Part 49

Samaan aikaan valittivat Peloponneesolaisten Mileetoksessa majailevat laivaston miehistöt keskenään, että Astyokos ja Tissafernees tuhosivat heidän asioitaan, edellinen sen kautta, ettei hän ennen ollut ryhtynyt meritappeluun, vaikka heidän laivastonsa oli voimakkaampi ja Ateenalaisten laivasto vähäinen, eikä nytkään, kun vihollisten laivat sanottiin olevan kapinoitsevalla kannalla ja eri paikoilla, vaan että hän, yhä odottaen Tissaferneen kyllä nimeksi lupaamia, mutta itse teossa saapumattomia laivoja, toistaiseksi lykkäsi taistelun. Tissafernesta he taas syyttivät siitä, ettei hän ensinkään tuottanut näitä laivoja, kuten myöskin ettei hän säännöllisesti eikä täydellisesti antanut ylläpitoa ja siten heikonsi laivaston. Ei pitäisi, arvelivat he, enää viivytellä, vaan ryhtyä ratkaisevaan taisteluun ja varsinkin Syrakuusalaiset olivat innokkaita kiihoittamaan heitä tähän.

Kun liittolaiset ja Astyokos olivat kuulleet heidän murisemisestaan, ja kun he tämän johdosta kokouksessa olivat päättäneet ryhtyä meritappeluun, koska myöskin heille ilmoitettiin Samoksessa tapahtuneista levottomuuksista, lähtivät he liikkeelle kaikilla laivoillaan, luvultaan 112, ja käskettyänsä Mileetolaisten maitse saapua Mykaleeseen, suuntasivat he matkansa Mykaleeseen. Kun Ateenalaiset näkivät Peloponneesolaisten laivojen purjehtivan heitä vastaan, vetäytyivät he 82 laivallaan, jotka sattuivat olemaan ankkurissa Glaukeessa lähellä Mykaleeta, Samokseen, koska eivät uskaltaneet antautua ratkaisevaan tappeluun. Tässä paikassa on Samos Mykaleeseen päin hyvin lähellä mannermaata. He olivat lähettäneet sanan Strombikidekselle, että hän rientäisi heidän avuksensa Kioksesta Abydokseen lähetetyillä laivoilla, koska he olivat saaneet tiedon vihollisten lähteneen Mileetoksesta ryhtyäkseen tappeluun, ja odottivat nyt hänen saapumistaan, jossa tarkoituksessa he olivatkin peräytyneet Samokseen. Purjehdittuansa Mykaleeseen, leiriytyivät Peloponneesolaiset kuten myöskin Mileetolaisten ja lähiseutujen jalkaväki sinne. Kun he seuraavana päivänä olivat purjehtimaisillaan Samosta vastaan, ilmoitettiin heille Strombikideksen saapumisesta Helleespontoksesta laivoineen, jonka johdosta he viipymättä purjehtivat takaisin Mileetokseen. Sitä vastoin tekivät Ateenalaiset, näitten laivojen tultua heidän avuksensa, hyökkäyksen Mileetosta vastaan, ryhtyäksensä ratkaisevaan taisteluun; mutta kun ei kukaan käynyt heitä vastaan, palasivat he Samokseen.

Koska Peloponneesolaiset eivät kootulla laivastollaankaan uskaltaneet purjehtia Ateenalaisia vastaan, ja koska he olivat neuvottomia, mistä hankkisivat ravintoa näin monelle laivalle, varsinkin kun Tissafernees ei kunnollisesti avustanut heitä, lähettivät he heti tämän jälkeen samana kesänä, kuten jo ennen oli heitä käsketty Peloponneesoksesta, Ramfioksen pojan Klearkoksen 40 laivalla Farnabatsoksen luokse. Sillä Farnabatsos oli jo ennen kutsunut heitä tulemaan, tarjoutuen hankkimaan heille ravintoa. Samalla ilmoitettiin heille niinikään, että Bysantion oli luopumaisillaan. Kun nämät Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtineet aavalle merelle, jotta ne voisivat kulkea salaa Ateenalaisilta, kohtasi niitä myrsky. Useimmat niistä pelastuivat Klearkoksen johdolla Delokseen ja palasivat myöhemmin Mileetokseen, josta Klearkos maitse kulki Helleespontokseen. Kymmenen laivoista pelastui Megaralaisen Heliksoksen johdolla Helleespontokseen ja auttoi Bysantionia luopumaan. Tämän kuultuansa, lähettivät Ateenalaiset Samoksesta apulaivaston ja vartioväen Helleespontokseen. Tapahtuipa vähäinen laivataistelukin Bysantionin edustalla, kahdeksan laivaa kahdeksaa vastaan.

Mutta vallanpitäjät Samoksessa ja varsinkin Trasybulos, joka vallankumouksen tapahduttua aina pysyi samassa tuumassa, että Alkibiadees oli kutsuttava kotia, taivuttivat vihdoin kansankokouksessa sotamiesten enemmistön myöntymään, ja heidän suostuttuansa suomaan Alkibiadeelle vaarattoman paluun, purjehti Trasybulos Tissaferneen luokse ja toi Alkibiadeen Samokseen, koska hän piti ainoana pelastuksena, että Tissafernees luopuisi Peloponneesolaisista ja liittyisi heihin. Jo ensimmäisessä kansankokouksessa toi Alkibiadees esille syytöksiä ja valituksia oman onnettomuutensa johdosta ja puhui laveasti valtionasioista, antaen heille suuremmoisia toiveita vastaisuudesta. Hän liioitteli suuresti vaikutustaan Tissaferneeseen, jotta siten pelottaisi harvainvaltaisia vallanpitäjiä Ateenassa, ja helpommin saisi yhdistykset hajoamaan, sekä jotta Samoksen esimiehet pitäisivät häntä suuremmassa kunniassa, ja he itse enemmän rohkaistuisivat, samalla kuin Tissaferneen vastustajat joutuisivat pahaan maineeseen ja menettäisivät vallitsevat toiveensa. Kovasti kerskaillen, vakuutti Alkibiadees Tissaferneen hänelle luvanneen, että Ateenalaisilta, kun hän vaan oli saanut luottamusta heihin, ei milloinkaan tulisi puuttumaan ravintoa, niin kauan kuin hänellä itsellään olisi jotakin, ei, vaikka hänen vihdoinkin olisi pakko rahaksi muuttaa peitteensä, ja että hän tuottaisi Foinikilaiset laivat, jotka jo olivat Aspendoksessa, Ateenalaisille, eikä suinkaan Peloponneesolaisille, mutta että Tissafernees ainoastaan silloin luottaisi Ateenalaisiin, jos hän, vaaratta palattuansa kotiinsa, puhuisi heidän puolestansa.

Kuultuansa tämän ja paljon muutakin, nimittivät he Alkibiadeen viipymättä päälliköksi entisten lisäksi ja uskoivat hänelle pääjohdon. Jokainen oli nyt niin varmassa toivossa, että pelastus oli käsissä, ja että he saisivat kostaa noille 400, että he eivät mistään hinnasta halunneet luopua siitä. He olivat jo valmiit hänen puheensa johdosta, halveksien uhkaavia vihollisia, purjehtimaan Peiraieysta vastaan. Mutta vaikka lukuisat henkilöt yllyttivät Alkibiadesta tähän, niin hän jäykästi esti purjehtimasta Peiraieysta vastaan, jättäen lähimmät viholliset selkänsä taa, vaan sanoi, koska hän oli valittu päälliköksi, purjehtivansa Tissaferneen luokse keskustelemaan sodan asioista. Hän lähtikin suoraa päätä kokouksesta, jotta hän kaikessa näyttäisi toimivan yhdestä tuumin Tissaferneen kanssa, ja koska hän tahtoi lisätä arvoaan Tissaferneen silmissä osottamalla hänelle, että hän, päälliköksi nimitettynä, voisi sekä hyödyttää että vahingottaa häntä. Alkibiadeella oli nyt tilaisuus pelottaa Ateenalaisia Tissaferneella, yhtä hyvin kuin Tissafernesta Ateenalaisilla.

Kun Peloponneesolaiset Mileetoksessa saivat tiedon Alkibiadeen paluusta, niin he paljoa suuremmin, kuin ennen, pitivät Tissafernesta epäluulonalaisena. Sillä täten sattui, että Tissafernees, joka jo Ateenalaisten hyökkäyksen jälkeen Mileetosta vastaan, jolloin Peloponneesolaiset eivät halunneet purjehtia heitä vastaan, paljoa niukemmin maksoi heille palkkaa, heissä lisäsi jo ennen tätä itseään kohtaan Alkibiadeen johdosta vallitsevaa vihaa. Kuten ennenkin, kokoontuivat sotamiehet ja myöskin muutamat korkeassa asemassa olevat henkilöt keskustelemaan siitä, että he eivät ensinkään olleet saaneet täyttä palkkaa, vaan kuinka tämä oli maksettu niukasti ja säännöttömästi. He arvelivat, että, jos ei uskallettaisi ratkaisevaa taistelua tahi lähdettäisi maahan, josta saisivat ravintoa, merimiehet karkaisivat laivoista. Heidän mielestänsä oli Astyokos syypää kaikkiin näihin, hän kun muka, katsoen omaa etuaan, noudatti Tissaferneen oikkuja.

Heidän ollessaan näissä neuvotteluissa, tapahtui seuraava levottomuus Astyokoksen ympäristössä. Koska Syrakuusalaiset ja Turilaiset merimiehet olivat tottuneet mitä suurimpaan vapauteen, niin he rohkeasti ahdistivat Astyokosta maksamaan heille palkkansa. Mutta hän vastasi vallan röyhkeästi ja uhkasipa kohotetulla kepilläänkin heidän puolestansa puhujaa Dooreosta. Kun sotilaat tämän näkivät, niin he merimiesten tapaan huutaen syöksyivät esiin kivittääksensä häntä. Mutta hän ennätti loukkaamattomana paeta erään alttarin suojaan, jolloin joukko hajaantui.

Mutta salaperäisellä hyökkäyksellä valloittivat Mileetolaiset Tissaferneen Mileetokseen rakentaman linnotuksen ja karkoittivat siitä vartioväen. Tämä oli liittolaisten ja varsinkin Syrakuusalaisten mieleen. Likas ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, vaan väitti, että Mileetolaisten ja muitten kuninkaan alueella asuvien kansojen tuli totella Tissaferneen kohtuullisia käskyjä, kunnes sota heidän eduksensa oli päättynyt. Mutta Mileetolaiset suuttuivat häneen tästä ja hänen muustakin esiintymisestään siihen määrin, että, kun hän myöhemmin kuoli tautiin, he eivät sallineet haudata häntä sinne, mihin läsnäolevat Lakedaimonilaiset halusivat.

Heidän täänkaltaista erimielisyyttä osoittaessaan Astyokosta ja Tissafernesta kohtaan, saapui Lakedaimonista Mindaros, Astyokoksen seuraaja nauarkkina, ja ryhtyi heti virkaansa, jonka tapahduttua Astyokos purjehti pois. Tissafernees lähetti hänen kanssansa sanansaattajan ympäristöstään molempia kieliä puhuvan Karialaisen nimeltä Gaulitees syyttämään Mileetolaisia linnoituksen vallottamisen johdosta ja samalla puolustamaan häntä, koska hän tiesi Mileetolaisten lähteneen syyttämään häntä, ja varsinkin Hermokrateen heidän joukossaan, joka aikoi osoittaa, että Tissafernees yhdessä Alkibiadeen kanssa turmeli Peloponneesolaisten asiat ja oli epäluotettava. Sillä hän kantoi aina vihaa tätä kohtaan palkan maksamisen tähden. Ja kun Hermokratees vihdoin karkotettiin Syrakuusasta, ja kun Mileetokseen tuli toisia päälliköitä Syrakuusalaisten laivoihin, nimittäin Potamis, Myskoon ja Deemarkos, niin hän vielä kovemmin syytti karkotettua Hermokratesta muun muassa siitä, että Hermokratees kerran muka olisi pyytänyt häneltä rahaa, ja kun ei saanut, ruvennut häntä vihaamaan. Astyokos ja Mileetolaiset purjehtivat Lakedaimoniin, Alkibiadees sitä vastoin Tissaferneen luota Samokseen.

Alkibiadeen jo saavuttua Samokseen, tuli sinne noitten 400 sanansaattajat, jotka he olivat lähettäneet rauhoittamaan ja neuvomaan Samokseen majoitettuja sotilaita. Pidetyssä kokouksessa koettivat he puhua, mutta sotilaat eivät heitä ensin tahtoneet kuullakaan, vaan huusivat, että kansanvallan hajoittajat olivat tapettavat. Mutta vihdoin he vaivoin rauhoittuivat ja suostuivat kuuntelemaan heitä. Lähettiläät ilmoittivat, että vallanmuutos ei suinkaan ollut suunnattu valtion turmioksi, vaan sen pelastukseksi, eikä suinkaan kavallettaisi sitä vihollisille, johonka heillä olisi ollut hyvä tilaisuus, kun viholliset, heidän jo ollessaan hallituksessa, tekivät hyökkäyksensä. Noista 5,000 tulisivat kaikki vuoroonsa osallisiksi hallitukseen. Eikä se muka ensinkään ollut totta, että heidän omaisiansa kiusattiin, kuten Kaireas heitä panetellakseen oli ilmoittanut, eikä niitä ensinkään pahoin pidelty, vaan asuivat he rauhassa tilallaan. Heidän vielä puhuttuansa paljon muutakin, eivät sotilaat ensinkään ottaneet heidän sanojansa kuuleviin korviin, vaan lausuivat vihastuneina mikä minkäkin ehdotuksen, mutta etusijassa ehdotettiin, että purjehdittaisiin Peiraieykseen. Tässä tilaisuudessa näkyy Alkibiadees hyödyttäneen kaupunkia enemmän, kuin kukaan muu. Sillä kun Samokseen majoitetut Ateenalaiset kiihkoissaan pyrkivät purjehtimaan kansalaisiansa vastaan, jolloin aivan varmaan Joonia ja Helleespontos olisivat joutuneet vihollisten haltuun, niin astui hän esiin sitä estämään eikä tässä tilaisuudessa kukaan muu, kuin hän, olisi kyennyt hillitsemään rahvasta. Hän ei ainoastaan estänyt hyökkäystä, vaan pidätti lisäksi yksityisesti vimmastuneita loukkaamasta lähettiläitä. Hän lähetti heidät menemään sillä vastauksella, että hän ei suinkaan estäisi noita 5,000 hallitsemasta, mutta käski heitä eroittamaan nuo 400 ja entiseen tapaan asettamaan 500 miehen neuvoston. Hän kiitti suuresti heidän toimiaan huojentaakseen ravinnon hankkimista sotilaille. Muutenkin hän kehotti pysymään lujana, eikä tekemään vihollisille mitään myönnytyksiä. Hän arveli, että kun vain kaupunki pelastuisi, suuri toive olisi, että keskinäinen sopu kyllä syntyisi kansalaisten välillä, mutta jos kerran Samoksessa olevat tahi kotikaupunkilaiset joutuisivat perikatoon, niin ei löytyisi ketään, jonka kanssa voisi sopia.

Saapuvilla olivat myöskin Argolaisten lähettiläät, tarjotakseen Samoksessa olevalle Ateenalaiselle kansanpuolueelle apuansa. Alkibiadees kiitti heitä ja lähetti heidät takaisin kehoituksella saapumaan, kun kutsuttaisiin. Näitä Argolaisia seurasi ne Paraloksen miehet, jotka nuo 400 olivat viettäneet sotalaivaan purjehtimaan Euboian ympäristössä. Laivoissa seurasivat noiden 400 Ateenalaiset lähettiläät, Laispodias, Aristofoon ja Meleesias Lakedaimoniin. Mutta kun he purjehtiessaan saapuivat Argoksen tienoille, niin he vangitsivat ja jättivät Argolaisille lähettiläät, koska nämät vaikuttavasti olivat ottaneet osaa kansanvallan kukistukseen. Itse he eivät enää lähteneet Ateenaan, vaan toivat Argoksesta Samokseen lähettiläät omistamallaan laivalla.

Samana kesänä, aikana, jolloin Peloponneesolaisten viha Tissafernesta vastaan oli korkeimmillaan sekä muistakin syistä että varsinkin Alkibiadeen palaamisen tähden, koska hän tämän kautta selvästi jo näkyi suosivan Ateenalaisia, valmistautui hän Likaksen seuraamana matkustamaan Aspendokseen hakemaan Foinikilaisia laivojaan, tahtoen, kuten näkyi, heidän edessään puhdistautua häntä vastaan tehdyistä syytöksistä. Hän sanoi asettavansa alapäällikkönsä Tamooksen matkoilla ollessaan huolehtimaan ravinnosta sotajoukolle. Koska ei olla yhtä mieltä, on vaikea tietää, missä tarkoituksessa hän matkusti Aspendokseen, mutta ei hän sieltä tuonut laivoja, vaikka hän kyllä kävi siellä ja vaikka Foinikilaiset laivat, luvultaan 147, aivan varmaan olivat saapuneet Aspendokseen. Syystä, miksi ne eivät saapuneet perille, on monta eri otaksumaa. Toiset arvelevat, että hän poissaolollaan tahtoi heikontaa Peloponneesolaisia sillä keinoin, että Tamoos, jolle tämä toimi oli uskottu, ei suinkaan hankkinut parempaa, vaan huonompaa ravintoa sotajoukolle. Toiset taas, että hän oli tuottanut Foinikilaiset laivat Aspendokseen, jotta hän pakottaisi Peloponneesolaisia maksamaan hänelle siitä, ettei hän veisi niitä pois, vaan sallisi heidän käyttää niitä. Toiset taas, että hän tällä tahtoi kumota Lakedaimonissa häntä vastaan vallitsevat syytökset, ja että päin vastoin sanottaisiin, ettei hän ollut mikään petturi, vaan tosiaankin oli lähtenyt hakemaan täysin miehitettyjä laivoja. Minun luullakseni on todenperäisintä, ettei hän tuonut laivastoa perille, koska siten halusi viivytellä ja heikontaa Helleenejä, kun hän viipyi poissa matkallaan, sekä pitää molempia yhtä voimakkaina, jottei kumpainenkaan pääsisi heistä voimakkaammaksi. Sillä ei ole epäiltävääkään, ettei hän, jos vain olisi halunnut, olisi kyennyt voitolla lopettamaan sotaa. Jos hän olisi tuonut laivat, olisi hän aivan varmasti hankkinut voiton Lakedaimonilaisille, joilla jo, ilman niitäkin, oli yhtä lukuisa laivasto, kuin vihollisilla. Hänen esiintuomistaan verukkeistakin, miksi hän muka ei tuonut laivoja, käy tämä ilmi. Hän sanoi, ettei niin paljon laivoja ollut koossa, kuin kuningas oli käskenyt. Mutta siitähän hänelle olisi koitunut päin vastoin sitä suurempi kiitos, jos hän, säästämällä kuninkaan varoja, olisi saanut yhtä paljon aikaan. Tissafernees kävi todellakin Aspendoksessa, missä tarkoituksessa lieneekään käynyt, ja keskusteli Foinikilaisten kanssa, ja Peloponneesolaiset lähettivät hänen kehotuksestaan Lakedaimonilaisen Filippoksen johdolla kaksi kolmisoutulaivaa näitä muka hakemaan.

Kun Alkibiadees sai tiedon Tissaferneen saapumisesta Aspendokseen, purjehti hänkin sinne 13 laivalla, luvaten hankkia Samoksessa oleville Ateenalaisille varoja ja suuria etuja, joko itse tuomalla Ateenalaisille Foinikilaiset laivat, tahi ainakin estämällä niitten liittymistä Peloponneesolaisiin. Sillä hän kyllä arvatenkin jo ennaltaan tiesi, ettei Tissafernees ensinkään aikonut tuoda niitä. Vaan täten hän tahtoi tehdä Tissaferneen Peloponneesolaisten mielestä epäluulonalaiseksi ystävyydestä häntä ja Ateenalaisia kohtaan, jotta hän mieluummin pakoitettaisiin yhtymään heihin. Alkibiadees purjehti suoraan itään päin Faseelista ja Kaunosta kohti.

Kun noiden 400 lähettämät sanansaattajat Samoksesta palasivat Ateenaan, ilmoittivat he Alkibiadeen tuumat, kuinka hän kehoitti pysymään lujana myöntämättä mitään vihollisille, ja että hänellä oli suuret toiveet sovittaa soturit heidän kanssansa ja kukistaa Peloponneesolaiset. Tämän kautta he vallan suuresti rohkaisivat harvainvallan perustajia, joista useat jo olivat tyytymättömiä, ja jotka halusivat päästä siitä erilleen, jos se vain vaaratta voisi käydä päinsä. He pitivät keskenään kokouksia, joissa he ankarasti moittivat asioiden silloista johtoa. Heidän joukossaan löytyi mahtavimpia harvainvallan mahtimiehiä, kuten Hagnoonin poika Teeramenees, Skelliaan poika Aristokratees ja monta muuta, jotka olivat ensimmäisiä hallituksessa. He sanoivat vallan kovasti pelkäävänsä Samoksessa majailevaa sotajoukkoa ja Alkibiadesta, ja että heidän Lakedaimoniin toimittamansa lähettiläät saattaisivat vahinkoa kaupungille, jonka johdosta he halusivat päästä tuosta liian ahtaasta harvainvallasta vaatien, että nuot 5,000 itse teossa, eivätkä ainoasti nimeksi, pääsisivät hallitukseen osallisiksi, jotta syntyisi tasapuolisempi hallitus. Tämä oli ainoastaan poliitillinen puhetapa heidän suussaan, sillä useimmat heistä sillä peittelivät omaa kunnianhimoaan, johon kansanvallasta syntyneet harvainvallat useimmiten kukistuvat. Sillä jokainen pyrkii heti pääsemään ensimmäiseksi, eikä tyydy olemaan toisten rinnalla vertaisena, jota vastoin kansanvallassa on helpompi tyytyä asemaansa, kun vaali sen määrää. Enin varmuutta heille kuitenkin tuotti vakuutus siitä, että Alkibiadeen toimenpiteet olivat vakavalla kannalla, kuten myöskin ettei harvainvalta näkynyt tulevan pitkäikäiseksi. Kilvan koetti siis jokainen päästä ensimmäiseksi kansan johdossa.

Mutta ne noitten 400 johtomiehistä, jotka enin vastustivat tällaista tuumaa, Frynikos, joka jo päällikkönä Samoksessa oli joutunut Alkibiadeen vihamieheksi, Aristarkos, joka jo vanhoistaan oli kansanvallan vastustaja, Peisandros, Antifoon ja joukko muita mahtavimmista miehistä olivat jo ennen, heti kun kansanvalta sai jalansijaa Samoksessa, toimittaneet keskuudestaan lähettiläitä Lakedaimoniin innokkaasti hieromaan sovintoa, ja olivat rakentaneet linnotuksen Eetiooneia nimiselle paikalle sitä innokkaammin, kun he, lähettiläittensä palattua Samoksesta, näkivät sekä kansan että niittenkin puoluelaisistaan, joihin he enin olivat luottaneet, muuttaneen mielipidettään. He lähettivät Spartaan Antifoonin, Frynikoksen ja kymmenen muuta kaikella kiireellä, koska olivat peloissaan sekä kotikaupunkinsa että Samoksen tapahtumien johdosta, käskien heitä solmimaan sopimuksen Lakedaimonilaisten kanssa millä siedettävillä ehdoilla tahansa. Sen ohessa valmistivat he yhä innokkaammin linnoitusta Eetiooneiassa. Teeramenees ja hänen puoluelaisensa lausuivat, että linnoituksen tarkoitus ei suinkaan ollut estää Samoksessa majailevia sotilaita, jos väkisten pyrkisivät Peiraieykseen, vaan voida päästää viholliset sinne, kun rakentajat haluaisivat. Eetiooneia on Peiraieyksesta ulkoneva niemeke, muodostava sataman suun. He yhdistivät tämän linnoituksen ennestään löytyvään muuriin siten, että vähäinen sotajoukko voisi pitää sataman suun hallussaan. Sillä sataman suussa loppuivat sekä vanha mannermaanpuolinen että uusi sisärantaa myöten kulkeva linnoitus samaan kahdesta löytyvästä tornista. He rakensivat sinne myöskin läpikäytävän, jonka he pitivät hallussaan ja johon he pakottivat kaikkia tuomaan sekä heillä olevan että meritse tulevan viljan ja ottamaan sen sieltä myytäväksi.

Jo kauan sitten oli Teeramenees levitellyt näitä huhuja ja kun lähettiläät palasivat Lakedaimonista saamatta mitään yleistä sovintoa aikaan, niin hän laususkeli, että muka tuo linnoitus tuottaisi kaupungille vaaraa ja tuhoa. Sillä samaan aikaan sattui Euboialaisten kutsumisesta Peloponneesoksesta tulemaan 42 laivaa, joista muutamat olivat Italialaisia, Tarantoksesta ja Lokrista, ja muutamat Sikelialaisia. Ne olivat jo ankkurissa Las-kaupungin edustalla Lakoonikan alueella ja valmistautuivat purjehtimaan Euboiaan Ageesandrideen pojan Ageesandroksen johdolla. Mutta Teeramenees väitti, että nämät eivät olleet liikkeellä Euboiaa varten, vaan mieluummin Eetioneian linnoituksen rakentajien avuksi, ja että, jos ei oltu varoillaan, kaupunki huomaamatta joutuisi perikatoon. Tässä syytöksessä olikin jonkun verran perää, eikä ainoastaan panettelua. Sillä nämät tuumivat harvainvallan kautta päästä hallitsemaan liittolaisiakin, mutta jos ei tämä heiltä onnistuisi, ainakin pysyä hallituksessa laivaston ja linnoitusten avulla, jotka olivat heidän hallussaan. Mutta jos tässäkin sortuisivat, niin he eivät kuitenkaan aikoneet antautua uudestaan syntyneen kansanvallan ensimmäisiksi uhreiksi, vaan mieluummin jättää kaupungin vihollisten haltuun linnoituksineen, laivoineen, kun vaan voisivat pelastaa oman itsensä.

Sitä varten oli linnoitus varustettu porteilla ja käytävillä vihollisten sisäänpäästämistä varten, ja he rakensivat linnaa innolla, haluten saada sen valmiiksi mitä nopeimmin. Alussa huhuttiin tästä seikasta salaa ani harvojen kesken; mutta kun eräs peripoleista salavihkaa kansan täyttämällä torilla lähellä neuvostotaloa iski kuolijaaksi Lakedaimonin lähetyskunnasta tulevan Frynikoksen, jolloin surmaaja kyllä pääsi pakoon, mutta hänen auttajansa, Argeiolainen henkilö, vangittiin, niin tämä, vaikka hän ei neljänsadan neuvoston kiduttamana maininnut ketään nimenomaan yllyttäjäksi, kuitenkin lausui tietävänsä, että paljon ihmisiä kokoontui peripolarkoksen luokse ja muihinkin taloihin. Ja kun ei jutusta sitä enempää huolittu, niin rohkaistuivat jo Teeramenees ja Aristokratees sekä muut neljänsadanneuvoston jäsenet, jotka olivat samaa mieltä, kuten myöskin ulkopuolella näitä olevat samaten ajattelevat henkilöt, ja ryhtyivät toimiin. Sillä silloin juuri olivat Peloponneesolaiset laivat Las-kaupungista kiertäneet niemikön ympäri ja ankkuroineet Epidauroksen edustalle, tehtyänsä ryöstöretkiä Aiginassa. Teeramenees kovasti väitti, etteivät nämät, jos purjehduksen päämaalina olisi ollut Euboia, olisi poikenneet Aiginaan palataksensa jälleen Epidaurokseen, vaan että ne olivat saapuneet kutsuttuina hänen aina ilmoittamassansa tarkoituksessa, jonkatähden ei enää saisi istua toimetonna. Vihdoin ryhtyivät he monen puoluelaisen ja epäluuloa herättävän puheen johdosta sanasta toimeen. Peiraieyksessa Eetiooneian muuria rakentavat raskasaseiset, joitten joukossa myöskin oli taksiarkkina Aristokratees heimoineen, ottivat kiinni Aleksikleksen, joka oli harvainvallan puolueeseen kuuluva päällikkö ja sen innokkaimpia puolustajia, ja sulkivat hänen erääseen rakennukseen. Heihin yhtyi joukko muitakin, niiden joukossa Hermoon, eräs Munykiaan majoitetuiden peripolojen päällikkö. Tärkeintä oli kuitenkin, että raskasaseisten enemmistö oli samaa mieltä heidän kanssaan.

Kun tämä ilmoitettiin neljänsadanneuvostolle, joka juuri oli neuvostotalossa, niin sen jäsenet heti olivat valmiit, paitsi heidän tuumiinsa suostumattomia, aseilla käymään Teerameneen ja hänen puoluelaistensa kimppuun. Puolustautuakseen sanoi Teeramenees olevansa valmis lähtemään pelastamaan Aleksiklesta ja lähti yhden samanmielisen päällikön seuraamana Peiraieykseen, johon hänen avukseen myöskin marssi Aristarkos nuorten ratsumiesten seuraamana. Nyt syntyi suuri ja pelottava sekasorto. Sillä kaupungissa luultiin jo, että Aleksiklees oli sekä vangittu että surmattu, ja Peiraieyksessa, että kaupunkilaiset olivat hyökkäämäisillään heidän kimppuunsa. Vaivoin estivät tästä kaupungissa samoilevia miehiä vanhukset ja kaupungin kesti-ystävä Farsalolainen Thukydides, joka innolla pidätti vastaantulevia, huutaen, etteivät saattaisi kaupunkia perikatoon, vihollisten läheisyydessä väijyessä.