison tässä ikkunanpielessä sanaakaan virkkamatta; minä en liikahda tuumaakaan, saanhan nähdä, eikö hän tule!

Taatto

Sinä olet vielä nuori — sinun kannattaa vielä häntä odotella; minulle, vanhalle miehelle, tuokion menettäminen merkitsee viikkoa. Minun täytyy lähteä häntä etsimään, onnistuinpa tai en.

Poistuu.

Sudaršana

Minä en häntä tarvitse — minä en lähde häntä etsimään! Minä en kaipaa sinun kuningastasi, Surangama! Minkätähden hän taistelikaan ruhtinaita vastaan? Tapahtuiko se ollenkaan minun tähteni? Halusiko hän osoittaa sankaruuttansa ja voimaansa? Lähde täältä pois — minä en voi sietää sinua näkyvissäni. Hän on nöyryyttänyt minut maan tomuun eikä ole vieläkään tyytyväinen!

XVII

Joukko kansalaisia.

Ensimmäinen kansalainen

Me luulimme kokevamme hyvänkin huvin, kun tuli koolle niin paljon kuninkaita, mutta miten olikaan: koko asia sai sellaisen käänteen, ettei kukaan tiedä, mitä oikeastaan tapahtui!

Toinen kansalainen

Ettekö huomanneet, etteivät he päässeet minkäänlaiseen yksimielisyyteen? Kaikki epäilivät toisiansa.

Kolmas kansalainen

Kukaan ei noudattanut alkuperäistä suunnitelmaansa: toinen tahtoi hyökätä eteenpäin, toinen piti parempana peräytyä; toiset kääntyivät oikeaan, toiset hyökkäsivät vasempaan — kuinka voisikaan sellaista taisteluksi nimittää?

Ensimmäinen kansalainen

He eivät pitäneet ollenkaan silmällä todellista taistelua — pitivät vain kaikin silmällä toisiansa.

Toinen kansalainen

Jokainen ajatteli: »Minkätähden kuolisinkaan salliakseni toisten korjata sadon?»

Kolmas kansalainen

Teidän täytyy sentään kaikkien myöntää, että Kantši taisteli niinkuin sankari ainakin.

Ensimmäinen kansalainen

Häviölle jouduttuaankaan hän ei näyttänyt pitkiin aikoihin haluavan tunnustaa itseänsä voitetuksi.

Toinen kansalainen

Hänen rintansa lävisti vihdoin kuolettava heittoase.

Kolmas kansalainen

Mutta sitä ennen hän ei näyttänyt ollenkaan oivaltavan, että hänen oli väistyttävä joka askelella.

Ensimmäinen kansalainen

Toiset kuninkaat — niin, kukaan ei tiedä, minne he pakenivat jättäen Kantši paran yksinään taistelukentälle.

Toinen kansalainen

Minulle on kerrottu, ettei hän ole vielä kuollut.

Kolmas kansalainen

Ei, lääkärit ovat hänet pelastaneet — mutta hänellä on oleva häviönsä leima rinnassaan aina kuolemaansa asti.

Ensimmäinen kansalainen

Pakoon pyrkineistä kuninkaista ei ole yksikään päässyt karkuun; heidät on kaikki otettu vangeiksi. Mutta millainen tuomio heille lienee langetettu?

Toinen kansalainen

Minä olen kuullut, että he ovat joutuneet rangaistaviksi kaikki, lukuunottamatta Kantšia, jonka tuomari sijoitti oikealle puolellensa oikeuden valtaistuimelle laskien kruunun hänen päähänsä.

Kolmas kansalainen

Eipä ole kummempaa kuultu.

Toinen kansalainen

Sellainen oikeudenkäyttö tuntuu meistä suoraan sanoen haaveelliselta ja oikukkaalta.

Ensimmäinen kansalainen

Epäilemättä. Suurin rikollinen on tietenkin Kantšin kuningas; toisia ajoi toisinaan voitonhimo eteenpäin, toisinaan taas heitä peräännytti pelko.

Kolmas kansalainen

Millaista oikeudenkäyttöä tämä onkaan? kysyn minä. On kuin tiikeri pääsisi rankaisematta, mutta sen häntä leikattaisiin poikki.

Toinen kansalainen

Jos minä olisin tuomari, luuletteko, että Kantši voisi aivan hyvin tänä hetkenä? Hänestä ei olisi enää olemassa jälkeäkään.

Kolmas kansalainen

Ne ovat suuria ylituomareita, ystäväiseni, heidän aivonsa ovat toista maata kuin meidän.

Ensimmäinen kansalainen

Haluaisinpa tietää, onko heillä ollenkaan aivoja. He vain noudattavat omia mukavia päähänpistojansa, koska ei ole ketään ylempää, joka heille jotakin sanoisi.

Toinen kansalainen

Sanoittepa mitä tahansa, jos hallitusvalta olisi meidän käsissämme, olisimme epäilemättä hallinneet paremmin.

Kolmas kansalainen

Kukapa voisi sitä epäillä? Se on tietenkin itsestään selvää.

XVIII

Katu. Taatto ja Kantši.

Taatto

Mitä, sinäkö täällä, Kantšin ruhtinas!

Kantši

Sinun kuninkaasi on lähettänyt minut tielle.

Taatto

Se kuuluu hänen vakinaisiin tapoihinsa.

Kantši

Ja kukaan ei saa nähdä häntä vilahdukseltakaan.

Taatto

Sekin on hänen huvejansa.

Kantši

Mutta kuinka kauan hän minua näin vältteleekään? Kun en millään ehdolla suostunut tunnustamaan häntä kuninkaaksi, hän tuli äkkiä kuin hirvittävä rajusää — Jumala tiesi mistä — hajoittaen mieheni, hevoseni ja sotalippuni hurjaan pyörteeseen; mutta nyt, kun etsin kaikki maan ääret osoittaakseni hänelle nöyrää kunnioitustani, hän ei ole mistään löydettävissä.

Taatto

Olipa hän kuinka korkea hallitsija tahansa, hänen täytyy taipua sen tahtoon, joka alistuu. Mutta miksi olet ulkona yön aikaan, ruhtinas?

Kantši

Minua vaivaa yhä vielä salainen pelko, että ihmiset voivat nauraa nähdessään minun nöyrästi kunnioittavan kuningastanne ja tunnustavan itseni voitetuksi.

Taatto

Se on tosiaankin ihmisten tapa. Se, mikä saisi toiset heltymään kyyneliin, aiheuttaa heissä ainoastaan tyhjää naurua.

Kantši

Mutta olethan sinäkin kulkemassa, taatto.

Taatto

Minä olen iloisella pyhiinvaellusretkelläni kaiken-kadottamisen maahan.

Laulaa

Odotukseeni antautuneena minä halajan kaikkeni kadottaa. Tien vieressä varron, kunnes saapuu hän, joka vie minut avoimelle tielle. Hän, joka piilee ja näkee ja tietämättäsi sinua rakastaa. Minä olen antanut hänelle sydämeni salaisen rakkauden Ja odotukseeni antauneena minä halajan kaikkeni kadottaa.

XIX

Tie. Sudaršana ja Surangama.

Sudaršana

Millainen huojennus, Surangama, millainen vapaus! Häviöni on tuottanut minulle vapauden. Oi kuinka jäykkä olikaan ylpeyteni! Mikään ei kyennyt sitä liikuttamaan eikä lieventämään. Himmentynyttä henkeäni ei voitu mitenkään saada tajuamaan sitä selvää totuutta, ettei kuninkaan pitänyt tulla luokseni, vaan minun piti lähteä hänen luoksensa. Minä makasin koko viime yön pölyisellä permannolla ikkunan luona — makasin siellä lohduttomia tunteja ja itkin! Etelätuulet puhalsivat ja huusivat ja valittivat koko yön niinkuin sydäntäni kalvava tuska, ja kaiken keskeltä kuului tavantakaa yölinnun vihlova ääni »Puhu, nainen!» ulkoisen myllerryksen kaikuna!... Se oli pimeän yön avutonta valitusta, Surangama!

Surangama

Viime yön painostava ja alakuloinen tuntu näytti kestävän ikuiset ajat — oi kuinka kaamea ja synkeä olikaan yö!

Sudaršana

Mutta voitko uskoa — minusta tuntui siltä, kuin olisin kuullut _vinan_ lempeiden sointujen virtaavan kaiken tuon hurjan melun ja myllerryksen läpi! Voiko hän soittaa niin suloisia ja herkkiä säveliä, hän, joka on julma ja kammottava? Maailma tuntee ainoastaan kelvottomuuteni ja häpeäni — mutta yksin minun oma sydämeni kykeni kuulemaan nuo sävelet, jotka kutsuivat minua autiossa ja valittavassa yössä. Kuulitko sinäkin, Surangama, sen _vinan_? Vai oliko se pelkkää unennäköäni?

Surangama

Juuri sen _vinan_ soittoa kuullakseni minä olen aina sinun luonasi. Tuota soivaa kutsua, jonka tiesin kerran tulevan poistamaan kaikkia esteitä rakkauden tieltä, minä olen kaiken aikaa odottanut jännittäen kuuloani.

Sudaršana

Vihdoin hän lähetti minut maantielle — minä en voinut vastustaa hänen tahtoansa. Kun hänet löydän, sanon hänelle ensimmäisiksi sanoikseni: »Minä olen tullut vapaaehtoisesti — minä en ole odottanut sinun tuloasi.» Minä sanon: »Sinun tähtesi minä olen kulkenut vaikeat ja väsyttävät tiet, ja katkera ja lakkaamaton on ollut itkuni koko ajan.» Se ylpeys minussa ainakin on oleva, kun hänet kohtaan.

Surangama

Mutta sekään ylpeys ei ole kestävä. Hän tuli ennen sinua — kukapa muu olisikaan sinut tielle lähettänyt?

Sudaršana

Ehkäpä niin. Loukatun ylpeydentunnon minussa vielä eläessä minä en voinut olla ajattelematta, että hän oli iäksi minut jättänyt; mutta kun sitten sirotin arvokkuuteni ja ylpeyteni tuulten viedä ja lähdin tavallisille teille, niin minusta tuntui, että hänkin oli lähtenyt ulos. Minä olen ollut häntä löytämässä siitä hetkestä saakka, jolloin tulin tielle. Minä en pelkää enää mitään. Kaikki nämä kärsimykset, jotka olen kokenut hänen tähtensä, kaiken tämän katkeruus tuo hänet luokseni. Niin, hän on tullut — hän on tarttunut käteeni aivan samoin kuin pimeyden kammiossa, missä ruumiini hänen sitä koskettaessaan valtasi äkillinen väristys: nyt tunnen jälleen saman kosketuksen! Kuka sanoo, ettei hän ole täällä? — Etkö näe, Surangama, että hän on tullut, hiljaa ja salaa?... Kuka onkaan tuo tuolla? Katsohan, Surangama, tällä pimeällä tiellä on tähän öiseen aikaan kolmaskin kulkija.

Surangama

Minä näen, kuningattareni; hän on Kantšin kuningas.

Sudaršana

Kantšin kuningas!

Surangama

Älä pelkää, kuningattareni!

Sudaršana

Pelkää! Miksi pelkäisinkään? Pelon päivät ovat olleet ja iäksi menneet.

Kantši (tulee)

Kuningatar-maammo, minä näen teidät molemmat tällä tiellä! Minä kuljen samaa polkua kuin sinä. Älä pelkää minua, kuningatar!

Sudaršana

On hyvä, että me käymme yhdessä, Kantšin kuningas, vieretysten — on niinkuin olla pitääkin. Minä tulin sinun tiellesi lähtiessäni kotoani ja nyt minä kohtaan sinut jälleen paluumatkallani. Kukapa olisi voinut uneksiakaan, että tämä kohtauksemme oli niin hyväenteinen?

Kantši

Mutta eihän ole soveliasta, kuningatar-maammo, että kuljet tätä tietä jalkaisin. Sallitko että hankin sinulle vaunut?

Sudaršana

Ah, älä sano niin; minä en olisi milloinkaan enää onnellinen, ellen saisi kotiin palatessani polkea sen tien tomua, joka on vienyt minut pois kuninkaani luota. Minä pettäisin itseäni, jos nyt ajaisin vaunuissa.

Surangama

Sinäkin astelet nyt tomussa, kuningas; tällä tiellä ei ole milloinkaan liikkunut ketään vaunuin ja hevosin.

Sudaršana

Kuningattarena ollessani oli permantonani hopea ja kulta — nyt minun täytyy sovittaa syntymäni kova onni astelemalla tomussa ja paljaalla maan kamaralla. En olisi voinut aavistaakaan, että jokainen tämän päivän askel johtaa minut kuninkaani luo, maan ja tomun kuninkaan luo.

Surangama

Katsohan, kuningattareni, tuolla idässä näkyy aamun sarastus. Meidän ei tarvitse kävellä kauan. Minä näen jo kuninkaan palatsin kultaisten tornien huiput.

Taatto saapuu.

Taatto

Lapseni, päivä koittaa — vihdoinkin!

Sudaršana

Sinun siunauksesi on suonut onnea matkalleni, ja tässä minä olen vihdoinkin.

Taatto

Mutta näetkö, kuinka huono käytöstapa kuninkaallamme on? Hän ei ole lähettänyt vaunuja, ei soittokuntaa, ei mitään loisteliasta eikä suurenmoista.

Sudaršana

Ei mitään suurenmoista, niinkö sanot? Katsohan: koko taivas rusottaa ja purppuroi, ja ilma on tulvillaan kukkien tervetuliaistuoksuja.

Taatto

Niin, mutta kuinka säälimätön kuninkaamme lieneekin, emme kumminkaan saa yrittää kilpailla hänen kanssaan: minä en voi olla tuntematta tuskaa nähdessäni sinut tuossa tilassa, lapsukaiseni. Kuinka voisimmekaan sallia sinun astuvan kuninkaan palatsiin tuossa köyhässä ja rikkinäisessä asussa? Odotahan — minä riennän noutamaan sinulle kuningattarenvaatteesi.

Sudaršana

Oi ei, ei, ei! Hän on riisunut ne kuninkaalliset korut yltäni ikiajoiksi — hän on pukenut minut palvelijattaren pukuun kaiken maailman nähden: millainen vapahdus se onkaan ollut minulle! Minä olen nyt hänen palvelijattarensa enkä enää hänen kuningattarensa. Tänään minä kumarran kaikkia niitä, jotka voivat väittää olevansa jotenkin hänen sukuansa.

Taatto

Mutta vihamiehesi nauravat sinulle nyt; kuinka voitkaan sietää heidän pilkkansa?

Sudaršana

Olkoon heidän naurunsa ja pilkkansa iänikuinen — heittäkööt he minua tien pölyllä: se pöly on tänään oleva korujauhe, jolla itseni peitän, ennenkuin käyn herraani kohtaamaan.

Taatto

Kun on niin laita, emme sano enää mitään. Nyt me leikimme kevätjuhlamme viimeisen leikin — kiidättäköön vinha etelätuuli kukkien siitepölyn asemesta alhaisuuden tomua kaikkiin ilmansuuntiin! Me lähdemme herramme luo puettuina tomun vaatimattomaan harmaaseen. Ja me löydämme hänetkin kokonaan tomun peittämänä. Sillä luuletteko ihmisten häntä säästelevän? Hänkään ei voi välttää heidän likaisia ja pölyisiä käsiänsä eikä edes ajattele pyyhkiä saastaa pois vaatteistansa.

Kantši

Taatto, älä unohda minua tässä leikissäsi! Minäkin tahdon nähdä kuninkaallisen pukuni tahraantuvan siinä määrin, ettei sitä kukaan tunne.

Taatto

Se ei vaadi pitkää aikaa, veikkoseni. Nyt, kun olet ehtinyt näin kauas alaspäin — sinä vaihdat väriä aivan äkkiä. Katsohan kuningatartamme — hän suuttui itselleen ja luuli voivansa tuhota verrattoman kauneutensa heittämällä pois kaikki korunsa; mutta tuo kauneuden solvaus saikin sen hohtelemaan kymmenen kertaa kirkkaampana, ja nyt hän on koruttoman täydellisyytensä saavuttanut. Kuninkaastamme kerrotaan, että hän on aivan viaton kauneuteen — senvuoksi hän rakastaa kaikkea moninaista muotokauneutta, joka hohtelee kuin hänen rintansa koriste. Ja tämä kauneus on tänään riisunut huntunsa ja ylpeyden ja turhamaisuuden verhonsa! Mitä antaisinkaan, jos saisin kuulla sen ihmeellisen soitannon, joka on tänään täyttänyt kuninkaani palatsin!

Surangama

Katsokaa, aurinko nousee!

XX

Pimeä kammio.

Sudaršana

Herra, älä anna minulle takaisin sitä kunniaa, jonka kerran minulta otit! Minä olen palvelijatar sinun jalkojesi edessä — minä en etsi mitään muuta etuoikeutta kuin saada sinua palvella.

Kuningas

Kykenetkö nyt minut sietämään?

Sudaršana

Kykenen, aivan varmaan. Sinun näkeminen sai minut peräytymään, koska olin etsinyt sinua huvitarhasta ja kuningattaren-suojistani: niissä näyttää sinun halvin palvelijasikin sinua kauniimmalta. Tuo kaipauksen kuume on lähtenyt silmistäni ainiaaksi. Sinä et ole kaunis, herrani — sinä olet kaikkia vertailuja korkeammalla!

Kuningas

Se, mikä on minuun verrattavissa, on sinussa itsessäsi.

Sudaršana

Jos on niin laita, niin silloin sekin on verratonta. Sinun rakkautesi elää minussa — sinä kuvastut siinä rakkaudessa ja näet kasvosi heijastuksen minussa; mikään ei ole minun, se on kaikki sinun, oi herra!

Kuningas

Minä avaan tänään tämän pimeän kammion ovet — leikki loppuu tähän! Tule, tule nyt kerallani, tule ulos — valoon!

Sudaršana

Salli minun ennen lähtöäni kumartaa pimeyden herrani jalkoihin, säälimättömän, hirmuisen, verrattoman!

POSTITOIMISTO

HENKILÖT

Madhav. Amal, hänen ottopoikansa. Sudha, pieni kukkastyttö. Tohtori. Maitomies. Vartija. Taatto. Kylänvanhin, pauhaaja. Kuninkaan sanansaattaja. Kuninkaan lääkäri.

Ensimmäinen näytös

Näyttämö: Madhavin talo.

Madhav. Lääkäri.

Madhav

Millaisessa tilassa olenkaan! Ennen hänen tuloansa ei haitannut ollenkaan; minä tunsin itseni vapaaksi, vapaaksi. Mutta nyt, kun hän on tullut, taivas tiesi mistä, minun sydäntäni täyttää hänen rakas olemuksensa, ja minun kotini ei ole minulle enää koti, kun hän poistuu. Luuletteko, tohtori, että hän —

Lääkäri

Jos hänen kohtaloonsa on kirjoitettu elämä, niin hän jää eloon pitkiksi ajoiksi. Mutta lääkeopillisten kirjojen nojalla näyttää siltä —

Madhav

Suuri luoja, miltä näyttääkään?

Lääkäri

Kirjat sanovat: »Sappi tai halvaus, kylmänvihat tai luuvalo johtuvat kaikki samoin —»

Madhav

Älkää huoliko minua kirjoillanne paiskia. Minä vain alan pelätä entistä enemmän. Sanokaa, mitä voin tehdä.

Lääkäri (nuuskaten)

Potilasta tulee hoitaa mitä huolellisimmin.

Madhav

Niinpä kyllä; mutta sanokaa minulle, miten.

Lääkäri

Sanoinhan jo, ettei hän saa missään tapauksessa lähteä ulkosalle.

Madhav

Lapsirukka! Kovin vaikealta tuntuu, kun on suljettava hänet huoneeseen koko pitkäksi päiväksi.

Lääkäri

Eipä ole teillä muutakaan neuvoa. Syysaurinko ja sumu ovat molemmat erittäin vaaralliset pikku miehelle — sillä kirjoissa sanotaan: »Hinku, pyörrytys tai ihottuma, keltatauti tai lyijynväri silmissä —»

Madhav

Jättäkää kirjat, olkaa hyvä. Niinpä täytyy pitää poikarukka huoneessa. Eikö ole mitään muuta keinoa?

Lääkäri

Ei mitään; sillä »Tuulessa ja päivänpaisteessa —»

Madhav

Mitäpä minua nyt auttavat tietonne siitä ja tästä? Miksi ette sivuuta niitä ja käy suoraan asiaan? Mitä siis onkaan tehtävä? Teidän hoitonne on kovin, kovin ankara poikaparalle, ja hän kestää aivan tyynesti kipunsa ja sairautensa. Sydäntäni viiltää, kun näen hänen värjyvän teidän lääkettänne nauttiessaan.

Lääkäri

Mitä enemmän hän värähtelee, sitä varmempi on vaikutus. Senpävuoksi huomauttaakin viisas Tšjabana: »Lääkkeistä ja hyvistä neuvoista ovat parhaat ne, jotka huonoimmilta maistuvat.» Niinpä niin! Täytyy tästä jo lähteä. (Poistuu.)

Madhav

Kirottu juttu, tuossa saapuu taatto.

Taatto

Älähän huoli, en minä sinua pure.

Madhav

Etpä suinkaan, mutta olet paholainen, joka saa lasten päät pyörälle.

Taatto

Mutta ethän sinä ole lapsi eikä ole sinulla lapsia kotonasi; mikä sinua vaivaakaan?

Madhav

On kyllä, minä olen tuonut lapsen luokseni.

Taatto

Tosiaanko? Kuinka niin?

Madhav

Muistathan, kuinka vaimoni hartaasti toivoi itselleen ottolasta?

Taatto

Muistan, mutta sehän on vanha juttu; se ajatus ei sinua miellyttänyt.

Madhav

Tiedäthän, veikkoseni, kuinka vaikeata on kaiken aikaa ollut rahojen kerääminen. Ja sitten pitäisi jonkun vieraan lapsen tulla tuhlaamaan vaivalloisesti ansaittuja varoja. — Minä vihasin sitä ajatusta. Mutta tämä poika on omituisesti tullut lähelle sydäntäni —

Taatto

Vai siinä vika! Ja sinun rahasi kuluu hänen tähtensä ja on ylen onnellinen saadessaan jotenkin kulua.

Madhav