Part 50
Sillä välin saapui Peiraieykseen Teeramenees päällikkönä ja esiintyi muka kovin suuttuneena, pauhaten raskasaseisille, jota vastoin Aristarkos ja rahvaan vastustajat olivat todellakin suutuksissaan. Mutta useimmat raskasaseisista ryhtyivät suurimmaksi osaksi viipymättä toimiin. He kysyivät Teerameneeltä, oliko muuri hänen mielestään rakennettu hyvässä tarkoituksessa vai olisiko parempi, että se revittäisiin. Ja kun hän sanoi, että, jos heistä niin näkyi, että muuri oli revittävä, hänkin oli samaa mieltä, niin raskasaseiset heti ja joukko Peiraieyksen asukkaista lähtivät liikkeelle ja hävittivät muurin maata myöten. Kehoitus levitettiin rahvaassa, että jokaisen, joka halusi, että nuo viisituhatta hallitsisivat eikä neljänsadanneuvosto oli ryhdyttävä toimiin. Sillä he piiloutuivat yhä kuitenkin viidentuhannen nimen varjoon, eivätkä suorastaan sanoneet haluavansa, että kansa pääsisi hallitsemaan, peläten, että tuntematta ehkä erehdyksessä kääntyisivät jonkun vallitsevien olojen kannattajan puoleen. Senpä takia halusi neljänsadanneuvosto, että nuot viisituhatta muka olisivat olemassa, mutta että ne eivät olleet näkyvissä, koska he arvelivat, että niin lukuisat hallitukseen osalliset olisivat samaa, kuin kansanvalta, ja että tuo salaperäisyys herättäisi keskinäistä pelkoa.
Seuraavana päivänä kokoontui tosin neljänsadanneuvosto neuvostotaloon, mutta sangen nolostuneena. Peiraieyksessa olevat raskasaseiset puolestaan päästivät irti Aleksikleen, jonka he olivat vanginneet, ja lähtivät, hävitettyänsä linnoituksen, Munykian Dionysoksen teaatteriin, jossa he riisuttuansa aseet pitivät neuvottelun, josta he päätöksensä mukaan kulkivat kaupunkiin ja asettuivat Anakeioniin. Tänne saapui noitten neljänsadanneuvoston toimittamia lähettiläitä, jotka keskustelivat yksityisesti miesten kanssa ja lepyttivät niitä, jotka heistä näyttivät sävyisemmiltä, sekä pyysivät heitä rauhoittamaan muitakin, lausuen, että noiden viidentuhannen nimet julaistaisiin ja että heistä vuorottain noitten viidentuhannen mielipiteen mukaan ne neljäsataa valittaisiin, mutta että he eivät toki syöksisi valtiota perikatoon millään muotoa, eivätkä jättäisi sitä vihollisille. Nämät lukuisat puheet eri henkilöille saattoivat raskasaseisten enemmistön maltillisemmaksi, koska he pelkäsivät saattavansa koko valtion perikatoon, ja he myöntyivät siis tuumaan, että määrä-päivänä tultaisiin kokoon Dionysoksen teaatteriin neuvottelemaan sovinnosta.
Kun Dionysoksen teaatterissa pidettävän kokouksen päivä tuli ja kansa juuri oli kokoontumaisillaan, ilmoitettiin, että nuo 42 laivaa Ageesandridaan johdolla purjehtivat pitkin Salamista Megarasta. Raskasaseiset luulivat kaikki kuin yksi mies, että tämä juuri oli se, mitä Teeramenees ja hänen puoluelaisensa jo aikoja sitten olivat aavistaneet, että nämät laivat nimittäin purjehtivat linnoituksen takia ja että sen hävittäminen oli ollut onneksi. Luultavaa on, että Ageesandridas sopimuksesta purjehti ympäri Epidaurosta ja sen seutuja, mutta ehkä hän Ateenassa vallitsevien levottomuuksien johdosta toivoi saavansa sopivan tilaisuuden esiintyäkseen, ja sen takia viipyi niillä vesillä. Kun tästä saapui ilmoitus, riensi Ateenan koko kansa mitä kiiruimmin Peiraieykseen, arvellen vihollisten uhkaavan jo läheltä itse satamasta suuremmalla sodalla, kuin heidän sisällinen sotansa olikaan. Toiset astuivat laivoihin, toiset lykkäsivät laivoja rannalta, toiset taas riensivät muureille ja sataman suuta puolustamaan.
Kun Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtien pitkin rannikkoa päässeet Sunionin ympäri, niin ne ensin ankkuroivat Torikoksen ja Prasiain väliin, josta ne sitten saapuivat Ooroopokseen. Ateenalaisten oli pakko mitä kiiruimmin miehittää laivansa harjottamattomilla miehillä, koska kaupungissa vallitsi erimielisyys, ja koska heidän täytyi kiiruhtaa apuun, tärkeimmän alueensa ollessa vaarassa. Sillä, Attikan eristetyksi tultua, riippui heidän olemassaolonsa yksinomaan Euboiasta. He lähettivät siis Tymokareen johdolla laivoja Eretriaan, joitten saavuttua yhdessä ennestään Euboiassa olevien laivojen kanssa siellä oli 36 alusta, jotka heti pakotettiin antautumaan meritaisteluun. Sillä heti suuruksen jälkeen Ageesandridas vei laivat liikkeelle Ooroopoksesta, joka sijaitsee Eretrialaisten kaupungista noin 60 stadionin päässä merimatkaa. Kun hän purjehti hyökkäämään, niin Ateenalaisetkin heti miehittivät laivansa luulossa, että heidän maaväkensä oli rannalla lähellä laivoja. Mutta nämät eivät olleet saaneet suurustaan torilta, sillä Eretrialaiset eivät varovaisuuden tähden myyneet mitään, vaan sotilaitten oli pakko ostaa tarpeensa kaupungin äärimmäisistä taloista, jotta viholliset ehtisivät käydä hyökkäykseen, Ateenalaisten hitaasti astuessa laivoihin, joten Ateenalaiset olivat pakotetut purjehtimaan aavalle merelle suuruksetta. Merkki annettiin Eretriasta Ooroopokseen, milloin oli lähdettävä liikkeelle. Tämmöisen tilan vallitessa purjehtivat Ateenalaiset taisteluun Eretrian sataman edustalla ja pitivätkin puoliaan kotvan aikaa, mutta kääntyivät vihdoin pakosalle ja tungettiin rannalle. Ne heistä, jotka pakenivat Eretrian muka ystävälliseen kaupunkiin, joutuivat kurjimpaan tilaan, saaden kaikki surmansa. Mutta ne, jotka pääsivät Eretrian alueella olevaan linnoitukseen, pelastuivat, kuten myöskin ne laivat, jotka saapuivat Kalkikseen. Vallattuansa 22 Ateenalaista laivaa surmasivat Peloponneesolaiset osan miehistä ja ottivat toiset vangeiksi. Tämän tehtyänsä he pystyttivät voitonmerkin. Vähän myöhemmin pakottivat he Euboian luopumaan Ateenasta paitsi Oorooposta, joka aina pysyi Ateenalaisten hallussa, ja järjestivät sikäläiset olot mielensä mukaan.
Kun tieto Euboian tapahtumista saapui Ateenalaisille, niin valtasi heidät suurempi pelästys, kuin milloinkaan ennen. Sillä ei onnettomuus Sikeliassa, vaikka olikin suuri, eikä mikään muukaan heitä siihen määrin ollut pelottanut. Kun nyt sotajoukko Samoksessa oli noussut kapinaan eikä toisia laivoja löytynyt enemmän kuin miehistöjäkään, ja kun he itse olivat keskinäisessä riidassa ja törmäämäisillään yhteen tuossa tuokiossa, ja kun lisäksi tässä suuressa onnettomuudessa sekä laivasto että, mikä oli tärkein, Euboia, josta heillä nyt oli suurempi hyöty kuin itse Attikasta, oli menetetty, miten he eivät olisi joutuneet epätoivoon? Enimmän ja lähimmän levottomuuden heissä herätti pelko, että ehkä voittoisa vihollinen heti uskaltaisi purjehtia heidän laivoista tyhjään Peiraieykseen, ja arvelivatkin hänen miltei jo saapuneen sinne. Jospa nämät olisivat olleet uskaliaampia, olisivatkin he sen helposti tehneet, ja siten joko hyökäten kaupunkia vastaan herättäneet vielä suuremman eripuraisuuden tahi kaupungin jatketulla piirittämisellä pakottaneet Joonian merellä purjehtivia laivoja, vaikka vastustivatkin harvainvaltaa, rientämään omiensa ja koko kaupungin avuksi. Siinä tapauksessa olisivat Peloponneesolaiset saaneet haltuunsa sekä Helleespontoksen että Joonian ja saaret sekä maa-alueen Boiootiaan saakka, jopa koko Ateenalaisten valtion. Mutta sekä tässä että myöskin muissa suhteissa olivat Lakedaimonilaiset kaikista Ateenalaisten vihollisista vähin vaaralliset, mikä asia enin riippui heidän erilaisesta mielenlaadustansa. Sillä toiset olivat kiivaita, toiset hidastelevia, toiset uskaliaita, toiset miettiväisiä, joka varsinkin merivaltiossa tuottaa suurinta hyötyä. Tämän osoittivat varsinkin Syrakuusalaiset; sillä ollen samanlaatuisia, kuin Ateenalaiset, suoriutuivatkin he parahiten heistä.
Näistä ilmoituksista huolimatta, miehittivät Ateenalaiset kuitenkin 20 laivaa ja kutsuivat ensi kerran kumouksen jälkeen kansan kokoon Pnyks (Pykna)-kukkulalle, jossa kokoukset ennenkin tavallisesti pidettiin. Tässä kokouksessa panivat he neljänsadanneuvoston viralta pois ja uskoivat hallituksen viidelletuhannelle miehelle, joihin vuoroonsa tulisi kuulumaan kaikki raskasaseisiksi kelvolliset. Palkkaa ei maksettaisi kellekään virkamiehelle; ken tähän ei suostuisi, joutuisi kirouksen alaiseksi. Sittemmin pidettiin lukuisia kokouksia, joissa määrättiin Nomoteeteja asetettaviksi sekä neuvoteltiin valtion muista asioista. Minun tietääkseni eivät Ateenalaiset milloinkaan ole noudattaneet parempaa hallitusmuotoa, kuin alussa tätä aikaa. Sillä siinä vallitsi luonnollinen suhde harvainvaltaisten ja kansanvaltaisten luvussa, ja se kohotti ensin valtion sen vaikeasta tilasta. He päättivät myöskin kutsua Alkibiadeen ja hänen puoluelaisensa takaisin, ja toimitettuansa lähettiläitä sekä hänen luoksensa että Samoksessa majailevalle sotajoukolle, kehottivat he heitä ryhtymään hallitukseen.
Heti tämän hallitusmuodon muutoksen tapahtuessa pakenivat Peisandros ja Aleksiklees puoluelaisineen ja harvainvallan innokkaimmat kannattajat salassa Dekeleiaan. Mutta Aristarkos, joka sattui olemaan päällikkönä, lähti yksin heistä kiiruusti raaimpien nuolenampujien joukon seuraamana Oinoeeseen, joka on linnoitus Attikan ja Boiootian rajalla. Tätä piirittivät Korintolaiset omasta puolestaan, kutsuttuansa Boiootialaiset avukseen Oinoeen läheisyydessä heille tapahtuneen onnettomuuden tähden, jossa tilaisuudessa joukko heidän Dekeleiasta palaavia miehiään oli surmattu. Keskustelussaan Oinoeelaisten kanssa valehtelee Aristarkos, että Ateenan asukkaat olivat sopineet Lakedaimonilaisten kanssa sekä muistakin asioista että Oinoeen jättämisestä Boiootialaisten valtaan; niin oli muka päätetty. Luottaen häneen päällikkönä, ja koska he piirityksen takia eivät tietäneet asiain menosta, lähtivät he linnasta sopimuksen suojassa. Täten saivat Boiootialaiset Oinoeen haltuunsa. Samaan aikaan lakkasivat myöskin harvainvalta ja levottomuudet Ateenassa.
Kun ei kukaan Tissaferneen alapäälliköistä, hänen ollessaan Aspendoksessa, hankkinut ravintoa Mileetoksessa oleville Peloponneesolaisille, ja kun ei Foinikilaisia laivoja eikä Tissafernestakaan näkynyt eikä kuulunut, vaan sitä vastoin hänen seuraansa lähetetty Filippos ja toinenkin Faseeliksessa oleskeleva Hippokratees niminen Spartiati kirjottivat laivanpäällikölle Mindarokselle, etteivät mainitut laivat ensinkään saapuisi, ja että Tissafernees heitä pahoin kohteli, ja koska Farnabatsos sitoutui, jos he toisivat laivansa hänen avukseen, nostamaan viimeisetkin alallansa sijaitsevat kaupungit kapinaan Ateenaa vastaan, yhtähyvin kuin Tissaferneeskin, arvellen tästä olevan itselleen enemmin hyötyä kuin Tissaferneelle, niin Peloponneesolaiset samaan aikaan sinä kesänä Mindaroksen johdolla äkkiarvaamatta, jotta Samoksessa majoitetut viholliset eivät tätä huomaisi, hyvässä järjestyksessä 73 laivalla lähtivät Mileetoksesta purjehtimaan Helleespontokseen. Samana kesänä oli jo tätä ennen sinne purjehtinut 60 laivaa, tehden matkalla ryöstöretkiä Kersoneesoksessa. Mutta myrskyn pakoittamana poikkesi Mindaros Ikarokseen. Odotettuansa täällä suotuisaa ilmaa viisi tai kuusi päivää, saapui hän vihdoin Kiokseen.
Kun Trasyllos kuuli hänen lähteneen Mileetoksesta, purjehti myöskin hän heti Samoksesta 55 laivalla kiiruumman kautta, jottei Mindaros ennen häntä ehtisi päästä Helleespontokseen. Saatuansa tiedon hänen olostaan Kioksessa ja arvellen hänen viipyvän siellä, asetti Trasyllos vakoilijoita Lesbokseen ja vastapäätä olevalle mannermaalle ilmoittamaan, jos laivat lähtisivät liikkeelle, jotteivät ne salassa pääsisi lähtemään. Itse hän lähti Metymneeseen ja käski hankkia jauhoja ja muita tarpeita, tehdäksensä Lesboksesta hyökkäyksen Kiokseen, jos Mindaros viipyisi siellä kauemmin. Samalla aikoi hän, jos vaan voisi, vallottaa Lesboksessa sijaitsevan Eressoksen, joka oli luopunut Ateenalaisista. Sillä Meetymneestä karkoitetut mahtimiehet olivat, saatuansa avukseen Kymeestä noin 50 raskasaseista ja pestattuansa miehiä mannermaalta, joten niitä oli yhteensä ehkä 300, ensin tehneet hyökkäyksen Meetymneetä vastaan Teebalaisen Anaksandroksen johdolla, koska hän oli heidän heimolaisensa. Mutta kun Meetymneetä vastaan rynnännyt Ateenalainen vartioväki oli torjunut tämän heidän yrityksensä, ja kun he myöskin taistelussa ulkopuolella kaupunkia olivat joutuneet tappiolle, niin he kulkivat vuorten yli ja nostivat Eressoksen kapinaan. Trasyllos purjehti kaikilla laivoillaan tätä kaupunkia vastaan, aikoen tehdä hyökkäyksen, mutta Trasybulos oli jo ennen saapunut sinne Samoksesta viidellä laivalla, heti kun sinne oli tullut tieto karkotettujen yrityksestä. Koska hän oli myöhästynyt, oli hän lähtenyt Eressoksen edustalle vartioimaan. Lisäksi tuli kaksi laivaa paluumatkalla Helleespontoksesta ja Meetymneeläisiä laivoja, joten yhteensä oli koossa 67 laivaa. He varustautuivat nyt yhdessä laivoista otetuiden sotilaiden kanssa piirityskoneitten avulla ja kaikilla keinoilla väkirynnäköllä Eressoksen vallottamiseen voimiensa mukaan.
Muonitettuansa kaksi päivää ja otettuansa Kiolaisilta kolme Kiolaista tessarakostaa mieheen, lähti Mindaros Kioksessa ankkuroittujen Peloponneesolaisten laivojen seuraamana kolmantena päivänä sieltä kiiruusti liikkeelle. Ne eivät purjehtineet aavalle merelle, jotteivät Eressoksessa ankkuroidut Ateenalaiset laivat heitä huomaisi, vaan mannermaata kohti Lesbos-saari vasemmalla. Ehdittyänsä Karterian satamaan Fookaialaisella alueella söivät he suurusta, ja purjehdittuansa sivu Kymaian söivät he puolista Arginusaissa vastapäätä Mytileneetä. Sieltä he purjehtivat pimeän yön vallitessa ja saapuivat Harmatusiin mannermaalla vastapäätä Meetymneetä, jossa he suurustivat, ja kun he täältä kiireellä olivat sivuuttaneet Lektoksen, Larissan, Hamaksitoksen ja muita sikäläisiä paikkakuntia, saapuivat he ennen puoliyötä Roiteioniin, joka jo on Helleespontoksessa. Muutamat alukset ehtivät aina Sigeioniin saakka ja muualle näillä tienoilla.
Kun vartijat antoivat merkin Ateenalaisten Seestoksessa oleville 18 laivalle, ja kun sieltä huomattiin noitten lukuisain tulien äkkiä leimahtavan vihollisella alueella, niin he ymmärsivät Peloponneesolaisten purjehtineen sinne. He lähtivät jo samana yönä mitä kiiruimmin Kersoneesokseen ja sivuuttivat Elaius-kaupungin, koettaen purjehtimalla ulapalle päästä vihollisten laivoja pakoon. He pääsivätkin huomaamatta Abydoksessa vartioivien 16 laivan ohitse, vaikka heidän puoluelaisensa heille oli antanut käskyn tarkoin valvoa, lähtisivätkö viholliset liikkeelle. Mutta kun päivän valjetessa Mindaroksen laivasto nämät huomasi ja heti lähti niitä ajamaan takaa, niin ne eivät kaikki ennättäneet pakoon, vaikka kylläkin useimmat pääsivät Imbrokseen ja Leemnokseen, mutta neljä viimeistä joutui vihollisten valtaan Elaiusin edustalla. Yhden näistä, joka Prootesilaoksen temppelin läheisyydessä joutui rannalle, valtasivat viholliset miehineen ja kaksi muuta ilman miehistöä, neljännen taas miehittömän polttivat he Imbroksen läheisyydessä.
Kun tämän jälkeen Abydoksesta ja muualta oli kokoontunut yhteensä 86 laivaa, ryhtyivät Lakedaimonilaiset piirittämään Elaius kaupunkia; mutta kun he, koko sen päivän koetettuansa, eivät saaneet sitä haltuunsa, purjehtivat he takaisin Abydokseen.
Kun Ateenalaiset, täten pettyneinä vartijoittensa tarkkaamattomuuden kautta, koska eivät luulleet vihollisten laivojen heidän huomaamattansa pääsevän lähtemään, vaan yhä tyyneesti jatkoivat piiritystä, kuulivat vihollisten poistuneen Eressoksesta, niin he kiiruhtivat avuksi Helleespontokseen. He ottivat kaksi Peloponneesolaisten laivaa, jotka liian rohkeina olivat takaa-ajaen purjehtineet ulapalle. Saavuttuansa Elaiukseen seuraavana päivänä, laskivat he siellä ankkurit. Tässä heihin yhtyivät Imbrokseen paenneet laivansa, ja he valmistautuivat viisi päivää meritaistelua varten.
Tämän jälkeen taistelivat he seuraavalla tavalla: Ateenalaiset purjehtivat siivittäin, asettuen pitkin rantaa Seestoksen puolelle, jonka huomattuansa Peloponneesolaiset kävivät heitä vastaan Abydoksesta. Kun he olivat taisteluasennossa, levittivät Ateenalaiset 76 laivaansa pitkin Kersoneesosta, alkaen Idakoksesta aina Arrianoihin saakka; Peloponneesolaiset taas Abydoksesta Dardanokseen 86 laivaa käsittävän laivastonsa. Peloponneesolaisten oikean siiven muodostivat Syrakuusalaiset, toisen taas Mindaros paraiten purjehtivien laivojen johtajana. Ateenalaisten vasempaa siipeä johti Trasyllos, oikeaa Trasybulos, muut päälliköt seisoivat kukin määrätyllä paikallaan. Kun Peloponneesolaiset kiiruhtivat alkamaan taistelua, ja koska he vasemmalla siivellään ulottuivat Ateenalaisten oikeata siipeä ulommas, uhaten sulkea näitä pääsemästä ulos merelle, niin Ateenalaiset, kun huomasivat, mihin viholliset aikoivat heitä estää purjehtimasta, kävivät heitä vastaan ja heidän onnistui ehtiä ennen näitä. Mutta kun Ateenalaisten vasen siipi jo oli ehtinyt sivu Kynos-seema nimisen niemikön, niin heikontui laivasto heidän keskirintamallansa ja hajaantui, varsinkin kun heillä oli pienempi määrä laivoja käytettävänä, ja kun Kynos-seeman seutu muodostaa suippuisen kulman, niin ettei voi nähdä, mitä toisella puolella sitä tapahtuu.
Rynnäten keskustaa vastaan, ajoivat Peloponneesolaiset Ateenalaisten laivat kuiville. He astuivat myöskin maihin ja saivat täydellisen voiton. Avuksi keskusrintamalle ei päässyt Trasybuloksen miehet oikealta siiveltä heitä ahdistavilta laivoilta, eivätkä Trasylloksen johtamat sotilaat vasemmalta siiveltä. Sillä Kynos-seema niemikkö esti heitä näkemästä tapahtumia sen toisella puolella, ja sitä paitsi Syrakuusalaiset sekä muut viholliset, yhtä lukuisina kuin he itse, sulkivat heiltä tien, kunnes vihdoin osa Peloponneesolaisista laivoista, varmoina voitostaan, eri haaroilta alkoi hätyyttää vihollisia ja joutui epäjärjestykseen. Kun Trasybulos huomasi vastustajainsa laivojen pidättäytyvän, niin hänkin lakkasi levittämästä siipeään, vaan kääntyi vihollisia vastaan ja karkoitti heidät vastarinnan kukistettuansa. Sitten hän kääntyi Peloponneesolaisten voittoisaa laivastoa vastaan, joka järjestyksettä harhaili ulapalla, ja saattoi hyökkäyksillään useimmat niistä semmoiseen pelkoon, että ne pakenivat miekanlyönnittä. Syrakuusalaiset, jotka jo Trasyllos oli karkottanut pakosalle, pakenivat nyt vielä nopeammin, kun näkivät toistenkin peräytyvän.
Kun Peloponneesolaiset tappionsa jälkeen ensin enimmiten olivat paenneet Meidios-joelle, mutta sittemmin Abydokseen, valtasivat Ateenalaiset kuitenkin ainoastaan muutamia aluksia; sillä koska Helleespontos on ahdas, tarjosi se vihollisille lukuisia turvapaikkoja. Mutta tämä voitto merellä oli Ateenalaisille suuresta merkityksestä. Sillä tähän saakka pelättyänsä Peloponneesolaisten laivastoa sekä muitten pienten kärsimiensä tappioitten johdosta että varsinkin Sikeliassa heitä kohdanneen onnettomuuden vuoksi, pääsivät he nyt epäluottamuksesta itseensä ja pitämästä vihollisia itseään etevämpinä laivaston puolesta. Vihollisilta valtasivat he kahdeksan Kiolaista, viisi Korintolaista, kaksi Boiootialaista ja kaksi Amprakialaista laivaa sekä yhden Leukadialaisen, yhden Lakedaimonilaisen, yhden Syrakuusalaisen ja yhden Pelteeneeläisen laivan. Itse menettivät he 15 laivaa. Pystytettyänsä voitonmerkin Kynos-seeman niemikölle, korjattuansa laivanhylyt rannalle ja luovutettuansa kaatuneet vihollisille, lähettivät he kolmisoutulaivan Ateenaan ilmoittamaan voitosta. Ateenalaiset, jotka Euboian onnettomuuden ja sisällisten levottomuuksien johdosta olivat joutuneet epätoivoon, rohkaistuivat suuresti, kun saapuva laiva heille toi sanoman odottamattomasta onnenkohtauksesta, ja arvelivat vielä voivansa päästä voitolle, jos he vain innolla ryhtyisivät toimiin.
Korjattuansa laivansa, lähtivät Seestoksessa majailevat Ateenalaiset neljäntenä päivänä laivatappelun jälkeen luopunutta Kytsikosta ahdistamaan. Nähtyänsä Harpagionin ja Priapoksen edustalla kahdeksan Bysantionista purjehtivaa laivaa, hyökkäsivät he näitä vastaan ja ottivat laivat, voitettuansa maaväen. Saavuttuansa Kytsikokseen, joka oli linnoittamaton, palauttivat he tämän kaupungin kuuliaisuuteen ja kantoivat siltä veroa. Peloponneesolaiset purjehtivat sillä välin Abydoksesta Elaius-kaupunkiin ja korjasivat siellä olevat valloitetut eheät laivansa; muut olivat Elaiusilaiset polttaneet. Euboiaan lähettivät he Hippokrateen ja Epikleen hakemaan laivat sieltä.
Näihin aikoihin purjehti Alkibiadeeskin 13 laivallaan Kaunoksesta ja Faseeliksesta Samokseen, ilmoittaen saaneensa aikaan, etteivät Foinikilaiset laivat liittyisi Peloponneesolaisiin ja että hän oli entistä enemmän tehnyt Tissaferneen suopeaksi Ateenalaisia kohtaan. Hän miehitti yhdeksän laivaa entisten lisäksi, ja näiden avulla hän kiskoi paljon rahaa Halikarnassolaisilta, ja linnoitti Koossaaren. Tämän toimitettuansa ja asetettuansa päällikön Koossaareen, palasi hän syyspuoleen Samokseen.
Saatuansa tiedon, että Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtineet Mileetoksesta Helleespontokseen, suuntasi Tissafernees matkansa Aspendoksesta Jooniaa kohti. Peloponneesolaisten ollessa Helleespontoksessa, toivat Antandrilaiset, eräs Aiolilainen heimo, maitse Abydoksesta Ideevuoren toiselta puolelta raskasaseisia kaupunkiin, koska Tissaferneen Persialainen alipäällikkö, Arsakos, oli heitä loukannut kuten Delolaisiakin. Teeskennellen, että häntä uhkasi vihollinen, jonka nimeä hän ei maininnut, oli hän käskenyt Delolaisia, jotka asuivat Atramyttionissa siitä ajasta, kun Ateenalaiset, puhdistaen Delos-saarta, olivat karkoittaneet heidät sieltä, hankkimaan hänelle paraimmat miehensä sotilaiksi. Mutta houkuteltuansa nämät ulos kaupungista ystäviksensä ja liittolaisiksensa, oli hän antanut miehiensä ympäröidä ja ampua heidät kuoliaaksi. Tämän ilkityön takia ja koska hän muutenkin sietämättömästi heitä oli kohdellut, pelkäsivät he, että hän vieläkin ehkä tuottaisi heille onnettomuuksia, jonka tähden he karkoittivat hänen vartioväkensä linnasta.
Kun Tissafernees kuuli tästä Peloponneesolaisista lähteneestä ilkityöstä paitsi muista Mileetoksessa ja Knidoksessa harjoitetuista vehkeistä, sillä myöskin Knidoksesta olivat hänen vartijansa karkoitetut, ja koska hän arveli olevansa vallan pahassa maineessa heidän luonansa ja pelkäsi, että he häntä ehkä vieläkin vahingoittaisi, sekä nähden Farnabatsoksen lyhyemmässä ajassa ja vähemmillä kustannuksilla saavuttaneen enemmän, kuin hän Ateenailta, niin päätti hän matkustaa Peloponneesolaisten luokse Helleespontokseen, puolustautuaksensa mitä kauniimmilla sanoilla syytöksistä Antandroksen tapahtuman ja Foinikilaisten laivojen johdosta sekä muittenkin syytöksien suhteen. Saavuttuansa Efesokseen, toimitti hän uhrin Artemis-jumalattarelle. Tätä kesää seuraavan talven loputtua, kuluu 21 vuosi loppuun.