Part 8

Kerrotaan, että hän on urhoollisuudeltaan parhaan miehen ja hellyydeltään parhaan naisen veroinen.

Tšiira

Sepä se onkin hänen suurimpana onnettomuutenansa. Nainen, joka on vain nainen, joka kiehtoo miesten sydämet hymyilyillään ja huokauksillaan, palveluksillaan ja hellillä hyväilyillään, on onnellinen. Mitäpä hyötyä hänellä olisi oppineisuudesta ja suurista teoista? Jos olisit hänet eilen nähnyt metsäpolun varrella sijaitsevan Šiva-jumalalle pyhitetyn temppelin pihalla, olisit kulkenut hänen ohitsensa huolimatta luoda häneen silmäystäkään. Oletko tosiaankin kyllästynyt naisen kauneuteen siinä määrin, että kaipaat hänestä miehen voimaa?

Minä olen valmistanut keskipäivän lepoa varten makuusijan yöpimeään luolaan ja olen sitä varten taittanut viheriöitä, vaahtoavan vesiputouksen kostuttamia lehviä. Mustaa kivipermantoa peittävän pehmeän, viheriän sammalen viileys suutelee siellä silmäsi uneen. Sällithän, että johdan sinut sinne?

Ardžuna

Ei tänään, rakkaani.

Tšitra

Miksi ei tänään?

Ardžuna

Olen kuullut rosvojoukkueen lähestyvän tasankoja. Minun täytyy välttämättä varustautua suojellakseni säikähtyneitä kyläläisiä.

Tšitra

Sinun ei tarvitse ollenkaan heitä pelätä. Prinsessa Tšitra on asettanut vahvat vartiostot rajasolain suulle, ennenkuin lähti pyhiinvaellusretkelleen.

Ardžuna

Sällithän minun harjoittaa hetkisen kšatrijan sotaista ammattia. Minä hankin tälle joutilaalle käsivarrelleni uutta mainetta, jotta se olisi arvokkaampi pielus sinun päätäsi varten.

Tšitra

Entäpä, jos kiellän sinua lähtemästä, jos kierrän käsivarteni uumillesi? Tempaudutko karusti minusta irralle ja jätätkö minut? Niinpä mene! Mutta tiedä, että kerran katkennut liaani ei milloinkaan yhdy enää yhdeksi. Mene, jos janosi on sammunut. Mutta ellei ole niin laita, muista, että nautinnon jumala on epävakainen eikä odottele ketään. Viivy vielä hetkinen, valtiaani! Kerro minulle ne levottomat ajatukset, jotka sinua kiusaavat. Kuka onkaan tänään askarruttanut mieltäsi! Tšitrako?

Ardžuna

Niin, Tšitra. Minä ihmettelen, minkä lupauksen vuoksi hän on lähtenyt pyhiinvaellusretkelleen. Mitä häneltä voikaan puuttua?

Tšitra

Mitä puuttua? Onko hänellä, onnettomalla, milloinkaan mitään ollut? Hänen huomattavimmat kykynsä ovat vankilan muureja, jotka sulkevat hänen naisen-sydämensä kylmään tyrmään. Hän on synkkä ja tyytymätön. Hänen naisellisen rakkautensa täytyy tyytyä käymään ryysyihin puettuna; hänelle ei ole suotu kauneutta. Hän on kuin ilottoman aamun henki, joka istuu kivisellä vuorenhuipulla pimeiden pilvien himmentäessä siltä kaiken valon. Älä kysy minulta hänen elämästänsä. Se ei voi kuulua viehättävältä kenenkään miehen korvaan.

Ardžuna

Sanomattomasti tekee mieleni saada kuulla hänestä kaikki. Minä olen kuin vaeltaja, joka saapuu keskiyön aikaan vieraaseen kaupunkiin. Kupukatot, tornit ja puutarhojen puut näyttävät epämääräisiltä ja varjomaisilta, ja uneliaan hiljaisuuden läpi kuuluu toisinaan meren kumea huokaus. Hän odottelee hartaasti aamua, joka on ilmaiseva hänelle kaikki vieraat ihmeet. Kerro minulle hänen tarinansa.

Tšitra

Mitäpä siinä on enempää kerrottavaa?

Ardžuna

Minä kuvittelen näkeväni hänet valkoisen ratsun selässä ylväästi pidellen vasemmassa kädessään ohjaksia ja oikeassa joustansa, ikäänkuin Voiton jumala, joka jakaa ympärilleen hyvää toivoa. Hän suojelee imeviä poikasiaan kiivaalla rakkaudellansa niinkuin valpas jalopeuraemo. Naisen käsivarret ovat kauniit, vaikka niitä ei korista mikään muu kuin kahlehtimaton voima! Minun sydämeni on rauhaton, kaunoiseni, niinkuin käärme, joka tointuu pitkästä talviunestansa. Tule, kiitäkäämme toistemme keralla nopeiden ratsujen selässä, niinkuin kaksoistähti syöksyy hehkuen läpi avaruuden. Pois tästä unettavasta, synkänviheriästä vankilasta, tästä huumaavasta, henkeäsalpaavasta ilmasta!

Tšitra

Tunnusta minulle totuus, Ardzuna: jos minä voisin jonkin taian avulla karistaa itsestäni tämän hekumallisen pehmeyden, tämän aran kauneuden hemmen, joka säikkyy maailman karua ja terveellistä kosketusta, heittää sen pois kuin lainavaatteet, voisitko sinä sen sietää? Jos suoristaudun pystyksi ja väkeväksi, sydämessä rohkeus, joka halveksii tukea kaipaavan heikkouden viekkaita juonia, jos kohotan pääni korkealle kuin solakka nuori vuorihonka enkä enää lepää hervottoman liaanin lailla maan tomussa, olenko silloinkin miehen katsetta kiehtova? Ei, ei, sinä et voisi sitä kestää. On parempi, että sirottelen ympärilleni häipyvän nuoruuden soreita leluja ja odotan sinua kärsivällisesti. Jos haluat palata, niin minä ojennan sinulle hymyillen tämän kauniin ruumiini maljan täynnä nautinnon viiniä. Kun olet siihen väsynyt ja kyllästynyt, voit lähteä työhösi tai leikkiin, ja vanhaksi tultuani minä mielelläni vetäydyn siihen nurkkaan, joka minulle jätetään. Kuinka miellyttäisikään sinun sankarillista sieluasi, jos yön kisakumppani pyrkisi päiväiseksi puolisoksesi, jos vasen käsivarsi oppisi kantamaan ylpeän oikean taakkaa?

Ardžuna

Näyttää siltä, kuin en milloinkaan sinua oikein tuntisi. Sinä olet minulle kuin jumalatar, joka piilee kultaisessa kuvassa. Minä en voi sinua koskettaa, en voi sinulle korvata verrattomia antimiasi. Niinpä rakkauteni onkin epätäydellinen. Surumielisen katseesi arvoituksellisista syvyyksistä, leikillisistä sanoistasi, jotka ivailevat omaa merkitystänsä, minä toisinaan näen vilahtavan esiin olennon, joka yrittää tuhota ruumiinsa raukean sulon, yrittää päästä kärsimyksen puhtaaseen tuleen hymyn usvaisen verhon läpi. Harhakuva on totuuden ensimmäinen ilmestysmuoto. Vieraassa puvussa lähestyy totuus rakastajaansa. Mutta tulee aika, jolloin se riisuu yltänsä korut ja harsot ja seisoo alastomaan ylhäisyyteensä pukeutuneena. Minä tavoittelen sitä viimeistä sinua, sitä yksinkertaisinta aito totuutta.

Miksi itket, rakkaani? Miksi kätket kasvosi käsiisi? Olenko tuottanut sinulle tuskaa, armaani? Unohda mitä sanoin. Minä tahdon tyytyä nykyisyyteen. Tulkoon jokainen kauneuden tuokio minun luokseni niinkuin tuntematon lintu näkymättömästä, pimeään kätketystä pesästänsä tuoden minulle laulavan tervehdyksen. Minä tahdon aina istua toivoineni niiden toteutumisen rannalla ja päättää siten päiväni.

Yhdeksäs kohtaus

Tšitra ja Ardžuna.

Tšitra (viittaan kääriytyneenä)

Oletko tyhjentänyt maljan viimeiseen pisaraan, valtiaani? Nytkö siis on kaiken loppu? Ei, kun kaikki on tehty, jää vielä jotakin jäljelle, ja se on minun viimeinen uhrini sinun jalkojesi eteen.

Minä olen tuonut taivaan tarhoista verrattoman ihania kukkia palvoakseni sinua, sydämeni jumalaa. Juhlamenojen päätyttyä, kukkasten lakastuttua, sallinet minun heittää ne ulos temppelistä. (Hän riisuu viittansa ja esiintyy jälleen mieheksi vaatetettuna.) Silmäile nyt palvojaasi armollisesti.

Minä en ole niin kaunis enkä täydellinen kuin ne kukkaset, jotka palvoessani sinulle tarjosin. Minussa on monta vikaa ja virhettä. Minä olen vaeltaja suurella maailmantiellä, vaatteeni ovat tahraiset, ja okaat ovat viiltäneet jalkani verille. Kuinkapa voisinkaan olla kaunis kuin kukka, moitteettoman suloinen kuin tuokion kestävä elämä? Minä tarjoan sinulle ylpeästi lahjaksi naisen sydämen, johon on kertynyt maan tyttären kaikki tuska ja riemu, toivo, pelko ja häpeä, ja jossa syntyy kuolemattomuutta tavoitteleva rakkaus. Siinä on epätäydellisyys, mutta jalo ja ylevä. Nyt, kun kukkapalvonta on päättynyt, herrani, ota tämä palvelijaksesi tulevaisia päiviä varten!

Minä olen Tšitra, kuninkaan tytär. Muistanet sen päivän, jolloin Šivan temppelissä astui luoksesi nainen, korujen ja kaunisteiden peittämä. Tuo julkea nainen tuli sinua kosimaan ikäänkuin olisi ollut mies. Sinä torjuit hänet ja menettelit oikein. Valtiaani, minä olen se nainen. Hän oli minun valhehahmoni. Jumalten armosta minä sain sitten vuoden ajaksi niin ihanan muodon kuin kuolevainen konsanaan ja rasitin sillä petoksella sankarini sydäntä. Minä en ole, en voi olla se nainen.

Minä olen Tšitra. En ole mikään palvottava jumala, mutta en myöskään yleisen säälin esine, joka pyyhkäistään välinpitämättömästi syrjään kuin hyttynen. Jos pidät minua kyllin arvokkaana salliaksesi minun kulkea vierelläsi vaaran ja uskalluksen polkuja, jos suot minulle osan elämäsi suurista velvollisuuksista, niin tulet tuntemaan minun varsinaisen olemukseni. Jos lapsi, jota kohdussani ravitsen, syntyy poikana, niin minä itse opetan hänet olemaan toinen Ardžuna, lähetän hänet ajan tullen luoksesi, ja silloin sinä vihdoin tunnet minut oikein. Tänään minä voin tarjota sinulle vain Tšitran, kuninkaan tyttären.

Ardžuna

Rakkaani, minun elämästäni ei puutu mitään.

PIMEÄN KAMMION KUNINGAS

I

Katu. Muutamia matkamiehiä ja kaupunginvartija.

Ensimmäinen mies

Hoi, mies!

Kaupunginvartija

Mitä haluatte?

Toinen mies

Mitä tietä meidän on kuljettava? Me emme tunne tätä seutua. Sano meille, mitä tietä meidän on mentävä, ole hyvä.

Kaupunginvartija

Minne olette menossa?

Kolmas mies

Siihen suureen juhlaan, joka tulee kohta vietettäväksi, tiedäthän? Mitä tietä meidän on kuljettava?

Kaupunginvartija

Tiet ovat täällä kaikki toistensa veroisia. Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa. Astukaa vain suoraan eteenpäin, niin osutte varmaan oikeaan.

Poistuu.

Ensimmäinen mies

Kuulkaahan, mitä tuo houkkio sanoo: »Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa!» Eikö niinmuodoin ole ihan mieletöntä, että on olemassa paljon teitä?

Toinen mies

Älä huoli panna sitä niin pahaksesi. Jokaisella maalla on oikeus järjestää omat asiansa niinkuin hyväksi näkee. Meidän maamme maantiet — niin, niistä tuskin kannattaa puhuakaan, ovathan ne vain kapeita kujia, raiteiden ja askel-urien muodostama labyrintti. Meidän kuninkaamme ei luota avoimiin valtateihin; hän on sitä mieltä, että tiet vain yllyttävät hänen alamaisiansa karkaamaan pois hänen valtakunnastaan. Täällä on asia aivan toisin: kukaan ei ole toisen tiellä, kukaan ei sinua moiti, jos menet minne mielit; ja sittenkään ei kukaan ajattelekaan poistua tästä kuningaskunnasta. Jos meidän maamme tiet olisivat tällaiset, niin se olisi jäänyt aivan pian autioksi.

Ensimmäinen mies

Parahin Džanardan, minä olen aina huomannut luonteessasi tuon suuren virheen.

Džanardan

Minkä virheen?

Ensimmäinen mies

Että haluat aina moitiskella omaa maatasi. Kuinka voitkaan otaksua, että avoimet valtatiet voivat olla jollekin maalle onneksi? Kuulehan, Kaundilja, tuossa on mies, joka tosiaankin uskoo vapaiden valtateiden olevan maan pelastuksena.

Kaundilja

Minun ei tarvinne uudelleen huomauttaa sinulle, Bhavadatta, että Džanardanille on siunautunut nimenomaisen nurinkurinen äly, joka varmaan johtaa hänet johonkin vaaraan eräänä kauniina päivänä. Jos kuningas saa kuulla arvoisasta ystävästämme, niin hänelle käynee vaikeaksi löytää henkilöä, joka suorittaa hautausmenot hänen kuoltuaan.

Bhavadatta

Pakostakin johtuu mieleen, että tässä maassa elämisen täytyy olla työlästä: näillä kaduilla kaipaa yksinäisyyden iloja — tämä alinomainen tungos ja hartiainhieronta vieraiden ihmisten kanssa herättää kylvyn kaipausta. Ja kukaan ei voi sanoa, millaista väkeä näillä julkisilla teillä kohtaa — uh!

Kaundilja

Džanardan se meidät houkutteli tähän mainioon maahan tulemaan! Meidän koko suvussamme ei ole ollut toista hänenlaistansa. Tunsithan isäni, tietenkin; hän oli suuri mies, hurskas mies, jos kukaan. Hän vietti koko elämänsä ympyränkehässä, jonka säde oli yhdeksänviidettä kyynärää ja joka oli piirretty mitä tarkimmin noudattaen pyhien kirjojemme määräyksiä, eikä poistunut päiväksikään siitä kehästä. Hänen kuolemansa jälkeen ilmaantui vakava vaikeus: kuinka voitaisiin hänen ruumiinsa polttaa yhdeksänviidettä kyynärän kehässä ja samalla talon ulkopuolella? Vihdoin ratkaisivat papit asian siten, ettei tosin ollut lupa ylittää pyhien kirjojen mainitsemaa lukua, mutta että oli ainoa keino suoriutua vaikeudesta sallimalla numeroiden vaihtaa paikkaa ja ottamalla 94 kyynärää 49:n asemesta. Vain siten me voimme hänen ruumiinsa polttaa talon ulkopuolella loukkaamatta pyhiä kirjoja. Se oli tarkkaa säännösten noudattamista, totisesti! Eipä olekaan meidän maamme tavallisimpia.

Bhavadatta

Ja sittenkin, vaikka Džanardan on kotoisin aivan samoilta seuduilta, hän pitää viisaana julistaa, että vapaat valtatiet ovat maalle edullisimmat.

Poistuvat.

Taatto saapuu poikajoukon keralla.

Taatto

Kuulkaahan, pojat, tänään me joudumme kilpasille rajun etelätuulen kanssa — emmekä aio joutua häviölle. Me laulamme, kunnes kaikki kadut ja tiet ovat hilpeätä lauluamme tulvillaan.

Laulu

Etelän uksi on auennut. Tule, kevät, tule! Sykähtele sydämeni tahtiin; tule, kevät, tule! Tule laulavin lehdin ja tuoreita kukkia tuoden; Tule huiluin ja metsien huokailuin! Heloviittasi hulmutkoon ahavaisilla teillä! Tule, kevät, tule!

Poistuvat.

Joukko kansalaisia saapuu.

Ensimmäinen kansalainen

Eipä voi kumminkaan olla toivomatta, että kuningas olisi suostunut näyttäytymään ainakin tänään. Onpa vahinko, kun elää hänen valtakunnassaan, mutta ei saa häntä nähdä ainoatakaan kertaa!

Toinen kansalainen

Kunpa vain tietäisit tämän salaisuuden todellisen tarkoituksen! Minä voisin sen sinulle sanoa, jos sinä osaisit pitää asian tietonasi.

Ensimmäinen kansalainen

Me asumme samassa kaupunginosassa, veikkoseni, mutta oletko milloinkaan kuullut minun jaarittelevan julki kenenkään salaisuutta? Mitä tulee siihen juttuun, että veljesi löysi aarteen kaivoa kaivaessaan — tiedäthän hyvinkin, minkätähden minun täytyi siitä puhua. Tiedäthän asian.

Toinen kansalainen

Epäilemättä. Ja juuri sen vuoksi, että sen tunnen, minä kysyn sinulta, osaatko vaieta, jos asian sinulle kerron. Ota huomioon, että voimme joutua kaikin tuhon omiksi, jos sen ilmaiset.

Kolmas kansalainen

Oletpa mukava mies, tosiaankin, Virupakša! Minkätähden tekeekään kovin mielesi toteuttaa tuho, joka toistaiseksi vain voi sattua? Kukapa ottaisikaan vastatakseen siitä, että pitää salaisuutesi ikänsä kaiken omana tietonansa?

Virupakša

Juttu sattui suistumaan niihin asioihin — mutta enpä siis sanokaan mitään. Ei ole tapanani turhia jaaritella. Te ryhdyitte itse pohtimaan sitä kysymystä, ettei kuningas milloinkaan näyttäydy, ja minä vain huomautin, ettei kuningas suotta aikojaan pysyttele piilossa.

Ensimmäinen kansalainen

Sano meille, minkätähden, Virupakša.

Virupakša

Miksipä en tuota sanoisi — olemmehan kaikki hyviä ystäviä, eikö totta? Eihän siis voi haitata. (Hiljaisin äänin.) Kuningas — on — ruma ja on senvuoksi päättänyt olla näyttäytymättä alamaisilleen.

Ensimmäinen kansalainen

Vai niin! Siinäkö vika! Aivan varmaan on niin laita. Olemme aina ihmetelleet... Saahan pelkkä kuninkaan näkeminen kaikkien maiden ihmiset vapisemaan pelosta kuin haavanlehdet; minkätähden ei meidän kuningastamme ole nähnyt yksikään kuolevainen? Kunhan hän astuisi vihdoin esiin vaikkapa vain tuomitakseen meidät kaikki hirsipuuhun, voisimme ainakin uskoa, ettei hän ole pelkkää petosta. Virupakšan selitys kuulostaa epäilemättä sangen todennäköiseltä.

Kolmas kansalainen

Ei ollenkaan — minä en usko hitustakaan.

Virupakša

Mitä, Višu, onko tarkoituksesi väittää minua valehtelijaksi?

Višu

Eipä juuri — mutta minä en voi hyväksyä sinun otaksumaasi. Suo anteeksi, minä en voi auttaa sitä, että näytän hieman karkealta ja kömpelöltä.

Virupakša

Eipä ihmekään, ettet usko minun sanojani — sinähän pidät itseäsi kyllin viisaana hylätäksesi vanhempiesi ja ylempiesi mielipiteet. Et olisi varmaankaan saanut oleskella tässä maassa kovin kauan, ellei kuningas pysyisi piilossa. Sinä et ole häpeällistä kerettiläistä parempi.

Višu

Sinä parhain oikeauskoisuuden tukipylväs! Etkö usko, että kuka muu kuningas tahansa olisi arvelematta leikannut sinulta kielen ja heittänyt sen koirien ruoaksi? Ja sinä julkeat sanoa, että meidän kuninkaamme on kauhistuttavan näköinen.

Virupakša

Kuulehan, Višu, etkö hillitse kieltäsi?

Višu

On aivan turhaa huomauttaa, kenen kieli tässä eniten kaipaa hillitsemistä.

Ensimmäinen kansalainen

Sst, hyvät ystävät... tästä ei hyvä seuraa... Näyttävätpä päättäneen saattaa minutkin vaaraan kerallansa. Minä en halua olla osallisena tässä kaikessa.

Poistuu.

Joukko miehiä, meluilevan riehakkuuden vallassa, hinaa mukanaan taattoa.

Toinen kansalainen

Kuulehan, taatto, eräs ajatus ei anna minulle tänään lepoa eikä rauhaa...

Taatto

Mikä ajatus?

Toinen kansalainen

Kaikki maat ovat tänä vuonna lähettäneet väkeänsä juhlaamme, mutta jokainen sanoo: »Kaikki on viehättävän kaunista — mutta missä on kuninkaanne?» ja me emme tiedä, mitä vastata. Siinä se suuri puutos, jonka jokainen meikäläinen pakostakin tuntee.

Taatto

»Puutos», sanot sinä! Onhan koko maamme kuningasta ihan tulvillaan, ja sinä nimität häntä puutokseksi! Onhan hän tehnyt meistä jokaisesta kruunatun kuninkaan!

Laulaa

Me olemme kaikki kuninkaita kuninkaamme kuningaskunnassa. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Me teemme mitä tahdomme, ja teemme kumminkin mitä hän tahtoo; Meitä ei sido kauhun kahle orjain valtiaan jalkoihin. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Meidän kuninkaamme kunnioittaa meitä kaikkia, niin kunnioittaen itseään. Mikään viheliäisyys ei voi meitä iäksi sulkea valheensa vankilaan. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Me raivaamme taistellen oman tiemme ja saavutamme vihdoin hänen tiensä. Yön pimeän kuilu ei meitä milloinkaan ahmaise. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!

Kolmas kansalainen

Minä en voi tosiaankaan sietää niitä mielettömyyksiä, joita kuninkaastamme kerrotaan vain siitä syystä, ettei hän näyttäydy julkisuudessa.

Ensimmäinen kansalainen

Ajattelehan! Jokainen, joka loukkaa minua, voi tulla rangaistavaksi, mutta kukaan ei voi vaimentaa hylkiötä, joka rohkenee solvata kuningasta.

Taatto

Solvaus ei koske kuninkaaseen. Pelkkä henkäyksesi sammuttaa liekin, jonka lamppu lainaa auringolta, mutta vaikka koko maailma yrittäisi puhaltaa aurinkoa sammuksiin, sen säteilevä hohto säilyisi himmenemättömänä ja ennallansa.

Višvavasu ja Virupakša tulevat.

Višu

Tuossa on taatto! Kuulehan, tämä mies kertoo jokaiselle kohtaamallensa, että kuninkaamme pysyttelee piilossa rumuutensa vuoksi.

Taatto

Minkätähden siitä närkästyt, Višu? Hänen kuninkaansa täytyy olla ruma, sillä kuinkapa voisi Virupakšalla olla tuollaiset kasvot hänen valtakunnassaan? Hän muovaa kuninkaansa kuvastimessa nähdyn oman kuvansa mukaan.

Virupakša

Minä en mainitse mitään nimiä, taatto, mutta kukaan ihminen ei voine epäillä henkilöä, joka minulle uutisen uskoi.

Taatto

Kukapa voisi olla sinua itseäsi korkeampi arvovalta!

Virupakša

Mutta minä voisin esittää teille todisteita...

Ensimmäinen kansalainen

Tuon miehen röyhkeys on rajaton! Hän ei tyydy julkeasti levittämään inhoittavaa juorua, vaan tarjoutuu mittaamaan valheitansa hävyttömyydellään!

Toinen kansalainen

Miksi emme mittaa hänen koko pituuttansa tässä maan kamaralla?

Taatto

Ei kannata kiivastua, ystäväni! Miesparka varustautuu viettämään omaa juhlaansa laulamalla kuninkaansa rumuutta. Astele eteenpäin, Virupakša, sinä löydät varmaan paljon sellaista väkeä, joka mielellään sinua uskoo; ole onnellinen heidän seurassaan.

Poistuvat.

Vieraiden seurue saapuu takaisin.

Bhavadatta

Kuulehan, Kaundilja, mieleeni johtuu ajatus, ettei tällä kansalla olekaan kuningasta. Ovat jotenkin osanneet saattaa huhun kulkemaan.

Kaundilja

Olet luullakseni oikeassa. Tiedämmehän hyvin, että jokaisen maan korkein ja silmiinpistävin on kuningas, joka tietenkin näyttäytyy niin usein kuin suinkin voi.

Džanardan

Mutta näethän, millainen järjestys ja säntillisyys täällä vallitsee — kuinka sen selität, ellei kuningasta ole olemassa?

Bhavadatta

Siinäkö se viisaus, jonka olet saavuttanut elettyäsi kauan hallitsijan alamaisena! Olisiko kuningas välttämätön, jos maassa vallitsisi ilmankin järjestys ja sopusointu?

Dianardan

Kaikki nämä ihmiset ovat kokoontuneet tähän iloiseen juhlaan. Luuletko, että he kokoontuisivat samoin maassa, jossa anarkia vallitsee?

Bhavadatta

Sinä väistät asian ydintä, kuten ainakin, parahin Džanardan. Järjestys ja säntillisyys ovat eittämättömät, ja juhlailo on sekin selvä; sikäli ei ole mitään hankaluutta. Mutta missä on kuningas? Oletko hänet nähnyt? Kerro se meille.

Džanardan

Minä tahdon vain huomauttaa, että tiedätte oman kokemuksenne nojalla sekasortoa ja anarkiaa voivan ilmetä sielläkin, missä on kuningas; mutta mitä näemmekään täällä?

Kaundilja

Aina sinä kiertelet kaartelet. Minkätähden et voi vastata suoraan Bhavadattan kysymykseen. — Oletko nähnyt kuninkaan vai etkö ole häntä nähnyt? Oletko vai et?

Poistuvat. Saapuu mieskuoro laulaen.

Laulu

Armaani on aina sydämessäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla. Hän asuu silmäterässäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla. Minä vaelsin kauas kuulemaan hänen omia sanojansa, Ah, miksi vaelsin! Kun saavuin kotiin, kuulin ne omissa lauluissani. Ken etsii häntä kerjäläisenä ovelta ovelle kulkien! Tule povelleni ja näe hänen kasvonsa silmäini kyynelissä!

Kuninkaan sanansaattajoita ja henkivartijoita saapuu.

Ensimmäinen sanansaattaja

Pois tieltä! Väistykää kadulta, kaikki!

Ensimmäinen kansalainen

Oho, mies, mikä luuletkaan olevasi? Eipä liene kopea astuntasi synnynnäinen, ystäväiseni? — Minkätähden meidän pitää pois tieltä, arvoisa herra? Minkätähden meidän pitää väistyä? Olemmeko katukoiria, vai kuinka?

Toinen sanansaattaja

Kuninkaamme saapuu tätä tietä.

Toinen kansalainen

Kuningas? Mikä kuningas?

Ensimmäinen sanansaattaja

Meidän kuninkaamme, tämän maan kuningas.

Ensimmäinen kansalainen

Mitä, onko tuo veikko ihan mieletön? Eihän ole vielä kuultu, että kuninkaamme olisi lähtenyt ulos sallien noiden mylvijöiden tuloansa ilmoittaa?

Toinen sanansaattaja

Kuningas ei aio enää pysytellä piilossa alamaisiltansa. Hän tulee itse johtamaan juhlaa.

Toinen kansalainen

Onko niin laita, veliseni?

Toinen kansalainen

Ei ollenkaan. Hän on kylänvanhimpamme appiukon serkku eikä asu edes samalla puolella kylää kuin me.

Toinen sanansaattaja

Oikein! Hän tosiaankin muistuttaa epämääräisen appiukon seitsemättä serkkua, ja hänen älyssään tuntuu siinäkin olevan appisedän leima.

Kumbha

Ah, rakkaat ystävät, moni katkera murhe on vaivaista mieltäni vinoon vääntänyt, ennenkuin se on tällaisekseen ehtinyt. Tässä taanoin saapui eräs kuningas kaduille komeilemaan lähettäen edellänsä yhtä paljon arvonimiä kuin rumpuja, joiden pärrytys teki kaupungin sietämättömäksi olopaikaksi... Mitä kaikkea teinkään häntä palvellakseni ja hänelle kelvatakseni! Minä annoin hänelle lahjoja tuhlaten, seurasin häntä kuin kerjäläinen — ja vihdoin havaitsin, etteivät varani sietäneet sellaista suoneniskua. Mutta kuinka päättyikään tuo komeus ja majesteetti? Kun kansa aneli häneltä anteja ja lahjoja, hän ei löytänyt kalenterista yhtäkään hyväenteistä päivää, vaikka kaikki päivät olivat olleet hänen mielestään onnenpäiviä, kun meidän piti suorittaa verojamme!

Toinen sanansaattaja

Katsohan, tuolla hulmuaa hänen lippunsa.

Toinen kansalainen

Tosiaankin, siellä näkyy lippu.

Toinen sanansaattaja

Näetkö siinä punaisen kimšuk-kukanl!

Toinen kansalainen

Näen, näen, siinä on tosiaankin kimšuk! Onpa se hohtelevan tulipunainen kukka!

Ensimmäinen sanansaattaja

Kuinka onkaan? Uskotko nyt, mitä sanoin?

Toinen kansalainen

Enhän ole sanonut ollenkaan epäilleeni. Tuo Kumbha-veikko se koko hälinän aiheutti. Enhän ole virkkanut sanaakaan?

Ensimmäinen sanansaattaja

Vatsa hänellä näkyy olevan valtava, mutta ontto mies hän sittenkin lienee; tiedäthän, että tyhjä tynnyri kumisee kuuluvimmin.

Toinen sanansaattaja

Kuka hän on? Onko hän sukulaisianne?

Toinen sanansaattaja

Onko tarkoituksesi vihjailla, että meidän kuninkaamme on sellainen petturikuningas kuin sinun kuvailemasi?

Ensimmäinen sanansaattaja

Kuulehan, herra appisetä, minä luulen, että sinun on aika sanoa jäähyväiset anoppi tädillesi.

Kumbha