Part 7

Ateenalaiset liittolaisineen saivat Aigyptoksessa ollessaan kokea monenlaisia sodanvaiheita. Alussa he kyllä saivat koko Aigyptoksen haltuunsa, mutta kuningas lähetti Lakedaimoniin Megabatsos nimisen Persialaisen rahasummalla varustettuna yllyttämään Peloponneesolaisia hyökkäykseen Attikaan, jotta Ateenalaisten täytyisi vetäytyä pois Aigyptoksesta. Kun tämä tuuma ei onnistunut, ja kun Megabatsos näki, että hänen rahansa turhaan kuluivat, palasi hän jälelle jääneine rahoineen Aasiaan. Silloin lähetti kuningas toisen Persialaisen, Zopyyroksen pojan Megabyzoksen, suuren sotajoukon seuraamana Aigyptokseen. Tämä saapui sinne maitse, voitti Aigyptolaiset liittolaisineen tappelussa ja ajoi Helleenit pois Memfiksesta, sulkien heidät Prosoopitissaareen. Hän piti heitä sinne saarrettuina puolitoista vuotta, kunnes hän vihdoin kuivasi kanavan johtamalla veden pois, saattaen siten heidän laivansa kuivalle maalle, ja teki suurimman osan saarta mannermaaksi, joten hän valloitti saaren kulkien sinne jalkaisin.

Näin raukesivat Helleenien kuusi vuotta kestäneet sotahankkeet tyhjiin. Ainoastaan harvat tuosta suuresta sotajoukosta pelastuivat Kyreeneehen Libyan kautta, mutta useimmat hukkuivat. Aigyptos tuli taas kuninkaan vallan alle, mutta suoseuduissa hallitsi Amyrtaios. Soiden laajuuden takia, ja koska suoseutulaiset ovat Aigyptolaisista urhoollisimmat, ei häntä kyetty kukistamaan. Libyan kuningas Inaros, joka oli saanut aikaan kaikki nämät vehkeet Aigyptoksessa, joutui petoksen kautta vihollisten käsiin ja naulittiin ristiin. Sillä välin olivat Ateenalaiset liittolaisineen lähettäneet 50 kolmisoutulaivaa Aigyptokseen toisten sijaan, ja nämät laskivat ankkurin Mendeesionin maakärjen edustalla, tietämättä mitään äskettäisistä tapahtumista. Näiden kimppuun hyökkäsi maanpuolelta jalkaväki ja meren puolelta Foiniikilainen laivasto ja tuhosi perinpohjin suurimman osan laivastoa, niin että ainoastaan vähäinen lukumäärä laivoista pääsi pakenemaan kotiin. Näin päättyi Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa suuri sotaretki Aigyptokseen.

Tessalian kuninkaan Ekekratideen pojan Oresteen oli täytynyt paeta Tessaliasta ja koetti houkutella Ateenalaisia asettamaan hänet sinne takaisin kuninkaaksi. Ateenalaiset liittoutuivat Boiootialaisten ja Fookilaisten sekä näiden liittolaisten kanssa ja kulkivat Tessaliassa sijaitsevaa Farsaloskaupunkia vastaan. He valloittivat sen verran maata kuin he voivat anastaa, poistumatta leiristään liian etäälle, sillä Tessalian ratsumiehet estivät heitä etenemästä. Kaupunkia he eivät voineet saada haltuunsa. Yhtä huonosti onnistui heiltä se aikeensa, jonka tähden he olivat sotaretkelle lähteneet. Heidän täytyi vetäytyä pois tyhjin toimin ja ottaa Orestes mukaansa. Heti tämän jälkeen astui 1,000 Ateenalaista Pegain vesillä oleviin laivoihin, joka kaupunki oli heidän hallussaan, ja purjehti Ksantippoksen pojan Perikleen johdolla Sikyooniin. Astuen siellä maihin, voittivat he Sikyoonilaiset, jotka olivat asettuneet vastarintaan. Kohta tämän jälkeen purjehtivat he, otettuansa Akaialaisia avuksi, vastapäätä olevalle merenrannalle, käänsivät aseensa Akarnanian Oiniadaita vastaan ja piirittivät sitä. Mutta kun eivät voineet sitä valloittaa, vetäytyivät he kotiinsa.

Kolme vuotta tämän jälkeen tekivät Ateenalaiset rauhan Peloponneesolaisten kanssa viiden vuoden ajaksi. Kun heillä siis ei ollut mitään sotaa Hellaassa, purjehtivat he Kimoonin johdolla 200 laivalla Kyprossaarta vastaan. Tähän laivastoon kuului sekä heidän omiansa että liittolaisten laivoja. Näistä laivoista purjehti 60 Aigyptokseen Amyrtaioksen pyynnöstä, joka oli suomaiden hallitsija, loput jäivät piirittämään Kitionia. Kun Kiimoon kuoli ja tuli ruokatavarain puute, vetäytyivät he pois Kitionista. Purjehtien Kyprossaarella olevan Salamis kaupungin ohitse, taistelivat he yht'aikaa maitse ja meritse Foiniikilaisia, Kyprolaisia ja Kilikialaisia vastaan. He pääsivät kumpuisessakin taistelussa voitolle ja purjehtivat sitten Aigyptoksesta palaavien laivojen seurassa kotiin. Lakedaimonilaiset ryhtyivät tämän jälkeen niin kutsuttuun pyhään sotaan, valloittaen Delfoin pyhäkön, jonka he lahjoittivat Delfolaisille. Tuskin olivat he lähteneet täältä, kun Ateenalaiset tekivät retken näille seuduille, valloittivat pyhäkönkin ja luovuttivat sen Fookilaisille.

Jonkun ajan kuluttua tekivät Ateenalaiset Tolmaioksen pojan Tolmideen johdolla 1,000 raskasaseisen sekä liittolaisten voimiensa mukaan lähettämien joukkojen kanssa sotaretken Orkomenosta, Kairooneiaa ja muutamia muitakin Boiootian paikkakuntia vastaan, jotka olivat Boiootialaisten pakolaisten hallussa, ja joita he sentähden pitivät vihollisina. He valloittivat Kairooneian, möivät sen asukkaat orjiksi ja lähtivät pois, jätettyänsä sinne vartioväen. Matkalla hyökkäsivät Korooneian läheisyydessä heidän kimppuunsa Orkomenoksesta Boiootialaiset pakolaiset, jotka olivat yhdistyneet Lokrilaisten, Euboialaisten ja muiden samanmielisten kanssa. Nämät pääsivät taistelussa voitolle, tuhosivat osan Ateenalaisista ja ottivat loput vangeiksi. Ateenalaiset jättivät silloin koko Boiootian ehdolla, että saisivat takaisin vankinsa. Boiootialaiset pakolaiset palasivat nyt takaisin ja pääsivät kuten kaikki muutkin itsenäisiksi.

Heti tämän jälkeen luopui Euboian saari Ateenalaisista. Kun Perikles jo Ateenan sotajoukon seuraamana oli lähtenyt sinne, sai hän tiedon, että Megarakin oli luopunut, ja että Peloponneesolaiset aikoivat hyökätä Attikaan, kuten myöskin että Megaralaiset olivat tuhonneet Ateenalaisen varusväen, paitsi niitä harvoja, jotka olivat päässeet pakenemaan Nisaiaan. Megaralaiset olivat tehneet tämän hyökkäyksen, kutsuttuansa Korintolaiset, Sikyoonilaiset ja Epidaurolaiset avukseen. Perikles kiiruhti nyt viemään sotaväkensä pois Euboiasta. Peloponneesolaiset tunkeutuivat silloin Lakedaimonilaisten kuninkaan, Pausaniaan pojan Pleistoanaksin johdolla Attikan alueella sijaitsevaan Eleusiin ja Triooniin, jotka hävitettyään he palasivat kotia pyrkimättä kauemmaksi. Ateenalaiset purjehtivat silloin uudelleen Perikleen johdolla Euboiaan ja panivat sen täydellisesti valtansa alle. Saaren muiden kaupunkien olojen järjestämisestä sopivat he asukasten kanssa, mutta Hestiaialaiset karkottivat he pois heidän asuinsijoistaan ja anastivat heidän alueensa itselleen.

Heti poistettuansa Euboiasta tekivät he aselevon Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa kanssa 30 vuodeksi, luopuen Nisaiasta, Akaiasta, Pegaiasta ja Troitseenista. Sillä kaikki nämät Peloponneesolaiset alueet olivat Ateenalaisten hallussa. Kuusi vuotta tämän jälkeen syntyi Samolaisten ja Mileetolaisten välillä sota Prieeneen omistamisesta. Kun Mileetolaiset joutuivat tappiolle, kääntyivät he Ateenalaisten puoleen ja toivat esiin joukon valituksia Samolaisia vastaan. Useat Samolaisetkin kannattivat Mileetolaisia, haluten saada hallitusmuutoksen aikaan. Samokseen purjehti sen johdosta 40 Ateenalaista laivaa, jotka asettivat saareen kansanvaltaisen hallituksen ja ottivat 50 nuorukaista ja samanverran miehiä panttivangeiksi, jotka vietiin Lemnokseen. Sitten palasivat Ateenalaiset kotiin, jätettyänsä Samokseen varustusväen. Mutta oli suuri määrä Samolaisia, jotka eivät tätä hyväksyneet, vaan pakenivat mannermaalle, jossa he liittyivät varakkaimpien kaupunkilaistensa ja Hystaspeen pojan Pissuutneen kanssa, joka silloin toimi käskynhaltijana Sardeessa. He kokosivat 700 miestä ja hyökkäsivät yönaikaan Samokseen. Ensiksi kävivät he hallitusmiesten kimppuun ja saivat useimmat heistä käsiinsä. Vietyänsä salaa panttivangit Lemnoksesta, nostivat he kansalaisensa julkiseen kapinaan ja jättivät Pissuutneelle Ateenalaisen vartioväen ja päälliköt, jotka olivat heidän hallussaan, sekä valmistautuivat viipymättä sotaretkelle Mileetosta vastaan. Samalla luopuivat Ateenalaisista myöskin Bysantiolaiset.

Kun Ateenalaiset saivat tämän tietää, purjehtivat he 50 laivalla Samokseen. Näistä he eivät voineet käyttää 16, koska osa niistä lähetettiin Kaariaan, pitämään silmällä Foiniikilaisten laivastoa, ja osa Lesbokseen ja Kiokseen avunpyyntiin. Ateenalaiset ryhtyivät siis Perikleen ja yhdeksän apupäällikön johdolla 34 laivalla taisteluun Samolaisten laivastoa vastaan Tragian saaren edustalla. Samolaisilla oli 70 laivaa, joista 20 oli kuljetuslaivaa, ja jotka kaikki palasivat Mileetoksesta. Tässä taistelussa pääsivät Ateenalaiset voitolle. Myöhemmin tuli heille avuksi Ateenasta 40 laivaa, Kioksesta ja Lesboksesta 25. Niitten saavuttua astuivat he maihin, voittivat maaväen ja ympäröivät kaupungin kolmelta puolen muurilla, saartaen sen niinikään meren puolelta. Perikles otti ankkurissa olevista laivoista 60, joilla hän mitä kiiruummin lähti Kaunokseen ja Kaariaan, saatuansa tietää, että Foiniikilainen laivasto oli tulossa heitä vastaan. Sillä Steesagoras oli muutamien muitten Samolaisten seurassa viidellä laivalla Samolaisten puolelta lähtenyt Foiniikilaisten laivaston avuksi.

Sillä välin purjehtivat Samolaiset äkkiarvaamatta ulos satamasta ja hyökkäsivät varustamatonta laivastoa vastaan, tuhosivat vahtilaivat ja voittivat heitä vastaan purjehtivat laivat meritappelussa. Heillä oli 14 päivää valta merellä, jolloin he toivat ja veivät, mitä vaan halusivat. Mutta kun Perikles palasi, saartoi hän heidän laivansa uudelleen, ja Ateenasta saapui myöhemmin 40 laivaa avuksi Thukydideen, Hagnoonin ja Formioonin johdolla, 20 laivaa Tleepolemoksen ja Antikleen johdolla ja 30 laivaa Kioksesta ja Lesboksesta. Samolaiset ryhtyivät kyllä vähäpätöiseen meritappeluun, mutta eivät enää kyenneet tekemään vastarintaa, jonka tähden he piirityksen yhdeksäntenä kuukautena olivat pakotetut antautumaan, ehdoilla että repisivät muurinsa, antaisivat panttivankeja ja luovuttaisivat laivansa sekä määrätyissä erissä suorittaisivat sotakulungit. Bysantiolaiset suostuivat niinikään rupeamaan Ateenalaisten alamaisiksi samoilla ehdoilla kuin ennenkin.

Muutamia vuosia tämän jälkeen tapahtuivat edelläkerrotut selkkaukset Kerkyyralaisten ja Potidaialaisten kanssa ja ne seikat, jotka antoivat aihetta tähän sotaan. Kaikki nämät Helleenien taistelut toisiansa ja barbareja vastaan tapahtuivat noin 50 vuoden sisään Xerxeen lähdöstä tämän sodan alkuun. Tällä ajalla vahvistivat Ateenalaiset valtansa yhä lujemmaksi ja pääsivät sisällisestikin vakaantuneempaan asemaan. Vaikka Lakedaimonilaiset tämän kyllä huomasivat, eivät he kuitenkaan ryhtyneet tätä tarmokkaammin estämään, vaan olivat enimmäkseen rauhassa, koska he eivät koskaan ennenkään olleet halukkaita suotta ryhtymään sotaan, jos ei heitä siihen pakotettu. Sitäpaitse olivat he sisällisten sotien rasittamina, jonka tähden he eivät ryhtyneet toimiin, ennenkuin Ateenalaisten valta oli huomattavasti paisunut, ja viimeksimainitut alkoivat ahdistaa heidän liittolaisiansa. Silloin he eivät voineet hillitä itseänsä, vaan päättivät kaikin voimin tositeossa ryhtyä sotaan, kukistaaksensa Ateenan ylivallan. Lakedaimonilaiset pitivät aivan selvänä, että rauha oli rikottu, ja että Ateenalaiset olivat menetelleet väärin. He lähettivät Delfoin orakelilta kysymään, tulisiko sota olemaan heille edullinen, jos he siihen ryhtyisivät. Tämän sanotaan vastanneen, että ne tulisivat voittamaan, jotka sotisivat voimiensa takaa, ja että hän itse tulisi niitä auttamaan, sekä pyydettynä että pyytämättä.

He kutsuivat liittolaiset kokoon vielä kerran äänestämään, pitäisikö ryhtyä sotaan. Kun liittolaisten lähettiläät olivat saapuneet ja heidät kutsuttu kokoukseen, lausui kukin mielipiteensä, jolloin useimmat ankarasti syyttivät Ateenalaisia, kehottaen ryhtymään sotaan, ja Korintolaiset, jotka jo ennakolta olivat puhutelleet kunkin valtion lähettiläitä, pyytäen näitä äänestämään sotaa, pelosta että Potidaia jo ennen joutuisi vihollisten valtaan, olivat nytkin saapuvilla ja astuivat viimeksi esiin puhuen seuraavasti:

"Kunnon liittolaiset! Älkäämme enää syyttäkö Lakedaimonilaisia siitä, että he eivät itse olisi päättäneet ryhtyä sotaan, koska he juuri siinä tarkoituksessa ovat kutsuneet meidät tänne. Itse asiassa ei johtajien tule ottaa huomioon ainoastaan omia etujaan, vaan myöskin pitää huolta yhteisestä hyödystä, kuten he myöskin saavat kunnioitusta osakseen. Niille meistä, jotka ovat olleet tekemisissä Ateenalaisten kanssa, ei tarvitse sanoa sanaakaan siitä, kuinka varovainen täytyy olla heidän suhteensa. Mutta jos eivät sisämaan asukkaat auta rannikolla asuvia, tulee heille olemaan vallan vaikea niin hyvin heidän maantuotteittensa vienti kuin myöskin niiden tavarain tuonti, joita meritse täytyy kuljettaa mannermaalle. Älkööt he tätä seikkaa kevytmielisesti ajatelko, ikään kuin jos ei se heitä ensinkään koskisi. Älkööt odottako siksi kuin itse joutuvat vaaraan, kun ensin rannikkoseudut ovat joutuneet vihollisen saaliiksi. Heidän on nyt päättäminen yhtähyvin omasta kuin toistenkin kohtalosta. Senpä tähden he älkööt enää kauemmin viivytelkö valitsemasta sotaa rauhan asemasta. Järkevät ihmiset pysyvät mielellään rauhassa, jos heitä ei kukaan loukkaa; mutta urhoollisten ihmisten ei pidä epäillä rikkoa rauhaa ja tarttua aseisiin, jos heitä loukataan, mutta myöskin saadun hyvityksen jälkeen suostua rauhaan. Nämät eivät myöskään pöyhkeile sotaonnestaan, eivätkä toiselta puolen anna rauhan sulouden tehdä itseään välinpitämättömiksi loukkauksien suhteen. Se, joka nautintojen tähden on hidas puolustautumaan, kadottaa pian sen levon sulouden, jonka takia hän on ollut toimeton. Se, joka taasen sodan menestyksestä ylpeilee, ei ajattele, että hänen ylpeytensä perustuu epävarmaan itseluottamukseen. Sillä useinhan huonosti mietitty suunnitelma menestyy vihollisen ajattelemattomuuden takia, ja vielä useammin ne suunnitelmat, jotka näyttävät hyvin harkituilta, päättyvät häpeällä aivan päinvastaiseen suuntaan. Sillä ei kukaan pane tuumaa toimeen samalla varmuudella, kuin hän sitä on suunnitellut. Me kyllä varmuudella suunnittelemme, mutta täytäntöön panemisessa jää paljon pelon tähden tekemättä."

"Me ryhdymme nyt sotaan, koska meille on tehty vääryyttä ja meillä siihen on pätevät syyt, ja taasen lopetamme sodan oikeaan aikaan, kostettuamme Ateenalaisille. Monista syistä me voimme toivoa voittoa. Ensiksikin me olemme luvulta ja sotataidon puolesta paremmassa asemassa kuin he, ja toiseksi me olemme kaikki ilman eroa valmiit täyttämään päällikkömme käskyjä. Laivaston, joka on vihollisten päävoima, hankimme me keskuudestamme kootuilla rahoilla sekä Delfoissa ja Olympiassa säilytetyillä varoilla. Sillä hankkimalla lainan voimme me houkutella heidän muukalaiset pestatut merisotilaansa puolellemme tarjoamalla heille suuremman palkan, ja Ateenalaisten sotaväessä on enemmän palkattua väkeä kuin omia miehiä. Meidän sotavoimamme sitävastoin ovat vähemmän riippuvia tästä asianhaarasta; koko niitten perusteena on kotimainen miehistö eikä pestattu. Yksi ainoa merivoitto on heidät kukistava. Mutta jos he voisivatkin pitää puoliaan pitemmän ajan, niin me varmaan ajan pitkään harjaannumme merisotaan, ja saavutettuamme saman kokemuksen, olemme urhoollisuudessa aivan varmaan heitä edellä. Sillä sitä hyvettä, joka meillä on synnynnäinen, he eivät opetuksen avulla voi itselleen hankkia. Mutta minkä verran heillä on saavutettua kokemusta, se tulee meidän koettaa ahkeralla harjoituksella saavuttaa. Siihen tarvittavat rahat haalimme me keräämällä kokoon. Sepä olisi kummallista, jos me emme olisi halukkaita uhraamaan rahojamme kostaaksemme vihollisillemme ja itsemme puollustukseksi, kun heidän liittolaisensa eivät kieltäydy maksamasta veroa omaksi orjuudekseen, ja semminkin kun meidän on suojeltava viholliselta se omaisuus, joka käytettäisiin juuri meidän omaksi vahingoksemme."

"Meillä on monta muutakin keinoa sodassa eduksemme käytettävänä, kuten liittolaisten kapinaan nostaminen, joka on omansa suuresti vähentämään niitä tuloja, joista heidän mahtavuutensa suurimmaksi osaksi on riippuva, ja linnoitusten rakentaminen heidän alueensa rajalle sekä paljon muitakin keinoja, joita ei ennakolla voi arvata. Sillä sota ei suinkaan käy edeltäkäsin tehtyjen määräysten mukaan, vaan kehittyy itsekseen aavistamattomien asianhaarojen kautta. Se, joka maltillisesti tietää käyttää näitä hyväkseen, on varma voitosta; mutta se, joka sokeasti menettelee niitten suhteen, saa paljon onnettomuutta osakseen. Ottakaamme myös huomioon se seikka, että voi ehkä yksin tulla toimeen, jos on riitaisuuksia naapurikaupunkien kanssa rajoista. Mutta nyt ovat Ateenalaiset kaikkien meikäläisten veroiset yhteensä, yksityisestä kaupungista puhumattakaan, niin että he helposti kukistavat meidät kunkin erikseen, jos emme joka kansa ja joka kaupunki yhteisesti ja yksimielisesti nouse heitä vastustamaan. Ja tietäkää, että tappio on tuottava meille täydellisen orjuuden, niin kovalta kuin se monesta kuuluukin. Tällainen on asiain tila, ja ajatteleminenkin, että yksi kaupunki sortaa niin monta kaupunkia, on häpeäksi koko Peloponneesokselle. Siinä tapauksessa me joko näkyisimme kärsivän oikeudenmukaisesti taikka kantaisimme pelkuruudesta iestä, unhottaen esi-isäimme urhoollisuuden, jotka vapauttivat Hellaan. Me emme sitä vastoin voisi säilyttää ja suojella sitä, mitä he ovat meille hankkineet, vaan sallimme yhden kaupungin kohota itsevaltaiseksi, vaikka me kyllä koetamme kukistaa itsevaltiaat yksityisistä kaupungeista. Käsittämätöntä on, missä suhteessa tämä eroaisi noista kolmesta seikasta: ymmärtämättömyydestä, pelkuruudesta ja huolimattomuudesta. Ja ottamatta huomioon näitä vikoja, olette te tulleet välinpitämättömiksi ja halveksitte vihollista, jonka kautta moni on joutunut perikatoon, jota välinpitämättömyyttä juuri sentähden toisella nimellä kutsutaan mielipuolisuudeksi."

"Mutta miksi moitimme entisiä tapahtumia enemmän, kuin on tarpeellista nykyoloille? Välttääksemme tulevia vaaroja on teidän voimienne mukaan punnittava nykyoloja. Vaivain ja vastuksien kautta saavuttivat esi-isämme etevyytensä, emmekä me saa luopua tästä tavasta, jos kohtakin me olemme rikkaampia ja mahtavampia, kuin he. Ei ole oikein ylellisyydessä tuhlata sitä, mikä on köyhyydessä ansaittu. Meidän tulee rohkeasti ryhtyä sotaan, ja me voimme monesta syystä sen luottamuksella tehdä, kun itse Apolloonkin on siihen kehottanut, luvaten apunsa, ja kun koko Hellas osaksi pelosta osaksi oman etunsa tähden avustaa meitä. Älkää ajatelko, että te täten tulisitte rikkomaan rauhaa, kun itse jumalakin kehottaa sotaan ja katsoo rauhan jo olevan rikotun. Päinvastoin, te tulette auttamaan sortoa kärsiviä; sillä ei itseänsä puollustavia ole pidettävä rauhanrikkojina, vaan niitä, jotka ensiksi tekevät hyökkäyksen."

"Kun siis teille on kaikin puolin edullista ryhtyä sotaan, ja me kaikki yhteisesti teitä siihen kehotamme, kun yksimielisyys kieltämättä on koko kaupungille ja yksityisillekin hyödyllinen, niin älkää vitkastelko auttamasta Potidaialaisia, joiden, vaikkakin Doorilaisia, täytyy kestää Joonialaisten piiritystä, päinvastoin kuin ennen, ja koettakaa myöskin suojella muiden kaupunkien vapautta. Ei käy enää kauemmin laatuun levollisna kärsiä, että muutamat jo ovat todellisessa hädässä ja toiset aivan varmaan joutumaisillaan saman kohtalon alaisiksi, kun tulee tiedoksi, että me kyllä olemme tulleet kokoon, vaan emme ole uskaltaneet ryhtyä puollustautumaan. Muistakaa, liittolaisemme, että asiat ovat kärjistyneet äärimmäisiin saakka, ja uskokaa, että tämä on paras neuvo, minkä teille voi antaa, ja siksipä päättäkää empimättä ryhtyä sotaan ja pelkäämättä hetken vaaraa, saavuttaaksenne pysyväisen rauhan. Sillä sodan kautta tulee rauha vakavammaksi, jotavastoin on vaarallista olla ryhtymättä sotaan yksistään rauhanrakkaudesta. Olkaa varmat, että tämä kaupunki, joka on Hellaassa tekeytynyt itsevaltaiseksi, uhkaa kaikkia samanlaisella kohtalolla, kun sillä jo on useampia valtansa alla ja aikoo muidenkin suhteen menetellä samaten. Hyökätkäämme siis tätä kaupunkia vastaan ja pakottakaamme se kuuliaisuuteen. Silloin me itse tulevaisuudessa saamme asua turvassa ja vapautamme nyt orjuudessa olevat Helleenit."

Näin puhuivat Korintolaiset. Kun Lakedaimonilaiset olivat kuulleet kaikkien koolle tulleiden mielipiteet, antoivat he kaikkien läsnäolevien kaupunkien, niin suurten kuin pientenkin, vuoroonsa äänestää. Enemmistö äänesti sotaa. Kun heidän oli mahdotonta tarpeellisten sotavarustusten puutteen tähden heti alkaa sotaa, päättivät he, että jokainen viipymättä hankkisi sotatarpeita. Ei täyteen vuottakaan kulunut, ennenkuin kaikki oli varustettuna, ja hyökäten Attikaan he julkisesti alottivat sodan.

Tämän valmistusajan kuluessa lähettivät Peloponneesolaiset sanansaattajia Ateenaan tuomaan siellä esiin tehtyjä valituksia, jotta heillä olisi sitä parempi aihe alottaa sota, jos eivät Ateenalaiset ottaisi niitä kuuleviin korviin. Ensiksi vaativat Lakedaimonilaiset lähetystönsä kautta Ateenalaisia sovittamaan jumalanhäväistyksen, karkottamalla häväisijät kaupungistaan. Häväistyksen laita oli seuraava. Muinoin oli Ateenassa ollut Kyloon niminen mies, joka oli voittanut Olympian kilpailussa ja oli ylhäistä ja mahtavaa sukua. Hän oli nainut Megaralaisen Teageneen tyttären, joka Teagenes siihen aikaan yksinvaltaisesti hallitsi Megarassa. Tämä Kyloon oli kysymykseensä saanut orakelilta vastauksen, että hänen tulisi ottaa Ateenan linna haltuunsa Zeyksen suurimman juhlan aikana. Saatuansa Teageneelta sotaväkeä ja ystävänsä kannattamaan tuumansa, anasti hän Peloponneesoksessa vietettyjen Olympian juhlien kestäessä linnan haltuunsa päästäkseen itsevaltijaaksi. Hän katsoi tämän Zeyksen suurimmaksi juhlaksi, ja että se likimmin koski häntä, kun hän oli saanut voiton Olympian kilpailussa. Mutta tarkotettiinko Attikan suurinta juhlaa vai muutako, sitä hän ei ollut ajatellut, eikä orakelikaan ollut siitä mitään sanonut. Ateenalaiset puolestaan pitivät suurimpana juhlana Dijasia-juhlaa, jota kutsutaan Milikios Zeyksen juhlaksi. Tämä juhla vietetään kaupungin ulkopuolella, ja koko kaupungin kansa uhraa siinä ilman erotusta maanhedelmiä eikä eläimiä. Luullen olevansa siihen oikeutettu ryhtyi Kyloon toimeen. Mutta kun Ateenalaiset saivat tiedon siitä, riensivät kaikki maaseutulaiset hyökkääjiä vastaan yhtenä miehenä, saarsivat heidät linnotukseen ja alkoivat heitä piirittää. Kun piiritys tuli pitkälliseksi, lähti suuri joukko Ateenalaisia, piiritykseen väsyneinä, pois, uskoen paikan vartioimisen yhdeksälle arkontille ja valtuuttaen heidät toimimaan, miten parhaaksi näkivät. Siihen aikaan hoitivat nuot yhdeksän arkontia useimmat valtionasiat. Kyloon ja ne, jotka hänen kanssansa olivat piiritetyt, joutuivat heti veden ja ruokatarpeiden puutteesta tukalaan asemaan. Kyloonin onnistui veljineen päästä pakoon, mutta muut, jotka joutuivat yhä ahtaammalle, niin että muutamat heistä jo kuolivat nälkään, asettuivat armoa rukoilevina linnassa oleville alttareille. Silloin vartioivat Ateenalaiset pakottivat heidät jättämään turvapaikkansa, kun näkivät heidän kuolevan pyhäkköön, ja surmasivat heidät, vaikka olivat luvanneet olla tekemättä heille mitään pahaa. He surmasivat niinikään muutamia henkilöitä, jotka ohimennessään olivat istahtaneet kunniotettavien jumalattarien alttarille. Sen tähden kutsuttiin heitä ja heidän jälkeläisiänsä jumalattaren kirouksen alaisiksi, johon he tahallaan olivat tehneet itsensä syypääksi. Ateenalaiset olivat itse karkottaneet maastaan nämät pyhäkönhäväisijät, ja sittemmin karkotti Lakedaimonilainen Kleomenes, joka oli kutsuttu avuksi sisällisten levottomuuksien takia, Ateenalaisten kanssa ne, jotka vielä olivat kaupungissa, ja kaivatti ylös kuolleiden luut, jotka heitettiin rajojen ulkopuolelle. Karkotetut tulivat kumminkin takaisin, ja heidän jälkeläisiänsä on vielä nytkin muutamia kaupungissa.