Part 6

Kun Lakedaimonilaiset saivat vihiä näistä puuhista, toimittivat he lähetystön Ateenaan, koska he sekä itse mielellään näkivät, ettei Ateena, enemmän kuin muutkaan kaupungit, ollut muurien ympäröimä, niinkuin myöskin liittolaiset heitä siihen kehottivat, peläten Ateenalaisten suurta merivoimaa, jollaista ei kenelläkään muulla tähän saakka ollut, ja heidän Meedialais-sodassa osotettua urhoollisuuttansa. Nämät lähettiläät vaativat, etteivät Ateenalaiset linnottaisi kaupunkiaan, vaan pikemmin auttaisivat Lakedaimonilaisia repimään muidenkin Peloponneesoksen ulkopuolella olevien kaupunkien ympärysmuurit. He salasivat kuitenkin Ateenalaisilta asian oikean laidan ja epäluulonsa, vetäen syyksi, ettei barbareilla, jos he vielä hyökkäisivät maahan, olisi mitään linnotettua asemapaikkaa, josta he voisivat tehdä hyökkäyksiä, kuten äsken Teebaista, ja että Peloponneesos olisi riittävä turvapaikka kaikille. Mutta Ateenalaiset vastasivat heille Temistokleen neuvosta, että he toimittaisivat Lakedaimonilaisten luo lähetystön keskustelemaan kysymyksessä olevista asioista, ja palauttivat Lakedaimonilaisten lähetystön. Temistokles ehdotti myöskin, että hänet mitä pikemmin lähetettäisiin Lakedaimoniin muitten lähettiläiden seuraamana, mutta että näitä pidätettäisiin kotoisalla ja lähetettäisiin vasta sitten, kun muurit oli saatu niin korkeiksi, että niiden suojassa voisi hätätilassa itseään puollustaa. Hän ehdotti myöskin, että kaikkien kaupungissa olevien miesten, naisten ja lastenkin ilman erotusta tulisi ottaa osaa muurien rakentamiseen, sekä ettei saisi säästää mitään, ei yleistä yhtävähän kuin yksityistäkään taloa, vaan pitäisi repiä kaikki, joita vaan voisi käyttää rakentamiseen. Annettuansa nämät neuvot, lupasi hän, että hän kyllä ajaisi asian perille Lakedaimonissa, ja lähti matkalle. Saavuttuansa Lakedaimoniin ei hän heti esiintynyt kaupungin hallituksen eteen, vaan vitkasteli tekosyiden nojalla. Jos joku hallitusmiehistä häneltä tiedusteli, miksei hän tullut hallituksen puheille, niin sanoi hän odottavansa lähetystön toisia jäseniä, joiden muka eräiden asioiden tähden toistaiseksi oli täytynyt jäädä kotia, mutta että hän arveli heidän mitä pikemmin saapuvan ja ihmetteli, miksi he eivät jo olleet tulleet.

Kun he tämän kuulivat, uskoivat he häntä, koska hän oli Lakedaimonissa hyvin suosittu. Mutta kun sinne saapui muitakin, jotka varmasti vakuuttivat, että muurien rakentamista yhä vaan jatkettiin, ja että ne jo olivat jotenkin korkeat, niin eivät Lakedaimonilaiset enää voineet olla epäilemättä asian todellista laitaa. Kun Temistokles sai tämän tietää, pyysi hän, etteivät he luottaisi kulkupuheisiin, vaan että he lähettäisivät keskuudestaan sopivia ja luotettavia miehiä, jotka tutkittuansa asian voisivat antaa luotettavan selonteon. He lähettivätkin asiantutkijoita, ja Temistokles toimitti myöskin salaa sanansaattajan Ateenalaisten luokse pyytämään, että he pidättäisivät siellä Lakedaimonilaisten lähettiläät, jos suinkin epäluuloa herättämättä, kunnes heidän omat lähettiläänsä palaisivat takaisin. Sillä nyt olivat myöskin Temistokleen myötälähettiläinä saapuneet Lysikleen poika Abronikos ja Lysimakoksen poika Aristeides, jotka kertoivat, että muurit olivat jo kylliksi korkeiksi kohonneet. Temistokles pelkäsi, että Lakedaimonilaiset, saatuansa varmat tiedot asian todellisesta laidasta, eivät laskisi heitä kotiin. Ateenalaiset pidättivät hänen pyynnöstään lähettiläät luonaan, ja nyt astui Temistokles Lakedaimonilaisten eteen lausuen, että hänen kotikaupunkinsa jo oli siksi vankasti varustettu muureilla, että se pystyi suojelemaan asukkaitansa, ja että, jos Lakedaimonilaiset tahi heidän liittolaisensa tahtoivat jotakin keskustella Ateenalaisten kanssa lähettiläiden kautta, heidän olisi tulevaisuuden varalta tietäminen, että he saapuivat semmoisten miesten luokse, jotka kykenivät päättämään, mitä niin hyvin yhteinen kuin yksityinen etu vaati. Sillä kun he katsoivat paraaksi jättää kaupunkinsa ja astua laivoihinsa, niin päättivät he uskaltaa sen tehdä Lakedaimonilaisilta neuvoa kysymättä, ja kun he neuvottelivat yhteisesti muiden kanssa, eivät he missään suhteessa olleet muita typerämpiä. He katsoivat nyt edulliseksi varustaa kaupunkinsa muureilla, niin hyvin omien kansalaistensa kuin kaikkien liittolaisten etua silmällä pitäen. Sillä ei olisi mahdollista puolueettomasti päättää yhteisistä asioista olematta yhtä lujasti varustettu. Sentähden, sanoi hän, oli välttämätöntä, että joko kaikki liittolaiskaupungit olivat muurittomia tai heidän täytyi pitää sitä oikeana ja asiaan kuuluvana, mitä oli tapahtunut.

Kuultuansa tämän eivät Lakedaimonilaiset julkisesti osottaneet suuttumustansa Ateenalaisia kohtaan, sillä eiväthän he muka olleetkaan tahtoneet estää muurien rakentamista, vaan ainoastaan lähetystön kautta ilmottaa mielipiteensä yhteisen hyödyn puolesta. He olivat siihen aikaan muka erittäin suosiollisia Ateenalaisille näiden Meedialaissodassa osottaman urhoollisuuden tähden, mutta salaa vihasivat he Ateenalaisia, sentähden että heidän tuumansa oli rauennut tyhjiin. Kumpaisenkin kaupungin lähettiläät palasivat nyt kotiinsa enemmittä verukkeitta.

Tällä lailla linnottivat Ateenalaiset vähässä ajassa kaupunkinsa, ja muurien rakenteesta näkee vielä nytkin selvästi, että ne ovat kiireellisesti tehdyt. Sillä muurien alaosa on rakennettu kaikenlaisista kivistä, niitä sopivasti muodostelematta, sen mukaan vaan millaisia kukin siihen toi. Siinä löytyy paljon hautapatsaita ja valmiita kiviveistoksia. Sillä kaupungin ympärysmuurit laajennettiin yleensä ja siksi niihin pantiin, mitä vaan saatiin käsiin. Temistokles kehotti heitä myös rakentamaan valmiiksi Peiraieuksen muurit, joka työ oli alotettu hänen ollessaan yhden vuoden Arkontina Ateenassa. Hän arveli, että Ateenalaiset voisivat hyvin suuresti laajentaa valtaansa, jos suurentaisivat merivarustuksensa, ja siihen katsoi hän juuri tämän paikan sopivaksi, koska siellä löytyi kolme luonnollista satamaa. Hän olikin ensimmäinen, joka uskalsi lausua, että heidän piti hankkia itselleen ylivalta merellä, ja ryhtyi heti panemaan tämän tuuman toimeen. Muurit rakennettiinkin hänen neuvosta niin paksuiksi, kuin vielä tänäkin päivänä voi nähdä, että kahdet niillä kulkevat kivillä kuormitetut kärryt voivat sivuuttaa toisiaan. Kivien väliin ei pantu kalkkia eikä savea, vaan suuret kivimöhkäleet sovitettiin toisiinsa hakkaamalla niitä suorakulmaisiksi, ja ulkoapäin liitettiin ne toisiinsa raudalla ja lyyjyllä. Muurit rakennettiin vaan puoleksi niin korkeiksi, kuin alkuaan oli suunniteltu. Temistokles tahtoi tehdä muurit niin korkeiksi ja leveiksi, että ne olisivat estäneet kaikki vihollisten hyökkäykset, arvellen, että niiden puollustamiseen tarvittaisiin vaan vähäinen luku miehiä ja nekin kykenemättömiä, koska kaikki muut tarvittaisiin laivaväkeen. Sillä hän kohdisti huolenpitonsa pääasiallisesti laivastoon, luullakseni sentähden, että hän arveli kuninkaan sotajoukon voivan tulla Hellaaseen helpommin meritse kuin maitse, ja tässä suhteessa piti hän Peiraieusta sisämaan kaupunkia tärkeämpänä. Usein kehotti hän Ateenalaisia pakenemaan sinne, jos heitä milloin maalla kovin ahdistettaisiin, ja täällä tekemään laivoilla vihollisille vastarintaa. Tällä tavalla saivat Ateenalaiset kaupunkinsa linnoitetuksi ja laittoivat muutkin varustukset kuntoon heti Meedialaisten lähdettyä Hellaasta.

Kleombrotoksen poika, Lakedaimonilainen Pausanias, lähetettiin Peloponneesoksesta 20 laivan kanssa merelle Helleenien ylipäällikkönä. Tähän liittyi myöskin 30 laivaa Ateenasta ja joku määrä liittolaisten laivoja. Nämät purjehtivat Kyprokseen ja valloittivat suuren osan tätä saarta sekä lähtivät täältä Bysantioniin, joka oli Meedialaisten vallassa, ja valloittivat senkin piiritettyään sitä Pausaniaan johdolla.

Mutta kun Pausanias alkoi käyttäytyä omavaltaisesti, kävivät kaikki Helleenit tyytymättömiksi ja erittäinkin Joonialaiset, kuten myöskin kaikki ne, jotka äskettäin olivat vapautuneet kuninkaan ikeestä. Nämät kääntyivät Ateenalaisten puoleen, pyytäen että Ateenalaiset sukulaisuuden tähden rupeaisivat heidän johtajikseen, eivätkä sallisi Pausaniaan kohdella heitä väkivaltaisesti. Ateenalaiset myöntyivät heidän pyyntöönsä ja päättivät tarkasti pitää huolta liittolaisten eduista sekä järjestää kaikki muutkin seikat, miten heille oli parasta. Tämän johdosta kutsuivat Lakedaimonilaiset Pausaniaan kotiin tekemään tiliä siitä, mitä he olivat saaneet tietää. Sillä Spartaan saapuneet Helleenit tekivät häntä vastaan kovia syytöksiä, että hän esiintyi mieluummin itsevaltiaana kuin ylipäällikkönä. Juuri samaan aikaan sattui, että liittolaiset suuttuneina häneen kääntyivät Ateenalaisten puoleen, paitsi ne, jotka olivat Peloponneesoksesta. Saavuttuansa Lakedaimoniin, täytyi hänen kärsiä rangaistusta muutamista yksityisistä rikoksista, mutta suurimpien rikoksien suhteen vapautettiin hän syytöksistä. Erittäinkin syytettiin häntä Meedialaisystävyydestä, joka yleisen mielipiteen mukaan oli päivänselvä asia. Lakedaimonilaiset eivät enää lähettäneet häntä ylipäälliköksi, vaan määräsivät siksi Dorkkiin ja muutamia muita, jotka saivat mukaansa vähäisen sotajoukon. Mutta liittolaiset eivät hyväksyneetkään näitä päälliköikseen, ja kun nämät sen huomasivat, lähtivät he pois. Tämän jälkeen Lakedaimonilaiset eivät lähettäneet sinne ketään, peläten että heidän miehensä poistuttuansa isänmaastaan joutuisivat vilpillisiksi, noudattaen Pausaniaan esimerkkiä. He halusivat kokonaan luopua Meedialaisesta sodasta, katsoen Ateenalaisten olevan kylliksi taitavia sotaa johtamaan, ja pitäen heitä vielä siihen aikaan ystävinänsä.

Kun Ateenalaiset täten liittolaisten suostumuksella ja Pausaniasta kohdanneen vihan kautta olivat saaneet käsiinsä Hellaan ylijohdon, määräsivät he, minkä kaupungin tuli antaa rahaa, minkä laivoja Meedialaissotaa varten. Tekosyynä tähän menettelyyn oli, että he muka kostaisivat omat kärsimyksensä hävittämällä kuninkaan maata. Veronkantoa varten perustettiin nyt ensi kerta Ateenaan helleenotamien virka, jotka ottivat haltuunsa rahaverot. Ensiksi määrätty vero oli 460 talenttia. Säilytyspaikaksi määrättiin Deelos, ja kokoukset pidettiin sikäläisessä pyhäkössä.

Ateenalaiset, jotka alussa olivat vapaiden liittolaisten johtajina, joilla viimeksimainituilla yhteisissä kokouksissa oli äänivalta, ovat seuraavalla tavalla laajentaneet valtansa Meedialaisen ja Peloponneeson sodan väliajalla sotien ja yhteisten asiain johtamisen avulla, taistellen milloin barbareja, milloin omia luopuneita liittolaisiansa, milloin Peloponneesolaisia vastaan, jotka aina olivat luopuneiden puolella. Minä olen esittänyt nämät seikat, vaikka ne eivät oikeastaan kuulu kertomukseeni, koska minua edellisemmät historioitsijat ovat jättäneet tämän aikakauden syrjään ja käsitelleet joko Hellaan historiaa ennen Meedialaissotaa, tahi juuri tätä sotaa. Hellanikos, joka Attikan historiassa koskettelee näitä seikkoja, on aivan lyhyesti ja ilman tarkkoja ajantietoja niistä kertonut. Tästä kertomuksestani voi nähdä, miten Ateenalaiset vähitellen saavuttivat ylivallan.

Ensiksi valloittivat he väkirynnäköllä Miltiadeen pojan Kimoonin johdolla Strymonjoen suulla sijaitsevan Eeionin, joka oli Meedialaisten vallassa, ja tekivät sen asukkaat orjiksi. Samoin valloittivat he Aigeian-meressä sijaitsevan Skyros-saaren, jossa asui Dolopialaisia, ja asettuivat sinne asumaan. He sotivat niinikään Karystolaisia vastaan ja pakottivat nämät aikaavoittaen antautumaan, muiden Euboialaisten ottamatta osaa sotaan. Sitten kävivät he sotaa heistä luopuneita Naksolaisia vastaan ja pakottivat heidät säännöllisen piirityksen avulla antautumaan. Tämä oli ensimmäinen liittolaiskaupunki, joka vasten sopimuksia joutui orjuuteen. Sittemmin joutui muitakin kaupunkeja saman kohtalon alaisiksi.

Monenmoiset olivat kapinoiden syyt, mutta pää-asiallinen syy oli kieltäytyminen verojen maksusta ja laivojen antamisesta tahi sotapalveluksen suorittamisesta, jos joku kaupunki teki itsensä syypääksi siihen. Sillä Ateenalaiset olivat vaativaisia ja herättivät heti tyytymättömyyttä, koska he käyttivät pakkokeinoja niitä vastaan, jotka eivät olleet tottuneita eivätkä halukkaita kärsimään rasituksia. Ateenalaiset eivät myöhemmin olleet muutenkaan ylijohtajina niin suosituita kuin alussa, koska he eivät sodassa kohdelleet liittolaisiansa vertaisinaan, ja heidän oli helppo pakottaa luopiot kuuliaisuuteen. Tähän olivat liittolaiset itse syypäät, sillä koska he itse olivat vastahakoisia sotapalvelukseen, suorittivat heistä useimmat mielellänsä laivojen asemesta vastaavan rahasumman, saadaksensa jäädä kotiin. Ateenalaiset saattoivat täten enentää merivoimiansa niillä varoilla, joita liittolaiset suorittivat, jotavastoin nämät itse nousten kapinaan olivat varustamattomia ja sen kaiken puutteessa, mitä sotaan tarvitaan.

Tämän jälkeen taisteltiin tappelu merellä ja maalla Eyrymedonjoen suulla Pamfyliassa, jossa Ateenalaiset liittolaisinensa taistelivat Meedialaisia vastaan ja saivat samana päivänä kaksinkertaisen voiton, valloittaen ja hävittäen Miltiadeen pojan Kimoonin johdolla Foiniikilaisilta kaikkiaan 200 kolmisoutulaivaa. Jonkun ajan kuluttua, luopuivat Tasolaiset heistä, riitauttuansa heidän kanssansa vastapäätä Trakiassa olevien kauppapaikkojen ja kaivoksien tähden, jotka kuuluivat Tasolaisille. Ateenalaiset purjehtivat laivastollansa Tasokseen, voittivat sen asukkaat meritappelussa ja astuivat maihin. Samaan aikaan lähettivät he keskuudestaan ja liittolaisista Strymonjoelle 10,000 uudisasukasta, joiden piti asettua asumaan niille seuduille, jotka silloin olivat tunnetut nimellä "Yhdeksän tietä", nykyinen Amfipolis, ja kuuluivat Eedoneille. Ateenalaiset valloittivatkin tämän paikan; mutta kun he tunkeutuivat Trakian sisämaahan, tuhosi heidät sikäläinen Trakialainen yhdistetty sotajoukko Eedonilaisen Drabeskoksen läheisyydessä, koska nämät pitivät "Yhdeksän tien" siirtolan perustamista itselleen vihollisena tekona.

Jouduttuansa taistelussa tappiolle ja piiritettyinä pyysivät Tasolaiset Lakedaimonilaisilta apua ja yllyttivät heitä hyökkäämään Attikaan. Ateenalaisten siitä vihiä saamatta, lupasivatkin nämät salaa tehdä hyökkäyksen, ja ryhtyivätkin siihen tarvittaviin valmistuksiin, kun maanjäristys esti heidät siitä. Samaan aikaan nousivat Heilootit, ympäristössä asuvat Tuurialaiset ja Altealaiset kapinaan ja asettuivat Itomeehen. Useimmat näistä Heilooteista olivat muinoin orjiksi joutuneiden Messeenialaisten jälkeläisiä, jonka tähden heitä tavallisesti kutsuttiin Messeenialaisiksi. Kun nyt Lakedaimonilaiset joutuivat sotaan Itomeehen paenneitten kanssa, antautuivat Tasolaiset Ateenalaisille kolmen vuoden piirityksen perästä, suostuen repimään muurinsa, luovuttamaan laivansa, maksamaan heti määrätyn rahasumman ja sittemmin joka vuosi veroa sekä luopumaan vuorikaivoksistansa ja mannermaalla sijaitsevista kauppapaikoistansa.

Kun sota Itomeehen paenneita vastaan kävi pitkälliseksi, kutsuivat Lakedaimonilaiset sekä liittolaisensa että Ateenalaiset avuksensa. Nämät tulivatkin Kimoonin johdolla melkoisen sotajoukon kanssa. Heidät kutsuttiin varsinkin sentähden, että heitä pidettiin taitavina piirittäjinä, ja koska Lakedaimonilaiset huomasivat puutteellisuutensa pitkällisen piirityksen kestäessä, sillä rynnäköllä he jo kyllä muuten olisivat voineet valloittaa tämän paikan. Tämän sodan kautta tuli ensiksi eripuraisuus ilmi Lakedaimonilaisten ja Ateenalaisten välillä. Sillä kun piiritys kävi pitkälliseksi eikä paikkaa heti rynnäköllä voitu valloittaa, pelkäsivät Lakedaimonilaiset Ateenalaisten urhoollisuutta ja yrittelijäisyyttä. Kun he nyt arvelivat, että Ateenalaiset, jos he jäisivät sinne, ryhtyisivät Itoomeen paenneiden kanssa liittoon, koska nämät olivat heidän heimolaisensa, lähettivät he kaikista liittolaisista ainoastaan Ateenalaiset pois, ilmottamatta kuitenkin epäluuloansa ja väittäen vaan, etteivät he heitä enää tarvinneet. Ateenalaiset kyllä huomasivat, ettei heidän poistamiseensa ollut sen parempaa syytä kuin salainen kateus. He panivat tämän kovin pahakseen, arvellen etteivät he olleet Lakedaimonilaisilta ansainneet tällaista kohtelua, ja heti kotia tultuansa rikkoivat he Lakedaimonilaisten kanssa Meedialaisia vastaan solmitun liiton, liittoutuen Lakedaimonilaisten vihollisiin Argiiveihin. Nämät molemmat sitoivat niinikään samoilla ehdoilla valaliiton Tessalialaisten kanssa.

Kun Itomeehen sulkeutuneet eivät kauemmin voineet tehdä vastarintaa, antautuivat he neljä vuotta kestäneen piirityksen jälkeen, ehdolla että saisivat vapaasti lähteä Peloponneesoksesta eivätkä koskaan palaisi sen alueelle. Jos joku sittemmin sieltä tavattaisiin, joutuisi hän sen orjaksi, joka hänet ottaisi kiinni. Lakedaimonilaisille oli jo aikaisemmin Pyytia antanut sen vastauksen, että heidän tulisi päästää ne vapaiksi, jotka rukoilivat Itomeen Zeyksen nimessä. He lähtivätkin vaimoineen ja lapsineen Ateenalaisten suojaan, jotka suuttuneina Lakedaimonilaisille ottivat heidät vastaan, osottaen heille asuinpaikaksi Naupaktoksen, jonka he äskettäin olivat valloittaneet Ozolilaisilta Lokreilta. Megaralaiset luopuivat niinikään Lakedaimonilaisista ja liittyivät Ateenalaisiin, koska Korintolaiset olivat alkaneet sodan heitä vastaan rajariidan johdosta. Ateenalaiset miehittivät itse Megaran ja Pegain, rakentaen Megaralaisille pitkät muurit kaupungista Nisaiaan, jotka nämät itse pitivät miehitettyinä. Tästä ajasta lähtien alkoivat Korintolaiset katkerasti vihata Ateenalaisia.

Psametikoksen poika Libyalainen Inaros, Aigyptoksen rajamaissa asuvien Libyalaisten hallitsija, hyökkäsi sotajoukkoineen Faroksen kaupungin yläpuolella sijaitsevasta Mareian kaupungista ja sai suurimman osan Aigyptoa luopumaan Artaxerxes kuninkaasta sekä pyysi Ateenalaisilta apua, julistaen itsensä kuninkaaksi. Nämät sattuivatkin olemaan sotaretkellä Kyprossaarta vastaan 200 laivalla, jotka olivat osaksi omia, osaksi liittolaisten. He jättivät nyt Kyproksen rauhaan ja purjehtivat Aigyptokseen, nousivat mereltä ylös Niilin virtaa myöten, ottaen haltuunsa koko joen sekä kaksi kolmasosaa Memfiin kaupunkia, taistellen myöskin kaupungin kolmatta kolmannesta vastaan, jota kutsuttiin "Valkoiseksi muuriksi", johon olivat sulkeutuneet Meedialaiset ja Persialaiset pakolaiset kuten myöskin ne Aigyptolaiset, jotka eivät olleet liittyneet kapinoitsijoihin.

Ateenalaiset astuivat maihin Heliaisissa, purjehdittuansa sinne laivoillaan, ja ryhtyivät taisteluun Korintolaisia ja Epidaurolaisia vastaan, jolloin Korintolaiset pääsivät voitolle. Sittemmin ryhtyivät Ateenalaiset taisteluun Peloponneesolaisten laivastoa vastaan Kekryfaleian edustalla, jossa Ateenalaiset saavuttivat voiton. Kun sittemmin sota oli puhjennut Ateenalaisten ja Aiginalaisten välillä, syntyi näiden kesken Aiginan vesillä verinen meritappelu, johon kumpaistenkin liittolaiset ottivat osaa. Ateenalaiset saivat voiton, anastivat vihollisilta 70 laivaa, laskivat väkensä maihin ja ryhtyivät Stroiboksen pojan Leokrateen johdolla piiritykseen. Peloponneesolaiset tahtoivat auttaa Aiginalaisia ja lähettivät Aiginaan 300 raskasaseista Korintolaista ja Epidaurolaista. He miehittivät Geraneian kukkulat ja hyökkäsivät Megaran alueelle. Korintolaiset ja heidän liittolaisensa tekivät tämän hyökkäyksen siinä luulossa, etteivät Ateenalaiset kykenisi auttamaan Megaralaisia, koska heidän sotajoukostaan suurin osa oli poissa Aiginassa ja Aigyptoksessa. Jos he taas tahtoisivat rientää apuun, täytyisi heidän vetäytyä pois Aiginasta. Mutta Ateenalaiset eivät kutsuneet pois joukkoaan Aiginasta, vaan kotiin jääneet sotilasvanhukset ja nuorukaiset lähtivät Myronideen johdolla Megaran avuksi. Ratkaisemattoman taistelun jälkeen Korintolaisia vastaan, erosivat sotajoukot eikä kumpainenkaan taistelevista arvellut joutuneensa tappiolle. Korintolaisten lähdettyä, pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin, koska he kumminkin olivat voiton puolella. Mutta Korintolaiset, joita heidän kotiin jääneet vanhuksensa tämän häpeän tähden ankarasti pilkkasivat, lähtivät kahdentoista päivän valmistautumisen jälkeen uudelleen sotaan ja pystyttivät hekin puolestaan voitonmerkin, ikäänkuin jos olisivat päässeet voitolle. Ateenalaiset hyökkäsivät äkkiarvaamatta ulos Megarasta, surmasivat merkin pystyttäjät ja voittivat taistelussa muut viholliset.

Korintolaiset vetäytyivät tämän tappelun perästä takaisin, ja kun heitä kovasti ahdistettiin, eksyi suurehko joukko heitä tieltä pois, ja joutui yksityisen henkilön omistamalle alueelle, jota ympäröi suuri hauta, niin ettei mistään muualta päässyt ulos. Tuskin olivat Ateenalaiset tämän huomanneet, kun he jo asettivat niitä sulkemaan sinne raskasaseisia ja ympärille kevytaseisia, surmaten kivillä kaikki net, jotka olivat jääneet sisäpuolelle aitausta. Tämä oli tuntuva tappio Korintolaisille, mutta suurin osa sotajoukosta pääsi kuitenkin kotiin.

Tähän aikaan alkoivat Ateenalaiset rakentaa pitkiä muureja rantaan saakka, toisia Faleeroniin, toisia Peiraieukseen. Fookilaiset tekivät hyökkäyksen Doorilaisten alueelle, mistä Lakedaimonilaiset olivat lähteneet, ja ahdistivat Boionin, Kytinonin ja Erineonin kaupunkeja. Kun he olivat saaneet yhden näistä kaupungeista valtaansa, lähettivät Lakedaimonilaiset Doorilaisille avuksi 1,500 miestä omaa väkeä ja 10,000 miestä liittolaisiansa Kleombrotoksen pojan Nikomeedeen johdolla, joka johti sotajoukkoa vielä ala-ikäisen kuningas Pausaniaan pojan Pleistoanakson sijasta. He pakottivat Fookilaiset jättämään takaisin kaupungin ja lähtivät kotimatkalle. He olisivat voineet kulkea vesitietä Krisaion merenlahden yli, mutta Ateenalaiset laivat olisivat heitä silloin estäneet. Eikä kulku Geraneionin kauttakaan näyttänyt turvalliselta, kun Megara ja Pegai olivat Ateenalaisten hallussa. Sillä Geraneionin kautta kulkeminen on jo itsessään huonojen teiden takia hyvin vaivaloista, ja nyt pitivät sen ohessa Ateenalaiset sitä tarkasti silmällä. Lakedaimonilaiset olivat sitäpaitse saaneet tietää, että Ateenalaiset aikoivat sulkea heiltä tien. He päättivät siis jäädä Boiootiaan miettiäksensä, miten he varmimmin voisivat päästä vihollisten lävitse kotia. Joukko Ateenalaisia oli myöskin kehottaneet heitä tulemaan, toivoen voivansa heidän avullansa kukistaa kansanvallan ja keskeyttää pitkien muurien rakentamisen. Mutta heitä vastaan marssivat Ateenalaiset kaiken sotaväkensä kanssa, 1,000 Argiivia ja muita liittolaisia väkilukunsa mukaan, yhteensä noin 14,000 miestä, koska arvelivat, etteivät Lakedaimonilaiset muualta voisi päästä läpi, ja koska he pitivät epäluuloa, että nämät olivat aikeissa kumota kansanvallan. Sopimuksen mukaan tuli heille avuksi myöskin joukko Tessalialaisia ratsumiehiä, jotka kuitenkin taistelun kestäessä luopuivat Lakedaimonilaisten puolelle.

Boiootian Tanagran läheisyydessä taistellussa tappelussa pääsivät Lakedaimonilaiset liittolaisineen voitolle, ja kumpikin sotajoukko menetti tässä tappelussa paljon väkeä. Lakedaimonilaiset kulkivat tämän jälkeen Megaran alueelle, hävittivät puuviljelykset ja palasivat sitten Geraneian ja kannaksen kautta kotiin. Ateenalaiset tunkeutuivat 62 päivää tämän tappelun jälkeen Muroonideen johdolla Boiootiaan, voittivat Boiootialaiset Oinofytain tappelussa, valloittivat koko Boiootian ja Fookiksen, repivät Tanagran muurit, ottivat 100 mahtavinta Opuntilaista Lokrilaista panttivangeiksi ja rakensivat pitkät muurit lopullisesti valmiiksi. Sitten tekivät Aiginalaiset sovinnon Ateenalaisten kanssa, ehdolla että heidän tulisi repiä kaupunkinsa muurit, luovuttaa heille kaikki laivansa ja vastaisuudessa suorittaa määrätty vero. Ateenalaiset purjehtivat sen jälkeen Tolmaioksen pojan Tolmideen johdolla Peloponneesoksen ympäri, hävittivät Lakedaimonilaisten laivaveistämön, valloittivat Korintolaisten Kalkis nimisen kaupungin sekä voittivat astuttuansa maihin Sikyoonilaiset taistelussa.