Part 6

Hän varmaankin jo taipuu. (Lukee kirjeen.) Eikö muuta? Vain pari riviä, joissa hän ilmoittaa lähtevänsä Kašmiriin veljensä luo pyytääkseen häntä auttamaan kapinan kukistamista minun valtakunnassani. Tämä on solvaus! Minulleko apua Kašmirista!

Devadatta

Koeta ennättää ennen häntä, yhtään aikaa tuhlaamatta — ja olkoon se sinun kostosi!

Kuningas

Minun kostoni? Sinä saat oppia sen tuntemaan.

Toinen näytös

Teltta Kašmirissa.

Vikram ja sotapäällikkö.

Sotapäällikkö

Anteeksi, kuningas, että uskallan sinua neuvoa pitäen silmällä valtakuntasi menestystä!

Vikram

Sano sanottavasi!

Sotapäällikkö

Omassa maassamme riehunut kapina on kukistettu. Kapinallisetkin taistelevat sinun puolellasi. Minkätähden tuhlaisimmekaan voimiamme ja aikaamme Kašmirissa, kun sinun läsnäolosi omassa pääkaupungissamme on ylen välttämätön?

Vikram

Taistelu ei ole täällä vielä päättynyt.

Sotapäällikkö

Mutta onhan Kumarsen, kuningattaren veli, saanut jo rangaistuksen sisarensa uhkamielisyydestä. Hänen sotajoukkonsa on tuhottu, ja hän itse piileksii säilyttääkseen henkensä. Hänen setänsä Tšandrasen haluaa liiankin kiihkeästi päästä avoimelle valtaistuimelle. Tee hänestä kuningas ja anna rauha tälle onnettomalle maalle!

Vikram

Minä en viivy täällä rangaistakseni, vaan taistellakseni. Taistelu on minulle samaa kuin kuva maalaajalle. Minun täytyy vetää rohkeita viivoja, sivellä heleitä värejä ja täydentää teostani päivä päivältä. Mieleni uppoutuu siihen yhä syvemmälle sen puhjetessa muotojensa kukoistukseen, ja minä eroan siitä huoaten saatuani sen vihdoin valmiiksi. Hävitys on vain se aines, josta se muovautuu. Se on luovaa työtä. Se on kaunis kuin palaspuun punaiset kukkavihkot, jotka puhkeava ilmi kuin humaltunut hurmio, mutta joiden jokainen kukka on moitteettoman täydellinen herkässä kauneudessaan.

Sotapäällikkö

Mutta eihän tämä voi jatkua määrättömästi, kuningas. Sinulla on muitakin velvollisuuksia. Ministeri lähettää sanantuojan toisensa jälkeen hartaasti pyytäen, että auttaisin sinua huomaamaan, kuinka tämä sota tuhoaa maatasi.

Vikram

Minä en näe mitään muuta kuin sen, mikä kasvaa mestarillisten käsieni tiestä. Kuinka ihanat ovatkaan säiläin sävelet! Kuinka kiinteänä tuntuukaan rinnassa suurten taistelujen kosketus, kuin rakkaiden käsivarsien kiihkeä syleily! Mene, sotapäällikköni, sinulla on muuta tekemistä, sinun neuvosi hohtelevat kirkkaimmin miekkojesi kärjistä. (Sotapäällikkö menee.) Tämä on vapahdusta. Kahleet ovat katkenneet itsestään, ja vanki on vapaa. Kosto on voimakkaampaa kuin lemmen laimea viini. Kosto on vapautta — vapautumista hellyyden ellottavista hyväilyistä.

Sotapäällikkö tulee.

Sotapäällikkö

Minä näen vaunut, jotka lähestyvät telttaamme. Ne tuovat kenties rauhanlähetystön. Sitä ei saattele aseistettu seurue.

Kuningas

Rauhan täytyy seurata sotaa. Se aika ei ole vielä tullut.

Sotapäällikkö

Kuunnelkaamme ensin, mitä sanansaattajalla on kerrottavana, ja sitten —

Kuningas

Ja sitten jatkamme sotaa.

Eräs sotilas tulee.

Sotilas

Kuningatar on tullut ja pyytää päästä puheille.

Vikram

Mitä sanot?

Sotilas

Kuningatar on tullut.

Vikram

Mikä kuningatar?

Sotilas

Meidän kuningattaremme Sumitra.

Vikram

Mene sinä, sotapäällikkö katsomaan, kuka on tullut!

Sotapäällikkö ja sotilas menevät.

Sotapäällikkö

Niin on laita, kuningas; meidän oma kuningattaremme haluaa sinua puhutella. Sydämeni on murtua, kun en voi sallia hänen astuvan vapaasti luoksesi.

Kuningas

Tässä ei ole oikea paikka eikä aika naisen vastaanottamiseen.

Sotapäällikkö

Mutta ajattelehan, valtiaani!

Kuningas

Hän tulee nyt kolmannen kerran minun saavuttuani Kašmiriin sotimaan ja yrittää turhaan houkutella minua lähtemään pois. Mutta tämä ei olekaan unennäköä, vaan todellista taistelua. Tahtoisinko yht'äkkiä herätä ja havaita, että kaikki on ennallaan: palatsin puutarha, kukkaset, kuningatar ja pitkät päivät, joihin sisältyi paljon huokailuja ja vähän lemmensuosiota! En, tuhat kertaa en! Hän on tullut ottamaan minua vangiksensa ja viemään minua voittosaaliina taistelutanterelta palatsinsa saliin. Yhtä hyvin hän voi yrittää vangita ukkosilmaa.

Sotapäällikkö tulee.

Kuningas

Ei, ei! Käske vartijoitani pitämään tarkkaa vahtia telttani ovella, ei vihollisen, vaan naisten vuoksi.

Sotapäällikkö poistuu.

Šankar tulee.

Šankar

Minä olen Šankar, kuningas Kumarsenin palvelija. Sinä pidät minua vangittuna leirissäsi.

Kuningas

Niin, minä tunnen sinut.

Šankar

Kuningattaresi odottaa telttasi edustalla.

Kuningas

Hän saa odottaa minua kauempana.

Šankar

Minä punastun sanoessani, että hän on tullut nöyrästi anelemaan sinulta anteeksi tai, jos se on mahdotonta, ottamaan vastaan määräämäsi rangaistuksen. Hän näet myöntää olleensa yksin moitittava ja pyytää sinua kaiken pyhän nimessä säästämään veljensä maata ja veljeänsä.

Kuningas

Sinun tulee muistaa, vanhus, että nyt käydään sotaa ja että tämä sota on suunnattu hänen veljeänsä eikä häntä itseänsä vastaan. Minulla ei ole aikaa keskustella naisen kanssa asian oikeudesta ja vääryydestä. Mutta sinun, joka olet mies, pitäisi tietää, että kun sota kerran on aloitettu, oikein tai väärin, niin miehen ylpeys vaatii sen loppuun suorittamista.

Šankar

Mutta etkö huomaa, kuningas, että käyt sotaa naista vastaan, joka on oma puolisosi? Meidän kuninkaamme on vain veljenä häneen liittynyt. Minä kysyn sinulta, onko kuninkaan tai miehen arvoista paisuttaa kotoinen kahakka sodaksi ja siirtää se maasta toiseen?

Kuningas

Minä varoitan sinua, vanhus; sinun kielesi käy vaaralliseksi. Sinä voit sanoa kuningattarelle minun nimessäni, että jos hänen veljensä Kumarsen tunnustaa itsensä voitetuksi ja antautuu meille, niin armahdusasia otetaan pohdittavaksi.

Šankar

Se on mahdotonta; yhtä hyvin voisi odottaa aamuauringon suutelevan maankamaraa läntisellä taivaanrannalla. Kuninkaani ei antaudu milloinkaan elävänä teidän käsiinne, ja hänen sisarensa ei siihen suostu.

Kuningas

Niinpä täytyy sodan jatkua. Mutta etkö arvele sinäkin, että urhoollisuus lakkaa eräässä määrätyssä kohdassa olemasta urhoollisuutta ja muuttuu ilmeiseksi uhkarohkeudeksi? Kuninkaasi ei voi missään tapauksessa päästä käsistäni. Minä olen piirittänyt hänet joka puolelta, ja hän tietää sen.

Šankar

Niin, hän tietää sen, mutta tietää myös, että on olemassa suuri pelastuksen aukko.

Kuningas

Mitä tarkoitat?

Šankar

Minä tarkoitan kuolemaa, sitä riemuporttia, josta hän pakenee sinua, jos hänet oikein tunnen. Ja se on oleva hänen kostonsa.

Poistuu.

Palvelija tulee.

Palvelija

Tšandrasen ja hänen puolisonsa Revati, Kumarsenin setä ja täti, ovat tulleet sinua tapaamaan.

Kuningas

Kehoita heitä tulemaan!

Tšandrasen ja Revati tulevat.

Kuningas

Minä tervehdin teitä molempia.

Tšandrasen

Olkoon sinulle suotu pitkä ikä!

Revati

Seuratkoon sinua voitto!

Tšandrasen

Minkä rangaistuksen olet hänelle määrännyt?

Kuningas

Jos hän antautuu, niin minä armahdan hänet.

Revati

Eikö mitään muuta? Maksoiko vaivan ryhtyä sellaisiin varustuksiin, jos lopputuloksena on kesy armahdus? Eiväthän kuninkaat ole suuria lapsia eikä sota lasten leikkiä.

Vikram

Minun tarkoitukseni ei ollut ryöstää, vaan kostaa kunniani. Pää, jossa on kruunu, ei voi sietää solvausta.

Tšandrasen

Anna hänelle anteeksi, poikani! Hän ei ole kypsä iältään eikä oivallukseltaan. Sinä voit riistää häneltä valtaistuimen tai karkoittaa hänet maasta, mutta säästä hänen henkensä.

Kuningas

Minä en ole milloinkaan himoinnut hänen henkeänsä.

Revati

Miksi siis sellainen sotajoukko ja sellaiset varustukset? Sinä surmaat sotilaita, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa, ja säästät hänet, joka on syypää?

Vikram

Minä en ymmärrä, mitä tarkoitat.

Tšandrasen

Se ei merkitse mitään. Hän on vihoissaan Kumarsenille, koska hän on saattanut maamme hätään ja antanut sinulle, läheiselle sukulaisellemme, täyden aiheen vihastumiseen.

Vikram

Hän saa osakseen oikeudenmukaisen kohtelun, kunhan saamme hänet vangiksi.

Revati

Minä olen tullut pyytämään sinua olemaan epäilemättä, että me häntä piilottelemme. Kansa niin tekee. Polta heidän viljansa ja kylänsä — pakota heitä nälällä, niin varmaan piankin jättävät hänet haltuusi.

Tšandrasen

Hiljaa, vaimo, hiljaa! Tule palatsiin, poikani. Siellä odottavat sinua Kašmirin lähettiläät.

Kuningas

Lähtekää te edellä; minä tulen aivan kohta. (Molemmat menevät.) Millainen helvetin lieska ahnautta ja vihaa leimuaakaan tuon naisen sydämessä! Olenkohan nähnyt vilahdukselta omat kasvoni hänen kasvoissaan? Onko minunkin otsassani sellaisia viivoja, salaisen tulen polttamia uurteita? Ovatko minunkin huuleni ohentuneet ja käyristyneet kummastakin suupielestä kuin murhaajan veitsi? Ei, minun intohimoni on sota, ei ahnaus eikä julmuus. Sen tuli on kuin rakkauden, joka ei tunne mitään rajoja eikä laske kulutustansa, vaan joko sytyttää liekiksi tai polttaa poroksi itsensä ja kaikki, mitä koskettaa.

Palvelija tulee.

Palvelija

Bramaani Devadatta on tullut ja odottaa määräyksiäsi.

Kuningas

Devadattako tullut? Tuo hänet tänne! —: Ei, ei, maltahan! Salli minun harkita. Minä tunnen hänet. Hän on tullut käännyttämään minua takaisin taistelutanterelta. Sinä olet kovertanut virran rannat, bramaani, ja nyt, kun vesi tulvii yli äyräiden, sinä hurskaasti rukoilet sitä kastelemaan vainioitasi ja sitten kesysti väistymään takaisin. Eikö se huuhtele pois rakennuksiasi ja tuhoa koko maata? Peloittava on ilossaan sokea, sen elämä on lyhyt, ja sen täytyy kerätä saaliinsa pelokkaan kiireisesti, niinkuin hurjistunut norsu riipoo lammen lootuskukkaa. Viisaitten neuvojen aika tulee, kun voimien yltäkylläisyys on tuhlattu. — Ei, minä en halua nähdä bramaania.

Amaru tulee.

Amaru

Minä olen tullut totellen käskyäsi, valtias, ja tunnustan sinut kuninkaakseni.

Kuningas

Oletko sinä tämän paikkakunnan päämies?

Amaru

Olen. Minä olen Tritšurin päällikkö. Sinä olet monien kuninkaiden kuningas, ja minä olen sinun palvelijasi. Minulla on tytär, Ila nimeltänsä. Hän on nuori ja kaunis. Älä pidä minua turhamaisena, kun sanon, että hän kelpaa puolisoksesi. Hän odottaa tuolla ulkona. Jos sallit, kuningas, niin lähetän hänet luoksesi tämän kukkien maan parhaana tervehdyksenä.

Poistuu.

Ila tulee palvelijattarineen.

Kuningas

Ah, hän tulee, yllättävänä kuin päivänkoitto, kun hetkeä varhemmin näytti vielä olevan pimeä yö. Tule, tyttö, sinä saat sotatanteren unohtumaan! Kašmir on vihdoin singonnut parhaan nuolensa lävistääkseen sodanjumalan sydämen. Sinut nähdessäni minä tunnen katseeni vaeltaneen kauan erämaassa, kunnes se vihdoin löysi kaipaamansa tyydytyksen. Mutta minkätähden seisot siinä vaieten, katse maahan luotuna? Onpa kuin näkisin jäsenissäsi värisevän ankaran tuskan.

Ila (polvistuen)

Minä olen kuullut, että sinä olet suuri kuningas. Suvaitse täyttää minun pyyntöni!

Kuningas

Nouse, kaunis neito! Tämä maa ei ole kyllin arvokas sinun jalkojesi koskettavaksi. Minkätähden polvistut maan tomuun? Ei ole olemassa mitään sellaista, mitä en sinulle lupaa.

Ila

Isäni on antanut minut sinulle. Minä pyydän itseäni sinulta takaisin. Sinulla on määrättömät rikkaudet ja rajattomat alueet — mene ja jätä minut maan tomuun! Eihän sinulta voi puuttua mitään.

Kuningas

Eikö tosiaankaan minulta voi puuttua mitään? Kuinka näyttäisinkään sinulle sydämeni? Missä ovat sen rikkaudet? Missä ovat sen alueet? Se on tyhjä. Kunhan en omistaisi valtakuntaa, vaan yksin sinut — Riistä silloin ensin henkeni, niinkuin sen riistät metsän villiltä kauriilta, jonka sydämen nuolesi puhkaisee —

Kuningas

Miksi niin, lapseni — miksi halveksit minua noin? Olenko sinulle ihan arvoton ja kelvoton? Minä olen voittanut kuningaskuntia aseitteni voimalla. Enkö saa toivoa pyytäen voittavani sydäntäsi?

Ila

Sydämeni ei ole minun. Minä olen sen antanut eräälle, joka kuukausia sitten lähti luotani luvaten tulla takaisin minua kohtaamaan vanhan metsämme siimekseen. Päivät kuluvat, minä odotan, ja metsän hiljaisuus käy yhä ahdistavammaksi. Jospa hän ei löydäkään minua palatessaan! Jospa hän lähtee pois iäksi, ja varjoisa metsä vartoo turhaan rakastavien kohtausta! Älä ota minua pois, kuningas! Jätä minut hänelle, joka lähti luotani luvaten minut jälleen kohdata!

Vikram

Onpa hän onnellinen mies! Mutta minä varoitan sinua, neito: jumalat ovat mustasukkaiset rakkaudellemme. Kuulehan, minä uskon sinulle salaisuuden. Oli aika, jolloin minä halveksin koko maailmaa ja pidin ainoana tärkeänä rakkauttani. Sitten minä heräsin unestani ja havaitsin maailman, — se oli olemassa, mutta rakkauteni oli särkynyt kuin saippuakupla. Mikä nimi on hänellä, jota sinä odotat?

Ila

Hän on Kašmirin kuningas. Hänen nimensä on Kumarsen.

Vikram

Kumarsen!

Ila

Tunnetko hänet? Kaikki tuntevat hänet. Koko Kašmir on sulkenut hänet sydämeensä.

Vikram

Kumarsen? Kašmirin kuningas?

Ila

Niin. Hän on varmaan sinun ystäväsi.

Vikram

Mutta etkö tiedä, että hänen onnensa aurinko on laskenut? Älä toivo enää mitään hänestä! Hän on kuin ahdistettu metsän eläin, joka juoksee luolasta toiseen etsien suojaa. Köyhinkin kerjäläinen tässä kukkuloiden maassa on onnellisempi kuin hän.

Ila

Tuskin käsitän mitä puhut, kuningas.

Vikram

Te naiset pysyttelette sydämenne salakammioissa ja uppoatte rakkauteenne. Te ette huomaa, että maailman pauhaava virta vyöryy ohitsenne kuljettaen meitä miehiä mukanansa kaikkiin suuntiin. Suurin, surullisin, kyyneltynein silmin te istutte ja odotatte tarttuen hauraimpaankin toivon korteen. Nyt sinun tulee oppia olemaan epätoivoinen, lapseni!

Ila

Sano minulle totuus, kuningas! Älä petä minua! Minä olen kovin pieni ja mitätön, mutta olen hänen kokonaan. Missä — missä tiettömässä erämaassa — rakastettuni nyt vaeltaa? Minä lähden etsimään häntä — minä, joka en ole milloinkaan poistunut kotoani. Osoita minulle tie —

Vikram

Hänen vihamiehensä soturit ovat hänen kintereillään — hän on hukassa.

Ila

Mutta etkö sinä ole hänen ystävänsä? Etkö tahdo häntä pelastaa? Voitko kuninkaana sietää, että kuningas on vaarassa? Eikö kunniasi käske sinua rientämään hänen avuksensa? Minä tiedän, että kaikki ihmiset olivat häneen kiintyneet. Mutta missä he ovatkaan nyt, hänen onnettomuutensa päivinä? Sinulla on suuri mahti, mutta mihin se kelpaa, ellet auta jaloa miestä? Voitko pysytellä loitolla? Näytä siis minulle tie — minä uhraan elämäni hänen puolestaan, minä yksin, heikko nainen.

Vikram

Rakasta häntä, rakasta häntä koko olemuksellasi! Rakasta häntä, joka on verrattoman sydämesi valtias! Minä olen kadottanut rakkauteni onnelan — suo minulle onni saada tehdä teidät onnellisiksi! — Minä en pyydä rakkauttasi. Kuivunut oksa ei voi toivoa kukkivansa lainatuin kukkasin. Luota minuun! Minä olen ystäväsi. Minä tuon hänet luoksesi.

Ila

Jalo kuningas! Minä kiitän sinua elämästäni ja taivaisesta onnestani.

Vikram

Mene ja pukeudu morsiuspukuusi! Minä alan soittaa toisia säveliä. (Ila poistuu.) Tämä sota käy ikävystyttäväksi. Mutta mauttomalta tuntuu rauhakin. Koditon pakolainen, sinä olet minua onnellisempi! Naisen rakkaus seuraa sinua kuin taivaan valvova katse, minne kulkusi suunnannetkin, muuttaen tappiosi riemulliseksi voitoksi ja onnettomuutesi rusohohteiseksi kuin päivänlaskun pilvet.

Devadatta tulee.

Devadatta

Pelasta minut ahdistajieni käsistä!

Kuningas

Kuka sinua ahdistaa?

Devadatta

Sinun henkivartijasi, kuningas. He ovat pitäneet minua tarkoin silmällä tämän ikipitkän puolentunnin ajan. Minä puhuin heille taiteista ja tieteistä — siitä oli heille huvi. He luulivat minun esiintyvän narrina heidän iloksensa. Sitten minä lausuin heille Kalidasan kauneimpia säkeitä — ja sain ne hölmöt viihdytetyiksi uneen. Etovin tunnoin minä poistuin heidän teltastansa ja tulin luoksesi.

Kuningas

Vartijoitani olisi rangaistava kaunoaistin puutteesta, kun kehtaavat nukahtaa vangin lausuessa Kalidasaa.

Devadatta

Rangaistusta ajattelemme tuonnempana. Sitä ennen meidän tulee lopettaa tämä onneton sota ja palata kotiin. Olen aina ajatellut että rakkauden ikävään riutuvat ainoastaan onnen suosikit, hemmoitellut olennot. Mutta kotoa lähdettyäni ja tänne tultuani olen havainnut, ettei köyhä bramaanikaan ole liian vähäpätöinen vihastuneen rakkauden uhriksi.

Vikram

Rakkaus ja kuolema eivät valitse erikoisen huolellisesti uhrejansa. Ne eivät menettele puolueellisesti. Niin, ystäväni, palatkaamme kotiin! Minulla on toimitettavana vain eräs asia, ennenkuin täältä lähden. Koeta saada Tritšurin päälliköltä tietää, missä Kumarsen piilee. Hänet löydettyäsi sano hänelle, etten minä ole enää hänen vihamiehensä. Ja jos hänen seurassaan on joku — jos hänet tapaat —

Devadatta

Minä tiedän. Hän on aina ajatuksissamme, vaikka sanamme eivät häntä mainitse. Hänen jalo mielensä on varmaan kokenut suuren surun.

Vikram

Ystäväni, sinä tulit luokseni kuin ensimmäinen, odottamaton keväinen tuuli. Nyt minä kohta herään uuteen elämään, jossa menneet onnelliset vuodet elpyvät entiselleen.

Devadatta poistuu.

Tšandrasen tulee.

Vikram

Minulla on iloisia uutisia sinua varten. Minä olen antanut Kumarsenille anteeksi.

Tšandrasen

Sinä voit antaa hänelle anteeksi — mutta nyt, kun minä edustan Kašmirin korkeinta valtaa, hänen tulee odottaa maansa langettamaa tuomiota minun kädestäni. Hän on saava rangaistuksensa minulta.

Vikram

Minkä rangaistuksen?

Tšandrasen

Hän on menettävä valtaistuimensa.

Vikram

Mahdotonta. Minä annan hänelle hänen valtaistuimensa takaisin.

Tšandrasen

Mikä oikeus sinulla on Kašmirin kruunuun?

Vikram

Voittajan oikeus. Tämä valtaistuin kuuluu nyt minulle, ja minä luovutan sen hänelle.

Tšandrasen

Sinä luovutat sen hänelle! Ikäänkuin en tietäisi, kuinka ylpeä Kumarsen on ollut lapsuudestaan saakka! Luuletko hänen ottavan isänsä valtaistuimen lahjaksi sinulta? Hän voi sietää sinun kostosi, mutta ei sinun jalomielisyyttäsi.

Eräs sanansaattaja tulee.

Sanansaattaja

On tullut tieto, että Kumarsen saapuu suljetuissa vaunuissa antautuakseen.

Poistuu.

Tšandrasen

Uskomatonta! Jalopeura tulee pyytämään itselleen kahleita! Onko elämä tosiaankin niin arvokas?

Vikram

Mutta minkätähden hän tulee suljetuissa vaunuissa?

Tšandrasen

Kuinkapa hän voisikaan näyttäytyä? Kaduilla ja teillä liikkuvien ihmisten katseet lävistäisivät hänet ydintä myöten kuin nuolet. Kun hän saapuu luoksesi, kuningas, sammuta lamppu ja ota hänet vastaan pimeässä! Älä salli valon häntä solvata!

Devadatta tulee.

Devadatta

Minä olen kuullut, että kuningas Kumarsen tulee vapaaehtoisesti sinun luoksesi.

Kuningas

Minä otan hänet vastaan asianmukaisin juhlallisuuksin — ja sinä toimit pappina. Käske sotapäällikköäni ja hänen miehiänsä varustautumaan hääjuhlallisuuksiin!

Bramaanivanhimmat tulevat.

Kaikki

Voitto olkoon sinun!

Ensimmäinen vanhin

Me olemme kuulleet, että olet kutsunut luoksesi kuninkaamme antaaksesi hänelle takaisin hänen valtaistuimensa. Senvuoksi olemme tulleet sinua siunaamaan (Šankar tulee) siitä ilosta, jonka olet suonut Kašmirille.

Siunaavat häntä, ja kuningas kumartaa heille. Bramaanit poistuvat.

Šankar (Tšandrasenille)

Valtias, onko totta, että Kumarsen tulee antautumaan vihollisilleen?

Tšandrasen

On, se on totta.

Šankar

Se on pahempi kuin tuhat valhetta. Rakas kuninkaani, minä olen sinun vanha palvelijasi, ja Jumala yksin tietää, kuinka olen kärsinyt milloinkaan valittamatta. Mutta miten voinkaan tämän kestää? Kuinka voin nähdä sinun vaeltavan halki koko Kašmirin astuaksesi vankikomeroosi? Miksi ei palvelijasi saanut kuolla ennen tämän päivän tuloa?

Eräs sotilas saapuu.

Sotilas

Vaunut ovat ovella.

Kuningas

Eikö ole käsillä soittimia — huiluja ja rumpuja? Virittäkööt iloisen sävelen! (Astuu lähemmäksi ovea.) Minä lausun sinut sydämestäni tervetulleeksi, kuninkaallinen ystäväni!

(Sumitra tulee kantaen käsissään jotakin peitettyä.)

Vikram

Sumitra! Kuningattareni!

Sumitra

Kuningas Vikram, sinä olet etsinyt häntä öin päivin vuorilta ja metsistä, olet levittänyt ympärillesi hävitystä mitään välittämättä kansastasi enempää kuin omasta kunniastasikaan. Nyt hän lähettää sinulle päänsä, jota olet kiihkeästi tavoitellut — päänsä, johon kuolema luo majesteettillisempaa hohtoa kuin kuningaskruunu.

Vikram

Kuningattareni!

Sumitra

Minä en ole enää sinun kuningattaresi, valtias! Armelias kuolema vaatii minut omakseen.

Kaatuu ja kuolee.

Šankar

Kuninkaani, mestarini, rakas poikani, sinä olet menetellyt oikein. Nyt olet noussut ikuiselle valtaistuimellesi. Jumala on sallinut minun elää saadakseni olla tämän kunnian todistajana. Nyt on minun aikani loppunut, ja palvelijasi seuraa sinua.

Ila tulee morsiuspuvussaan.

Ila

Minä kuulen hääsoiton soivan. Missä on sulhaseni? Minä olen valmis.

TŠITRA

ALKULAUSE

Tämä lyyrillinen draama on kirjoitettu viisineljättä vuotta sitten. Se perustuu seuraavaan Mahabharatan kertomukseen:

Ollessaan erään katumuslupauksen täyttämistä tarkoittavilla vaellusretkillä Ardžuna saapui Manipuriin. Siellä hän näki Tsitrangadan, sen maan kuninkaan Tsitravahanan kauniin tyttären. Hänen viehätyksensä lumoihin joutuen Ardžuna pyysi kuninkaalta hänen tytärtään puolisokseen. Tsitravahana tiedusteli, kuka kosija oli, sai kuulla, että hän oli Ardžuna, Pandava, ja kertoi hänelle, että eräs hänen esi-isistään, Prabhandžana, Manipurin kuninkaallista heimoa, oli ollut kauan vailla lapsia. Saadakseen perillisen hän suoritti ankaroita katumusharjoituksia. Hänen ankaran elämäntapansa lepyttämänä Šiva-jumala soi hänelle sen armon, että hänellä ja jokaisella hänen jälkeläisellään tulisi olemaan yksi lapsi. Oli sattunut niin, että luvattu lapsi oli joka kerta ollut poika. Hän, Tsitravahana, oli ensimmäinen, jolle oli suvunjatkajaksi suotu ainoastaan tytär, Tsitrangadä. Siitä syystä hän oli pitänyt häntä kaiken aikaa poikanansa ja oli tehnyt hänet perillisekseen. Kuningas jatkoi kertomustaan:

»Sen ainoan pojan, joka on hänelle syntyvä, tulee olla minun sukuni jatkaja. Sen pojan minä vaadin itselleni tämän naimaliiton hintana. Voit ottaa hänet, jos tahdot, mainitsemallani ehdolla.»

Ardžuna suostui, otti Tsitrangadan vaimokseen ja eli hänen isänsä pääkaupungissa kolme ajastaikaa. Kun heille oli syntynyt poika, hän syleili hellästi vaimoansa, sanoi jäähyväiset hänelle ja hänen isälleen ja lähti jatkamaan vaellustansa.

HENKILÖT

Jumalia:

Madana (Eros) Vasanta (Lykoreus).

Kuolevaisia:

Tšitra, Manipurin kuninkaan tytär.

Ardžuna, ruhtinas Kurun heimoa. Hän kuuluu kšatrija- eli soturikastiin ja elelee tapahtumien aikana erakkona metsässä.

Kyläläisiä eräässä Manipurin etäisessä seudussa.

Ensimmäinen kohtaus

Tšitra

Sinäkö olet viiden nuolen jumala, rakkauden valtias?

Madana

Minä olen Luojan sydämessä syntynyt esikoinen. Minä sidon ihmisten elämää tuskan kahleisiin ja siunaan sitä onnenauvolla!

Tšitra

Minä tiedän, mikä se tuska on ja mitkä ne kahleet. — Entä kuka olet sinä, herrani?

Vasanta

Minä olen hänen ystävänsä — Vasanta — vuodenaikojen kuningas. Kuolema ja raihnaus riuduttaisivat maailman ydintä myöten, ellen minä niitä seuraisi ja alinomaa taistelisi niitä vastaan. Minä olen ikuinen nuoruus.

Tšitra

Minä kumarran sinua, Vasanta, minun herrani.

Madana

Mutta mikä ankara lupaus sitookaan sinua, kaunis muukalainen? Minkätähden annat raikkaan nuoruutesi kuihtua katumuksessa ja kuoletuksessa? Sellainen uhri ei ole otollinen rakkauden palvonnassa. Kuka olet ja mitä rukoilet?

Tšitra

Minä olen Tšitra, Manipurin kuninkaallisen huoneen tytär. Šivan jumalallinen armo lupasi esi-isälleni, kuninkaalle, katkeamattoman sarjan miespuolisia jälkeläisiä. Mutta jumalallinen sana ei kyennyt muuttamaan elämänkipinää äitini kohdussa — niin taipumaton oli luontoni, vaikka olenkin nainen.

Madana

Minä tiedän sen; siitä syystä isäsi kasvattaa sinua poikanansa. Hän on opettanut sinut käyttämään jousta ja on totuttanut sinut kaikkiin hallitsijan velvollisuuksiin.

Tšitra

Niin, siitä syystä minä käytän miehen pukua ja olen jättänyt suljetut naisten suojat. Minä en tunne yhtäkään niistä salajuonista, joita naiset käyttävät voittaakseen sydämiä. Minun käteni kykenevät jännittämään jousen, mutta silmäni eivät ole oppineet sinkoamaan Lemmenjumalan nuolia.

Madana

Sen oppii ihan itsestään, kaunoiseni. Silmä tekee sen työn opettamatta, ja se, jonka sydämeen on sattunut, tietää, kuinka hyvin.

Tšitra