Part 33

"Peloponneesoksen muut kaupungit voivat päästä liittoon ja sopimuksiin osallisiksi itsenäisinä ja riippumattomina ja omansa omistajina yhtäläisillä oikeuksilla isien tavan mukaan."

"Lakedaimonilaisten Peloponneesoksen ulkopuolella asuvat liittolaiset ovat samassa asemassa, kuin Lakedaimonilaiset itse, ja Argolaisten liittolaiset samassa asemassa, kuin Argolaiset itse, omansa omistajina."

"Jos yhteistä sotaa on käytävä, päättävät Lakedaimonilaiset ja Argolaiset yhteisesti, miten on sodittava liittolaisten eduksi."

"Jos riita rajoista tahi muista seikoista syntyy Peloponneesoksessa tahi sen ulkopuolella, ratkaistakoon se oikeuden edessä. Jos joku liittoon kuuluvista kaupungeista riitautuu toisen kanssa, kääntykööt he jonkun kaupungin puoleen, jonka molemmat pitävät puolueettomana. Yksityiset kansalaiset ratkaiskoot riitansa oikeudessa isien tavan mukaan."

Tämänkaltainen oli tämä sopimus ja liitto. Samalla sovitettiin myöskin riidat omistusoikeudesta sodan kautta tahi muulla tavoin hankittuihin alueisiin. Yksimielisesti päättivät liittoutuneet olla tästä lähtien ottamatta vastaan airuita Ateenalaisilta, elleivät he poistuisi Peloponneesoksesta, luovutettuansa rakentamansa linnan, kuten myöskin sovittiin ainoastaan yhdestä tuumin tehdä sopimus ja alkaa sota jotakin toista kaupunkia vastaan. He toimivat innolla ja kumpaisetkin toimittivat lähettiläitä Trakian maihin ja Perdikkaan luokse, jonka he saivat suostumaan sopimukseen heidän kanssansa. Hän ei kuitenkaan heti luopunut Ateenalaisista, mutta suostui kuitenkin näihin tuumiin, kun näki Argoksen, josta hänen sukunsa oli lähtenyt, suostuvan niihin. Kalkidilaistenkin kanssa he uudistivat vanhat sopimuksensa ja vannoivat uudet. Myöskin Ateenalaisten luokse toimittivat Argolaiset lähettiläitä, kehottaen heitä luopumaan Epidauroksen linnotuksesta. Koska Ateenalaiset huomasivat olevansa muita vartijatovereitaan vähälukuisemmat, lähettivät he Deemosteneen viemään miehiänsä sieltä pois. Saavuttuansa Epidaurokseen, toimitti Deemostenees näön vuoksi voimistelukilpailut, ja kun vieras vartioväki oli lähtenyt linnasta, sulki hän portit. Uudistettuansa myöhemmin sopimukset Epidaurolaisten kanssa, luovuttivat Ateenalaiset linnotuksensa heille.

Argolaisten luovuttua liitosta yhtyivät myöskin Mantinealaiset Lakedaimonilaisiin, vaikkakin alussa olivat panneet vastaan, koska käsittivät olevansa liian heikot Argolaisten avutta, ja luopuivat herruudesta kaupunkien yli. Lakedaimonilaiset ja Argolaiset lähtivät, kumpikin 1,000 miehellä, yhdessä sotaan, jolloin Lakedaimonilaiset ensin yksin neuvoin asettivat harvainvallan Sikyooniin, jonka tapahduttua he yhdessä tuumin kumosivat kansanvallan Argoksessa, perustaen sinne Lakedaimonilais-ystävällisen harvainvallan. Tämä tapahtui talven loppupuolella keväällä. Tähän loppui tämän sodan neljästoista vuosi.

Seuraavana kesänä luopuivat Diktidiläiset Atoos niemeltä Ateenalaisista Kalkidilaisten puolelle, ja Lakedaimonilaiset järjestivät toiselle kannalle Akaian heille epämieluisat olot. Argoksen kansanpuoluelaiset keskustelivat salassa ja hyökkäsivät vihdoin rohkeasti harvainvaltalaisten kimppuun, odotettuansa, kunnes Lakedaimonilaiset viettivät gymnopaidi-juhlia. Tällöin syntyneessä metelissä pääsivät kansanpuoluelaiset voitolle, surmasivat osan vastapuoluelaisista ja karkottivat loput kaupungista. Lakedaimonilaiset viivyttelivät kauan tuloaan, vaikka heidän ystävänsä lähettivät heitä hakemaan, mutta saapuivat vihdoinkin apuun, lykäten gymnopaidi-juhlan vieton toistaiseksi. Mutta kun he Tegeassa kuulivat harvainvaltalaisten tappiosta, eivät he enää halunneet jatkaa matkaansa, huolimatta pakolaisten pyynnöstä, vaan palasivat kotia viettääkseen gymnopaidi-juhlia.

Myöhemmin saapui lähettiläitä sekä Argokseen jääneiltä että sieltä karkotetuiden puolesta. Läsnäolevat liittolaiset puollustivat vilkkaasti mikä mitäkin puoluetta, mutta Lakedaimonilaisten mielestä olivat kansanpuoluelaiset harjottaneet vääryyttä, jonka tähden he päättivät hyökätä Argosta vastaan, jota retkeä kuitenkin kaikenlaiset esteet viivyttelivät. Tällä välin alkoivat kansanvaltaiset Argoksessa pelosta Lakedaimonilaisia kohtaan hieroa sovintoa Ateenalaisten kanssa. Tämä heistä näkyi olevan paras pelastuskeino. He rakensivat niinikään pitkiä muureja aina merelle saakka, jotta heille Ateenalaisten avulla muonantuonti meritse olisi tarjona, jos viholliset sulkisivat heidät maan puolelta. Näistä linnotuksista tiesivät myöskin moniaat Peloponneesoksen kaupungit. Kaikki Argolaiset, sekä miehet että naiset, lapset ja orjatkin, ottivat osaa tähän työhön. Ateenasta saapui heille rakennusmestareita ja kivenhakkaajia. Tähän loppui tämä kesä.

Seuraavana talvena hyökkäsivät Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa, paitsi Korintolaiset, saatuansa tiedon näistä muurien rakentamisista, kuninkaansa Arkidamoksen pojan Agiin johdolla, Argosta vastaan. Heillä oli itse Argoksessakin auttajia, mutta näiden vehkeet eivät onnistuneet. Lakedaimonilaiset valloittivat yhtähyvin ja repivät valmistumattomat muurit, anastivat Hysian paikkakunnan Argolaisten alueella ja palasivat kukin kaupunkiinsa, surmattuansa kaikki haltuunsa joutuneet vapaat kansalaiset.

Tämän jälkeen tekivät Argolaiset puolestaan sotaretken Fliuusian alueelle, jota he hävittivät, koska Fliuusilaiset olivat ottaneet vastaan Argoksesta karkotetut kansalaiset, joista useimmat olivat asettuneet sinne. Tämän tehtyään palasivat Argolaiset kotia.

Sinä talvena sulkivat Ateenalaiset sotajoukollaan Makedonian rannikot, syyttäen Perdikkasta Argolilaisten ja Lakedaimonilaisten kanssa tekemästä liitosta, ja että hän, kun Ateenalaiset Niikiaan ja Nikeeratoksen johdolla valmistivat sotaretkeä Trakian rannikoilla asuvia Kalkidilaisia ja Amfipolista vastaan, oli liitosta luopumisellansa suuresti vaikuttanut sotajoukon hajoamiseen, jonka tähden he pitivät häntä vihollisenaan. Tähän loppui talvi ja samalla tämän sodan 15 vuosi.

Seuraavana kesänä purjehti Alkibiadees 20 aluksella Argokseen ja vangitsi ne Argolaiset, jotka näyttivät epäluulonalaisilta ja kannattavan Lakedaimonilaisia, yhteensä 300 miestä. Ateenalaiset veivät heidät vallassaan oleviin läheisiin saariin. Niinikään tekivät Ateenalaiset Meelos saarelle sotaretken 30 omalla, kuudella Kiolaisella ja kahdella Lesbolaisella laivalla, mukanaan 1,200 omaa raskasaseista, 300 nuolenampujaa ja 20 ratsastavaa nuolenampujaa, jota paitsi heidän liittolaisensa ja saarelaiset seurasivat heitä noin 1,500 raskasaseisella. Meelolaiset olivat Lakedaimonilaisia siirtolaisia, eivätkä suostuneet noudattamaan Ateenalaisten käskyjä. Alussa olivat he rauhallisesti puolettomia, mutta vihdoin pakottivat heidät Ateenalaiset hävittämällä heidän aluettaan ottamaan osaa sotaan. Kun Ateenalaiset nyt mainitulla Lykomeedeen pojan Kleomeedeen ja Tisimakon pojan Tiisiaan johtamalla sotajoukolla tekivät sotaretken tähän saareen, niin he, ennenkuin harjottivat mitään väkivaltaa Meeloksen alueella, lähettivät airuita tekemään ehdotuksia. Nämät eivät kuitenkaan päässeet Meelolaisten kansankokoukseen, vaan heidän käskettiin ilmottaa ehdotuksensa hallitusmiehille ja ylimyksille. Näiden edessä puhuivat Ateenalaiset lähettiläät seuraavin sanoin:

"Koskemme saa puhua kansalle, jottei kansa, keskeytetyssä puheessa kuultuansa meidän kumoomattomia ja hyväksyttäviä ehdotuksiamme, tulisi niitä kannattamaan, sillä ymmärrämme, että siinä tarkoituksessa olette kutsuneet meidät ylimyksien eteen, niin olkaa tekin, tämän neuvoksen jäsenet, vielä varovaisempia puheessanne. Sillä ette tekään saa vastata yhdellä puheella, vaan jokaisessa tapauksessa, jossa meidän ehtojamme ette hyväksy. Sanokaa siis ensinnä, hyväksyttekö te tätä meidän ehdotustamme?"

Tähän vastasivat Meelolaiset neuvosmiehet: "Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että rauhassa neuvottelemme. Mutta siltä ei näytä, kun sota jo on alkamaisillaan eikä ainoastaan uhkaava. Me näemme teidän saapuvan sanojemme tuomareina, ja että tulos tästä keskustelusta todenmukaisesti on oleva sota, jos pysymme oikeuksissamme, emmekä taivu; ja jos taivumme, orjuus."

_Ateen._: "Jos olette tulleet laskettelemaan arvelemisianne vastaisuudesta tahi muun takia kuin olevista oloista ja niistä seikoista, jotka voivat pelastaa kaupunkinne, niin älkäämme jatkako. Mutta jos vallitsevista oloista puhutte, niin jatkakaamme keskustelua."

_Meel._: "Luonnollista on ja anteeksi annettavaa, jos me, jouduttuamme tämmöiseen pulaan, puheissamme ja mielessämme käännymme monelle päin. Mutta koska tämä kokous tarkottaa pelastustamme, käyköön puhe teidän ehdotuksenne mukaan."

_Ateen._: "Me puolestamme emme pitkillä ja sisällyksettömillä puheilla kauniin sanoin tule osottamaan, kuinka me, karkotettuamme Meedialaiset, olemme oikeutetut hallitsemaan, emmekä liioin, kuinka suurella syyllä me teidän loukkaamina teitä ahdistamme. Mutta älkää tekään luulko voivanne puheillanne saada meitä uskomaan, ettette suinkaan ole loukanneet meitä, kun ette Lakedaimonilaisten siirtolaisina ole sotineet meidän puolellamme, vaan pysykää mahdollisuuden rajoissa, koska jokaiselle täysijärkiselle on selvä, että inhimillisen katsantotavan mukaan oikeudenmukaisuuden määrää molemminpuolinen yhtäläinen pakko, mutta että voimakas määrää, heikko taipuu."

_Meel._: "Me puolestamme pidämme pakosta hyödyllisenä, koska te puhutte hyödyllisestä oikean rinnalla, ettei yhteistä hyvää hävitetä, vaan että kohtuullisuus käy vaaraan joutuneille oikeasta, ja että heikolle riittää puollustukseksi vähäpätöisemmätkin seikat. Tämä ei suinkaan ole teillekään hyödyksi, koska tekin tämän kautta, jos vastaisuudessa joutuisitte tappiolle, olette antaneet esimerkin kovimpaan rangaistukseen."

_Ateen._: "Me emme huolehdi valtamme loppua, jos se tapahtuisikin; sillä eivät muita hallitsevat kansat, kuten esimerkiksi Lakedaimonilaiset, aina ole pelottavia hallituille. Mutta täällä ei nyt ole kysymys Lakedaimonilaisista, vaan siitä, tuleeko alamaisten määrätä hallitsevien tekoja. Tästä me kyllä pidämme huolta. Että olemme täällä puollustaaksemme omaa valtaamme ja puhuaksemme teidän kaupunkinne pelastuksesta, sitä me tulemme osottamaan, koska me vaikeuksitta haluamme hallita teidän yli ja suojella teitä kumpaistenkin hyödyksi."

_Meel._: "Miten voisi meille olla yhtä hyödyllistä olla orjanne, kuin teille olla herramme?"

_Ateen._: "Siten, että te kuuliaisuudellanne pelastutte kärsimästä äärimmäistä onnettomuutta, ja meille on voitoksi olla tuhoomatta teitä."

_Meel._: "Siis ette salli meidän puolueettomina rauhassa olla ystävänne eikä kummankaan vihollisia?"

_Ateen._: "Emme, sillä teidän vihamielisyytenne ei meitä haita niin suuresti, kuin ystävyytenne osottaisi heikkouttamme: sillä viha on alamaisille osote vallasta."

_Meel._: "Onko teidän alamaisillanne siis se käsitys kohtuullisuudesta, että asettavat samaan tilaan ventovieraita ja siirtolaisenne, jotka luovuttuansa uudestaan ovat joutuneet valtaanne?"

_Ateen._: "He kai arvelevat, ettei kumpaiseltakaan puutu oikeutta, arvellen edellisten pysyneen vapaina oman valtansa avulla, koska muka emme ole uskaltaneet hyökätä heidän kimppuunsa. Mutta teidän masentamisen kautta sekä hankimme lisää alamaisia että suuremman turvallisuuden, varsinkin jos te saarelaisina ja muita heikompina ette pääse vapaiksi vallastamme, vaan jos teidän on täytymys tunnustaa meidän, merivallan, yliherruutta."

_Meel._: "Muuten ette siis pidä itseänne turvattuina? Koska nyt olette pakottaneet meitä jättämään oikeuden syrjään, täytyy meidänkin koettaa osottaa, että teidän edut ovat samat, kuin meidänkin. Miten eivät kaikki puolueettomat kaupungit, kun näkevät teidän näin menettelevän, arvelisi, että vastedes hyökkäätte heidänkin kimppuunsa? Miten te tällä menettelyllänne ette enentäisi vihollisianne, kun väkistenkin pakotatte vihollisiksenne niitä, jotka eivät haluaisi joutua niiksi?"

_Ateen._: "Emme suinkaan; sillä me emme pidä mannermaalaisia, jotka eivät, puollustaaksensa vapauttansa, meitä vaani, niin vaarallisina, kuin teidän kaltaisianne hurjia saarelaisia, jotka vihaavat hallituksemme muka kovuutta. Sillä nämät enimmiten ajattelemattomuudesta syöksevät meidät ja itsensä silminnähtävään vaaraan."

_Meel._: "Tosiaankin, jos te säilyttääksenne valtaanne heittäytte tuommoiseen vaaraan, ja toiselta puolen voitetut samoiten päästäksensä vapaiksi tekevät samoin, miten ei meille, jotka vielä olemme vapaita, olisi suuri häpeä ja kurjuus, jos emme kärsisi kaikkea välttääksemme orjuutta?"

_Ateen._: "Ei suinkaan, jos viisaasti neuvottelette; sillä nythän ei ole kilpailu yhdenvertaisten kesken, eikä siis häpeällistä, jos urhoollisuus ei teitä auta pulasta, vaan ennemmin on kysymyksessä pelastumisenne takia olla vastustamatta paljoa väkevämpää."

_Meel._: "Kyllä; mutta me tiedämme sodan onnen olevan vaihtelevamman, kuin että se riippuisi yksin omien sotajoukkojen suuruudesta. Jos me siis väistyisimme heti puollustautumatta, heittäisimme me kaiken toivon, mutta jos me ryhdymme vastarintaan, on meillä toivo jälellä."

_Ateen._: "Toivo on kyllä lohdutus vaarassa, eikä vie turmioon, jos kohtakin suuresti vahingottaa siihen luottavia. Mutta se, joka heittää koko olemassaolonsa sen huostaan, toivo kun on vallan tuhlaavainen luonnostaan, tutustuu sen huikentelevaisuuteen juuri perikadon reunalla, eikä se jätä mitään jälkeä, jotta sen oikkuja kerran kokenut voisi itseään siltä varoa. Varokaa siis itseänne, te heikot, kokemasta tätä, uskomalla koko onnenne yhdelle heitolle, sekä matkimasta tuota suurta joukkoa, joka, vaikkakin voisi luonnollisesti pelastaa itseään, kun selvät toiveet heiltä vaarassa puuttuvat, luottaa yliluonnollisiin taikoihin ja orakelivastauksiin, mikä kaikki toivoineen päivineen vie perikatoon."

_Meel._: "Vaikeana mekin pidämme, tietäkää se tarkoin, taistella teidän valtaanne ja onneanne vastaan, kun ehdot ovat näin erilaiset, mutta me luotamme, että Jumalan kaitselmus suojelee meitä joutumasta tappiolle onnen oikkujen kautta, koska me oikeuden puollustajina asetumme vääryyttä vastaan. Meiltä puuttuvaa voimaa korvaa Lakedaimonilaisten liitto, joka heitä, jollei muuten, niin ainakin sukulaisuuden takia, pakottaa rientämään avuksemme. Me emme siis aivan järjettömästi esiinny rohkeudella."

_Ateen._: "Mitä Jumalan kaitselmukseen tulee, niin emme mekään luule olevamme suljetut sen suojeluksesta. Sillä emme me ole aikoneet tehdä, emmekä ole liioin tehneet mitään inhimillisestä katsantotavasta poikkeavaa uskonnollisissa asioissa, emmekä mitään ihmisten pyrinnöistä poikkeavaa. Mekin uskomme, että jumalat, ja tiedämme varmaan, että ihmiset luonnon lain mukaan hallitsevat kaikkialla, missä vaan voivat. Sitä paitsi emme me ole säätäneet tätä lakia, emmekä liioin ole ensimmäisinä sitä noudattaneet. Te kyllä käsitätte, että sekä te itse että jokainen muukin yhtä voimakas, kuin me, toimisi samaten. Siis me emme suinkaan pidä itseämme jumalien hylkääminä. Mitä luottamukseenne Lakedaimonilaisiin taas tulee, nimittäin että häpeäisivät olla rientämättä teidän avuksenne, niin me teitä onnittelemme kokemattomuudestanne, emmekä suinkaan kadehdi viattomuuttanne. Lakedaimonilaiset kyllä keskuudessaan lakiensa suhteen noudattavat hyveen vaatimuksia; mutta heidän menettelystänsä muita kansoja kohtaan olisi paljon sanottavaa. Lyhyesti lausuen: te kyllin tiedätte, että he julkisesti peittelemättä, enemmän kuin mikään muu kansa, pitävät hauskuutta kauneutena, ja hyödyllisyyttä oikeutena, joka mielipide ei suinkaan ole hyödyksi mielettömille pelastustuumillenne nykyisestä pulasta."

_Meel._: "Juuri tähän heille tästä koituvaan hyötyyn me vakavasti luotamme, arvellen, etteivät he hylkäämällä meitä tahdo esiintyä epäluotettavina heitä suosivien Helleenien silmissä, vaan avustajina heidän vihollisillensa."

_Ateen._: "Te luulette siis, että hyöty parahiten soveltuu varmuuden kanssa yhteen, vaan että oikeuden ja jalouden harjottaminen on vaaranalainen, mutta vaaraahan Lakedaimonilaiset ylipäätään karttavat enemmän, kuin mitään muuta."

_Meel._: "Me uskomme, että he mieluummin meidän kuin muiden tähden antautuvat vaaraan, koska he pitävät meitä muita sitä varmempina, jota lähempinä olemme ottamaan osaa Peloponneesoksen rettelöihin, ja jota luotettavampia me olemme syntyperämme takia."

_Ateen._: "Avuksi kutsutuiden hyvänsuopeus ei takaa sotatovereille varmuutta, vaan avustajien mahtava sotavoima. Tämän Lakedaimonilaiset kyllin ymmärtävät, kun eivät edes lähempien naapurikansojen kimppuun käy ilman suurta apulaisjoukkoa, koska eivät luota kotoisiin varustuksiin. Ei ole siis luultavaa, että he purjehtisivat saareenne meidän ollessamme herroja merellä."

_Meel._: "He voivat ehkä lähettää muita asemestansa. Sitä paitsi ovat Kreetan vesistöt avarat, joten mahtavan on vaikeampi saavuttaa pakenevia, kuin näiden piiloutuen päästä pakoon. Ja jospakin täällä joutuisivat tappiolle, voisivat he kääntyä teidän maatanne ja niiden liittolaisten maata vastaan, joita Brasidas on jättänyt ahdistamatta, ja silloin saisitte vaivata itseänne ennemmin puollustaaksenne liittolaisianne ja omaa maatanne, kuin ahdistamalla ventovierasten aluetta."

_Ateen._: "Jospa näin tapahtuisikin, niin se ei olisi meille mitään outoa. Mutta te kyllä tiedätte, etteivät Ateenalaiset pelosta milloinkaan ole luopuneet yhdestäkään piirityksestä. Vaikka sanotte tahtovanne neuvotella pelastuksestanne, niin ette ole tässä pitkällisessä keskustelussa lausuneet sanaakaan, joka voisi antaa toivetta pelastuksestanne. Te yhä vaan luotatte enin tulevaisuuteen, mutta teidän tarjona olevat apukeinot ovat liian vähäpätöiset voittaaksensa teitä vastaan käännetyitä aseita. Te osotatte suurta älyttömyyttä, ellette meidän poistuttuamme tästä kokouksesta tule viisaampaan päätökseen. Älkää antautuko tuolle joutavalle häpeäntunteelle, joka julkisissa ja kunnottomissa vaaroissa jo on tuhonnut niin paljon ihmisiä. Kuinka moni ei ole antanut tuon viekottelevan häpeä-sanan voiman houkutella itseään, vaikkakin ovat hyvin käsittäneet, mihin se heidät vie, alistumaan sanan voiman alle ja siten avoin silmin heittäytymään sanomattomiin vaaroihin, siten älyttömyydessään syöksyen häpeällisempään häpeään, kuin onnen sattuman tuottamaankaan! Olkaatte viisaita, älkääkä pitäkö häpeällisenä alistua suurimman kaupungin alle, varsinkin kun sen ehdot ovat niin kohtuullisia, että saatte, tultuanne sen liittolaisiksi, veronalaisina omistaa maanne. Kun teillä nyt on valittavana sodan tahi olemassa-olonne välillä, älkää valitko huonompaa. Sillä se, joka ei väisty vertaisensa edestä, mutta kohtelee mahtavampaa maltillisesti, ja joka armahtaa heikompaa, se kyllä pystyssä pysyy. Miettikää siis meidän poistuttuamme näitä seikkoja, ja muistakaa, että neuvottelette isänmaasta, jonka olemassaolo riippuu yksinomaan tästä ainoasta päätöksestänne."

Tämän lausuttuansa poistuivat Ateenalaiset kokouksesta. Kun Meelolaiset olivat jääneet yksin, päättivät he vastata yhtäpitävästi kokouksessa lausutuiden mielipiteiden kanssa, siis seuraavasti: "Ateenalaiset! Ei meidän mielestämme sovi vastata toisin, kuin ennenkään, emmekä tahdo kädenkäänteessä riistää vapautta jo seitsemän vuosisataa asumaltamme kaupungilta, vaan me koetamme pelastua luottaen jumalien meitä tähän saakka pelastavaan kaitselmukseen sekä sotilaittemme ja Lakedaimonilaisten apuun. Pyydämme teitä sallimaan meidän olla puolueettomina ystävinänne, ja poistumaan maastamme, solmittuamme sopimukset, joita kumpaisetkin pitävät pätevinä".

Näin vastasivat Meelolaiset, mutta lähtien kokouksesta sanoivat Ateenalaiset: "Tähän päätökseen katsoen olette te ainoat, jotka pitävät tulevaisuuden varmempana, kuin mitä näette, arvellen näkymättömän jo tapahtuneen toivonne mukaiseksi. Mutta te joudutte perikatoon, jos te panette suurimman luottamuksenne ja onnenne Lakedaimonilaisten avun nojaan."

Ateenalaiset lähettiläät palasivat tämän jälkeen leiriin. Kun heidän päällikkönsä kuulivat, etteivät Meelolaiset alistuneet, ryhtyivät he viipymättä sotatoimiin, jakaen keskenään kaupungin muurilla ympäröimisen. Myöhemmin jättivät Ateenalaiset sekä omien miesten että liittolaisten muodostaman vartioväen piiritystä jatkamaan sekä meritse että maitse. Tämän tehtyään palasi suurin osa heidän sotajoukostaan kotia, mutta loput jäivät jatkamaan piiritystä.

Tähän aikaan hyökkäsivät Argolaiset Fliuusin alueelle, mutta Fliuusilaiset ja heidän omat pakolaisensa asettuivat heitä väijymään ja surmasivat 80 heistä. Pyloksessa olevat Ateenalaiset anastivat Lakedaimonilaisilta suuren saaliin. Lakedaimonilaiset eivät kyllä sanoneet irti sopimuksia, eivätkä julistaneet heille sotaa, mutta he ilmottivat airuen kautta, että he sallivat kenen tahansa tehdä ryöstöretkiä Ateenalaisia vastaan. Korintolaiset alkoivat sotaa Ateenalaisia vastaan yksityisten riitojen takia, mutta muut Peloponneesolaiset pysyivät levollisina.

Meelolaiset valloittivat yöllisellä hyökkäyksellä torinpuolisen osan Ateenalaisten piiritysmuurista. He surmasivat joukon miehiä, ja palasivat kaupunkiin, tuoden mukanaan muonaa ja muita tarpeita. Ateenalaiset varustivat vastaiseksi paremmasti vartioväen. Tähän loppui tämä kesä.

Seuraavana talvena aikoivat Lakedaimonilaiset tehdä sotaretken Argolikseen, mutta kun rajanylimenouhrit eivät olleet heille edullisia, palasivat he takaisin. Argolaiset pitivät tämän heidän yrityksensä johdosta moniaita kaupunkinsa asukkaita epäluulonalaisina; muutamia heistä mestauttivat he, toiset heistä pääsivät pakoon.

Samaan aikaan valloittivat Meelolaiset taas osan Ateenalaisten piiritysmuurista, jossa oli vähälukuinen vartiojoukko. Mutta silloin saapui Deemeaan pojan Filokrateen johdolla uusi sotajoukko Ateenasta. Kun nämät voimakkaasti piirittivät kaupunkia, ja kun kaupunkilaisten kavaluuskin tuli avuksi, antautuivat Meelolaiset Ateenalaisille ilman ehtoja. Ateenalaiset surmasivat kaikki täysikasvaneet miehet, jotka he saivat haltuunsa, mutta möivät naiset ja lapset orjiksi. Valloitettuansa tämän paikkakunnan, lähettivät Ateenalaiset sinne myöhemmin viisisataa siirtolaista.

KUUDES KIRJA.

Samana talvena tahtoivat Ateenalaiset taas Lakeen ja Eyrymedoonin sotajoukkoa suuremmalla sotavoimalla purjehtia Sikeliaan, koettaaksensa valloittaa tämän saaren, jos vaan voisivat. Useimmat heistä eivät tunteneet, kuinka suuri tämä saari oli, ja kuinka paljon asukkaita, sekä Helleenejä että barbareja, siellä löytyi, eivätkä ymmärtäneet ryhtyvänsä sotaan, joka oli miltei Peloponneesolaisia vastaan käydyn sodan vertainen. Sillä purjehtiakseen ympäri Sikeliaa tarvitsee lastilaiva lähes kahdeksan päivää. Mutta vaikka tämä saari on niin suuri, erottaa ainoastaan 20 stadion merimatka sen mannermaasta.

Seuraavat kansakunnat olivat ennenmuinoin sen asukkaina. Vanhimpina asukkaina eräässä osassa tätä maata mainitaan olleen Kykloopit ja Laistrygonit, joiden syntyperästä en voi mitään sanoa, enemmän kuin siitä, mistä he ovat tänne tulleet ja mihin hävinneet. Riittäköön se, mitä runoilijat tästä sanovat, ja olkoon jokaisella oma käsityksensä tästä asiasta.

Näitten jälkeen näyttävät Sikanit ensinnä asettuneen tänne, ja, kuten itse väittävät, näitä ennenkin, ollen muka saaren alku-asukkaita. Vaan itse asiassa olivat he Ibeerialaisia, joita Ligyalaiset olivat karkottaneet Ibeeriassa juoksevalta Sikanos-joelta. Näistä tämä saari, jota ennen kutsuttiin Trinakriaksi, sai silloin nimekseen Sikania.