Part 36

"Noudattakaa siis neuvoani, purjehtikaa rohkeasti heitä vastaan, mutta jos ette niin tee, varustautukaa nopeasti sotaan. Jokaisen on ajateltava, että varsinainen ylenkatse hyökkääjiä vastaan osoittautuu urhoollisissa sotatoimissa, ja edullisimmin onnistuu, jos varustautuu pelon alaisena, arvellen jo olevansa vaarassa. Mutta viholliset hyökkäävät jo, ja kuten varmasti tiedän, jo ovat miltei saapumaisillaan."

Näin puhui Hermokratees. Mutta Syrakuusalaiset riitelivät keskenään, toiset väittäen, etteivät Ateenalaiset millään muotoa tulisi, ja ettei ollut totta, mitä Hermokratees sanoi; toisista taasen näytti, että, jos ne tulisivatkin, mitäpä viholliset voisivatkaan heille tehdä, jota he eivät vielä suuremmassa määrässä voisi näille kostaa; toiset taasen tekivät ylenkatseesta koko asian naurunalaiseksi. Harvat olivat ne, jotka uskoivat Hermokrateesta ja pelkäsivät tulevaisuutta. Nyt astui esiin Ateenagoras, joka oli kansan johtomiehiä, ja johon väestö tähän aikaan enin luotti, ja puhui seuraavasti:

"Se, joka ei tahdo, että Ateenalaiset hulluudessaan tulisivat tänne, joutuaksensa meidän käsiimme, on joko pelkuri tahi pahansuopa kaupungillemme. Minä en niinkään suuresti kummaksu niiden röyhkeyttä, jotka tämmöisillä hävyttömyyksillä koettavat teitä pelottaa, kuin heidän typeryyttänsä, jos he luulevat, että heidän tuumansa ei ole kaikille selvä. Sillä peläten oman itsensä tähden, koettavat he pelottaa kaupunkia, jotta yleisessä pelossa voisivat salata omaa pelkoansa. Mitä nyt tietävät nuo puheet? Ne eivät itsestään ole syntyneet, vaan lähtevät miehistä, jotka tahtovat pitää kaupunkia alituisessa kuohuksessa. Älkää antako pettää itseänne, arvostellen asioita noitten puheiden mukaan, vaan ajatelkaa, mitä on todenmukaista, että viisaat ja asioihin perehtyneet ihmiset, kuten Ateenalaiset maineen mukaan ovat, tämmöisessä tilaisuudessa tekevät. Ei ole todenmukaista, että he, ennenkuin sikäläinen sota on tykkänään lopetettu, jättäisivät Peloponneesolaiset maahansa ja ryhtyisivät toiseen yhtä suureen sotaan. Minä päin vastoin luulen heidän olevan mielissään, ettemme me, joilla on niin monta ja suurta kaupunkia, hyökkää heidän kimppuunsa."

"Mutta jospa he tulisivatkin, kuten nuo väittävät, niin minä arvelen Sikelian paremmin voivan pitää puoliaan kuin Peloponneesoksen, koska se kaikin puolin on paremmin varustettu, ja luulen kaupunkimme yksin kykenevän puolustautumaan puheenalaista hyökkäävää sotajoukkoa vastaan, jos se vaikka olisi kaksi kertaa suurempi. Tiedän hyvin, ettei heillä ole hevosia mukanaan, eivätkä he täältä niitä saa paitsi sitä vähäistä, mitä Egesta heille voi antaa, eivätkä he voi laivoilla tuoda tänne niin paljon raskasaseisia, kuin meillä on. Sillä heidän on ollut vaikea tehdä tämmöinen merimatka tyhjilläkään lastaamattomilla laivoilla, eikä se varustus, joka olisi tarpeen tämmöistä kaupunkia vastaan, suinkaan ole vähäpätöinen. Minulla siis on seuraava vakuutus: hädin tuskin he pääsisivät täydellisestä perikadosta, joskin heillä ryhtyessään sotaan olisi läheisyydessä toinen yhtä suuri kaupunki, kuin Syrakuusa, miten sitten kun he keskellä koko vihamielistä Sikeliaa, sillä tietysti kaikki yhtyisivät heitä vastaan, sullottuina laivoista huonosti varustettuun leiriin, peläten meidän ratsumiehiämme, eivät uskaltaisi poistua kauas laivoista ja kelvottomista teltoistaan! Sanalla sanoen: en usko heidän edes voivan päästä maihin; siksi paljoa paremmaksi katson minä meidän varustuksemme."

"Mutta koska Ateenalaiset, kuten sanoin, tämän tarkoin tietävät, olen varma siitä, etteivät he pane etujansa alttiiksi. Täkäläiset miehet jaarittelevat juttuja, jotka eivät ole eivätkä tule olemaan tosia. Olenhan minä aina sanonut, että he vaan tuommoisilla ja vieläpä ilkeämielisemmilläkin sanoilla ja teoilla koettavat pelotella kansaamme, jotta he itse saisivat hallita kaupunkia. Ja minä pelkään, että he alituisilla ponnistuksillaan vihdoin pääsevät tarkoituksiensa perille. Sillä me olemme liian herkkämielisiä, ryhtyäksemme varokeinoihin, ennenkuin olemme joutuneet vaaraan, ja rangaistaksemme heitä, kun asia on selvä. Senpä takia kaupungissamme harvoin on rauha, vaan saa se kärsiä alituisia kapinoita ja taisteluja, useammin omia kansalaisiansa kuin vihollisia, ja vielä sen lisäksi yksinvaltiaita ja epärehellisiä vallananastajia vastaan. Näiden vaarojen ilmestymistä meidän aikanamme koetan minä, jos noudatatte neuvojani, ehkäistä siten, että neuvon teitä, kansalaisiani, ja sätkin keinottelijoita, enkä ainoasti niitä, jotka jo ovat tehneet rikoksen, sillä vaikea on päästä niihin käsiksi, vaan myöskin niitä, jotka ovat niissä hankkeissa, jos kohtakaan eivät ole voineet panna toimeen aikomustansa. Sillä on välttämätöntä varoa itseään myöskin vihollisen pahoja aikeita, eikä ainoastaan hänen tekojansa vastaan, jos mieli varokeinojensa kautta päästä joutumasta vaaraan. Noita ylimyksiä taasen tahdon minä ilmiantaa, varottaa niitä, ja opettaa niitä pysymään alallaan. Sillä lailla toivon minä paraiten saavani niitä lakkaamaan salavehkeistään."

"Ja te, nuorukaiset, olen usein miettinyt, mikä teidän tarkoituksenne on? Pyrittekö te jo hallitukseen? Mutta sehän on laitonta. Laki on säädetty, koska te ette vielä ole siihen kykeneviä, eikä suinkaan ilmottaaksensa teidän vastaista kelvollisuuttanne. Vai ettekö tahdo olla samojen lakien alaisina, kuin rahvas? Mutta eikö ole luonnollista, että saman maan kansalaisilla on yhteiset oikeudet?"

"Joku ehkä sanoo kansanhallinnon järjettömäksi ja kohtuuttomaksi ja väittää varakkaiden olevan sopivimpia hallitsemaan. Minä puolestani tähän vastaan, että kansa ensi sijassa muodostaa kokonaisuuden, ylimykset sitä vastoin osan, ja lisäksi, että rikkaat kylläkin ovat paraammat varojen säilyttäjät, älykkäät paraammat neuvottelijat, mutta kansan suuri joukko, kuunneltuansa asiain esittelyä, paraammat tuomarit. Kansanvalta antaa jokaiselle hänelle tulevat sekä yksityiset että yleiset oikeudet, mutta harvainvalta suopi kylläkin rahvaalle vaarat, mutta etuja se ei ainoastaan suureksi osaksi anasta itselleen, vaan ryöstää ne kokonaan itselleen. Tätä harrastavat mahtavat ja nuorukaiset teidän keskuudessanne, mikä kuitenkin on kärsimätöintä suuressa kaupungissa."

"Mutta jos ette nytkään ymmärrä, että ajatte huonoa asiaa, niin kyllä te olette älyämättömimmät Helleenit, joita koskaan olen nähnyt, tahi vääryyttä kaikkein harrastavimmat, jos te tahallanne kärsitte tuommoista menoa. Käsittäkää tämä siis ja muuttakaa tuumanne, jotta harrastaisitte kaupungin etuja, ymmärtäen että tämä tuottaa ylimyksille ainakin yhtä suuria ellei suurempiakin etuja kuin rahvaalle, mutta että te päinvastaisella menettelyllä panette vaaralle alttiiksi kaikki. Lakatkaa levittämästä tuommoisia juttuja, koska me kyllä ne ymmärrämme emmekä salli niitten toimeen panemista. Sillä tämä kaupunki, jospa Ateenalaiset tulisivatkin, torjuu heidät kyllä päältään, koska sillä on päälliköitä, jotka valvovat sen etuja. Mutta jos ei mitään tästä ole totta, kuten minä arvelen, niin ei se teidän viesteistä säikähtyneenä valitse teitä päälliköikseen, heittäytyäksensä vapaaehtoiseen orjuuteen, vaan se tutkii itse asioitaan, arvostellen puheitanne tekojen vertaisina, sallimatta riistää itseltään vapauden kuulopuheiden tähden, estämällä teitä panemasta tuumaanne toimeen, ja koettaa se säilyttää vapauttaan."

Tähän suuntaan puhui Ateenagoras. Yksi päälliköistä astui sitten ylös, eikä sallinut kenenkään muun puhua, vaan lausui itse seuraavasti: "Soimauksia ei ole sopiva lausua toisiansa vastaan eikä kuullen luottaa niihin, vaan mieluummin neuvotella siitä, mitä on ilmoitettu, jotta sekä jokainen yksityinen että koko kaupunki varustautuisi miehuullisesti torjumaan hyökkääjiä. Ja jos kohtakaan se ei olisi tarpeellista, niin eihän ensinkään ole haitaksi, että valtio varustaa itseään hevosilla, aseilla ja kaikilla muilla sotatarpeilla. Me kyllä tämän toimitamme ja tutkimme. Myöskin on lähetettävä miehiä muihin kaupunkeihin tiedustelemaan ja hankkimaan mitä muuten on tarpeella. Tästä me jo osaksi olemme pitäneet huolta ja ilmotamme teille heti, saatuamme tiedot".

Päällikön täten puhuttua, hajosivat Syrakuusalaiset kokouksesta.

Ateenalaiset ja kaikki liittolaiset olivat jo saapuneet Kerkyyraan. Täällä pitivät päälliköt katselua ja määräsivät, missä järjestyksessä oli asetuttava satamaan ja leiriin. He jakoivat laivat arvan mukaan kolmeen eri osastoon, jotta purjehtiessa ei syntyisi puute vedestä, satamista eikä muista tarpeista maahanlaskemispaikoissa, ja jotta muutenkin olisi hyvä järjestys sekä komento helpompi, kun päällikkyys oli jaettu eri osinkoihin. Sitten lähettivät he jo edeltäkäsin Italiaan ja Sikeliaan kolme laivaa tiedustelemaan, mitkä kaupungit ottaisivat heitä vastaan. Näille oli määrätty tulla laivastoa vastaan ilmottamaan tästä, jotta se tietäisi, mihin purjehtia.

Tämän jälkeen lähtivät Ateenalaiset seuraavalla sotavoimalla Kerkyyrasta Sikeliaan. Heillä oli 134 kolmisoutulaivaa ja kaksi Rodolaista 50-airoista. Näistä oli 100 Ateenalaista, joista 60 oli nopeakulkuista, muut sotilaskuljettajalaivoja. Laivaston muun osan olivat Kiolaiset ja toiset liittolaiset varustaneet. Raskasaseisia oli heillä kaikkiaan 5,100. Näistä oli 1,500 Ateenalaisten omaa nostoväkeä ja 700 laivaston matroosia käsityöluokasta, mutta muut liittolaisväkeä, osaksi alamaisia, osaksi 500 Argolaista sekä 250 Mantinealaista ja pestattua sotilasta. Jousimiehiä oli kaikkiaan 480, joista 80 oli Kreetalaisia. Rodolaisia linkoojia oli 700, Megaralaisia pakolaisia keveäaseisina 120 ja yksi 30 ratsumiestä kuljettava alus.

Näin suuri oli ensimmäinen sotavoima, joka purjehti sotaan. Tähän kuului vielä 30 muonavaroja sekä leipureita, kivenhakkaajia, rakennusmestareja ja muurin rakennukseen tarpeellisia työkaluja kuljettavaa alusta, ja paitsi näitä 100 alusta, jotka pakosta seurasivat kuormalaivoja. Myöskin useat muut laivat ja kuorma-alukset ottivat osaa retkeen vapaaehtoisesti kaupan tähden. Koko tämä laivasto lähti nyt Kerkyyrasta purjehtimaan Joonian lahden yli. Se suuntasi matkansa Japygian niemelle Tarantoon, ja mihin kukin onnistui pääsemään, seuraten Italian rannikkoa pitkin. Kaupungit eivät päästäneet heitä sisään eivätkä kauppatoreilleen, vaan soivat heille kuitenkin vettä ja ankkuripaikkoja, mutta Tarantolaiset ja Lokrilaiset eivät tätäkään, kunnes saapuivat Reegioniin, Italian äärimmäiselle niemikölle. Tänne he jälleen kokoontuivat ja leiriytyivät ulkopuolelle kaupunkia, koska heitä ei laskettu sisään, lähelle Artemiksen pyhäkköä, johon kaupunkilaiset toivat heille muonavaroja kaupaksi. Vedettyänsä aluksensa maalle jäivät he sinne; ryhtyen keskusteluihin Reegiolaisten kanssa, kehottivat he näitä Kalkidilaisina avustamaan Leontinilaisia, koska nämätkin olivat Kalkidilaisia. Mutta Reegiolaiset kieltäytyivät liittymästä kumpaisenkaan kanssa, vaan sanoivat tekevänsä, mitä muille Italialaisille näkyi soveliaaksi. Ateenalaiset miettivät, miten parahiten toimittaisivat Sikelian asiat, ja päättivät jäädä odottamaan Egestasta palaavia ennakolta lähetettyjä laivoja, haluten tietää, oliko niitä varoja olemassa, joista lähettiläät Ateenassa olivat puhuneet.

Syrakuusalaisille ilmoitettiin jo monelta päin ja tiedustelijainkin kautta, että Ateenalaiset laivat jo olivat Reegionin edustalla, ja tällä perusteella varustautuivat he kaikin voimin eivätkä enää epäilleet. He lähettivät kaikkialle Sikeliaan mihin vartijoita, mihin lähettiläitä ja lähiseutujen rannikkolinnotuksiin miehistöjä, tarkastelivat kaupungissa löytyviä aseita ja ratsuja olisivatko ne kunnossa, ja järjestivät kaikki ikäänkuin kohtatulevaa ja miltei alotettua sotaa varten.

Kun Egestasta saapui nuo kolme edeltäkäsin lähetettyä laivaa, ilmoittivat ne, että luvatuista aarteista ei mitään muuta löytynyt, kuin 30 talenttia. Päälliköt heti tästä joutuivat toivottomuuteen, kun tämä ensimmäinen vastoinkäyminen heitä kohtasi, ja kun lisäksi Reegiolaiset, joita he ensimmäisinä olivat koettaneet taivuttaa ottamaan osaa retkeen, koska olivat Leontinilaisten heimolaisia ja aina olivat olleet heille suosiollisia, eivät halunneet liittyä heihin. Niikiaalle tämä Egestalaisten juttu ei ollut mitään odottamatonta, vaan sitä enemmän muille päälliköille. Egestalaiset olivat nimittäin keksineet seuraavan kepposen, kun Ateenalaisten ensimmäiset tarkastajat kävivät heidän tykönänsä: He veivät Ateenalaiset Eryksissä olevaan Artemiksen temppeliin ja näyttivät heille siellä löytyvät uhrilahjat, maljat, viiniastiat, suitsuastiat ja muut talouskalut, joita oli suuri määrä, ja jotka, ollen hopeisia vaikka vähänarvoisia, näyttivät paljoa arvokkaammilta. Myöskin toimittivat he yksityisesti suuria kemuja tarkastajien kunniaksi, joihin he kokosivat itse Egestasta sekä kultaisia että hopeisia pikareita ja lainasivat Foinikilaisista ja Helleeniläisistä lähikaupungeista astioita, joita jokainen kestitsijä pani esille omanaan. Kun kaikki enimmiten käyttivät samoja huonekaluja ja kun kaikkialla niitä näytti olevan suuri paljous, niin hämmästyivät Ateenalaiset tarkastajat ja kertoivat, palattuansa Ateenaan, kuinka he olivat nähneet paljon aarteita. Kun tuli ilmi, ettei Egestassa löytynyt mitään aarteita, syyttivät sotilaat suuresti niitä, jotka itse petettyinä olivat luulotelleet muita. Päälliköt neuvottelivat nyt, mitä nykyasemassa olisi tehtävää.

Niikiaan mielipide oli, että he koko sotavoimallaan purjehtisivat suoraa päätä Selinusta vastaan, jota varten he olivatkin lähetetyt, ja että, jos Egestalaiset antaisivat varoja koko sotajoukon ylläpitoon, he toimisivat asianhaarojen mukaan; mutta, jos eivät tähän myöntyisi, pyytäisivät varoja niiden 60 laivan ylläpitoon, joita he olivat pyytäneet, ja että siellä ollessaan pakolla tai sopimuksella sovittaisivat Selinuntilaiset Egestalaisten kanssa. Tämän tehtyään purjehtisivat he muitten kaupunkien ohi, ja osoitettuansa Ateenalaisten voiman sekä heidän huolenpitonsa ystävistänsä ja liittolaisistansa, purjehtisivat kotia, jos eivät kohta viivyttelemättä voisi auttaa Leontinilaisia, tahi houkutella jonkun kaupungeista puolellensa, jotteivät aiheuttaisi kaupungilleen turhia menoja.

Alkibiadees puolestaan lausui, ettei pitäisi, purjehdittuansa matkalle niin suurella sotavoimalla, häpeällä ja tyhjin toimin palata kotiin, vaan toimittaa lähettiläitä muihin kaupunkeihin, paitsi Selinukseen ja Syrakuusaan, sekä koettaa saada Sikelialaiset luopumaan Syrakuusasta ja toisia ystävikseen, jotta heiltä saisivat sotaväkeä ja muonaa. Ensi sijassa olisivat Messeeneeläiset saatavat liittolaisiksi, koska heidän kaupunkinsa sijaitsi matkalla Sikeliaan ja oli erinomainen ylimenopaikka ja sotalaivoille tarjosi sataman ja ankkuripaikan. Kun sitte oli saatu kaupunkeja puolelleen, niin että tiedettiin, mitkä niistä olivat ahdistettavat, hyökättäisiin Syrakuusaa ja Selinusta vastaan, jos eivät nämät, tehtyänsä sovintoa Egestalaisten kanssa, sallisi Leontinilaisten palata kotikaupunkiinsa.

Lamakos taasen väitti, että pitäisi suoraa päätä purjehtia Syrakuusaa vastaan ja hetimiten ryhtyä taisteluun tämän kaupungin edustalla, Syrakuusalaisten vielä ollessa varustamattomina ja peloissaan, koska sotajoukko ensin esiintyessään oli pelottava. "Mutta", sanoi hän, "jos viivytään, ennenkuin se tulee näkyviin, rohkaistuvat ihmisten mielet ja välittävät vähemmän sen esiintyessä. Mutta jos me hyökkäämme heidän kimppuunsa, kun he vielä pelolla odottavat meitä, niin me paraiten voitamme heidät ja pelotamme niitä kaikin puolin sekä esiintymisellämme, sillä nyt näyttäisimme me lukuisimmilta, että heidän odottaessansa, mitä he tulisivat kärsimään, ja varsinkin sodan uhkaavia vaaroja. Todenmukaisesti saisimme me myöskin käsiimme monta, jotka ovat jääneet ulkopuolelle kaupunkia, koska eivät ole luulleet meidän tulevan, ja kun nämät koettaisivat korjata tavaroitaan, niin sotaväeltä ei puuttuisi muonaa, jos se, saatuansa voiton, asettuisi heille esteeksi kaupungin läheisyyteen. Täten muutkaan Sikeliootat eivät enää liittyisi Syrakuusalaisiin, vaan mieluummin yhtyisivät meihin, koskeivät epäilisi meidän pääsevän voitolle." Hänen mielestänsä olisi satamapaikaksi, jos he vetäytyisivät takaisin, määrättävä Megara, koska se oli autio, ja sekä maitse että meritse lähellä Syrakuusaa.

Täten puhui Lamakos, mutta suostui kuitenkin Alkibiadeenkin mielipiteeseen. Tämän jälkeen purjehti Alkibiadees laivallaan Messeeneeseen ja ryhtyi keskusteluihin liitosta Messeeneeläisten kanssa. Mutta kun he eivät suostuneet tuumaan, vaan vastasivat, etteivät laskisi Ateenalaisia kaupunkiin, vaan että nämät kyllä kaupungin ulkopuolella saisivat ostaa tarpeitaan, palasi hän Reegioniin, Ateenalaiset päälliköt miehittivät välittömästi 60 laivaa ja purjehtivat, otettuansa ruokavaroja kylliksi mukaan, pitkin rannikkoa Naksokseen jättäen muun osan sotajoukkoa ja yhden joukostaan Reegioniin. Kun Naksolaiset heidät laskivat kaupunkiinsa, purjehtivat he edelleen rannikkoa myöten Katanaan. Mutta kun Katanalaiset eivät ottaneet heitä vastaan, sillä siellä löytyi Syrakuusalais-puolueellisia miehiä, lähtivät he Teeria-joelle, ja vietettyään yön siellä, purjehtivat he seuraavana päivänä Syrakuusaa vastaan. Purjehtien ryhmässä muilla laivoilla, lähettivät he 10 niistä edeltäkäsin purjehtimaan suureen satamaan ja tarkastamaan, oliko mitään alusta lykätty vesille, sekä lähestyttyänsä kylliksi ilmottamaan laivoista, että Ateenalaiset tulivat saattamaan Leontinilaisia heidän kaupunkiinsa liiton ja heimolaisuuden perusteella, ja että Syrakuusassa oleskelevat Leontinilaiset pelotta tulisivat Ateenalaisten, kuten ainakin ystävien ja hyväntekijöiden, luokse. Kun olivat ilmottaneet tämän airuen kautta ja tarkastaneet sekä kaupunkia että satamia ja ympäristöä, josta heidän oli lähdettävä retkelle taistelemaan, palasivat he taasen Katanaan.

Kansankokouksen pidettyään Katanalaiset eivät laskeneet sotajoukkoa kaupunkiin, vaan pyysivät päälliköitä tulemaan neuvottelemaan, jos halusivat. Kun Alkibiadeen puhuessa asukkaat olivat kääntyneet kansankokoustaloon päin, aukaisivat sotilaat salaa erään huonosti lukitun portin, jonka kautta he astuivat kaupunkiin ja tekivät ostoksiaan. Kun Syrakuusalais-mieliset Katanalaiset näkivät sotilaat kaupungissa, valtasi heidät pelko, ja vähäinen joukko heitä lähti pakosalle, mutta toiset päättivät tehdä sopimuksen Ateenalaisten kanssa ja kehottivat noutamaan Reegionista siellä olevan osaston. Tämän jälkeen purjehtivat Ateenalaiset Reegioniin ja palasivat sitten koko sotajoukkoineen Katanaan. Saavuttuansa, leiriytyivät he sinne.

Kamarineesta ilmoitettiin heille, että tämän kaupungin asukkaat ehkä, jos Ateenalaiset saapuisivat sinne, yhtyisivät heihin, ja että Syrakuusalaiset miehittivät laivastonsa. Ateenalaiset purjehtivat siis koko sotavoimallaan Syrakuusaa vastaan, mutta kun eivät huomanneet mitään laivastoa, palasivat he taasen Kamarineeseen ja laskivat rantaan. Mutta nämät eivät ottaneet heitä vastaan, väittäen tehneensä valan ottaakseen vastaan Ateenalaisia, jos he tulisivat yhdellä laivalla, jos eivät itse lähettäneet heitä hakemaan useammilla. Ateenalaiset purjehtivat siis pois tyhjin toimin ja tekivät ryöstöretkiä astuttuansa maihin Syrakuusalaisella alueella. Mutta kun Syrakuusalaiset ratsumiehet saapuivat hätään ja surmasivat vähäisen joukon kevytaseisia, palasivat Ateenalaiset Katanaan.

Täällä tapasivat he Salaminia nimisen laivan, joka oli saapunut Ateenasta käskemään Alkibiadesta palaamaan kotia, kuten myöskin hänen kanssansa muutamia mainituita sotilaita, vastaamaan syytöksistä, joita heitä vastaan oli tehty Ateenassa mysteerioiden pilkkaamisesta ja Hermeksen kuvapatsaiden vioittamisesta. Sillä kun sotajoukko oli purjehtinut matkalle, toimittivat Ateenalaiset tästä huolimatta tutkimuksen mysteerioiden ja Hermeksen kuvapatsaiden häpäisemisestä, katsomatta ensinkään ilmoittajien kuntoon, ja vangitsivat monta kunnon kansalaista, luottaen kelvottomien ihmisten sanoihin ja pitäen edullisempana tutkia asiaa ja ehkä saada sen selville, kuin että joku kunnon miehenä pidetty henkilö kelvottoman miehen ilmotuksesta syypäänä tutkimatta pääsisi rangaistuksetta. Sillä kansa, joka oli kuullut, kuinka Peisistratoksen ja hänen poikainsa yksinvalta lopulta oli ollut painostava, ja kuinka tämän kukistivat Lakedaimonilaiset, eikä kukaan heidän keskuudestaan enemmän kuin Harmodioskaan, eli alituisessa pelossa ja piti kaikkia epäluulon alaisina.

Aristogeitoonin ja Harmodioksen uhkatyö syntyi rakkaussuhteista, josta minä tahdon laajemmin puhua, osoittaakseni, etteivät Ateenalaiset enemmän kuin muutkaan tarkoin puhu yksinvaltiaistaan enemmän kuin tästä tapauksestakaan. Kun Peisistratos iäkkäänä oli kuollut, niin ei Hipparkos, kuten useimmat luulevat, tullut hallitsijaksi, vaan Hippias, joka oli vanhin veljeksistä. Koska Harmodios oli kaunis nuorukainen paraammassa iässään, piti Aristogeitoon, kansalainen keskisäädystä, häntä lemmikkinänsä. Kun Peisistratoksen poika, Hipparkos, koetti saada häntä lemmitykseen, kertoi Harmodios tästä Aristogeitoonille. Rakkauden innossaan julmistuneena ja peläten, että Hipparkos valtansa avulla väkisten tuottaisi Harmodioksen luokseen, päättää tämä tarjona olevilla voimillaan tehdä lopun yksinvallasta. Kun Hipparkos toistamiseen koeteltuaan ei voinut houkutella Harmodiosta, niin hän ei tahtonut tehdä mitään väkivaltaa, vaan jollain huomattavalla tavalla häväistä häntä, ikään kuin se ei tapahtuisi tämän tähden. Sillä muissa hallitustoimissaan hän ei ollut epämiellyttävä kansalle, vaan esiintyi nuhteettomasti. Ylipäätään olivat nämät yksinvaltiaat rehellisiä ja ymmärtäviä, ottivat Ateenalaisilta ainoastaan 20 osan tuotteista, kaunistivat heidän kaupunkiansa, tekivät lopun sodista ja toimittivat uhreja pyhäköissä. Muuten he noudattivat säädetyitä lakeja, paitsi siinä, että pitivät huolta siitä, että aina joku heistä itsestään toimitti korkeimmat virat. Mainitsematta muita oli heidän suvustaan vuotuisena arkontina Ateenassa itsevaltias Hippiaan poika Peisistratos, joka oli saanut iso-isänsä nimen. Tämä Peisistratos pystytti arkontina tuon 12 jumalan alttarin torille sekä Apolloonin alttarin Pytian temppeliin. Torilla löytyvän alttarin laajensi Ateenan kansa myöhemmin, jolloin siihen piirretty kirjoitus hävisi; Pytian pyhäkössä löytyvän alttarin kirjoitus näkyy vielä epäselvillä kirjaimilla ja kuuluu seuraavasti:

"Tämän muiston hallituksestaan on Hippiaan poika Peisistratos pystyttänyt Pytialaisen Apolloonin lehdikkoon".

Että Hippias vanhimpana veljeksistä hallitsi, sen voin minä, mikäli olen kuullut, paremmin kuin kukaan muu todistaa. Tämä käy ilmi myöskin seuraavasta seikasta: avioveljistä näkyy ainoastaan hänellä olleen lapsia, kuten todistaa sekä yllämainittu alttari että myöskin pylväs, joka pystytettiin Ateenan linnaan yksinvaltiaiden vääryyksien muistoksi. Tällä pilarilla ei ole mainittu yhtään Tessaloksen eikä Hipparkoksen lasta, vaan kyllä viisi Hippiaan, jotka hänelle synnytti Hyperekidoksen pojan Kalliaksen tytär. Olikin luonnollista, että Hippias vanhimpana ensin meni naimisiin. Mainitulle pylväälle onkin hänen nimensä kirjoitettu välittömästi isän nimen jälestä, joka onkin luonnollista, koska hän isän jälkeen oli vanhin ja astui hallitukseen. Eikä myöskään ole luultavaa, että Hippias välittömästi olisi päässyt hallitukseen, jos Hipparkos olisi saanut surmansa hallitsijana, ja että hän samana päivänä olisi julistanut itsensä hallitsijaksi, vaan koska kaupunkilaiset olivat tottuneet häntä pelkäämään ja vartijat tottelemaan, hallitsi hän ylinmääräisellä varmuudella, eikä kuten nuorempi veli, jona hän ei olisi ollut tottunut vallan käyttämiseen. Hipparkos on tullut mainioksi kovan onnensa kautta, ja koska myöhemmin on arveltu hänen olleen hallitsijan.