Part 4
Seästäväesyyttä kehutaa ja seästämissee kehotettaa, mut tarkkuutta ja liijjallista itaruutta moetitaa ja niistä oekee varotettaa. ja ku ahneuve paholaene kehe tarttuu ja voarnistaekse, niin se tekköö iha saevarenylykijä immeisestä. Ja siihe luokkaa justiisa olj aekanaa luvettava Jurnupuron Juoseppi, jota ei puute ollunna saevarenylykijäks pakottamassa, voan luontosa sitä siihe vetj, niinku ryssee viekkautee. Tarvis oes voatinna palakkapiikoo ja renkmiestä pitämää. Se kuetennii pelekäs, että jos aekaimmeisiä ottaa, niin ne syövät siiimät peästä ja palakkoo maksaissa männöö sekä rahat että kukkarokkii. Sen tähe se koetti tulla toemee kaekemoeste poekaloppii ja tyttötynkäe pitämisellä ja voan kiireempinä työaekoena pyys joetae akkaloppuja ja miesveikaleita apuriksee. Niistä ei kuetenkaa suurta siunausta herunna, ne ku olj joko kykenemättömiä taekka sitte tehä jukers työtä voan niiks nimiks. Ja ku ruokapuolj olj kehnoo, ei ne pitkiä aekoja talossa ruvenna piiskuttelemaa, voan ne luekaht tiehesä. Oesko ite Juoseppi salassa syönnä parempoo ruokoo, sitä ei tiijjetä. Mut ku se perree kansa olj samassa pöyvässä, se käv ite piimännii hakemassa ja toe sinervänkellertävvöö herroo, jossa ei ollunna kokkeljmurujakkaa ja jota se ryypätä hurrauttel, niinku oes paksuja kokkelia hörppinnä. Ja lueruks piimävelliäkkii sanottii. Mut ulospäe se kuetennii tahto näyttee, että herkkuja siinä talossa syyvvää. Niimpä se esmerkiks olj kirkkoevväänä pitännä yhtä ja sammoo lohta monta vuotta. Siihe kuetenkaa ei soatu koskee, vaekka se pöyvvälle nostettii, niinku juutalaeste näkyleivät heijjä temppelissää. Ku Jurnupuro on kirkolta kaukana suurte vessii takana, on jo lauvvantak'oamuna lähettävä kirkkoo ja oltava yökunnissa. Sen tähe on perjantaena kirkkokylypy kylyvettävä. Muutama kerra kirkkokylyvyssä ollessa sano jokkuu tilapäene työmies, että:
— Eikös se kirkkoeväsloh oes tuotava saunaa, että sen akkaväk teällä pesis, niinku toesettii kirkkoomänijät ihtesä puhistaa ja kuuroo?
Ku saunasta peästii tuppaa, tulj miehelle käypäset hetj kättee ja se sae luva lähtee omille teillee.
Mut vaekka tämä leukaelija sae hetj variltaa matkapassit, niin moalima suurena ihmeenä on piettävä, ettei samalla mitalla mitattu Aassarjas Pöntiselle, joka tek paljo suuremma synni — melekee yhtä suure, ku on pilikka pyhhee henkee vastaa. Ja tämmöene se rikos ja synt olj:
Jurnupuron niityllä oltii heinässä ja olj oekee kiire. Puro toesella puolella olj noapurtalo väk heinässä. Sen toese talo nim olj Iso-Jurnupuro ja Juosepi talo olj voan Jurnupuro nimeltää. Luultavoo on, että ku Jurnupuro on näehe kahe noapuri rajana, on rajasta aekanaa riijjellä jurnuttu, ja sen tähe purolle on annettu Jurnupuro nimeks ja talot ristittii Iso-Jurnupuroks ja Jurnupuroks. Se Iso-Jurnupuro olj suuremp talo ja elämä siinä reiluva ja reimoo. Keskkohalla niittyvä olj Jurnupuro kahepuole isonlaeset matalat kivet, joella heinäväit ruukkas syyvvä päevällisesä. Iso-Jurnupuro heinäväillä olj aena runsaast pötyvä pöyvvällä, tässä tappauksessa kivellä. Mut Jurnupuro evväät olj niin heppaset, ettei niitä syyvvessä kukkaa mahhoosa revässynnä. Ku Juoseppi kuetennii eht moalima maenetta, olj se panettanna evväehe joukkoo voeta, sianlihhoo y.m. talonpoejja herkkuja, jotka levitettii näkyvii. Syömää ruvetessa Juoseppi huohmautti heinäväkkeesä, että:
— Ei syyvvä voeta eikä sianlihhoo, vaekka ollaa syövinämme.
Ku ruokalevolle ruvettii, ei Assarjas Pöntine nukkunnakkaa, voan napras viitakevarrestaa terän irt. Sitte se asettaatu Juosepi ettee niittämää. Juoseppi kysäs, että:
— Mittees sinä nyt meinoot, ku niität heinee terättömällä viitakkeella?
Niin kovalla eänellä, että noapurin heinäväkkii sen kuul, vastas Assarjas, että:
— No, kn voeta ja sianlihhoo ei soanna ayyvvä, voan pitj olla syövinää, niin minä puolestan arvelen, ettei niitetä, voan ollaa mittävinämme; sitä mukkoo, neät, kuokitaa, ku ruokitaa.
Sillon läht Juoseppi niityltä poes, eikä tullunna huommennakkaa. Emäntä olj isännä sijjaesena ja se olj tuonna voeta ja sianlihhoo, joeta syötii eikä oltu voan syövinää.
SUMUJÄRVEN PAPPI HAMMASLEÄKÄRINÄ.
_Viina, sauna ja terva_ — niissä se olj se kolominaesuus, josta vanaha aejja immeiset sae apuva kipristyksiisä ja tautloehesa. Ja kyllä Kivutar-akka on niin kauvva immeisiä kiusanna, ku niitä on ollunnae. Mut mihinkäpä sitä osas muuhu turvaatuvakkaa, ku siihe kolominaesuutee, leäkärit ku olj yhtä harvinaesia ja yhtä hoeloetuvilla, ku atteikittii. Ja jos paekkakunta vielä lisäks sattu olemaa niin moalima takana, ku Sumujärve seurakunta, niin kyllä immeiste olj pakko oppija syntymää, saerastammaa ja kuolemaa iliman leäkärii ja atteikkii apuva tahikka sitte turvaavuttava taekurii ja poppamiehii. Sivumänne sannoissa taes lukkari virkaa kuuluva se, että osas hoavoja sittoo ja muutamia vammoja parannella. Mut ku esmerkiks Sumujärve lukkariks olj otettu mies, jolla voan olj kulukkuva huutoo, että kirkonseinät täris, ei sillä mittää parantamis- ja leäkehtimistaetoja ollunna. Pappi toassiisa olj koko pittää viisae ja oppinei mies, voan sen omaloatusuuven tähe pitj monnii mutkae kautta kulukee, ennenku ies korvoosa lokkautti, soatikka leäkehtimmää ja sopotuksia antammaa rapes — jos rupes ollenkaa nuuhu, ku koerrankonstii ja pilantekkoo.
Mut pilastakkii voe vällii tulla täys tos ja vielä — apukii, niinku kerra tapahtui Mäkelä Kalle-isännälle. Se isäntä mänj muuta asjoo kirkherra luo ja tulj samalla valittanneeks soaneesa melekei koko viiko kärsiä hirmuesta hammastautia. Makkoomisesta ei ou ies ietiäkkää, voan ei sitä uskalla suuhusa pistee ruokoo, eikä juomookaa...
— Ja sitä oun ruvenna pelekeemää — sano isäntä lopuks — ettei tässä lopuks taejja muu ettee tulla, ku järkesä mänettämine...
— Mut etköö, hyvä noapur, jo ou järkees mänettännä, ku et ou tullunna apuva tautiis ehtimää?
— Elekeepä sannoo sillä laella. Minä sitä oun apuva ehtinnäe: kävin Puskalan muorilla jo hierottamassa ja kuppuuttamassa ja Siekkilässä jalakojan hauvvottamassa, mut mistää ei ou tullunna apuva. Nyt olin mänössä seppä Rautase luo kiskottammaa hampaeta suustan poes ja jos voan ei oes helepotusta muuten lähtennä, oesin kiskottanna jokkaese hampaa. Suureks ikäväks ei seppä ollunna kotona. Ku nyt soan asjan toemitetuks teällä kirkherran luona, pittää ruveta tuummimaa, hirteenkö mään vae järvee, ku parast'aekookii tuska yltyy, niinku Rytköse tappelu.
— Mitteepäs tuota hirtee taekka järvee määt, kumpaesessae tappauksessa voet mänettöö henkes. Parasta on männä semmoese miehe luo, joka tietää roho hammastautii.
— Missee se semmoene mies on?
— No, esmerkiks tässä iha nenäs eissä.
— Luojalle kiitos, että satunj tänne tulemaa! Vae tietää se kirkherra roho hammastautii...
— Et ou taenna kuulla, että mulla on ollunna hammas suussan syntyissän ja semmoene mies on myrnysmies, joka tietää roho hammastautiinnii.
— No, jos kirkherralla on sitä rohtoo, antakee Herran nimessä mulle sitä.
— Miks eipä tuota soattas antookkii. Mut on minusta kummoo, että vasta viimme tingassa keännytää sen miehe puolee, joka rohon tietää, voan sitä enne juostaa niin kupparit ku popparittii...
— Elekee luullakkaa, kirkherra, että minä en oes tahtonna tulla teijjä luoksenne, jos tältä tuskaltae oes kyvennä käsittämmää, mihinkä sitä pitäes männä. Mut ku immeine on iha toestaetosena, iha toestaetosena. Nyt minä rukkuelen teiltä sitä rohtoo ja jos ei ou kotonanne, niin hain sitä vaekka mistä ast...
— Kyllä sitä on kotona joka asunnossa ja on sitä sinunnii kotonas ja on sitä sinun mukanassii...
— Siunatkoo... Minunnii mukanan... Sanokee se, vaekka sanomine mitä maksas, että peäsisin tästä tuskasta...
— No, luppootkos sitä rohtoo käyttee?
— Käytän, käytän... Sanokee ja meärätkee neuvvosta maksu...
— _Kärsimys_ on hammastauvvi paras rohto, kärsimys...
Kaekeks onneksee sattu kirkherra vilikasemmaa Mäkelän isäntä-Kallee. Sen hoamu olj muuttunna ja se kahtel sopelle löyteeksee sieltä halon, ku koplastuvvaa kuvettaa ei sattunna tupeksia vyölle, että oes puukkosa koavassunna... Eikähää puukko oukkaa savolaesmiehe tappeluase... Ja omaks onneksee olj Kallellennii, ettei asetta löytännä, ja taes se olla niin silimittömäks suuttunnakkii, ettei se mittää huohmanna — ei ies lähtee kirkherra peälle asseettomana rynteemää... Vaekka ei se oes kirkherroo tavannakkaa, se ku olj luekahtanna toesee kammarii, vieläpä olj panna ove jäläkeeeä reikelii...
Mut ku isäntä-Kalle vähä aekoo seiso, niinku Lotin emäntä suolapahtaana, ja vihapuuska mänj tipotiehesä, ei se tuntenna mittää pakotusta hampaissaa, vaekka koettel hammasta purrakkii. Ja se Kalle oes ollunna valamis sanomaa, ettei sillä ou hammastautia millonkaa ollunna — niin hyvältä elämä tuntu. Koko ruummis olj siinä suuttumispuuskassa huhahtanna niin lämpöseks, että hik tippu pitki ihhoo — se se vei hammastauvvinnii...
Kaekessa sovussa sitte kirkherran kansa toemitettii asjat ja lähtiissää Kalle kiitti kirkherroo hyvästä rohosta sekä muellennil hoasto, että ku kirkherralla on ollunna hammas suussa jo syntyissää, tietää se parraa roho hammastautii. Mut harjottiko kirkherra sen erän perästä hammasleäkärin ammattia, siitä ei ou tietoo.
VAROTUSHUUTO NAEMATTOMILLE JA LESKMIEHILLE KARKAUSVUONNA.
Toeset sannoo, että immeiset roaistuu ja miehet naesistuu. Mut jos voan miehet alakaa siihe suuntaa luesuva, niin sillon ne kasvaa allaapäe, niinku lehmänhäntä. Tosihaa miehet akottuu ja siihe on jo moaliman alussa käsky annettu, voan se ei meinoo sammoo, ku naesistuva eli akkamaestuva, sillä akkamaestumine on jo mieskunnijoo loukkoovoo ominaesuutta. Jos ei kuka tätä usko, niin mänkööpäs kokkeeks jottae miestä, vaekka rahjustakkii, naeseks eli akaks sanomaa, niin soa hetj nähä, että se nimitykse johosta suuttuu ku tupakka. Meijjä pappi esmerkiks savolaesella leikillisyyvellä puhel parraalle ystävällee, että sinä et oukkaa mies ja siks minä hankin sulle hammee. Siitä se ystävä kuetennii otti kovast ihteesä, on ruvenna kaevamaa kuoppoo, johonka se meinoo sen papin kemmertöö, näytteeksee, että miestä sitä minnäe malloon, enkä ou hamehoarukka, voan iha täys pöksyläene.
Mut vaekkapa miehet ei taho akkamaesia olla, niin siltä kuetennii näyttää, että meijjännii valtakunnassa naesistuttaa semmoesta kyetiä, että korvat hurisoo, Ku ymmärtämyksellä katella toelailette, niin kyllä huohmootte, että naeset miehiltä koppoo paeka toesesa jäläkee: meillä on jo naene ollunna iha salakullisena ministerinä ja on niitä jo leäkärinä ja tuomarinnae. Vakinaesina pappina ei niitä taejja vielä olla, voan siltä haeskahtaa, että ennen pitkee ne pappina soarnapönttöönnii nousta kapuvaa. Miehet on tähänast pöyhästellynnää sillä, että hyö muka elättää ja holohoo naesia. Mut annetaampas aejja kuluva luelotella, niin eiköpä miehet kohtapuolee soane ruveta kakkuva näes- eli akkaväiltä ruehnoomaa ja mankumaa. Ja sillä laella sitä voan naesistuttaa... Uro- eli sankartöetä on miehet tähänast tehnä. Mut jopa silläe alalla aletaa naesistuva. Tuskin olj ruohtalaene Limper kissasa kansa lentännä Ametriikistä Euruoppaa, ku jo muuvva huemapeä naene meinas tehä samanlaese matka. Naesvaestollaa se ties, ettei kissoo passoo pussata, ja siks se otti reissukaveriksee herrasmiehe. Arvatennii se naekkone lie ollunna siihe herrasmiehee pikkiintynnä iha korvija myöte ja ku se on mahtanna jäpästellä vastaa taekka ei ollunna teällä moankamaralla sopivoo paekkoo pittee repäsevvöö meininkiä, niin se samane naekkone tuummas, että ku otan sinut lentokonneesee, niin ei sulla ou puolta, vaekka keäräse sormen ympärille. On yhtä paljo mahollista, ku mahotontae, että se herrasmies on siellä ilimassae jäpästellynnä vastaa, ku naekkone yritti sitä ahistoo satimeesa, ja sillon siinä on syntynnä joko kaksottelu taekka on ruvettu nahhuilemmaa ja kamuvammaa sekä unneutettu lentokonnee ohjoomine, joka sitte joutukii hoaksrikkoo. Mut eihää meijjä tarvihe niin kaukoo esmerkkiä hakkee, koska niitä on lähempännäe. Ku suurvaras Sutki ja petkuttaja Mattila tahto soettoo ensimäestä viuluva, ensiksmaenittu karkoomisessa ja jäläkimäene petkutuksissa, niin sillo tulj kaksinkertane Maria ilmestys: Marj Ookkelummi näytti, eitä ossoo Ieva tyttärettii karata. Ja Marj Oksmanni näytti toas, että venspertyöt eli petkuttamiset syntyy naesiltae. Ja niin sitä voa niilläe aloella naesistuttaa...
Riijjuu eli kosimine on ollunna ja on aenae muka olova mieste etuoekeus muullon — paet karkausvuonna. Ja ku nyt on karkausvuos ja ku on olemassa naemattomia ja leskmiehiä, jotka ei haluva avioliito pyhhää seätyy joutuva, niin minä taho antoo niille varotushuuvvo, niinku allakkatorni ilimottaa myrskyt. On, neät, jo tänä karkausvuonna sattunna riijjuu eli kosimine naese puolelta niin uuvveaekasella ja kummallisella tavalla, ettei miesparka, mite varovaene on mahtanna ollakkaa, ou osanna olla varuellaa. Muuvva naene, arvatennii vanahapiika taekka leskvaemo, on puottaennaa yläkerrasta kaekessa rauhassa katuva kulukova miehe niskaa. Eikä se riijjuu eli kosimine ou mittää hellävarraesta ollunna, koskapa kengänkanta puhkas miespara peäkopi ja muutennii runtel niin pahanpäeväsest, että se tajutonna kannettii lasariettii. Mut siltä naeshyväkkäältä ei ies hivuskarvoo katkenna, voan iloesena se kapus yläkertaasa takas sekä alako miettijä, mitenkä kosimista on jatkettava. Ja kylläpäs konstin keksiikii: rupes jokkikkiine päevä ja vällii monta kertoo päevässä juoksemaa lasarietissä muka — hengenpelastajjoosa kahtomassa. Ja ku se siellä lirittel ja höngästellii, niin mies mänj permee — ja niistä tulj avioparj... sama, jota naene puottaitemisella on tarkottannae. Tahtomata olla mikkää "pahan iliman lintu", tekköö miel kuetennii arvelemmaa, että kyllä sen miesrauka pittää syyvvä, mittee sille annetaa, ja olla, niinku pietää, ei sunkaa se voe unneuttoo aviosiippasa kovvoo kengänkantoo ja sen jättämiä arpija peäkopassaa, sekä olla hiljoo, niinku hiir kissan lähheisyyvvessä.
Jokkuu on sanonna, että naes- eli akkaväk on niinku lampaat: mihinkä yks juoksoo, niin toeset ryykee perästä. Jos ne nyt sattuu kuulemaa, että yks on onnistunna soamaa miehe puottaitemalla sen niskaa, niin voe teitä naemattomat ja leskmiehet sillon! Ei ou hyvä teijjä lähtee liikkeelle, naemahalune naene soattaa puota rupsahtoo niskaanne, niinku ammuttu mehto puusta... Mut onkos sitte sanottu, että jokkaene tämmöestä riijjuuta kestää, ja kuka tietää, vaekka siinä tulloo kaks vaenoota yhtaekoo? Ja ku naesija on enemmä ku miehijä, on mieste voara sittäe suuremp... Mittee pitäes tehä? Jos kulukis keskkatuva, voe naeset männä lentokonneilla ylös ilimaa, niinku se Ametriikin "missi", ja puottaita sieltä, eikä kenenkää niskat kestä katella taevaalle voaroo vältteeksee, jota paet sitä soattoo kompastuvakkii ja tulla roajarikoks taekka muuten vaevaseks. Eikähää ou niin paljoo lasariettiakkaa, että kaekki loukkaantunneet niihi peäsöö. Parasta taetaa siis olla, että joka mies männöö vappaaehtoesest avioliittoo, niin aenae soa heäsä viettee ehjällä peäkopalla... Punnitkoopa nyt naemattomat ja leskmiehet tilannettanne, ettei voara ennätä koavaesta — se on mun varotushuuton karkausvuonna teille. Haloo, haloo, haloo!
KU LAUTAMIES TUOMITTII.
— Ei ou aejjat ennee, niinku olj ennen, on kyllä vanaha laulu, mut kyllä sitä kuetennii passoo jok'ikkiine päevä uutena lauloo, aenahaa se, neät, aeka muuttuu — ja myö ite muututaa sen mukana. Jos esmerkiksi ottaa kysymyksee kärräät, mikä suur erotus onkaa entiste ja nykkyeste kärräehe välillä! Ku enne vanahaa kärräät alako, olj ensinnäe juhlalline kärrääsoarna, jota kuulemaa tuomar ajo vaunulla ja riivalit eli sihtierit toesilla vaunuella, rovast taekka kappalaene sekä nimismies ajo vaunuella — ja oun minä nähnä lukkarinnii käräjäsoarnaa vaunuella ajava. Siitä kansa huohmas, että korkee oekeus ei ou mikkää kemeini, voan suur mahtavuus. Ja sitä kansoo olj kirkko täynnä. Nyt sitä vaston niin pappi ku toomarrii luekkii tulla jalakapatikassa kärrääsoarnaa, eikä toas mueta immeisijä ou ku nimeks, tuskimpa ies lautamiehetkää vaivaatuu kirkkoo tulemaa, ne ku mahollisest meinoo, että soahaa sitä kärräissäkkii istuva tarpeeksee ast. Ja entäs sitte kärräehe loppu? Ei mittää suunavvausta eikä kulukunhuuhteluva! Korkeintaa voe tuomar kuevakiskoset hyvästit lautamiehille heittee ja melekei ku häppeissää itekukkii lähtöö omalle suunnallee paenamaa. Mut toesta olj ennen vanahaa, tykkänää toesta. Kärräät lopetettii juhlalla, jossa sae sekä suuhusa että peähäsä ei aenoastaa lautamiehet, voan vielä lisäks kuhtuvieraattii.
Ku tässä entis- ja nykyaekaeste kärräehe alakamise ja lopettamise erlaesuutta tulj mietityks, juolaht mielee se jäläkjuhla, joka sillon vietettii, ku tuomar Iikor ensimäeset kärräät istu. Siihe kahtoe, että näehe kärräehe lopettajaesjuhlasta voe jonkunmoese eskuvan muehennii kärräehe peättämisestä soaha, soppii siitä hiukkase rupatella.
On jo itessää huohmiota ja juhlistamista ansaehtevvoo soaha viettee tuomarkautesa ensimmäeste kärräehe lopettajaesia, ku on pitkijä vuosija ponnistelunna ja nyt on tuomarina oekeutta istunna. Siks se Iikor tuomarikkii pist pystyy lopettajaes juhlat. Ite varsinaene tuomar olj kunnijavieraana, sitte olj kututtu nuore tuomari morsija sekä omat vanahemmat ja siskot. Lautakunnan lisänä olj riivalit eli sihtierit, nimismies, jaht- ja siltavout ja pittää kaekki herrasväet sekä moni ja mueta kansalaesija kututtu. Ja ku sinä aekana ei vielä raettiusriennoesta eikä kieltolaesta ies oavistustakaa ollunna, pantiin jo hetj enstopakassa pöytä korreeks, niin että siinä olj lientä toestennii lapsille. Ei tarvinna mueta lasintekkoo yllyttee, ku lautamies Kokkalata, joka olj sekä tekopyhä että samalla kummalline natju. Ku illa isäntä näk, että lautamies Kokkala turhanpäete natjueloo, sano se kovalla eänellä, että:
— Teällä on lautamies Kokkala ruvenna uppiniskaseks eikä tottele tuomari käskyvä. Eiköhää istuta oekeutta sekä käsitellä ja peätetä, minkälaene rangaestus hänelle tuomitaa?
— Tuomar on oekeessa — niin on tehtävä, huuvettii joka taholta.
Sillo tuomar Iikor istu pitkä pöyvvä peähä, käsk lautamiehet tulemaa tuolinee sen ympärille ja sano, että:
— Vallesmanni ylleesenä syyttäjänä tehköö virallise syyttee lautamies Kokkalata vastaa uppiniskasuuvvesta.
Vallesmanni otti virallise hoainu kasvoellee sannoissaa:
— Niinku kaekki outte kuullunna herra tuomari suusta, on lautamies Kokkala ruvenna niskottelemaa esmiestää vastaa; minä ylleesenä syyttäjänä pyyvvän, että korkee oekeus tutkis asjan ja tuomihteis hänet ansahtemaasa rangaestuksee.
Siina sattu kuhtuvieraehe joukossa olemaa pormestar, jonka tuomar Iikor esitti puhheejohtajaks, koska ite olj jeävi. Ehotus huutoeänestyksellä hyväksyttii. Tuomar Iikor nous poes pöyvvä peästä, ja ylleese syyttäjä käskystä lautamies Kokkala toeste lautamieste joukosta.
Ja oekeus ryhty asjoo käsittelemmää tavalliste koavae mukkaa. Lopuks käskettii tuomar Iikor ja lautamies Kokkala toesee huoneesee ja oekeus jäe istumaa sallaukse ala. Ku sitte asjalliset sissää kututtii, julistettii seuroova peätös:
— Osotetu tottelemattomuuvve ja uppiniskasuuvve johosta on oekeus harkinna kohtuulliseks tuomita lautamies Kokkala juomaa yhtä monta lasija ku toesettii vieraat juo. Jos tästä kieltäätyy, on Kokkalan laulettava koko aeka tämä lopettajaes juhlan loppuu ast. Peätöksestä ei ou valittamisoekeutta.
Koko juhlaylleesö ilimas eänekkääst peätökse hyväksyväsä. Lautamies Kokkala sano alakuloesest, että:
— Minä valihe sen pienemmä paha ja koetan juuvva.
Mut sillä olj kuetennii venaruus mielessä: se voan otti vettä ja sokeria lassiisa, mut väkövätä olj panovinnaa, eikä — pannunnakkaa. Sillon mänj piirleäkär häne luoksee ja sano, että:
— Elä juo tuommoesta juomoo taekka mänetät terveytes. Parasta on, että atteikkar rykkee lautamiehelle lasin.
Ja atteikkar tottel leäkäri meäräystä, vaekka se hiljallee sano, että:
— No, tämmöestä minä laetan. Mut itellää meärä suussa, onhaa iautamiehellä toene peässä.
Ja sitte alako lassii helinä ja helisyttämine, ku niitä lyötii yhtee. Mielala nous sitä mukkoo, ku uusija lasija tehtii. Eikä lautamies Kokkala tarvinna ennee atteikkari apuva, kyllä se osas itekkii valamistoo. Ja siltä olj näyttännä, että sen mielestä ves ja soker on ylellisyystavaroeta totia juuvvessa. ja vaekka sitä ei oltu tuomittu laulamaa, jos voan juo, niinku toesettii, sae se kova lauluinnon, niin että sitä pitj estellä, se mies ku ei osanna lauloo muuta ku häränmörisemistä.
Ku sitte iltaruoka joutu, olj ilo hyvi korkeella, ettei tahtonna soaha selevee, mittee mikkii sano ja mille mikkii nauro. Mut juur julumast siinä naurettii.
Lautamies Kokkala rupes kumarruksissaa voeta palaselle kurkkaelemmaa. Liekkö tuolj narahtanna vae mikä muu kummalline narraus sattunna kuulumaa — se on tietymätöntä. Mut niin kummallise vaekutukse se tek, ku oes pommi keskellä pöytee räjähtännä. Kaekki puhelu ja nauru katkes kerrassaa. Lautamies Kokkala silittel voeta palasellee ja hyvi taetavast sano, että:
— Äkkinäene oes voenna luulla, että tässä jokkii vahinko tapahtu. Se on erreys. Rusahtaa vanaha miehe ruumis ilimannii, että sinä vahinkota tapahtuu...
Ja sillonkos posaht nauru irt ja entine iloene mielala nous toas iha kattoo ast.
Illalliselta peästyvä ryhyttii kahvia keltaese kerman kansa juoma. Ja sitä tehessä valtas lautamies Kokkalan lauluinto niin perinpohjaesest, että kiellosta huolimata se anto häränmöyryvämistä, niinku torvesta, ja se sano, että:
— Minä kärsin molemmat rangaestukset yhtaekoo: minä juon ja laulan...
Ku sitte kärräehe lopettajaesista erottii, laulo lautamies vielä moantietä kulukiissaannii ja peästel semmoesia mörräyksiä, että lähellä tietä olovissa asumuksissa immeiset havaht makkeimmasta unestaa...
Ja sillä tavalla ennen vanahaa hyvvää aekaa kärräät lopetettii.
KAUPPIAS RISTON ERREYS.
"Ei mittää uutta auringon alla", on tapana sannoo. Voep ollakkii mahollista, että jossae meäri samallaene onneto erreys on muellennii sattunna, ku on se, joka tässä kerrotaa. Mut mittees se haettoo? Ei kerrassaa mittää, niin että kauppijas Riston erreys passoo kertoo, niinku kerrotaa toesillennii sattuneita erreyksijä.