Part 13

Aikaisemmin ansaitseminen oli minussa eräänlainen intohimo; minä en voinut olla tekemättä työtä saadakseni rahoja. Nyt minä ansaitsen rahaa ja kun tiedän, että kaikki tapahtuu rakkaan lapsen tähden, niin se on minulle sula ilo.

Taatto

Hyvä niin. Mistä hänet löysit?

Madhav

Hänen isänsä oli kotoisin samasta kylästä kuin vaimoni. Äitinsä hän on menettänyt jo varhaisimmassa lapsuudessaan, ja taanoin on häneltä kuollut isäkin.

Taatto

Poika rukka; sitä enemmän hän kaipaa minua.

Madhav

Tohtori sanoo, että hänen pienen ruumiinsa kaikki elimet sotivat toisiansa vastaan, ja hänen eloonjäämisestään ei ole suuriakaan toiveita. On yksi ainoa pelastuskeino: varjella häntä syystuulelta ja auringolta. Mutta sinä olet oikea peikko! Onpa sekin huvi sinun iälläsi: houkutella lapsia ulkosalle!

Taatto

Jumala minua varjelkoon! Olenko tosiaankin jo yhtä vaarallinen kuin syystuuli ja aurinko, mitä ihmettä! Mutta kuulehan, ystäväiseni, osaan minä hieman toisenlaistakin huvia: pitää heitä neljän seinän sisäpuolella. Kun saan päivätyöni päätökseen, tulen solmimaan ystävyysliittoa lapsesi kanssa. (Poistuu.)

Amal tulee.

Amal

Setä, kuulehan setä!

Madhav

Kas! Sinäkö siinä, Amal?

Amal

Enkö saa lähteä minnekään pihamaalta?

Madhav

Et, poikaseni, et.

Amal

Mutta katsohan, tuolla, missä täti rouhentaa herneitä, istuu orava, häntä pystyssä. Se poimii pienillä käpälillänsä herneen murusia ja pureskelee niitä. Enkö saa juosta sinne?

Madhav

Et, kultaseni, et.

Amal

Kunpa olisin orava — se olisi hupaista! Kuulehan, setä, minkätähden et päästä minua?

Madhav

Tohtori sanoo olevan sinulle vahingoksi, jos olet ulkona.

Amal

Kuinka tohtori voi sen tietää?

Madhav

Mitä sanotkaan! Eikö sitä tietäisi tohtori, joka lukee suuria kirjojansa!

Amal

Saako hän kirjoistansa tietää kaikki?

Madhav

Tietysti, kuinkas muuten!

Amal (huoaten)

Ah, minä olen kovin tuhma! Enhän minä osaa lukea kirjoja.

Madhav

Ajattelehan: oikein, oikein oppineet henkilöt ovat samassa asemassa kuin sinä; he eivät käy koskaan ulkosalla.

Amal

Eivätkö tosiaankaan?

Madhav

Kuinkapa voisivatkaan? He ahertavat alinomaa kirjojensa ääressä näkemättä ja kuulematta mitään muuta. Kuulehan, poikaseni, kun kasvat suuremmaksi, niin sinustakin tulee oppinut; ja sitten sinä istut kotona ja luet isoja kirjoja, ja ihmiset puhuvat sinusta, sanovat: »Hän on ihmeellinen mies.»

Amal

Ei, ei setä; minä pyydän pyytämällä — en tahdo tulla oppineeksi, en halua.

Madhav

Lapsi kulta; minä olisin autettu, jos olisin saanut oppia.

Amal

Ei, minä lähtisin mieluummin katselemaan kaikkea, mitä on olemassa.

Madhav

Jopa jotakin! Katselemaan! Mitä aiot katsella, mitä erinomaista onkaan katseltavaa?

Amal

Katsohan tuota kaukaista vuorta, joka näkyy ikkunaamme — minun tekee usein mieli lähteä noiden vuorten taakse ja sitten suoraan eteenpäin.

Madhav

Voi sinua, varpusta! Ikäänkuin ei olisi muuta tekemistä kuin nousta tuon vuoren huipulle ja siitä eteenpäin! Mitä ihmettä! Älä juttele joutavia, poikaseni. Kuulehan, kun tuo vuori kerran seisoo paikallaan jäykkänä kuin muuri, niin se merkitsee, ettet voi päästä sen yli. Eihän muuten olisi maksanut vaivaa kerätä yhteen kasaan niin paljon suuria lohkareita ja tehdä niistä niin isoa asiaa, eipä suinkaan!

Amal

Kuulehan, setä, luuletko, että sen tarkoituksena on estää meitä pääsemästä kauemmaksi? Minusta näyttää siltä, että maa, joka ei osaa puhua, kohottaa kätensä taivasta kohti ja viittaa. Ja ne, jotka asuvat kaukana ja istuvat yksin ikkunan ääressä, voivat nähdä annetun merkin. Mutta oppineet henkilöt taitavat —

Madhav

Heillä ei ole aikaa sellaiseen joutavaan. He eivät ole niin hupsuja kuin sinä.

Amal

Kuulehan, minä tapasin eilen erään ihan yhtä hupsun kuin minä.

Madhav

Siunatkoon, tosiaanko, kerrohan!

Amal

Hänellä oli olalla bambusauva, jonka päässä kiikkui pieni nyytti, vasemmassa kädessä oli messinkipata ja jalassa kuluneet kengät; hän kulki tuon vainion halki suoraan kohti noita vuoria. Minä huusin hänelle ja kysyin: »Minne menet?» Hän vastasi: »En tiedä, jonnekin!» Minä kysyin jälleen: »Minkätähden menet?» Hän vastasi: »Menen etsimään työtä». Sanohan, setä, onko sinunkin etsittävä työtä?

Madhav

Tietysti. Paljon on maailmassa työnetsijöitä.

Amal

Sepä somaa! Minä lähden kulkemaan samoinkuin he löytääkseni jotakin toimitettavaa.

Madhav

Entäpä jos etsit etkä löydä. Siinä tapauksessa —

Amal

Eikö se olisi hauskaa? Siinä tapauksessa minä lähtisin kauemmas! Minä katselin, kuinka tuo mies asteli hitaasti tietänsä rikkinäisin jalkinein. Kun hän sitten oli ehtinyt siihen kohtaan, missä vesi virtaa viikunapuun alitse, hän pysähtyi ja pesi jalkansa virrassa. Sitten hän otti nyytistään hieman hernejauhoja, kostutti niitä vedellä ja alkoi aterioida. Sitten hän jälleen sulki nyyttinsä ja heitti sen olalleen, kääri vaatteensa polvea ylemmäksi ja kahlasi virran poikki. Minä olen pyytänyt tädiltä lupaa mennäkseni virralle syömään hernejauhojani aivan samoin kuin hän.

Madhav

Mitä tätisi asiasta arveli?

Amal

Täti sanoi: »Kunhan tulet terveeksi, vien sinut sinne mukanani?» Sanohan, setä, milloin minä tulen terveeksi.

Madhav

Aivan pian, poikaseni.

Amal

Ihanko totta; mutta minäpä lähden heti paikalla, kunhan olen jälleen terve.

Madhav

Minne lähdetkään?

Amal

Oh, minä kuljen kulkemistani, monien virtojen poikki ja vedessä kahlaten. Kaikki nukkuvat suljettujen oviensa takana päivän helteessä, mutta minä taivallan yhä eteenpäin etsimään työtä kaukaa, kaukaa.

Madhav

Minä ymmärrän! Luulenpa olevan parasta, että tulet sitä ennen terveeksi, sitten —

Amal

Mutta ethän vaadi, että minun pitää tulla oppineeksi, ethän, setä?

Madhav

Miksi tahtoisitkaan mieluummin tulla?

Amal

Nyt en osaa ajatella mitään, mutta sanon sinulle tuonnempana.

Madhav

Hyvä. Mutta muista, ettet saa enää huudella vieraille tai jutella heidän kanssaan.

Amal

Minä juttelen kovin mielelläni vieraiden kanssa!

Madhav

Mitäpä, jos olisivat varastaneet sinut?

Amal

Sehän olisi ollut mainiota! Mutta minua ei kukaan vie. Kaikki tahtovat minun jäävän tänne.

Madhav

Minun täytyy lähteä työhöni — mutta ethän lähde ulos, kultaseni, ethän?

Amal

En, en lähde. Mutta saanhan jäädä tähän huoneeseen tien puolelle.

Madhav poistuu.

Maitomies

Piimää, piimää, hyvää hienoa piimää.

Amal

Piimänmyyjä, kuulehan, piimänmyyjä!

Maitomies

Miksi minua huudat? Ostatko piimää?

Amal

Kuinkapa ostaisin? Minulla ei ole rahaa.

Maitomies

Siinäpä poika! Miksi sitten huudat? Uh, millaista ajan tuhlausta!

Amal

Lähtisin mielelläni mukaasi, jos saisin.

Maitomies

Minun mukaani?

Amal

Niin; minusta tuntuu, kuin alkaisin potea koti-ikävää, kun kuulen äänesi kaukaa tieltä.

Maitomies (laskien alas olkasalkonsa)

Mitä sinä täällä aina askarteletkaan, poikaseni?

Amal

Tohtori sanoo, etten saa lähteä ulos, ja minä istun tässä koko pitkän päivän.

Maitomies

Poika parka, mikä sinua vaivaa?

Amal

En tiedä. Näetkös, minä en ole oppinut, ja senvuoksi en tiedä, mikä minua vaivaa. Sanohan, maitomies mistä sinä tulet?

Maitomies

Kylästämme.

Amal

Kylästänne. Onko se hyvinkin kaukana?

Maitomies

Meidän kylämme sijaitsee Šamli-virran rannalla Pantšmura-vuorten juurella.

Amal

Pantšmura-vuorten! Šamli-virran! Miten lieneekään. Minä kenties olen nähnyt kylänne. En kumminkaan ymmärrä, milloin!

Maitomies

Oletko sen nähnyt? Oletko ollut noiden vuorten juurella?

Amal

En milloinkaan. Mutta minusta tuntuu, kuin muistaisin ne nähneeni. Kylänne on muutamien ikivanhojen suurten puiden varjossa, ja sen ohi kulkee punahiekkainen tie — eikö niin?

Maitomies

Aivan niin, poikaseni.

Amal

Ja vuoren rinteellä käy karja laitumella.

Maitomies

Ihmeellistä! Kylämme karja käy laitumella. Niin, epäilemättä!

Amal

Ja punahamosiin puetut naiset täyttävät virran rannassa ruukkujansa ja kantavat ne kotiin päälaellansa.

Maitomies

Oikeassa olet. Karjakylämme naiset käyvät virralla vettä noutamassa; mutta eipä ole jokaisella punahamosta yllensä pukea. Sinä, poikaseni, olet varmaan siellä joskus käynyt.

Amal

Totta puhuen, maitomies, en ole ollut siellä milloinkaan. Mutta kun tohtori päästää minut ulos, niin sinun pitää viedä minut heti mukanasi kyläänne.

Maitomies

Sen teen mielelläni, poikaseni.

Amal

Ja opetathan minut huutaen tarjoamaan piimää myytäväksi, käyttämään olkasalkoa tavallasi ja kulkemaan tuon pitkän, pitkän tien?

Maitomies

Miksi niin, poikaseni? Ethän sinä rupea piimää myymään? Sinähän luet suuria kirjoja tullaksesi oppineeksi.

Amal

En, minä en suinkaan tahdo tulla oppineeks — minä tahdon olla sinunlaisesi, tahdon kuljettaa piimää punahiekkaisen tien varrella vanhan viikunapuun varjossa sijaitsevasta kylästä ja tarjota sitä kaupaksi kaikilla ovilla. Kuinka mainiosti sinä huudatkaan — »Piimää, piimää, oivallista piimää!» Opeta minulle se sävel, opetathan?

Maitomies

Minäkö sinulle opettamaan sellaista, poikaseni; mitä ajatteletkaan!

Amal

Opeta se, ole hyvä. Minä kuuntelen sitä kovin mielelläni. En osaa sinulle kertoa, kuinka omituiselta tuntuu mielessäni, kun kuulen äänesi tuolta tienkäänteestä, tuon lehtokujan takaa! Tiedätkö, minusta tuntuu samanlaiselta kuin kuullessani poutahaukan huudon taivaan pyörryttävästä korkeudesta.

Maitomies

Haluatko hieman piimää, poikaseni? Kas tässä!

Amal

Minulla ei ole rahaa.

Maitomies

Ei, ei, ei, mitä joutavia rahasta juttelet? Sinä ilahdutat minua, jos otat minulta hieman piimää.

Amal

Sanohan, olenko viivyttänyt sinua liian kauan?

Maitomies

Et ollenkaan; minä en ole mitään menettänyt. Sinä olet opettanut minulle, kuinka voi olla onnellinen piimänmyyjänä. (Poistuu.)

Amal (laulunsekaisin äänin)

Piimää, piimää, oivallista piimää — karjakylästä — Pantšmura-vuorten tienoilta Šamli-virran rannalta. Piimää, hyvää piimää; varhain aamulla naiset ajavat lehmänsä riviin puiden alle ja lypsävät ne, ja illalla he toimittavat maidon happanemaan. Piimää, hyvää piimää. Hei, tuollahan kulkee vartijamies kulkuansa. Kuule, vartijamies, tule hieman juttelemaan kanssani.

Vartija

Mikä melu sieltä nousee? Etkö pelkää minunlaistani miestä?

Amal

En; miksi pelkäisinkään?

Vartija

Entäpä jos vien sinut mukanani?

Amal

Minne sinä minut viet? Hyvinkö kauaskin, ihan, vuorten tuolle puolen?

Vartija

Mitäpä, jos vien sinut suoraa päätä kuninkaan luo?

Amal

Kuninkaan luo? Vie, viethän? Mutta tohtori ei päästä minua ulos. Kukaan ei voi minua milloinkaan ottaa mukaansa. Minun täytyy jäädä tänne koko pitkäksi päiväksi.

Vartija

Tohtori ei sinua päästä, veikkonen! Jopa huomaan! Kasvosi ovat kalpeat ja silmien alla on tummat täplät. Laihoista kätösistäsi pyrkivät suonet ulos urkenemaan.

Amal

Etkö lyö rumpuasi, vartija?

Vartija

Ei ole vielä tullut se aika.

Amal

Merkillistä! Toiset sanovat, ettei aika ole vielä ehtinyt, ja toiset sanovat, että aika on jo ohi! Mutta sinun aikasi varmaan tulee heti, kunhan vain lyöt rumpuasi!

Vartija

Se ei käy päinsä; minä lyön rumpua vain silloin, kun on se aika.

Amal

Niin, minä kuuntelen mielelläni sinun malmirumpuasi. Kun on keskipäivä ja ateria on nautittu ja täti uinahtaa lukiessaan Ramajanaa ja pihalla seinän varjossa nukkuu koiramme, kuono hännän kiemurassa, silloin sinun rumpusi alkaa kumista: »Pum, pum, pum!» Sanohan minulle, miksi rumpusi kumisee!

Vartija

Minun rumpuni kumisee kertoakseen ihmisille, ettei aika odota ketään, vaan kiitää yhä eteenpäin.

Amal

Minne se kiitää? Mihin maahan?

Vartija

Sitä ei tiedä kukaan.

Amal

Niinpä ei arvatenkaan kukaan ole siellä käynyt! Ah, minä tahtoisin lentää ajan keralla siihen maahan, josta ei kukaan mitään tiedä.

Vartija

Me joudumme kerran sinne lähtemään jokainen, poikaseni.

Amal

Minäkin?

Vartija

Niin, sinäkin!

Amal

Mutta tohtori ei päästä minua ulos.

Vartija

Voipa sattua, että jonakin kauniina päivänä tohtori itse tarttuu käteesi ja ohjaa sinut sinne.

Amal

Sitä hän ei tee, sinä et häntä tunne. Hän vain salpaa minut sisään.

Vartija

Tulee eräs, joka on häntä mahtavampi, meidät vapauttamaan.

Amal

Milloin tuleekaan se suuri tohtori minun luokseni? Minä en voi enää täällä värjötellä.

Vartija

Älä huoli puhua niin, poikaseni.

Amal

Ei. Minä olen tässä, mihin ovat minut jättäneet — en hievahdakaan paikaltani. Mutta kun sitten rumpusi alkaa soida, pum, pum, pum, niin se koskee sydämeeni. Kuulehan, vartija!

Vartija

Mitä, poikaseni?

Amal

Sanohan, mitä tapahtuu tuossa isossa talossa toisella puolella, missä liehuu korkea lippu ja ihmisiä aina kulkee sisään ja ulos?

Vartija

Mitäkö siellä tapahtuu? Sehän on uusi postitoimistomme.

Amal

Postitoimisto! Kenen?

Vartija

Kenen? Tietenkin kuninkaan!

Amal

Tuleeko kuninkaalta kirjeitä tänne hänen toimistoonsa?

Vartija

Epäilemättä. Jonakin kauniina päivänä voi saapua kirje sinulle.

Amal

Minulle kirje? Mutta minähän olen vain pieni poika.

Vartija

Kuningas lähettää pienen pieniä kirjeitä pienille pojille.

Amal

Sepä mainiota! Milloin saan kirjeeni? Kuinka tiedät, että hän minulle kirjoittaa?

Vartija

Miksi hän muuten sijoittaisi postitoimistonsa avoimen ikkunasi eteen ja antaisi kultaisen lipun liehua ilmoilla?

Amal

Mutta kuka tuo minulle kuninkaan-kirjeeni, kun se saapuu?

Vartija

Kuninkaalla on monta postinkuljettajaa. Etkö näe heidän liikkuvan, rinnassaan pyöreät, kullatut laatat?

Amal

Minne he menevätkään?

Vartija

Ovelta ovelle, koko maassa.

Amal

Minä rupean kuninkaan postinkuljettajaksi, kun ehdin kasvaa suuremmaksi.

Vartija

Hahhah! Postinkuljettajaksi, tosiaankin. Kuljettamaan kirjeitä sateella ja poudalla, rikkaille ja köyhille, talosta taloon — onpa se tosiaankin aimo työ!

Amal

Se miellyttäisi minua kaikkein eniten. Minkätähden sinä hymyilet? Niinpä kyllä, sinun työsi on sekin tärkeä. Kun on keskipäivän helteinen hetki ja kaikkialla vallitsee hiljaisuus, niin sinun rumpusi soi, pum, pum, pum — ja toisinaan, kun yht'äkkiä yöllä herään ja lamppumme on palanut kuiviin, kuulen pimeydestä rumpusi hiljaisen kumun, pum, pum, pum!

Vartija

Tuolla tulee kylänvanhin! Minun täytyy lähteä. Jos hän tapaa minut jaarittelemassa, niin syntyy aika hälinä.

Amal

Kylänvanhin? Missä hän on?

Vartija

Tuolla maantiellä; näethän tuon ison palmunlehtivarjon, joka tulee keikkuen tänne päin? Se on hän!

Amal

Kuningas on varmaan määrännyt hänet tänne kylänvanhimmaksi?

Vartija

Hänet määrännyt? Eipä suinkaan! Sellaista suurisuista pöyhkeilijää! Hän osaa tehdä itsensä epämieluisaksi niin monin tavoin, että kaikki häntä pelkäävät. Hänenlaisensa tuottavat ihmisille mielipahaa ihan huvikseen. Minun täytyy nyt lähteä! Ei ole lupa jättää työtä odottamaan, tiedäthän! Aamulla varhain pistäydyn jälleen luonasi ja kerron sinulle uutisia kaupungista.

Poistuu.

Amal

Olisipa mainiota, jos saisi joka päivä kuninkaalta kirjeen. Minä luen ne tässä ikkunan ääressä. Mutta ah, enhän minä osaa lukea kirjoitettua. Kuka ne minulle lukeekaan? Täti lukee Ramajanaa; ehkäpä hän tuntee kuninkaan käsialan. Ellei kukaan niitä minulle lue, niin minun täytyy ne huolellisesti säilyttää ja lukea sitten, kun olen kasvanut isoksi. Mutta jospa postinkuljettaja ei minua löydä? Kylänvanhin, kylänvanhin, saanko jutella kanssasi hetkisen?

Kylänvanhin

Kuka siellä kirkuu ja häiritsee minua tietä kulkiessani? Vai niin, sinäkö, heittiö?

Amal

Sinäkö olet kylänvanhin? Kaikki tottelevat sinua.

Kylänvanhin (ilahtuneena)

Epäilemättä, kuinkapa muutenkaan! On paha pakko!

Amal

Tottelevatko kuninkaan postinkuljettajatkin sinua?

Kylänvanhin Täytyy totella. Tuhat tulimmaista, haluaisinpa nähdä —

Amal

Tahdotko sanoa postinkuljettajalle, että Amal istuu tässä ikkunan luona?

Kylänvanhin

Mitä hyötyä olisi siitä sanomisesta?

Amal

Siltä varalta, että minulle tulisi kirje.

Kylänvanhin

Sinulle kirje! Kukapa erehtyisi sinulle kirjoittamaan?

Amal

Jos sattuisi kuningas kirjoittamaan.

Kylänvanhin

Hahhah! Oletpa sinä merkillinen pieni veijari! Hahhah! Niinpä kyllä, kuningas; olethan sinä hänen hyvä ystävänsä, vai kuinka? Ette ole tavanneet toisianne pitkiin aikoihin, ja kuningas kaipaa sinua ihan armottomasti, epäilemättä. Odotahan huomiseen asti, niin kirje varmaan tulee.

Amal

Kuulehan, kylänvanhin, minkätähden sinä puhut minulle tuolla tavalla? Oletko vihainen?

Kylänvanhin

Totisesti! Vihainen, kuinkapa muuten! Sinä kirjoitat kuninkaalle! Madhav on viime aikoina paisunut hiton lailla. Hän on kerännyt kiliseviä kirstunsa pohjalle, ja nytpä vain kuninkaat ja padisahit keskustelevat hänen väkensä kanssa. Kunhan saan hänet käsiini, niin kyllä häntä tanssitan. Kuulehan, sinä — sinä siepposissi! Minä toimitan kuninkaan kirjeen perille — ihan varmasti!

Amal

Ei, ei, älä huoli vaivata itseäsi senvuoksi.

Kylänvanhin

Miksi en sitä tekisi? Minä kerron sinusta kuninkaalle, ja hän ei liikoja siekaile. Joku hänen palvelijoistansa tulee aivan kohta sinua tapaamaan. Madhavin hävyttömyys on kerrassaan hämmästyttävä. Kun kuningas saa tämän kuulla, niin kyllä miehen mielettömyys vähenee.

Amal

Kuka oletkaan sinä, joka siellä astelet? Kuinka somasti nilkkatiukusi helisevät! Pysähdy hetkiseksi, pysähdythän?

Eräs tyttö tulee.

Tyttö

Minulla ei ole aikaa tuokionkaan vertaa; on jo kylmä!

Amal

Huomaan kyllä, ettet halua viipyä, ja vastahakoisesti minäkin tänne jään.

Tyttö

Kun sinua katselen, ajattelen myöhäistä aamun tähteä! Mikä sinua vaivaa?

Amal

En tiedä; tohtori ei päästä minua ulos.

Tyttö

Sepä ikävää! Älä suinkaan lähde ulos, jos niin on laita! Tottele tohtoria. Ovat sinulle vihaiset, jos olet pahankurinen. Alinomainen ikkunasta kurkisteleminen ja ohikulkioiden katseleminen sinua tietenkin väsyttää. Annahan kun suljen ikkunasi vähäksi aikaa.

Amal

Älä huoli sulkea; vain tämä ikkuna on auki! Kaikki muut ovat suljetut. Mutta kerrohan minulle, kuka olet. Enpä taida sinua tuntea.

Tyttö

Minä olen Sudha.

Amal

Mikä Sudha?

Sudha

Etkö tiedä? Kukkakauppiaan tytär.

Amal

Entä mitä sinä teet?

Sudha

Minä kerään kukkia vasuuni.

Amal

Ah, kukkia keräät! Senpätähden jalkasi näyttävätkin niin iloisilta ja nilkkatiukusi soivat niin hilpeästi sinun astellessasi. Kunpa pääsisin minäkin ulos. Minä noutaisin sinulle muutamia kukkia kaikkein ylimmistä oksista, niin korkealta, ettei niitä voi nähdä.

Sudha

Tosiaanko? Tiedätkö sinä kukista niin paljon kuin minä?

Amal

Tiedän kyllä, ihan yhtä paljon. Minä tiedän sitäpaitsi kaikki, mitä satu kertoo Tšampasta ja hänen seitsemästä veljestään. Kunhan vain minut päästäisivät, niin lähtisin heti aarniometsään, missä et enää osaisi minnekään kulkea. Ja siinä, missä hunajaa imevä kolibri keinuu hennoimman oksan latvassa, minä muutun kukkivaksi tšampaksi. Tahdotko sinä olla sisareni Parul?

Sudha

Oletpa typerä! Kuinka voisinkaan olla sisaresi Parul, kun olen Sudha ja äitini on Sasi, joka myy kukkia? Minun täytyy punoa monta kukkaköynnöstä joka päivä. Olisipa hupaista, jos saisin oleilla joutilaana niinkuin sinä!

Amal

Mitä sitten tekisit koko päivän?

Sudha

Minä viettäisin juhlahetkiä Benain, morsian-nuken, ja pikku mirrini Menin keralla, ja — mutta minun täytyy tosiaankin pitää kiirettä, koska en muuten löydä ainoatakaan kukkaa.

Amal

Jää sentään vielä hetkiseksi; minä olen kovin iloinen.

Sudha

Kuulehan — sinä et saa olla tottelematon. Ole kiltti ja istu hiljaa paikallasi; kun palaan kotiin kukkineni, niin poikkean juttelemassa kanssasi.

Amal

Annatko minulle kukan?

Sudha

En, kuinkapa voisinkaan? Se on rahalla ostettava.

Amal

Minä maksan sen, kun ehdin suuremmaksi — ennenkuin lähden tuon virran toiselle puolen etsimään työtä.

Sudha

Olkoonpa menneeksi.

Amal

Tuletko takaisin, kun olet kerännyt kukkasi?

Sudha

Tulen.

Amal

Tuletko ihan varmasti?

Sudha

Tulen, tulen.

Amal

Ethän unohda minua? Minä olen Amal, muista se.

Sudha

Minä en sinua unohda, saat nähdä. (Poistuu.)

Joukko poikia saapuu.

Amal

Sanokaa, veikot, minne olette kaikki menossa? Pysähtykää hetkiseksi luokseni!

Eräs poika

Me menemme leikkimään.

Amal

Mitä te leikitte, veikkoset?

Poika

Me leikimme kyntömiehiä.

Eräs toinen poika (keppiä näyttäen)

Tässä on meidän auramme.

Kolmas poika

Me kaksi olemme härkäparina.

Amal

Aiotteko leikkiä koko päivän?

Poika

Aiomme, koko päivän.

Amal

Ja palaatte kotiin illalla virran vieritse johtavaa tietä?

Poika

Palaamme.

Amal

Kuljetteko kotimatkallanne talomme ohi?

Poika

Tule kerallamme leikkimään, tulethan?

Amal

Tohtori ei päästä minua ulos.

Poika

Tohtori! Välitätkö tosiaankin siitä, mitä tohtori sanoo? Me tästä lähdemme, on kohta myöhä.

Amal

Älkää menkö. Leikkikää kadulla minun ikkunani läheisyydessä, jotta teidät näen.

Poika

Mitä me tässä voimme leikkiä?

Amal

Minä annan teille kaikki leluni, jotka tuossa lepäävät. Tässä ne ovat, ottakaa ne. Minä en voi leikkiä yksinäni. Ne vain likaantuvat, ja minulla ei ole niistä mitään hyötyä.

Pojat

Sepä oivallista! Mainioita leluja! Katsokaahan, tuossa on laiva. Tuossa on vanha Džatai-muori. Eikö olekin tuo uljas sotilas? Annatko tosiaankin ne kaikki meille? Eikö käy sääliksesi?

Amal

Ei ollenkaan;- pitäkää hyvänänne.

Poika

Etkö tahdo niitä takaisin?

Amal

En, minä en niitä tarvitse.

Poika

Sanohan, eikö sinua siitä toruta?

Amal

Minua ei toru kukaan. Mutta ettekö leiki niillä hetken aikaa ovemme edustalla joka aamu? Minä toimitan teille uusia, kun nämä käyvät vanhoiksi.

Poika

Sen teemme. Kuulkaahan, asettakaa nämä sotamiehet riviin. Leikitään sotaa; mistä saamme kiväärin? Kas tässä on kappale ruokoa; se kelpaa hyvin siihen virkaan. Mutta sinähän olet jo nukahtamaisillasi.

Amal

Pelkäänpä olevani uninen. En tiedä, mistä johtuu, että toisinaan niin käy. Minä olen istunut jo kauan ja olen väsynyt; selkääni pakottaa.

Poika

Eihän ole vielä kunnolla keskipäiväkään. Mistä johtuu, että olet uninen? Kuulehan! Malmirumpu ilmoittaa ensimmäisen vartiovuoron päättymistä.

Amal

Niin, pum, pum, pum, se soittaa minua uneen.

Poika

Meidän on varmaan paras lähteä. Me tulemme jälleen huomenna aamulla.

Amal

Tekee mieleni kysyä teiltä jotakin, ennenkuin lähdette. Te olette aina ulkona — tunnetteko kuninkaan postinkuljettajia?

Pojat

Tunnemme, hyvinkin.

Amal

Mitä he ovat miehiänsä? Sanokaa minulle heidän nimensä.

Poika

Erään nimi on Badal.

Toinen poika

Eräs toinen on Sarat.

Kolmas poika

Heitä on paljonkin.

Amal

Luuletteko, että he minut tuntevat, jos tulee minulle kirje?

Poika

Aivan varmaan he sinut löytävät, jos nimesi on kirjeenkuoressa.

Amal

Ettekö tuo huomenna, kun tulette jälleen luokseni, erästä mukananne, jotta hän oppii minut tuntemaan?

Poika

Tuomme, jos haluat.

Toinen näytös

Amal vuoteessa.

Amal

Enkö saa tänään siirtyä ikkunan luo, setä? Moittiikohan tohtori sitäkin?

Madhav

Rakas poikaseni, näethän, että tilasi on huonontunut, kun olet päivän toisensa jälkeen ikkunassa kyyhöttänyt.

Amal

Eipä suinkaan; minä en tiedä käyneeni siitä sairaammaksi, tunnen oloni siinä aina hyväksi.

Madhav

Ei, se ei ole sinulle hyväksi; sinä kyyhötät siinä ja solmit ystävyysliittoja kaikkien lähiseudulla asuvien vanhojen ja nuorten kanssa. Onhan tuossa kuin markkinat minun räystääni alla — sellaista rasitusta ei ihminen kestä. Ovathan kasvosi ihan kalpeat.

Amal

Setä, minä pelkään, että fakiiri kulkee ohi huomaamatta minua ikkunassa.

Madhav

Mikä ihme se on, sinun fakiirisi?

Amal

Hän tulee juttelemaan minun kanssani niistä monista maista, joissa hän on käynyt. Minä kuuntelen häntä mielelläni.

Madhav

Kuinka se on mahdollista? Minä en tunne ketään fakiiria.

Amal

Hän tulee suunnilleen näihin aikoihin. Minä pyydän sinua, pyydän ja rukoilen: salli hänen tulla hetkiseksi tänne juttelemaan kanssani.

Tulee taatto fakiiriksi puettuna.

Amal

Siinähän sinä olet. Tule tänne, fakiiri, vuoteeni luo.

Taatto (silmää iskien)

Minä olen fakiiri.

Madhav

Vaikeampi olisi minun sanoa, mikä sinä et ole.

Amal

Missä olet ollut tällä kertaa, fakiiri?

Fakiiri

Papukaijojen saarella. Olen vasta sieltä palannut.

Madhav

Papukaijojen saarella!

Fakiiri

Onko se kovin ihmeellistä? Minä en ole sinunlaisesi. Eihän matka suuria maksa. Minä matkustan, minne kulloinkin haluan.

Amal (taputtaen käsiään)

Oletpa onnellinen! Muista, että olet luvannut ottaa minut opetuslapsenasi mukaasi, kunhan tästä kostun.

Fakiiri