Part 45

Kun sanoma tästä saapui Ateenaan, niin ei uskottu kauaan aikaan, että häviö oli ollut niin täydellinen, vaikka luotettavimmat miehet, jotka olivat päässeet pakoon taistelusta, kertoivat sen toden peräisenä. Mutta kun eivät enää voineet epäillä, olivat he kovasti suutuksissaan niille puhujille, jotka olivat kehottaneet ryhtymään retkeen, ikäänkuin eivät itse olisi sitä äänestäneet, kuten myöskin orakelinselittäjille, tietäjille ja ennustajille, jotka haltioissaan olivat heille antaneet toivoa Sikelian vallottamisesta. Kaikenlaiset murheet heitä kaikkialta ahdistivat, ja pelko, ja hämmästys vaivasivat heitä tämän onnettomuuden jälkeen suurimmassa määrässä. Sillä yksityisesti oli jokahinen menettänyt omaisiaan, ja valtio suuren joukon raskasaseisia, ratsumiehiä ja senkaltaisen nuorisojoukon, jommoista sille toista ei näyttänyt riittävän. Kun ei enää ollut kelvollisia laivoja Iaivanveistämöissä, ei rahaa valtionrahastossa, ei soutumiehiä, niin katosi heiltä pelastuksen toivo vallitsevissa oloissa, koska arvelivat vihollisten Sikeliasta suoraa päätä laivastollaan purjehtivan heitä vastaan Peiraieukseen, varsinkin kun olivat saaneet niin loistavan voiton, ja että kotimaiset viholliset ponnistaisivat kaiken voimansa ahdistaakseen heitä kaksinkertaisella tarmolla sekä maitse että meritse, ja että heidän liittolaisensa luopuisivat vihollisten luokse. Kuitenkaan ei heistä pitänyt antaa perään, vaan voimiensa mukaan valmistaa laivastoa, tuoden puuainetta, mistä vaan oli saatavana, sekä hankkia rahaa, kuten myöskin varmuutta liittolaisten, varsinkin Euboian, suhteen, asettaa valtion menot säästäväisemmälle kannalle ja sitä varten valita neuvostoon vanhuksia, jotka neuvottelisivat sekä valtion silloisista oloista että niiden parantamisesta. Kaikki olivat vallitsevan pelon alaisina, kuten rahvas ainakin, valmiit järjestämään asiat. Miten olivat päättäneet, tehtiinkin, ja tähän loppui tämä kesä.

Seuraavana talvena olivat kaikki Helleenit Ateenalaisten Sikeliassa kärsimän suuren tappion johdosta kovasti kiihoissaan. Puolueettomat kaupungit eivät enää odottaneet mitään kehotusta ryhtyäksensä sotaan, vaan arvelivat, että oli hyökättävä Ateenalaisia vastaan, tuumien, että Ateenalaisetkin, jos olisivat onnistuneet Sikeliassa, olisivat kulkeneet heitä jokaista vastaan, että sotaa ei enää kauan kestäisi, ja että osanotto siihen tuottaisi heille kunniata. Lakedaimonilaisten liittolaiset olivat taas innokkaampia kuin ennen, päästäkseen mitä pikemmin sodan vaivoista. Enin kuitenkin Ateenalaisten alamaiset olivat valmiit luopumaan, katsomatta omaan heikkouteensa, eivätkä edes innoissaan luulleet Ateenalaisten voivan kestää yli seuraavan kesän. Tästä kaikesta yltyi Lakedaimonilaisten valtion rohkeus ylenmäärin ja varsinkin siitä, että arvelivat Sikeliasta liittolaisten, kun jo olivat hankkineet itselleen laivaston, kevään tultua suurella voimalla aivan varmaan saapuvan heille avuksi. Kaikin puolin toivorikkaina päättivät he ryhtyä sotaan, arvellen että he, kun tämä voittoisasti oli lopetettu, vastaisuudessa pääsisivät senkaltaisista vaaroista, kuin heitä ehkä olisi kohdannut, jos Ateenalaiset olisivat vallottaneet Sikelian, ja että he, kukistettuansa Ateenalaiset, häiritsemättä saisivat koko Hellaan valtaansa.

Heti sinä talvena lähti heidän kuninkaansa Agis viipymättä Dekeleiasta sotajoukolla kantamaan veroja liittolaisilta laivastoa varten. Poiketen Meelialaiseen lahteen, otti hän Oitailaisilta muinoisen vihan tähden suuren saaliin ja rahaa, ja pakotti Ftiootalaisia Akaialaisia ja muita Tessalialaisten sikäläisiä alamaisia, huolimatta Tessalialaisten soimauksista ja vastalauseista, antamaan panttivankeja ja rahaa, ja vei panttivangit Korintokseen koettaen saada nämät heimokunnat liittolaisiksi. Lakedaimonilaiset määräsivät kaupungeille sadan laivan rakentamisen, joista he itse ja Boiootialaiset kumpikin rakentaisivat 25, Fookilaiset ja Lokrilaiset 15, Korintolaiset 15, Arkadialaiset, Pelleeneeläiset ja Sikyoonilaiset kymmenen, Megaralaiset, Troitseeneeläiset, Epidaurolaiset ja Hermionilaiset kymmenen. He varustivat niinikään kaikkea muuta ryhtyäksensä sotaan heti kevään tultua.

Ateenalaiset varustautuivat niinikään talven kuluessa, kuten olivat päättäneet, laivojen rakentamiseen, hankkien rakennusaineita, ja linnottivat Sunionin, jotta heidän muonaa kuljettavat aluksensa vaaratta voisivat purjehtia niemikön ympäri. He revittivät linnoituksen, jonka he purjehtien Sikeliaan olivat rakentaneet Lakoonikaan, ja tekivät niinikään, säästääkseen varoja, lopun muista mielestänsä hyödyttömistä menoista, mutta pitivät ensi sijassa silmällä liittolaisiaan, etteivät he voisi luopua.

Kumpaistenkin ollessa näissä toimissa ikäänkuin alkaakseen uutta sotaa, lähettivät Euboialaiset ensimmäisinä samana talvena sanan Agikselle luopumisestaan. Suostuen heidän tuumiinsa, lähetti hän hakemaan Lakedaimonista Stenelaideen pojan Alkameneen ja Melantoksen päälliköiksi Euboiaan. Nämät tulivatkin mukanaan 300 neodamoodia, ja hän oli juuri lähettämäisillään heidät saareen, kun sillä välin Lesbolaiset saapuivat, ilmoittaen hekin luopumisaikeistaan. Kun Boiootialaiset heitä kannattivat, jätti Agis tuumansa Euboian suhteen sikseen, päättäen auttaa Lesbolaisia luopumaan, ja asetti heille harmosteeksi Alkameneen, joka juuri oli lähtemäisillään Euboiaan, ja siihen yritykseen Boiotialaiset lupasivat antaa kymmenen alusta. Tämän teki hän Lakedaimonilaisvaltiolta lupaa kysymättä. Sillä Agis oli sen aikaa, kuin hän kamppaili Dekeleian ympäristössä, johtonsa alla seisovan sotavoiman nojalla itsevaltias, lähetti sotajoukon, mihin vaan halusi, ja keräsi niitä sekä kantoi veroja. Paljon ennemmin, sanoakseni, olivat liittolaiset tähän aikaan hänen käskynsä kuin Lakedaimonilaisvaltion alaisia. Sillä koska hänellä oli sotajoukko, oli hän kaikkialla pelättävä, ja hän avusti nyt Lesbolaisia. Mutta Kiolaiset ja Erytraialaiset, jotka niinikään olivat valmiit luopumaan, eivät kääntyneet Agikseen, vaan Lakedaimoniin. Heidän mukanaan saapui myöskin lähettiläs Tissaferneeltä, joka oli Artakserkseen pojan, kuningas Dareioksen, käskynhaltija rannikkomaissa. Tissafernees yllytti myöskin Peloponneesolaisia sotaan, luvaten hankkia heille ravinnon. Sillä kuningas oli häneltä äskettäin vaatinut veroja hänen maakunnastaan, joita häntä Ateenalaiset olivat estäneet kantamasta Helleeniläisistä kaupungeista, ja jotka hän siis oli velkaa. Hän arveli helpommin voivansa kerätä verot, jos hän vahingoittaisi Ateenalaisia, sekä samalla hankkivansa Lakedaimonilaiset kuninkaan liittolaisiksi, ja, kuten kuningas hänelle oli käskenyt, elävänä tahi kuolleena saavansa haltuunsa Pissutnoksen aviottoman pojan Amorgeen, joka oli noussut kapinaan Kariassa. Kiolaiset ja Tissafernees siis ajoivat samaa asiaa.

Laofoonin poika Kalligeitos Megarasta ja Ateenagoroksen poika Timagoras Kytsikoksesta, jotka pakolaisina synnyinmaastaan oleskelivat Farnakeen pojan Farnabatsoksen luona, saapuivat samaan aikaan Farnabatsoksen lähettiläinä Lakedaimoniin, kehottaaksensa Lakedaimonilaisia lähettämään laivoja Hellespontoon, jotta hän, jos voisi, samaten kuin Tissaferneeskin tuumi, saisi maakunnassaan sijaitsevat kaupungit verojen takia luopumaan Ateenalaisista ja omin neuvoin hankkisi Lakedaimonilaiset kuninkaan liittolaisiksi. Tissaferneen ja Farnabatson lähettiläiden ajaessa toimiaan erillään toisistaan, syntyi Lakedaimonissa kova kina, kun toiset kehottivat ensin lähettämään laivoja ja sotajoukon Jooniaan ja Kiokseen, toiset Hellespontokseen. Lakedaimonilaiset suostuivat kuitenkin mieluummin Kiolaisten ja Tissaferneksen tuumiin, joita Alkibiadeeskin puolusti, koska hän jo perheensä kautta oli efori Endioksen kestiystävä, josta johtuikin Lakedaimonilainen liikanimi hänen suvussaan, Endios kun kutsuttiin Alkibiadeksen pojaksi. Lakedaimonilaiset päättivät kuitenkin ensin lähettää Kiokseen perioikkilaisen miehen Fryniksen tarkastamaan, oliko heillä niin monta laivaa, kuin olivat ilmoittaneet, ja oliko kaupunki muutenkin maineensa veroinen. Kun tämä ilmoitti puheessa olevan perää, ottivat he viipymättä Kiolaiset ja Erytraialaiset liittolaisikseen ja päättivät lähettää heille avuksi 40 laivaa, koska Kiolaiset olivat väittäneet itsellään muka löytyvän aina 60 laivaa. Ensin aikoivat he näistä heti lähettää kymmenen Melankridaan johdolla, mutta kun sitten tapahtui maanjäristys, lähettivät he Melankridaan asemesta Kalkideuksen viidellä laivalla, jotka he Lakoonikasta hankkivat. Tähän loppui talvi ja 19 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.

Heti seuraavan kesän alussa lähettivät Lakedaimonilaiset, Kiolaisten kiiruhtaessa laivojen lähettämistä, koska pelkäsivät Ateenalaisten saavan vihiä asiasta, sillä kaikki keskustelut kävivät heiltä salaa, kolme Spartalaista miestä Korintokseen kehotuksella, että mitä kiiruimmin hinaisivat laivat kannaksen yli toisesta merestä Ateenanpuoliseen mereen, ja että kaikki laivat, sekä ne, jotka Agis oli varustanut Lesbosta varten, että muutkin purjehtisivat Kiokseen. Kaikkiaan oli siellä 39 laivaa.

Kalligeitos ja Timagoras olivat Farnabatson puolesta osaa ottamalta retkeen Kiokseen, eivätkä he liioin antaneet laivaston lähettämistä varten tuomiansa rahoja, 25 talenttia, vaan tuumivat jälestäpäin omasta puolestaan purjehtia toisella sotajoukolla. Kun Agis huomasi Lakedaimonilaisten ensin lähtevän Kiokseen, niin hänkin yhtyi tähän tuumaan; ja kun liittolaiset olivat kokoontuneet Korintokseen neuvottelemaan, niin heidänkin mielestä oli purjehdittava ensin Kiokseen Kalkideuksen johdolla, joka Lakoonikassa oli hankkinut nuo viisi laivaa, ja vasta sittemmin Lesbokseen Alkameneen johdolla, jonka Agiskin oli määrännyt, ja viimeksi olisi Hellespontokseen lähdettävä, johon Ramfiaan pojan Klearkoksen tulisi johtaa sotajoukko, kuten myöskin päättivät ensin hinata puolet laivoista yli kannaksen. Näitten tulisi viipymättä purjehtia, jotta Ateenalaiset enemmän kääntäisivät huomionsa odotettaviin kuin liikkeelle lähteviin laivoihin. Sillä nyt he eivät enää purjehtineet täällä salaa, vaan julkisesti, koska he halveksivat Ateenalaisten voimattomuutta, kun ei heillä ollut mitään sanottavaa laivastoa näkyvissä. Kuten olivat päättäneet, kulettivat he 21 laivaa kannaksen yli.

Mutta Korintolaiset, muitten kiiruhtaessa purjehdusta, eivät suostuneet lähtemään mukaan, ennenkuin Istmon juhlia, jotka juuri silloin olivat tulossa, oli vietetty. Agis oli valmis myöntymään, ettei heidän tarvitsisi rikkoa Istmilaisia sopimuksia, vaan että hän omin päin yksinäisesti ryhtyisi retkeen. Kun eivät Korintolaiset tähänkään suostuneet, ja kun täten syntyi viipyminen, saivat Ateenalaiset hiukan vihiä Kiolaisten tuumista, jonka johdosta he lähettivät yhden päälliköistä, Aristokrateen, tekemään Kiolaisille nuhteita, ja kun Kiolaiset kielsivät, vaati hän heiltä vakuudeksi, että lähettäisivät hänen mukanaan laivoja liittolaivastoon. He lähettivätkin seitsemän laivaa. Syynä laivojen lähettämiseen oli, että Kioksen kansa ei tietänyt mitään näistä tuumista, ja että ylimykset, jotka nämät tunsivat, eivät halunneet tehdä kansaa itselleen vihamieliseksi, ennenkuin heillä oli varma tuki, ja kun Peloponneesolaiset viipyivät, niin eivät enää luulleet heidän tulevankaan.

Sillä välin vietettiin lstmilais-juhlat, ja Ateenalaiset saapuivat niihin juhlallisen kutsun mukaisesti. Näitä vietettäessä kävi heille yhä selvemmäksi Kiolaisten vehkeet. Palattuansa kotia, varustautuivat he siis, jotteivät laivat salaa heiltä pääsisi lähtemään Kenkreiasta. Juhlien jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset 21 laivalla Kiokseen Alkameneen johdolla. Heitä vastaan purjehtivat Ateenalaiset ensin yhtä monella laivalla, houkutellen vastustajia ulos aavalle merelle. Mutta kun Peloponneesolaiset eivät heitä kauas seuranneet, vaan kääntyivät, niin Ateenalaisetkin peräytyivät. Koska he eivät täydellisesti luottaneet noihin seitsemään laivastoonsa yhtyneeseen Kiolaiseen laivaan, niin he lisäsivät laivojensa luvun 37, joilla he ajoivat vihollisia takaa Korintolaisella alueella sijaitsevaan Peiraiokseen, joka on autio satama ja viimeinen Epidauroksen rajoihin päin. Peloponneesolaiset menettivät yhden laivan merellä, mutta muut laivat saivat he pelastetuiksi satamaan. Kun Ateenalaiset näitä ahdistivat sekä mereltä että astuttuansa maihin, niin syntyi siitä suuri hämminki ja epäjärjestys. Ateenalaiset vahingoittivat useimmat laivoista ja surmasivat vihollisten päällikön Alkameneen. Osa Ateenalaisiakin kaatui taistelussa.

Sotajoukkojen erottua toisistaan, jättivät Ateenalaiset kylliksi monta laivaa pitämään vihollisia laivoja silmällä, mutta muilla he purjehtivat ankkuroimaan läheiseen pieneen Saarelaan ja lähettivät pyytämään apua Ateenasta. Sillä seuraavana päivänä saapuivat myöskin laivoissa oleville Peloponneesolaisille Korintolaiset eikä paljoa myöhemmin toisetkin naapurit avuksi. Kun he näkivät vartioimisen autiolla paikalla olevan vaivaloisen, he joutuivat neuvottomiksi. Ensin tuumivat he polttaa laivansa, mutta sitten näytti heistä paraalta hinata laivat maalle, ja, asetuttuansa yhteen jalkaväen kanssa, vartioida niitä, kunnes saisivat tilaisuuden paeta. Saatuansa tiedon tästä, lähetti Agis heille Termoon nimisen Spartalaisen. Alkamenesta olivat eforit käskeneet lähettämään ratsumiehen ilmoittamaan, kun laivat lähtivät kannakselta, ja nyt vasta saivat Lakedaimonilaiset tiedon siitä. He aikoivat heti lähettää kotosalla olevat viisi laivaa Kalkideuksen johdolla ja Alkibiadeen hänen mukaansa, mutta juuri kun olivat lähtemäisillään, ilmotettiin laivojen paosta Peiraiokseen, josta Lakedaimonilaiset suuresti nolostuivat, kun he heti ryhtyessään Joonialaiseen sotaan olivat kärsineet tappion. Tämän johdosta he eivät ainoastaan päättäneet olla lähettämättä lisää laivoja kotoa, vaan myöskin kutsua takaisin harvat ennen lähteneet.

Saatuansa tiedon tästä, kehottaa heti Alkibiadees Endiosta ja muita eforeja viivyttämättä lähettämään laivat liikkeelle, väittäen, että he ennättäisivät perille, ennenkuin Kiolaiset saisivat tiedon toisten laivojen onnettomuudesta, ja että hän kyllä, tultuansa Jooniaan, helposti saisi sikäläiset kaupungit luopumaan esittämällä niille Ateenalaisten heikkouden ja Lakedaimonilaisten innon. Endiokselle kuvailee hän kahden kesken, kuinka kunniakasta olisi, jos hänen toimestaan Joonia luopuisi ja kuningas tulisi Lakedaimonilaisten liittolaiseksi, jottei tätä kunniaa luettaisi Agiin ansioksi; sillä Alkibiadees sattui olemaan eripuraisuudessa Agiin kanssa. Saatuansa Endioksen ja toiset eforit suostumaan tuumiinsa, lähti Alkibiadees noilla Kalkideuksen johtamilla viidellä laivalla liikkeelle, ja saapui nopeasti perille.

Tähän aikaan palasivat Sikeliasta nuot Peloponneesolaisten 16 laivaa, jotka Gylippoksen johtamina olivat ottaneet osaa sotaan, ja joita Ateenalaisten 27 laivaa Leukaan edustalla Menippon pojan Hippokleen johdolla, väijyessään Sikeliasta purjehtivia laivoja, oli saavuttanut ja pahasti vahingottanut, jolloin ainoastaan yksi laiva hukkui, mutta toiset pääsivät Ateenalaisilta pakoon Korintokseen.

Purjehtiessaan vangitsivat Kalkideus ja Alkibiadees kaikki, jotka he kohtasivat, jottei heidän tulostaan leviäisi tieto, ja, saavuttuansa Koorykokseen mannermaalla, päästivät he irti siellä vangitut. Itse he, ensin neuvoteltuansa muutamien heidän tuumiansa kannattavien Kiolaisten kanssa ja näitten neuvosta purjehtien salassa kaupunkiin saapuivat Kiolaisille äkki-arvaamatta. Kansa tästä joutui hämmästykseen ja pelästykseen. Mutta ylimykset olivat asettaneet asiat niin, että neuvosto juuri oli koossa, ja kun Kalkideus ja Alkibiadees heille kertoivat, kuinka vielä monta muuta laivaa oli tulossa, eivätkä puhuneet mitään Peiraiokseen suljetuista laivoista, niin Kiolaiset ja sitten Erytraialaiset luopuivat Ateenalaisista. Kun he sitten purjehtivat kolmella laivalla Klatsomenaihin, niin sekin luopui. Klatsomenalaiset purjehtivat heti mannermaalle ja linnottivat Poliknan turvapaikakseen, jos heidän täytyisi jättää saari, jossa he asuivat. Luopuneeet harrastivat kaikki paikan linnottamista ja sotaan valmistumista.

Ateenaan saapui pian sanoma Kioksen luopumisesta, ja koska arvelivat, että heitä uhkasi suuri ja ehdoton vaara, eivätkä luulleet muitten liittolaistenkaan pysyvän rauhassa, kun noin suuri kaupunki oli luopunut, niin he vallitsevan pelästyksen takia poistivat sen rangaistuksen, joka oli määrätty sille, joka ehdottaisi tai äänestäisi, että kajoisivat noihin 1,000 talenttiin, joiden käyttämistä he koko sodan aikana olivat koettaneet karttaa, ja päättivät nyt kajota niihin, rakentaaksensa suuren joukon laivoja ja lähettää Kiokseen ne kahdeksan laivaa, jotka Diotimoksen pojan Strombikideen johtamina olivat, jätettyään valvomisen Peiraioksessa, lähteneet ajamaan takaa Kalkideuksen johtamia laivoja, mutta jotka olivat palanneet kotia, kun eivät niitä saavuttaneet. Vähää myöhemmin lähettivät he Trasykleen johdolla toisetkin 12 laivaa apuun, jotka niinikään olivat luopuneet vartioimisesta Peiraioksessa. He poistivat myöskin nuo seitsemän Kiolaista laivaa, jotka heidän mukanaan piirittivät Peiraiokseen suljetuita laivoja, vapauttivat niissä olevat orjat ja vangitsivat niiden vapaat miehistöt. He miehittivät kiiruusti kymmenen muuta laivaa kaikkien poislähetettyjen sijasta vartioimaan Peloponneesolaisia, ja päättivät myöskin miehittää 30 muuta. Suuri oli into, eivätkä varustukset pienet Kiosta vastaan.

Tällä välin saapui Strombikidees kahdeksalla laivallaan Samokseen ja purjehti, otettuansa laivastoonsa yhden Samolaisen laivan, Teokseen, jonka asukkaita hän kehoitti pysymään levollisina. Kioksesta purjehti myöskin Kalkideus 23 laivalla Teokseen ja yht'aikaa saapuivat sinne myöskin Klatsomenilainen ja Erytraialainen jalkaväki. Saatuansa tästä tiedon jo edeltäpäin, purjehti Strombikidees sieltä, ja kun hän, tultuansa aavalle merelle, näki laivojen paljouden, pakeni hän Samosta kohti, vihollisten takaa-ajamana. Teokselaiset ensin eivät laskeneet jalkaväkeä kaupunkiinsa, mutta kun Ateenalaiset lähtivät pakoon, päästivät he sen sisään. Jalkaväki viipyi kuitenkin, odottaaksensa Kalkideusta, mutta kun häntä ei näkynyt, niin repivät he Ateenalaisten rakentaman muurin mannermaanpuolisen osan. Repimisessä auttoi heitä joukko barbareja, joiden päällikkö oli Tissaferneen alipäällikkö Stagees.

Ajettuansa Strombikideen Samokseen, varustivat Alkibiadees ja Kalkideus Peloponneesosta saapuneista laivoista otetut merimiehet aseilla ja jättivät heidät Kiokseen, jota vastoin he miehittivät otetut alukset ja 20 muuta laivaa Kiolaisilla miehillä ja purjehtivat Mileetokseen, nostaaksensa senkin kapinaan. Sillä Alkibiadees, joka oli hyvissä väleissä Mileetolaisten vallanpitäjien kanssa, halusi, saatuansa nämät puolelleen, Kiolaisille itselleen, Kalkideukselle ja lähettäjälleen Endiokselle annetun lupauksensa mukaan hankkia sen kunnian, että hän Kiolaisen sotavoiman ja Kalkideuksen avulla oli nostanut kapinaan mitä enimmät kaupungit. Purjehdittuansa suurimman osan matkaa salaa vihollisilta ja saavuttuansa vähää ennen, kuin Strombikidees ja Trasyklees, joka juuri 12 laivalla oli saapunut Ateenasta ja yhtyi takaa-ajoon, nostavat he Mileetoksen kapinaan. Kun Mileetolaiset eivät laskeneet heidän kintereillään purjehtivia Ateenalaisia kaupunkiinsa, niin nämät ankkuroivat lähellä sijaitsevan Laden saaren edustalle. Heti Mileetolaisten kapinoitua tehtiin Tissaferneen ja Kalkideuksen välityksellä ensimmäinen näinkuuluva liitto kuninkaan ja Lakedaimonilaisten välillä:

"Seuraavilla ehdoilla ovat Lakedaimonilaiset ja liittolaiset tehneet liiton kuninkaan ja Tissaferneen kanssa. Se maa ja ne kaupungit, jotka kuningas omistaa, ja jotka kuninkaan esi-isät ovat omistaneet, olkoot kaikki kuninkaan. Niitä veroja tahi muita tuloja, joita Ateenalaiset kantavat näistä kaupungeista, tulee kuninkaan yhteisesti Lakedaimonilaisten ja liittolaisten kanssa estää Ateenalaisia kantamasta. Sota Ateenalaisia vastaan on kuninkaan, Lakedaimonilaisten ja liittolaisten yhteisesti käytävä. Sodankäyntiä Ateenalaisia vastaan ei sallittako lopettaa, elleivät kumpaisetkin, kuningas ja Lakedaimonilaiset ja liittolaiset, siihen suostu. Jos jotkut luopuvat kuninkaasta, olkoot he myöskin Lakedaimonilaisten ja liittolaisten vihollisia; ja jos jotkut luopuvat Lakedaimonilaisista ja liittolaisista, olkoot he myöskin samaten kuninkaan vihollisia".

Tämänkaltainen oli liitto. Tämän jälkeen miehittivät Kiolaiset heti kymmenen muuta laivaa ja purjehtivat Anaiaan, haluten saada tietoja Mileetoksen tapahtumista ja nostaa kaupungit samalla kapinaan. Mutta kun heille Kalkideukselta tuli käsky palata takaisin, koska Amorgees sotajoukolla maitse oli tulossa, niin purjehtivat he Zeyn pyhäkön edustalle. Kun he huomasivat 16 laivaa, jotka Diomedoon myöhemmin kuin Trasyklees toi Ateenasta, purjehtivan merellä, niin pakenivat he yhdellä laivalla Efesokseen, mutta muut laivat menivät Teokseen. Ateenalaiset ottivat neljä tyhjää laivaa, joiden miehistöt olivat ehtineet maihin. Muut pääsivät pakoon Teolaisten kaupunkiin. Ateenalaiset purjehtivat Samosta kohti, mutta Kiolaiset jälellä olevilla laivoillaan ja jalkaväellään nostivat ensin Lebedoksen ja sitten Erain kapinaan. Tämän tehtyään matkusti kumpikin, sekä jalkaväki että laivat, kotia.

Samoihin aikoihin ryntäsivät Peloponneesolaisten yhtä monen Ateenalaisen laivan takaa-ajamat ja Peiraiokseen suletut 20 laivaa äkkiarvaamatta vihollisten läpi ja ottivat, päästyänsä voitolle meritappelussa, neljä Ateenalaista laivaa. Sitten purjehtivat he Rekreiaan ja varustautuivat taas purjehtiakseen Kiokseen ja Jooniaan. Lakedaimonista tuli heille päälliköksi Astyokos, jolle uskottiin koko laivaston johto.

Kun jalkaväki oli poistunut Teoksesta, niin saapui itse Tissafernees sotajoukolla, mutta palasi takaisin, hävitettyänsä Teoksen linnoituksen jälellä olevan osan. Hänen poistuttuansa saapui Diomedoon vähän myöhemmin kymmenellä Ateenalaisella laivalla ja teki Teolaisten kanssa sopimuksen, että laskisivat heidätkin kaupunkiinsa. Sitten teki hän hyökkäyksen Eraita vastaan, mutta kun hän ei voinut vallottaa tätä kaupunkia, niin purjehti hän pois.

Tähän aikaan tapahtui myöskin Samoksessa kansan kapina ylimyksiä vastaan Ateenalaisten avulla, jotka kolmella laivalla sattuivat olemaan siellä. Samoksen kansa surmasi noin 200 henkilöä, kaikki ylimyksiä, rankaisi 400 maanpakolaisuudella ja otti itse haltuunsa heidän maatilansa ja talonsa. Kun Ateenalaiset jo olivat tunnustaneet heidät siitä lähtien vakinaisesti itsenäisiksi, niin he tämän jälkeen hoitivat kaupunkinsa asioita omin päin. Mutta maanviljelijöille he eivät suoneet minkäänlaisia oikeuksia, eivätkä edes sallineet heidän mennä naimisiin kaupunkilaisten kanssa.

Tämän jälkeen jatkoivat Kiolaiset sinä kesänä tointaan yhtä suurella innolla, kuin olivat alkaneetkin. Odottamatta Peloponneesolaisten saapumista, esiintyivät he suurella sotajoukolla nostaaksensa kapinaan kaupungit, jotta saisivat mitä useimpia tovereita vaarassaan, ja hyökkäsivät, kuten Lakedaimonilaiset olivat käskeneet, 13 laivalla Lesbosta vastaan, rynnätäkseen sittemmin Hellespontokseen, jonka ohessa sikäläisten Helleenien ja liittolaisten jalkaväki samalla hyökkäsi Klatsomenaita ja Kymeetä vastaan. Tämän päällikkö oli Spartalainen Eualas ja laivaston Deiniadas, perioikilaista sukuperää. Laivat purjehtivat ja saattoivat Meetymnan luopumaan, johon jäi neljä laivaa, muut lähtivät nostamaan Mytileeneetäkin kapinaan.