Part 3
"Mutta jos joku teistä arvelee, ettei tulisi syntymään sotaa, missä me voisimme olla teille avuksi, niin hän suuresti erehtyy, kun ei huomaa, että Lakedaimonilaiset, peläten teidän valtaanne, jo sommittelevat sotaa, ja että Korintolaiset, jotka heihin voivat suuresti vaikuttaa ja samalla ovat teidän vihollisianne, nyt koettavat ensiksi selviytyä meistä, ollakseen sitten valmiit hyökkäämään teitä vastaan, jottemme me voisi yhdistämällä sotavoimiamme taistella heitä, yhteistä vihollista, vastaan, ja jotta he voisivat käyttää tilaisuutta sekä vahingoittaakseen meitä että itse voimistuakseen. Meidän molempien tulee siis, toisen tarjoamalla liittolaisuutta, toisen ottamalla tarjousta vastaan, estää vihollistemme aikeet ja ryhtyä hyökkäyssotaan heitä vastaan, ennenkuin he ennättävät sen tehdä".
"Jos he sanovat teidän tekevän väärin ottaessanne suojaanne heidän siirtolaisensa, niin tietäkööt, että jokainen siirtola kunnioittaa emäkaupunkiansa, niin kauan kuin sitä kohdellaan hyvin, mutta että se vieraantuu emäkaupungistaan, jos sille tehdään vääryyttä. Sillä heitä ei lähetetä ollakseen siirtolaisina emäkaupunkiin jääneiden orjia, vaan heidän rinnallaan samoja oikeuksia nauttivina. On päivänselvää, että Korintolaiset ovat tehneet meille vääryyttä. Sillä kun heitä vaadittiin oikeudellisesti ratkaisemaan Epidamnoksen rettelöt, niin tahtoivat he mieluummin selvittää syytekohdat sodan avulla kuin oikeuteen turvaamalla. Olkoon tämä heidän menettelynsä meitä, heidän heimolaisiansa, kohtaan teille varoituksena, jottei heidän viekkautensa saisi teitä eksyttää ajattelematta suostumaan heidän tuumiinsa. Sillä turvallisemmin elää se, jonka ei tarvitse katua viholliselle tehtyjä myönnytyksiä".
"Te ette suinkaan, ottamalla meidät liittoonne, riko Lakedaimonilaisten kanssa tekemiänne sopimuksia, koska me emme ennen ole olleet kumpaistenkaan liittolaisia. Sitäpaitsi on teidän liittosopimuksessanne nimenomaan säädetty, että jokainen Helleeniläinen kaupunki, joka ei ole teidän kumpaisenkaan liittolainen, saa vapaasti käydä, kummalle puolelle haluaa. Onpa merkillistä, jos Korintolaiset saavat ottaa laivamiehistönsä sekä liittouneista valtioista että myöskin muualta Hellaasta, vieläpä teidän alusmaistannekin, samalla kuin sulkevat meiltä tien liiton tekemiseen, johon kaikilla muilla on tilaisuus avoinna, sekä kaikkeen muunlaiseen avunhankintaan, vieläpä katsovat oikeuden tulevan poljetuksi, jos te suostutte meidän pyyntöömme. Mutta paljoa enemmän syyllisinä me tulemme pitämään teitä, jos emme voi teitä taivuttaa. Sillä siinä tapauksessa te hylkäätte meidät, kun olemme ahdingossa emmekä ole teidän vihollisianne, vaan heidän, jotka ovat teidänkin varsinaiset vihollisenne ja ahdistajanne. Puhumattakaan siitä, että estäisitte heidän hankkeitansa, te päinvastoin sallitte heidän koota sotavoimia teidän omalta alueeltanne. Teidän tulee mitä jyrkimmin estää heitä keräämästä palkkasotureita teidän alusmaistanne tai toimittaa meille apua siten, kuin paraaksi katsotte, mieluummin solmimalla juhlallinen liitto, jota me erityisesti toivomme. Teillä on tästä, kuten jo aluksi huomautimme, monta tuntuvaa etua, joista ennen kaikkea tärkein on se, että meillä on yhteiset viholliset, mikä seikka on luotettavin vakuus uskollisuudestamme, vieläpä voimalliset viholliset, jotka kyllä kykenevät rankaisemaan heistä luopuneita. Ja kun liittoa tarjoava on merivalta eikä maavalta, niin on kieltäytyminen sitä vaarallisempi. Teidän oma etunne vaatii näet, jos vaan mahdollista, estämään kaikkia muita hankkimasta laivastoa tahi ainakin, jos tämä ei käy päinsä, pitämään sitä merivaltaa ystävänänne, joka on voimakkain".
"Jos joku teistä pelkää tämän kautta rikkovansa liittosopimukset, vaikkakin hän katsoo kaiken tämän edulliseksi, niin tietäköön hän, että tällainen pelko, jota toimintavoima on tukemassa, on enemmän pelottava vihollisia, kun taas vastaisessa tapauksessa meidän liittomme hylkäämisen kautta heikkoutunut uljuus on omansa lisäämään mahtavan vihollisen rohkeutta. Tietäköön hän myöskin, että teidän nyt tehtävästänne päätöksestä riippuu yhtä hyvin Ateenan kuin Kerkyyrankin kohtalo, ja että hän ei siinä tapauksessa pidä silmällä molempien kaupunkien etua, jos hän katsomalla vaan nykyhetkeen, ottamatta huomioon uhkaavaa ja miltei jo alotettua sotaa, hylkää senlaisen valtion ystävyydentarjouksen, jonka vihamielisyys ja ystävyys ovat seurauksiltaan mitä tärkeimmät. Sillä meidän kaupunkimme sijaitsee erittäin sopivalla paikalla Italiaan ja Sikeliaan purjehdittaessa, niin että voimme estää laivoja purjehtimasta sieltä Peloponneesokseen ja niinikään, milloin vaan haluamme, lähettää laivoja sinne, muista eduista puhumattakaan. Lyhyesti sanoen ovat ne syyt, jotka eivät salli teidän jättää meitä oman onnemme nojaan, seuraavat: Hellaassa löytyy vaan kolme huomattavampaa merivaltaa, teidän, meidän ja Korintolaisten. Jos te nyt sallitte kahden näistä yhdistyä ja Korintolaisten kukistaa meidät, niin täytyy teidän käydä merisotaa Kerkyyralaisten ja Peloponneesolaisten yhdistettyjä voimia vastaan, mutta jos te otatte meidät liittoonne, niin on teillä sodassa heitä vastaan käytettävänä laivasto, joka on suuresti lisääntynyt meidän laivojemme kautta".
Täten puhuivat Kerkyyralaiset. Heidän jälkeensä lausuivat Korintolaiset seuraavaan suuntaan:
"Koska nuo Kerkyyralaiset eivät ole puhuneet ainoastaan heidän ottamisestaan teidän liittoonne, vaan myöskin siitä, että me olisimme tehneet heille vääryyttä ja ryhtyneet sotaan heitä vastaan vastoin kaikkea oikeutta ja kohtuutta, niin täytyy meidänkin ensiksi kajota kumpaiseenkin kohtaan, ennenkuin siirrymme puhumaan muista asioista, jotta te jo heti aluksi voisitte varmuudella tietää meidän puoleltamme tehdyn vaatimuksen olevan oikeutetun, sekä ettette syyttä hylkää näiden pyyntöä."
"He väittävät varovaisuudesta pidättäytyneensä rupeamasta liittoon kenenkään kanssa. Mutta näin he ovat menetelleet kataluudessaan, eivätkä suinkaan vilpittömässä mielessä, he kun eivät ole tahtoneet ottaa ketään liittolaiseksi eivätkä myöskään todistajaksi, jottei heidän tarvitsisi hävetä muitten edessä. Tämän ohessa tekee heidän kaupunkinsa yksityisen asemansa kautta heidät itsensä tuomareiksi, jos he ovat muita loukanneet, paremmin, kuin jos jotkut liitot heitä sitoisivat, koska he ani harvoin purjehtivat naapuriensa luo, jotavastoin toisten on pakko poiketa heidän luoksensa. Tällaiseen kierouteen perustuu heidän kauniilta kaikuva puolueettomuutensa, jota he viisaasti ovat käyttäneet naamarinaan. Sillä he eivät ole noudattaneet puolueettomuutta, pidättyäkseen muiden kanssa tekemästä vääryyttä, vaan voidakseen sitä tehdä yksin, erittäinkin harjottaakseen väkivaltaa, missä ovat voitolla, sekä toisen kustannuksella saavuttaakseen etuja salassa muilta ja esiintyäkseen hävyttömästi, jos jotakin vääryyden avulla ovat saavuttaneet. Jos he olisivat kunnon miehiä, kuten kerskaavat, niin he sitä mieluummin olisivat suostuneet oikeudenmukaiseen ratkaisuun, kuta vaikeampi toisten on pakottaa heitä siihen".
"Mutta näin he eivät ole menetelleet meitä eivätkä muitakaan kohtaan. Sillä vaikka he ovat meidän siirtolaisiamme, niin kapinoivat he alituisesti ja ryhtyvät nyt julkiseen sotaankin meitä vastaan sanoen, ettei heitä ole lähetetty kärsimään huonoa kohtelua meidän puoleltamme. Mutta emmehän varmaankaan ole perustaneet siirtolaiskuntia, kärsiäksemme heidän puoleltansa röyhkeyttä ja väkivaltaa, vaan pysyäksemme heidän johtajinaan ja saadaksemme heidän puoleltaan osaksemme meille tulevaa kunnioitusta. Muut siirtolaiskaupunkimme meitä kyllä kunnioittavat ja rakastavat. Onhan aivan selvää, että, kun muut siirtolaiset ovat meihin tyytyväiset, näillä yksinään ei voi olla pätevää syytä nurjamielisyyteen. Emmekähän me näin ankarasti kävisi heidän kimppuunsa, elleivät niin törkeästi olisi meitä loukanneet. Mutta vaikka olisimmekin hairahtuneet, olisi heidän sopinut väistää meidän vihaamme, jolloin taas meille olisi ollut häpeällistä käyttää pakkokeinoja niin maltillisesti esiintyviä vastaan. Rikkauksiensa nojalla he ovat esiintyneet röyhkeästi meitä vastaan monasti muulloinkin ja ovat nyt päällepäätteeksi anastaneet Epidamnoksen, joka kieltämättä kuuluu meille. Tosin he, niin Kauan kuin Epidamnos oli hädässä, eivät siitä välittäneet, vaan kun me riensimme sen avuksi, valtasivat he väkisten kaupungin".
"He kyllä sanovat tarjoutuneensa tätä ennen alistumaan oikeudelliseen ratkaisuun. Mutta tällaisella tarjouksella on ainoastaan siinä tapauksessa merkitystä, jos sen tekijä astuu oikeuden eteen, ennenkuin on ryhtynyt taisteluun ja ennenkuin on saavuttanut etuja taistelussa. Nämä eivät tehneet kauniilta kuuluvaa tarjoustaan jättää asian oikeudellisesti ratkaistavaksi, ennenkuin olivat ryhtyneet piirittämään kaupunkia, vaan vasta sitten, kun huomasivat, ettemme voisi toimettomina katsella tapahtumain kulkua. Ja nyt tulevat he teidän luoksenne tyytymättä siellä tekemiinsä vääryyksiin, saadaksensa teidät liittolaisikseen ja vieläpä avustamaan heitä vääryydenteoissansa, ja liittolaisiksenne pyrkivät he nyt vasta, kun välimme ovat julkisesti rikkoutuneet. Heidänhän olisi sopinut kääntyä teidän puoleenne juuri silloin, kun heillä ei ollut mitään pelättävää, eikä nyt, kun he pelkäävät meitä kohtaan harjottamiensa vääryyksien seurauksia, eikä liioin nyt, koska teillä ei milloinkaan ole ollut hyötyä heidän sotavoimistansa, vaan kumminkin tulisitte olemaan meidän silmissämme yhtä rikollisia kuin he, vaikka teillä ei ole mitään osaa heidän rikoksiinsa. Jos ennen olisitte toimineet yhteisin voimin, niin tulisi teidän myöskin kärsiä seuraukset".
"Me olemme täten osottaneet, että esiinnymme oikeusperusteilla, mutta että Kerkyyralaiset ovat väkivallanharjottajia ja rosvoja. Meidän tulee vielä todistaa teille, ettette toimi oikeudenmukaisesti, jos otatte heidät liittoonne. Sillä jos kohtakin liittosopimuksessa on sanottu, että liittoon kuulumaton kaupunki vapaasti saa liittyä, kumpaiseen puolueeseen vain haluaa, niin ei sopimus suinkaan tarkota niitä, jotka toimivat muiden vahingoksi, vaan niitä, jotka, vetäytymättä pois auttamasta muita, tarvitsevat apua, eikä luonnollisesti ole sovellutettava niihin, jotka ajattelemattomille suojelijoillensa tuottavat sotaa rauhan asemesta. Tämä tulee olemaan teidän laitanne, jos ette seuraa meidän neuvoamme. Sillä te ette ainoastaan tule heidän avustajiksensa, vaan myöskin meidän vihollisiksemme, kun tähän saakka olette olleet ystäviämme. Jos te nimittäin käytte heidän puolellensa, niin on meidän mahdoton puollustautua heitä vastaan ahdistamatta teitä. Kohtuullisinta olisi, ettette menisi kumpaisenkaan puolelle, tahi muuten, että liittyisitte meihin noita vastaan. Olettehan jo ennestään sopimuksissa Korintolaisten kanssa, jotavastoin te Kerkyyralaisten kanssa ette milloinkaan ole edes tehneet aselepoakaan".
"Älkää ottako tavaksenne suojella muiden luopuneita alamaisia. Emmehän mekään, kun Samolaiset kapinoitsivat, äänestäneet teitä vastaan, vaan Peloponneesolaisten ollessa eri mieltä, tuliko niitä puollustaa, vastustimme me julkisesti tätä tuumaa lausuen, että jokaisella on oikeus rangaista liittolaisiansa. Jos te otatte liittoonne ja puollustatte noita pahantekijöitä, niin kyllä piankin käy ilmi, että jommoinenkin määrä liittolaisistanne siirtyy meidän puolellemme, ja että noudattamanne menettelytapa tulee olemaan teille itsellenne vahingoksi eikä meille".
"Näillä myöskin Helleeniläisten lakien mukaan riittävillä oikeudenperusteilla astumme teidän eteenne: tämä on se ystävällisyyden velka, jonka me kehotamme teitä nyt maksamaan, koskemme ole kylliksi vihollisia tahtoaksemme vahingoittaa teitä, emmekä liioin kylliksi ystäviä halutaksemme hyödyttää teitä. Sillä kun teillä, sotiessanne Aiginalaisia vastaan ennen Meedialaissotaa, ei ollut kylliksi sotalaivoja, niin saitte te Korintolaisilta 20 laivaa. Tämä meidän suosiollisuutemme, kuten myös käytöksemme Samolais-rettelöissä, jolloin Peloponneesolaiset meidän kehotuksestamme eivät avustaneet Samolaisia, hankki teille voiton Aiginalaisista ja voiman rankaisemaan Samolaisia. Ja tämä tapahtui sitäpaitsi semmoiseen aikaan, jolloin ihmiset hyökkäävät toistensa kimppuun, välittämättä muusta kuin omasta voitostaan, ja jolloin ystävästä käy avustaja, vaikkakin ennen on esiintynyt vihollisena, mutta sitävastoin vihollisesta vastustaja, joskin muuten on ystävä, koska hetken voitonhimon tähden omat edut laiminlyödään."
"Miettikää näitä seikkoja ja neuvokoot vanhemmat nuoria ymmärtämään, että on kohtuullista avustaa meitä, kuten me teitä, älköönkä kukaan tuumiko, että tämä kyllä voi kuulua kohtuulliselta, mutta että sodan syttyessä aivan toinen menettely olisi hyödyllinen. Sillä mitä vähemmän poiketaan oikeudesta, sitä varmemmin etu saavutetaan. Mitä taas syntyvään sotaan tulee, jolla teitä Kerkyyralaiset koettavat pelottaa, saadaksensa teitä vääryyttä harjottamaan, niin se on tuiki epävarma. Ei teidän pidä, tämän kautta kiihotettuina, hankkia itsellenne aivan varmasti hetimiten syntyvää vihamielisyyttä Korintolaisten puolelta, vaan koettakaa mieluummin poistaa meissä Megaralaisten takia vallitsevaa epäluuloa. Sillä myöhäinenkin sopivassa tilaisuudessa osotettu ystävyys voi, jos kohtakin se on vähäarvoisempi, sovittaa suurimmankin loukkauksen. Älkää antako viekotella itseänne sillä, että he tarjoavat teille voimakasta laivastoliittoa; sillä paljoa varmempi tuki on rehellinen menettely vertaisiansa kohtaan, kuin hetken viehättämänä koettaa saavuttaa vaaranalaisia etuja."
"Koska me nyt olemme joutuneet samaan asemaan, josta me Lakedaimonissa puhuimme, että nimittäin jokaisella on oikeus rangaista liittolaisiansa, niin pyydämme me nyt teitä menettelemään samoin meitä kohtaan, jottette te päätöksellänne vahingoita meitä, me kun silloin äänestimme teidän hyväksenne. Maksakaa hyvä hyvällä: sillä tietäkää, että nyt on se ratkaiseva hetki käsissä, jolloin avustaja on paras ystävä ja vastustaja pahin vihollinen. Vieläkin kerran: älkää ottako Kerkyyralaisia liittolaisiksenne meidän mielipahaksemme älkääkä avustako heitä vääryyden tekemisessä. Tällätavoin te sekä menettelette velvollisuutenne mukaisesti että päätätte omaksi hyödyksenne."
Näin puhuivat Korintolaiset. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet kumpaisenkin puolueen esityksen, kutsuttiin kansa kahdesti kokoon. Ensimmäisessä kokouksessa sai Korintolaisten puhe paljon kannatusta, mutta toisessa kokouksessa muuttivat Ateenalaiset mielensä ja päättivät tehdä liiton Kerkyyralaisten kanssa, että nimittäin heillä olisi yhteiset viholliset ja yhteiset ystävät. Sillä jos Ateenalaiset Kerkyyralaisten kehotuksesta olisivat hyökänneet Korintosta vastaan, niin olisivat he rikkoneet Peloponneesolaisten kanssa tehdyt sopimukset. He solmivat vaan puollustusliiton, jonka kautta he sitoutuivat avustamaan toisiansa, jos joku hyökkäisi Kerkyyraa, Ateenaa tai heidän liittolaisiansa vastaan, sillä Ateenalaiset pitivät sotaa Peloponneesolaisia vastaan miltei varmana eivätkä sallineet, että Kerkyyra, jolla oli niin mahtava laivasto, joutuisi Korintolaisten valtaan, vaan toivoivat, että nämä mitä kiivaimmin hyökkäisivät toistensa kimppuun, jotta heidän olisi sitä helpompi sotia Korintolaisia ja muita merivaltioita vastaan, jos niin olisi pakko. Myöskin näkyi heistä tämä saari sijaitsevan erinomattain sopivalla paikalla, jos tahtoi purjehtia Italiaan ja Sikeliaan.
Tässä aikeessa ottivat Ateenalaiset Kerkyyralaiset liittoonsa ja lähettivät välittömästi, Korintolaisten lähdettyä, heille avuksi 10 laivaa. Näitä johtivat Kimoonin poika Lakedaimonos, Strombikoksen poika Diotiimos ja Epikleen poika Prooteas. Heillä oli käsky välttää tappelua Korintolaisten kanssa, jolleivät nämä purjehtisi Kerkyyraan tai johonkin sille kuuluvaan paikkakuntaan, yrittäen viedä siellä maihin sotaväkeä, mutta että heidän väkivallalla tulisi estää tätä tapahtumasta. Tämän käskyn antoivat Ateenalaiset heille, jotteivät rikkoisi rauhan sopimuksia. Ja näin saapuivat nämä 10 laivaa Kerkyyraan.
Kun Korintolaiset olivat valmiit varustuksissaan, purjehtivat he Kerkyyraan 150 laivalla. Näistä laivoista oli kymmenen Eeliläistä, 12 Megaralaista, kymmenen Leukadialaista, 27 Amprakialaista ja yksi Anaktorialainen, mutta Korintolaisten omia 90. Näille oli kukin kaupunki valinnut johtajat omia laivojansa varten, mutta Korintolaisia laivoja johtivat Eytykleen poika Xenokleidees ynnä neljä muuta päällikköä. Kun he purjehtien Leukaasta lähestyivät mannermaata vastapäätä Kerkyyraa, ankkuroivat he laivansa Tesprootian maassa sijaitsevan Keimerionin edustalle. Tämä on satama ja ylempänä sitä merestä kauempana sijaitsee Tesprootialaisessa Elaiatis-maakunnassa Efyyra niminen kaupunki. Lähellä tätä laskee Akeruusia-järvi vetensä mereen. Tesprootian läpi juoksee tähän järveen Akeron-joki, josta järvi on saanut nimensä. Myöskin Tyamis-joki virtaa näiden seutujen halki, erottaen Tesprootian ja Kestrineen toisistansa. Näiden jokien välillä kohoaa Keimerionin kallioniemi. Tälle paikalle mannermaata ankkuroivat Korintolaiset laivansa ja leiriytyivät.
Kun Kerkyyralaiset saivat tiedon heidän lähestymisestänsä, miehittivät he 110 laivaa, joita johtivat Mikiades, Aisimides ja Eyrybatos. Nämä leiriytyivät yhdelle niistä saarista, joita kutsutaan Sybota-saariksi. Tänne olivat myöskin saapuneet Ateenalaisten lähettämät kymmenen laivaa. Leykimnee-niemellä oli heillä jalkaväkeä ja 1,000 heille avuksi tullutta Sakyntolaista raskasaseista. Korintolaisilla oli niinikään suuri joukko barbarilaista sotaväkeä. Sillä täkäläiset mannermaalaiset ovat aina olleet hyvissä väleissä heidän kanssansa.
Kun Korintolaiset olivat saaneet kaikki valmiiksi, varustautuivat he kolmen päivän muonalla ja purjehtivat sitten yöaikaan Keimerionin satamasta, ryhtyäksensä meritappeluun vihollisia vastaan. Kun päivä alkoi sarastaa, huomasivat he purjehtiessansa Kerkyyralaisten laivain aavalla merellä tulevan suoraan heitä vastaan. Tultuansa toistensa näkyviin, asettuivat he taistelujärjestykseen vastakkain, Ateenalaiset laivat Kerkyyralaisten oikealle siivelle, mutta keskirintaman ja vasemman siiven muodostivat Kerkyyralaiset itse, jakaen laivansa kolmeen osastoon, joista kutakin johti yksi noista kolmesta päälliköstä. Näin olivat Kerkyyralaiset järjestyneet. Korintolaisten oikean siiven muodostivat Megaralaiset ja Amprakialaiset laivat, keskirintaman muut liittolaiset, mutta itse asettuivat he parailla laivoillansa vasemmalle siivelle Ateenalaisin ja Kerkyyralaisten oikeaa siipeä vastaan.
Kun merkki molemmin puolin oli annettu, törmäsivät he yhteen, ja meritappelu alkoi. Kummallakin puolella oli laivojen kansilla paljon raskasaseisia, nuolenampujia ja keihäänheittäjiä, vanhan tavan mukaan huonosti varustettuina meritaistelua varten. Ottelu oli kuuma, mutta vailla taidokasta järjestelyä, melkeinpä maatappelun kaltainen. Kun laivat olivat törmänneet yhteen, niin eivät ne enää laivojen paljouden synnyttämän tungoksen takia päässeet erilleen toisistansa, ja voitto riippui tykkänään kannella olevista raskasaseisista, jotka taistelivat määrätyssä asennossa, laivojen pysyessä liikkumatta. Vihollisen laivaryhmää ei koetettu puhkaista, vaan tuli taistelussa ilmi enemmän urhoollisuutta ja voimaa kuin taitavuutta. Tässä meritappelussa vallitsi kaikkialla kauhea meteli ja sekasorto. Taistelun kestäessä olivat Ateenalaiset laivat valmiina auttamaan Kerkyyralaisia, jos heitä missä kovin ahdistettiin, aiheuttaen pelkoa vihollisissa, mutta eivät ottaneet osaa tappeluun, koska pelkäsivät hallituksensa kieltoa. Pahimmin kärsi Korintolaisten oikea siipi. 20 laivalla pakottivat Kerkyyralaiset heidät täällä peräytymään, ajoivat yksityisiä laivoja takaa mannermaata kohti, purjehtien aina heidän leiriinsä asti, astuivat maihin, polttivat autioiksi jääneet teltat ja ryöstivät heidän tavaransa. Tällä siivellä kärsivät siis Korintolaiset ja heidän liittolaisensa tappion, ja Kerkyyralaiset saivat voiton. Mutta vasemmalla siivellä, missä Korintolaiset itse taistelivat, saivat he loistavan voiton, koska Kerkyyralaisten muutenkin vähempilukuisesta laivastosta puuttui 20 vihollisia takaa ajavaa laivaa. Kun Ateenalaiset näkivät Kerkyyralaisten olevan suuressa ahdingossa, riensivät he julkisesti heidän avuksensa, vaikka he alussa olivat karttaneet hyökkäystä. Mutta kun Kerkyyralaiset yleisesti pakenivat, ja Korintolaiset heitä ankarasti ahdistivat, ryhtyivät kaikki laivat eroituksetta taisteluun, niin että Ateenalaiset ja korintolaiset väkistenkin joutuivat käsikähmään keskenänsä.
Kerkyyralaisten paettua, eivät Korintolaiset huolineet korjata uppoavia laivoja, vaan käänsivät raivonsa niissä oleviin miehiin, ja surmasivat, purjehtien hylyksi joutuneiden laivojen rivien läpi, heitä mieluummin, kuin ottivat heitä vangeiksi. Tässä tilaisuudessa surmasivat he myöskin epähuomiosta omia miehiänsä, koska eivät tietäneet, että heidän oikea siipensä oli joutunut tappiolle. Sillä kun molemmin puolin oli paljon laivoja, peittäen hyvin suuren alan merta, niin taistelun kuohussa ei ollut helppo erottaa, kutka olivat voitolla, kutka tappiolla. Helleenien kesken oli tämä meritappelu laivojen paljouteen nähden siihenastisia suurempi. Kun Korintolaiset olivat ajaneet Kerkyyralaiset maalle saakka, käänsivät he huomionsa laivanhylkyihin ja kaatuneisiin sotureihin. Heidän onnistuikin korjata useimmat näistä Sybotaan, joka on autio satama Tesprootiassa, ja jonne barbarilais-sotajoukko oli kokoontunut heille avuksi. Tämän tehtyänsä purjehtivat he uudestaan kokoontuneina Kerkyyralaisia vastaan. Nämä purjehtivat myöskin vihollisia vastaan vielä merikelpoisilla laivoillaan ja niillä, jotka eivät olleet ottaneet osaa taisteluun, ynnä Ateenalaisten laivojen kanssa, peläten, että Korintolaiset koettaisivat astua maihin heidän alueellensa. Oli jo myöhäistä illalla ja sotahuuto hyökkäykseen oli jo kajahtanut, kun Korintolaiset äkkiarvaamatta käänsivät laivansa, huomattuansa 20 Ateenalaista laivaa purjehtivan heitä kohti. Nämä laivat olivat Ateenalaiset, edellämainittujen kymmenen laivan lähdettyä, lähettäneet Kerkyyralaisille avuksi, peläten, että Kerkyyralaiset joutuisivat tappiolle, joten myös tapahtui, ja että heidän kymmenen laivaansa ei riittäisi näitä suojelemaan.
Korintolaiset huomasivat ensin nämä laivat ja arvasivat niiden tulevan Ateenasta, ja koska he luulivat niitä useammiksi, kuin he näkivät, vetäytyivät he takaisin. Mutta Kerkyyralaiset, jotka laivojen suunnan takia eivät niitä huomanneet, ihmettelivät, miksi Korintolaiset käänsivät aluksensa, kunnes jotkut erottivat laivat ja ilmottivat niiden tulon toisille. Silloin Kerkyyralaisetkin vetäytyivät takaisin, sillä alkoi jo hämärtää ja Korintolaiset vetäytyivät yhä edemmäs. Täten erosivat he toisistansa, ja yö keskeytti tämän meritappelun. Kerkyyralaiset leiriytyivät Leykimneen edustalle, jonne saapuivat myöskin heidän avuksensa lähetetyt 20 Ateenalaista laivaa, purjehtien laivahylkyjen ja kaatuneiden keskitse, vähän sen jälestä, kuin ne oli huomattu. Näitä johtivat Leagroksen poika Glaukon ja Leogoroksen poika Andokides. Kerkyyralaiset pelkäsivät ensin niiden olevan vihollisia, sillä oli jo yönaika, mutta tunsivat heidät sitten ja saattoivat heidät satamaan.
Seuraavana päivänä purjehtivat nuo 30 Ateenalaista laivaa ja ne Kerkyyralaiset laivat, jotka olivat vielä merikelpoisia, siihen Sybotan satamaan, jossa Korintolaisten laivasto oli ankkurissa, houkutellaksensa niitä tappeluun. Purjehdittuansa ulos satamasta, asettuivat Korintolaiset aavalla merellä sota-asentoon, mutta pysyivät liikkumatta paikoillaan, haluamatta ryhtyä taisteluun, koska he huomasivat, että Ateenasta oli tullut uusia vahingoittumattomia laivoja. Sitäpaitsi tuotti heille paljon vaikeuksia laivoissa säilytettyjen vankien vartioiminen ja laivojen korjaamiseen tarpeellisten rakennusaineiden hankkiminen asumattomilla seuduilla. Heidän suurin huolensa oli nyt, miten paraiten pääsisivät purjehtimaan kotia, peläten, että Ateenalaiset, koska jo oli oltu käsikähmässä heidän kanssansa, pitäisivät sopimukset rikottuina ja estäisivät heitä purjehtimasta kotia.