Part 4

He päättivät sentähden lähettää muutamia miehiä ilman airuesauvaa Ateenalaisten luo tiedustelemaan, mitä nämä aikoivat tehdä. Lähettiläät puhuivat seuraavin sanoin: "Ateenan miehet! Te teette väärin, kun ryhdytte sotaan meitä vastaan ja rikotte rauhansopimukset, ase kädessä estäen meitä rankaisemasta vihollisiamme. Jos aikomuksenne on estää meitä purjehtimasta Kerkyyraan, tai minne muualle me haluamme, ja rikkoa rauha, niin käykää nyt ensinnä meidän kimppuumme ja kohdelkaa meitä vihollisina."

Näin puhuivat lähettiläät, ja ne, jotka Kerkyyralaisten leiristä kuulivat tämän, huusivat, että nämä välittömästi olivat otettavat kiinni ja tapettavat. Mutta Ateenalaiset vastasivat seuraavasti: "PeIoponneesolais-miehet! Me emme alota sotaa emmekä riko rauhaa, vaan me olemme tulleet avustamaan Kerkyyralaisia, liittolaisiamme. Jos tahdotte purjehtia minne tahansa muualle, emme me teitä estä; mutta jos purjehditte Kerkyyraan tahi johonkin sen alle kuuluvaan paikkakuntaan, niin me voimiemme mukaan tulemme sitä estämään."

Kun Ateenalaiset olivat näin vastanneet, valmistautuivat Korintolaiset purjehtimaan kotiinsa ja pystyttivät voitonmerkin Sybotan mannermaalle. Kerkyyralaiset puolestaan korjasivat kaatuneiden ruumiit ja laivanhylyt, jotka yöllä noussut tuuli ja aallot olivat sinne tänne ajelleet, sekä pystyttivät hekin voittajina voitonmerkin Sybotan saarelle. Kumpikin piti itsensä voittajana seuraavista syistä: Korintolaiset, koska he meritappelussa yöhön saakka olivat olleet voiton puolella, olivat voineet korjata huostaansa useimmat laivanhylyt ja kaatuneiden ruumiit, olivat ottaneet vangeiksi 1,000 miestä ja upottaneet noin 70 laivaa. Kerkyyralaiset pystyttivät voitonmerkin sillä perusteella, että olivat hävittäneet noin 30 laivaa ja Ateenalaisten tultua olivat korjanneet heidän rannoillensa sortuneet laivanhylyt ja kaatuneet, ja koska Korintolaiset, huomattuansa Ateenalaisten laivat, edellisenä päivänä olivat peräytyneet eivätkä olleet Sybotasta purjehtineet näitä vastaan. Näillä perusteilla arvelivat kumpaisetkin päässeensä voitolle.

Kotimatkallansa anastivat Korintolaiset viekkaudella Amprakian lahden suulla sijaitsevan Anaktorionin, joka oli Korintolaisten ja Kerkyyralaisten yhteinen siirtola, asettivat sinne Korintolaista siirtoväkeä ja palasivat sitten kotia. Kerkyyralaisista vangeista möivät he 800, jotka olivat orjia, mutta 250 miestä vartioivat he vankeina, kohdellen heitä hyvin, jotta nämä, tultuansa kotiin, toimittaisivat Kerkyyran Korintolaisten käsiin, koska useimmat näistä sattuivat olemaan Kerkyyran mahtavimpia miehiä.

Tällä tavoin suoriutui Kerkyyra sodassa Korintolaisia vastaan, ja Ateenalaisten laivat palasivat kotiinsa. Ensimmäinen aihe Korintolaisten ja Ateenalaisten väliseen sotaan oli siis, että Ateenalaiset, rauhan kestäessä, taistelivat Kerkyyralaisten puolella Korintolaisia vastaan.

Heti tämän jälkeen antoivat myös seuraavat Ateenalaisten ja Peloponneesolaisten välillä ilmaantuneet eripuraisuudet yllykettä sotaan. Kun Ateenalaiset näet saivat vihiä Korintolaisten kostonhankkeista heitä vastaan, käskivät he Potidaialaisten, jotka asuivat Palleeneen niemellä ja olivat Ateenalaisten veroa maksavia liittolaisia, mutta Korintolaista sukuperää, purkaa kaupunkinsa muurit Palleeneen puolelta ja lähettää heille panttivankeja, jotapaitsi heidän tulisi kaupungistaan karkoittaa eikä tulevaisuudessa ottaa vastaan niitä epideemiuurgeja, joita Korintolaisten oli tapana lähettää heidän luoksensa. Ateenalaiset pelkäsivät näet, että Perdikkas ja Korintolaiset houkuttelisivat näitä luopumaan heistä ja samalla saattaisivat muutkin Traakian rannikolla asuvat liittolaiset heistä luopumaan.

Ateenalaiset ryhtyivät näihin toimenpiteisiin Potidaialaisia vastaan jo ennakolta heti Kerkyyran meritappelun jälkeen. Sillä Korintolaiset osottivat julkista vihamielisyyttä Ateenalaisia vastaan, ja Makedonian kuningas, Aleksanterin poika Perdikkas, joka ennen oli ollut heidän liittolaisensa ja ystävänsä, nousi nyt heitä vastaan, koska Ateenalaiset olivat liittoutuneet hänen veljensä Filippoksen ja Derdaan kanssa, jotka olivat hänen vastustajansa. Tätä liittoa peläten, lähetti Perdikkas sanansaattajia Lakedaimoniin, jotta saisi Peloponneesolaiset sotaan Ateenalaisia vastaan. Korintolaiset sai hän puolellensa Potidaian luopumisen kautta. Hän koetti myöskin saada Traakian rannikolla asuvat Kalkidilaiset ja Bottikelaiset puolellensa, arvellen, että hän näitten naapurivaltojen avulla huoleti voisi ryhtyä sotaan. Kun Ateenalaiset saivat vihiä tästä ja koska he tahtoivat estää näitä kaupunkeja luopumasta, niin käskivät he laivapäällikkönsä vaatimaan Potidaialaisilta panttivankeja, repimään Potidaian muurit ja pitämään tarkasti silmällä, etteivät naapurikaupungit pääsisi luopumaan. Jo tätä ennen olivat he näet Lykomeedeen pojan Arkestratoksen ja neljän toisen päällikön johdolla Perdikkasta vastaan lähettäneet 30 laivaa ja 1,000 raskasaseista.

Potidaialaiset toimittivat nyt lähettiläitä Ateenalaisten luo, koettaaksensa taivuttaa heitä jättämään asiat entiselleen, mutta kääntyivät myöskin Korintolaisten kanssa Lakedaimonilaisten puoleen, jotta tarpeen tullessa saisivat näiltä apua. Mutta kun he pitkien keskusteluiden jälestä eivät Ateenalaisilta saaneet mitään tyydyttävää vastausta, vaan kun päinvastoin Ateenalaisten Makedoniaan lähettämät laivat purjehtivat heitä vastaan, ja kun Lakedaimonin hallitus lupasi hyökätä Attikaan, jos Ateenalaiset ahdistaisivat Potidaialaisia, niin katsoivat viimeksimainitut ajan sopivaksi luopuakseen Ateenalaisista, solmittuansa liiton Kalkidilaisten ja Bottikelaisten kanssa. Perdikkas taivutti myöskin Kalkidikeelaiset jättämään ja hävittämään merenrannikolla sijaitsevat kaupunkinsa sekä muuttamaan Olyntokseen ja lujasti linnoittamaan tämän ainoan kaupungin. Näille asuinpaikoistansa luopuneille antoi hän kappaleen Mygdonian alueesta Bolbeen järven seutuvilta asuttavaksi, niin kauan kuin sota kestäisi Ateenalaisia vastaan. Nämä muuttivatkin kauemmaksi merenrannalta, hävitettyänsä kaupunkinsa, ja varustautuivat sotaan.

Sillävälin saapuivat mainitut 30 Ateenalaista laivaa Traakian rannikoille ja tapasivat Potidaian sekä muutkin sikäläiset kaupungit luopuneina heidän puoleltansa. Mutta koska päälliköt pitivät mahdottomana sotia sekä Perdikkasta että luopuneita kaupunkeja vastaan käytettävinään olevilla sotavoimilla, kääntyivät he Makedoniaa vastaan, johon he alkuperäisesti olivatkin lähetetyt, ja liittoutuivat Filippokseen ja Derdaan veljeksiin, jotka sisämaasta olivat sotajoukolla hyökänneet Makedoniaan.

Kun Korintolaiset saivat tietää, että Potidaia oli luopunut, ja että Ateenalainen laivasto oleskeli Makedonian vesillä, niin valtasi heidät pelko tämän paikkakunnan suhteen, ikäänkuin vaara olisi uhannut heidän omia etujansa. Tämän johdosta lähettivät he sinne omasta keskuudestaan vapaaehtoisia ja muualta Peloponneesoksesta palkkasotureita, kaikkiaan 1600 raskasaseista ja 400 kevytaseista miestä Adeimantoksen pojan Aristeyksen johdolla. Useimmat vapaaehtoiset Korintolaiset ottivat osaa tähän retkeen etupäässä suosiessaan tätä miestä, sillä hän oli aina ollut Potidaialaisten ystävä. Nämä saapuivat Traakiaan neljäntenäkymmenentenä päivänä Potidaian kapinoimisen jälkeen.

Kohta saapui Ateenalaisillekin tieto kaupunkien luopumisesta, ja kun he saivat tietää, että näille Aristeyksen johdolla oli lähetetty apuväkeä, niin lähettivät hekin kapinoitsijoita vastaan 2,000 raskasaseista ja 40 laivaa Kalliaan ja neljän muun päällikön johdolla. Saapuessaan Makedoniaan, saivat nämä tietää, että sinne ennen lähetetyt 1,000 miestä olivat valloittaneet Termeen ja parastaikaa piirittivät Pydnaa, jonkatähden he pysähtyivät tänne ja avustivat Pydnan piirittäjiä. Myöhemmin oli heidän kuitenkin pakko tehdä puolustus- ja hyökkäysliitto Perdikkaan kanssa, koska heidän oli tärkeää päästä Pydnaan, johon Aristeys jo oli saapunut. Siispä he lähtivät Makedoniasta, ja turhaan koetettuansa valloittaa Beroian, jatkoivat maitse matkaansa Potidaiaan. Heitä oli 3,000 raskasaseista omaa väkeä, sitäpaitsi suuri joukko apuväkeä ja 600 Makedonialaista ratsumiestä Filippoksen ja Pausaniaan johdolla. Samalla purjehti sinne 70 laivaa. Hitaasti kulkien saapuivat he kolmantena päivänä Gigoonokseen, johon leiriytyivät.

Potidaialaiset ja Aristeyksen johtamat Peloponneesolaiset olivat leiriytyneet niemimaalle lähelle Olyntosta, odottaaksensa Ateenalaisia ja ulkopuolelle kaupunkia laittaneet kauppapaikan ruokatavaroita varten. Liittoutuneet valitsivat yhteisen jalkaväen päälliköksi Aristeyksen ja ratsuväen johtajaksi Perdikkaan. Tämä oli näet taas luopunut Ateenalaisista ja taisteli Potidaialaisten puolella, asetettuansa Jolaoksen sijaishallitsijaksensa. Aristeyksen tuuma oli pitää silmällä Ateenalaisten sotajoukkojen liikkeitä kannaksella, jotteivät ne pääsisi etenemään. Sitävastoin oli aikomus, että Kalkidilaiset ja muut ulkopuolella kannasta olevat liittolaiset sekä Perdikkaan 200 ratsumiestä jäisivät Olyntokseen ja takaa hyökkäisivät Ateenalaisten kimppuun, jos nämä ahdistaisivat Aristeystä, jotta vihollinen täten joutuisi saarroksiin heidän väliinsä. Ateenalaisten ylipäällikkö Kallias ja hänen alapäällikkönsä taasen lähettivät Makedonialaiset ratsumiehet ja vähäisen määrän apujoukkoja Olyntokseen, estääksensä sikäläisiä vihollisia avustamasta sotatovereitansa, mutta lähtivät itse sotajoukkoinensa Potidaiaa vastaan. Kun nämä, saavuttuansa kannakselle, näkivät vihollisten jo olevan taisteluasennossa, niin asettuivat hekin samaten vastaan, ja tappelu syntyi miltei välittömästi. Aristeyksen oma siipi yhdessä Korintolaisten ja hänen johdossaan olevien muitten valiojoukkojen kanssa työnsi heitä vastaan asettuneet viholliset pakosalle ja ajoi heitä takaa pitkän matkaa; mutta Ateenalaiset voittivat muut Potidaialaiset ja Peloponneesolaiset sotajoukot, ja nämä pakenivat Olyntoksen muurien suojaan.

Kun Aristeys, palattuansa vihollista takaa-ajamasta, huomasi, että toinen osa hänen sotajoukostansa oli joutunut tappiolle, niin oli hän kahdella päällä, pitäisikö hänen koettaa päästä Olyntokseen vaiko Potidaiaan. Hän päätti vihdoin koota väkensä niin pienelle alalle kuin suinkin ja juoksujalkaa kiirehtiä Potidaiaan. Kulkiessansa suurella vaivalla vihollisten nuolisateessa pitkin kiviperäistä merenrannikkoa, menetti hän pienen luvun miehistänsä, mutta sai kuitenkin suurimman osan heistä pelastetuksi. Kun Olyntoksesta Potidaialaisille avuksi rientävät miehet huomasivat tappelun alkaneen ja liput kohotetuiksi, sillä nämät kaupungit ovat ainoastaan 60 stadionin päässä toisistansa ja toistensa näkyvissä, marssivat he vähän matkaa auttaakseen Potidaialaisia. Mutta Makedonialaiset ratsumiehet olivat asetetut heitä tästä estämään. Kun sitten voitto kallistui Ateenalaisten puolelle ja liput vedettiin alas, vetäytyivät ensiksimainitut muurien suojaan, ja Makedonialaiset liittyivät uudestaan Ateenalaisiin. Ratsuväki ei siis avustanut kummallakaan puolella. Taistelun jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja antoivat Potidaialaisille aselevon suojassa heidän kaatuneensa. Potidaialaisista ja heidän liittolaisistansa kaatui hiukan vähemmän kuin 300 miestä, Ateenalaisista taasen 150, näitten joukossa ylipäällikkö Kallias.

Välittömästi tämän jälkeen rakensivat Ateenalaiset muurin kannaksen puolelle ja miehittivät sen, mutta Palleeneen puolen jättivät he muuritta, koska heillä mielestänsä oli liian vähän miehiä pitääksensä kannaksen puolta miehitettynä ja samalla rakentaaksensa muurin Palleeneen puolelle, peläten, että Potidaialaiset liittolaisineen hyökkäisivät heidän kimppuunsa, jos he näin jakaisivat voimansa. Kun nyt Ateenassa saatiin tietää, että Palleeneen puoli oli jätetty muuritta, niin lähetettiin heti 1,600 raskasaseista omaa väkeä sinne Asoopioksen pojan Formioonin johdolla. Saavuttuansa Palleeneen kannakselle, lähti tämä joukkoinensa kulkemaan Afytiksesta Potidaiaa vastaan lyhyin päivämatkoin ja hävitti maata. Kun ei kukaan tullut häntä vastaan taistelemaan, niin rakensi hän muurin Palleeneen puolelle, joten Potidaia tuli tarkasti saarretuksi molemmilta puolilta; sitäpaitsi saarsi laivasto sen meren puolelta.

Kun Aristeyksella ei ollut enää mitään pelastuksen toivetta, sittenkun piiritys oli alkanut, jollei vasten tavallisuutta tulisi apua joko Peloponneesoksesta tahi jostakin muualta, niin neuvoi hän jättämään ainoastaan 500 miestä kaupunkiin, joiden kanssa hän itse tarjoutui jäämään, mutta muun väen pitäisi suotuisen tuulen avulla koettaa päästä pakoon, jotta muonavarat siten riittäisivät kauemmaksi aikaa. Kun hän ei saanut kannatusta ehdotukselleen, mutta kaikin mokomin tahtoi säilyttää tämän kaupungin, sekä tahtoi järjestää ulkoasiat paraalle kannalle, niin hän purjehti pois kaupungista Ateenalaisten huomaamatta. Hän meni Kalkidilaisten luokse, joiden avulla hän sekä kävi muita sotia, että asetuttuaan väijyksiin Sermyyliläisten kaupungin läheisyyteen, surmasi suuren joukon tämän kaupungin asukkaista. Samalla lähetti hän sanansaattajan Peloponneesokseen pyytämään apua. Sillä välin hävitti Formioon, saarrettuansa Potidaian, 1,600 miehensä avulla sekä Kalkidikeen että Bottikeen alueen, myöskin valloittaen muutamia pieniä kaupunkeja.

Nämät seikat enensivät Ateenalaisten ja Peloponneesolaisten välistä katkeruutta ennen sodan puhkeemista. Korintolaiset valittivat, että Ateenalaiset piirittivät Potidaiaa, joka muka oli heidän siirtokuntansa, ja siellä oleskelevia Korintolaisia ja Peloponneesolaisia. Ateenalaiset taasen valittivat, että Korintolaiset muka olivat yllyttäneet heille veronalaisen kaupungin kapinaan ja julkisesti taistelivat heitä vastaan Potidaialaisten puolella. Sota ei kumminkaan vielä syttynyt, vaan kesti jonkun aikaa aselepoa, koska Korintolaiset olivat toimineet vaan omin päin.

Mutta kun Potidaia oli saarrettuna, eivät he enää pysyneet toimettomina, osaksi sentähden, että kaupungissa oli Korintolaisia, osaksi koska he pelkäsivät tämän kaupungin joutuvan Ateenalaisten haltuun. He kutsuivat viipymättä liittolaisensa Lakedaimoniin ja syyttivät siellä Ateenalaisia ankarasti rauhanrikkomisesta ja vääryydenteosta Peloponneesolaisia kohtaan. Aiginalaiset pelkäsivät Ateenalaisia eivätkä uskaltaneet julkisesti ottaa osaa kokoukseen; mutta salassa he yllyttivät sotaan Ateenalaisia vastaan, väittäen, etteivät he huolimatta sopimuksista saaneet elää itsenäisinä. Tämän johdosta kutsuivat Lakedaimonilaiset omat liittolaisensa sekä kaikki muutkin, jotka katsoivat Ateenalaisten loukanneen heitä, tavanmukaiseen kokoukseen ja vaativat jokaista tässä tuomaan esille syytöksensä. Kukin kohdastaan ilmotti tässä syytöksensä, Megaralaiset varsinkin valittivat monestakin seikasta ja erittäinkin siitä, että Ateenalaiset vastoin tehtyjä sopimuksia eivät sallineet heidän käydä satamissaan, eivätkä myöskään Attikan markkinoilla. Mutta annettuaan muiden ensin kiihottaa Lakedaimonilaisia, astuivat Korintolaiset viimein esiin ja pitivät seuraavan puheen:

"Lakedaimonilaiset miehet! Teidän rehellinen menettelynne niin hyvin yleisissä kuin yksityisissä asioissa saattaa teidät epäilemään meitä, jos me muita vastaan jotakin sanomme. Teillä on kyllä ymmärrystä sisällisissä asioissa, mutta kovin vähän kokemusta ulkonaisissa. Vaikka me usein olemme valittaneet Ateenalaisten meitä kohtaan harjottamista vääryyksistä, ette te ole tarkemmin ottaneet valituksiamme tutkittavaksenne, vaan olette luulleet meidän puhuvan itsekkäästi omia itsekkäisiä etujamme silmällä pitäen. Siksipä te ette ole kutsuneet kokoon näitä liittolaisianne silloin, kun vääryyttä jo harjotettiin, vaan vasta nyt, kun me jo olemme joutuneet hätätilaan. Meillä on siis enimmän syytä valittaa, koska olemme enimmän saaneet kärsiä sekä Ateenalaisten vääryyksien että teidän leväperäisyytenne tähden."

"Jos he salassa tekisivät vääryyttä koko Hellasta kohtaan, niin voisi luulla, ettette te sitä tiedä, ja että tulisi teitä tästä seikasta huomauttaa. Mutta nyt ei tarvitse uhrata monta sanaa, koska te omin silmin nyt näette, että osa meistä jo on joutunut orjuuteen, ja että toisia uhkaa sama kohtalo, etupäässä liittolaisiamme, sekä että Ateenalaiset jo kauan aikaa takaperin ovat varustautuneet sotaan. Muutenhan he eivät väkivallalla olisi riistäneet meiltä Kerkyyraa eivätkä piirittäneet Potidaiaa. Viimeksi mainittu paikka on erittäin sopiva asemapaikaksi sotatoimia varten Traakiassa; Kerkyyrasta taasen olisivat Peloponneesolaiset saaneet mitä suurimman laivaston."

"Ja kaikkeen tähän olette te syypäät, koska olette sallineet heidän linnottaa kaupunkinsa ja rakentaa pitkät muurinsa sekä ryöstää vapauden niin hyvin niiltä, jotka he ovat saattaneet orjiksensa, kuin myös omilta liittolaisiltanne. Sillä itse asiassa ei ole se, joka saattaa toisen orjuuteen, syypää tähän onnettomuuteen, vaan se, joka, vaikkakin voisi estää, ei huoli sitä tehdä, joskin hänellä on tuo kunniakas nimi 'Hellaan pelastaja'. Suurien ponnistusten jälkeen olemme päässeet kokoontumaan, eivätkä meillä kuitenkaan ole asiat selvillä; sillä nyt ei enää tarvitse tutkia, onko meitä loukattu, vaan miten paraiten voisimme puollustautua vääryydentekijöitä vastaan. Vastustajamme käyvät viipymättä kimppuumme jo aikoja sitten tehdyn suunnitelman mukaan, ennenkuin me ehdimme päättää mitään. Tunnettuahan on miten Ateenalaiset aina vuorotellen ahdistavat naapureitansa. Niin kauan kuin teidän välinpitämättömyytenne tähden luulevat saavansa vehkeillä huomaamatta, hillitsevät he itseään, mutta kun he huomaavat, että te olette välinpitämättöminä, vaikka tunnettekin asianlaidan, niin he kyllä panevat kaiken voimansa liikkeelle. Te, Lakedaimonilaiset, olette ainoat Helleenit, jotka autatte vihollistanne, ette ase kädessä, vaan hitaudellanne, ja ainoat, jotka ryhdytte kukistamaan vihollistanne vasta sitten, kun hän on tullut kahta vertaa voimakkaammaksi, ettekä heti alussa. Teidän kyllä sanotaan varustautuneen kaikkien tapausten varalle, mutta tässä on paljon liiottelua. Tiedämmehän, miten Meedialaiset ehtivät tulla tänne Peloponneesokseen maailman ääristä saakka, ennenkuin te ryhdyitte mihinkään puollustuspuuhaan. Nyt te samoin olette huolettomia Ateenalaisten suhteen, jotka eivät ole kuten nuot kaukaa tulleet, vaan aivan läheltä. Sen sijaan että ryhtyisitte ehkäisemään heidän hyökkäysaikeitansa, tahdotte mieluummin odottaa, kunnes teidän on pakko puollustautua heidän hyökkäyksiänsä vastaan, ja he saattavat teidät onnettomuuksiin, jotka voivat teitä kohdata, jos teidän on taisteltava paljon vahvempaa vihollista vastaan. Kumminkin te tiedätte, että barbarit juuri itse olivat syypäät useimpiin onnettomuuksiinsa, samoin kuin että meidän voittomme Ateenalaisten suhteen on enemmän seuraus heidän omista virheistänsä, kuin että teidän antamanne apu olisi siihen vaikuttanut. Sillä teidän apuunne luottaen ovat jo monet sortuneet, jotka herkkäuskoisuudessansa ovat olleet varustautumatta sodan varalta. Älköön kukaan teistä luulko, että se, mitä tässä puhumme, olisi nurjamielisyydestä aiheutuvia syytöksiä, vaan ainoastaan nuhteita. Sillä nuhteita annetaan erehtyvälle ystävälle, mutta syytöksiä tehdään vihollista vastaan, joka harjottaa ilmeistä vääryyttä."

"Jos kukaan, niin etupäässä me katsomme itsemme oikeutetuiksi tuomaan esiin moitteita naapuriamme vastaan, semminkin kun mitä tärkeimmät asiat ovat kysymyksessä, joita te taas ette näy ollenkaan käsittävän, yhtä vähän kuin te myöskään arvaatte, millaisen vihollisen te Ateenalaisissa saatte, he kun ovat luonteeltaan teihin verraten perinpohjin erilaisia. He ovat yrittelijäitä ja kekselijäitä sekä panevat nopeasti päätöksensä toimeen. Te sitävastoin tyydytte säilyttämään vaan sen, mitä teillä jo on, miettimättä mitään uusia yrityksiä, ja usein te ette edes hanki välttämättömimpiä varustuksiakaan. He taas uskaltavat yli voimiensa, ovat rohkeita päätöksissään ja toivorikkaita vaaroissa. Te tavallisesti uskallatte paljon vähemmän kuin voisitte, pitämättä mitään tuumaa varmana, ja vaaran uhatessa luulette te heti olevanne hukassa. He rakastavat toimeliaisuutta, te taasen lepoa. He kuljeksivat ympäri maailmaa, te sitävastoin pysytte kotona. Matkoillansa toivovat he saavuttavansa etuja, te taas luulette panevanne omaisuutenne vihollisille alttiiksi, jos poistutte kotoa. Voitettuansa vihollisen, anastavat he mitä suurimman saaliin, voitettuina eivät he menetä toivoansa. He katsovat henkisten voimien enemmän hyödyttävän isänmaata kuin ruumiillisten. Jolleivät he saavuta sitä, mitä haluavat, arvelevat he menettäneensä jotakin omaisuudestansa, mutta jos he pääsevät pyrintöjensä perille, pitävät he sitä vähäpätöisempänä sen suhteen, mitä toivovat voivansa saada. Jos heiltä joku yritys onnistuu huonosti, korvaavat he tappionsa uusilla yrityksillä. Sillä he ovat ainoat, jotka pitävät toivottua etua jo saavutettuna, sentähden että he panevat aikomuksensa nopeasti täytäntöön. He koettavat toteuttaa aikomuksensa vaivoista ja vaaroista väsymättä, pitävät saatuja etuja vähäpätöisinä ja ryhtyvät uusiin yrityksiin. Heitä eivät saa heidän juhlansakaan estää ryhtymästä välttämättömiin toimiin, ja he pitävät toimetonta lepoa rasittavampana kuin vaivaloista työtä. Sanalla sanoen, he ovat syntyneet ollaksensa milloinkaan lepäämättä ja kieltääksensä lepoa myöskin muilta."

"Lakedaimonin miehet! Tällainen on tämä kaupunki, jonka kanssa olette tekemisissä, ja te vaan vitkastelette ettekä usko, että ne voivat paraiten säilyttää rauhan, jotka eivät tee muille vääryyttä, vaan samassa toiminnallaan selvästi osottavat, etteivät he voi tyyneesti kärsiä, jos heille tehdään vääryyttä. Te katsotte sen oikeaksi, ettette missään tee muille vääryyttä ja ettette itse saa kärsiä mitään rasitusta puollustustoimien tähden. Teidän olisi vaikea saavuttaa tämä, joskin naapurikaupunkinne olisi teidän kaltaisenne, mutta nyt on teidän ajattelu- ja toimintatapanne Ateenalaisiin verraten kokonaan vanhanaikuinen. Asianlaita on tässäkin suhteessa, kuten taiteessakin, että uusi on vanhaa parempi. Rauhallisissa oloissa elävässä kaupungissa on vanhoillaan pysyminen parasta; mutta niiden on pakko ryhtyä uudistuksiin, jotka haluavat toimia. Sentähden ovatkin Ateenalaisten valtioasiat monien kokemuksien kautta tulleet paljon uudenaikaisemmiksi kuin teidän."

"Lopettakaa jo vihdoinkin tuo vitkastelemisenne, auttakaa nopeasti lupauksenne mukaan niin hyvin muita ystäviänne kuin erittäinkin Potidaialaisia, tekemällä hyökkäyksen Attikaan, älkääkä jättäkö ystäviänne ja veriheimolaisianne heille vihamielisimpien ihmisten mielivaltaan, pakottaen meitä neuvottomina etsimään muita liittolaisia. Siten me emme suinkaan tekisi mitään vääryyttä jumalien edessä, jotka valvovat valojen pyhinä pitämistä, emmekä ihmisten edessä, jotka kykenevät asioita arvostelemaan. Sillä ei niitä voi pitää valanrikkojina, jotka hyljättyinä kääntyvät toisten puoleen, vaan niitä, jotka eivät auta liittolaisiaan. Jos te osotatte olevanne valmiit auttamaan, niin me mielellämme tahdomme pysyä liitossanne. Siinä tapauksessa me emme menettelisi velvollisuutemme mukaan, jos me liittoutuisimme muiden kanssa, emmekä voisi helposti löytää toisia, joiden kanssa me niin hyvästi voisimme tulla toimeen. Tähän katsoen päättäkää nyt järkevinä ihmisinä ja koettakaa menetellä niin, ettei Peloponneesos teidän johtonne alaisena joutuisi huonompaan asemaan, kuin millaisena sen esi-isänne ovat teille jättäneet."