Part 28

Puutarhassa näytti surkealta. Kaikki suuret hedelmäpuut olivat menettäneet muutamia kauneimmista oksistaan, monet nuorista ja myös korkearunkoiset ruusut olivat tasaisesti katkenneet tukipuunsa siteen yläpuolelta. Tulpaanit makasivat kuihtuneina maassa.

Jähmettyneen metsän läpi kulki väristys. Ilmassa tuntui leuto henkäys. Kun vielä seisoin pihalla ja mietin, pitäisikö heti kaadattaa kaksi suurta lehtikuusta, jotka jäälastissaan uhkaavasti roikkuivat tallirakennuksen yllä, nousivat nuo molemmat jättiläiset tippuen ja pärskyen pystyyn silmäini edessä. Oli suoja.

Puista rapisi jääpalasade. Metsä helisi ja kajahteli niin kauas kuin korva kantoi. Kun ensimmäinen äkkiä alkaneen etelätuulen puuska osui puihin, olivat jäätyneet oksat jo puoliksi sulaneet, ja loppuosa niiden kuolettavaa kuormaa sortui jää- ja lumiryöppyvyöryinä maahan. Vain muutamat erikoisen kovettuneet saivat tuulelta kuoliniskunsa ja romahtaessaan herättivät muiston kuluneen yön kauhuista...

Talon lähimmässä ympäristössä oli tusinoittain sinne tänne kaatuneita suuria puita, tukkien lumen ja jään peittämät tiet. Emme päässeet pitkälle. Ennen puhtaana, melkein puistona pidetty metsä oli käynyt läpipääsemättömäksi. Lennätinpylväistä ei ainoakaan ollut jäänyt pystyyn. Painavat langat, joiden ympärillä oli kolmen sormen vahvuinen putki jäätynyttä lunta, olivat katkaisseet ne tai taivuttaneet maahan. Valojohtopylväiden laita ei ollut paremmin. Monin paikoin olivat tiellä lojuvat langat paksuina kerinä, joita kartoimme ikäänkuin ne olisivat myrkyllisten käärmeiden pesiä, aarniometsän mukana sinne loihdittuja.

Mutta jo kaikui kirveeniskuja kuin katkonaisia kellonlyöntejä, kun koneistoa uudelleen koetetaan saada käyntiin. Miehiä näkyi ryhmissä tarttuvan kiinni lankoihin ja tahdissa huutaen niitä kiskovan, samalla kun toiset kiipesivät pystytettyihin mastoihin ja ylös päästyään lauloivat alhaalla hääriville. Kirves ja saha tekivät työtä, eri puolilla tuoksui tuoreelta puulta. Ihana tuoksu! Sitten kunnon sade pesi metsän täysin puhtaaksi.

»Vogesenblickin» hallissa seisoi herra John Muser, täysi ylimys, ja otti vastaan rakkaimmat, ensimmäiset vieraat. Olin hämmästynyt nähdessäni niin paljon nuoria naisia koolla — heillä oli pienet hatut, lyhyet hameet ja punaiset suut. Kylpylän puistossa soitettiin. Nuori, oikein sievä tyttö niiasi, katsellen pelästyneenä pääsidettäni. Sehän oli Jacquotin ystävätär, pikku Anna Grässlin, ja viittä askelta kauempana tapasin parooni Breisachin, joka tervehti minua ylenpalttisen myötätuntoisesti. Minusta hän ei ollut lainkaan niin ikävä kuin kotona oli uskoteltu. Otin vastaan hänen illalliskutsunsa, eikä minun tarvinnut sitä katua. Hän piti minulle seuraa erinomaisesti, sain tietää paljon tärkeitä asioita, jotka olin kokonaan unohtanut — esimerkiksi, että loordi Berrick oli nainut Pia-kälyni ja matkusteli nyt hänen ja Marcus Hartmannin kanssa (josta oli tullut bolshevikien asiamies) Intiassa, että saksalaiset setelit eivät olleet sen paperin arvoisia, jolle ne oli painettu, mutta että baijerilaiset tahtoivat saada kuninkaansa takaisin juuri senvuoksi, että aateliston täytyi »häikäilemättä» muuttua uudenaikaiseksi, ellei se tahtonut joutua perikatoon — ja parooni hankki minulle sopivaa väkeä, joka yövahteina ja asukkaina muutti metsätaloni ullakkokerrokseen.

Seuraavana aamuna lähdin Barryn kanssa Rheinweilerin laivasillalle.

Katselin ympärilleni, enkö jossakin ikkunassa tai puutarhassa näkisi Donjaa. Se valkoinen, mikä kiinnitti huomiotani, oli kuitenkin vain Liesel Rheinweilerin haudan marmoripatsas, joka vilkkui puistoaitauksen läpi leveänä ja yksinäisenä virtaavalle Reinille. Linnan geraniuminpunainen katto loisti auringossa, ja sen vartijat, poppelit, olivat tuoreessa lehdessä.