Part 43

Joonialaisina hyökkäsivät Ateenalaiset ehdoin tahdoin Doorilais-sukuisia Syrakuusalaisia vastaan, kuten myöskin heidän kanssansa samaa kieltä puhuvat ja samoja tapoja noudattavat Leemnolaiset, Imbrolaiset ja Aiginalaiset, jotka siihen aikaan asuivat Aiginassa, sekä vielä Hestiaialaiset, jotka asuivat Euboian Hestiaiassa, jotka olivat Ateenalaisten siirtolaisia ja sotivat heidän puolellansa. Muista liittolaisista olivat toiset alamaisia, toiset itsenäisiä, muutamat palkattuja sotureita. Alamaisia olivat Eretrialaiset ja Kalkidilaiset, kuten myöskin Euboian Styreläiset ja Karystialaiset. Saarilta olivat heidän liittolaisensa Keiolaiset, Androlaiset ja Teeniolaiset; Jooniasta Mileetolaiset, Samolaiset ja Kiolaiset. Näistä Kiolaiset eivät olleet veronalaisia, vaan seurasivat itsenäisinä, antaen laivoja. Paitsi Karystialaisia, jotka olivat Dryopeja, olivat nämät Joonialaisia ja miltei kaikki Ateenalaisten siirtolaisia, ja he seurasivat ainakin Joonialaisina, jos kohtakin pakosta, Doorilaisia vastaan. Näitten lisäksi tulivat Aiolilaisista Meetymneeläiset laivoilla olematta veronalaisia alamaisia, Tenedolaiset ja Ainiolaiset veroamaksavina alamaisina. Nämät Aiolilaiset taistelivat täytymyksestä perustajiaan Aiolilaissukuisia Boiootialaisia vastaan, jotka olivat Syrakuusalaisten puolella. Plataialaiset olivat ainoat Boiootialaiset, jotka mielihalulla taistelivat Boiootialaisia vastaan oikeutetuista syistä vallitsevan vihamielisyytensä takia. Rodolaiset ja Kyteeralaiset, molemmat Doorilaista syntyperää, ja viimeksimainitut lisäksi Lakedaimonilaisten siirtolaisia, kantoivat yhdessä Ateenalaisten kanssa aseita Gylippoksen johtamia Lakedaimonilaisia vastaan, mutta Rodolaiset, Argolaista syntyperää, taistelivat pakosta Doorilais-sukuisia Syrakuusalaisia ja vieläpä perustajiaan Geloolaisiakin vastaan. Peloponneesolaisista saarelaisista seurasivat Kefalleenialaiset ja Sakyntolaiset Ateenalaisia, koska he saarelaisina olivat eristetyt muista, ja Ateenalaiset hallitsivat merellä. Kerkyyralaiset, jotka eivät ainoastaan olleet Doorilaisia, vaan vieläpä Korintolaisiakin, seurasivat myöskin Ateenalaisia ja taistelivat perustajiansa Korintolaisia ja heimolaisiansa Syrakuusalaisia vastaan, nimeksi pakosta, vaan itse asiassa vapaaehtoisesti vihamielisyydestä Korintolaisia kohtaan. Messeenialaiset, kuten he nyt kutsutaan, Naupaktoksesta ja Ateenalaisten hallussa silloin olevasta Pyloksesta seurasivat myöskin sotaan. Onnettomuus saattoi niinikään nuo harvalukuiset Megaralaiset pakolaiset taisteluun Megaralais-sukulaisia Selinuntilaisia vastaan. Toiset olivat enemmän vapaaehtoisia. Näistä seurasivat Argolaiset Joonialaissukuisten Ateenalaisten joukossa, vaikka Doorilaisia, Doorilaisia vastaan enemmän vihasta Lakedaimonilaisia kohtaan ja oman voiton pyynnöstä, kuin solmituiden sopimuksien takia. Mantinealaiset ja muut palkatut Arkadialaiset ovat tottuneet hyökkäämään kenen kimppuun tahansa, joka vain heille osotettiin viholliseksi, ja kävivät nyt niitä Arkadialaisia vastaan, jotka niinikään voitonhimosta seurasivat Korintolaisia. Kreetalaiset ja Aitoolialaiset ottivat myöskin palkattuina osaa sotaan. Sattuipa niin, että Kreetalaiset, jotka Rodolaisten kanssa yhteydessä olivat perustaneet Cielan, palkasta hyökkäsivät siirtolaisiansa vastaan, eivätkä olleet heidän puolellaan. Osa Akarnaanialaisista liittyi myöskin Ateenalaiseen apujoukkoon voitonhimosta, mutta vielä enemmän ystävyydestään Deemostenesta ja suosiosta Ateenalaisia kohtaan. Luetellut heimokunnat asuvat Joonian lahden rannalla. Italialaisista olivat Turilaiset ja Metapontolaiset tähän aikaan levottomuuksien rasittamina siihen määrin, että heidän täytyi ottaa osaa sotaan Ateenalaisten puolella, kuten myöskin Sikeliooteista Naksolaiset ja Katanalaiset. Barbareista avustivat Ateenalaisia Egestalaiset, jotka olivat heidät kutsuneet Sikeliaan, ja useimmat Sikelialaiset sekä ulkopuolelta Sikeliaa osa Tyrseenolaisista erimielisyydestä Syrakuusalaisten kanssa, sekä palkkasotureina Japygilaiset. Mainitut kansakunnat taistelivat Ateenalaisten puolella.

Syrakuusalaisia auttoivat heidän naapurinsa Kamariinalaiset ja lähinnä heitä asuvat Geloolaiset sekä toisella puolella puolueettomia Akragantilaisia asuvat Selinuntilaiset. Nämät asuvat Sikelian Libyanpuolisessa osassa, mutta Himerailaiset tulivat Tyrseenisen meren puolisesta Sikeliasta, jossa he ovatkin ainoat Helleenit. He olivat ainoat sieltä saapuneet Syrakuusalaisten avustajat. Sikelian Syrakuusalaisia avustavat Helleeniläiset olivat mainitut kaikki Doorilaisia ja itsenäisiä, mutta barbareista ainoastaan ne, jotka eivät olleet luopuneet Ateenalaisten luo. Ulkopuolelta Sikeliaa antoivat Lakedaimonilaiset kyllä Spartalaisen päällikön, mutta muu sotaväkensä oli Neodamoodeja ja Heilooteja; Korintolaiset olivat ainoat, jotka saapuivat laivoilla ja jalkaväellä, ja sukulaisuuden takia tulivat Leykadialaiset ja Amprakialaiset. Korintolaiset pestasivat Arkadiasta ja lähettivät Sikeliaan väkeä, mutta Sikyoonilaiset seurasivat pakosta ja ulkopuolelta Peloponneesosta Boiootialaiset. Näiden ulkoa tulleiden lisäksi varustivat Sikeliootat itse suuremman joukon kaikin puolin hyvässä kunnossa, he kun asuivatkin suurissa kaupungeissa, sillä sieltä koottiin suunnaton määrä raskasaseisia, laivoja, hevosia ja muuta väkeä. Verraten taas kaikkiin muihin voi syystä väittää, että Syrakuusalaiset hankkivat enimmän sotaväkeä sekä sentähden, että heidän kaupunkinsa oli suuri, että myöskin sentähden, että se oli suurimmassa vaarassa.

Näin suuret apujoukot olivat kumpaisellekin puolin kokoontuneet ja silloin jo saapuneet, eikä niitä sitten enää tullutkaan muita.

Koska Syrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa syystä arvelivat taistelun olleen heille loistavan, niin he voitetun laivatappelun johdosta alkoivat tuumia, että vangitsisivat koko Ateenalaisten suuren sotajoukon, jotta nämät eivät kumpaiseltakaan puolelta, eivät mereltä eivätkä maalta, pääsisi pakenemaan heidän käsistään. He ryhtyivät siinä aikeessa viipymättä suuren sataman sulkemiseen, jonka suu on noin kahdeksaa stadionia leveä, asettaen viistoon sen eteen ankkuriin sotalaivoja, kuormalaivoja ja veneitä, sekä varustautuivat muutenkin, jos Ateenalaiset vielä uskaltaisivat ryhtyä laivatappeluun. Heillä oli siis suuret tuumat mielessä.

Ateenalaisista näkyi olevan välttämätöntä neuvotella, kun näkivät sulkemisen ja kun huomasivat vihollisten muut aikeet. Päälliköt ja triarkit kokoontuivat siis neuvottelemaan vallitsevasta yleisestä pulasta, koskei heillä ollut ruokaa, sillä he olivat kohta tapahtuvan poistumisen takia kieltäneet Katanalaisia tuomasta elintarpeita, eikä vastakaan tulisi ruokaa olemaan, elleivät he laivatappelussa pääsisi voitolle. He päättivät sentähden jättää ylempänä sijaitsevat linnotukset, mutta laivojen läheisyydessä linnotuksella ympäröidä mahdollisen pienimmän alan, johon mahtuisivat heidän tarvekalunsa ja sairaansa, vartioida tätä hyvin ja muulla jalkaväellään miehittää kaikki laivansa, sekä kunnossa olevat että vialliset, vieden kaikki sotamiehet laivoihin, sekä jos laivataistelussa pääsisivät voitolle, lähteä Katanaan. Mutta jos joutuisivat tappiolle, päätettiin polttaa laivat, peräytyä maitse ja mitä pikemmin taistelukunnossa koettaa päästä johonkin ystävälliseen barbarilaiseen tahi Helleeniläiseen paikkaan. He tekivätkin, kuten olivat päättäneet. He veivät ylälinnotuksista vartioväen alas ja miehittivät tällä kaikki laivat, pakottaen astumaan laivoihin jokaisen, joka vain ikänsä puolesta näkyi siihen kelpaavan. He miehittivät yhteensä noin 110 laivaa. He veivät laivoihin keihäänheittäjiä ja nuolenampujia sekä Akarnaanialaisia että muutakin muukalaista sukuperää, ja hankkivat muutakin, mitä vaan oli mahdollista näin suuressa hädässä ja tämänkaltaisessa aikeessa.

Kun kaikki olivat valmistumaisillaan, ja koska Niikias näki soturien olevan masennetuin mielin siitä, että he olivat kärsineet odottamattoman suuren tappion laivataistelussa, kuten myöskin ravinnon puutteen takia pyrkivän taisteluun, niin kutsui hän kaikki kokoon ja koetti ennen taisteluun ryhtymistä rohkaista heitä puhuen seuraavaan tapaan:

"Ateenalaiset sotamiehet ja te liittolaisemme! Syntyvä tappelu on meille kaikille samassa määrässä yhteinen. Siitä on riippuva jokaiselle pelastus ja isänmaa yhtä paljon meille kuin vihollisillekin, sillä jos me pääsemme voitolle, on meillä tilaisuus nähdä kotikaupunkimme. Ei saa antautua epätoivoon eikä joutua samaan tilaan, kuin nuo kokemattomat ihmiset, jotka, jouduttuansa tappiolle ensimmäisissä taisteluissa, ainaiseksi ovat pelon alaisina, aina luulevat olevansa onnettomuuden alaisina. Vaan muistakaa te täällä läsnäolevat Ateenalaiset, joilla on kokemusta niin monesta sodasta, ja te kaikki liittolaisemme, jotka meidän rinnallamme aina olette sotineet, miten sodan vaiheet ovat odottamattomat, ja eläkää toivossa, että onni on oleva meille suosiollinen, ja varustautukaa taistelemaan teidän omaistenne muodostaman näin lukuisan sotajoukon arvon mukaisesti, jonka täällä näette."

"Mitä hyödyllistä vaan olemme voineet keksiä estääksemme sataman sulkemisesta johtuvaa laivojen tungosta, kuten myöskin vihollisten varustuksia vastaan laivojen kansilta, joilla he meitä viimein vahingoittivat, kaiken tämän olemme me, neuvoteltuamme perämiesten kanssa, nykytarvetta varten panneet toimeen. Sillä suuri joukko nuolenampujia ja keihäänheittäjiä on otettava laivoihin ja joukko niitä, joita emme ennen ole käyttäneet tappelussa merellä, koska he lisäämällä laivojen painoa olisivat olleet esteeksi liikunnoille, on meille nyt oleva hyödyksi, kun meidän on pakko laivoilta taistella kuten maalla. Me olemme keksineet vastustuskeinoja laivoillemme, ja heidän tukevia keulojansa vastaan, joilla he meitä enin vahingoittivat, olemme me hankkineet rautaiset kouran-koukut, jotka tulevat estämään hyökkäävää laivaa palaamasta takaisin, jos vaan miehet tekevät tehtävänsä. Sillä me olemme joutuneet siihen tilaan, että meidän on laivoilla taisteltava maatappelu, ja näyttää hyödyllisemmältä, etteivät omat laivamme voi vetäytyä takaisin, kuten myöskin ettemme salli heidän laivainsa tehdä niin, varsinkin kun maa on vihollinen paitsi sitä pientä aluetta, joka on jalkaväkemme hallussa."

"Kiihoittakoon tämä aate teitä taistelemaan mitä voimakkaimmin, sallimatta syöstä itseänne maihin, älkääkä, laivan törmättyä laivaa vastaan, ennen päästäkö hyökkääjää, ennenkuin olette työntäneet kaikki raskasaseiset viholliselta kannelta. Ja tähän minä kehoitan yhtähyvin raskasaseisia kuin myöskin merimiehiäkin, koska tappelu on tapahtuva suurimmaksi osaksi laivan kannelta, jota paitsi me vielä tähän saakka enimmiten olemme päässeet voitolle maatappelussa. Meriväelle minä erittäin painan mieleen, ettei sillä enää ole syytä olla peloissaan tapahtuneiden onnettomuuksien johdosta, koska heillä nyt on paremmat varustuskeinot kansilla ja useampia laivoja. Teitä, jotka ette ole Ateenalaisia, vaan joita niin kutsutaan, koska käyttämällä meidän murrettamme ja noudattamalla meidän tapojamme olette kunnioitetut kautta koko Hellaan, ja joilla meidän herruudestamme ei ole vähemmän hyötyä kuin itsellämmekään, vaan vielä suurempi etu osallisuudesta siihen, koska teitä meidän alamaisina peljätään eikä tohdita loukata, teitä kehotan miettimään, miten arvokkaasti voisitte säilyttää tätä etua. Koska siis olette ainoat vapaaehtoisesti osalliset valtaamme, ei teidän sovi sitä pettää, kun se nyt on vaarassa, vaan, halveksien Korintolaisia, joita niin usein olette voittaneet, ja Sikeliootteja, joista ei yksikään yrittänyt nousta meitä vastaan, laivastomme vielä kukoistaessa, torjukaa heidät takaisin ja osoittakaa, että heikkoudessakin ja onnettomuuksissa teidän sotataitonne on suurempiarvoinen heidän onnen suomaa väkevyyttänsä."

"Mutta teitä Ateenalaisia muistutan minä vielä kerran, etteivät teidän laivasäiliöihin jättämänne laivat ole näitten vertaisia, ja etteivät sinne jääneet raskasaseiset ole täydessä miehuuden voimassa, vaan että, jos teille sattuisi tappio, tulevat täkäläiset viholliset heti purjehtimaan heidän kimppuunsa, ja että meidän sikäläiset kansalaisemme tulevat olemaan kelvottomia puolustautumaan sekä sikäläisiä että täältä hyökkääviä vihollisia vastaan. Siinä tapauksessa joudutte te täkäläiset Syrakuusalaisten valtaan ja te itse kyllin tiedätte, millä tuumalla olette hyökänneet heitä vastaan, kotimaassa asuvat taas Lakedaimonilaisten alamaisiksi. Kun te siis tämän ainoan taistelun kautta ratkaisette näitten molempien kohtalon, niin jännittäkää, jos jolloinkin, voimanne, ja painakaa mieleenne kaikki kuin yksi mies, että te, astuessanne laivoihin, olette Ateenalaisten koko jalkaväki ja laivat meidän vielä pystyssä oleva kaupunkimme, sekä Ateenan mainehikas nimi, jonka edestä se, joka on toista etevämpi taidossa tahi miehuudessa, ei milloinkaan kohtaa toista tilaisuutta osottaakseen sitä, sekä tuottaakseen hyötyä itselleen ja pelastusta kaikille."

Kehotettuansa sotilaitaan täten, käski Niikias heidän heti astua laivoihin. Gylippokselle ja Syrakuusalaisille kävi selville, kun he näkivät valmistukset, että Ateenalaiset aikoivat ryhtyä laivataisteluun, jonka ohessa heille oli ilmotettu rautaisen kouran heittämisestä. He varustautuivat sentähden sekä muissa suhteissa että tätäkin varten. He peittivät keulat ja suuren osan laivasta nahalla, jotta heitetty rautakoura luiskahtaisi, kun ei löytynyt tartuntapaikkaa. Kun kaikki oli valmiina, rohkaisivat päälliköt sotureita, ja Gylippos puhui seuraavasti:

"Syrakuusalaiset ja liittolaiset! Että tähänastiset toimemme ovat olleet loistavia, ja että syntyvä taistelu tulee olemaan yhtä loistava, sen useimmat teistä hyvin tietävät, sillä muutoin ette niin innokkaasti olisi ottaneet siihen osaa; mutta jos joku löytyy, jolle tämä ei ole kylliksi selvä, niin tahdomme selittää asiaa. Ateenalaisista, jotka ovat tulleet tähän maahan orjuuttaaksensa ensin Sikeliaa, ja onnistuttuansa tässä tuumassaan, sitten Peloponneesosta ja muuta Hellasta, ja jotka jo ovat hankkineet itselleen suurimman vallan sekä entisistä että nykyisistä Helleeneistä, heistä te olette laivatappelussa saaneet voiton, kun he tulivat laivastollaan, jolla he pitivät kaikki vallassaan, ja tulette nytkin aivan epäilemättä pääsemään voitolle. Sillä jos ihminen on joutunut tappiolle siinä, missä hän pitää itseänsä etevänä, niin hän muussakin suhteessa tuntee itsensä heikommaksi, kuin jos hänellä ei olisi itsestään ollut niin suurta ajatusta, ja jos hänen kerskaavaisuutensa toivo joutuu häviölle, niin hän masentuu allekin todellisia voimiaan. Tähän asemaan ovat Ateenalaiset nyt selvästi joutuneet."

"Meidän luonnollinen rohkeutemme, jolla me vielä taitamattomina kävimme vihollisia vastaan, on nyt varmempi, ja koska luottamuksemme on vahvistunut siitä, että olemme väkevimmät, voitettuamme väkevimmät, niin on meidän toivomme entistä lujempi. Ylipäätäänhän tuottaa suurin toivo suurimman innon. Mitä tulee meidän varustuksiemme matkimiseen, niin on meillä kokemus puolellamme ja me kyllä tulemme tekemään tyhjiksi heidän keksimänsä keinot. Mutta koska vihollisten laivojen kansilla vastoin tavallisuutta tulee olemaan paljon raskasaseisia, ja kun laivoihin otetaan keihäänheittäjiä ja niin sanoakseni kaikenlaisia maatoukkia, kuten Arkadialaisia ja heidän kaltaisiansa, jotka eivät edes ymmärrä, miten on istuttava heittäessään keihästään, miten eivät he, liikkuessaan eri tavalla, häiritsisi sekä laivoja että toisiaan? Eikä heitä liioin tule auttamaan laivojen paljous, jos joku teistä pelkää, kun meillä ei ole niin monta laivaa, kuin heillä; sillä ahtailla vesillä on suuri joukko laivoja kömpelöitä toimittamaan tehtävänsä, mutta sitä vastoin on meidän varustuskeinoillamme helpompi niitä vahingottaa. Ja kuulkaa nyt, mitä me varmasti tiedämme: koska onnettomuudet vihollisiamme ovat niin kovasti kohdanneet, ja koska neuvottomuus heidät on pakottanut epätoivoon, niin he, luottamatta enää varustuksiinsa, vaan enemmän onnen oikkuun, ovat päättäneet heittäytyä vaaraan pelastaaksensa itseään, miten vain voivat, purjehtiaksensa pois, jos voivat murtautua laivojemme lävitse, mutta muuten maitse vetäytyäkseen pois, koska he eivät voi joutua nykyistä kurjempaan tilaan."

"Käykäämme siis innolla verivihollisiemme kimppuun, jotka jo ovat joutuneet tuonkaltaiseen epäjärjestykseen, ja joita onni jo on tykkänään hyljännyt, ja ajatelkaamme samalla olevan mitä oikeudenmukaisinta tyhjentää koko vihamme sappi vihollisia vastaan kostaaksemme hyökkääville vihollisille, ja samalla torjua viholliset, mikä sananlaskun mukaan on suloisinta maailmassa. Vihollisina ja vieläpä verivihollisina, kuten kaikki tiedätte, ovat nuo tulleet maatamme orjuuttamaan, ja jos se heiltä olisi onnistunut, olisivat he määränneet miehille hirveimmän, naisille ja lapsille kunnottoman ja koko kaupungille häpeällisimmän kohtalon. Senpä tähden ei sovi kenenkään olla heikko, eikä liioin sovi pitää voittona, jos he vaaratta poistuvat, sillä sen he kumminkin tekevät, jos pääsevät voitollekin. Mutta jos me, päästyämme päätöksemme perille, rankaisemme heitä ansionsa mukaisesti ja hankimme koko Sikelialle sen jo ennen nauttiman vapauden vakavammaksi, niin on taistelumme kunniarikas. Vaaroista ovat ne harvinaisimmat, jotka onnistumatta tuottavat vähimmän vahinkoa, mutta onnistuttuansa enimmän etua."

Kun Syrakuusalaisten päälliköt ja Gylippos näin olivat rohkaisseet soturiansa, miehittivät he viipymättä laivansa, koska huomasivat Ateenalaistenkin tekevän sen. Hädissään vallitsevien olojen takia, ja nähden kuinka suuri ja läheinen vaara oli, koska viholliset jo olivat hyökkäämäisillään ja koska, niinkuin suurissa taisteluissa käy, ei arvellut kaikkien olevan kunnossa, kuten myöskin ettei hän ollut kylliksi selittänyt asioita, kutsui Niikias trieerarkit uudestaan yksitellen luokseen ja pyysi heitä isiensä, omassa ja heimojensa nimessä säilyttämään omaa kunniaansa sekä varoa itseään himmentämästä isiensä kuntoa ja tuota niin vapaata isänmaataan ja siellä vallitsevaa vapaamielistä elämää. Paljoa muutakin hän lausui, kuten ihmisillä semmoisessa tilassa on tapana, katsomatta siihen, kuuluisiko se vanhoilta loruilta, vedoten vaimoihin, lapsiin ja isänmaan jumaliin, mutta jota hetken pelästyksessä arvelee hyödylliseksi. Kun hän nyt mielestään oli lausunut tärkeimmät kohdat, jos kohtakaan ei kylliksi, niin hän vei jalkaväen rannalle ja asetti sen niin leveästi, kuin mahdollista, herättääksensä sillä suurempaa luottamusta laivaväessä. Deemostenees, Menandros ja Eytydeemos astuivat Ateenalaisten päällikköinä laivoihin ja lähtivät heti leiristään purjehtimaan sataman sulkua vastaan, koettaakseen murtautua ulos satamasta ja purjehtiakseen väljille vesille ahtaan aukon läpi.

Syrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa, jotka jo olivat purjehtineet ulos yhtä suurella laivastolla, kuin entisessäkin taistelussa, vartioivat osalla näistä aukon, ja purjehtivat ympäri koko satamaa, jotta kaikkialta yht'aikaa hyökkäisivät Ateenalaisten kimppuun, jalkaväen heitä myöskin auttaessa, missä vain laivat laskisivat rantaan. Syrakuusalaisten laivastoa johtivat Sikanos ja Agatarkos, jotka kumpikin johtivat siipiään; Korintolaiset, Pyteen johtajana, muodostivat keskustan. Kun Ateenalaiset olivat ehtineet sululle, vallottivat he ensi rynnäköllä siihen asetetut laivat ja koettivat särkeä sulut. Mutta kun Syrakuusalaiset ja liittolaiset kaikkialta hyökkäsivät esiin, niin laivataistelua ei käyty ainoastaan sululla, vaan pitkin koko satamaa, ja tämä oli sekä ankara että edellisiä tulisempi. Sillä merimiehet osottivat suurta intoa, kun käskettiin purjehtia hyökkäykseen, ja perämiehet suurta taitavuutta ja kilpailua keskenään. Soturit taas harrastivat, etteivät tappelussa kannella laivojen yhteen törmätessä jäisi muista takapajulle. Jokainen koki itselleen uskotussa toimessa näyttäytyä etevimpänä. Kun nyt näin suuri joukko laivoja ahtailla vesillä sattui yhteen, sillä laivoja oli lähes 200 kaikkiaan, ja ne liikkuivat mitä pienimmällä alalla, niin hyökkäykset olivat harvat, kun ei ollut tilaisuutta peräytymiseen eikä liioin murtautumiseen vihollisten rivien läpi, vaan enimmiten tapahtui satunnaiset yhteentörmäykset laivojen kesken joko paetessa tai toisen laivan päälle purjehtiessa. Laivan lähestyessä heittivät kannella olevat vihollisia keihäillä, nuolilla ja kivillä, mutta kun laivat sattuivat yhteen, koettivat soturit taistellen päästä toistensa laivaan. Sattuipa usein niinkin, että ahtauden takia hyökkäävään laivaan hyökättiin, joten kaksi tahi useampaakin laivaa yhden ympärillä tarttui yhteen, ja perämiesten täytyi sekä välttää muita että useammalle päin tarkastaen koettaa saada tilaisuutta hyökkäykseen. Näiden lukuisten laivojen yhteen törmäyksestä syntynyt kauhea jyrinä aiheutti pelästystä ja teki mahdottomaksi kuulla sotapäälliköiden käskyjä. Kovat olivat kummankin puolueen soutupäälliköiden kehoitukset ja huudot ammatin johdosta ja keskinäisen kilvoituksen takia Ateenalaisille murtamalla vihollisten rivit innolla koettaa pelastua isänmaahan nyt jos milloinkaan; Syrakuusalaisille taas ja liittolaisille, että olisi kunniakasta estää vihollisia pakenemasta, ja että jokainen siten voittorikkaasti lisäisi isänmaansa kunniaa. Ja päälliköt kummaltakin puolelta, jos näkivät jonkun pakotta kääntävän keulansa pakosalle, huusivat tuon trieerarkin nimeltään, kysyen, Ateenalaiset, peräytyivätkö he sen tähden, että pitivät tuon vihollisimman maan turvallisempana, kuin suurella vaivalla valloitetun meren, Syrakuusalaiset taas, pakenivatko he noita pakenevia, joitten he tiesivät innokkaasti kaikin tavoin koettavan päästä pakoon.

Laivatappelun ollessa ratkaisematonna, oli kumpaistenkin rannalla seisova jalkaväki suuressa tuskassa ja mielenjännityksessä, maan asukkaat hartaasti toivoen saavuttavansa suurempaa kunniata, hyökkääjät peläten, että joutuisivat vielä kurjempaan tilaan, kuin heidän nykyinen pulansa oli. Sillä kun Ateenalaisten kohtalo tykkänään riippui laivoista, niin heidän pelkonsa tulevaisuuden suhteen oli suurempi kuin milloinkaan, ja koska he katselivat taistelua eri paikoista, kuvastui heille laivatappelukin eri lailla. Kun he näkivät ainoastaan pienen alan, eivätkä kaikki siis samasta paikasta, niin ne, jotka näkivät omaistensa olevan voitolla, rohkaistuivat ja kääntyivät rukouksilla jumalien puoleen, etteivät riistäisi heiltä pelastusta; mutta ne, jotka huomasivat tappion, vaikeroivat kovilla huudoilla, ja tekojen katsominen herätti heidän mielessään enemmän tuskaa, kuin taistelevissa. Ne, jotka taas näkivät taistelun horjuvan, koska sotajoukot olivat niin lähellä toisiaan, olivat suurimmassa tuskassa ja osottivat ruumiinliikkeillään sielunsa pelon; sillä pako ja perikato riippuivat vallan vähästä. Tässä Ateenalaisten sotaväessä oli, kun tappelu vielä oli ratkaisematon, yht'aikaa kuultavissa voittajien ja voitettujen huutoja ja valituksia, ylipäätään kaikkia, mitä suuressa vaarassa olevassa sotajoukossa voi kuulla.

Sama oli laivoilla asema, kunnes Syrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa, taistelun jo kestettyä kauan aikaa, loistavalla hyökkäyksellä pakottivat Ateenalaiset peräytymään ja kaikuvilla huudoilla ja kehoituksilla ajoivat heidät rannalle. Silloin kaikki merisotilaat, jotka eivät jo merellä joutuneet vihollisten käsiin, mikä mitenkin, syöksyivät leiriin. Mutta jalkaväki ei nyt enää yksitellen, vaan kaikki yhdestä suusta valittivat ja huokailivat huolissaan onnettomasta tapahtumasta, toiset rientäen laivoille apuun, toiset vartioimaan hallussaan vielä olevaa muurin jäännöstä, mutta useimmat jo etsivät, missä voisivat pelastaa omaa itseään. Näin suurta onnettomuutta Ateenalaiset eivät milloinkaan ennen olleet kärsineet. Heitä kohtasi nyt sama kohtalo, kuin he Pyloksessa olivat saaneet aikaan. Sillä Lakedaimonilaisten menetettyä laivansa, olivat miehetkin saarella hukassa, ja nyt ei ollut Ateenalaisilla enää toivoa pelastua maitse, ellei jotakin odottamatonta tapahtuisi.