Part 32
Saatuansa tiedon tästä, riensivät Argolaiset heti päivän valjetessa Nemeasta, surmaten matkallaan vähäisen määrän Fliuusilaisista ja vastaansa tulevista Korintolaisista, mutta menettivät itse hiukan useampia. Kun Boiootialaiset, Megaralaiset ja Sikyoonilaiset, jotka määräyksen mukaan kulkivat Nemeaa kohti, eivät enää tavanneet Argolaisia, sillä he olivat astuneet alas tasangolle, valmistautuivat he taisteluun, nähdessään alueensa hävityksen alaisena. Lakedaimonilaiset asettuivat heitä vastaan, joten Argolaiset olivat kaikin puolin saarretut. Sillä Lakedaimonilaiset liittolaisineen sulkivat heidät kaupungista, ylängöllä seisoivat Korintolaiset ja Fliuusit ja Pelleeneeläiset, Nemean puolella taasen Boiootialaiset, Sikyoonilaiset ja Megaralaiset. Heiltä puuttui ratsuväkeä, sillä liittolaisista olivat Ateenalaiset yksin olleet tulematta. Argolaiset ja heidän liittolaistensa enemmistö ei kuitenkaan pitänyt asemaansa vaarallisena, vaan arvelivat tappelun olevan heille etuisan, koska he muka voisivat saartaa Lakedaimonilaiset omassa maassaan ja vieläpä lähellä omaa kaupunkiaan. Mutta kun joukot jo olivat yhteen törmäämäisillään, lähti kaksi Argolaista miestä, Trasyllos, yksi viidestä päälliköstä, ja Alkifroon, Lakedaimonilaisten kesti-ystävä, Agiksen luokse. He kehottivat häntä luopumaan taistelusta, koska muka Argolaiset olivat taipuisat kohtuullisiin sovintoihin, jos Lakedaimonilaisilla oli syytä oikeutettuihin valituksiin heitä kohtaan, ja ilmottivat, että he vastaisuudessa solmisivat sopimukset ja tekisivät rauhan Lakedaimonilaisten kanssa.
Nämät miehet antoivat mainitut lupaukset omin lupinsa eivätkä kansan käskystä. Agis hyväksyi heidän ehdotuksensa ominpäisesti, ja neuvoteltuansa ainoastaan yhden myötäseuraavan ylimmän virkamiehen kanssa myönsi hän heille neljän kuukauden aselevon, jonka kuluessa heidän tuli suorittaa, mitä olivat luvanneet. Hän vei heti sotajoukkonsa pois, puhumatta tästä sanaakaan muille päälliköille. Lakedaimonilaiset ja liittolaiset seurasivat Agista lainmukaisesti, koska hän oli ylipäällikkö, mutta moittivat häntä suuresti keskenänsä siitä, että Agis marssi pois tyhjin toimin saamatta aikaan mitään, joka olisi ansainnut tämmöistä sotavalmistusta, vaikka tilaisuus heille oli niin suotuisa, koska Argolaiset kaikin puolin olivat ratsuväen ja jalkaväen saartamina. Sillä tämä oli komein Helleeniläissotajoukko, mikä tähän saakka oli kokoontunut. Tämä tuli paraiten ilmi, kun sotajoukot olivat koossa Nemeassa, jolloin koko Lakedaimonilaisten sotajoukko oli saapuvilla, kuten myöskin Arkadialaiset, Boiootialaiset, Korintolaiset, Sikyoonilaiset, Pelleeneeläiset, Fliuusit ja Megaralaiset, paraimmat sotilaat kustakin kaupungista, jotka eivät näyttäneet kykenevän pitämään puoliaan ainoastaan Argolaista liittolaiskuntaa vastaan, vaan myöskin jos siihen muitakin olisi yhtynyt. Kovasti moittien Agista vetäytyi siis sotajoukko pois, ja erosi kukin kotiinsa. Argolaiset puolestaan moittivat vielä kovemmin niitä miehiä, jotka kansan suostumuksetta olivat toimittaneet sopimukset, arvellen etteivät he milloinkaan enää saisi niin suostuisaa tilaisuutta Lakedaimonilaisten kukistamiseen. Sillä nyt he olisivat taistelleet lähellä omaa kaupunkiaan erinomattain lukuisten ja urhoollisten liittomiesten avustamina. Paluumatkallaan alkoivat he kivittää Trasyllosta Karadroniin tultuansa, jossa heillä oli tapana tuomita sotatapauksista, ennenkuin astuttiin kaupunkiin. Trasyllos kuitenkin pelasti henkensä pakenemalla alttarille, mutta hänen omaisuutensa julistettiin valtion omaksi.
Kun sitten 1,000 Ateenalaista raskasaseista ja 300 ratsumiestä Lakeen ja Nikostratoksen johdolla tuli Argolaisille avuksi, niin nämät kehottivat heitä lähtemään, koskeivät halunneet rikkoa Lakedaimonilaisten kanssa tehtyjä sopimuksia, eivätkä päästäneet Ateenalaisia esittämään ehdotuksiaan kansankokouksissa, johon he kuitenkin vihdoin Mantinealaisten ja Eeliläisten kehottamina suostuivat, sillä nämät eivät vielä olleet lähteneet kaupungista. Ateenalaisten puolesta esiintyi silloin lähettiläänä Alkibiadees, joka Argolaisille ja heidän liittolaisilleen lausui, etteivät ilman muitten liittolaisten suostumusta tehdyt sovinnot olleet oikeudenmukaisia, ja että nyt oli ryhdyttävä sotaan, koska Ateenalaiset juuri sopivassa tilaisuudessa olivat saapuneet. Hyväksyen nämät puheet, lähtivät kaikki liittolaiset paitsi Argolaiset viipymättä Arkadian Orkomenosta vastaan. Argolaiset kyllä hyväksyivät ehdotuksen, mutta eivät kuitenkaan lähteneet heti mukaan, vaikka hekin myöhemmin yhtyivät retkeen. Liittoutuneet asettuivat piirittämään Orkomenosta ja tekivät rynnistyksiä, koska he halusivat valloittaa kaupungin varsinkin sentähden, että Lakedaimonilaiset siellä säilyttivät Arkadialaiset panttivangit. Koska Orkomenoksen muurit olivat heikkoja ja piirittäjien sotajoukko suuri, myöntyivät sen asukkaat, kun he olivat ilman avustajia, jotteivät joutuisi perikatoon, liittymään piirittäjiin ja antamaan omasta puolestaan panttivankeja Mantinealaisille sekä ne panttivangit, jotka Lakedaimonilaiset säilyttivät Orkomenoksessa.
Kun liittolaiset olivat valloittaneet Orkomenoksen, neuvottelivat he, mihin muuhun kaupunkiin hyökkäys olisi suunnattava. Eeliläiset kehottivat ahdistamaan Lepreonia, mutta Mantinealaiset Tegeaa. Kun Ateenalaiset ja Argolaiset kannattivat Mantinealaisia, palasivat Eeliläiset suutuksissaan kotia, koskei päätetty ahdistaa Lepreonia. Mutta muut liittoutuneet valmistautuivat Mantineassa hyökkäämään Tegeaa vastaan, jossa muutamat kaupunkilaisistakin avustivat heitä.
Kun Lakedaimonilaiset olivat palanneet Argoksesta, tehtyänsä neljänkuukautisen aselevon, syyttivät he Agista ankarasti, ettei hän ollut valloittanut Argosta, vaikka heistä ei milloinkaan ennen siihen ollut ollut niin sopivaa tilaisuutta. Sillä ei helposti saataisi kokoon niin lukuisaa ja sen arvoista liittolaisjoukkoa. Kun sittemmin kuultiin Orkomenoksen valloittamisesta, niin suuttui kansa yhä kiihkeämmäksi ja päätti vihoissaan vasten tapaansa suoraa päätä revittää Agiin talon ja tuomitsi hänet 100 tuhannen drakman sakkoon. Vaan kun Agis pyysi, ettei näitä rangaistuksia pantaisi toimeen, ja kun hän lupasi jollakin urotyöllä sodassa vastedes sovittaa virheensä ja että he silloin voisivat menetellä häntä kohtaan, miten haluaisivat, jos ei hän niin käyttäytyisi, luopuivat Lakedaimonilaiset sakkojen vaatimuksista ja talon repimisestä, mutta säätivät uuden lain, jota ei ennen ollut olemassa ja jossa hänelle määrättiin kymmenen Spartiatia neuvonantajiksi, joitten suostumuksetta hän ei saanut viedä sotajoukkoa kaupungista.
Tällä välin lähettivät heille Tegealaiset ystävänsä sanan, että Tegea luopuisi ja yhtyisi Argolaisiin, elleivät he kiiruusti rientäisi apuun, ja että se miltei jo ollut luopunut. Silloin riensi apuun koko Lakedaimonilainen sotajoukko yhdessä Heilootain kanssa pikemmin, kuin milloinkaan ennen. He kulkivat Mainahan maassa sijaitsevaan Oresteioniin ja käskivät Arkadialaisten liittolaisineen viipymättä seurata heitä Tegeaan. Koko sotajoukko kulki aina Oresteioniin asti, mutta sieltä lähettivät Lakedaimonilaiset sotavanhukset ja vastapestatut, kuudennen osan sotajoukostaan, suojaamaan kotikaupunkia, mutta muu sotajoukko kulki Tegeaan. Vähää myöhemmin saapuivat myöskin Arkadialaiset liittolaiset. Niinikään lähetettiin Korintokseen, Boiootialaisille, Fookilaisille ja Lokrilaisille käsky kiiruumman kautta saapumaan avuksi Mantineaan. Heille tuli käsky arvaamatta, eikä heidän yksityisinä ollut mahdollista, odottamatta toisiaan, kulkea vihollisten maan halki, joka oli heidän ja toisen sotajoukon välissä, mutta he koettivat kuitenkin rientää. Lakedaimonilaiset hyökkäsivät sentähden Arkadiasta saapuneiden liittolaistensa kanssa Mantinean alueelle, leiriytyivät Heerakleen pyhäkön läheisyyteen ja hävittivät ympäristöä.
Argolaiset ja heidän liittolaisensa asettuivat, huomattuansa viholliset, varmalle ja vaikeapääsyiselle paikalle sota-asentoon. Lakedaimonilaiset hyökkäsivät heti heidän kimppuunsa, lähestyen heitä kiven ja keihään heiton päähän. Silloin huusi eräs vanhus Agiille, että kuningas silminnähtävästi täten aikoi parantaa pahaa pahalla, tarkottaen näillä sanoilla, että Agis halusi käyttää tätä sopimatonta intoa hyvittääksensä pakenemistansa Argoksesta. Agis käski joko huudon tähden tahi syystä, että hänen mieleensä juolahti joku muu tuuma, sotajoukkonsa peräytyä, ennenkuin törmättiin yhteen, ja johti, saavuttuansa Tegeaan, vedenjuoksun Mantineaan, josta vedenjuoksusta Mantinealaiset ja Tegealaiset olivat alituisessa riidassa, koska vesi suuresti vahingottaa sitä kaupunkia, johon se vuotaa. Jotta taistelu tapahtuisi tasangolla, koetti Agis näet saada kukkulalle asettuneet Argolaiset liittolaisineen astumaan alas apuun, kun he huomaisivat vedenjuoksun. Hän toimikin koko päivän johtaaksensa veden toisaalle. Argolaiset ja heidän liittolaisensa hämmästyivät ensin suuresti, vihollisten äkkiä kääntyessä niin läheltä, eivätkä tietäneet, mitä ajattelisivat.
Kun Lakedaimonilaisia ei enää näkynyt, ja kun ei heitä ajettu takaa, vaan pysyttiin paikalla liikkumatta, syntyi taas syytöksiä päälliköitä vastaan, että he muka äsken olivat päästäneet tykkönään saarretun vihollisen Argoksen läheisyydessä käsistään, ja että nyt eivät ajaneet takaa pakenevia vihollisia, vaan nämät vaaratta pääsivät pakoon, jota vastoin heitä itseään vietiin surman suuhun. Tästä päälliköt ensin joutuivat levottomiksi, mutta sitten veivät he soturit alas kukkulalta, leiriytyivät tasangolle ja valmistautuivat hyökkäykseen vihollisia vastaan.
Seuraavana päivänä asettuivat Argolaiset liittolaisineen siihen sotajärjestykseen, jossa he aikoivat taistella, jos kohtaisivat viholliset. Kulkiessansa rannalta Heerakleen pyhäkön läheisyydessä olevaan leiriinsä, näkivät Lakedaimonilaiset läheiseltä kukkulalta tasangolle täysissä aseissa astuneen vihollisen. Miesmuistiin Lakedaimonilaiset eivät olleet hätäytyneet siten, kuin tässä tilaisuudessa. Kiireen kautta oli heidän varustauduttava ja viipymättä he olivatkin aseissaan ja asettuivat riveihin, kuningas Agiin järjestäessä kaikki säännönmukaisesti. Sillä kaikkien täytyy totella kuninkaan käskyjä. Hän määrää polemarkeille tehtävät, nämät lokageille, nämät taas penteekonteereille, nämät puolestaan enoomotarkeille ja nämät vihdoin kukin enoomotiallensa. Nopeasti kulkevat täten käskyt tehtävistä. Siten löytyy Lakedaimonilaisten sotajoukossa vallan vähän muita, kuin päälliköiden päälliköitä, ja huoli tehtävien toimeenpanosta on monesta riippuva.
Vasemman siiven muodostivat tässä tilaisuudessa Skiritilaiset, joille yksinomaan on kaikista Lakedaimonilaisista varattu tämä paikka. Heidän rinnallansa seisoivat Brasidaan johtamina Trakiaan lähteneet, mutta sieltä palanneet soturit ja Neodamoodat heidän joukossaan. Sitten muodostivat Lakedaimonilaiset järjestään lokit ja heidän rinnallensa Arkadian Heeraialaiset, joiden rinnalle olivat asetetut Mainalialaiset. Oikealla siivellä seisoivat Tegealaiset ja vähäinen määrä Lakedaimonilaisia äärimmäisinä: kumpaisellakin siivellä seisoi näitten ratsumiehet. Täten olivat Lakedaimonilaiset järjestetyt.
Vihollisten puolella muodostivat Mantinealaiset oikean siiven, koska taistelu tapahtui heidän alueellansa; heidän rinnallansa Arkadialaiset liittolaiset. Sitten seurasi Argolaisten tuhat valiosankaria, joille kaupunki jo kaukaisista ajoista kustantaa yleisistä varoista harjoituksia sota-askareissa, ja heidän rinnallansa muut Argolaiset, joita seurasi heidän liittolaisensa, Kleoonailaiset ja Ornealaiset. Äärimmäisinä muodostivat Ateenalaiset vasemman siiven ja heidän kanssansa kotoiset ratsumiehet.
Tämmöinen oli kumpaisenkin sotajoukon järjestelmä. Lakedaimonilaisten sotajoukko kyllä näytti suuremmalta, mutta en kuitenkaan voi tarkoin ilmottaa tämän lukua yksityiskohdissa enkä yleisesti, koska Lakedaimonilaisten lukua ei voi tietää heidän valtiolaitoksensa salaperäisyyden takia, ja toisten paljous on vaikea tietää inhimillisen omaa paljouttaan ylisteleväisen kerskailevaisuuden tähden. Seuraavalla tavalla voi kuitenkin saada jonkimmoisen käsityksen Lakedaimonilaisten sotajoukon silloisesta suuruudesta: Paitsi Skiritilaisia, joita oli 600, otti taisteluun osaa seitsemän lokosta, joka lokoksessa oli neljä penteekostya, joka penteekostyssa neljä enoomotiaa. Enoomotian ensimmäisessä rivissä taisteli neljä miestä. Syvyydeltään eivät kaikki olleet yhtäläisiä, vaan kuten kukin lokagi halusi, mutta keskimäärin kahdeksan miestä syviä. Skiritilaisia lukuun ottamatta seisoi ensimmäisessä rivissä 448 miestä.
Kun sotajoukot olivat yhteen törmäämäisillään, lausui kukin päällikkö joukolleen kehotuksia seuraavaan tapaan: Mantinealaisille painettiin mieleen, että he taistelivat isänmaan edestä ja samalla vallasta tai orjuudesta. "Heidän ei sopisi suostua, että heiltä riistettäisiin edellinen, kun kerran olivat sen itselleen hankkineet, eikä myöskään, että heidän uudestaan tarvitsisi kokea jälkimmäistä."
Argolaisia muistutettiin muinaisesta päällikkyydestänsä ja Peloponneesoksen tasajaosta, kuten myöskin etteivät ainaiseksi luopuisi oikeuksistansa, ja että kostaisivat noille vihamielisille naapureillensa monet kärsimänsä vääryydet.
Ateenalaisille lausuttiin, kuinka oli kaunista pysyä etevimpinä kilpailussa noin lukuisten ja urhoollisten miesten kanssa, kuinka heidän valtansa tulisi varmemmaksi ja suuremmaksi, kun olisivat voittaneet Lakedaimonilaiset Peloponneesoksessa, ja kuinka ei kukaan enää tämän tapahduttua uskaltaisi hyökätä heidän maahansa.
Täänkaltaisia kehotuksia lausuttiin Argolaisille ja heidän liittolaisillensa. Mutta Lakedaimonilaiset sitä vastoin muistuttivat toisillensa sotalauluilla, kuinka he aina olivat kunnostaneet itseänsä urhoollisina miehinä, arvellen pitkällisen sotaharjotuksen ennemmin tuottavan pelastuksen, kuin lyhyesti lausuttu kehotus.
Tämän jälkeen törmäsivät sotajoukot yhteen, Argolaiset rientäen innolla, mutta Lakedaimonilaiset kulkien hitaasti tapansa mukaan lukuisten huilujen kaikuessa, joka kuitenkaan ei tapahtunut jumalan kunniaksi, vaan jotta he rytmin mukaan pysyisivät koossa, eikä heidän rivinsä hajoaisi, kuten usein tapahtuu suurien joukkojen liikkuessa.
Sotajoukkojen yhteen törmätessä päätti kuningas Agis toimia seuraavasti: Koska jokainen soturi pelosta painaa paljastetun kylkensä mitä lähimmin naapurinsa kilpeä vastaan, pitäen itsensä täten paraiten suojeltuna ahtaassa tungoksessa, niin sotajoukot taistelussa tunkeutuvat oikealle siivelle ja ulottuvat kumpaisellakin puolella vastustajiensa vasemman siiven sivu. Tämän tunkeutumisen alkuunpanija on siis oikean siiven äärimmäinen mies, kun hän kaikin mokomin koettaa vihollisilta suojella oikeaa paljasta kylkeänsä, ja toiset seuraavat häntä samanlaisesta pelosta. Mainitussa tilaisuudessa ulottuivat Mantinealaiset paljon Skiritilaisten siiven ulkopuolelle, mutta Lakedaimonilaiset ja Tegealaiset ulottuivat vielä edemmäs Ateenalaisten sivu, koska heillä oli paljoa suurempi sotajoukko. Pelosta, että vasen siipensä joutuisi vihollisten ympäröimäksi, koska hän huomasi Mantinealaisten ulottuvan kauas soturiensa ulkopuolelle, antoi Agis käskyn Skiritilaisille ja Brasidaan sotilaille levittää siipeään, jotta tulisivat tasan Mantinealaisten kanssa, ja käski polemarkkien Hipponoidaan ja Aristokleen oikealta siiveltä johtamillansa kahdella lokoksella rientää täyttämään täten syntynyttä aukkoa, arvellen oikean siipensä sittenkin ulottuvan vihollisten ulkopuolelle ja Mantinealaisia vastaan asetetun siiven täten tulevan tukevammaksi.
Mutta koska käsky annettiin juuri sotajoukkojen yhteen törmätessä ja siksi vähää ennen sitä, tapahtuikin, etteivät Aristoklees ja Hipponoidas halunneet astua esiin, jonka tähden heidän myöhemmin tästä syytettyinä täytyi paeta, koska he muka tässä tilaisuudessa olivat esiintyneet pelkurimaisesti. Heidän tottelemattomuudestansa seurasi, että viholliset ennen heitä ehtivät hyökätä, ja kun huolimatta kuninkaan käskystä mainitut lokokset eivät saapuneet Skiritilaisten avuksi, niin eivät nämät voineet yhtyä tovereihinsa eivätkä liioin ympäröidä vihollisia. Mutta vaikkakin Lakedaimonilaiset sotataidossa olivat takapajulla, niin he kuitenkin osottivat, että he miehuudellansa taisivat päästä voitolle. Sillä kun he törmäsivät yhteen, niin Mantinealaisten oikea siipi kyllä ajoi Skiritilaiset ja Brasidalaiset pakosalle, ja kun Mantinealaiset liittolaisineen yhdessä Argolaisten valiojoukon kanssa hyökkäsivät sulkemattomaan aukkoon, surmasivat he kyllä jonkun määrän Lakedaimonilaisia, ympäröivät heidät ja ajoivat heidät pakoon varastovaunuihin saakka, jolloin he surmasivat osan niitä vartioitsevia sotavanhuksia. Täällä siis joutuivat Lakedaimonilaiset tappiolle. Mutta toisaalla ja varsinkin keskellä, jossa kuningas Agis ja niinkutsutut kolmesataa ratsumiestä seisoivat, hyökkäsivät Lakedaimonilaiset ahdistamaan Viideksi lokokseksi kutsutuita Argolaisia sotavanhuksia ja niinikään Kleoonailaisia, Ornealaisia ja niiden riveissä seisovia Ateenalaisia, ajaen heidät pakosalle. Suurin osa vihollisista ei edes ryhtynyt käsikähmäänkään, vaan antautui heti Lakedaimonilaisten hyökätessä, jolloin useat heistä tallattiin kuolijaaksi, kun eivät hädissään kerjenneet päästä pakoon.
Argolaisten ja liittolaisten sotajoukon tällä kohdin peräydyttyä, hajaantui se kahtia. Lakedaimonilaisten ja Tegealaisten oikea siipi ympäröi nyt ulkonevalla osastollaan Ateenalaiset, joita siis vaara uhkasi kahtaalta, kun he yhtäältä olivat ympäröidyt, toisaalta jo voitetut. He olisivat koko sotajoukosta kärsineet suurimman tappion, ellei heidän ratsuväkensä olisi rientänyt heidän avuksensa. Sattuipa myöskin heidän onneksensa, että Agis kuultuansa, että Mantinealaiset ja Argolaisten 1,000 miestä ahdisti Lakedaimonilaisten vasenta siipeä, käski koko sotajoukkonsa rientää ahdistetuiden avuksi. Tämän kautta pelastuivat Ateenalaiset ja tappiolle joutuneet Argolaiset, kun vihollisen sotajoukko kääntyi pois heistä. Mantinealaiset ja liittolaiset eivät enää halunneet ahdistaa vihollisia enemmän kuin Argolaisvalio-joukkokaan, vaan kääntyivät pakosalle, kun huomasivat toverinsa voitetuiksi ja Lakedaimonilaisten hyökkäävän esiin. Mantinealaisista kaatui suuri määrä, vaan miltei koko Argolaisten valiojoukko pelastui. Pako ja taakse vetäytyminen eivät kumminkaan olleet hätäisiä eivätkä pitkällisiä. Sillä Lakedaimonilaiset kyllä taistelevat poistumatta paikaltaan kauan ja tarmokkaasti, kunnes ovat ajaneet vihollisen pakoon, mutta eivät aja pakenevia takaa kauan eivätkä kauas.
Pääpiirteissään oli mainittu tappelu kaukaisilta ajoilta alkaen verisin Helleenien kesken, ja siihen ottivat osaa tärkeimmät kaupungit. Lakedaimonilaiset asettuivat kaatuneiden vihollisten eteen ja pystyttivät heti heidän aseensa voitonmerkiksi, ryöstivät ruumiit, korjasivat omat kaatuneensa, veivät ne Tegeaan, jossa ne haudattiin, ja jättivät vihollisten kaatuneet heille sopimusten suojassa haudattaviksi. Argolaisia, Ornealaisia ja Kleoonailaisia kaatui 700, Mantinealaisia 200, Ateenalaisia ja Aiginalaisia yhteensä 200 miestä ja molempien päälliköt. Lakedaimonilaisten liittolaisten tappio ei ollut mainitsemista ansaitseva. Lakedaimonilaisten omasta tappiosta on vaikea puhua varmuudella, mutta sanotaan heitä kaatuneen kolmisensataa.
Vähää ennen tappelua lähti myöskin toinen kuningas Pleistoanaks sotilasvanhuksien ja nuorukaisten kanssa apuun. Mutta kun hän oli ehtinyt Tegeaan ja kuuli voitosta, palasi hän takaisin. Lakedaimonilaiset palauttivat sanansaattajan kautta kannaksen toiselta puolelta apuun rientävät liittolaisensa, ja palasivat itse kotia, lähetettyänsä myöskin muut liittolaisensa pois, viettääksensä Karneian juhlaa, joka juuri silloin oli vietettävä. Tällä ainoalla uroteolla puhdistivat he itsensä siitä syytöksestä, jonka alaisiksi he Helleenien kesken olivat joutuneet Sfakterian saarella kärsimänsä onnettomuuden johdosta, että he muka siinä tilaisuudessa olivat esiintyneet miehuuttomasti, ja että he muutenkin olisivat neuvottomia ja kömpelöitä. Tästä lähtien luultiin heidän onnen sattuman kautta joutuneen häviölle, mutta että heissä kuitenkin eli entinen urhoollisuutensa.
Päivää ennen tätä ottelua hyökkäsivät Epidaurolaisetkin Argoliiseen koko sotavoimallaan, arvellen sen olevan ilman puolustajia, ja surmasivat suuren määrän vartijoista, jotka Argolaiset lähtiessään olivat asettaneet kaupunkiin. Kun Mantinealaiset taistelun jälkeen olivat saaneet avukseen 3,000 Eeliläistä raskasaseista ja entisten lisäksi 1,000 Ateenalaista, kulkivat kaikki nämät liittoutuneet heti Epidaurosta vastaan, Lakedaimonilaisten Karneian juhlia viettäessä. He jakoivat keskenään kaupungin piiritystoimet. Pian lakkasivat kuitenkin muut toimimasta, mutta Ateenalaiset linnottivat viipymättä, kuten heille oli käsketty, kukkulan ja sillä sijaitsevan Heeran pyhäkön. Kaikki liittoutuneet jättivät tähän linnotukseen osan väestään, ja poistuivat sitten kukin omaan kotikaupunkiinsa. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavan talven alussa lähtivät Lakedaimonilaiset heti Karneian juhlia vietettyänsä sotaretkelle, ja kun olivat saapuneet Tegeaan, lähettivät he edellänsä Argokseen sopimusehdotuksia. Argoksessa oli heillä jo ennestään puoluelaisia, jotka halusivat kumota kansanvallan Argoksessa, ja taistelun jälkeen toivoivat he paljoa ennemmin taivuttavansa kansaa suostumaan tähän. Oli aikomus ensin tehdä rauha, sittemmin liitto Lakedaimonilaisten kanssa, ja sen jälkeen tehdä hyökkäys kansanvaltaa vastaan. Lakedaimonilaisten lähettämänä Argolainen kesti-ystävä Arkesilaoksen poika Likas saapui kahdella ehdotuksella Argokseen; toinen oli tahtoisivatko he jatkaa sotaa, toinen haluaisivatko he tehdä rauhan. Tästä syntyi kova väittely, jonka kestäessä Lakedaimonilaisten puoluelaiset, vaikka Alkibiadeeskin oli läsnä, astuivat rohkeasti esiin ja taivuttivat Argolaiset suostumaan rauhanehdotukseen, joka kuului seuraavasti:
"Seuraavilla ehdoilla suostuu Lakedaimonin neuvoskunta solmimaan liiton Argolaisten kanssa: Argolaiset antakoot Orkomenolaisille takaisin heidän lapsensa, niinikään Mainalialaisille heidän miehensä ja Lakedaimonilaisille heidän Mantineassa oleskelevat miehensä, niinikään lähtekööt he Epidauroksesta ja repikööt sinne rakentamansa linnoituksen. Elleivät Ateenalaiset lähde Epidauroksesta, ovat he katsottavat Argolaisten, Lakedaimonilaisten ja Lakedaimonilaisten liittolaisten, kuten myöskin näiden Argolaisten liittolaisten, vihollisiksi. Jos Lakedaimonilaisten hallussa on nuorukaisia vankeina, niin he luovuttakoot nämät kunkin hänen kaupungilleen. Jumalan uhrin suhteen voivat he, jos tahtovat, suvaita Epidaurolaisten tehdä valan, tahi itse vannoa uhrin maksamisesta."
"Kaikki Peloponneesoksen kaupungit, niin hyvin pienet kuin suuret, tulkoot itsenäisiksi perityn valtiosääntönsä mukaan."
"Jos ulkopuolella Peloponneesosta sijaitseva kaupunki hyökkää vahingottamaan Peloponneesoksen aluetta, on yhdessä neuvoteltava, miten tämä vaara Peloponneesolaisten hyväksi oikeudenmukaisimmin olisi torjuttava."
"Lakedaimonilaisten ulkopuolella Peloponneesosta asuvat liittolaiset ovat samassa asemassa, kuin Lakedaimonilaisten ja Argolaisten Peloponneesoksessa asuvat liittolaiset ja pysyvät maansa omistajina."
"Nämät sopimukset ovat ilmotettavat liittolaisille hyväksyttäviksi; jos he tahtovat tehdä muistutuksia niiden suhteen, lähtekööt kotiin neuvottelemaan niistä."
Ensin hyväksyivät Argolaiset nämät ehdotukset, Lakedaimonilainen sotaväki poistui Tegeasta kotiin, ja kansainväliset suhteet heidän välillänsä tulivat rauhallisiksi. Ei kestänyt kauan, ennenkuin samat miehet saivat aikaan, että Argolaiset sanoivat irti liiton Mantinealaisten, Ateenalaisten ja Eeliläisten kanssa, sekä solmivat sopimukset ja liiton Lakedaimonilaisten kanssa. Tämän ehdot olivat seuraavat:
"Seuraavilla ehdoilla rupeevat Lakedaimonilaiset ja Argolaiset keskinäisiin sopimuksiin ja liittoon viideksikymmeneksi vuodeksi: He sopivat ratkaisemaan riitansa yhdenvertaisina ja yhtäoikeutettuina isien tavan mukaan."