Part 9

Niin on hullusti asiat Petsamos. Mitä uutta vaatetta hankithan, se tuarahan valmihina Norjasta. Samoon on kenkien laita. Ku repeemähän eli ratkeemahan rupiaa, nii sellaasta hantvärkkäriä ei oo koko Petsamos, joka pystyys vähä ihmiste laihi korjaamaha. Sitä varte ei verhoja paljo paikkaallakkaa, pirethän vai sellaasina riapuuna päällä nii kauan ku pysyyvät. Nikkarinpuuttehen tähre on sellaasten ihmisten, jokka voisivat varojensa puolesta jotaki teettää, niinku virkamiesten ja kauppiasten huanekalut — pakkalaatikoota, kolmijalkaasia lavittoota ja jos jotaki Aatamin-aikaasta tyyliä. Katkerasti ihmiset valittelivat, jotta lavittanki pitää tilata Tamperehelta eli Etelä-Norjasta asti, ja ku perille viimmee tuloo, nii on luajan lykkyy, jos siin’on kolme tervestä jalkaa jäljellä.

Suutaria, kräätäriä, nikkaria ja muita sellaasia hantvärkkiä siälä tarvitaas. Samoon on Pohjoos-Norjas aiva yhtä suuri puutos käsityölääsistä. Tavailine rajasuutari otetaas siälä suurellä riamulla vastahan. Sitä kannetaas pönttöönsä päällä riamusaatos taloosta taloohi.

Rannasta ohjattihin meirät kauppias Ludvik Munsterhjelmin asuntohon, johna kauppiahan iloone ja hauskannäkööne norjalaane frouva otti meirät lämpöösellä kaffikullalla vastahan. Frouv’ on suuren mailman naine, tohtorin tytär Tromsööstä, kirjallisesti sivistyny ja herttaane ihmine. Isäntä itte oli pitkä solakka hiano miäs, josta heti huamas olevansa tekemisis tavallisuuresta poikkiavan kauppiahan kans. Kaffipöyräs keskusteltihin jo Hamsunista ja Ibsenistä. — Tääläpä vasta fiiniä kauppamiähiä on! — imehtelimmä me.

Koitin ottaa vähä tarkempaa selvää tästä merkillisestä miähestä ja sainkin kuulla imhellisiä asioota.

Tämä »Klondyken kauppias» Munsterhjelm, on varsinaaselta ammatiltansa eläin- ja kasvistiäteelijä, joka tutkimusmatkoolla on kiärtäny Kiinat, Jaapanit ja Huippuvuaret. Paljo merta ja maata on se miäs nähny. Ja nyt s’oon ruvennu kauppamiäheksi Petsamoho ja lyä rahaa ku roskaa. Myy niiskua, tupakkia, kaffia, sokuria, paitoja, housuja, fläskiä, karamälliä, valeskelloja ja mitä vai. Ja ostaa kans mitä Petsamon kalastaja ja syränmaan kolttaäijä vai kiinni verestä, ilmasta ja maasta saa. Sille tuarahan kalaa, nahkoja, villoja, heiniä j.n.e.

Ku mäkin tein kauppaa sen puaris ja ostin poronnahaasta tehryt toffelit, tuli sinne yks äijänkänttyrä, joll’ oli kainalos nii suuri kuallu krapu, jott’ oikee hirvitti. Paperossilooran ja markan antoo kauppias siitäki. Se oli Jäämeres elävä kuariaane nimeltä krevetti, joka muutoon koiviltansa ja saksiltansa muistuttaa krapua, mutt’ on kropiltansa aiva ympyriääne ku fiilipunkki ja sen kokoonenki, punane färiltänsä. Kun oikaasi sen koivet, nii kyynärää pitkät olivat! S’ oli ku mikäki pyykkilavitta ku sen tälläs laattialle seisomhan. Sanoo se kauppias, jotta sitä voi syäräkki, mutta nurkkaha mä sylkääsin ja sanoon, jotta ainaki multa se jää vissisti maistamata.

Suamen Matkaaluyhristys on huvimatkaalijoota varte majatalooksi hyyränny Petsamos yhrestä karjalaasesta tuvasta toisen pään, joh’ on kaks pikkuusta ja matalaa kamaria. Tätä viarastalua hoitaa kaupp. Munsterhjelmi ja neljä paksuunta äijää meistä sijootettihin sinne. Ne oli nii mataloota huanehia ja soukat ovet, jotta hätinä me mahruumma sisälle. Klasit oli ku flikkaan lutis pikkuuset. Niis oli kuus kämmenen kokoosta kruutua, n’otta ku mä ja Hermanni koitimma yhtaikaa klasista kattella, nii ei kummankaa mahtunu ku toinen silmä klasihin. Nenä otti foorilautaha ja toisella silmällä sai vai kattella. — Mutta me soviimma sitte Hermannin kans niin jotta kattothin vooron perähän.

Mutta puhrasta ja kaikin pualin piäntä ja siävää niis huanehis oli. Ja oikee rautasängyt. Mutta laattialaurat kiikkuuvat ja notkuuvat melkee ku olis Jäämerellä kulkenu. Vaikka ovet ja laattiat oli hiaralla ja verellä nii purkkihiksi hinkattu jotta puu loisti valkoosena, ja seiniski oli aiva uuret kuvaaset tapeetit, nii joka paikasta pisti väkevä sualan haju nenähä ja muistutti, jotta ollahan kalamaiimas ja Jäämeren rannalla.

Nämä karjalaaset tuvat, johna tämä majatalooki sijaatti, ovat rakennetut sillä lailla, jotta kaikki ihmisten ja eläänten huanehet ovat saman katon alla. Siin’ on väentupa, navetta, talli, heinälarot ja muut tarveshuanehet viäretyste ja ovi vai välis. Kukoot ja kanat asustaavat parhaasta päästä väentuvas.

Ei tarvitte talvella mennä ulkoilmalla ollenkaa. — Ulkuapäi on tällääne Petsamon »taloo» matala, harmaa, vino ja väärä hökkeli. Se muistuttaa meirän puales jotakin torpan vanhaa ulkokartanua. Katto on mättähistä. Tälläästä nutukylää on koko Näsykän kylä, jok’ on Parkkinan kylästä nuan kilometrin pääs jokia ylhäppäi. Parkkinan kyläs on kumminki joitaki parempiaki rakennuksia, jokk’on siltä aijalta ku Petsamo viälä kuuluu Venäjälle. Parkkina oli silloon Petsamon hallintakeskus. Siäl’ on suurellaane kansakoulu, pari luasterille kuuluvaa pyhiinvaeltajia varte rakennettua rakennusta, nykyyne Petsamon apteekkitaloo ja ent. venäläänen pappila, johna nyt asuu Petsamon lääkäri. Samas rakennukses on piäni sairaala. Lääkärinhoiron ja lääkkehet maksaa Petsamos kokonansa valtio. Apteeki saatihin vasta kesällä 1922. Ilmaasta apuansa tarjoo ihmisille viälä sairahanhoitaja ja kätilö.

Kylän toimeliahin ja kätevin miäs on yks ryssä, joka kymmenkunta vuatta sitten tuli Petsamhon niis meiningiis jotta rupiaa munkiksi. Mutta hyvä jumala johtiki asiat sillä lailla, jotta tämä kunnon miäs rakastuuki luasterin ylimmääsellä portahalla yhtehe karjalaasehe flikkaihmisehe. Siit’ oli se seuraus jotta miäs paiskas luasterin portin vähä äkkiää kiinni, nai sen flikan ja rupes tavalliseksi ihmiseksi. Kaks paljasta kättä oli alkaes, mutta tyällä ja tarmolla on nii pärjänny, jotta on rakentanu jo kaks oikiaa ihmismoosta talua, joista toisen on nyt hyyränny Munsterhjelmille. Kaikkia on miähelle siunaapunu: lehmiä, lampahia ja lapsia, n’otta s’oon ny Parkkinan kylän suurin ja rikkakin taloolline. Muuta vikaa ei täs ryssäs oo ku se, jottei se osaa suamen sanaa. Kaikki kylälääset kunnioottaavat sitä ja panoovat aina erestänsä puhumhan, ku on jotaki yhtehöösiä asioota ajettavana. Eikä se tyhmä miäs ookkaa. Ei nauti väkijuamia, eikä polttele. Se saa kirvehellä muutaki tehtyä ku kiälehensä haavoja.

Omituust’ oli nährä jotta kyläs oli kaikki airat tehty monikertaasesta piikkilangasta, jot’ oli nii pitkältä ja vahvalta, jotta joka taloo näytti olevan varustettu piikkilanka-esteellä. Se johtuu siitä, jotta mailmansoran aikana tälläki mailman kantilla oli vilkasta sotaelämää. Enklantilaaset, m.m. se Millerin armeija majaali Petsamoski, kaivoo kylien ympäri vallihautoja ja rakenti pitkiä piikkilankaestehiä ja vallituksia kilometrikaupalla tunturiille. Näistä riittää asukkahilla nyt hyvää aitavärkkiä ilmaaseksi nii paljo ku kukin vai viittii irti keriä.

Sota-aikana oli monia meritaisteluja saksalaasten, ryssien ja enklantilaaste välillä Jäämerellä. Monta niitä suaritettihin Petsamon ja varsinkin Kalastajasaarennon erustalla. Saksalaaset upottivat satoja purje- ja höyrylaivoja enklantilaasilta ja ryssiltä. Näistä hävityksistä oli rannikon asukahille paljasta hyätyä. Haaksirikkoontunehet laivat ajalehtiivat rantahan ja niistä repiivät ihmiset ittellensä puuta, lautoja, ovia ja ikkunoota minkä irti saivat. Ja kaikellaasta muutaki hyvää tavaraa niistä saatihin. Niin paljo puuta saivat ihmiset hävitetyystä laivoosta sota-aikana, jotta niist’ on rakennettu monia uusia tupia, joita näköö ny valmihina ja pualivalmihina varsinki Kalastajasaarennolla.

PETSAMON PÄÄKYLÄ. — SOTILASELÄMÄÄ. — KAKS KUUKAUTTA PITKÄ PÄIVÄ. —

Parkkinan kylä sijaattoo kaunihilla tasaasella hiatakankahalla, jolla kasvaa vain kanervikkua ja piäniä miähenkorkuusia koivunvesakoota. Tuskin kilometrin pääs on vähä suurempi Näsykän kylä kuivunhes joenuamas n’otta sitä tuskin huamaakaa ennenku äärehe pääsöö. Ja taas parin kilometrin pääs Näsykästä on n.s. Alaluasterin paikka. Nämä kolme kylää ovat siksi likillä toisiansa, jotta voi sanua niiren yhtehensä muarostavan varsinaasen Petsamonkylän, eli Petsamon pääkaupungin, johna aluehen hallinto, virastot ja laitokset sijaattoovat. Kruununfoorin virkataloksi ja asunnoksi on otettu ennen luasterille kuulunu kakskerroksine majataloo, johna on runsahasti huanehia. Toisehen samallaasehe mutta viälä suurempaha rakennuksehe on sijootettu Petsamon rajavartioston kasarmi. Ja upseeriille on saatu jokirannasta tilava rakennus, johka on sijootettu postitoimisto ja sähkölennätinkonttori. Alaluasterin venälääsestä kirkosta on tehty Petsamon luterilaane kirkko. Kirkko on alballa laaksos, mutta tapuli on rakennettu aiva tiän viärehe. Se on vain avonaane kellokatos, johna riippuu 6—7 suurempaa ja piänempää kaunisäänistä kirkonkelloa. Kellojen soitto vuarilaaksos on erinomaasen kaunista kuulla. Ääni kulkoo pitkääsenä kaikuna vuarelta toiselle, toistuen ja sulaen kaunihiksi monikertaasiksi soinnuuksi.

Petsamon kasarmilla on vissihin paras harjootuskenttä koko Suames. Kasarmi seisoo lähes neliökilometrin laajuusella aivan tasaasella ja kovalla hiatakankahalla. Se on kun tulitikkulaatikko tyhjällä pöyrällä. On siinä sotapojilla lääniä marssia ja temppuja tehrä. Poijat harjootteloovakki innokkahasti urheeluja ja potkupalloa. Monia kilpaaluja on siälä toimhenpantu.

Mutta ykstoikkooseksi tahtoo tulla sotilahien elämä tualla komjalla kasarminkentällä. Poijat heittölöövät kaipaavia silmäyksiä Näsykän kylän matalihin mökkiihin. Siäl’ on ilo ja sinne miäli palaa. Siäl’ on flikkoja ja siäl’ on oikee kaffilaki, johka pruukathan iltaasin kokoontua. Tuvan emäntä myy teetä ja kaffia, pian rupiaa haitari laulamhan jotta syräntä riipoo ja ovensuuhun ilmestyy kylän nutipäitä. Kohta on tanssintöminä käynnis ja sitä mennähän halulla hartahalla. Ja puserrethan lujaa. Petsamon tukevatekooset flikat ovat kovia hyppelemhän ja sotapoijat on aika väättyriä. Karttuunihamehet kahajaa, silkkinauhat liahuu ja hanuri huutaa haikiaa — — Aamupualehe kuluu aika, eikä tahrota malttaa tanssista lähtiä, vaikka poijill’ on aamuhuuto ankara ja ylhänousu hirviä.

Mutta kesä onkin Petsamos lyhyt ilon aika, talvi pitkä ja pimiä. — Aavasaksalle matkustaavat ihmiset nähräksensä kesäyön auringon ja suuri imeshän se onki, ku aurinko ei ollenkaa laske yäksi taivhanrannan taa. Mutta jota kauemmas pohjoosehe tullahan, sitä pitemmän aikaa pysyy aurinko yätä päivää näkyvis. Ja täälä Petsamos ei aurinko laske kesällä ollenkaa. Se paistaa 65 voorokautta yhtämittaa taivahalla. Päivä on siis yli kaks kuukautta pitkä. On siinä einehenväliä aamusta iltahan! Kun Petsamon aurinko 26 p:nä toukokuuta nousoo taivahalle, nii vasta heinäk. 18 p:nä se ensi kerran laskoo taas taivhanrannan taa.

Mutta jos on kesäpäivä Petsamos pitkä ja valoosa, nii ompa yätäkin eri lailla. Kokonaasta 60 voorokautta yhtehe painoho yätä! Kun aurinko laskoo marraskuun 27 p:nä, nii ei se iloosta silmäänsä näytä ennenku vasta tammik. 17 p:nä. Kakskuukautt’ on yhtämittaane yä.

Talviyät on silloo Petsamos samallaasia ku meilläki. Se vain jotta yätä piisaa kaks kuukautta. Mutta ei pirä luulla jotta siälä sentäs on nii pimiä ku korannoki. Paistaa siälä valojaki: kirkas kuu ja roihuavat revontulet, jokk’ on niin mahtavia, jotta meillä tämänpualen ihmisill’ ei oo aavistustakaa. Valomerenä saattaa räiskyä ja säteellä koko taivas ku ilotulitukses. Mutta on niitä aiva mustiaki päiviä, varsinki pilvisäällä ja myrskyn aikana. Sanoovat jotta ihmisen miäli silloon pitkän pimeyren tähre käy siälä kovi raskahaksi ja olo tuskalliseksi. On paljo sellaasiaki, jokk’ eivät monta talvia kestäkkää. Tuloovat raskasmiälisiksi. Ja miälisairahia onkin Petsamos suhtehellisesti enempi ku mualla.

Useen riahuu Petsamos talvella hirmuusia lumimyrskyjä, jokka hautaavat tupatönöt kokonansa niatoksihi, jotta ihmiset joutuuvat elämhän viikkokausia tuvisnansa. Syyskuun pualivälin aikhan raivuaa säännöllisesti kolme voorokautta kestävä pohjoosmyrsky, joka on nii kova, jotta silloon ei kukaan tahro pistää nenäänsä pihalle. Eik’ oo hyvä mennäkkää, sillä myrsky paiskii ihmisiä ku tuahiropehia menemhän. Tuulta vastahan ei kärsi naamaansa kääntää ollenkaa. Lyä heti hengityksen tukkuhu.

Mutta muutoon ei Petsamos kuitenkaa oo talvet niin kylmiä ku luulis. Sattuuhan kyllä joskus koviaki pakkaasia, mutta esimerkiksi tammikuun keskilämpö on siälä vain 6—7 astetta kylmää. Se on samallaasta talvia ku Haminan paikkeella, ja lauhkiampaa ku esim. Etelä-Pohjanmaalla. Talven lauhkeus johtuu avonaasesta Jäämerestä, joka lämmittää. — Mutta Petsamon sisämais on oikeeta tulipalopakkaasia, jokka puristaavat veren juaksemhan nenästä.

Petsamon kesä ei oo suinkaa lämmin. Ilmanhenki mereltä on kylmänkostia ja pitää ilman kalsiana. Heinäkuun keskilämpö on 8—9 lämpöastetta. Kesän pilaavat viälä ainaaset sakiat sumut, joit’ on harva se päivä. Useen on sumu nii sakiaa, jottei näe syltä ethensä. Tiätää sen, mikkä vaarat ja vastukset siit’ on kalastajille ja merenkulkijoolle.

Kevät tuloo Petsamos toukokuus ja se tuloo äkkiä ja aika rytinällä. Jäät sulaavat nopiaa, syntyy kovia tulvia tunturiilta — ja yäksi jäätyyvät lammet ja purot uurestansa, sulaaksensa taas päivällä.

Syyskuus on taas tultu syksyhyn, lehret putuaavat puista, muuttolinnut jättäävät pohjolan ja lokakuus on jo täysi talvi. Lyhyt on siis Petsamon kesä.

Kesä on tyän ja toimen aika. Silloon on menua ja liikettä joka paikas. Kolmen kesäkuukauren kulues pitää Jäämeren rannan asukkahan saara koko talven elantonsa, sillä talvi on kuallutta aikaa. Silloo ei tehrä juuri mitää muuta kun maatahan ja syärähän mitä kesällä on kokohon saatu. Elämän järjestys on siälä toine ku mualla maailmas. Meistä etelänmiähistä tuntuu ourolta ku yks Petsamon äijä valiteli jotta:

— Huanot on aijat sitte ku Suami tänne tuli. Kolme kuukautta min’ oon kovaa tyätä tehny, eikä siltäkää tahro tulla talvia toimhen.

Ne pitäävät siälä luannollisena, jotta ku miäs on kolme kuukautta tehny tyätä, nii lopun vuatta pitää sen saara maata. Sellaasehe lojumisehen ollahan siälä osaksi pakotettujaki, mutta johtuu tämä käsitys pääasiallisesti kumminki entisestä helposta toimhentulosta ryssävallan aikana, ku Petsamon kalastajat olivat tottunhet myymähän kalansa sualaturskana Venäjälle, josta sitte saatihin halvalla viljaa ja muita tarpehia. Mutta kun nyt on kaupankäynti Venäjälle kokonansa tukus, eikä kalakauppaa oo saatu viälä järjestetyksi mualleppäi, niin on petsamolaasten elämäki joutunu aivan pois raiteeltansa. Petsamolaaset ovat tottunhet valmistamhan kalansa vain Venäjälle viäntiä varte, joka on ainua maa, mihnä turskaa syärähän sualakalana. Kun Venäjälle viänti loppuu, nii jäivät Petsamon ihmiset aivan avuttomiksi.

Kun tämä maankolkka nyt on tullu Suamelle nii lankee siitä luannollisesti, jotta Suamen pitää koittaa nostaa Petsamon asukkahat jaloollensa ja auttaa niitä elämisen alkuhun. Tätä varte perustettihin kuuluusaksi tullu Petsamo-yhtiö, jonka piti ottaa hoitohonsa Petsamon kalakauppa ja välittää kalastajille kalastusvälinehiä verkkoja, venehiä ja muuta selasasia. Mutta tämän yhtiön johtohon satuttihin saamahan kykenemättömiä ja kunnottomiaki miähiä, jokka tekivät jos jonkillaasia rötöksiä ja väärinkäytöksiä. Mutta suurimpana syynä epäonnistumisehen oli kumminkin epäälemätä miästen kykenemättömyys nii suurisuuntaasehe ja vaikiaha tehtävähän. Ei oo suinkaa mikää pikkuasia lähtiä perustamhan ilman kokemusta suurta kalastusliikettä, jonka pitääs olla toiselta pualen hyväntekevääsyyslaitos ja samalla tuattaa suuria voittoja. On muistettava, jotta Norjan pualell’ on monta vanhaa suurta ja vakavaraasta kalakauppiasta ja yhtiötä, joiren hallus on jo kauan ollu Eurooppahan suunnattu Jäämeren kalakauppa. Niill’ on suuret kalakuivaamot, mahtavat varastomakasiinit, tarkootuksenmukaaset kuljetuslaivat ja ennen kaikkia pitkäaikaane kokemus tällä alalla. Kun meillä nyt valtio koittaa ottaa Petsamon kalakauppaa hoitaaksensa, ja valtion liikehommat muutoonkin pakkaavat olemahan vähä niin ja näin, nii ei tartte kovinkaan kummastella, jotta se Petsamopuulaakin menestyminen on ollu vähä huanonpualeesta. Mutta on siälä saatu jo jotaki aikahanki. Vähitellen rupiaa asiat järjestymhän, mutta oppirahat pitää aina maksaa.

Yhtiöllä on kolme kauppapuaria eri kylis ja ne oli aika hyväs kunnos. Petsamos on pari kolme yksityyskauppiasta ja niille on yhtiön liike paha tikku silmäs. Jos ei siäl’ olsi yhtiön kauppoja, nii yksityyset voisivat kiskua tavarasta kuinka kohtuuttomia hintoja tahansa. Mutta nyt pitää yhtiö niitä vähä kuris.

Se on huanolla tällillä tämä Petsamon kalajuttu. Lipiäkaloona syärähän meirän maas joka vuasi nuan 600,000 kilua kuivattua turskaa, joka ostethan Norjasta. Petsamon kalastajat laskoovat oman turskankalastuksensa tuattavan nykyään vain 60—70,000 kilua, mutta sitäkää ei saara tulenahan meirän omhan maahan. Koko tarvittava lipiäkala saataas kyllä Petsamonkin vesiltä, mutta ei pystytä asioota järjestömhän! Tarvitaas kalakuivaamo, parempia vehkehiä ja miähiä, jokka pystyysivät asioota hoitamhan. Jos vain saataasihin asiat järjestetyksi nii, jotta Suames syätääs Petsamon lipiäkalaa, nii Petsamos tulis kulta-aijat.

Vika ei oo sysis, se on sepis. Mutta kaippa ne asiat siitä lutviutuu, ku keriithän. Tallellapa on meillä siälä pohjooses pohjatoon lipiäkalatiinu, kun vai keksithän keinot, millä ne kalat kuljetethan tänne alamaihin väen purtaviksi.

VALASKALOJA JA LIPIÄKALOJA.

Jäämeren loppumattomat kalarikkauret ovat houkutellehet ihmisiä asettumhan asumahan nualle kaukaasille ja ilottomille rannoolle. Kalastus onkin ihmisten pääelinkeino Petsamos. Kala leipänä, kala lihana ja kala kalana, sanothan siälä. Se on kaikki kaikes. Ja suunnattoman paljo kalaa kaikellaasta, suurta ja piäntä, siälä sakiana kuhajaa. Ei muuta ku nostaa ja lappaa venheshen sen ku kerkiää. Meirän pualen miäs, jok' on tottunu näkemhän vai parin korttelin mittaasia ahvenia, silakoota ja salakoota ja joskus imehiksensä parin kolmen kilon painoosen hauen, lentääs vissisti seljällensä, jos sen onkehen näppaas Suamen valtakunnan uusimmat ja suurimmat kalat, esimerkiksi yks 700 kilon painoone holkeri. Elikkä vaikka vai tuallaane piäntälaija valaskalanpoika, jok’ ei oo ku 5—6 meeterin pituune. Elikkä merikissa, eli meripantteri, eli jokin muu Jäämeren kumma kala. Meillä kattokaas ku on ny omastatakaa sellaasia merieläviä ku paremmillaki kansoolla ja valtakunnilla.

Itte en herraparakkohon trengänny nährä kaikkia nuata meirän maan uusia merihirviöötä matkallani; ei muita ku siistiä ja kilttiä valaskaloja ja pyäriääsiä. Ja niitäki vai parhultaasen hollin päästä. Valaskaloja näköö Petsamon vuanon suulla harva se päivä, n’ottei n’oo eres harvinaasiakaa. N’oon rauhootettuja, eikä niitä saa pyyrystääkkää. Kalastajat sanoovat, jotta valaskala on niille hyäryllinen elään sillä lailla, jotta se karhaa kalaparvia erellänsä rannalle. Laivasta näköö Petsamon vesillä useen kuinka hiljoollensa nousoo merestä valaskalan musta selkä, jok’on ku nurinkääntynhen venhen pohja. Valaskalat liikkuuvat parvis, n’otta niitä näköö tavallisesti usiempia yhtaikaa.

Pyöriääset ovat tuas sylen pituusia ympyriääsiä mossikoota, ku jaloottomia sikoja, jokka halusti rupiaavat seuraamhan laivaa ja asettuuvat useen leikkimhän höyrylaivan kohisevhan keulavethen. Siinä ne uiva molskiivat justhin laivan eres, jotta luulis ala jäävän, mutta nekös vasta ovakki vikkeliä ja ilooosia venkalehia, jokka hyppiivät ja puikkelehtivat siinä ku salakat. Helposti sellaane parin saran kilon painoone rötkäles pompahuttaa ittensä yhrellä iskulla korkialle ilmahan ja purota puljahuttaa taas ku sukkula takaasi vethen. Meirän laivaa följäs yhtenä päivänä suuri joukko pyäriääsiä, parikymmentä luvultansa, tehren hauskoja temppujansa. Mutta Hermanni nukkuu silloonki n’otta s’ei nähny koko lystiä olleskaa. Ja kyllä sitä harmitti sitte ku heräs ja pyäriääset olivat jo mennehet.

Mutta se holkeri se se vasta kauhia peto on. Pahin susikala, mikä Jäämeren pohjia möyrii. Se syä kaikellaasia elukoota, mitä vasthan tuloo. Ja ittiänsäkki. Ei ny itte ittiänsä, mutta toisia samallaasia. S’oon niin raatelevaane ja siivotoon peto, jotta jos vai vois, nii kyllä se liiat rasvat puris omasta hännästänsäkki. Kalastajat kertoovat, jotta monaasti ku ne nostaavat tukevat koukkupyyrystimensä merestä, nii johnaki koukus riippuu vai paljas holkerin pää. Ku yks holkeri on tarttunu leuvastansa nii lujasti kiinni, jottei irti pääse, nii jo ovat toiset joka puolelta elävältä syämäs, — tuata, tuata, vaikka niinhän se pakkaa olemhan meirän kaksjalkaastenkin holkerien joukos.

Holkeria pyyrystethän vain sen maksan takia. Sen lihaa ei syärä. Holkerin maksasta keitethän jotaki öljyä. Sanoovat jotta holkerin maksa on seittemäs osa koko kalan painosta. Ku holkeri on tarttunu kiinni, eikä sitä toiset viäl'oo keriinnehet koukus syärä, nostethan sitä vai nii paljo merestä ylhä laivan viärehen jotta maksa irtileikattuna saarahan veneshe ja loppu kroppaa purotethan takaasi merehen. Sellaasten suurten kalaan nostamine merestä tapahtuu laivamoottorin avulla. Eikä sitä sellaasta 7—8 meeterin pituusta ja monen saran kilon painoosta kalarössikkää hyväkää miäs jaksaasi korvista paattihin kinnata, se on selvää. S’oon yhtä mahrotoonta ku holkerin korvista vetäminenki, ku ei sillä korvia ookkaa.

Varsinaane leipäkala on Petsamos kumminki turska; se sama päätöön kalaparka, joka ilmestyy meiränkin puales säännöllisesti joka kauppapuarihi joulun erellä kuivina halaaspualina rautalangalla yhtehe kniputtuna ja jota sanothan kuivaksi- eli lipiäkalaksi. Ja merkillist’ on jotta meirän puales puhuthan »lipiäkalan äänellä puhumisesta», vaikkei s’oo täälä koskaa suutansa aukaassu siitä yksinkertaasesta syystä, jottei sill’ oo koskaa enää päätä ollukkaa, ku s’oon tänne jouluksi tullu.

Turskaa pyyrethän varahin keväällä, ku se tuloo Petsamon erustalle suurina parvina lännestä päi. Sitä pyyrethän pitkälläsiimalla, john'on 2—3000 koukkua aina yhres köyres. Köysi upotethan pohjahan ja pirethän siälä 2—3 tiimaa, jolloon siitä Saarahan noukkia keskimäärin nuan 2,000 kilua kalaa. Yhtehe veneskuntaha kuuluu tavallisesti 4—5 miästä, joill'on kolme-neljä sellaasta pitkäsiimaa ja niillä nostaavat pyyntikerralla veneslastin kalaa, n. 25,000 kilua kerralla. Tiätää sen, jotta siin'on silloo tyätä kalojen perkaamiseksi. Kuivia-kaloja tehrähän sillä lailla, jota ku pää ja sisälmykset on parilla puukoonverolla poispurotettu ja selkä halkaastu, nii sitte pannahan halaastut kalat samankaltaasille orsille ku heinähaasioolle ulkoilmahan kuivamahan, johna ne saavat olla viikkokausia, jott’ ovat aiva koviksi kuivettuneina. Venäjälle ennen viäty sualaturska valmistethan sillä lailla, jotta kala raamastethan halaaspualiksi ja lyörähän suurihin makasiiniihin laattialle sylenkorkuusiksi pinooksi paksujen sualakerrosten välihin. — Olimma kattomas Petsamo yhtiön suures kalamakasiinis Vaitolahres sillä lailla sualattua turskaa ja oli se ouron näkööstä nährä puali makasiinia riitattuna kalaa päälletyste.

Turskaa pyyrethän myäs juksaamalla ja väliinsä nuatillaki, mutta meirän Petsamon kalastajamma ovat siksi köyhiä, jottei niil’oo varaa hankkia kalliina paremmin kalastavia pyyryksiä. Juksaaminen on yksinkertaane, helppo ja kätevä kalastuskonsti. Siihen ei tarvita muuta ku venes, jolla pääsöö vähä kauemmas merelle, parikymmentä syltä nuaraa, ja siihen aikamoone terävä ja suuri koukku sekä lähes kilon painoone rautapunnus, joka sirothan painoksi likille koukkua, jotta se menis nopiasti ja suaraa pohjahan. »Juksan» koukku on n. 6—7 senttiä pitkä. Niis on tinasta valettu jonkillaane kalankuva syättinä. Muuta syättiä ei siinä juuri käytetäkkää. Paljakalla koukulla vai pyyrethän. Ja itte kalastaminen tapahtuu sillä lailla, jotta venhen lairas on oksahaarukka, jonka välis on pyäriä puurulla. Sen ylitte laskethan siima rautapainoonensa ja koukkuunensa merehen likille pohjaa. Sitte nykäästähän narunpäästä äkkiä kerran pari — ja silloo on kans jo kala koukus. Ei muuta ku lappaa siimaa rullan ylitte nopiaa ja nostaa parinkolmen kilon painoone turskanvonkales venheshe.

— Että kuinkako se kala nii vai koukkuhu tarttuu?