Part 35

"Minkä todennäköisen syyn me siis voisimme tuoda esiin viivyttelemiseemme tai millä perusteella olla auttamatta sikäläisiä liittolaisiamme? Valamme mukaan olemme velvolliset puolustamaan heitä huolimatta siitä, etteivät he voi meitä auttaa. Sillä emmehän me ole heitä ottaneet liittoomme, jotta he meitä täällä auttaisivat, vaan jotta he rasittamalla sikäläisiä vihollisiamme estäisivät näitä hyökkäämästä meidän kimppuumme. Tällä tavalla olemme sekä me että muut hankkineet itsellemme vallan, mielellämme avustamalla avuksensa pyytäviä, olkootpa barbareja tai Helleenejä. Sillä jos kaikki istuisivat ristissä käsin, heimolaiseen katsoen, jota tulisi auttaa, niin vähän sillä enentäisivät valtaansa, vaan päinvastoin panisivat olevan valtansa vaaralle alttiiksi. Mahtavaa ei ainoastaan tule torjua päältään sen hyökätessä, vaan myöskin estää hyökkäämästä. Eikä meidän vallassa ole määrätä, kuinka kauas me haluamme ulottaa valtaamme, vaan meidän on pakko, asemassa missä nyt olemme, pitää toisia tarkasti silmällä ja toisia ankarassa kurissa, koska on vaara, että muutoin joudumme muitten vallan alaisiksi, ellemme me muita vallitse. Te ette voi katsoa rauhaa samalta kannalta kuin muut, jos ette myöskään muuta elämäntapojanne heidän kaltaisiksensa."

"Varmoina siis, että tulemme laajentamaan valtamme lähtemällä retkelle, purjehtikaamme huoleti pois, jotta siten masentaisimme Peloponneesolaisten ylvästyksen, kun me siihen määrin näymme halveksivan vallitsevan rauhan, että Sikeliaankin purjehdimme. Ja jos kaikki käy onnellisesti, niin panemme joko koko Hellaan valtamme alle, tahi ainakin vahingoitamme Syrakuusalaisia, josta sekä meille että liittolaisillemme on suuri hyöty. Varman tukeen sekä viipymiseen siellä, jos asiat käyvät hyvin, että lähtemään sieltä, tarjoavat meille laivamme, sillä merellä me kyllä voitamme kaikki Sikeliootat yhteisesti."

"Älköön Niikiaan kehotus toimettomuuteen eikä liioin hänen sanoissansa ilmestyvä yllytys erimielisyyteen nuorten ja vanhempien välillä muuttako mieltänne, vaan koettakaamme totuttuun tapaan, kuten esi-isämme nuorten ja vanhempien yhteisen päätöksen mukaan ovat kohottaneet kaupunkimme nykyiseen asemaan, mekin puolestamme nyt edistää sitä, arvellen, etteivät nuoret ja vanhat ilman toistensa apua voi mitään saada aikaan, vaan että voiman muodostavat yhteisesti heikot, keskinkertaiset ja terävämieliset. Jos kaupunki yhä vaan on rauhassa, niin se kuluu itsensä kautta kuten kaikki muutkin esineet, ja mielten jäntevyys tylsistyy, jota vastoin se taistellessaan lakkaamatta saa uutta voimaa ja tottuu puolustautumaan ennemmin teoilla kuin sanoilla. Sanalla sanoen: minä arvelen, että toimeliaisuuteen tottunut kaupunki, jos se kääntyy toimettomuuteen, pian käy perikatoaan kohti, ja että varmimmat ovat ne ihmiset, jotka vähimmin poikkeavat perityistä tavoista ja säännöistä, jos nämät eivät olisikaan parahimpia."

Näin puhui Alkibiadees. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet häntä ja Egestalaisia sekä Leontinilaisten pakolaisia, jotka olivat saapuneet pyytämään apua, ja jotka muistuttivat heitä heidän valoistaan, niin he paljoa innokkaammin, kuin ennen, kannattivat sodanhankkeita. Koska Niikias huomasi, ettei hän voisi saada heitä peräytymään tuumistaan entisillä perusteilla, mutta arveli heidän ehkä muuttavan mielipidettään varustuksien paljouden ja suurten kustannuksien johdosta, niin hän uudestaan astui esiin ja puhui seuraavasti:

"Koska minä huomaan teidän, Ateenalaiset, niin innokkaasti kannattavan sotaretkeä, niin toivon, että sota menestyisi mielenne mukaan; kumminkin tahdon minä ilmottaa ajatukseni nykytilasta. Meidän on nyt aikomus lähteä taistelemaan kaupunkeja vastaan, jotka, mikäli olen kuullut, ovat suuria ja riippumattomia toisistaan, ja jotka eivät halua mitään muutosta, jonka kautta ne pääsisivät pakollisesta orjuudesta mukavampaan asemaan. Todenmukaisesti ne eivät vapauden asemesta mielellään suostu meidän ylivaltaamme, varsinkin kun niiden joukossa on aika suuri paljous Helleeniläisiä kaupunkeja ollakseen yhdellä ainoalla saarella. Sillä paitsi Naksosta ja Katanaa, joiden toivon Leontinilaisen heimolaisuutensa tähden liittyvän meihin, löytyy siellä seitsemän muuta kaupunkia, jotka kaikin puolin ovat varustetut yhdellä lailla kuin meidän sotaväki, ja varsinkin Selinus ja Syrakuusa, joita vastaan juuri purjehdimme. Näillä on paljon raskasaseisia, jousimiehiä ja keihäänheittäjiä, paljon kolmisoutulaivoja kuten myöskin miehiä niitten miehittämiseen. Niinikään on heillä sekä yksityisiä varoja ja varsinkin Selinuntilaisilla lisäksi pyhäköissä säilytetyitä yleisiä rikkauksia. Syrakuusalaisille maksavat muutamat barbarikansatkin veroja jo vanhoista ajoista. Mutta seikka, missä he meitä enin voittavat, on se, että heillä on paljon ratsumiehiä ja omia muonavaroja, joita heidän ei tarvitse tuottaa muualta."

"Tämmöistä valtiota vastaan meillä ei ainoastaan ole tarpeen laivastoa ja kelvollista sotajoukkoa, vaan suuri maa-sotajoukko on lähetettävä mukana, jos me haluamme aikomustamme vastaavaa saada aikaan, ja jotteivät heidän ratsumiehensä sulkisi meitä maastaan, semminkin jos kaupungit pelosta liittäytyvät, eivätkä kutkaan muut asetu puolellemme, kuin Egestalaiset ratsumiehineen. Häpeällistähän olisi voitettuina poistua tahi myöhemmin lähettää lisäjoukkoja, syystä että ensin olemme tehneet mielettömän päätöksen. Meidän on heti hyökättävä riittävällä sotavoimalla, tietäen lähtevämme purjehtimaan kauas omasta maastamme, ja että meillä ei ole samoja etuja, kuin vastustajillamme, koskette lähde liittolaisina auttamaan alamaisianne heidän alallensa hyökkäävää vastaan, jossa teillä olisi helppo tuottaa tarpeitanne ystävien maasta, vaan että lähdette ventovieraaseen maahan, josta lähettilään ei ole helppo saapua Ateenaan neljänä talvikuukautena."

"Minun ymmärrykseni mukaan täytyy meidän viedä mukanamme mitä suurin joukko raskasaseisia, sekä omaa väkeä että liittolaisia ja alamaisiamme, kuten myöskin jos mahdollista joko houkuttelemalla tai palkasta koota miehiä Peloponneesoksesta, ja vielä lisäksi paljon jousimiehiä ja linkoojia, jotta pitäisivät puoliaan vihollisten ratsuväkeä vastaan. Meillä täytyy myöskin olla paljon enemmän laivoja kuin vihollisilla, jotta voisimme helposti hankkia ruokavaroja, sekä viedä mukanamme vehnää ja paahdettua ohraa, kuten myöskin leipureita aina myllyjen suuruuteen katsoen, jotta sotaväellä, jos tyyni meitä pidättäisi, olisi riittävästi muonavaroja -- sillä koska sotajoukko on lukuisa, ei joka kaupunki voi sitä ottaa vastaan -- sekä valmistaa muuta tarpeellista mahdollisimman runsaasti, ja jottemme olisi riippuvaisia vieraista, viedä mukanamme täältä mahdollisimman runsaasti varoja. Sillä mitä Egestassa muka sanotaan olevan valmiina käytettävänä, niin pitäkää sitä enemmän olevan sanoissa. Sillä Egestassa muka käytettäviä varoja voitte pitää olevan ainoasti sanoissa käytettävissä."

"Jospa saapuisimmekin sanomattakaan yhtä voimakkaina, sillä raskasaseisissa he meidät kumminkin voittaisivat, vaan kaikissa suhteissa heitä väkevämpinä, niin sittenkin voisimme me vaivoin tehdä uusia valloituksia ja säilyttää entisiä. On aina muistettava, että lähdemme ahdistamaan vierasheimoisessa ja vihollisessa maassa sijaitsevan kaupungin asukkaita, jotka meidän tulee voittaa heti jo ensimmäisenä päivänä maihin astuttuamme, tietäen, että kaikki tulevat esiintymään vihollisinamme, jos me joudumme tappiolle. Tätä peläten ja ollen varmat, että asian laita on tämmöinen, täytyy meidän tarkoin punnita näitä seikkoja ja vieläpä ottaa lukuun onnen apua, joka ihmisten on vaikea arvata, minun haluten purjehtiessani mitä vähimmän antautua onnen oikuista riippuvaiseksi, vaan varustuksien avulla purjehtia todennäköisimmin varmana. Tätä pidän minä koko kaupungille edullisimpana ja meille sotaan lähteville pelastusta tuottavana. Jos joku on toista mieltä, niin luovutan minä hänelle mielelläni päällikkyyden."

Näin puhui Niikias, arvellen, että hän toimitettavien askareiden paljoudella joko saisi Ateenalaiset muuttamaan mieltä tahi, jos kuitenkin olisi pakko lähteä sotaan, varustaisi mitä varmimmin purjehtimiseen tarpeelliset toimet. Mutta hän ei ensinkään poistanut halua purjehtimiseen luettelemalla varustusten taakkaa, vaan Ateenalaiset yhä enemmän innostuivat tästä, päin vastoin Niikiaan tarkoitusta. Sillä hänen neuvonsa näkyivät viisailta ja vaarattomuus näiden kautta suurelta. Kaikissa syntyi suuri halu lähteä matkalle: vanhemmissa toivosta vallottaa alueen, johon purjehtivat, tahi ainakin ettei tästä koituisi mitään vaaraa näin suurelle sotavoimalle; nuorissa taasen halu saada nähdä ja ihailla tuntematonta maata, ollen varmat pelastuksesta. Suuri joukko ja sotilaat arvelivat saavuttavansa rahaa ja valtaa, josta heille tulevaisuudessa koituisi alituinen palkan saanti. Enemmistön kiivaan innostuksen takia pysyi moni äänetönnä, vaikka tuuma ei häntä miellyttänytkään, pelosta että häntä pidettäisiin valtiolle pahansuopeana, jos hän äänestäisi ehdotusta vastaan.

Vihdoin astui eräs Ateenalainen esiin, kehottaen Niikiasta olemaan kauemmin verukkeilematta ja vitkastelematta, vaan kaikkien kuullen julkisesti lausumaan, kuinka suuri sotavoima Ateenalaisten hänen mielestänsä tulisi myöntää. Niikias sanoi, vaikkapa vastahakoisesti, että hän mieluummin rauhassa olisi neuvotellut tästä kanssapäällikköjensä kanssa, mutta että hänestä näytti, ettei voinut purjehtia vähemmällä kuin 100 kolmisoutulaivalla. Raskasaseisten kuljetukseksi voisivat Ateenalaiset antaa omia aluksiaan tarpeen mukaan ja tuottaa toisia liittolaisilta. Ateenalaisten ja liittolaisten raskasaseisten luku pitäisi nousta ainakin 5,000 yhteensä, mutta jos mahdollista vielä useampiin. Muu varustus oli tehtävä sen suhteen, jousimiehiä sekä kotimaasta että Kreetasta kuten myöskin linkoojia ja mitä muuta näkyisi olevan tarpeen oli hankittava käytettäväksi valmiina.

Tämän kuultuansa äänestivät Ateenalaiset heti, että päälliköille olisi annettava täysi päätösvalta sekä sotajoukon suuruudesta että koko sotaretken järjestämisestä, kuten heistä näkyi hyödyllisimmäksi Ateenalaisille. Ja nyt alkoi sodan valmistukset. Sana lähetettiin liittolaisille ja kotona alkoi sotilasten luetteleminen. Kaupunki oli juuri tointunut rutosta ja alituisesta sodasta, niin että sotaikäisten lukumäärä tuntuvasti oli lisääntynyt ja varallisuus runsaasti enentynyt aselevon kestäessä, joten oli helppo hankkia kaikki tarpeet. Näin askaroittiin sodan valmistuksissa.

Tällä välin turmeltiin yhtenä yönä useampien Ateenalaisten kaupungissa löytyvien kivestä tehtyjen Hermeen patsaiden päät. Näitä patsaita, muodoltaan nelikulmaisia, oli maan tavan mukaan asetettu suuressa paljoudessa yksityisten rakennusten ja pyhäköiden eteen. Ilkityöntekijöistä ei ollut mitään tietoja, vaikka niitä julkisesti etsittiin lupaamalla suuret ilmoituspalkkiot, ja lisäksi kuulutettiin, että ken vaan halusi, olkoonpa kansalainen tahi metoiki tahi orja, vaaratta saisi tehdä ilmoituksia, jos tietäisi mistään muusta herjaamisesta. Asia katsottiin vallan suuriarvoiseksi, sillä se näytti olevan enne sotaretken suhteen ja valtionkeikausta ja kansanvallan hävittämistä tarkottava salaliitto.

Hermeen patsaista kyllä ei tehty mitään ilmiantoa, mutta muutamat metoikit ja heidän palvelijansa ilmoittivat muitten kuvapatsaitten turmelemisesta, jota nuorukaiset joskus olivat harjottaneet kestien jälkeen viinin vaikutuksesta, ja mysteerioista, joita pilkalla oli vietetty perheissä, joista he myöskin syyttivät Alkibiadesta. Tähän syytökseen tarttuivat halukkaasti Alkibiadeen vihamiehet, jotka pitivät häntä esteenä, etteivät päässeet johtamaan kansaa, ja jotka arvelivat pääsevänsä ensimmäisiksi, jos Alkibiadees karkoitettaisiin. He suurensivat syytökset, huutaen hänen herjanneen mysteerioita ja turmelleen Hermeen patsaat hävittääksensä kansanvallan, ja ettei mitään näistä oltu tehty ilman hänen myötävaikutustansa, luetellen todistuksena hänen muut epäkansalliset elämäntapansa.

Alkibiadees puolustautui nyt syytöksiä vastaan ja tarjoutui tuomittavaksi ennen purjehtimistansa, (sillä varustukset lähtöä varten olivat jo tehdyt), ja kärsimään rangaistuksen, jos hän huomattiin syylliseksi rikoksiin, vaan vaatien päästä päälliköksi, jos hän julistettaisiin syyttömäksi. Hän pyysi, ettei mitään syytöksiä otettaisi tutkittavaksi hänen poissaollessansa, vaan että hänet heti surmaisivat, jos hän oli syypää rikokseen, lausuen, ettei olisi viisasta lähettää häntä tämmöisten syytösten alaisena näin suuren sotajoukon johtajaksi, ennenkuin asiaa oli tutkittu. Mutta hänen vihamiehensä pelkäsivät, että sotajoukko olisi hänen puolellansa, jos hän nyt vedettäisiin oikeuteen, ja että kansa häntä armahtaisi, koska hänen vaikutuksestansa Argolaiset ja osa Mantinealaisista yhtyivät sotaretkeen, jonka tähden he estivät tämän tutkimuksen, houkutellen muitakin puhujia vaatimaan, että hänen nyt oli lähdettävä matkaan eikä enää viivyteltävä retkeä, mutta että häntä palattuansa määräpäivänä tutkittaisiin. He tahtoivat, koottuansa tärkeämpiä syytöksiä, joita heidän hänen poissa ollessansa olisi helpompi hankkia, noudattaa hänet kotia ja nostaa kanteen häntä vastaan, hänen palattuansa. Ja niin päätettiin, että Alkibiadeen oli purjehdittava matkalle.

Tämän jälkeen lähtivät laivat jo keskikesällä purjehtimaan Sikeliaan. Useimmille liittolaisille, muonalaivoille, muille aluksille ja kaikelle muulle sotaväelle oli määrätty kokoontua Kerkyyraan lähteäksensä sieltä yhdessä yli Joonian meren purjehtimaan Japygian niemelle. Ateenalaiset itse ja kaupungissa oleskelevat liittolaiset lähtivät päivän valetessa määräpäivänä Peiraieukseen ja astuivat laivoihin purjehtiaksensa matkalle. Heitä oli saattamassa niin sanoakseni miltei koko muu joukko kaupungissa löytyviä kansalaisia ja muukalaisia, mitkä saattamassa omaisiansa, mitkä ystäviänsä, mitkä sukulaisiansa, mitkä poikiansa, mitkä toivottaen onnea, mitkä valittaen, riippuen valloittamisen toiveista tai pelosta, etteivät heitä enää näkisi, ja miettien, kuinka kauas omasta maasta he lähettivät nämät purjehtimaan. Juuri lähtöhetkellä, jolloin olivat jättämäisillään toisensa vaarojen valtaan, nousi heissä suurempi pelko, kuin heidän äänestäessään lähdöstä. Kuitenkin rohkaistuivat he, kun näkivät, millä voimalla retki lähti matkalle. Muukalaiset ja muu joukko olivat tulleet pelkästä uteliaisuudesta katsomaan suuremmoista ja uskomatonta yritystä.

Näihin aikoihin saakka ei milloinkaan näin kallis eikä näin komea yhden Helleeniläisen kaupungin varustama laivasto ollut purjehtinut ulapalle. Laivojen ja raskasaseisten lukuun katsoen kylläkään ei Perikleen johtama retki Epidaurokseen eikä Hagnoonin retki Potidaiaan olleet pienimpiä, sillä niillä oli 4,000 raskasaseista Ateenalaista ja 300 ratsumiestä sekä 100 Ateenalaista kolmisoutulaivaa, 50 Lesbolaista ja yhtä monta Kiolaista, ja suuri joukko liittolaisia yhtyi retkeen. Mutta nämät lähtivät lyhyelle purjehdusmatkalle ja olivat kelvottomasti varustetut. Tämä sotakunta sitävastoin oli varustettu pitkällistä sotaa varten, molemmin puolin sekä laivoilla että maajoukolla, jos tarve vaatisi. Laivastoon olivat sekä valtio että trieerarkit käyttäneet suuria kustannuksia. Valtio antoi jokaiselle merimiehelle drakman päivässä, 60 nopeata tyhjää laivaa, 40 laivaa raskasaseisten kuljettamista varten ja näihin paraimmat merimiehet. Trieerarkit taas antoivat valtion palkkaan lisiä Tranitai-nimisille merimiehille ja kaunistivat muutenkin laivat kalleilla kuvilla ja koristuksilla ja jokainen ponnisti äärimmäisiin voimiansa, jotta hänen laivansa olisi komein ja nopein. Jalkaväki valittiin tarkimpien luetteloiden mukaan, ja he kilpailivat keskenään suurella huolella aseissa ja ruumiin puvussa. Sanalla sanoen, jokainen koetti kelvollisesti täyttää sitä paikkaa, johon hänet oli asetettu, joten koko tämä retkikunta ennemmin näytti voiman ja varallisuuden näyttelyltä muille Helleeneille, kuin varustukselta vihollisia vastaan. Jos laskisi valtion yleiset ja sotilaiden yksityiset menot, kuinka paljon valtio jo oli kuluttanut varoja retkeen, ja kuinka paljon päälliköt olivat saaneet käytettäväkseen, sekä yksityisten menot pukuunsa ja trieerarkkain laivoihin ja sitä paitsi, kuinka paljon jokaisella, valtion palkkaa lukuunottamatta, todennäköisesti oli menoja matkarahoiksi pitkällistä sotaretkeä varten, ja kuinka paljon jokainen sotilas ja kauppias otti mukaansa kaupantekoa varten, niin pian huomaisi, että nämät yhteenlaskettuina suunnaton summa rahaa vietiin kaupungista. Tämä retkikunta tuli kuuluisaksi yhtä paljon hämmästyttävästä rohkeudestaan kuin loistavasta varustuksestaan, kuten myöskin siitä lukuisuudestaan, jolla se voitti niitä, joita vastaan se oli lähetetty, ja koska se purjehti etäälle kotimaastaan, jolla toivottiin enentää alaansa äärettömillä anastuksilla.

Kun miehet olivat astuneet laivoihin, ja kun kaikki mukaan otettavat tavarat oli viety niihin, annettiin torvella merkki vaikenemiseen ja toimitettiin lähtöä varten tavalliset rukoukset, ei kuitenkaan joka laivalla erikseen, vaan airuen kautta kaikissa yhtaikaa. Viini sekoitettiin koko sotajoukkoa varten ja sekä merimiehet että päälliköt uhrasivat kulta- ja hopea-astioista. Rannalla seisovat kansalaiset ja muut heille suopeat läsnäolijat yhtyivät heidän rukouksiinsa. Sotalaulun laulettuansa ja uhrin lopetettuansa, lähtivät he matkalle. Ensin purjehtivat he vieretysten kilpaa Aiginaan saakka, josta he kiirehtivät päästäkseen Kerkyyraan, johon liittolaistenkin sotajoukko kokoontui.

Syrakuusaan ilmotettiin moniaalta tästä purjehdusretkestä, jota ei kuitenkaan kauaan aikaan uskottu. Myöskin kansan kokoontultua olivat puhujat eri mieltä tästä asiasta, kun toiset uskoivat huhujen Ateenalaisten retkestä olevan todenmukaisia, mutta toiset eivät uskoneet niitä. Vihdoin astui Hermoonin poika Hermokratees esille, koska hän luuli tietävänsä tämän asian tarkoin, ja puhui seuraavasti:

"Uskomatonta minä luultavasti, kuten moniaat muutkin, näyn teille puhuvan kertomalla purjehdushyökkäyksen todellisuudessa olevan matkalla, hyvin tietäen, ettei niitä, jotka kertovat tai ilmottavat jotakin uskomatonta, ainoastaan olla uskomatta, vaan että heitä pidetään mielettöminä. Pelkäämättä minä kuitenkin, kaupungin ollen vaarassa, pysyn vakuutuksessani, että tiedän puhuvani tästä asiasta tarkemmin, kuin kukaan muu. Ateenalaiset tosiaankin teidän hämmästykseksenne hyökkäävät meidän kimppuumme lukuisalla sekä meri- että maasotajoukolla muka auttaakseen Egestalaisia, liittolaisiansa, ja rakentaaksensa uudestaan Leontinilaisten kaupungin, mutta itse asiassa halusta vallottaa Sikelian ja etupäässä meidän kaupunkimme, arvellen, että, jos sen kerran saisivat haltuunsa, olisi helppo anastaa myöskin muut kaupungit. Koska he piakkoin saapuvat, niin neuvotelkaa, miten te tarjona olevilla keinoilla voitte torjua heidät päältänne, jottette, halveksien heitä, varustamattomina joudu heidän käsiinsä, ja ettette epäilyksestä ole huolimattomia kaupunkimme vaarasta. Mutta jospa tuonkin uskoo, niin ei tarvitse pelätä heidän rohkeuttansa eikä heidän sotavoimiansa, sillä eivät he voi meitä vahingoittaa enemmän, kuin he itse siitä kärsivät. Meille ei suinkaan ole haitaksi, että tulevat suurella sotavoimalla, vaan muihin Sikeliootteihin katsoen, paljoa hyödyllisempi, koska nämät pelosta mieluummin haluavat liittyä meihin. Jos me joko voitamme tahi karkoitamme hyökkääjät heidän pääsemättänsä pyrintöjensä perille, sillä en suinkaan pelkää, että saavuttaisivat sitä, mitä varten he ovat tulleet, niin tulee meidän kunniaksemme kauniin urotyö, ja tästä olen varma. Harvat Helleenien tahi barbarien suuret sotaretket, lähdettyänsä kauas omasta maastaan, ovat onnistuneet. Sillä ne eivät ole olleet lukuisammat kuin ahdistettujen kaupunkien ja niiden naapurikuntien asukkaat, jotka tietysti pelosta liittyvät toisiinsa, ja jos hyökkääjät vieraalla alueella tarvittavien puutteessa joutuvat tappiolle, niin he ahdistetuille kuitenkin jättävät kunnian, vaikka itse ovat syypäät tappioonsa. Siten nuot Ateenalaiset itse, kun Meedialaiset odottamatta kärsivät suuret tappiot, ovat saavuttaneet suuren kunnian luulottelemalla, että viholliset kulkivat Ateenaa vastaan. Minä en ensinkään epäile, ettei meillekin voi tapahtua samaten."

"Varustautukaamme siis rohkeasti ja lähettäkäämme sana Sikelialaisille, varmentuaksemme toisista ja koettaaksemme saavuttaa ystävyyttä ja liittoa toisilta. Toimittakaamme lähettiläitä muuhunkin Sikeliaan osottamaan vaaran olevan yhteisen, sekä Italiaan, jotta tekisivät liiton meidän kanssamme, tahi ainakin etteivät ottaisi vastaan Ateenalaisia. Minusta olisi hyvä toimittaa lähetystö myöskin Karkeedooniin; se ei olisi sen asukkaille ensinkään odottamatonta; sillä he ovat aina pelossaan, että Ateenalaiset joskus hyökkäävät heidän kaupunkiinsa, joten he ehkä, arvellen, että he itse voivat joutua vaaraan, jos laiminlyövät tämän tilaisuuden, haluavat avustaa meitä joko salaa tahi julki tahi jollakin tavalla. Nykykansoista he ovat tähän kaikkein kykenevimmät, jos vaan tahtovat ottaa osaa sotaan; sillä heillä on kultaa ja hopeata enin, ja siitähän sodan menestys ylipäätään riippuu. Lähettäkäämme myöskin Lakedaimoniin ja Korintokseen kehottamaan niitä lähettämään tänne apua hetimiten ja siellä ryhtymään sotaan."

"Mutta minkä keinon minä katson tehokkaimmaksi, vaikkette te tietysti tavallisesta laimeudesta tule sitä noudattamaan, sen minä kuitenkin olen lausuva. Jos me kaikki, tahi ainakin useimmat Sikeliootat meidän kanssamme suostuisimme laskemaan vesille koko laivastomme, varustettuna kahden kuukauden muonavaroilla, kohdataksemme Ateenalaisia Taranton ja Japygian niemen edustalla, sillä osottaen heille, että heidän ensin on taisteltava Joonian meren yli purjehtimisesta, ennenkuin Sikeliasta, hämmästyttäisimme me heitä suuresti ja näyttäisimme lähteneemme vartijoina ystävällisestä maasta, sillä Tarantos meitä kyllä ottaisi ystävällisesti vastaan. He huomaisivat siten, että heidän on ollut purjehdittava laajan meren yli paljoilla varustuskeinoilla, ja vaikea on ylläpitää järjestystä pitkällä merimatkalla. Meidän on helppo ahdistaa heidän laivastoansa, koska se kulkee hitaasti, ja hyökätä pienissä osastoissa. Mutta jospa he hyökkäisivätkin nopeimmilla laivoillansa kokoontuneina, purettuansa niiden lastit, ja jos he soutaen siten lähestyisivät äkkiä, niin me tapaisimme heidät väsyneinä. Mutta jos se meille ei näyttäisi sopivalta, niin voimmehan vetäytyä Tarantoon. He ovat tietysti vähillä muonavaroilla purjehtineet ikäänkuin meritaistelua varten, ja joutuisivat hätään autioissa seuduissa. Jos he eivät lähtisi, niin tulisivat he piiritetyiksi; jos taasen koettaisivat purjehtia rantoja pitkin, täytyisi heidän jättää varastostaan paljo, eivätkä olisi varmat, ottaisivatko kaupungit heitä vastaan, ja he joutuisivat siten epätoivoon. Minä siis luulen, että he, punniten näitä asianhaaroja, eivät ensinkään lähtisi Kerkyyrasta, vaan että he neuvotellen ja tiedustellen, kuinka lukuisia ja missä me olemme, joko lykkäävät retkensä talveksi tai tykkänään luopuvat siitä, varsinkin kun taitavin heidän päälliköistään, kuten olen kuullut, vastahakoisesti on ruvennut johtajaksi ja mielellään käyttäisi tekosyytä, jos me johonkin tehokkaaseen toimeen ryhtyisimme. Meistä tietysti ilmoitettaisiin jotakin paljoa suurempaa, kuin se itse asiassa onkaan; sillä ihmisten mielet kääntyvät puheiden mukaan, ja he pelkäävät enemmän hyökkääjiä, kuin niitä, jotka ilmottamalla vaaran koettavat saada kansalaisiaan puolustautumaan, koska katsovat hyökkääjiä vaaraa kestäviksi. Tämä on nyt Ateenalaisten laita. Sillä he ahdistavat meitä, halveksien meitä syystä, arvellen ettemme ensinkään ajattelisikaan puolustautua, kun emme ole yhtyneet Lakedaimonilaisiin tuhoamaan heitä. Mutta jos aavistamatta näkisivät meidän rohkeasti vastustavan heitä, niin he tästä oudosta tapauksesta enemmän pelästyisivät, kuin varsinaisesta sotavoimastamme."