Part 5

Näin puhuivat Korintolaiset. Juuri tähän aikaan sattui Ateenalainen lähetystö olemaan Lakedaimonissa muilla asioilla. Kun heille tuli tieto, mitä kokouksessa oli puhuttu, katsoivat he viisaammaksi esiintyä Lakedaimonilaisten eteen, eivät kuitenkaan puollustautuaksensa niiden syytösten johdosta, joita muut kaupungit tekivät heitä vastaan, vaan etupäässä huomauttaaksensa, etteivät Lakedaimonilaiset tekisi liian äkkipikaista päätöstä, asiaa tarkemmin punnitsematta. Samalla tahtoivat he näyttää, kuinka suuri heidän mahtavuutensa oli, ja muistuttaa vanhempia siitä, mitä nämät jo tiesivät, sekä selittää nuoremmille asioita, joita nämät eivät tunteneet, toivoen sanoilla voivansa taivuttaa heidät mieluummin pysymään rauhassa kuin ryhtymään sotaan. He astuivat siis Lakedaimonin hallitusmiesten eteen ja pyysivät saada puhua kansalle, jollei mikään sitä estäisi. Nämät kutsuivat kansan kokoon, ja Ateenalaiset puhuivat seuraavalla tavalla.

"Meidän lähetystömme ei ole tänne saapunut vastataksensa teidän liittolaistenne syytöksiin, vaan sitä toimittamaan, mitä varten kaupunkimme on meidät tänne lähettänyt. Mutta koska olemme saaneet tietää, että meitä Ateenalaisia vastaan on tehty sangen paljon valituksia, niin olemme pyytäneet saada esiintyä, emme suinkaan torjuaksemme päältämme noitten kaupunkien tekemiä valituksia, sillä emme me eivätkä nuotkaan pidä teitä tuomareina, vaan jottette te näin tärkeissä asioissa tekisi päätöstänne kevytmielisesti liittolaistenne yllyttäminä, ja koska me tahdomme samalla huomauttaa, mikäli asia meitä koskee, ettemme vääryydellä ole hankkineet sitä, mitä meillä on, ja että kaupunkimme ansaitsee kunnioitusta. Miksi tässä puhuisimme ikivanhoista asioista, jotka ovat kuulijoillemme tunnetuita enemmän kertomuksien kuin kokemuksien kautta? Meedialaisesta sodasta ja sen yhteydessä olevista seikoista, jotka ovat teille perin tunnetuita, täytyy meidän lausua muutama sana, niin ikävä kuin teistä onkin kuulla meidän aina puhuvan siitä. Kun me muinoin siihen ryhdyimme, taistelimme me yhteisten etujen edestä, ja myöskin teille koitui siitä suuri hyöty. Mutta tästä taistelusta saatua kunniaa emme ole vielä peräti kadottaneet, jos sillä jotakin merkitystä on. Me emme suinkaan mainitse näitä seikkoja puollustautuaksemme, vaan mieluummin todistuksena siitä, millaisen kaupungin kanssa te tulette taistelemaan, jos päätöstä tehdessänne ette menettele viisaasti. Me voimme sanoa, että me yksin uskalsimme asettua vastustamaan barbareja Maratonin kentällä. Ja kun he myöhemmin tulivat takaisin, emmekä katsoneet itseämme kykeneviksi vastustamaan heitä maalla, niin nousimme me kaikki laivoihin ja taistelimme heitä vastaan merellä Salamiin salmessa, josta oli seurauksena, etteivät he voineet purjehtimalla kaupungista kaupunkiin hävittää Peloponneesosta, sen asukkaiden ollessa kykenemättömiä auttamaan toisiansa niin suurilukuista laivastoa vastaan. Meedialaiset itse ovat tämän paraiten osottaneet. Sillä tämän merellä kärsimänsä tappion jälkeen katsoivat he itsensä liian heikoiksi jatkamaan sotaa, ja suurin osa vihollisten sotajoukoista pakeni mitä nopeimmin pois maastamme."

"Tässä näin onnellisessa asiain ratkaisussa, josta Hellaan puollustus riippui, oli meidän ansioksemme luettava kolme vaikuttavaa seikkaa: laivojemme suurin lukumäärä, päällikkömme viisaus ja meidän horjumaton urhoollisuutemme. Sillä noista 400 laivasta oli meidän melkein kaksi kolmas osaa ja ylipäällikkönä oli Temistokles, jolla on suurin ansio meritappelun suorittamisesta mainitussa salmessa, joka taistelu epäilemättä pelasti maamme. Tämän tähdenhän tekin kunnioititte Temistoklesta enimmän kaikista teidän luoksenne tulleista vierasystävistä. Niinikään osotimme me suurinta kestäväisyyttä, kun me, koskei kukaan meitä maalla auttanut, sentähden että muut jo olivat kukistetut, jätettyämme kaupunkimme ja hävitettyämme omaisuutemme, emme kumminkaan katsoneet voivamme jättää muita liittolaisia oman onnensa nojaan tahi hajaantuneina olla heitä hyödyttämättä, vaan nousimme laivoihin ja antauduimme vaaroihin tuntematta mitään katkeruutta teitä kohtaan, vaikkette aikaisemmin meitä auttaneet, niin että me hyvällä syyllä voimme sanoa, ettemme me suinkaan ole vähemmän auttaneet teitä kuin te meitä. Sillä te autoitte meitä pelastaaksenne kaupunkinne, jotta te niissä voisitte vastaisuudessakin asua, ja olitte pelossanne enemmän itsenne kuin meidän tähden. Niinkauan kuin me emme vielä olleet turmiossa, ei teitä näkynyt. Mutta kaupungista, jota ei enää ollut olemassa, kiiruhdimme me teitä auttamaan, ja antauduimme vaaroihin maan puolesta, jonka takaisin saamisesta oli hyvin vähän toiveita, sekä pelastimme itsemme ohessa myöskin teidät. Jos me alussa olisimme pelastaaksemme maamme hävityksestä antautuneet vihollisille, kuten muut tekivät, ja jos sittemmin emme olisi uskaltaneet nousta laivoihin, kuten jo perikatoon joutuneet, niin ette te riittävän laivaston puutteessa olisi voineet meritappelua ajatellakaan, vaan vihollinen olisi saanut estämättä toimia mielensä mukaan."

"Lakedaimonin miehet! Emmekö silloin osotetun urhoollisuutemme ja viisaan menettelymme tähden ansaitse sitä valta-asemaa, joka meillä Helleenien kesken on, kenenkään meitä sentähden vihaamatta ja kadehtimatta? Emmehän me ole väkivallalla tätä itsellemme anastaneet, vaan suostuimme siihen, koskette te tahtoneet puollustaa sitä vähästä, mitä barbarit olivat jättäneet jälelle, ja koska liittolaiset kääntyivät meidän puoleemme pyynnöllä, että me rupeaisimme heidän johtajaksensa. Itse asian laita pakotti meitä mitä pontevimmin tukemaan valtamme oman turvallisuutemme, mutta myöskin kunnian ja vihdoin hyödyn tähden. Sillä meidän mielestämme tuli meidän kaikin voimin puollustaa valtaamme, koska useat meitä vihasivat ja monet jo luopuivat meistä, vaikka kohtakin he taas kukistettiin, ja koska te ette enää olleet yhtä ystävällisiä kuin ennen, vaan sen sijaan välillemme ilmaantui epäluuloa ja eripuraisuutta. Muutenhan olisivat kapinoitsijat kääntyneet teidän puoleenne. Lieneehän jokaisella niin vaarallisissa oloissa oikeus järjestää asiansa, miten paraaksi näkee, vihaa herättämättä."

"Lakedaimonin miehet! Järjestättehän tekin asiat johdossanne olevissa Peloponneesoksen kaupungeissa teille edullisimmalla tavalla. Jos te silloin ajan pitkään ollen päällikkyydessä olisitte joutuneet vihatuiksi kuten me nyt, niin olemme varmat siitä, että te olisitte olleet yhtä ankaroita liittolaisianne kohtaan, niinkuin te myös olisitte olleet pakotetut joko hallitsemaan ankaruudella tahi panemaan oman etunne vaaran alaiseksi. Me emme siis ole tehneet mitään harvinaista tai ihmistavoista poikkeavaa, jos me otettuamme vastaan meille tarjotun johto-aseman emme päästä sitä käsistämme, mitä tärkeimpien seikkojen, kuten kunnian, pelon ja oman hyödyn pakottaessa sitä säilyttämään. Emme ole ensimmäiset, jotka näin toimivat, vaan onhan aina käynyt niin, että heikompi kuuluu väkevämmän vallan alle. Me itse kuten myöskin te olemme pitäneet meitä oikeutettuina tähän valta-asemaan, kunnes teidän oma etunne nyt saa teidät puhumaan kohtuudesta, jota kumminkaan ei kukaan ole milloinkaan huomioon ottanut, jos hän vaan voimiensa puolesta kykenee lisäämään etujansa valloituksella. Kiitosta ansaitsevat ainoastaan ne, jotka seuraten ihmisluonteen halua hallita toisia toimivat oikeudenmukaisemmin, kuin he valtansa nojalla voisivat tehdä. Tulisivatpa muut meidän asemaamme, niin luulen, että pian saataisiin nähdä, olemmeko me toimineet maltillisesti! Me sitävastoin olemme kohtuullisesti meneteltyämme saaneet osaksemme enemmän oikeudetonta moitetta kuin kiitosta."

"Vaikka me olemme vaatineet liittolaisiltamme vähemmän, kuin liittosopimusten mukaan olisimme voineet vaatia, ja heillä on samat oikeudet kuin meillä itsellämme, niin meitä kuitenkin pidetään riidanhaluisina. Kukaan ei heistä ajattele, minkätähden ei muualla olla tyytymättömiä valta-asemassa oleviin, vaikka kohtelevat alustalaisiansa paljon ankarammin kuin me. Asianlaita on se, että se, joka taitaa käyttää valtaansa, ei juuri välitä oikeudenkäyntirettelöistä. Ja koska liittolaisemme ovat tottuneet pitämään meitä vertaisinaan, niin he, jos joku asia ei käy heidän mielensä mukaan, tahi jos heidän jossakin tapauksessa täytyy mukaantua meidän valta-asemamme tähden, eivät ensinkään ole kiitollisia siitä, ettei heiltä ole riistetty enempää, vaan ovat sen vähäisen tähden, jonka ovat menettäneet, kärsimättömämpiä, kuin jos alusta alkaen olisimme poistaneet kaikki lait ja julkisesti kohdelleet heitä alustalaisinamme valtamme mukaisesti. Jos me näin olisimme menetelleet, niin eivät he itsekään väittäisi, ettei heikomman tulisi väistyä voimakkaamman edestä. Ihmiset näkyvät enemmän suuttuvan, jos muka heidän oikeuksiansa loukataan, kuin jos heitä kohdellaan väkivaltaisesti. Sillä edellistä harjottavat heidän mielestänsä yhdenvertaiset, mutta väkivaltaa sitävastoin voimakkaammat viholliset. Itse asiassa saivat he Meedialaisilta kärsiä paljoa ankarampaa kohtelua, mutta he kärsivät tämän kuitenkin. Meidän herruutemme taas tuntuu heistä rasitukselta, ja tämähän on aivan luonnollista! Alamaisista tuntuvat aina olevat olot sietämättömiltä. Jos te nyt kukistamalla meidät hankitte itsellenne johto-aseman ja menettelette samaten kuin Meedialaissodan kestäessä, hallitessanne vaan lyhyen ajan, niin te pian menettäisitte sen suosion, jonka te meitä pelätessä olette saavuttaneet. Sillä teidän kotimaiset tapanne ovat aivan erilaiset kuin meidän, eikä kukaan teistä tultuansa muualle noudata niitä, yhtävähän kuin muidenkaan Hellaan tapoja."

"Neuvotelkaa siis tarkoin, ettette vieraitten vaikuttimien ja vaikutuksien yllyttäminä saata itsellenne harmia ja rasituksia. Miettikää ennenkuin sotaan ryhdytte, miten turmiolliset ovat sen seuraukset. Sodan pitkittyessä sattuu usein paljon arvaamattomia seikkoja, jotka tekevät voiton kummallekin puolelle yhtä epävarmaksi. Sillä sotaan ryhtyessään tekevät ihmiset tavallisesti aluksi sitä, mikä vasta myöhemmin olisi tehtävä, ja ajattelevat vasta sitten, kun ovat joutuneet ahtaalle. Kun sellaista vikaa ei meillä eikä teilläkään ole, niin me kehotamme teitä, koska päätösvalta on vielä kumpaisenkin vallassa, miettimään, jottette te riko rauhaa ja valaanne, vaan sallimaan oikeuden ratkaista riitaisuudet, kuten sopimusehdoissa on määrätty. Muuten koetamme me, otettuamme jumalat valojen todistajiksi, puollustautua sodan alkajia vastaan samaten kuin te olette menetelleet."

Näin puhuivat Ateenalaiset. Kun Lakedaimonilaiset olivat kuulleet liittolaisten Ateenalaisia vastaan tekemät valitukset, ja Ateenalaisten tämän johdosta esittämät vastaukset, kehottivat he kaikkia poistumaan ja ryhtyivät neuvotteluihin. Useimmat olivat sitä mieltä, että Ateenalaiset olivat menetelleet väärin, ja että mitä pikemmin pitäisi ryhtyä sotaan heitä vastaan. Silloin astui esiin heidän kuninkaansa, Arkidamos, jota yleensä pidettiin viisaana ja älykkäänä miehenä, ja puhui seuraavaan tapaan:

"Lakedaimonin miehet! Minä itse olen ottanut osaa moneen sotaan ja näen teidän joukossanne monta yhdenikäistä, joista ei kukaan kokemattomuudesta kuten suuri enemmistö halua sotaa jotain taattua hyötyä tuottavana asiana. Jos tarkasti mietitte sitä sotaa, josta nyt keskustelemme, niin se ei tule olemaan niinkään vähäpätöinen. Meidän sotavoimamme riittävät kyllä Peloponneesolaisia ja naapurejamme vastaan, koska me täältä voimme nopeasti saapua mihin paikkaan tahansa. Mutta kuinka voisimme me kevytmielisesti alkaa sodan ja mihin luottaen varustautumatta käydä sellaisia miehiä vastaan, jotka asuvat kaukana meistä, jotka ovat mitä taitavimpia merimiehiä sekä paraiten varustettuina kaikilla muilla tarpeilla, joiden niin hyvin yksityiset kuin valtio ovat sangen varakkaita ja joilla on laivoja, hevosia, aseita ja kansaa enemmän kuin missään muussa Hellaan seudussa, sekä tämän lisäksi suuri joukko veroa maksavia liittolaisia? Laivoihinko? Mutta siinä suhteessahan me olemme paljon vähäväkisempiä. Jos me taas tahdomme varustaa itsellemme laivaston, niin siihen tarvitaan aikaa. Tahi ehkäpä varallisuuteemme? Mutta tässä suhteessa me olemme vielä enemmän takapajulla, eikä valtiomme rahasto ole riittävä, emmekä me taas omista varoistamme ole halukkaita maksamaan sotakulunkeja."

"Ehkä joku luottaa siihen, että sotajoukkomme on paremmin varustettu, niin että me voimme hyökkäyksillä hävittää heidän aluettansa. Mutta heillähän on hallussaan paljon muita maita ja meritse voivat he kuljettaa, mitä he tarvitsevat. Jos me taas koettaisimme yllyttää heidän liittolaisiansa kapinaan, niin pitäisi meidän auttaa heitä laivoilla, koska he suureksi osaksi ovat saarelaisia. Millainen siis tulisi tämä sota meille olemaan? Sillä jos emme voittaisi heitä merellä emmekä voisi riistää heiltä tulolähteitä, joilla he ylläpitävät laivastonsa, niin olisimme aivan hukassa. Ja sellaisissa oloissa emme me voisi saada rauhaa aikaan kohtuullisilla ehdoilla, varsinkaan kun meitä pidettäisiin riitaisuuksien alkuunpanijoina. Älkäämme myöskään lohduttako itseämme sillä toivolla, että sota loppuisi pian, jos me vaan hävittäisimme heidän maataan. Minä pikemmin pelkään, että se jäisi perinnöksi lapsillemme. Sillä todennäköisesti eivät Ateenalaiset maansa tähden tulisi alistumaan eivätkä pelkäisi sotaa, he kun ovat siihen tottuneet."

"Minä en suinkaan tällä tarkota, että me väliäpitämättä antaisimme heidän tehdä liittolaisillemme vääryyttä, tahi ettemme tarkoin pitäisi heidän vehkeitänsä silmällä, kun emme vielä tartu aseisiin, vaan esittäisimme heille valituksemme lähetystön kautta, sotaa suoraan julistamatta, ja että toiselta puolen selvästi huomauttaisimme, ettemme enää voisi rauhallisesti katsoa heidän menettelyänsä. Sillä välin tulisi meidän panna sotavarustuksemme asianomaiseen kuntoon, hankkimalla itsellemme liittolaisia niin hyvin Helleenien kuin barbarien keskuudesta, miten vaan voisimme lisätä laivastoamme ja varojamme. Meitä ei voi moittia siitä, ettemme koeta puollustautua ainoastaan Helleenien vaan myöskin barbarien avulla, kun meitä väijyy sellainen vihollinen kuin Ateena. Tällä ajalla voisimme me laittaa myöskin omat varustuksemme kuntoon. Jos he ottavat huomioon lähettilästemme valitukset, niin on kaikki hyvä; mutta jolleivät, niin me kahden tahi kolmen vuoden perästä, milloin katsomme paraaksi, hyökkäämme heidän kimppuunsa paremmin varustettuina. Ehkäpä he myöntyvät, kun huomaavat meidän varustuksemme, ja että toimimme puheemme mukaan, koska he näkevät maansa vielä hävittämättömänä ja voivat vielä tehdä päätöksensä, heidän etujensa vielä ollen loukkaamatta. Heidän maataan meidän ei tule pitää muuna kuin vakuutena, ja vielä sitä enemmän, kuta paremmin se on viljelty. Meidän tulee siis säästää sitä niin paljon kuin mahdollista, ettemme saattaisi heitä epätoivoon ja siten mahdottomiksi kukistaa. Sillä jos me liittolaistemme valitusten yllyttäminä nyt äkillisesti hävitämme Attikan ollessamme varustaumattomina, niin varokaa vaan, ettemme saata sellaisen menettelyn kautta Peloponneesosta mitä suurimpaan hätään ja häpeään. Yksityisten henkilöiden ja eri valtioiden kesken voi kyllä tehdä valituksia; mutta yleistä sotaa, jota aletaan yksityisten etujen tähden, ja josta ei voi sanoa, minkälaisen käänteen se tulee saamaan, on vaikea kunnialla lopettaa."

"Älköön kukaan ajatelko, että näyttää pelkurimaiselta, jos niin lukuisa sotajoukko empii hyökätä yksityisen kaupungin kimppuun. Sillä Ateenalaisillahan on paljon liittolaisia, jotka auttavat heitä rahalla, eikä sodassa ole pääasia yksistään aseiden paljous, vaan myöskin riittävä määrä rahaa, joka antaa aseille tukea, etenkin mannervallan ja merivallan välisessä sodassa. Hankkikaamme sentähden itsellemme kaikella mokomin varoja, älkäämmekä ennen ryhtykö sotaan liittolaisten puheiden kiihottamina. Koska meillä on suurin vastuunalaisuus, miten tahansa käyneekin, niin tulee meidän edeltäkäsin tarkoin ja maltillisesti miettiä asiaa."

"Älkää hävetkö, jos nuot moittivat meitä hitaudesta ja vitkailemisesta; sillä jos te menettelette hätäisesti, niin on teidän hyvin vaikea tehdä rauhaa, jos te kerran olette varustamatta ryhtyneet sotaan. Meidän valtiomme on aina ollut vapaamielinen ja arvossa pidetty; itse asiassa onkin tämä varovaisuutemme sangen viisasta menettelyä. Sentähden olemmekin me ainoat, jotka eivät ylpeile menestyksestämme, emmekä vastoinkäymisessä menetä rohkeuttamme. Yhtävähän kuin me annamme toisten kiitoksen houkutella itseämme vaaroihin vastoin meidän parempaa tietoamme, yhtävähän me annamme toisten parjauksen aikaansaaman suuttumuksen houkutella meitä tekemään ajattelemattomuuksia. Meidän säädyllinen menettelytapamme tekee meidät sotaisiksi ja varovaisiksi; sotaisiksi sentähden, että kunniantunto on likeisessä yhteydessä kohtuuden kanssa, samoinkuin urhoollisuus kunnianhimon kanssa; varovaisiksi sentähden, että me olemme liian yksinkertaisesti kasvatetuita, voidaksemme halveksia lakeja, sekä liian ankarasti totutetut kohtuuteen ollaksemme niitä noudattamatta. Meillä ei ole taitoa kauneilla puheilla moittia vihollistemme varustuksia voimatta myöskin toimia sanojemme mukaan, mutta me ymmärrämme pitää muitten tuumia omiemme vertaisina ja tajuamme, etteivät onnelliset tapahtumat ole puheista riippuvia. Me varustaudumme todenteolla kohtaamaan vihollistamme, otaksuen vihollisen toimivan sangen tarkasti tehdyn suunnitelman mukaan. Ei tule koskaan perustaa toivoansa vihollisen tekemistä virheistä johtuviin etuihin, vaan edeltäpäin tehtyjen omien suunnitelmien varmuuteen. Ei saa luulla, että ihmisten välillä on suuria eroavaisuuksia. Parasta kuitenkin on, että on saanut ankarimman kasvatuksen."

"Älkäämme siis luopuko tästä menettelytavastamme, jonka olemme isiltämme perineet, ja jota me itse menestyksellä olemme noudattaneet. Älkäämme tehkö hätäisesti yhden päivän lyhyessä keskustelussa päätöstä monien ihmisten, omaisuuksien, kaupunkien ja kunniamme kohtalosta, vaan punnitkaamme asiaa tyyneesti ja viisaasti. Me voimme sen tehdä paremmin kuin muut sotakuntomme perusteella. Lähettäkää lähetystö Ateenaan puhumaan Potidaian asiasta ja niistä valituksista, jotka liittolaiset ovat täällä esittäneet, koska he itsekin ovat taipuvaisia ratkaisemaan riitaisuuden oikeudessa. Sitä ennen on kohtuutonta hyökätä heidän kimppuunsa, ikäänkuin he olisivat rikollisia, ikäänkuin heitä olisi jo julistettu rikollisiksi. Sillä aikaa tehkää valmiiksi sotaa varten tarpeelliset varustukset. Täten teette te itsellenne hyödyllisimmän ja vihollisille pelottavimman päätöksen."

Täten puhui Arkidamos. Mutta Stenelaidas, yksi silloisista eforeista, astui silloin esiin ja puhui seuraavaan tapaan:

"Minä en voi oikein käsittää, mitä Ateenalaiset noilla pitkillä puheillansa tarkottavat: sillä samalla kuin he ovat itseänsä kiitelleet, eivät he suinkaan ole kieltäneet tehneensä vääryyttä liittolaisillemme sekä Peloponneesolaisille. Jos he muinoin Meedialaisia vastaan käyttäytyivät kiitettävästi ja nyt tekevät meille vääryyttä, niin ansaitsevat he kaksinkertaisen rangaistuksen, koska he kunnon miehistä ovat muuttuneet vilpillisiksi. Me sitävastoin olemme samankaltaiset kuin silloinkin, ja jos esiinnymme viisaasti, niin emme saa sallia heidän tehdä vääryyttä liittolaisillemme tahi vitkastella auttaa näitä, sillä eivät Ateenalaisetkaan väärinkäyttelyssä viivyttele. Toisilla on paljon laivoja, varoja ja hevosia, mutta meillä on kelpo liittolaiset, joita me emme saa jättää Ateenalaisten mielivaltaan. Eikä tämä asia ole oikeudenkäynnillä ja sanoilla ratkaistava, vaan meidän pitää rangaista nopeasti ja kaikin voimin. Älköön nyt kukaan neuvoko meitä, miten meidän tulee tehdä päätöksemme, koska meille kerran tehdään vääryyttä, vaan miettikööt siitä kauan aikaa net, jotka aikovat tehdä vääryyttä. Äänestäkää siis, Lakedaimonin miehet, Spartan kunnian mukaisesti, älkääkä salliko Ateenalaisten tulla mahtavimmiksi; älkää hyljätkö liittolaisia, vaan käykäämme jumalien avulla vääryydentekijöitä vastaan."

Tämän sanottuaan antoi hän eforina Lakedaimonilaisten kansankokouksen ryhtyä äänestämään. Koska heillä on tapana käyttää huuto- eikä kiviliuskaäänestystä, niin selitti Stenelaidas, ettei hän voinut erottaa, kummallako puolella enemmistö oli, ja tahtoen julkisen äänestyksen kautta vielä enemmän kiihottaa heitä sotaan, sanoi hän: "Lakedaimonin miehet! Se teistä, joka katsoo Ateenalaisten rikkoneen sopimukset ja harjottaneen vääryyttä, astukoon tälle puolelle", osottaen samalla määrätyn paikan, "mutta se, joka on toista mieltä, menköön toiselle puolelle!" He nousivat nyt seisomaan ja menivät eri haaroille. Niitä, jotka pitivät sopimukset rikottuina, oli enemmistö. Tämän jälkeen kutsuttiin liittolaiset saapuville ja ilmottivat heille, että Lakedaimonilaisten mielestä Ateenalaiset olivat harjottaneet vääryyttä, mutta että he tahtoivat kutsua liittolaiset äänestämään heidän kanssansa, jonka jälestä he alottaisivat sodan yhteisen päätöksen mukaan, jos liittolaiset myöskin äänestäisivät sotaa. Tämän toimituksen jälkeen lähtivät liittolaiset kotiinsa, niin ikään palasivat Ateenalaiset lähettiläät, toimitettuansa tehtävänsä, kotiinsa. Tämä kansankokouksen tekemä päätös sopimusten rikkomisesta tehtiin neljäntenätoista vuonna Euboian sodan jälkeen, jolloin rauha solmittiin kestämään kolmekymmentä vuotta.

Mutta Lakedaimonilaiset äänestivät rauhan rikotuksi, ja että oli välttämätöntä ryhtyä sotaan, koska he pelkäsivät Ateenalaisten paisuvan liian mahtaviksi, kun suuri osa Hellaasta jo oli heidän vallassaan, eivätkä suinkaan niinkään paljon liittolaisten esiintuomien asianhaarain tähden.

Ateenalaiset olivat saavuttaneet silloisen valta-asemansa seuraavalla tavalla: Meedialaiset karkotettuamme Euroopasta, kun Helleenit olivat voittaneet heidät sekä maalla että merellä, ja kun nekin heistä, jotka laivoilla olivat paenneet Mykalehen, siellä perinpohjin olivat voitetut, palasi Leotykides, joka oli Lakedaimonilaisten kuningas ja Helleenien ylipäällikkö Mykalen taistelussa, kotia ja hänen kanssansa Peloponneesolaiset liittolaiset. Mutta Ateenalaiset sekä Jooniasta ja Hellespontoksesta kotoisin olevat liittolaiset, jotka olivat luopuneet kuninkaasta, jäivät sinne piirittämään Meedialaisten vallassa olevaa Sestoksen kaupunkia. He olivat siellä talven ja ottivat kaupungin haltuunsa, sittenkuin barbarit olivat sen jättäneet, jonka jälestä he purjehtivat Hellespontoksesta kotia. Mutta heti barbarien lähdettyä lähetti Ateenan hallitus noutamaan lapset, vaimot ja jälellä olevat tavarat takaisin sieltä, minne ne olivat viedyt talteen, ryhtyi uudestaan rakentamaan kaupunkinsa ja panemaan sen muureja kuntoon. Sillä ainoastaan vähäinen osa ympärysmuureja oli pystyssä, ja talotkin olivat suurimmaksi osaksi hävitetyt. Ainoasti muutamia harvoja oli jälellä, joissa oli asunut Persialaisia ylimyksiä.