Part 47

Tällä välin saapuu sana Kaunoksesta, että nuo 27 laivaa ja Lakedaimonilaisten lähettämät neuvonantajat olivat saapuneet. Ja koska Astyokos arveli kaikkea muuta vähäpätöisemmäksi, kuin hankkia turvallista kulkua noin monelle laivalle, jotta niillä voisivat hallita merta, ja Lakedaimonista saapuneille tarkastajille varma pääsö meren yli, jätti hän heti Kiokseen purjehtimisen sikseen ja purjehti Kaunokseen. Purjehtien Meropilaisen Koos saaren ohitse, astui hän siellä maihin ja ryösti kaupungin, joka oli linnottamaton, ja jonka suurin maanjäristys, mikä miesmuistiin on tapahtunut, oli hävittänyt. Kaupungin asukkaat olivat paenneet vuoristoon, mutta ryöstöretkillään otti hän saaliiksi kaikki, mitä sai käsiinsä, paitsi vapaat henkilöt; ne hän päästi menemään. Kun hän Koos-saarelta yöllä oli saapunut Knidokseen, saivat hänen Knidolaiset hartailla kehotuksillaan pidättämään merimiehensä laivoissa ja lähtemään suoraa päätä Ateenalaisten 20 laivaa ahdistamaan, joita Karminos, yksi Samoksen päälliköistä, piti silmällä noilla Peloponneesoksesta saapuneilla 27 laivalla, joita hakemaan Astyokos juuri oli lähtenyt. Samokseen oli saapunut tieto heidän tulostaan Mileetoksesta, ja Karminos heitä vakoili Symeen, Kalkeen, Roodoksen ja Lykian ympäristössä. Sillä hän oli jo saanut tiedon laivojen saapumisesta Kaunokseen.

Astyokos purjehti sentähden viipymättä Symeeseen, ennenkuin hänen lähtönsä tuli tunnetuksi, arvellen ehkä merellä saavansa käsiinsä laivat. Mutta sade ja sumuilma hajotti hänen pimeässä harhailevat laivansa ja saattoi ne epäjärjestykseen. Kun aamun valjetessa hänen laivastonsa oli hajallaan ja vasen siipi jo Ateenalaisille näkyvissä, vaan kun muu osa laivastoa vielä harhaili saaren ympäri, niin Karminos Ateenalaisineen kiiruusti hyökkää heitä vastaan vähemmällä laivamäärällä, kuin kaikilla 20, arvellen näitten olevan heidän valvomansa laivat Kaunoksesta. Ensi rynnäkössä he upottivatkin kolme laivaa ja vahingottivat useimpia muita, ollen voitonpuolella, kunnes heidän aavistamattansa laivaston enemmistö tuli näkyviin ja ympäröi heidät kaikkialta. Lähdettyänsä pakosalle menettivät Ateenalaiset kuusi laivaa, mutta pakenivat toisilla Teutlussan saarelle ja sieltä Halikarnassokseen. Tämän jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset Knidokseen, ja yhdyttyänsä Kaunoksesta tulleisiin 27 laivaansa, purjehtivat he yhdessä Symeeseen, johon he pystyttivät voitonmerkin, ja palasivat Knidokseen takaisin.

Kun Ateenalaiset olivat saaneet tiedon meritappelusta, purjehtivat he kaikilla Samoksessa olevilla laivoillansa Symeeseen, mutta eivät hyökänneet Knidoksen edustalla olevaa laivastoa vastaan, eikä tämä liioin heitä vastaan, vaan purjehtivat takaisin Samokseen, otettuansa vihollisten Symeeseen jätetyt laivatarpeet ja astuttuansa maihin Loorymassa mannermaalla.

Kun kaikki Peloponneesolaisten laivat olivat kokoontuneet Knidokseen, korjasivat he puutteellisuudet ja nuo 11 Lakedaimonilaista miestä neuvottelivat Tissaferneen kanssa, joka itse oli saapunut sinne, tapahtuneista toimista, jotka eivät olleet heidän mielensä mukaan, sekä vastaisista sodan toimista, miten molemmille parahiten ja hyödyllisimmin sotaa käytäisiin. Varsinkin Likas moitti tapahtumia, eikä pitänyt kumpaakaan sopimusta, ei Kalkideuksen enemmän kuin Teerameneenkään tekemää, heille hyödyllisenä. Hän väitti olevan aivan väärin, että kuningas nytkin vielä saisi haltuunsa kaikki ne maat, jotka hän tahi hänen esi-isänsä ennen muinoin olivat hallinneet: tämä tietäisi, lausui hän, että kaikki saaret, Tessalia, Lokrit ja maat Boiootiaan saakka jälleen joutuisivat kuninkaan ikeen alle, ja että Lakedaimonilaiset vapauden asemesta Helleeneille toimittaisivat Meedialaisen herruuden. Hän käski siis solmita uudet sopimukset, sillä olemassa olevista hän ei ensinkään välittäisi, koska niiden mukaan laivoille ei ollut vaadittavissa mitään ylläpitoa. Tyytymättömänä erosi Tissafernees heistä tyhjin toimin raivostuneena.

Muutamien mahtavien miesten kutsumuksesta päättivät Lakedaimonilaiset purjehtia Rodokseen, toivoen saavansa liittolaiseksi tämän vallan mahtavan ja sekä merimiehistä että jalkaväestä voimakkaan saaren ja samalla arvellen, että he tämän liiton kautta kykenisivät omin neuvoin ylläpitämään laivojaan, pyytämättä siihen varoja Tissaferneelta. Purjehdittuansa heti samana talvena Knidoksesta, laskivat he maihin 90 laivalla ensin Rodoksessa sijaitsevaan Kameiros nimiseen kaupunkiin, pelottaen suuresti tuumasta tietämättömiä, jotka pakenivat, varsinkin kun kaupunki oli linnottamaton. Kutsuttuansa kokoon nämät ja molempien toisten Lindos ja Jeelysos nimisten kaupunkien asukkaat, taivuttivat Lakedaimonilaiset heidät luopumaan Ateenalaisista. Täten liittyi Rodos Peloponneesolaisiin.

Saatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset samaan aikaan laivoillaan Samoksesta, koettaen ehtiä estämään tätä tapahtumasta, ja heillä olikin jo merellä Rodos näkyvissä. Mutta kun he hiukan myöhästyivät, purjehtivat he ensin Kalkeeseen ja sieltä Samokseen ja tekivät myöhemmin Kalkeestä ja Kooksesta hyökkäyksiä Rodosta vastaan. Rodoksen asukkailta kiskoivat Peloponneesolaiset 30 talentin paikoille ja viipyivät siellä rauhassa 80 päivää, vedettyänsä laivansa maalle.

Sillä välin, ja ennenkuin lähdettiin Rodokseen, tapahtui seuraava: Alkibiadees joutui Kalkideuksen kuoleman ja Mileetoksen taistelun jälkeen Peloponneesolaisilla epäluulon alaiseksi, jonka johdosta he lähettivät kirjeen Astyokokselle, että hän surmauttaisi Alkibiadeen, sillä Agiskin vihasi häntä, ja hän esiintyi muutenkin epäiltävästi. Ensi hädässään pakeni hän Tissaferneen luokse ja vahingotti hänen luonansa voimiensa mukaan Peloponneesolaisten asioita. Hänen tultua Tissaferneen neuvonantajaksi kaikissa toimissa, vähensi tämä avustusväen palkan Attikalaisesta drakmasta kolmeen oboliin, eikä tätäkään palkkaa säännöllisesti maksettu. Hän neuvoi Tissafernestä sanomaan heille, että Ateenalaisetkin, jotka pitkistä ajoista olivat kokeneita laivaliikkeessä, antoivat vain kolme obolia merimiehilleen, eivätkä suinkaan varojen puutteesta, vaan jotteivät heidän merimiehensä liiallisella mässäämisellä turmelisi ruumiinsa terveyttä, tahi jättäisivät laivansa antamatta heille tulevan palkkansa palaamisensa takeeksi. Hän neuvoi Tissafernesta myöskin lahjoilla houkuttelemaan trierarkkeja ja päälliköitä suostumaan hänen tuumiinsa, mikä häneltä onnistuikin paitsi Syrakuusalaisten päälliköiden suhteen, joitten kaikkien puolesta ylipäällikkö Hermokratees yksin koko liittokunnan nimessä tästä kieltäytyi. Kun kaupungit pyysivät rahaa, niin Alkibiadees Tissaferneen nimessä kielsi antamasta heille mitään, sanoen Kiolaisille, että he, rikkaimmat kaikista Helleeneistä, häpeäisivät pyytää rahaa niiltä, jotka heidän vapautensa hyväksi olivat heittäytyneet vaaraan ruumiillansa ja omaisuudellansa. Ja muille kaupungeille hän vastasi, että he tekivät väärin, jos he, kun he ennen luopumistansa olivat maksaneet Ateenalaisille niin paljon, eivät nyt oman itsenäisyytensä hyväksi olisi halukkaita maksamaan yhtä paljon tahi enemmänkin. Hän selitti, että Tissafernees luonnollisesti oli pakosta säästäväinen, koska hän omin varoin kävi sotaa, mutta että hän kyllä, jos kuningas lähettäisi hänelle rahaa, maksaisi palkan ja kohtuullisesti korvaisi kaupunkien kulut.

Alkibiadees kielsi niinikään Tissafernesta lopettamasta sotaa liian kiiruusti, kuten myöskin hankkimasta valtaa sekä maalla että merellä yhdelle valtiolle ja sentähden kutsumasta avukseen, kuten hän oli aikeissa, Foinikilaista laivastoa sekä pestaamasta useampia Helleenejä, vaan että hän antaisi molempain heikontaa toisiaan, joten kuningas voisi itsellensä hankaliksi käyneitä vastaan nostaa toiset. Mutta jos yksi ainoa hallitsisi sekä maalla että merellä, olisi kuninkaan vaikea kukistaa tätä, ellei hän itse suurilla vaaroilla ja kustannuksilla lähtisi taisteluun. Mukavampihan oli, sanoi hän, vähillä kustannuksilla ja vaaratta itsensä puolesta antaa Helleenien keskenään heikontaa toisiaan. Muuten olivat, lisäsi hän, Ateenalaiset soveliaimmat jakamaan valtaa hänen kanssansa, koska he vähemmän huolivat vallotuksista mannermaalla, ja tuumissaan sekä sodankäynnissään olivat hänelle hyödyksi. Sillä kun he vaan, jatkoi hän, saavat haltuunsa meren, auttavat he kyllä orjuuttamaan kuninkaan maissa asuvia Helleenejä, jota vastoin Peloponneesolaiset tulevat heitä vapauttamaan. Eihän ole luultavaa, että Lakedaimonilaiset, jotka koettavat vapauttaa Helleenejä maalaisiensa ikeestä, eivät vapauttaisi kansalaisiansa vieraasta vallasta, kunhan vaan ovat kukistaneet Ateenalaiset. Hän kehotti siis Tissafernesta antamaan heidän keskenään heikontaa toisiaan, ja päästyänsä Ateenalaisista karkottaa Peloponneesolaiset maasta. Näin tuumi Tissaferneeskin, päättäen hänen menettelystään. Hän luotti täydellisesti Alkibiadeeseen, kuten ainakin hyvään neuvonantajaan, maksaen Peloponneesolaisille niukan palkan, eikä laskenut heitä laivataisteluun, sanoen Foinikilaisen laivaston olevan tulossa, jolloin he ylivoimalla varmemmin taistelisivat, turmellen täten heidän toimiaan ja heidän laivastonsa voiman, joka jo oli kasvanut aika vankaksi, jo selvästi osoittaen, ettei hän ensinkään aikonut taistella heidän avuksensa.

Nämät neuvot antoi Alkibiadees Tissaferneelle ja kuninkaalle, kun hän oleskeli heidän luonansa, pitäen ne heille paraimpina, ja koska hän siten myöskin tahtoi hankkia itselleen tilaisuuden palataksensa takaisin kotimaahan, ymmärtäen hyvin, että hänelle siihen tulisi tilaisuus, jos hän ei sitä hävittäisi. Hän arveli Ateenalaisten mieluummin suostuvan siihen, jos hän näyttäisi olevan hyvissä väleissä Tissaferneen kanssa, miten myöskin tapahtui. Sillä kun Samoksessa majailevat Ateenalaiset sotilaat kuulivat hänen suuresti vaikuttavan Tissaferneeseen, niin hän sai puolelleen mahtavimmat heistä, osaksi, koska hän heille oli lähettänyt sanan, että he mainitsisivat vallanpitäjille, että hän kyllä olisi suostuvainen palaamaan kotimaahan ja ottamaan osaa hallitukseen, harvainvallan vallitessa, mutta ei suinkaan ilkeämielisen rahvasvallan vallitessa, joka oli karkoittanut hänen, ja että hän silloin hankkisi heille Tissaferneen suosion, ja osaksi myöskin koska Ateenalaisten Samoksessa majailevat trierarkit ja mahtavimmat omasta puolestaankin halusivat kukistaa kansanvallan.

Ensin levisi tämä asia sotajoukossa, ja myöhemmin se tuli keskustelun alaiseksi kaupungissakin. Moniaat henkilöt kulkivat Samoksesta yli Alkibiadeen puheille, ja kun hän yhä lupasi hankkia ensin Tissaferneen ja sittemmin itse kuninkaan heille ystäväksi, jos he eivät kannattaisi kansanvaltaa, jolloin kuningas enemmin heihin luottaisi, niin syntyi heissä vakava toivo, että he, mahtavimmat kansalaisista, jotka tästä asiain tilasta enin kärsivät, saisivat kaupungin hallituksen huostaansa ja kukistaisivat viholliset. Palattuansa Samokseen, keskustelivat he tästä asiasta puoluelaistensa kanssa ja lausuivat julki, että kuningas tulisi heidän ystäväkseen ja antaisi heille rahaa, jos Alkibiadees saisi palata takaisin ja jos he luopuisivat kansanvallasta.

Vaikkakin kansa ensin suuttui näistä vehkeistä, niin rauhottui se kumminkin hauskasta toiveesta, että saisi palkan kuninkaalta. Kun harvainvallan kannattajat olivat ilmottaneet tuumansa kansalle, niin kokoontuivat he taas keskenään ja useamman ystävän kanssa neuvottelemaan Alkibiadeen ehdotuksista. Kaikki muut pitivät näitä viisaina ja luotettavina; mutta Frynikos, joka vielä oli päällikkönä, ei ensinkään hyväksynyt niitä, vaan väitti, että harvainvalta ja kansanvalta oli Alkibiadeelle yhdentekevä, niinkuin myöskin oli, ja ettei tämä tarkoittanut muuta, kuin miten hän, kumottuansa nykyisen kaupungin järjestyksen, ystäviensä kutsumana saisi palata kotiin, ja että oli tarkoin vaarinotettava, ettei syntyisi sisällisiä levottomuuksia. Kuninkaalle hän ei pitänyt ensinkään hyödyllisenä, kun Peloponneesolaiset vielä vallitsivat merellä ja heidän hallussaan oli monta suurinta kaupunkia hänen valtakunnassaan, liittyä Ateenalaisiiin, joihin hän ei ensinkään luottanut, ja sen takia joutua vaikeuksiin, kun hänellä oli tilaisuus ruveta Peloponneesolaisten ystäväksi, jotka eivät koskaan olleet hänelle tuottaneet vahinkoa. Eivätkä liittolaiskaupungitkaan, joille oli luvattava harvainvaltaisuus, kun Ateenalaiset itse luopuisivat kansanvallasta, hänen mielestään jättäisi luopumishankkeitaan, eivätkä uskolliset kaupungit sen kautta tulisi luotettavammiksi. Sillä mieluummin, kuin ne haluaisivat olla harvainvallan tahi kansanvallan orjina, pyrkisivät ne tietysti vapauteen, olkoonpa millä hallituksella tahansa. Eikä pitäisi luulla, että nuo niin kutsutut kauniit kunnon miehet saisivat vähemmän rettelöitä aikaan, kuin kansa, koska he juuri johtavat kansaa kaikkiin pahoihin toimiin, joista heillä on suurin hyöty. Nämät puolestaan, jos heistä riippuisi, mestauttaisivat tuomiotta kansalaisia väkivaltaisesti, mutta kansa olisi heidän ainoa tukensa ja turvansa. Ja hän sanoi tietävänsä tämän olevan muittenkin kaupunkien kokemuksen kautta hankkiman vakuutuksen. Häntä siis ei ensinkään miellyttänyt Alkibiadeen ehdotukset, joista nyt neuvoteltiin.

Kokoukseen yhtyneet pysyivät kuitenkin päätöksessään, hyväksyen ehdotukset, ja toimittivat lähettiläiksi Ateenaan Peisandroksen ja muutamia muita, jotta he toimisivat Alkibiadeen palaamisen hyväksi ja kansanvallan lakkauttamiseksi siellä, kuten myöskin hieromaan ystävyyttä Tissaferneen ja Ateenalaisten välillä.

Kun Frynikos sai tiedon, että tuumittiin Alkibiadeen palaamisesta ja että Ateenalaiset myöntyivät siihen, niin hän peläten, että Alkibiadees, palattuansa kotiin, kohtelisi häntä ankarasti, koska hän oli vastustanut hänen puolestansa puhuvia, keksi seuraavan keinon. Hän lähetti salaa Astyokokselle, Lakedaimonilaisten nauarkille, joka vielä oli Mileetoksessa, kirjeen, jossa hän ilmotti, että Alkibiadees vahingotti heidän asemaansa koettaen tehdä Tissaferneen Ateenalaisten ystäväksi, ja selitti kaikki muutkin asiat perinpohjaisesti. Hän arveli, että olisi annettava anteeksi, jos hän, vaikkakin kaupunkinsa vahingoksi, kirjotti täten vihamiehestään. Mutta Astyokos ei ensinkään halunnut kostaa Alkibiadeelle, joka ei enää ollutkaan hänen saavutettavissaan. Hän matkusti päin vastoin Magneesiaan Alkibiadeen ja Tissaferneen luokse ja luki heille Samoksesta saamansa kirjeen, joutuen siten ilmiantajaksi. Hänen sanotaan täten tahtoneen omaksi edukseen päästä Tissaferneen suosioon sekä tällöin että muulloinkin. Samasta syystä hän myöskin oli ollut jokseenkin väliäpitämätön palkan vähentämisen suhteen.

Alkibiadees kirjoitti viipymättä Samoksen vallanpitäjille, mitä vehkeitä Frynikos toimi, vaatien hänen mestaustansa. Kun Frynikos tämän ilmiannon kautta joutui suurimpaan vaaraan, lähettää hän hädissään toisen kirjeen Astyokokselle, jossa hän, nuhdellen tätä entisen kirjeen salaisuuden ilmottamisesta, seikkaperäisesti selitti, miten hän oli valmis toimittamaan koko Samoksessa majailevan Ateenalaisten sotajoukon hänen käsiinsä, koska Samos oli linnottamaton. Hän sanoi, että hän omantunnon vaivoitta mieluummin halusi panna henkensä alttiiksi Lakedaimonilaisten hyväksi, kuin saada surmansa verivihollistensa käsistä. Myöskin tämän ilmaisi Astyokos Alkibiadeelle.

Koska Frynikos jo edeltäkäsin ymmärsi, että hänen kirjeensä tulisi tunnetuksi ja että Alkibiadeelta hetimiten oli odotettavissa kirje näistä seikoista, niin hän itse kiiruhti ilmottamaan sotajoukolle, että hän varmaan tiesi vihollisten, koska Samos oli linnotusta vailla, ja kun eivät kaikki laivat olleet satamassa, aikovan hyökätä leiriä vastaan, jonkatähden oli välttämätön mitä kiiruimmin linnottaa Samos ja ryhtyä muihinkin varustuskeinoihin. Päällikkönä olikin hänellä valta panna tämä toimeen. Tämän johdosta toimitettiin nopeasti Samoksen linnottaminen, mikä jo ennenkin oli päätetty asia. Vähän myöhemmin saapuikin Alkibiadeelta kirje ilmotuksella, että Frynikos oli kavaltanut sotajoukon ja että viholliset aikoivat tehdä hyökkäyksen. Mutta Alkibiadesta ei pidetty luotettavana, vaan arveltiin hänen, saatuansa tiedon vihollisten tuumista, vihamielisyydestä halunneen esittää Frynikosta kavaltajana, joten se ei ensinkään häntä vahingoittanut, vaan mieluummin todisti hänen puolestansa, kun siinä oli yhdenpitävä ilmoitus.

Tämän jälkeen koetti Alkibiadees vielä hartaammin saada Tissaferneen liittymään Ateenalaisiin. Tissafernees kyllä pelkäsi Peloponneesolaisia, koska he esiintyivät suuremmalla laivastolla kuin Ateenalaiset, mutta tahtoi kuitenkin, jos vain voisi, pysyä heidän luottamuksessaan, varsinkin kun hän sai tiedon Peloponneesolaisten erimielisyydestä Knidoksessa Teerameneen kautta solmituiden sopimusten suhteen, joka jo oli ilmaantunut heidän ollessaan Rodoksessa, jossa tilaisuudessa Likas oli todistanut Alkibiadeen sanat, että Lakedaimonilaisten tarkotus oli vapauttaa kaikki kaupungit, lisäten olevan sietämätöntä myöntää, että kuninkaan tuli hallita kaikissa kaupungeissa, jotka ennen olivat olleet hänen tahi esi-isiensä hallussa. Mutta Alkibiadees, jolla oli tärkeät hankkeet, yhä innokkaammin koetti pysyä Tissaferneksen suosiossa.

Kun Peisandroksen kanssa Samoksesta lähetetyt sanansaattajat olivat saapuneet Ateenaan, puhuivat he kansankokouksessa pääasiallisesti, kuinka he, jos palauttaisivat Alkibiadeen ja lakkauttaisivat kansanvallan, saisivat kuninkaan liittolaisekseen ja voisivat kukistaa Peloponneesolaiset. Kun tässä kokouksessa useat vastustivat näitä tuumia kansanvallan suhteen, ja kun Alkibiadeen vihamiehet huusivat, kuinka vaarallista olisi, jos hän rikottuansa valtion lakeja palaisi kotia, ja kun Eumolpidit ja Keerykit mysteerioiden suhteen, joiden pilkkaamisesta hänen oli täytynyt paeta, vetosivat jumaliin, ettei sallittaisi hänen palata kotimaahan, niin Peisandros kiellon ja vihamielen vallitessa astui esiin ja kysyi jokaiselta vastustajalta erittäin, oliko hänellä ehkä joku muu keino kaupungin pelastukseen tiedossa, kun Peloponneesolaisilla oli ainakin yhtä monta laivaa vesillä, kuin heillä, ja useampia liittokaupunkeja ja kun kuningas ja Tissafernees olivat taipuisat antamaan heille rahoja, joita heillä itsellään ei ensinkään ollut, jos ei saataisi kuningasta kääntymään heidän puolellensa. Kun kysytyt eivät tähän vastanneet tietävänsä mitään keinoa, niin hän vakavuudella lausui heille: "Tämä ei meille ole mahdollista, ellemme noudata viisaampaa valtiojärjestystä, uskoen vallan mieluummin harvoille, jotta kuningas meihin luottaisi, ja jos emme halua huolehtia enemmän valtiomuodosta kuin pelastuksestamme (myöhemminhän me voimme muuttaa sen, ellei se meitä miellytä), kuten myöskin ellemme päästä kotia Alkibiadesta, joka yksin nykyisistä henkilöistä voi saada tämän aikaan."

Kansa oli vallan äkeissään harvainvallan ehdottamisesta, mutta Peisandron selitettyä, ettei löytynyt muuta pelastusta, se pelosta myöntyi siihen, koska se myöskin toivoi voivansa mielensä mukaan saada aikaan muutoksen. He päättivät, että Peisandros kymmenen miehen seuraamana purjehtisi ja neuvottelisi tästä tuumasta Tissaferneen ja Alkibiadeen kanssa, miten heistä näkyi paraalta. Peisandroksen panettelun johdosta erotti kansa Frynikoksen ja hänen päällikkötoverinsa Skironideen virasta ja lähetti heidän asemestansa laivapäälliköiksi Diomedoonin ja Leoonin. Koska Peisandros ei katsonut Frynikosta sopivaksi keskustelemiseen Alkibiadeen kanssa, niin syytti hän Frynikosta Iasoksen ja Amorgeen kavaltamisesta. Peisandros kävi myöskin kaikissa käräjienkäymisen ja virkojen hakemisen tarkoituksissa Ateenassa löytyvissä yhdistyksissä kehottaen heitä yksimielisesti äänestämään kansanvallan kumoamista; ja kun hän oli järjestänyt kaikki siten, ettei syntyisi mitään viipymistä, purjehti hän kymmenen seuralaisensa kanssa Tissaferneen luokse.

Saavuttuansa samana talvena Ateenalaisten laivoille, tekivät Leoon ja Diomedoon hyökkäyksen Rodosta vastaan. Kun he tapasivat Peloponneesolaisten laivat hinattuina rannalle, niin he astuivat maihin ja palasivat, voitettuansa tappelussa avuksi rientäneet Rodolaiset, Kalkeeseen ja tekivät hyökkäyksiä mieluummin sieltä kuin Koos saarelta; sillä sieltä oli mukavampi väijyä, lähtisikö Peloponneesolaisten laivasto liikkeelle.

Pedaritoksen lähettämänä saapui myöskin Kioksesta Rodokseen Lakoonialainen Ksenofantidas ilmoituksella, että Ateenalaisten linnotus jo oli valmis, ja että Kios heiltä olisi hukassa, jos ei riennettäisi kaikilla laivoilla apuun. Tämän johdosta he aikoivatkin lähteä apuun; mutta sillä välin oli Pedaritos apujoukollaan ja koko Kiolaisten sotaväellä rynnännyt Ateenalaisten laivojen ympärille rakennettua linnotusta vastaan ja vallottanut osan siitä sekä muutamia rannalle hinatuista laivoista. Apuun rientäneet Ateenalaiset ajoivat ensin Kiolaiset pakosalle ja voittivat sitten muunkin Pedaritoksen sotajoukon. Tässä kahakassa kaatui Pedaritos itse ja suuri joukko Kiolaisia, jolloin paljon aseita joutui vihollisten saaliiksi. Tämän jälkeen joutuivat Kiolaiset vielä ankarampaan piiritykseen sekä maan että meren puolelta ja nälänhätä oli siellä vallan suuri.

Peisandros ja Ateenalaisten hänen seurassaan lähettämät miehet saapuivat sillä välin Tissaferneen luokse keskustelemaan sopimuksista. Mutta koska Alkibiadees ei ollut varma Tissaferneen mielipiteestä, kun tämä pelkäsi Peloponneesolaisia enemmän ja Alkibiadeen omasta neuvosta tahtoi antaa molempien keskinäisesti heikontaa toisiaan, niin hän turvautui siihen keinoon, että Tissafernees, vaatien ylen paljon, ei pääsisi sopimuksiin Ateenalaisten kanssa. Minusta Tissafernees toimi samassa tarkotuksessa pelosta Peloponneesolaisten suhteen. Mutta Alkibiadees taas, koska hän huomasi, ettei Tissafernees missään tapauksessa suostuisi sopimuksiin, tahtoi, etteivät Ateenalaiset luulisi, ettei hän ollut voinut Tissafernesta taivuttaa suostumaan, vaikka kyllä oli koettanut, vaan että Ateenalaiset tekivät liian vähän myönnytyksiä. Sillä Alkibiadees vaati, puhuen Tissaferneen läsnäollessa hänen nimessään, niin suunnattomia, että Ateenalaiset, vaikka suostuivat paljoon siitä, mitä hän vaati, vihdoin katkaisivat keskustelut. Sillä hän vaati kuninkaalle koko Joonian ja läheiset saaret ja vielä muita etuja, joita Ateenalaiset eivät vastustaneet. Mutta kolmannessa kokouksessa vaati Alkibiadees vihdoin, kun pelkäsi näyttävänsä liian voimattomalta, että kuningas saisi rakennuttaa laivoja ja purjehtia pitkin valtakuntansa rantoja, mihin ja kuinka monella laivalla tahansa. Tähän Ateenalaiset eivät suostuneet, vaan koska he arvelivat tämän olevan mahdotonta, ja että Alkibiadees heitä oli pettänyt, poistuivat he suutuksissaan ja lähtivät Samokseen.

Samana talvena saapui Tissafernees kohta tämän jälkeen Kaunokseen, tahtoen taivuttaa Peloponneesolaisia jälleen lähtemään Mileetokseen ja solmita heidän kanssansa, jos vaan mahdollista, uudestaan sopimukset, joissa hän tarjoaisi heille ravinnon, jotteivät tykkänään joutuisi hänelle vihollisiksi. Sillä hän pelkäsi, että he, jos ravinto heidän lukuisilta laivoiltaan puuttuisi, pakotettaisiin sotimaan laivataistelussa Ateenalaisia vastaan ja joutuisivat tappiolle, ja heidän laivojensa miehet karkaisivat, jolloin Ateenalaiset ilman hänen apuansa pääsisivät toivojensa perille. Enin hän kuitenkin pelkäsi, että Lakedaimonilaiset ravinnon haussa ryöstäisivät mannermaalla. Aprikoiden ja aavistaen kaiken tämän, ja koska hän tahtoi, että Helleenit keskenään yhtä mahtavina seisoivat toisiansa vastaan, lähetti hän kutsumaan Peloponneesolaiset, tarjosi heille ravinnon ja solmisi heidän kanssaan kolmannet näin kuuluvat sovinnot:

"Dareioksen hallituksen 13 vuotena, Aleksippidaksen ollessa arkontina Lakedaimonissa, solmittiin Maianderin kentällä sopimukset Lakedaimonilaisten ja liittolaisten välillä yhdeltä puolelta ja Tissaferneksen, Hierameneksen ja Farnakoksen poikien välillä toiselta puolelta kuninkaan ja Lakedaimonilaisten sekä heidän liittolaistensa asioista."

"Kaikki kuninkaan hallussa olevat maat Aasiassa ovat kuninkaan ja kuningas hallitsee maitaan mielensä mukaan."